6.5.2010

Kymmenkuukautinen totaalikieltäytyjä

Kääk, vauvavuosi vetelee viimeisiään. Mun pupu täyttää huomenna KYMMENEN kuukautta. Huh. Näin viime yönä unta, että Igge oppi kävelemään - oli ihan hurja tunne katsoa sitä, vaikka se vaan unta olikin. No, oikeita ensiaskelia saadaan varmaan vielä odotella jokunenkin tovi, ainakin jos lapsi tulee vanhempiinsa. Mies taisi oppia kävelemään vuoden ja kahden kuukauden ja minä vuoden ja kolmen kuukauden ikäisenä. Hyvin on ehditty silti vaikka minne...

Kymmenenkuukautisen Iggeläisen suosikkijuttuja ovat tällä hetkellä vilkuttaminen ja suloinen "hejjjjjjjj" -toivotus (liikuttavan suomenruotsalaisesti noin kymmenellä jiillä), taputtaminen (edelleen), pään ravistaminen puolelta toiselle, tukea vasten seisominen, taaperokärryn kanssa viilettäminen, puurenkaiden pureskelu ja hakkaaminen, kakka-sanan hokeminen (ja yllättävän monta kertaa sieltä vaipasta muuten myös on löytynyt se tavara, kun napero sitä hokee - niin monta, että sitä ei oikein voi enää laittaa vaan sattuman piikkiin), omenan ja ruisleivän nassuttaminen (mikä muuten onnistuu jo varsin hienosti kiitos seitsemän eri kokoisen hampaan!), tiskikoneen tyhjentäminen sekä ihan kaiken ympärillä tapahtuvan ja olevan jatkuva tarkkailu ja tutkiminen.

Kammolistan kärjessä ovat tuttipullo ja Tutteli (mistä lisää jäljempänä), kiljahtelevat tyttövauvat sekä niistämisäänet. Kaikki aiheuttavat lohduttoman itkuparkuporun, joskin jälkimmäiseen Igge on flunssani ansiosta alkanut ilmeisesti pikkuhiljaa tottua. En oikein osaa ottaa tyttövauvojen kiljunnan aiheuttamia paniikkikohtauksia vakavasti: tyyppi kun painelee aivan surutta itseään kolme kertaa isompien lasten jaloissa, mutta jostain syystä pienemmät pötköt pelottavat.

Sen sijaan ihan todellista päänvaivaa aiheuttaa tuo pullokammo. Omassa päässäni pyörii aika vahvasti Operaatio Irti tissistä. Olin ajatellut, että tästä kymmenen kuukauden merkkipäivästä eteenpäin alkaisin vähentää päivittäisiä imetyskertoja pikkuhiljaa, noin yhden per viikko, jolloin kuukauden päästä jäljellä olisivat vain aamu- ja ehkä iltaimetys. Niistä voitaisiin sitten luopua ennen yksivuotissyntymäpäivää.

Hieno suunnitelma, eikö? Ongelmana vaan on, että tuo pieni tissikuukkelini ei suostu ottamaan maitoa pullosta, nokkamukista tai mukista. Vesi menee satunnaisesti nokkamukista ja parhaiten ihan tavallisesta mukista, Tutteli ei mistään. Olemme yrittäneet muutaman kerran, sekä mies että minä, ja siitä seuraa vaan karmivasti kirkuva, maitoa ympäriinsä pärskivä, syvästi loukkaantunut ipana, jonka rauhoittaminen ei olekaan mikään helppo juttu. En olisi IKINÄ uskonut, että ongelmaksi voisi muodostua rinnasta vieroitus, kun aluksi oli sellainen taistelu, että tyyppi ylipäätään oppi sitä syömään. Miten hemmetissä mä saan sen ottamaan sitä maitoa jostain muualta kuin minusta? Kun kai sitä maitoa nyt kuitenkin kuuluu tuommoiselle natiaiselle vielä aika paljon juottaa.

Täytyy miettiä vielä. Että ryhtyiskö vaan lisäämään maitotuotteita muuten ruokavalioon, ja hyviä rasvoja jollain tavalla myös, koska neuvolan mukaan sitä vastiketta suositellaan vuoden ikään asti erityisesti niiden rasvojen takia. Jos siis saisi maitotuotteet ja rasvat siirrettyä ipanaan jotenkin muuten, ja sitten vaan vähentelisi tissihommia ja antaisi janoon vettä. Vai miten tän nyt oikein hoitaisi...

Netistäkään ei kamalasti apua ole, vaikka en oikein ole kyllä etsinytkään, kun pelkään sitä tissillä päähän -valistusta, jonka mukaan mun pitäisi vain iloisena imettää jonnekin rippikouluun asti. Vallitseva, lähinnä syyllistämiseen perustuva imetyspainostus aiheuttaa minulle näppylöitä, enkä tosiaan haluaisi käyttää enää yhtään arvokasta minuuttiani moisen bullshitin tankkaamiseen. Kiitos, sitä lajia tuli luettua silloin viime kesänä aivan tarpeeksi!

12 kommenttia:

  1. Meillä oli korvikkeen kanssa samaa ongelmaa...oli tosi ikävää kun rintapumpulla pumppailukaan ei oikein sujunut, niinpä äidin omat menot jäi aika vähälle... Mutta jotenkin ihmeen kaupalla varmaan 9-10 kk jälkeen alkoikin tuttipullosta korvike maistumaan. Luulen, että syynä on se, että poika oli jo tässä vaiheessa maistellut muitakin makuja, eli tavallaan se oli ehkä vain uusi ruoka hänelle...? (meillä kiinteät 6 kk iässä)

    toinen syy on varmasti myös se, että aloin totuttaa poikaa korvikkeen makuun...välillä puuron joukossa ja joskus koitettiin antaa vähän tuttipullolla... joskus sitten vaan kun olin pois kotoa, oli iskä koittanut antaa pullosta korviketta ja poika oli syönyt sitä oikein hyvin :)

    nykyään 11 kk iässä olen kanssa vähentänyt imetykset niin, että enää aamulla ja illalla.
    päiväimetyksestä luovuin pari viikkoa sitten, mutta joskus poika on ruuan jälkeen vähän kiukkuinen ja silloin saa sitten desin verran korviketta..

    niin ja meillä vaikka nokkamukia onkin käytetty jo kauan, ei korvike uppoa muusta kuin tuttipullosta!

    toivotaan että teilläkin alkaa tutteli maistua !

    VastaaPoista
  2. Hei eikös kymmenkuiselle saa antaa jo hapanmaitotuotteita? Mä aloitin niistä, kun ennen vuoden ikää aloitin vieroituksen. Korvike ei ikinä uponnut, mutta perus ab-piimän poika (nyt 1v 3kk) hotkaisi nokkamukista innoissaan. Myös viili upposi sellaisenaan tosi hyvin. Hapanmaitotuotteista siirryttiin sit maitoon vähitellen aika helposti. Nyt lapsi on oikea maitoherkuttelija jo. Voihan tätä kokeilla, jos toimisi teilläkin.

    Kiitti kivasta blogista!

    T: Juska

    VastaaPoista
  3. Vitsi mä odotan tuota heiluttamista! Ja hampaita. Mutta kai se vain niin on, että lähes minuutilleen samanikäiset nappulat kuitenkin kehittyvät ihan omaa tahtiaan. Meillä ei siis Sisu vielä heiluttele, hampaitakin on kaikki kaksi (toista paria tehty kolmatta viikkoa ja joka päivä olen ihan varma, että huomenna ne puhkeavat).

    Sen sijaan meillä komennetaan. Annannanna! Ja hoetaan äittä tai iti sekä roikutaan lahkeessa. Taaperokärryllä viiletetään puolijuoksua ja ihan hetken (nanosekunnin murto-osan) pysytään jo itsekseen seisomassa, jos ei liikaa keskitytä.

    Mulla on myös menossa projekti "free titty" ja päivittäiset imetykset on karsittu suunnilleen kolmeen. (Tosin raivostuttavaa kyllä, yöllä imutellaan vielä kerran-pari...) Mä oon Sisulle upottanut tarvittaessa korvikkeen puuron jatkeeksi, jossa se uppoaa mainiosti. (Entsyymirakenteen muuttumisen vuoksi ei mikrossa saisi kovasti kuumentaa, kai?) Joskus menee myös nokkamukista, mutta ei pullosta. Ehei. Ja onhan noita jotain maito-/vastikejauheita, joita jotkut käyttävät, jotta päivittäinen tarve tulisi täytettyä. Tosin nythän saa jo antaa hapanmaitotuotteitakin, joten kai niistäkin kalsiumia saa ja hippu öljyä ruokaan, jotta hyvät rasvat kertyvät.

    Näissäkin on varmaan tuhatsata koulukuntaa ja kaikki ovat toinen toistaan oikeammassa. (Tämä on kyynisen ihmisen kommentti...) :)

    VastaaPoista
  4. Heh, mä olen maailman huonoin esimerkki kommentoimaan mitään imettämiseen liittyvää, mutta jos nyt vähän kuitenkin... :)

    Nimittäin meillähän oli pulloa vastaan taistelu jo silloin 2-3 kk, koska neiti ei malttanut keskittyä tissille ja oli pakko saada jollakin keinolla juomaa sisään. Keino joka tepsi oli riittävä nälkä. Eli kun ruokailuväliä pidensi riittävästi, juoma muodossa kuin muodossa alkoi kelpaamaan. Tämä on tietysti ihan eri juttu, kun teillä syödään jo reippaasti muutakin ja tavat istuu varmaan tiukassa : )

    Mutta jos tuntuu että haluat jotain kokeilla niin voisko kokeilla niin, että herra on tosiaan ihan supernälkäinen?

    Tsemppiä "taisteluun"!

    VastaaPoista
  5. Voiskohan pullovieronta liittyä hampaisiin, tää on nyt ihan tällanen villi arvaus. Lipsi vierottui huvitutista ihan vahingossa kun eka hammas punnersi leuasta esiin. Nyt tutin suuhun tarjoaminen aiheuttaa lähinnä suurta raivoa. Meillä harjoitellaan nokkamukista (tai oikeastaan nokkatutista) juomista, ihan suttaamista se. Aina väliin iskee epäusko vähän kaiken ruokaedistymisen suhteen: viime viikolla Lipsi boikotoi kiinteitä ihan täysin ja vastapainoksi herätti mut tunnin välein imettämään, tällä viikolla onneksi sentään kiinteät vähän uppookin. Yöimetykset sais jo mun puolesta loppua tai edes vähentyä. Tavoitteissa olis vähentää imetystä pikkuhiljaa siten, että vuoden ikäisenä se sitten loppuisi lopullisesti. Huolimatta kaikista hurmos-imettäjistä joiden mielestä taaperoimettämätön mukula tulee kärsimään vuorovaikutuksen puutteesta ja rupee isona ahdistuneeksi anorektikoksi. Aika aikaansa kutakin, niin tässä tissittämisessäkin.

    Monet vauvojen ruokakielloista on kuulemma aika tulkinnanvaraisia. Olen ottanut käyttöön kaverilta saadun vinkin laittaa nokare suolatonta voita kiinteisiin ruokiin. Siten ne tuntuu uppoavan paljon mukavammin. Vaikka periaatteessahan alle vuoden ikäisille ei saisi maitotuotteita jne jada jada, mutta uskon, että tässäkin oman järjen käyttö on sallittua :)

    VastaaPoista
  6. "Mun mammaringin" yks mamma teki kuukausi takaperin tissistä vieroitus päätöksen ja lopettikin imetyksen samantien. Ilman esiharjoittelua korvikkeen kanssa. Mikään pullomallihan ei sitten kelvannut ja ystävä soittikin jo parin päivän jälkeen hädissään neuvolaan, että nyt se tyttö kuolee nälkään - tai lähinnä janoon ja kalsiumin puutteeseen, kun soseet kuitenkin upposivat entiseen malliin. Neuvolassa oli sanottu, että kyllä se sitten juo kun jano tulee ja niinhän siinä kävi. Johtuiko suostumus janosta vai uudesta pehmeäkärkisestä nokkamukista ei ole ihan selvää, mutta anyways, nyt maistuu korvikekin ihan hienosti. Saiko tästä nyt mitään hyötyä, en tiiä, mutta tulipahan osallistuttua ja nyt on takana huuto semmoinen, että pakko poistua miettimättä asiaa sen kummemmin.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille kommenteista ja vinkeistä!

    Me on kokeiltu erilaisia pulloja ja sekä kova- että pehmeäkärkistä nokkamukia. Toistaiseks melkoisen huonolla menestyksellä, mutta jospa se siitä. Hampaita mäkin mietin, mutta kun unitutti ja rinta kelpaa, niin ei oikein sekään täsmää. Aikaisemmin nimittäin hampaat on aiheuttaneet ainakin rinnasta kieltäytymistä... Tää koko touhu tuntuu vaan ihan omituiselta, kun Igge kuitenkin veteli elämänsä neljä ensimmäistä kuukautta ihan mitä maitoa vaan ihan mistä vaan. Näköjään ne taidot on unohtuneet.

    Toi piimä olikin ihan uusi juttu, täytyy kokeilla sitä! Tarkoitus on lisätä ipanan ruokavalioon hapanmaitotuotteita, en vaan oo muistanut ostaa niitä kaupasta. Ja kai noita imetyskertoja vois vähentää ainakin sinne kolmeen ilman, että vielä tarvii kovin kauheesti sitä maitoa erikseen lapseen tuupata, kun sitä nyt tosiaan on mukana esim. puurossa. Onneks vesi sentään uppoaa, ettei pätkä kuitenkaan janoon näänny.

    Eevis, joo on tosi hauska lukea teidän juttuja, kun meidän poikaset on päivälleen samanikäisiä! Meillä ei kyllä pysytä ilman tukea pystyssä, tai ainakaan rohkeus ei riitä - polvet notkahtaa heti kyykkyyn, jos ote irtoaa. Ihan sama, vaikka "tuki" olis housunlahje tai takinnauha, jotain pitää kuitenkin olla kädessä. Mä oon miettinyt tota kielen kehittymistä paljon, kun Igge kasvaa kaksikielisessä perheessä. Mitään anna-tyyppisiä juttuja ei vielä tule, sana- tai ehkä oikeammin ilmaisuvarasto käsittää sanat mamma, pappa, kakka, namnam ja hejjjjj. Noihan on siis oikeestaan sekä suomea että ruotsia - jännä nähdä, että milloin suusta tulee eka kertaa joku sellainen sana, jonka voi tunnistaa selkeästi jommaksi kummaksi kieleksi.

    Jatkamme harjoituksia. Eihän tässä tosiaan oo enää kuin kaks kuukautta siihen, kun suositustenkin mukaan saa siirtyä jo lehmänmaitoon. Kun vaan äidillä riittäis malttia tähän hommaan...!

    VastaaPoista
  8. Mä kuulin hiekkalaatikkoviisauden, jonka mukaan pojat on yleensä hankalampia opettaa tissille kuin tytöt. Mutta kun pojat kerran oppii tulemaan rinnoille, ne on rinnoista niin innoissaan, että eivät pääse niistä irti enää koskaan elämässään. Että sillai :D

    VastaaPoista
  9. That DOES explain a lot... Toivoisin kuitenkin, että Igge malttaisi päästää irti mun rinnoista nyt ja pitää muutaman vuoden tauon ennen kuin pyrkii kenenkään muun liiveihin! :)

    VastaaPoista
  10. Meillä ei esikoiselle silloin mitkään pullot tai nokkamukit kelvanneet, joten 11 kk iässä opetteli juomaan ihan tavan mukista piimää. vaikken sillon vierottanutkaan kokonaan rinnalta, tämä onnistui hyvin ja reilun vuoden ikäisenä lapsi joi jo itse mukista (no kaatuihan se aika ajoin...) Mutta koita juottaa ihan mukista. Ja kalsiumiahan saa paljon muustakin kuin vain maitotuotteista...Lapsi pärjää ihan hyvin ilman lehmätuotteitakin.

    VastaaPoista
  11. Minä vasta blogisi löytäneenä täällä kommentoin. Meillä imetys loppui juuri 10kk kohdalla.Tytär oli niin rintojeni pauloissa että ei suostunut syömään juuri mitään muuta. Muutamia lusikallisia kiinteitä vain. Samoihin aikoihin halusin jättää myös imetystä pois.

    Yritin aluksi jättää imetyksiä yksi kerrallaan pois, mutta tyttö ei juonut mukista tai pullosta oikeastaan mitään. Säästi nälkäänsä rintaruokintaan. Tuttipulloa alkoi hylkimään jo 4 kuisena.

    Tyttö alkoi laihtumaan, joten neuvolassa kehotetettiin lopettamaan imetys. Tyttö ei juonut muutamaan päivään juuri yhtään maitoa. Sekoittelin korviketta puuroon ja syötin rahkaa ja jogurttia. Muutamassa päivässä alkoi korvike nokkamukista maistua. Neuvolassa vakuuteltiin, että kyllä luonto varmistaa että lapsi tajuaa ruveta juomaan maitoa.

    Meillä toimi siis parhaiten ns. kylmä kalkkuna-kuuri. Muutama päivä siinä meni raivoamista kuunnellessa, mutta lopputulos oli kaikkien kannalta hyvä. Tyttö alkoi syödä normaalisti ja minä pääsin vapaaksi.

    VastaaPoista
  12. Kiitos taas vinkeistä! Joo, olen nyt antanut esim. luomujogurttia mukista, kun oli niin löysää, että lusikalla syömisestä tuli vaan sotkua. Imetyskerrat ovat vähentyneet 3-4 per päivä, ja muuta ruokaa kyllä onneks menee runsaasti, joten ei tuo pätkä ainakaan nälkään näänny. Luulen, että sinnittelemme nyt näine hyvinemme toistaiseksi, ja kokeilemme sitä piimää, kun vaan muistaisin ostaa moista ainetta - se ei ihan kuulu normaaliostoksiini. :) Ja viimeistään sitten siinä vuoden kohdalla otetaan käyttöön kylmät kalkkunat ja muutkin kottaraiset!

    VastaaPoista