Poden säännöllisesti huonoa omaatuntoa siitä, että en koskaan ole saanut aikaiseksi vastattua esim.
Sadun aikanaan heittämään Vuoden mutsi -haasteeseen (vaikka olen melkein varma, että jossain Bloggerin uumenissa on kyllä aihetta koskeva postausluonnos) enkä kovin moneen muuhunkaan haasteeseen, vaikka aina niistä kovin ilahdun. Lomaillessa Hupsilaa
muistettiin useampaankin otteeseen, joten tässä tulee asioita allekirjoittaneesta ilman sen kummempaa etukäteissuunnittelua. (Vähän jännittää itseänikin, että mihin tämä tajunnanvirtatekniikka johtaa.)
1) Eräs nuoruuden idoleistani oli Paavo Kerosuo, joka esiintyi silloin Svenskanin Hypessä. Kävin katsomassa musikaalin varmaan kolme kertaa, mikä on kuitenkin melkoinen määrä, kun ottaa huomioon, että asuin 380 kilometrin päässä. Osaan edelleen ulkoa lähes kaikki musikaalin kappaleet - ja niin muuten osaa Paavokin, mikä paljastui, kun hän soitti minulle eräänä perjantai-iltana muutama vuosi sitten. Kerosuo esiintyi tuolloin eräässä näytelmässä, joka perustui sukulaiseni kirjoihin, ja jossain ensi-iltajuhlan huumassa he olivat päättäneet yllättää minut. No yllätyin kyllä, enkä todellakaan ihan heti tajunnut, että kuka Paavo se siellä soittelee.
2) Kirjoittavia ihmisiä meillä on suvussa muutenkin, ja henkilökohtaisesti olen salaa vähän ylpeä siitä, että ensimmäinen suomeksi kirjoittanut naiskirjailija,
Theodolinda Hahnsson, on esiäitini suoraan ylenevässä polvessa. (En nyt vaan millään jaksa laskea, montako iso-liitettä äiti-sanan eteen kuuluisi laittaa.)
3) Kuten yllä linkatusta Wikipedian artikkelista, sukuuni kuuluu isoisojne-tädin roolissa myös
Hilja Haahti, minkä vuoksi meillä on aina laulettu Maa on niin kaunis -virttä melkein juhlissa kuin juhlissa. (Haahti on tehnyt ko. virren suomenkieliset sanat.) Erinäisistä aiempien sukupolvien pappisihmisistä huolimatta - vai lieneekö heidän vuokseen - sukuni on varsin pakanapitoinen. Silti Maa on niin kaunis kuuluu kuvioon, ja aina myös kuuluu todeta, että oikeastihan se ei ole mikään jouluvirsi niin kuin Suomessa jostain syystä usein ajatellaan.
4) Kun nyt näihin sukujuttuihin pääsin, niin paljastettakoon, että eräs isoisoäitini on kirjoittanut useampiakin kirjoja suvustamme. Kohtuullisen huvittava yksityiskohta on, että lukiessani yhtä noista opuksista paljastui, että miehen (siis minun mieheni) esi-isä on aikanaan tehnyt tekohampaat minun isoisojne-isälleni.
5) Kaikesta kirjallisesta taustasta huolimatta minusta ei tule koskaan kirjailijaa. (No ei kyllä tule pappiakaan eikä varatuomaria, vaikka niitäkin tuntuu esi-isissä riittävän.) En edes nauti kirjoittamisesta mitenkään erityisesti. Se on ihan kivaa ja osaan kai kirjoittaa ihan siedettävästi, mutta esimerkiksi bloggaamisessa minua kiehtoo enemmän vuoropuhelu muiden kanssa. Tämä on oikeastaan tosi harmi, sillä kirjoittaminen on minulle helppoa ja tuotan yleensä kohtuullisen valmista tekstiä. Olisi ihanaa, jos se olisi myös intohimo, koska silloin minun ei tarvitsisi miettiä, mitä haluan tehdä isona.
6) Töistä tuli mieleeni, että todella kaipaan säännöllistä palkkatuloa. Vielä kun oppisin maksamaan laskut ajoissa - menetän varmaan järkyttävän summan rahaa vuosittain vain siksi, että en saa aikaiseksi istua laskuläjän kanssa koneelle ja maksettua niitä pirulaisia pois. Se on ärsyttävää eikä minulla ole mitään puolustusta, olen vain laiska ja saamaton. Siksi maksan hävettävän ison osan laskuista myöhässä, ja olen muutaman kerran saanut kirjeen perintätoimistostakin, kun olen vaan jotenkin sählännyt ja hävittänyt laskuja ja haahunnut. Jokaisen näistä ehkä viidestä laskusta olen kyllä sitten maksanut heti kuoren avattuani, mutta miksi ihminen ei ikinä opi, häh?
7) Olin hyvin hämmentynyt, kun eräs ystäväni kertoi ihan huolettomasti, että hän ei tarkista tilinsä saldoa juuri koskaan, sillä kyllähän ne sitten kassalla ilmoittavat, jos korttimaksu ei mene läpi. Minä pelkään välillä, että kassalta sanotaan, että sulla ei kuule naikkonen ole katetta tilillä, vaikka tietäisin tasan tarkkaan, että se ei ole mahdollista. Mietin vaan jonossa hermostuneena, että entä jos sieltä onkin mennyt joku valtava suoraveloitus, josta en ole tietoinen. En tiedä miksi, mutta kammoan ajatustakin sellaisesta tilanteesta. Häpeäisin varmaan silmät päästäni. (Ja luultavasti näin tapahtuu ihan pian, kun menen manaamaan tätä blogissani.)
8) Lopuksi tunnustan, että erään elämäni kauneimmista kohteliaisuuksista (tai siis omalla arvoasteikollani kärkeen sijoittuvan) on lausunut appiukkoni, joka sanoi häissämme pitämässään puheessa, että olen paitsi (tietenkin) viehättävä, älykäs ja huumorintajuinen, myös erittäin hyvä äiti. Se lämmittää minua jostain syystä erityisen paljon - ehkä siksi, että 87-vuotiaan kauppaneuvoksen ei heti arvaisi kiinnittävän moiseen asiaan edes huomiota. Kyseinen kohteliaisuus lievittää myös sitä pientä harmitusta, että mies ei pitänyt minulle häissä mitään liikuttavaa Daniel-tyyppistä puhetta. Hän on kyllä luvannut korjata asian 40-vuotisjuhlissani, joten sitä odotellessa.
Jahans, tuli sitten näköjään sellaiset kahdeksan kohtaa. Ytimekkyys ei näissä blogikuvioissa toden totta ole ihan päällimmäisiä hyveitäni... Anyways, tunnustuksen luonteeseenhan kuuluu, että se pitää jakaa eteenpäin ja periaatteessa en tykkää siitä, että näin ei tehdä, mutta aika moni seuraamista blogeista on sen jo saanut ja toisaalta en millään jaksa ryhtyä tarkistelemaan, kellä sitä ei ehkä ole. Ottakaa siis, jos tunnette omaksenne!