1. Keskeytykset. Ei ole niin pientä asiaa, ettei sitä tehdessä joku ehtisi keskeyttää. Mamma mulla on ito läkä, hei kuule mamma tuu pyyhkimään, mamma minulle tuli au tai sitten se pienempi roikkuu lahkeessa, kiipeää jonnekin minne ei pitäisi, kaatuilee, haisee tai muuten vaan rääkyy.
2. Kitinä ja ulina. Joinakin päivinä se saatanan loputon vinkuminen milloin mistäkin. Pää ei vaan meinaa kestää, kun mikään ei kelpaa, mihinkään ei saa järjellistä vastausta edes siltä, joka osaa puhua ja ulina vaan yltyy. Minun aivoni jumittuvat toistamaan äänetöntä v-sanaa ja halu kirkua sitä ääneen käy lähes sietämättömäksi.
3. Räkä. Sitä on talvikaudella (joka meillä ilmeisesti jatkuu yhä) joka paikassa. Ja miksi sitä nenää ei saa pyyhkiä ilman raivaria, häh?
4. Vetkuttelu ja ei-tauti. Lähteminen kestää, pukeminen kestää, syöminen kestää, vessassakäynti kestää, iltatoimet kestää, kaikki kestää. Joka ainoa asia on EI. Aika menee odotteluun, suostutteluun, neuvotteluun ja komentamiseen. Siihen, että minun on johdonmukaisesti vaadittava, että jos isoveli esim. tönäisee pikkuveljeä, on pyydettävä anteeksi, vaikka kuinka olisi kiire eikä minua huvittaisi yhtään kasvattaa.
5. Aikatauluttaminen. Aina jollain on ruoka-aika, päiväuniaika, vessahätä, vaipanvaihto ja ties mikä. Päivässä ei ole lopultakaan kovin montaa sellaista tuntia, jolloin ei pitäisi olla jossain sellaisessa paikassa, että joku voi syödä/tulla syötetyksi tai nukkua. Ja koska kaikki kestää (katso kohta 4.), juuri kun olet saanut sirkuksen liikkeelle, onkin pakko päästä vessaan, syömään tai nukkumaan.
Mä pystyn samaistumaan jokaiseen kohtaan. Ihan jokaiseen.
VastaaPoistaNoita kohtia olis varmaan ollut lisääkin, mut yllättäen mut keskeytettiin. :) Oon miettinyt tätä listaa monta kertaa, kun tuijotan lasittunein silmin seinää ja lasken sataan ties monettako kertaa. Oon ihan varma, että unohdin jonkun olennaisen asian, mutta en millään saa päähäni mikä se oli!
PoistaSamat sanat Liisan kanssa. Onneksi toi pienempi on vaan niin pieni ja suloinen VIELÄ että kesken kaiken vitutuksen mun ei tartte kun katsoa sitä ja sen hymyä niin on taas hetki pelastettu:)
VastaaPoistaTotta, se on vielä niin pieni. Mut kyllä se oma tahtokin siltäkin varmaan pian löytyy... ;)
PoistaLoistavaa, kerrassaan ihanaa että joku osaa pukea edes nää viis kohtaa sanoiksi!
VastaaPoista:) Siitä vaan jatkamaan, jos tulee uusia kohtia mieleen!
PoistaAivan loistava lista, just näin se menee!
VastaaPoistaKiitti! Ja joo-o, teilläkin on vissiin esim. sairastettu ihan omiks ja naapurinkin tarpeiksi... Toivottavasti tää halvatun räkäsesonki alkais nyt pikkuhiljaa helpottaa, etenkin kun mä onnistun näköjään pyydystää joka jumalan taudin myös itselleni.
PoistaTäältäkin nyökyttelyä, juuri noin se on! Tosin kohtaan 4 en vielä voi samaistua, mutta mä jo nyt uskon siihenkin. Puolen vuoden päästähän senkin pääsen itse kokemaan.
VastaaPoistaSaaks tähän nyt sanoa silleen ärsyttävästi että odotas vaan sellainen reilu vuosi kun esikoisen uhma iskee oikein toden teolla päälle. :) No ei kai se kaikilla edes oo niin paha, mutta meillä ainakin nyt tuntuu, että se yksvuotiaan kiukuttelu oli ihan hyttysen ininää tän melkein 3-veen itsepäisyyden rinnalla. Tai sit se oli vaan kevyempi kantaa kainalossa rimpuilevanakin. :D
PoistaViiden timangikovan asian lisäksi haluaisin lisätä yhden viime aikoina täällä erityisesti tapetilla olleen asian. Jatkuvan epäjärjestyksen. Miten voikaan vituttaa suunnattomasti lattialla lojuvat dublot, nuken tamineet, palapelin palat, leikkikaluiksi päätyneet keittiövempeleet, hiekka, parittomat sukat, tumput, jatkuvassa sovituksessa olevat kengät ja se keittiö. Minä en ainakaan jaksa koko ajan poimia tavaroita, enkä pysyä keittiösiivouksessa riittävässä rytmissä kahden miniruokailijan jätösten suhteen, varsinkin kun ruuan jälkeen on on aina tuplavaippapottahommat, nukutukset jne. Asiat vaan lojuu. Ja sitten ne voi kivasti siivota illan hiljaisuuden koittaessa yöksi vain että aamulla ralli jatkuu. Ehkä se ärsyttää paljon erityisesti siksi, että täällä kaaoksen keskellä oleilee kaikki päivät. Ja meillä käy sentään siivooja.
VastaaPoistaEnkä olisi aikaisemmin uskonut, että joskus valitan tällä boheemilla luonteella järjestyksestä. Uuuh.
Don't even get me started. Meillä isompi varsinkin rahtaa mun silmissä täysin randomisti valittua tavarakasaa milloin vessanlattialle, milloin keittiöön, milloin olohuoneen sohvalle. Ja mitään ei voi tehdä, ennen kuin Tiimarin muovipussi, keltainen mainosilmapallo, iso nalle, kymmenkunta pikkuautoa, mittanauha, pari kiveä, nutturantäyte sekä lääkärinlauttu on rahdattu ilmeisen harkittuun järjestykseen johonkin em. paikoista.
PoistaJa enpä osannut kuvitella minäkään, että järjestys tai sen puute vois häiritä mielenrauhaani näin paljon! Tuntuu, että kaaoksen hallintaan menee ihan tolkuton määrä aikaa, vaikka meilläkin käy siivooja...
Auts, totako se sitten on, kun olen kohta kahden kanssa kotona. Esikoisen 2-v uhma nostelee kyllä jo nyt niin kivasti päätään, että onkin varmaan tosi jees, kun on lisäksi vauva rinnalla. Siis kirjaimellisesti rinnalla. Pitääkin näistä työpäivistä nauttia viimeiseen asti! ;)
VastaaPoistaHehe, rehellisyyden nimissä pitäis varmaan joskus listata myös ilahduttavia asioita, joiden kärkeen kuuluu ehdottomasti ipanoiden yhteinen kikatus ja keskinäiset touhut. Mut nauti silti niin kauan kuin rauhaa kestää! ;)
PoistaAa-men. Toteaisin kaikkien kohtien pätevän myös matkailuun, sillä mun toipuminen muutaman päivän Tukholman-perhelomasen projektipäällikkyydestä tulee kestämään ehkä viikkoja. Mahdoton projekti ja työpaikkakiusaavat tiimiläiset polttivat mut totaalisen loppuun.
VastaaPoistaPerheloman jälkeen tarviis kyllä usein ihan omaa lomaa. Mistä tuli mieleeni, että pitäisköhän huomenna ottaa omaa aikaa ja sukeltaa punkkulasiin...? Mäpäs soitan sulle ja houkuttelen!
PoistaHelposti houkuteltava! :)
PoistaOnneks! :)
PoistaKuulostaa niiin tutulta, mahtava tietää että muillakin täsmälleen sama tilanne. Meillä just saman ikäiset pojat kuin teillä ;)
VastaaPoistaSamassa suossa kai useimmat rämpii, ja ne jotka muuta väittää, valehtelee. :) Tai ainakin uskottelen itselleni niin, kun tuntuu, että joillakin on aina vaan siistiä ja iloista ja kanelipulla tuoksuu!
PoistaEiks se yks kohta ole just toi, ettei koskaan kuule omia ajatuksiaan. Ei edes sen vertaa, että stunnin verran vois johonkin keskittyä.
VastaaPoistaJouduin viikonloppuna valmistelemaan pari onnetonta luentoa, johon menis duunissa ehkä 4-5 tuntia. Meni koko v..tun viikonloppu kun koko ajan joku huutaa kun hinaaja, hakkaa ovea (jos sulkeutuu jonnekin) jne jne..
On ehdottomasti. Viime keväänä kun opiskelin, olin ihan hämmennyksissäni siitä, miten paljon voi saada aikaan muutamassa tunnissa, kun kukaan ei keskeytä tai muuten hillu ja häiriköi. Ja silloin lapsiakin kuitenkin oli vaan yks!
Poistayks kohta vois olla..
VastaaPoistaSitten kun saat muksut imetettyä ja laitettua nukkumaan. Mies hoksaa tilaisuutensa tulleen ja tarraa rintoihin kiinni! arrrgh ei oo mitään ärsyttävämpää :D
Jep, ja sit on huono omatunto, kun ei jaksais innostua... :)
PoistaJeah, allekirjoitan nuo kaikki. Ja myös ylläolevan anonyymin lisäyksen. Romantiikannälän ilmaiseminen väärässä kohtaa voi saada meitsistä esiin siperiantiikerin. Vaikka sit toisaalta, ei pitäis torjua liian usein kun sit voi romantiikka kadota tyystin... mutta se että on koko ajan kauheen tarvittu voi aiheuttaa sen, että niinä hetkinä kun lapset nukkuu, haluaa kutvottaa jossain YKSIN eikä harrastaa mitään mihin liittyy ihokohtakti :P
VastaaPoistaAivan. Mä ainakin tunnistan siperiantiikeri-ilmiössä just myös syyllistymisen siitä, että klähmiminen ei huvita. Vaikka aina vannoin, et mun vietteihinhän ei lapset vaikuta ja kyl se siitä kun vaan lähtee itse mukaan. Little did I know, hohhoijaa
PoistaMut pikkuveljen yksvuotisjuhla ja sen myötä imetyksen loppu häämöttää jo, kai se libidokin siitä taas virkistyy! Ja sit vielä valoisat kesäyöt, aijai. ;D
Mä niin muistan miltä tuntui, kun lopetti imetyksen ja koin ahaa-elämyksen: "hei, tällaistahan on olla minä". Noin niinkuin makuuhuoneenkin puolella. :)
PoistaLisään kiusanteon. Sen, kun tenava kielloista huolimatta räkättäen ja kikattaen vetää matot läjään, paukuttaa telkkarin ruutua, pudottaa tavarat lattialle, paiskoo hiekkaisia kenkiä eteisessä, heittelee ruokaa ja kaataa maitoa. Ai jeesus maaria miten oikein päässä kohisee kun verenpaine nousee.
VastaaPoistaOu jee, tunnistan tilanteen. Tuli tosta ruokapöytäöykkäröinnistä mieleen, että itseäni riipii suunnattomasti myös ruoan kanssa kiukuttelu. Tyyppi istuu pöytään ja ilmoittaa, että en syö yök katsomatta edes, mitä on tarjolla - saati että maistaisi sitä. Tai sitten se haluaa vaikka jogurtin, ja kun se purkki on avattu, niin se ei kelpaakaan. Raivostuttavaa!
PoistaJa sit vielä ne aikaiset aamut. Nahkavekkari soi joka jumalan aamu viimeistään puoli seitsemältä. Vaikka uni tulis illalla kuinka myöhään. Mikä ihme siinä on että ei uni maistu tän enempää vaikka päivä menee mielettömissä pöhinöissä?! Aikuinenkin vois nukkua enemmän. Kyllä tyyppi yleensä nukkuu yönsä ihan hyvin eli mäkin ainakin teoriassa saan nukkua kunnolla. Mut silti.
PoistaAh! Ihanaa kuulla ettei oo ainut jolla aivot jumittuu äänettömään v-sanaan. Toi kaikki kuulostaa niin tutulta...
VastaaPoista:)
PoistaTöissä on ihanaa ♥
VastaaPoistaNo en mä nyt tiiä... Riippuu ehkä töistä! :)
Poista