Se kaivattu 12 viikkoa tuli täyteen. Mitäs nyt sitten? Alkaisko odottaa sitä rakenneultraa? Siihen on vielä vajaat pari kuukautta.
Hullua oli lukea jostain, että "olet nyt neljännellä kuulla raskaana". Se kuulostaa jotenkin paljolta. Pitäiskös tässä nyt sitten ihan tosissaan alkaa ainakin ajatuksen tasolla varautumaan siihen, että meille tulee hyvin todennäköisesti ensi kesänä vauva?
Tulevilla tädeillä ja isovanhemmilla ei tunnu olevan asian kanssa vastaavaa ongelmaa. Papana sai jo ensimmäisen lahjansa, pyyhkeen ja pesulapun. Mua alkaa aina itkettää, kun nään ne. Ja äitikin oli "ihan sattumalta" jo osunut Marimekon sivuille lastenvaatteita katselemaan. Miehen vanhemmat huolehtivat, etten liukastele jäisissä portaissa ja antoivat lahjaksi vauvakirjoja.
Aika moni mun kaveri on sanonut uutisen kuullessaan, että ihanaa, mutta pitää vähän totutella. Jep, sehän on juurikin teidän elämänne, joka tässä on muuttumassa... Eikä tämän kai pitäisi NIIN ihmeellistä olla, mulla tulee keväällä täyteen 30 ja mies on 8 vuotta vanhempi. Ei meistä nyt suoranaisesti mitään teinivanhempia tule! Mutta toisaalta ihan mun lähimmistä ystävistä aika harva on vielä ryhtynyt lisääntymään - joskin veikkaan, että homma muuttuu lähivuosina radikaalisti.
Mitäs vielä? Papana on siis reilut 10 viikkoa vanha, ja osaa joidenkin lähteiden mukaan jo imeskellä peukaloaan. Hänen taitavuutensa ei vaan lakkaa hämmästyttämästä. Vatsa tuntuu jotenkin ryöstäytyvän käsistä, alavatsalla tuntuu selvästi kovahko pallo, joka ei ole ennen ollut siellä. Taidankin lähteä alennusmyynteihin katselemaan, josko löytyisi lisää housuja ja mahdollisesti vähän nykyistä väljempi takki. Nykyiset alkaa olla vähän ahtaita vyötäröltä.
29.12.2008
23.12.2008
Listeriaa ja hysteriaa
Tuli mieleen tästä kommenttikeskustelusta nuo ruoka-asiat. Kun sain tietää vatsassani muhivasta pikku yllätyksestä, lopetin alkoholinkäytön siihen. Testin tehtyäni poltin hermostuksissani muutaman tupakan - ja myönnettäköön, että sen jälkeenkin olen polttanut kerran yhden, nimittäin kaoottisella Göteborgin reissulla. Muuten olen säilynyt savuttomana ilman suurempia tuskia.
Neuvolakäyntiin asti söin ihan kaikkea. Ajattelin, että kyllähän ne suositukset sitten siellä selviää, ja siihen asti voin teeskennellä onnellisen tietämätöntä. Jos alkaa noudattaa kaikkia netin ohjeita, niin syödä saa suunnilleen kaurapuuroa, jos sitäkään.
Salmiakkia syön edelleen, jos ja kun mieli tekee niin paljon kuin maistuu. Suomalaisia juustoja olen syönyt ihan niin kuin ennenkin, joskin haisevimmat ulkomaiset herkut olen jättänyt toistaiseksi pois. Mätiä olen maistanut, mutta sillä herkuttelun aion siirtää tulevaisuuteen - etenkin kun useimmiten on vaikeaa tietää, mistä se on peräisin ja missä ja miten kauan sitä on säilytetty. Vakuumipakatut kalat olen jättänyt väliin. Pakastevadelmia en ehdoin tahdoin syö, mutta jos jossain tarjotaan esim. jogurttia ja marjoja, niin en ole jaksanut nipottaa. Pakastevihannekset, sikäli kun niitä käytän (lähinnä herneet) olen kuumentanut, mutta saattaahan niitäkin joskus mennä jossain salaatissa kuumentamattakin. Maksaa en syö muutenkaan.
Eli olen syönyt aika lailla niin kuin ennenkin. Joitakin riskiruokia pyrin välttämään mahdollisuuksien mukaan, mutta en ole suurta paniikkia ottanut, jos tulen syöneeksi esimerkiksi jonkun onnettoman pakasteherneen. Silti välillä tulee leimatuksi hysteeriseksi, jos jätän esim. sen tarjotun graavikalan väliin, kun en tiedä, mistä se on peräisin.
Minä ajattelen asian niin, että muutama kuukausi on lyhyt aika olla syömättä joitakin asioita, vaikka se olisikin turhaa, sillä entäs jos jotain tapahtuisi? Entäs jos saisinkin vaikka listerian ja siksi keskenmenon? Vaikka riski on pieni, minusta sitä on turha ehdoin tahdoin ottaa. Se ei kai ole hysteriaa, vaan ihan tervettä toimintaa.
Neuvolakäyntiin asti söin ihan kaikkea. Ajattelin, että kyllähän ne suositukset sitten siellä selviää, ja siihen asti voin teeskennellä onnellisen tietämätöntä. Jos alkaa noudattaa kaikkia netin ohjeita, niin syödä saa suunnilleen kaurapuuroa, jos sitäkään.
Salmiakkia syön edelleen, jos ja kun mieli tekee niin paljon kuin maistuu. Suomalaisia juustoja olen syönyt ihan niin kuin ennenkin, joskin haisevimmat ulkomaiset herkut olen jättänyt toistaiseksi pois. Mätiä olen maistanut, mutta sillä herkuttelun aion siirtää tulevaisuuteen - etenkin kun useimmiten on vaikeaa tietää, mistä se on peräisin ja missä ja miten kauan sitä on säilytetty. Vakuumipakatut kalat olen jättänyt väliin. Pakastevadelmia en ehdoin tahdoin syö, mutta jos jossain tarjotaan esim. jogurttia ja marjoja, niin en ole jaksanut nipottaa. Pakastevihannekset, sikäli kun niitä käytän (lähinnä herneet) olen kuumentanut, mutta saattaahan niitäkin joskus mennä jossain salaatissa kuumentamattakin. Maksaa en syö muutenkaan.
Eli olen syönyt aika lailla niin kuin ennenkin. Joitakin riskiruokia pyrin välttämään mahdollisuuksien mukaan, mutta en ole suurta paniikkia ottanut, jos tulen syöneeksi esimerkiksi jonkun onnettoman pakasteherneen. Silti välillä tulee leimatuksi hysteeriseksi, jos jätän esim. sen tarjotun graavikalan väliin, kun en tiedä, mistä se on peräisin.
Minä ajattelen asian niin, että muutama kuukausi on lyhyt aika olla syömättä joitakin asioita, vaikka se olisikin turhaa, sillä entäs jos jotain tapahtuisi? Entäs jos saisinkin vaikka listerian ja siksi keskenmenon? Vaikka riski on pieni, minusta sitä on turha ehdoin tahdoin ottaa. Se ei kai ole hysteriaa, vaan ihan tervettä toimintaa.
Olo on kuin joulukinkulla
No niin, uutinen on kerrottu ja otettu ilolla vastaan. Itselläni vaan on vaikeuksia suhtautua siihen, että siitä papanasta puhutaan ihan yleisesti. En ole ollenkaan ajatellut vielä sinne kesään asti, esimerkiksi synnytys tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta - itse vauvasta puhumattakaan.
Olo on ihan ok, kuvotus iskee enää satunnaisesti ja pahin väsymyskin tuntuu hellittäneen, mutta olen niin turvoksissa, että olo on kuin jouluksi lihotetulla sialla. Omena suuhun vaan ja sinappihuntu niskaan. Yök. Tunnen itseni harvinaisen epäviehättäväksi, koska näytän lähinnä siltä, että olen lihonut. Ehkä tää helpottaa, kunhan keskivartalolihavuus iskee kunnolla, ja syyn siihen tunnistaa katsomalla.
En osaa vieläkään sanoa luontevasti ääneen, että "olen raskaana" saati puhua siitä, että minusta tulee äiti. Se kuulostaa niin oudolta. Hämmentää kaikki sellaiset, jotka solahtaa rooliinsa täysin sujuvasti samalla hetkellä, kun testi näyttää positiivista.
Olo on ihan ok, kuvotus iskee enää satunnaisesti ja pahin väsymyskin tuntuu hellittäneen, mutta olen niin turvoksissa, että olo on kuin jouluksi lihotetulla sialla. Omena suuhun vaan ja sinappihuntu niskaan. Yök. Tunnen itseni harvinaisen epäviehättäväksi, koska näytän lähinnä siltä, että olen lihonut. Ehkä tää helpottaa, kunhan keskivartalolihavuus iskee kunnolla, ja syyn siihen tunnistaa katsomalla.
En osaa vieläkään sanoa luontevasti ääneen, että "olen raskaana" saati puhua siitä, että minusta tulee äiti. Se kuulostaa niin oudolta. Hämmentää kaikki sellaiset, jotka solahtaa rooliinsa täysin sujuvasti samalla hetkellä, kun testi näyttää positiivista.
22.12.2008
Vatsakunnassa kaikki hyvin
Eka "virallinen" ultra on takana. Papana oli tuplannut kokonsa kahdessa viikossa (!) ja pää-peppu-mitta oli komeasti vajaat viisi senttiä. Jalkoja ja käsiä näkyi kaksi, sydän sykki ja kuulemma aivojen rakennekin näytti siltä kuin näillä viikoilla kuuluisikin. Se suuresti hermoilemani niskapoimu oli 0,7 mm eli siitäkin tuli puhtaat pisteet.
Heräsin aamulla 5.40 panikoimaan ultraa, joka oli kahdeksalta. Mietin, että miten selviän seuraavista 20 vuodesta, kun jatkuvasti pitää huolehtia, että onhan sillä jälkeläisellä kaikki hyvin. Kätilö lohdutteli, että huoli kuuluu asiaan ja sen kanssa oppii elämään.
Papana-reppana taitaa periä äitinsä unenlahjat, se oli onnellisesti unten mailla vielä, kunnes ilkeä täti tökki vatsaa. Silloin pienet jalat alkoivat heilua aivan vimmatusti.
On aikas onnellinen olo. Tänään suunnataan joulun viettoon, ja kerrotaan uutinen myös mun vanhemmille. Voi kun siellä tiedettäisiin, millainen jouluyllätys on tulossa. :)
Heräsin aamulla 5.40 panikoimaan ultraa, joka oli kahdeksalta. Mietin, että miten selviän seuraavista 20 vuodesta, kun jatkuvasti pitää huolehtia, että onhan sillä jälkeläisellä kaikki hyvin. Kätilö lohdutteli, että huoli kuuluu asiaan ja sen kanssa oppii elämään.
Papana-reppana taitaa periä äitinsä unenlahjat, se oli onnellisesti unten mailla vielä, kunnes ilkeä täti tökki vatsaa. Silloin pienet jalat alkoivat heilua aivan vimmatusti.
On aikas onnellinen olo. Tänään suunnataan joulun viettoon, ja kerrotaan uutinen myös mun vanhemmille. Voi kun siellä tiedettäisiin, millainen jouluyllätys on tulossa. :)
13.12.2008
Kymppi täynnä
Tänään viikkoja on kasassa tasan 10, eli yhdestoista on aluillaan. Papana on kolmisen senttiä pitkä ja osaa jo muun muassa potkia ja niellä! Oi, taitava lapsi. :)
Valvetilassa olo siitä, että tämä jatkuu ja tulee todeksi, on jo paljon varmempi erityisesti sen ultran ansiosta. Unissa ei aina ole niin, viime yönä näin unta keskenmenosta. Kauhu ja epäuskoisuus siitä, että tätä tulevaisuutta ei enää olisi, oli aitoa. Harvoin olen ollut niin helpottunut siitä, että heräsin.
Mies meni aamulla kauppaan hakemaan aamiaistarvikkeita, ja tuli takaisin ison kukkakimpun kanssa. Halusi kuulemma tuoda mulle kukkia, koska olen raskaana. Mua alkoi taas itkettää.
Mistä pääsemmekin siihen, että olen aina ollut melko herkkä nyyhkimään esimerkiksi tv-ohjelmien tai leffojen liikuttavissa kohdissa, mutta viime viikkoina touhu on karannut lapasesta aivan totaalisesti. Kyynelillä ei näytä olevan mitään rajaa, vaan vetistelen milloin millekin. Jouduin paljastamaan salaisuuden työkaverillekin, kun aloin nyyhkiä ihan käsittämätöntä asiaa, ja se näytti siltä, että olenko mä menettänyt järkeni.
Miehen vanhemmille kerrottiin myös. Siellä korkattiin heti shamppanjapullo, tosin mies sai (vaihteeksi) juoda myös mun lasini. Famulle tämä on ensimmäinen lapsenlapsi, fafalla on jo kokemusta useammastakin, mutta tuoreinkin heistä täyttää jo 18. Siskollenikin kerroin, ja siellä alkoi kiljunta: mitämitämitä??!! Oli reppana herännyt keskellä yötäkin miettimään, että oliko mun puhelu totta. Omille vanhemmille ajattelin säästää uutisen jouluun, kun silloin nähdään kasvotusten. Silloin on jo taas yksi iso virstanpylväs eli np-ultrakin (toivon mukaan onnellisesti) takana.
Valvetilassa olo siitä, että tämä jatkuu ja tulee todeksi, on jo paljon varmempi erityisesti sen ultran ansiosta. Unissa ei aina ole niin, viime yönä näin unta keskenmenosta. Kauhu ja epäuskoisuus siitä, että tätä tulevaisuutta ei enää olisi, oli aitoa. Harvoin olen ollut niin helpottunut siitä, että heräsin.
Mies meni aamulla kauppaan hakemaan aamiaistarvikkeita, ja tuli takaisin ison kukkakimpun kanssa. Halusi kuulemma tuoda mulle kukkia, koska olen raskaana. Mua alkoi taas itkettää.
Mistä pääsemmekin siihen, että olen aina ollut melko herkkä nyyhkimään esimerkiksi tv-ohjelmien tai leffojen liikuttavissa kohdissa, mutta viime viikkoina touhu on karannut lapasesta aivan totaalisesti. Kyynelillä ei näytä olevan mitään rajaa, vaan vetistelen milloin millekin. Jouduin paljastamaan salaisuuden työkaverillekin, kun aloin nyyhkiä ihan käsittämätöntä asiaa, ja se näytti siltä, että olenko mä menettänyt järkeni.
Miehen vanhemmille kerrottiin myös. Siellä korkattiin heti shamppanjapullo, tosin mies sai (vaihteeksi) juoda myös mun lasini. Famulle tämä on ensimmäinen lapsenlapsi, fafalla on jo kokemusta useammastakin, mutta tuoreinkin heistä täyttää jo 18. Siskollenikin kerroin, ja siellä alkoi kiljunta: mitämitämitä??!! Oli reppana herännyt keskellä yötäkin miettimään, että oliko mun puhelu totta. Omille vanhemmille ajattelin säästää uutisen jouluun, kun silloin nähdään kasvotusten. Silloin on jo taas yksi iso virstanpylväs eli np-ultrakin (toivon mukaan onnellisesti) takana.
9.12.2008
It's alive!
Oltiin ultrassa, ja siellä se papana köllöttää! Hullua. Pää-peppu-mitta vastaa viikkoja 9+3 niin kuin olin itsekin laskeskellut. Pieni sydän hakkasi 177 lyöntiä minuutissa, ja allekirjoittaneen varmaan saman verran. Mies seisoi vierellä pää pyörällä, ensiksi siitä, että naiset todella ovat gynellä ilman housuja vehkeet levällään lääkärin naaman korkeudella ja toiseksi - ja oletettavasti kuitenkin vähän enemmän - siitä, että siellä näkyi ihmisen alku.
Itse en edes ehtinyt itkemään hämmennyksen keskellä, vaikka kyyneliä on muuten riittänyt melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen viime aikoina.
Oli ihanaa nähdä, että siellä on kaikki hyvin ja kuulla lääkärin suusta, että todennäköisyys sille, että kaikki menee hyvin loppuun asti, on yli 95 prosenttia. Kuulemma se 12 viikon raja on ihan höpinää, sillä siinä on mukana tuulimunaraskaudet, jotka menevät kesken kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Nyt uskaltaa jo vähän nauttiakin tästä ja keskittyä kasvattamaan papanaa.
Iik. Se on siellä ja se elää ja voi hyvin. Iik. Iik. Iik.
Iik!
Itse en edes ehtinyt itkemään hämmennyksen keskellä, vaikka kyyneliä on muuten riittänyt melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen viime aikoina.
Oli ihanaa nähdä, että siellä on kaikki hyvin ja kuulla lääkärin suusta, että todennäköisyys sille, että kaikki menee hyvin loppuun asti, on yli 95 prosenttia. Kuulemma se 12 viikon raja on ihan höpinää, sillä siinä on mukana tuulimunaraskaudet, jotka menevät kesken kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Nyt uskaltaa jo vähän nauttiakin tästä ja keskittyä kasvattamaan papanaa.
Iik. Se on siellä ja se elää ja voi hyvin. Iik. Iik. Iik.
Iik!
Pelotus ja kauhistus
Ultrakutsu tipahti eilen postilaatikosta, virallinen np-ultra on Naistenklinikalla 22.12. Otin kuitenkin varaslähdön ja mennään tänään yksityiselle ultraan. Sattuneista syistä (mies joi raukka viikonloppuna perheensä joululounaalla vaivihkaa kaikki minunkin viinilasilliseni, kun emme vielä halunneet paljastaa salaisuutta. Arvatkaas kuinka kävi? No tuli melkoinen tuiske, ja nyt ei ole ihan varmaa, saattoiko hän ehkä vihjaista äidilleen asiasta...) halusimme varmistuksen tälle hommalle mahdollisimman pian. Päätin luottaa siihen Vauva-lehden (tai Kaksplussan tai jonkun vastaavan, mitä näitä on) eri puolilla lainattuun tietoon, että jos 7. viikon jälkeen ultrassa on kaikki hyvin, raskaus jatkuu 99,5 prosentin todennäköisyydellä hyvin siitä eteenpäinkin.
Mutta nyt siis panikoin, että mitä siellä näkyy ja näkyykö siellä mitään? Viikkoja on kasassa neuvolan mukaan 9+6 ja omien laskujen mukaan 9+3, niihinkin kai tulee selvyys tuolla.
Huihuihuihuihuihuihuihuihuihuihui. Jänskättää aivan tolkuttomasti.
Mutta nyt siis panikoin, että mitä siellä näkyy ja näkyykö siellä mitään? Viikkoja on kasassa neuvolan mukaan 9+6 ja omien laskujen mukaan 9+3, niihinkin kai tulee selvyys tuolla.
Huihuihuihuihuihuihuihuihuihuihui. Jänskättää aivan tolkuttomasti.
5.12.2008
Kärsimättömyyttä
Taas yksi viikko vähemmän joululomaan. Luojan kiitos. Viime viikot on olleet töissä tosi kiireisiä, eikä helpotusta näy ennen joulua. Kaksi viikkoa vielä... Kun vaan saisi hommat jotenkin pakettiin, että voisi sitten nautiskella lomasta kaikessa rauhassa.
Neuvolasta on aikaa 1,5 viikkoa eikä sitä hiivatin ultrakutsua ole tullut vieläkään. Neuvolantäti sanoi, että ultra olisi 18. päivä, mutta olen tässä alkanut miettiä, että mistä se sen voi luvata? Entä jos me ei päästäkään sinne ultraan ennen joulua? Entä jos ne yrittää antaa jotain aikaa aatonaattona, kun meidän pitäisi olla vajaan 400 kilometrin päässä? Haluan saada tähän hommaan varmuuden ennen sitä, että voidaan yllättää mun vanhemmat uutisella.
Ja sitä paitsi, miten ne voi venyttää sitä ajan ilmoittamista näin kauaksi? Olen yrittänyt säästellä sitä 18. päivää kalenterissani, mutta kaikki muut päivät sillä viikolla alkaa olla aika täynnä tapaamisia. Enkä oikein voi perua asiakastapaamisia kertomatta pätevää syytä.
En jaksa odottaa!!! Mulle kaikki heti nyt!!! Tämä todella on ODOTUSTA - ensin menkkojen, sitten testituloksen, sitten oireiden, neuvolan, ultran, 12 viikon täyttymisen, toisen ultran ja ties minkä virstanpylvään ja ihan viimeiseksi tietysti sitten synnytyksen. Ja odottaminen jos mikä sopii mun luonteelle todella huonosti. Puh.
Neuvolasta on aikaa 1,5 viikkoa eikä sitä hiivatin ultrakutsua ole tullut vieläkään. Neuvolantäti sanoi, että ultra olisi 18. päivä, mutta olen tässä alkanut miettiä, että mistä se sen voi luvata? Entä jos me ei päästäkään sinne ultraan ennen joulua? Entä jos ne yrittää antaa jotain aikaa aatonaattona, kun meidän pitäisi olla vajaan 400 kilometrin päässä? Haluan saada tähän hommaan varmuuden ennen sitä, että voidaan yllättää mun vanhemmat uutisella.
Ja sitä paitsi, miten ne voi venyttää sitä ajan ilmoittamista näin kauaksi? Olen yrittänyt säästellä sitä 18. päivää kalenterissani, mutta kaikki muut päivät sillä viikolla alkaa olla aika täynnä tapaamisia. Enkä oikein voi perua asiakastapaamisia kertomatta pätevää syytä.
En jaksa odottaa!!! Mulle kaikki heti nyt!!! Tämä todella on ODOTUSTA - ensin menkkojen, sitten testituloksen, sitten oireiden, neuvolan, ultran, 12 viikon täyttymisen, toisen ultran ja ties minkä virstanpylvään ja ihan viimeiseksi tietysti sitten synnytyksen. Ja odottaminen jos mikä sopii mun luonteelle todella huonosti. Puh.
2.12.2008
Se on vissiin juomavedessä
Pari uutta ihmistä tietää salaisuudesta: pomo ja ex-kämppis (10 vuoden jälkeenkin kutsun sitä siksi, vaikka ehkä ystävä olis oikeampi ilmaisu!).
Pomolle oli pakko paljastaa, koska se pyysi mut eilen huoneeseensa ja pyysi kertomaan, mikä mulla on hullusti, kun olen niin kuolemanväsynyt ja herkkä. (On tullut parit kyynelet vuodatettua hieman omituisista asioista tässä.) Ajattelin, että parempi kertoa totuus, muuten ne lykkää mut jonnekin burnout-lomalle ja lataamoon... Pomo huudahti, että ihanaa ja tuli halaamaan - hän on itsekin jäämässä äitiyslomalle helmikuun alussa. Vannotin kuitenkin, ettei asiasta saa puhua vielä julkisesti ennen kuin se ultra on käyty. Meillä on pikkujoulut 19.12. joten viimeistään silloin taidan paljastaa salaisuuden töissäkin, ettei tarvitse peitellä juomattomuuttaan (eli olla käänteinen alkoholisti :).
Ystäväni M taas soitti tänään, että on työkeikalla Helsingissä ja kysyi, ehdinkö lounaalle. Mietin juuri eilen, että mikähän siellä on tilanne, kesällä kun oli puhetta että he suunnittelivat vauvahommia ihan tosissaan. Arvasin heti hymystä, mistä on kyse, kun kysyin että mitäs kuuluu. Hän ilmoitti olevansa raskaana, mihin minä, että sama täällä. Huvittavaa. Lasketussa ajassa on reilun kolmen viikon ero, M:n tapaus on siis vielä tuoreempi kuin minun.
Tosi omituista, että kymmenen vuoden takaisesta bailausporukasta 75 % on raskaana as we speak. Enää tarvittaisiin yksi vauvauutinen, niin prosentti olisi sata.
Muistiin kirjattakoon myös, että vatsaa turvottaa etenkin iltaisin niin, että kumpu on aivan selkeä. Löysä tunika on ainoa kelvollinen paitamalli, ellei halua laittaa juoruja liikkeelle oikein tosissaan. Kattelin netistä vauvavatsojen kuvia, ja ei tätä montaa viikkoa taida voida enää piilottaakaan!
Pomolle oli pakko paljastaa, koska se pyysi mut eilen huoneeseensa ja pyysi kertomaan, mikä mulla on hullusti, kun olen niin kuolemanväsynyt ja herkkä. (On tullut parit kyynelet vuodatettua hieman omituisista asioista tässä.) Ajattelin, että parempi kertoa totuus, muuten ne lykkää mut jonnekin burnout-lomalle ja lataamoon... Pomo huudahti, että ihanaa ja tuli halaamaan - hän on itsekin jäämässä äitiyslomalle helmikuun alussa. Vannotin kuitenkin, ettei asiasta saa puhua vielä julkisesti ennen kuin se ultra on käyty. Meillä on pikkujoulut 19.12. joten viimeistään silloin taidan paljastaa salaisuuden töissäkin, ettei tarvitse peitellä juomattomuuttaan (eli olla käänteinen alkoholisti :).
Ystäväni M taas soitti tänään, että on työkeikalla Helsingissä ja kysyi, ehdinkö lounaalle. Mietin juuri eilen, että mikähän siellä on tilanne, kesällä kun oli puhetta että he suunnittelivat vauvahommia ihan tosissaan. Arvasin heti hymystä, mistä on kyse, kun kysyin että mitäs kuuluu. Hän ilmoitti olevansa raskaana, mihin minä, että sama täällä. Huvittavaa. Lasketussa ajassa on reilun kolmen viikon ero, M:n tapaus on siis vielä tuoreempi kuin minun.
Tosi omituista, että kymmenen vuoden takaisesta bailausporukasta 75 % on raskaana as we speak. Enää tarvittaisiin yksi vauvauutinen, niin prosentti olisi sata.
Muistiin kirjattakoon myös, että vatsaa turvottaa etenkin iltaisin niin, että kumpu on aivan selkeä. Löysä tunika on ainoa kelvollinen paitamalli, ellei halua laittaa juoruja liikkeelle oikein tosissaan. Kattelin netistä vauvavatsojen kuvia, ja ei tätä montaa viikkoa taida voida enää piilottaakaan!
30.11.2008
Neuvolauutisia ja valitusta
Yleisön pyynnöstä... :) Eka neuvola oli keskiviikkona, eikä siellä oikein tapahtunut mitään. Kiva täti antoi lasketuksi ajaksi 8.7., itse olin laskeskellut, että 11.7. No, ultrassahan se sitten selviää. Ultraan pitäisi päästä 18.12. tienoilla, kutsu tulee postissa.
Hämmentävintä oli valita synnytyssairaala. Jotenkin ajanlaskuni päättyy tällä hetkellä siihen 12 viikkoon, enkä ole edes ajatellut koko synnytystä. Päädyttiin sitten Naistenklinikkaan, kun tuleva pappakin (meillä eletään siis kaksikielistä arkea) on syntynyt siellä. Haikaranpesä-systeemi on kuulemma Suomessa romutettu jo aikoja sitten (siis se, että sama kätilö olisi mukana sekä ennen synnytystä, synnytyksessä että synnytyksen jälkeen), ja perhehuoneita löytyy molemmista. Naistenklinikallekin on kuulemma vastikään tehty uusia.
Vaa'assa piti käydä, ja siinä meinas tulla pyörrytys: 7 kiloa vajaassa kahdessa kuukaudessa. Täti rauhoitteli, että joillekin käy niin, siitä on iso osa turvotusta, ei huolta, mutta nieleskelin silti jonkin aikaa. Pakko on kuitenkin puputtaa jotakin koko ajan, kun muuten tulee paha olo. Tuntuu sitä paitsi, että kaikki kilot on vatsalla.
Verikokeeseen en jaksanut jäädä jonottamaan, täytyy käydä joku toinen päivä. Siellä tutkitaan kuulemma kuppa ja HIV ainakin. Pissanäytteestä katsottiin valkuainen ja proteiini, ne oli kunnossa ja sitten otettiin verenpaine, mistä tuli erityiskehuja.
Arvon silti edelleen, että pitäiskö siirtyä sinne yksityiselle. Julkisella esimerkiksi pissanäyte, paino ja verenpaine otetaan itsepalveluna. Ja se pissa testataankin itse uittamalla siellä sellaista raskaustestiä muistuttavaa tikkua. Verikokeisiin oli kamala jono. Seuraava neuvolakäynti olisi ohjeiden mukaan vasta MAALISKUUSSA, kun olen nuori ja terve, mutta täti lupasi, että saadaan kuitenkin tulla jo tammikuun lopulla.
Olo on ihan ok, tänään ei edes kuvota kovin pahasti. Tällä viikolla pahinta on ollut aivan jumalaton väsymys. Töissä on kiire ja stressi ja kaaos, mikä ei ainakaan auta. Nukun huonosti, kun päässä pyörii kaikki, ja lisäksi ravaan jatkuvasti vessassa. Eniten ahdistaa nyt se, että tiedän kahden myynti-ihmisen työsuhteen loppuvan koeajalla maanantaiaamuna. Onneksi en sentään joudu sanomaan kumpaakaan irti itse. Sitä paitsi olen eri mieltä toisesta tapauksesta, enkä oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella. Olen viihtynyt työssäni hyvin, mutta viime aikoina on tapahtunut sellaisia muutoksia, että saattaisin hyvinkin etsiä uutta paikkaa, jos ei olisi tätä salaisuutta.
Pomokin huomautteli väsymyksestäni. Esimiesasemassa ei kuulemma saa näyttää siltä, että prakaa hetkellä millä hyvänsä. Voi kun voisin jo kertoa, miksi väsyttää. Viikonlopun olenkin lähinnä nukkunut, vaikka tänään pitäisi vielä tehdä töitä - viime viikko meni sekaisin, kun olin maanantain jumissa siellä Arlandalla.
Mutta on tässä viikonlopussa jotain hauskaakin! Mies oli eilen lelukaupassa ostamassa lahjoja sukulaislapsille. Se tuli kotiin paitsi lahjusten, myös valtavan autoradan kanssa. Vietettiin siis lauantai-ilta rakentamalla autorataa ja ajamalla kilpaa. Samalla naurettiin itsemme tärviölle. Se teki hyvää, ja tänään on paljon pirteämpi olo kuin eilen.
Hämmentävintä oli valita synnytyssairaala. Jotenkin ajanlaskuni päättyy tällä hetkellä siihen 12 viikkoon, enkä ole edes ajatellut koko synnytystä. Päädyttiin sitten Naistenklinikkaan, kun tuleva pappakin (meillä eletään siis kaksikielistä arkea) on syntynyt siellä. Haikaranpesä-systeemi on kuulemma Suomessa romutettu jo aikoja sitten (siis se, että sama kätilö olisi mukana sekä ennen synnytystä, synnytyksessä että synnytyksen jälkeen), ja perhehuoneita löytyy molemmista. Naistenklinikallekin on kuulemma vastikään tehty uusia.
Vaa'assa piti käydä, ja siinä meinas tulla pyörrytys: 7 kiloa vajaassa kahdessa kuukaudessa. Täti rauhoitteli, että joillekin käy niin, siitä on iso osa turvotusta, ei huolta, mutta nieleskelin silti jonkin aikaa. Pakko on kuitenkin puputtaa jotakin koko ajan, kun muuten tulee paha olo. Tuntuu sitä paitsi, että kaikki kilot on vatsalla.
Verikokeeseen en jaksanut jäädä jonottamaan, täytyy käydä joku toinen päivä. Siellä tutkitaan kuulemma kuppa ja HIV ainakin. Pissanäytteestä katsottiin valkuainen ja proteiini, ne oli kunnossa ja sitten otettiin verenpaine, mistä tuli erityiskehuja.
Arvon silti edelleen, että pitäiskö siirtyä sinne yksityiselle. Julkisella esimerkiksi pissanäyte, paino ja verenpaine otetaan itsepalveluna. Ja se pissa testataankin itse uittamalla siellä sellaista raskaustestiä muistuttavaa tikkua. Verikokeisiin oli kamala jono. Seuraava neuvolakäynti olisi ohjeiden mukaan vasta MAALISKUUSSA, kun olen nuori ja terve, mutta täti lupasi, että saadaan kuitenkin tulla jo tammikuun lopulla.
Olo on ihan ok, tänään ei edes kuvota kovin pahasti. Tällä viikolla pahinta on ollut aivan jumalaton väsymys. Töissä on kiire ja stressi ja kaaos, mikä ei ainakaan auta. Nukun huonosti, kun päässä pyörii kaikki, ja lisäksi ravaan jatkuvasti vessassa. Eniten ahdistaa nyt se, että tiedän kahden myynti-ihmisen työsuhteen loppuvan koeajalla maanantaiaamuna. Onneksi en sentään joudu sanomaan kumpaakaan irti itse. Sitä paitsi olen eri mieltä toisesta tapauksesta, enkä oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella. Olen viihtynyt työssäni hyvin, mutta viime aikoina on tapahtunut sellaisia muutoksia, että saattaisin hyvinkin etsiä uutta paikkaa, jos ei olisi tätä salaisuutta.
Pomokin huomautteli väsymyksestäni. Esimiesasemassa ei kuulemma saa näyttää siltä, että prakaa hetkellä millä hyvänsä. Voi kun voisin jo kertoa, miksi väsyttää. Viikonlopun olenkin lähinnä nukkunut, vaikka tänään pitäisi vielä tehdä töitä - viime viikko meni sekaisin, kun olin maanantain jumissa siellä Arlandalla.
Mutta on tässä viikonlopussa jotain hauskaakin! Mies oli eilen lelukaupassa ostamassa lahjoja sukulaislapsille. Se tuli kotiin paitsi lahjusten, myös valtavan autoradan kanssa. Vietettiin siis lauantai-ilta rakentamalla autorataa ja ajamalla kilpaa. Samalla naurettiin itsemme tärviölle. Se teki hyvää, ja tänään on paljon pirteämpi olo kuin eilen.
25.11.2008
Hui huominen ja huh himassa
Huomenna aamulla on ensimmäinen neuvola. Jänskää, vaikka ei kai siellä mitään kovin kummallista tapahdu. Mun mielestä siihen pitäisi ehdottomasti kuulua myös ultra - mistä ihmeestä mä muuten saan varmuuden, että tuolla tapahtuu muutakin kuin ruuansulatusta? (Paitsi niistä neljästä raskaustestistä ehkä.)
Oli muuten aivan käsittämätön reissu. Viikonloppureissuun mahtui kolme peruttua lentoa (kaksi menomatkalla, yksi tulomatkalla), viiden tunnin bussikuljetus vessattomassa bussissa, hajonnut bussi, ylimääräinen hotelliyö, loputtomia tunteja lentokenttien jonoissa ja lopulta kotiinpaluu lähes vuorokautta myöhässä. Muuten meni hyvin, mutta jossain vaiheessa hermo petti ja sain klassisen itkukohtauksen. Nolottaa hieman, mutta syytän hormoneja.
Pari kertaa olin lähellä vetää "olen raskaana, enkä voi enää jonottaa, koska verensokeri laskee ja alan oksentaa" -kortin, mutta en sitten viitsinyt - ehkä siksi, että vieläkin epäilen koko asiaa. Ja pelkään jokaista vessakäyntiä. Varsinkin, koska (pahoittelen jo valmiiksi tulevaa ällötysfaktoria, älä lue, jos eritteet ahdistaa) pöksyt kostuu valkovuodosta, mitä ei ennen juurikaan ollut.
Vatsaa nipistelee ja sattuu välillä, ei kovaa, mutta huomattavasti. Oletan sen kuuluvan asiaan. Kohtu on ilmeisesti jo greipin kokoinen, sehän on aika paljon! Turvottaa niin pirusti, ja varmaan myös lopetetulla tupakoinnilla on osansa siihen, että housut ahdistaa. Ei ole kovin notkea olo.
Kuvotuskohtaukset tulee ja menee, tunnistettavina, mutta hyvinkin kestettävinä. Yleisesti ottaen olo on kovin normaali - pelottavankin normaali. Voi kun siellä mahamakkaroiden alla olis kaikki kunnossa! Google ja internet tekee ihmisen hulluksi, kaikki oireet voi tarkoittaa mitä vaan, kertojasta riippuen ja kauhutarinoita riittää niin, että itsekin tulee aivan vainoharhaiseksi. Pitäisi ehkä lopettaa noiden keskustelupalstojen lukeminen.
Oli muuten aivan käsittämätön reissu. Viikonloppureissuun mahtui kolme peruttua lentoa (kaksi menomatkalla, yksi tulomatkalla), viiden tunnin bussikuljetus vessattomassa bussissa, hajonnut bussi, ylimääräinen hotelliyö, loputtomia tunteja lentokenttien jonoissa ja lopulta kotiinpaluu lähes vuorokautta myöhässä. Muuten meni hyvin, mutta jossain vaiheessa hermo petti ja sain klassisen itkukohtauksen. Nolottaa hieman, mutta syytän hormoneja.
Pari kertaa olin lähellä vetää "olen raskaana, enkä voi enää jonottaa, koska verensokeri laskee ja alan oksentaa" -kortin, mutta en sitten viitsinyt - ehkä siksi, että vieläkin epäilen koko asiaa. Ja pelkään jokaista vessakäyntiä. Varsinkin, koska (pahoittelen jo valmiiksi tulevaa ällötysfaktoria, älä lue, jos eritteet ahdistaa) pöksyt kostuu valkovuodosta, mitä ei ennen juurikaan ollut.
Vatsaa nipistelee ja sattuu välillä, ei kovaa, mutta huomattavasti. Oletan sen kuuluvan asiaan. Kohtu on ilmeisesti jo greipin kokoinen, sehän on aika paljon! Turvottaa niin pirusti, ja varmaan myös lopetetulla tupakoinnilla on osansa siihen, että housut ahdistaa. Ei ole kovin notkea olo.
Kuvotuskohtaukset tulee ja menee, tunnistettavina, mutta hyvinkin kestettävinä. Yleisesti ottaen olo on kovin normaali - pelottavankin normaali. Voi kun siellä mahamakkaroiden alla olis kaikki kunnossa! Google ja internet tekee ihmisen hulluksi, kaikki oireet voi tarkoittaa mitä vaan, kertojasta riippuen ja kauhutarinoita riittää niin, että itsekin tulee aivan vainoharhaiseksi. Pitäisi ehkä lopettaa noiden keskustelupalstojen lukeminen.
20.11.2008
Ja ei yök
Kaks päivää yökötti niin kamalasti, ja nyt ei sit juuri lainkaan. Ihan pari onnetonta kertaa on häivähtänyt jossain kurkunpäässä pieni äklötys, mutta ei mitään sellaista kuin eilen tai toissapäivänä.
Ja mikä on allekirjoittaneen reaktio? No alkaa tietysti huolestuttaa. Että voiko se oksetus ihan tosta noin vaan kadota. Vai onko ihan normaalia, että olo vaihtelee päivästä toiseen?
Eli ensin mietin, että kamalaa kun oksettaa, ja sitten taas, että kamalaa kun ei okseta. Enpä olisi kuukausi sitten uskonut, että uhraan näin paljon aikaa ihan vaan oman oksetuksen pohdintaan.
Töissä tulee jatkuvasti omituisia tilanteita. Olen juuri saamassa ylennyksen (hyvä minä), ja tunnen itseni vähän petturiksi, kun en kerro, että olen mahdollisesti jäämässä hieman normaalia pidemmälle lomalle ensi kesänä. Toki tämä on tärkeämpää kuin duuni, mutta silti.
Huomenna vielä töitä, sitten tyttöjen kanssa shoppausreissulle viikonlopuksi. Valehtelin, että mulla on sellainen lääkekuuri, etten voi juoda viinaa. Tais mennä läpi jopa, paitsi tietysti sille yhdelle reissuseuralaisista, joka tietää totuuden. Ja sitten on pari päivää töitä ja sitten keskiviikkona on se hui jännä, eka neuvola! Meen nyt sitten kuitenkin sinne julkiselle, vaikka arvoin kyllä pitkään yksityistä. Kai sen voi vaihtaa, jos alkaa kovin ahdistaa.
Ja mikä on allekirjoittaneen reaktio? No alkaa tietysti huolestuttaa. Että voiko se oksetus ihan tosta noin vaan kadota. Vai onko ihan normaalia, että olo vaihtelee päivästä toiseen?
Eli ensin mietin, että kamalaa kun oksettaa, ja sitten taas, että kamalaa kun ei okseta. Enpä olisi kuukausi sitten uskonut, että uhraan näin paljon aikaa ihan vaan oman oksetuksen pohdintaan.
Töissä tulee jatkuvasti omituisia tilanteita. Olen juuri saamassa ylennyksen (hyvä minä), ja tunnen itseni vähän petturiksi, kun en kerro, että olen mahdollisesti jäämässä hieman normaalia pidemmälle lomalle ensi kesänä. Toki tämä on tärkeämpää kuin duuni, mutta silti.
Huomenna vielä töitä, sitten tyttöjen kanssa shoppausreissulle viikonlopuksi. Valehtelin, että mulla on sellainen lääkekuuri, etten voi juoda viinaa. Tais mennä läpi jopa, paitsi tietysti sille yhdelle reissuseuralaisista, joka tietää totuuden. Ja sitten on pari päivää töitä ja sitten keskiviikkona on se hui jännä, eka neuvola! Meen nyt sitten kuitenkin sinne julkiselle, vaikka arvoin kyllä pitkään yksityistä. Kai sen voi vaihtaa, jos alkaa kovin ahdistaa.
18.11.2008
Yök
Tänään on ollut ensimmäinen päivä, kun olen voinut todella huonosti aamusta iltaan. En koko aikaa, mutta muutaman tunnin välein iskee aivan kamala kuvotus ja ällötys. Tulin kotiin kaupan kautta, kuvittelin tekeväni safkaa, mutta pelkkä ruokatavaroiden purkaminen kauppakassista aiheutti yökötyskohtauksen, joka päättyi vessanpönttöön kakomiseen.
Olipa voittajafiilis. Soitin miehelle, joka ajoi sitten Mäkin kautta - jostain syystä miniporkkanat ja kanahampurilainen tuntuivat ainoalta syömiskelpoiselta ruoalta.
Toivottavasti tästä ei tuu tapa. Saattaa olla, että joudun siirtymään äitiyshousuihin hieman normaalia aikaisemmin, jos vedän kolme kuukautta hampurilaisia ja toista syömäkelpoista einettä - Ben & Jerry's suklaabanaanijäätelöä.
En ole varmaan odottanut joulua tällä innolla sitten lapsuusvuosien. Silloin tulee se 12 viikkoa täyteen, jos kaikki vaan menee hyvin.
Olipa voittajafiilis. Soitin miehelle, joka ajoi sitten Mäkin kautta - jostain syystä miniporkkanat ja kanahampurilainen tuntuivat ainoalta syömiskelpoiselta ruoalta.
Toivottavasti tästä ei tuu tapa. Saattaa olla, että joudun siirtymään äitiyshousuihin hieman normaalia aikaisemmin, jos vedän kolme kuukautta hampurilaisia ja toista syömäkelpoista einettä - Ben & Jerry's suklaabanaanijäätelöä.
En ole varmaan odottanut joulua tällä innolla sitten lapsuusvuosien. Silloin tulee se 12 viikkoa täyteen, jos kaikki vaan menee hyvin.
15.11.2008
Lauantai-iltana ravintolaan
...ennen mentiin juhlimaan ja nyt vaan kotona istutaan. Toinen viikonloppu peräkkäin, kun nyhjään yksin lauantai-iltana kotona, "kipeänä" hohhoijaa. Ei jaksa mennä mihinkään rientoihin, joissa joutuu hankaliin tilanteisiin, kun ei voi ottaa. Ja vielä ei uskalla kertoa totuuttakaan. Joten valehtelen, kärsin omantunnontuskia ja istun säälimässä itseäni kotona. Mieskin meni kekkeröimään, ärsyttää.
Toivottavasti tämä muuttuu riemummaksi ajan myötä. Nyt oikeastaan on vain paskat puolet - tisseihin koskee, turvottaa, ällöttää, vessattaa, väsyttää, vähän väliä on pakko valehdella, koko ajan pelottaa, että miten tässä käy, ei voi juhlia eikä saa syödä sitä eikä tätä - mutta ei juurikaan mitään kivaa, kun vielä ei voi hehkuttaa kellekään, ei uskalla suunnitella mitään, ei hankkia mitään, eikä nauttia siitä, että meitä ehkä on ensi kesänä kolme.
Angstia helpotti vähän se, että kerroin yhdelle ystävälle. Asia tuntuu todellisemmalta, ja helpottaa, kun saa puhua.
Tänään on vissiin 6 + 0, jos laskuri pitää paikkansa. Seitsemättä viedään siis. Pienenpieni sydän on (toivottavasti!) alkanut sykkiä. Kummallista, hämmentävää ja liikuttavaa. Voi kun pääsis äkkiä näkemään, että siellä tosiaan on joku ja sillä olis kaikki kunnossa.
Edit: Huomasin juuri, että kommentointi ei toiminut. Nyt pitäis toimia, jos joku vaikka haluaisi joskus sanoa jotain. Se olis kovin kivaa.
Toivottavasti tämä muuttuu riemummaksi ajan myötä. Nyt oikeastaan on vain paskat puolet - tisseihin koskee, turvottaa, ällöttää, vessattaa, väsyttää, vähän väliä on pakko valehdella, koko ajan pelottaa, että miten tässä käy, ei voi juhlia eikä saa syödä sitä eikä tätä - mutta ei juurikaan mitään kivaa, kun vielä ei voi hehkuttaa kellekään, ei uskalla suunnitella mitään, ei hankkia mitään, eikä nauttia siitä, että meitä ehkä on ensi kesänä kolme.
Angstia helpotti vähän se, että kerroin yhdelle ystävälle. Asia tuntuu todellisemmalta, ja helpottaa, kun saa puhua.
Tänään on vissiin 6 + 0, jos laskuri pitää paikkansa. Seitsemättä viedään siis. Pienenpieni sydän on (toivottavasti!) alkanut sykkiä. Kummallista, hämmentävää ja liikuttavaa. Voi kun pääsis äkkiä näkemään, että siellä tosiaan on joku ja sillä olis kaikki kunnossa.
Edit: Huomasin juuri, että kommentointi ei toiminut. Nyt pitäis toimia, jos joku vaikka haluaisi joskus sanoa jotain. Se olis kovin kivaa.
12.11.2008
Jännää
Herään nykyään joka yö vähintään yhden, useimmiten pari kolmekin kertaa vessahätään. Nice. Ja joka kerta jään valveille pyörittämään tätä "miten pidän salaisuuden" -kysymystä. Veikkaan, että lähiaikoina joudun sairastelemaan aika paljon. Ahdistaa vähän valehdella, mutta en oikein keksi muutakaan.
Neuvolaa pitäisi muistaa siirtää. En malttais millään odottaa vielä kahta viikkoa. Jos siellä kaikki on hyvin, niin luulen, että paljastan salaisuuden vanhemmilleni. Jostain syystä haluaisin kovin jutella tästä äidin kanssa, ehkä siksi, että olisi kiva tietää, millaista sillä oli noin 30 vuotta sitten.
Välillä sanon miehelle, että pitäiskö mun tehdä vielä testi, että onkohan tämä nyt varmasti totta. Sen mielestä neljä positiivista testiä riittää. Ihme jannu.
Neuvolaa pitäisi muistaa siirtää. En malttais millään odottaa vielä kahta viikkoa. Jos siellä kaikki on hyvin, niin luulen, että paljastan salaisuuden vanhemmilleni. Jostain syystä haluaisin kovin jutella tästä äidin kanssa, ehkä siksi, että olisi kiva tietää, millaista sillä oli noin 30 vuotta sitten.
Välillä sanon miehelle, että pitäiskö mun tehdä vielä testi, että onkohan tämä nyt varmasti totta. Sen mielestä neljä positiivista testiä riittää. Ihme jannu.
10.11.2008
Kuinka pitää salaisuus?
Sain tänään neuvolatädin kiinni, vaikkakin se oli lastenneuvolan, ei äitiysneuvolan puolelta. Kuka olis arvannut, että neuvoloita on useampaa lajia? Äitiysneuvolatäti on saikulla vielä tämän viikon, mutta sain varata ajan sille. Tajusin vasta jälkeenpäin, että taidan olla juuri sen päivän reissussa, täytyy siis siirtää sitä. Enkä tiedä, maltanko odottaa sinne marraskuun viimeiselle viikolle.
Oli tosi omituista puhua sen tädin kanssa, se puhui mulle ihan niin kuin lapsen odotus olisi ihan normaalia ja jokapäiväistä. Sille se toki sitä varmaan onkin. Hullu juttu tämä, tunnen itseni jatkuvasti aivan teiniksi, kun olen niin pihalla kaikesta. Siksi tuntuu hämmentävältä, kun joku puhuu asiasta ihan kuin jollekin... no, aikuiselle.
Ja olisi ihanaa puhua tästä vapaasti! Älytön systeemi tämä, että täytyy odotella kuukausitolkulla, ennen kuin uskaltaa paljastaa salaisuuden. En käsitä, kuinka onnistun pitämään sen salassa. (Ja epäilen, etten onnistukaan...) Jokainen päivä ilman paljastuksia tuntuu isolta voitolta.
Hankalin tilanne on tiedossa parin viikon päästä, kun pitäisi mennä tyttöjen kanssa viikonloppureissulle. Olen pohtinut a) äkillistä sairastumista, b) antibioottikuuria, jolla on antabusvaikutus sekä c) että ostan etkoja ja baaria varten siideriä ja/tai viiniä, ja kaadan juomat vessareissuilla pönttöön. Viimeinen suunnitelma on kyllä kamalaa alkoholin tuhlausta, en tiedä, kestänkö.
Yksi mahdollisuus olisi kai olla rehellinen, mutta en tiedä, uskallanko vielä. Silloin on menossa 9. viikko.
Salaisuuden pitäminen on hankalaa, ja olis niin kiva puhua tästä muillekin kuin miehelle! Haluaisin esimerkiksi kovasti jutella oman äitini kanssa siitä, millaista sillä oli. Mutta mitä läheisemmäksi ajatus taimesta on tullut, sitä enemmän pelottaa, että jotain kamalaa tapahtuu. Sitä paitsi keskustelupalstat pitäisi kieltää lailla.
Oli tosi omituista puhua sen tädin kanssa, se puhui mulle ihan niin kuin lapsen odotus olisi ihan normaalia ja jokapäiväistä. Sille se toki sitä varmaan onkin. Hullu juttu tämä, tunnen itseni jatkuvasti aivan teiniksi, kun olen niin pihalla kaikesta. Siksi tuntuu hämmentävältä, kun joku puhuu asiasta ihan kuin jollekin... no, aikuiselle.
Ja olisi ihanaa puhua tästä vapaasti! Älytön systeemi tämä, että täytyy odotella kuukausitolkulla, ennen kuin uskaltaa paljastaa salaisuuden. En käsitä, kuinka onnistun pitämään sen salassa. (Ja epäilen, etten onnistukaan...) Jokainen päivä ilman paljastuksia tuntuu isolta voitolta.
Hankalin tilanne on tiedossa parin viikon päästä, kun pitäisi mennä tyttöjen kanssa viikonloppureissulle. Olen pohtinut a) äkillistä sairastumista, b) antibioottikuuria, jolla on antabusvaikutus sekä c) että ostan etkoja ja baaria varten siideriä ja/tai viiniä, ja kaadan juomat vessareissuilla pönttöön. Viimeinen suunnitelma on kyllä kamalaa alkoholin tuhlausta, en tiedä, kestänkö.
Yksi mahdollisuus olisi kai olla rehellinen, mutta en tiedä, uskallanko vielä. Silloin on menossa 9. viikko.
Salaisuuden pitäminen on hankalaa, ja olis niin kiva puhua tästä muillekin kuin miehelle! Haluaisin esimerkiksi kovasti jutella oman äitini kanssa siitä, millaista sillä oli. Mutta mitä läheisemmäksi ajatus taimesta on tullut, sitä enemmän pelottaa, että jotain kamalaa tapahtuu. Sitä paitsi keskustelupalstat pitäisi kieltää lailla.
9.11.2008
Isänpäivä
Liikuttaa vähän. Olis tehnyt kamalasti mieli kertoa omalle isälle, kun aamulla soitin. Omituista ajatella, että omista vanhemmista tulee isovanhempia.
Vähintäänkin yhtä omituista on se, että meistä tulee vanhempia. Koska vanhemmat on aikuisia. Ja vaikka me ollaankin numeroissa reilusti vanhemmaksi sopivan ikäisiä, niin on vaikea kuvitella itselleen ihan uutta identiteettiä.
(Koko ajan kun kirjoitan tulevaisuuspohdintoja, pelkään, että tälle tapahtuu jotain, jos menen asioiden edelle. Mutta silti päässä pyörii tulevaisuus, varsinkin nyt kun tässä ei oikeastaan ole mitään konkreettista, väsyttää ja vessattaa ja tuuttiosasto on arkana, mutta muuten ihan normaalia. Hämmentävää, välillä miettii, että tapahtuuko tuolla oikeasti jotain.)
Vähintäänkin yhtä omituista on se, että meistä tulee vanhempia. Koska vanhemmat on aikuisia. Ja vaikka me ollaankin numeroissa reilusti vanhemmaksi sopivan ikäisiä, niin on vaikea kuvitella itselleen ihan uutta identiteettiä.
(Koko ajan kun kirjoitan tulevaisuuspohdintoja, pelkään, että tälle tapahtuu jotain, jos menen asioiden edelle. Mutta silti päässä pyörii tulevaisuus, varsinkin nyt kun tässä ei oikeastaan ole mitään konkreettista, väsyttää ja vessattaa ja tuuttiosasto on arkana, mutta muuten ihan normaalia. Hämmentävää, välillä miettii, että tapahtuuko tuolla oikeasti jotain.)
8.11.2008
Miksi juuri minä?
Siis miksi juuri meille ainakin tämä raskaaksitulo-osa meni näin helposti? Ystävä soitti tänään paniikissa, sen parisuhde on hajoamassa, ja minulla oli kamalan huono omatunto siitä, että olen salaa onnellinen. Ja miten voin kertoa tästä - jos siis sinne asti päästään, en uskalla luottaa ihan täysin - sille ystävälle, jonka tiedän yrittäneen plussaa jo kuukausia ovulaatiotesteineen kaikkineen? Tuntuu epäreilulta, että meille, joille tämän piti olla vasta tulevaisuuden projekti, palaset napsahti paikalleen melkein itsestään.
Kuulemma raskaaksi tulon mahdollisuus on sama kuin jos tiputtaa nuppineulan Eiffel-tornin huipulta ja yrittää osua appelsiiniin. Näköjään jotkut osuu jo ensimmäisellä kerralla.
En kehtaa nauttia tästä, kun mietin kaikkia niitä, jotka toivovat kuukausi toisensa jälkeen ihan turhaan.
Ja silti, hymyilyttää. Ja mies rakastuttaa, mietin kuinka sille nousi kyyneleet silmiin, kun se kuuli. (Tai siis kun se tuli kotiin illalla ja puhuttiin, hätäpäissäni ja sekavuustilassa laitoin tiedon heti testin jälkeen tekstiviestillä, kun se oli työmatkalla. Oli kuulemma mennyt keskittyminen palaverointiin hieman hankalaksi.) Onneksi saan olla tässä juuri tuon miehen kanssa.
Kuulemma raskaaksi tulon mahdollisuus on sama kuin jos tiputtaa nuppineulan Eiffel-tornin huipulta ja yrittää osua appelsiiniin. Näköjään jotkut osuu jo ensimmäisellä kerralla.
En kehtaa nauttia tästä, kun mietin kaikkia niitä, jotka toivovat kuukausi toisensa jälkeen ihan turhaan.
Ja silti, hymyilyttää. Ja mies rakastuttaa, mietin kuinka sille nousi kyyneleet silmiin, kun se kuuli. (Tai siis kun se tuli kotiin illalla ja puhuttiin, hätäpäissäni ja sekavuustilassa laitoin tiedon heti testin jälkeen tekstiviestillä, kun se oli työmatkalla. Oli kuulemma mennyt keskittyminen palaverointiin hieman hankalaksi.) Onneksi saan olla tässä juuri tuon miehen kanssa.
Kyyneliä
Sain kamalan itkukohtauksen, kun puolisko otti oluen. Itkin, että en saa juoda viiniä, en syödä homejuustoa, en salmiakkia, en juhlia kolmekymppisiäni, itkin ,että me ei päästäkään Balille ja itkin miljoonaa muuta asiaa, joista pitää luopua. Vaikka en mä tätä silti pois vaihtaisi. On vaan kovin ristiriitaiset tunteet.
Eikö kukaan muu käy näitä läpi? Kaikkialla on vaan onnellisia plussanneita, jotka hehkuu ja hehkuttaa. Vai eikö kukaan vaan uskalla sanoa ääneen, että tunteet menee laidasta laitaan?
Yritin soittaa neuvolaan, mutta en saanut sieltä tätiä kiinni. Pohdin yksityistä puolta.
Eikö kukaan muu käy näitä läpi? Kaikkialla on vaan onnellisia plussanneita, jotka hehkuu ja hehkuttaa. Vai eikö kukaan vaan uskalla sanoa ääneen, että tunteet menee laidasta laitaan?
Yritin soittaa neuvolaan, mutta en saanut sieltä tätiä kiinni. Pohdin yksityistä puolta.
7.11.2008
Paniikkihäiriöitä
Ihan näin kesken työpäivän pakko vaan nopeesti avautua johonkin, etten ala huutaa tätä ääneen kohta täällä. Tein vielä aamulla yhden testin, se oli neljäs. Kaikki on positiivisia. Apuaapuaapua.
Sellaista tärkeetä tossa juuri mietin, että nyt pitää sitten keskittyä shoppailemaan vain laukkuja, koruja, huiveja ja muita sellaisia, ei oo järkeä ostaa vaatteita, kun kohta ne ei mahdu enää päälle.
Tänään pahin tilanne oli se, että pomo (joka on itse jäämässä äitiyslomalle helmikuussa) naureskeli johonkin asiaan, että otetaan susta nyt kaikki irti, ennen kuin säkin pamahdat paksuksi, heh heh.
Mun oli hankalaa pitää ilmeeni kurissa.
Sellaista tärkeetä tossa juuri mietin, että nyt pitää sitten keskittyä shoppailemaan vain laukkuja, koruja, huiveja ja muita sellaisia, ei oo järkeä ostaa vaatteita, kun kohta ne ei mahdu enää päälle.
Tänään pahin tilanne oli se, että pomo (joka on itse jäämässä äitiyslomalle helmikuussa) naureskeli johonkin asiaan, että otetaan susta nyt kaikki irti, ennen kuin säkin pamahdat paksuksi, heh heh.
Mun oli hankalaa pitää ilmeeni kurissa.
6.11.2008
Päivässä ehtii
Tää etäpäivä meni sitten aika lailla selatessa kaiken maailman vauvapalstoja. Oli kuitenkin vähän sellainen olo, että olen hieman ulkopuolinen. Keskustelupalstoilla sellaiset, joilla on (ainakin laskureiden mukaan) suunnilleen sama vaihe, ovat jo aivan raskaana ja tohkeissaan. Mulle ei oikein oo uponnut tää ajatus vielä.
Ja yäk millasia ne oli, toivotteli toisilleen jotain "tarrasukkia" ja miettivät että "hei kaikki heinäkuun synnyttäjät ei oo vielä edes ovuloineet"(<- erityisyök, en mä halua ajatella kenenkään ovulointia, en edes omaani) ja ties mitä, ehkä siksikin oli niin eksynyt olo siellä.
Eniten kaikesta hämmennyin päässäni tästä alla olevasta listasta (ja joo lupaan, etten enää koskaan paljasta täällä päivämäärää tarkempaa infoa siitä, mistä tämä homma sai alkunsa).
Olet 4 viikkoa ja 5 päivää raskaana.
Hedelmöitys tapahtui noin:
18.10.2008
Sydän alkaa lyödä:
12.11.2008
Alkio alkaa liikkua:
6.12.2008
Alkiosta tulee sikiö:
13.12.2008
Kaikki sisäelimet muodostuneet:
13.12.2008
Keskenmenon riski pienenee:
27.12.2008
Pahoinvointi vähenee:
3.1.2009
Sukupuoli mahdollista selvittää (ei näy vielä ultrassa):
10.1.2009
Sikiö nielee ja pissaa:
24.1.2009
Ultraääni:
27.12.2008
Sikiön liikkeet tuntuvat:
7.2.2009
Sikiölle kehittyy unirytmi:
21.2.2009
Sikiö alkaa kuulla:
14.3.2009
90% mahdollisuus selvitä jos lapsi syntyy:
11.4.2009
Monet sikiöt asettuvat pää alaspäin:
16.5.2009
Äitiysloma alkaa:
6.6.2009
Laskettu aika:
11.7.2009
Ja yäk millasia ne oli, toivotteli toisilleen jotain "tarrasukkia" ja miettivät että "hei kaikki heinäkuun synnyttäjät ei oo vielä edes ovuloineet"(<- erityisyök, en mä halua ajatella kenenkään ovulointia, en edes omaani) ja ties mitä, ehkä siksikin oli niin eksynyt olo siellä.
Eniten kaikesta hämmennyin päässäni tästä alla olevasta listasta (ja joo lupaan, etten enää koskaan paljasta täällä päivämäärää tarkempaa infoa siitä, mistä tämä homma sai alkunsa).
Olet 4 viikkoa ja 5 päivää raskaana.
Hedelmöitys tapahtui noin:
18.10.2008
Sydän alkaa lyödä:
12.11.2008
Alkio alkaa liikkua:
6.12.2008
Alkiosta tulee sikiö:
13.12.2008
Kaikki sisäelimet muodostuneet:
13.12.2008
Keskenmenon riski pienenee:
27.12.2008
Pahoinvointi vähenee:
3.1.2009
Sukupuoli mahdollista selvittää (ei näy vielä ultrassa):
10.1.2009
Sikiö nielee ja pissaa:
24.1.2009
Ultraääni:
27.12.2008
Sikiön liikkeet tuntuvat:
7.2.2009
Sikiölle kehittyy unirytmi:
21.2.2009
Sikiö alkaa kuulla:
14.3.2009
90% mahdollisuus selvitä jos lapsi syntyy:
11.4.2009
Monet sikiöt asettuvat pää alaspäin:
16.5.2009
Äitiysloma alkaa:
6.6.2009
Laskettu aika:
11.7.2009
Alku?
Mun oli tarkoitus aloittaa tämä blogi jo reilu kuukausi sitten. Tämän piti käsitellä sitä, miltä tuntuu, kun on puhuttu ipanoista ja siitä, että sellaisia halutaan, mutta ei ihan vielä. Että ollaan nyt muutama kuukausi vielä vähän varovaisia.
No ei vissiin sit onnistuttu ihan kamalan hyvin siinä varovaisuusasiassa. Testi näytti aamulla kahta viivaa. Istuin vessan lattialla ja pyörittelin päätä ja hoin että mitä helvettiä mitä helvettiä.
Olen aivan pihalla, enkä tiedä yhtään mitä pitäis ajatella. Silti päässä on miljardi ajatusta, ja päällimmäisenä edelleen se, että mitä helvettiä.
Onneks sattui duunista etäpäivä, niin olen vain sekasortoillut ihan keskenäni täällä.
No ei vissiin sit onnistuttu ihan kamalan hyvin siinä varovaisuusasiassa. Testi näytti aamulla kahta viivaa. Istuin vessan lattialla ja pyörittelin päätä ja hoin että mitä helvettiä mitä helvettiä.
Olen aivan pihalla, enkä tiedä yhtään mitä pitäis ajatella. Silti päässä on miljardi ajatusta, ja päällimmäisenä edelleen se, että mitä helvettiä.
Onneks sattui duunista etäpäivä, niin olen vain sekasortoillut ihan keskenäni täällä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)