9.5.2011

Jaa minäkö neuroottinen?

Vaihteeksi luvassa perätilapäivitystä (ikävä kyllä edelleen nimenomaan sitä, eikä päivitystä raivotarjontaan, kuten olisi toivottavaa). Postimies toi kutsun äitiyspolille, ja kun en ihan ymmärtänyt, että onko kyseessä nyt sitten synnytystapa-arvio/tarjonnan tarkistus vai tehdäänkö siinä se mahdollinen kääntöyrityskin, niin soitin vielä lisätietoja. Selvisi, että torstaina vauvaa siis edellytysten täyttyessä (lapsiveden määrä, istukan sijainti jne.) yritetään kääntää ulkopuolelta. Nyt alkoi taas vähän jännittää, ei niinkään toimenpide itsessään, vaan sen lopputulos. Se on kuitenkin tässä tilanteessa vähän niin kuin viimeinen oljenkorsi.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että vauva olisi poikittain pää vasemmassa ja peppu oikeassa kyljessä. Tai jotenkin omituisesti anyways, pää nimittäin tuntuu navan korkeudella? Eilen illalla otus piti hurjaa mekkalointia ja tuntui, kuin se olisi yrittänyt kääntää päätään alas. Mutta yritykseksi jäi. Minun oli melkein vaikea pitää näppejäni kurissa, etten alkanut itse töniä päätä alaspäin, mutta lienee parempi olla ryhtymättä mihinkään kovin radikaaleihin tee-se-itse-toimiin.

Keskiviikkona käyn myös vielä kerran moksattavana. Kotimoksaukseen tuli nyt tauko, kun sikarit loppuivat (vaikka mistäs sitä tietää, vaikka joku vaniljasikari toimisi yhtä hyvin... :). Täytyy kuitenkin roikkua ahkerasti pää alaspäin, jotta beibe on torstaina mahdollisimman irtonainen ja siten otollinen käännynnäinen.

Tästä asiasta on - jos nyt joku ei vielä sattumalta ole huomannut... - kehkeytynyt mulle isomman luokan neuroosi. Pelkään jo valmiiksi reaktiotani, jos lopputulos on se, että joudun varaamaan sektioajan. Se tuntuu yhtä henkilökohtaiselta kuin hammaslääkäri, liian kliinistä ja siistiä, naps vaan. Viimeksi ratkaisu oli hyvä ja oikea, mutta nyt se olisi iso pettymys. Pelkään myös, miten tunteet purkautuvat synnytyksen jälkeen - viime kerran imetyshelvetin kokeneena en enää todellakaan uskalla luottaa siihen, että säilytän järkeni niissä hormonihuuruissa. Muistan aivan liian hyvin, miten minusta tuli epävarma ja epävakaa olento, joka vajosi säännöllisesti syvälle itsesäälin ja itsesyytösten syövereihin. Ei huvittaisi yhtään käyttää taas kahta kuukautta sellaiseen paskaan, varsinkin, kun kuvassa on nyt myös Igge.

Synnyttämisestä puheen ollen, mun naapuri ja ystävä ja Igen parhaan kaverin ja ainoan hoitokaverin äiti synnäytti sunnuntaina nelikiloisen poikasen. Jouduin vähän nyyhkimään liikutuksesta. Muutenkin olen viime päivinä ollut huomattavan ahkera itkijänainen, vuodatan kyyneliä milloin mistäkin. Synnytysahdistuksesta ja Igen ihanuudesta ja lehtijutuista ja juu neim it, mä olen itkenyt sille. Lauantaiaamuna katsoin suosikkiohjelmaani (joojoo!) Tartu mikkiin, ja purot aukaisi Maaritin Lainaa vain. En kyennyt edes selittämään hetken päästä huoneeseen tulleelle miehelle, mistä biisissä kerrotaan, kun tyrskin menemään. Mutta arvatkaa vaan, avautuivatko isot padot toden teolla, kun Igge tuli pyyhkimään kyyneleitäni ja sanoi, että "ankee, mamma, ankee". Se siis reppana pyysi multa anteeksi, kun mua itketti. (Taas vähän liikuttaa.)

Tuossa äitienpäivän synnytystapahtumassa hämmentää myös hieman se, että meidän lasketuissa ajoissa on/oli vain kuukauden ero. Mikä siis tarkoittaa, että siihen la:han on alle kuukausi. Mikä on siis aika vähän. Huh. Reilun viikon päästä mun vatsassa kellii siis jo täysiaikainen vauva, mitä hittoa? Tällä kertaa aika on mennyt niin vauhdilla, että olen jo valmiiksi vähän haikein mielin - kohta tämä on ohi, eikä kukaan tiedä, saanko kokea tätä käsittämätöntä asiaa enää koskaan. Sitäkin suuremmalla syyllä toivoisin, että bebbe löytäisi sisäisen navigaattorinsa ja saisin viettää viimeiset viikot enemmänkin fiilistellen kuin stressaten tarjontaa ja itkien mahdollista sektiota. No, tällä viikolla selviää taas aika paljon, sitä odotellessa siis.

7 kommenttia:

  1. Käänny bebis, käänny! Hiukan nauratti mielikuva siitä että siellä ollaan kuin lepakot katossa kääntöyritykseen saakka:D

    Mutta hei, Lainaa vain on ihan superitkettävä biisi, joten symppaan ihan täysillä. Ja voin kyllä uskoa että itkit vielä kahta kauheammin Iggen sanoista! Muakin alko täällä itkettään siitä lukeminen;)

    VastaaPoista
  2. Käänny, käänny, käänny jo ja anna mamman huilia neurooseista! Mä niin pidän nyt teille peukkuja.

    Ja todellakin: ihan uskomatonta, että sä oot jo noin loppusuoralla, vasta sä täällä ovelasti infosit koko asiasta. Asiat tosiaan menee nopeammin toisella kertaa.

    VastaaPoista
  3. Heippa, täällä myöskin suunnitellulla sektiolla synnyttänyt uskollinen lukijasi ja satunnainen kommentoijasi.

    En tiedä, onko tämä nyt tähän väliin tyhmä kysymys, mutta oletko perehtynyt keisarinleikkauksen jälkeisen synnytyksen erikoispiirteisiin, tai siis riskeihin kai voisi sanoa? Englanniks ja ruotsikskin löytyy paljon hyviä linkkejä VBAC-yhdistelmällä (kaikelle sitä aina tarviikin antaa oma nimi tai kirjainyhdistelmä, toi siis tulee sanoista Vaginal Birth After C-section.)

    Ainakin aiemmin ruotsinkielisiä sivuja lukiessani sieltä jäi sellainen kuva, että näistä kasvaneista riskeistä johtuen ainakin Ruotsissa saa valita keisarinleikkauksen jälkeen toisen, ilman muita syitä.

    Aihe kiinnostaa tietysti itseäni, koska oon miettiny, että jos ja kun toivottavasti synnytän vielä kerran elämässäni, niin haluaisin sitä alatiesynnytystä minäkin. Mutta nyt jo oon psyykannu itteeni tällä VBAC-asialla siten, että jos mahdollinen number kakkonenkin olisi poikittain tai perätilassa, niin säästynpä ainakin niiltä riskeiltä ja jopa alatiesynnytyksiä suosivassa maassa kuin Ruotsi, moni voi ihan tietoisesti valita raivotarjonnassa olevan vauvankin kanssa keisarinleikkauksen.

    Nää oli siis vaan omia pohdintoja ja mielenkiintoa sitä kohtaan, että oletko miettinyt tuota puolta mahdollisessa alatiesynnytyksessä (jota sinulle toivon ja kääntymisen puolesta pidän peukkuja!!!)

    Lotta

    Ps. Meillä on sama, aika hämärä mutta hauska työkokemus CV:ssä komeilemassa (paljastit jossain meemissä muistaakseni) - mahdetaanko tietää toisemme? :)

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti beibi käännähtää omin avuin oikeaan asentoon ja saat haluamasilaisen synnytyksen.
    Pidän peukkuja!

    VastaaPoista
  5. Täälläkin on nyt peukut ja varpaat pystyssä, että vauveli pyörähtäisi oikeaan asentoon! Ihan hyvä vaihtoehtohan se sektiokin on, mutta totta kai synnytyksen haluaisi menevän omien toiveiden mukaisesti, oli se tapa mikä tahansa. Kovasti kääntymisintoa sinne vatsan suuntaan ♥

    Hassua, myös mun naapurin, hyvän ystävän ja E:n parhaan kaverin äidillä oli la tasan kuukautta ennen mua :) Ikäeroksi kakkosille tuli lopulta 5 viikkoa.

    VastaaPoista
  6. Voi sitä itsepäistä pientä kellujaa. Jospas hän nyt vielä ymmärtäisi muljauttaa itsensä oikein perin. Ymmärrän täysin tuon haikailun ”normisynnytyksen” perään johtuen leikkauksesta paranemisesta ja sun aikaisemmista kokemuksista imetyksen ym. suhteen. Yritän kuitenkin kompata, että vaikka pelkäät sitä tulevaa hormonimyrskyä ja mahdollisia ongelmia, niin olet ne nyt kertaalleen kokenut ja osaat ehkä varautua paremmin. Tarkoitan, että tästä syystä oman pään mylläkkä ja asioiden kokeminen ei olekaan niin kammostuttavaa ja asiat jo siksi sujuvat jouhevammin. Mutta toivotaan nyt, että se pieni itsepäisyys ymmärtäisi oman parhaansa (tai pikemminkin äidin parhaan) loppumetreillä.

    Ihania nuo teidän poikasen puheet. Odotan niin innolla kun tämä kiljukaula ja desipelin voimakkuudella itseään ilmaisevat Nakki oppii sanomaan jotakin tähdellistä äitiiiin, isiiiin ja EI:n lisäksi.

    Mitä taas tulee itkuihin, niin voi hyvää päivää. Mies katsoo päivittäin silmät teevateita, mitä tuo akka kouhkaa. Eilen itkin Suomen rankkaripelin hienosti hoitanutta maalivahtia, koska hänestä varmaan tuntui mahtavalta onnistua pahan epäonnistumisen jälkeen. Töissä liikutuin mulle täysin nobody-työkaverin 50-vuotiskahveilla ja sitä rataa. Ja entäs ne äitienpäivän lehtijutut urheista sankariäideistä tai tarina syöpäsairaasta 3-vuotiaasta. Ei sellaisia pitäisi julkaista!

    VastaaPoista
  7. Kiitos teille kaikille yhdessä ja erikseen! En oo ehtinyt koneelle vastaamaan, mutta kännykästä olen lukenut kommenttinne ja saanut jokaisesta vähän paremman fiiliksen kaiken stressaamisen keskellä. Tää on kyllä tän bloggaamisen kivoin puoli. Tai siis te ootte. :)

    Lotta, en ookaan tuohon tutustunut - ja ehkä en nyt sit taidakaan heti sitä tehdä... :D Mut pidän mielessä mahdollista tulevaa tarvetta varten, as said, niin mikäänhän ei oo vielä varmaa. Mä en kyllä ainakaan muista ketään Lottaa niiltä ajoita, mutta oliskos ollut niin, että sä olet ollut sillä isoimmalla kanavalla? Kappas kun mä valvoin öitäni Tehtaankadulla. Anyways, ainakin mulla se tosiaan on asia, josta aina kysytään, joten kai sillä edes joku joukosta erottautumisarvo on... :)

    Petuli, tosiaankin hassu sattuna! Saas nähdä, paljonko meidän kakkosille sitten tulee lopulliseksi ikäeroksi. Ykkösillä on kaksi kuukautta, joten alle sen jäädään kuitenkin joka tapauksessa!

    Mama M, munkin mielestä on jotenkin tosi siistiä, kun nappulan ajatusmaailma alkaa aueta myös sanallisen kommunikaation kautta. Vaikka se nyt tässä tilassa tarkoittaa näköjään välillä myös lisää kyyneleitä. :) Vielä kun löytyisi vähän lisää kirjaimia, että tulkitseminen olis vähän helpompaa - koo ja pee kun ovat pikkuisen yliedustettuina ja esim. ässää ei vielä kuulu ollenkaan.

    VastaaPoista