Joulutunnelmissa

No niin, uus yritys ja tällä kertaa niin, että Igge on hereillä ja touhuaa leikkimatolla. Leikkiminen on nykyisin tosi pop, ja yleensä sitä säestää joko innostunut hihkuminen tai sitten päristely. Kaveri kuulostaa ihan tossumopolta. Välillä matolta alkaa kuulua ähinää ja lopulta turhautunutta kitinää, mikä kertoo yleensä siitä, että jo muutamia viikkoja jatkuneesta hurjasta harjoittelusta huolimatta ryömiminen ei edelleenkään onnistu, vaikka Igge viuhtoo vimmatusti kaikilla raajoillaan. Sen sijaan kelloviisareina akselin ympäri pyöriminen sujuu sekä selällään että vatsallaan. Muita suosikkipuuhia ovat varpaiden tutkiskelu, lelujen maistelu ja hutkiminen sekä sormien syönti.

Naurussa on kyllä ollut pitelemistä muutamankin kerran, esimerkiksi kun ipana onnistui vääntämään itsensä sellaiselle mutkalle lelukaarien sekaan, että meilläkin meni hetki selvitellessä, miten lapsen saa irti pinteestään. Eikä meitä aikuisia kai koskaan lakkaa huvittamasta sekään, millä vakavuudella ja keskittyneisyydellä Igge suhtautuu kakkaamiseen. Katse lasittuu, otsa rypistyy ja toimintaa säestää antaumuksellinen ähkintä. Mies kysäisi tässä taannoin asiaansa toimittavalta ipanalta melko lakonisesti, että haenko Hesarin, mikä sai allekirjoittaneen nauramaan lähes hysteerisesti. Halvat on huvit ja niin edelleen. (Yritän kyllä välttää nauramasta päin Igen naamaa, ettei reppana turhaa nolostu.)

Mitäs muuta? Ruokavalioon on tällä viikolla lisätty kana. Sellaisenaan kana-kasvissose ei uppoa, mutta olen sekoittanut sitä kasvissoseeseen, ja johan maistuu. Parina iltana on maisteltu myös puuroa (banaani-riisisellaista, nam), ja sekin on tarkoitus tässä kuukauden aikana ottaa osaksi päivittäistä ruokavaliota.

Yöt ovat olleet viime aikoina melkoisen vaihtelevia. Välillä kukutaan, välillä nukutaan. Reissussa ollessa Igge vetäisi yhtenä yönä melkein 11 tuntia unta kuulaan heräämättä kertaakaan. Mä heräsin siihen, että sattuu aivan jumalattoman paljon, mutta olinpa kuulkaa pirteäkin!

Vastapainoksi on kyllä sitten ollut melkoisesti myös hulinaöitä. Aika usein käy niin, että Igge nukahtaa ihan nätisti joskus yhdeksän maissa, mutta herää parin tunnin päästä eikä sitten sammu millään. Tissi ei kelpaa, jos ei ole nälkä. Laulaminen ja hyssyttely ärsyttävät, kun hän vaan haluaisi leikkiä. Unen odotteluun saattaa mennä useampi tunti, mikä taas aiheuttaa sen, että mun unet katoavat kokonaan, eikä uni tule sittenkään, kun lapsi nukkuu. On käynyt niinkin, että olen sitten ehtinyt itse torkkua ehkä tunnin tai en ollenkaan, ennen kuin Igge on taas vaatinut ruokaa. Muutaman sellaisen yön jälkeen mä olen aivan kujalla ja pinna on kireä kuin viulunkieli. En kuitenkaan haluaisi, että lapseni ensimmäinen sana on perkele, öhöm.

Hulinaöiden huippu ajoittui rokotuksia seuraaviksi pariksi vuorokaudeksi. En tiedä, mikä oli, mutta Igge kitisi ja kätisi täysin vastoin tapojaan aivan koko ajan. Annettiin Panadolia, joka ehkä auttoi aina joksikin aikaa, mutta muutaman tunnin päästä itku alkoi taas. Ruokakaan ei oikein maistunut eikä mikään huvittanut hetkeä pidempään. Kuumetta lapsella ei kuitenkaan ollut, eikä neuvolasta (taaskaan) osattu sanoa oikein juuta tai jaata, muuta kuin että tarkkailkaa. Onneksi parin päivän jälkeen helpotti, ja saimme takaisin iloisen Iggemme sen kitinänatiaisen sijaan.

Kohta lähdetään taas jouluostoksille. Suurin osa lahjoista on vielä hankkimatta, mutta en ota stressiä, ehtiihän tässä vielä. Viikonloppuna laitoin kotiin joulun: kaivoin esiin vanhat joulukoristeet, ripottelin ympäriinsä kynttilöitä ja ostin vielä upean punaisen amarylliksen sekä ikkunalle kranssin. Niin ja olohuoneen ruokapöydälle huopaiset tabletit ja lasinaluset ja lattialle ison olkipukin ja tv-tasolle kaksi risukuusta, joiden sisään laitoin tuikkimaan valot. Täällä on aikas tunnelmallista nyt. Illalla kestitään jo viikon toisia glögivieraita, täytyykin muistaa ostaa torttutaikinaa, manteleita ja rusinoita.

Viikon ohjelmaan kuuluu myös lounastamista ja serkun itsenäisyyspäivänä syntyneen pienen ihmeen ihastelua! Näin jo valokuvia, ja voi että se oli pikkuruinen ja suloinen. Muutenkin lähipiirissä on melkoisesti kasvavia vatsoja, enkä voi sille mitään, että aika usein mielessä käy, että mäkin tahdon. Siis kuka olis uskonut! Asia ei tietysti ole ajankohtainen ihan vielä (tai kyllä mä melkein voisinkin, mutta mies sanoi, että ei jaksa ehkä mua raskaana toista kertaa ihan putkeen :), mutta ehkä ensi jouluna sitten jo. Hmm... Onkohan mulle siis nousemassa ensimmäistä kertaa elämässäni jonkinasteinen vauvakuume, vai johtuuko tämäkin vaan hormoneista?