10.11.2013

Työjuttuja, pottajuttuja, koulujuttuja

Pikkuveljen terveiset papalle isänpäivänä. Nimet muutettu. :)

Gradu on virallisesti hyväksytty, lopputuloksena siitä tuli ämmälle ämmä, mikä meidän laitoksella on kuulemma oikein hyvä suoritus. Ei sillä, että kukaan koskaan enää kysyisi (tai olisi kysynyt tähänkään asti), mutta onpahan paketissa kaikista viime kevään ja kesän lastenhoitajasekoiluista ja sairasteluista ja miehen peruuntuneista lomista huolimatta. Että jei sille!

Räävin myös perjantaina päivässä kasaan 18-sivuisen esseen, joka vaadittiin viimeisen kurssin suorittamiseen. Suurin osa siitä syntyi päivällä ollessani lasten kanssa kotona, mikä on jo ihan kohtuullinen suoritus. Kiitos vaan taas, Salama McQueen. Opintopisteitä on jo enemmän kuin tarpeeksi, mutta vielä puuttuu viimeinen pakollinen tentti. Sen voi seuraavan kerran suorittaa tammikuussa, joten valmistuminen siirtyy sinne, mutta muutama kuukausi ei tällä opintohistorialla tunnu missään. Näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että 14. opintovuosi toden sanoo, jei sillekin siis.

Työasiat stressaa, ei niinkään työt, mutta edelleenkin se, että mihin tässä elämässä pitäis. Reilun kuukauden perusteella tuntuu, että päin vastoin kuin ehkä kuvittelin, en olekaan itse pudonnut kärryiltä. Itse asiassa väittäisin melkein, että mun ajatukset on tuoreempia kuin niillä, jotka on puurtaneet duunia vuodet läpeensä. Kun ei ole aikaa ajatteluun, perspektiivi hämärtyy ja ihmiset juuttuu keksimään pyörää uudelleen kerta toisensa jälkeen. Ja se mua varmaan eniten vaivaakin, kaikki laskutettavan duunin osuuden korostaminen ja älyttömät tulostavoitteet. Älyttömät siinä mielessä, että ne ovat kyllä mahdollisia, mutta tarkoittavat sitä, että lähes koko työaika pitäisi olla laskutettavaa duunia. Tämän painotuksen huomaa selvästi siitä, että jotenkin hommasta on strateginen ajattelu ja (anteeksi konsulttiuteni) visio hukassa.

Ihan niin kuin rouvalla täällä, se oma firma pyörii mielessä enemmän ja vähemmän. Tuntuu, että osa minusta on ollut jotenkin unessa viime vuodet. Minäkin kävin läpi ne pitäisikö-ryhtyä-sairaanhoitajaksi-ajatukset, mutta nyt voin kyllä myöntää itselleni ja myös muille, että en ikinä olisi onnellinen siinä hommassa. Eikä vaativakaan asiantuntijatyö ole mua varten loppuiäksi, vaan mä olisin musta tulee vielä parempi pomo. Joko omassa tai toisen palveluksessa, mutta enemmän kuin hoiva-alalla mulla on tälle yhteiskunnalle annettavaa vaikka siinä, että ihmiset viihtyy töissään ja että johtotehtävissä on muitakin kuin niitä iänikuisia harmaapukuisia kravattikauloja.

Lasten osalta tärkeimpänä saavutuksena voitaneen pitää sitä, että pikkuveli on teoriassa oppinut sisäsiistiksi. Käytännössä asiaa hankaloittaa se, että uni-/ulkoiluvaipan poistaminen aiheuttaa aina ihan järjettömän raivarin. Mikä siinä on niin kamalaa, kysyy nimimerkki Ymmärtämätön. Ei auta tarrat eikä pastillit, hän vaan EI HALUA. Piste. Eikä hän muutenkaan useinkaan halua yhtään mitään. Mites se nyt taas meni, eikös uhma kuulu ihan ikävaiheeseen? Että siis onko tässä toivoa vai onko mun pikku-Kepposella vaan äitinsä luonne niin hyvässä kuin pahassa.

Loppuun meinasin toivottaa hyvää isänpäivää, mutta sitten tuli mieleen, että tämä taitaa olla hieman väärä foorumi isien tavoittamiseen. Mutta jos joku isäihminen sattuu tänne eksymään, niin onnea sinulle!

21 kommenttia:

  1. Hei onnea gradusta! Mahtista!
    Musta on myös hienoa, että joku sanoo haluavansa pomoksi. Oikeastaan tavallaan haluaisin itsekin ja tiedän, että olisin siinä melko hyvä, sillä osaan priorisoida ja keskustella vaikeistakin asioista. Hankaluus vain on se, että nykyisessä organisaatiossa ei pomon paikkoja tai ylenemismahdollisuuksia yli päätään ole oikein tarjolla. Ja tässä hetkessä olen aika haluton vaihtamaan putiikkia. Pidemmän päälle tämä on tietysti huono homma ja voi aiheuttaa motivaation puutetta. No joo.

    Mutta hienoa sisäsiisteys! Kunpa meilläkin...
    Kivaa isänpäivää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Oon kyllä vähän ylpeä itsestäni, lähinnä siksi, että oikeesti ehkä joskus saan sen riivatun tutkinnon loppuun. Aika moni opiskelukavereista on jo luovuttanut joskus 10. vuoden kohdalla... :)

      Mä oon kans hyvä priorisoimaan, delegoimaan ja järjestämään suuriakin kokonaisuuksia niin, että hommat hoituu. Ja pystyn myös puhumaan hankalistakin asioista ja useimmiten (ainakin halutessani) niin, että vastapuoli ei tunne itseään lytätyksi henkilönä. Mullakaan ei ole juuri ylöspäin mahdollisuuksia tossa organisaatiossa, ja vaikka oliskin, niin seurattuani nyt kolmea eri ihmistä siinä mun pomon paikalla, niin en kyllä siihen ryhtyiskään. Se on just sellanen veemäinen paikka, jossa vastuu ja tavoitteet on kovat, mutta valta vain näennäistä, ts. pestiä ei saa hoitaa niin kuin itse näkee parhaaksi, vaan konsernin tj on se, joka kävelee yli ja heilauttaa koko systeemin ihan miten huvittaa jos sille päälle sattuu. Ja aika usein sattuu, ikävä kyllä.

      Toivottavasti teilläkin oli kiva päivä! Sunnuntaissa ei oo muuta vikaa kuin se, että maanantai kurkkii ärsyttävästi ihan nurkan takana. Ehkä mä vielä joskus pääsen sellaiseen työhön, että ei aina sunnuntai-iltana ahdistaisi - vai liekö se edes mahdollista...

      Poista
    2. Ja niin, se pottahomma tulee kyllä kun on tullakseen. Esikoinen ei vielä tässä vaiheessa näyttänyt mitään merkkejä moisesta, mut kaksi kuukautta myöhemmin sitten oppi kokonaan kuivaksi parissa viikossa. Vadelmaveneillä lahjominen toimi erinomaisesti, mutta luulen, että muutenkin sillä sattui silloin olemaan oikea hetki asialle. Ei teilläkään varmaan oo enää pitkä aika vaippakansalaisuutta jäljellä!

      Poista
  2. Jei jei, onnittelut gradun paketoinnista!

    Huoh tuo laskutettavan työn tavoittelu... Olen pitkään puurtanut siinä maailmassa. Se on niin ahdistavaa eikä johda lopulta erityisen hyviin tuloksiin. Asiantuntijat eivät saa mahdollisuutta kouluttautua tai ajatella, mikä a) ei motivoi ketään ja b) aiheuttaa juuri tuon toteamasi jumittamisen vanhoissa malleissa. Väitän myös, että asiakkaita laskutetaan työstä, jota heille ei oikeasti tehdä. Toisaalta työasioita usein ajatellaan virka-ajan ulkopuolella, joten ei ehkä mennä sinne enempää.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja joo, toi laskutushomma ei oo mitenkään yksiselitteinen. Henkilökohtaisesti myös ärsyttää aika usein se, että projektijohdosta ja yleiskoordinoinnista kukaan ei ole haluais maksaa mitään, mutta niin ne kaikki puhelut, sähköpostit, muistutukset, palaverit jne. vaan kuitenkin on jonkun työajasta pois.

      Poista
  3. Onnea isosta G:stä! Joskin esseen naputtelu lasten läsnä ollessa on lähes samanarvoinen suoritus ;)

    VastaaPoista
  4. Mä kohotan sulle mun kuvitteellisen skumppalasin, joka mulla on kädessä tässä työmatkallani. Hyvä ämmä!!

    VastaaPoista
  5. Onnittelut täältäkin! Paljon olisi muutakin kommentoitavaa, mutta nyt en jaksa edes nostaa omaa lusikkaani hämmentääkseni mitään soppaa. Sanonkin sitten vain, hyvä sinä, hyvä pikkuveli, hurraa vaipattomat peput!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut gradun valmistumisesta! Omani venyi ja vanui muutamia vuosia, kunnes työpaikallani tuli käymään ihan muissa asioissa (tuleva) gradunohjaajani ja niin se gradu lopulta valmistui pienellä potkimisella, pari viikkoa ennen kakkosen syntymää. Helpottavaa saada takaraivosta pois keskeneräinen asia.
    Minna
    P.S. Luin koko blogisi ja oli erittäin hyvin, rohkeasti ja aidosti kirjoitettu! Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja erityiskiitos peeässästä, tulipa hyvä mieli! Ja vastaonnittelut ja -kehut toki myös sekä vauvasta että gradusta. Mä sain kakkosen syntymään mennessä valmiiksi vain kandin...

      Poista
    2. Kiitos, "vauva" täytti juuri 13 vuotta ;)

      Minna

      Poista
  7. Onnittelut gradusta! Itse väännän täällä omaani, joka on myös valumassa yli äyräiden ja opintoaikojen ja kohta ehkä tulee korvistakin ulos... Mutta ihanan rohkaisevaa aina kuulla, kun joku on omansa saanut pakettiin. Ehkä minäkin vielä.

    Ja hienoa myös että olet tunnistanut haluavasi johtotehtäviin! Mun elämäni suuri salaisuus (jonka voinen näin anonyymisti täällä kertoa) on se, että olen todennut tarvitsevani alaisena todella hyvän esimiehen, mutta mun itseni on helpompaa ja jotenkin vain tuloksellisempaa olla siellä suunnittelevalla ja koordinoivalla puolella. En vaan saa mitenkään pistettyä kiinni sitä organisointihanaa aivoissa, ja harva arvostaa oikeasti alaista, joka on tehnyt suunnitelmat valmiiksi jo ennen esimiestä (ja ne on ihan erilaiset suunnitelmat vielä).
    Näillä eväillä olen menossa vuodenvaihteessa väliportaan duuniin, jossa on alaisia, jotka kyllä pääasiassa on oikein tehokkaita ja hyviä työssään, sekä esimies, jolla on tsiljoona kaikkien muiden ajatusten kanssa ristiriitaista ideaa ja ei lainkaan aikomusta olla itse se, joka ne toteuttaa... En tiedä ollako tässä innoissaan vaiko kauhuissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja joo, toivoa on. Mun suurin ongelma gradun kans oli ajan ja motivaation puute. Se vaatii kuitenkin jonkinverran intoa istua aloillaan. Äitiysloma kummasti nosti intoa, oli kiva tehdä jotain omaa muutamana päivänä viikossa. Hurraa Suomi, yksityisen hoidon tuki sekä aikuiskoulutusraha. <3

      Miksiköhän tuntuu, että jos sanoo haluavansa pomoksi, niin sitä katsotaan kieroon, mutta toisaalta taas sekään ei tunnu toisia miellyttävän, että kaikkia se homma ei kiinnosta? Parasta, kun ihmiset saisivat tehdä sitä, mikä tuntuu itsestä palkitsevalta - sen luulis olevan työnantajankin etu loppujen lopuksi. Tsemptsemp uusiin hommiin, kannattaa aina olla innoissaan ainakin kunnes toisin todistetaan :)

      Poista
  8. Wohoo, onnea gradusta! Siis sä oot sen teidän perheen Salama McQueen :D

    Työpohdinta - ohhh…. niin tuttua. Mä tykkään tästä yrittäjyydestä; sitähän voi alkaa tehdä aluksi vähän kerrallaan, hankkia muutamia toimeksiantoja ja irtautua päiväduunista sitten kun on näpeissä olo, että pystyy tienaamaan tarpeeksi.

    Tommonen näennäinen valta, josta mainitsit, on muuten yksi ihmisiä eniten burnoutiin ajavia ongelmia asiantuntijaorganisaatioissa. Että on ihan vitusti tekemistä ja vastuuta, mutta ei välineitä millä omaa visiota voisi toteuttaa ja omaa puurtamista tuoda muiden nähtäväksi. ARgh, omat hermot menisi varmaan päivässä ja mielenterveys kärsisi parissa viikossa.

    Ja tuo laskutettavan työn vaatimus on ihan naurettava, varsinkin kun kyseessä ei ole yhden ihmisen yritys. Manageeraukseen, palavereihin, raportointiin ja kaikkeen tohon oheissälään menee väkisinkin aikaa.

    Voimia, sis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wohoo tosiaan! Ja kiitos.

      Harmi kun ei toi tutkijanura kiinnosta niin paljon, että voisin filosofoida työelämästä maksusta. Sillä voi pojat että mulla olis aika paljon siitä sanottavaa...

      Noi laskutustavoitteet ja työn organisoimattomuus ja kaikki tekee kaikkea -mentaliteetti johtavat siihen, että jokainen toimii käytännössä omana yksityisyrittäjänään. Siinä väkisin käy mielessä, että jos mä kerta hoidan kaiken myynnistä skannaukseen ja kahvinkeitosta strategiseen suunnitteluun, niin miks helvetissä mä teen tätä jonkun toisen eduksi? Kun tavallaan tässä pitäis sen yhteisön olla juurikin se lisäarvo.

      Sinänsä mulla on kyllä ihan huiput kollegat, fiksuja, ammattitaitoisia ja kivoja ihmisiä kaikki, mikä on yksi iso syy siihen, että siellä kuitenkin sietää olla. Mut silmät ja korvat on kyllä auki, mut täällä on kyllä aika surkea työpaikkatarjonta tällä hetkellä.

      Poista
  9. Tähän sun kommenttiin kiteytyy mun koko tän hetkinen tuska:
    " Tämän painotuksen huomaa selvästi siitä, että jotenkin hommasta on strateginen ajattelu ja (anteeksi konsulttiuteni) visio hukassa."

    Jotta ei tarvitse olla laskutettavaa konsulttityötä kun nuo samat asiat voi olla hukassa ja sekös vituttaa. Mä haluan, että on syy, miksi asioita tehdään! Vaikka muuten olen sitä mieltä, että liika suunnittelu pilaa hyvän tekemisen.

    Sadun kommentti kiteyttää noin yleisesti kaikki, mitä yrittäjyydestä, työnteosta ja tästä alasta ajattelen..

    Btw, onnea gradusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Kyllä työn merkitykselliseltä tuntumiseen vaikuttaa aika helvetisti se, että tietää, miksi sitä tehdään (muutenkin kuin että pitää saada plussaa viivan alle) ja myös se, että tietää, mikä oma rooli siinä hommassa on. Mullahan ei oo käytännössä mitään paikkaa eikä roolia tällä hetkellä, vaan kaikki pitää rakentaa ihan nollasta, eikä siihen kyllä omalta esimieheltä juuri tukea tule. Johtamiskulttuuri on ihan sama kuin ennenkin - kyllä vaan hieman nauratti nähdä meidänkin herra isopomo kertomassa Kauppalehdessä, mikä suuri ihmisjohtaja hän on. Buahaha.

      Ja btw, kiitos!

      Poista
  10. Tulin kommentoimaan aivan muusta asiasta. Oletko jo ehtinyt allekirjoittaa tämän:

    http://www.adressit.com/kodinhoidontuen_jakaminen_perheiden_paatettavaksi

    Jos olet kanssani samaa mieltä, että kaavailtu uudistus on arsesta (pahoittelen kienekäyttöäni), allekirjoitathan adressin. Ja pyydä miestäkisin allekirjoittamaan. Tai mikset vaikka nostaisi adressia esiin jossain postauksessa, kuten minä olen tehnyt, pariinkin kertaan.

    Kiitos ja anteeksi mainostus! En ole mitään aiemmin lobannut, mutta tämän uudistuksen (tai siis sen vastustamisen) koen sydämenasiakseni - vaikkei tämä edes ole enää ajankohtainen henkilökohtaisella tasolla. :)

    VastaaPoista