11.7.2012

Kolmevee ja risat

Terveisiä kesästä. Oltiin reilu viikko iloisessa Itä-Suomessa mökkeilemässä ja mummun ja ukin kaupunkikodissa myös. Kivaa oli, joskin myös aivan järjettömästi hyttysiä ja oma pää vaihtelevasti kasassa. Ennen reissaamista vietettiin jussia Oolannissa ja juhlittiin viikko kombolla venähtänyt terassi-ilta - lastenkutsut - sukulaissynttärit - häät. Voin esimerkiksi kertoa, että shotti nimeltä Cocksucking cowboy on tuskin koskaan kovin hyvä idea, mutta erityisen huono idea se on lastenjuhlia edeltävänä iltana. Ei kannata kokeilla, vaikka tokikin se teki seuraavan aamun cakepopsien pyörittämisestä melkoisen extreme-lajin.


Vietettiin siis poikien synttärit jo juhannuksen jälkeisellä viikolla, vaikka toinen sankareista täytti varsinaisesti vuosia vasta viime lauantaina. Mun ihana Iggeni on jo kolme! Kolmevuotias on mainio tyyppi, etenkin nyt, kun uhmakin on taas vaihteeksi vähän lievempää. Tai ehkä olen vain turtunut? Oli miten oli, pääosin Igge on kovasti huvittavaa seuraa.

Vauva-aikojen varovaisuudesta ei ole kovin paljon jäljellä, ellei sitten ole uni tai muu kiukutus päällä. Esimerkiksi eilen oltiin yhdessä isossa myymälässä, ja yhtäkkiä kuulin sovituskoppiin Igen selostavan jotain myyjälle. Se oli mennyt esittäytymään, että hei, minä olen Igge Sejase ja olen täällä Kuupiotta mummun ja ukin luona ja tulin tänne papan Volkkali-autolla. Tyyppi jaksaa höpöttää vaikka kuinka ja erityisesti miksi-kysymysten tulva on loputon. Miksi illalla tulee pimeää? Miksi me asutaan Helsingissä? Missä aurinko nukkuu? Miksi tienvieressä ollut auto oli rutussa? Miksi tämä on meidän koti? Miksi hyttyset purevat, eihän niin saa tehdä? Miksi pitää pyytää anteeksi? Vastausten kanssa saa olla aika lailla tarkkana, ettei vaan uppoa entistä syvemmälle mahdottomien kysymysten suohon.

Igellä on vahva oikeudenmukaisuuden taju, se on jo tosi pienestä pitänyt huolta, että kaikki saavat tasapuolisesti sitä mitä ikinä onkin jaossa. Se on toki välillä räyhäkkänä "MINÄ heitän hiekkaa teidän KAIKKIEN päälle", mutta vastapainoksi välillä hempeänä "mamma minä lakattan tua, tinä oot niin kaunih". Se on loputtoman kiinnostunut kaikista isoista, pärisevistä koneista - autoista, veneistä, moottoripyöristä, mönkijöistä - ja tunnistaa käytännössä kaikki automerkit paitsi Alfa Romeon. Mökillä se AJOI meidän autoa, tai siis ohjasi isänsä sylissä, mutta ilman että mies piti ratista kiinni. Siis oikeasti ohjasi sitä, käänsi mökkitien risteyksessä ja parkkeerasi pihalle toisen auton viereen. Toisaalta se haluaisi "kähilaukun ja paljon hienoja kovuja" ja tykkää poimia kukkia. Sille eivät kelpaa muut housut kuin farkut ja sen lempipaita on vaaleanpunainen Polo Sportin kaulus-t-paita, a.k.a. ihhahhaa-paita.

Sukupuoli kiinnostaa kovasti, lähes päivittäin käymme läpi, kenellä olikaan kikkeli ja kenellä pimppi. Reipasotteinen nuorimies saattaa myös pyytää näyttämään, mitä siellä pöksyissä piilee. Ja koomisilta tilanteilta ei tässä kehitysvaiheessa voi välttyä - esimerkiksi maarianhaminalaisessa ruokakaupassa herra huusi kovaan ääneen ja tietenkin ruotsiksi, että perhekalleus on pystyssä eikä hän tykkää siitä. Pappa siinä sitten lohdutti, että kuule, se tulee kiusaamaan sinua vielä pitkään. Kerran poika kehui kovaan ääneen huoltoasemalla, että papalla on "ito, hieno kikkeli", kun olimme käyneet perhevessassa koko porukka. Väistämättä pokka pettää välillä, vaikka kuinka yrittäisi suhtautua asiaan neutraalisti.

Igge on esikoiseni, se, joka teki minusta mutsin ja meistä lapsiperheen. Sekoitti systeemit ja opetti, mikä tässä lapsihommassa on se juttu, joka saa ihmiset innostumaan. Pienen pojan maailma on kiehtova, rikas ja monipuolinen, ja on huimaa saada olla siinä mukana. Jos joskus kuvittelin, että minun olisi vaikeaa kiinnostua poikalapsen ajatusmaailmasta, niin olin totaalisen väärässä. Se ei ole samanlainen kuin pienten tyttöjen maailma (siinä määrin kuin yleistyksiä voi tehdä, sillä tietenkin lapsissa on yksilöllisiä eroja, mutta onhan tyttöjen ja poikien kehityksessä yleisesti ottaen myös kullekin sukupuolelle ominaisia piirteitä), mutta ei myöskään ollenkaan niin yksiulotteinen kuin sitä tuntematon ehkä kuvittelisi.

Juhlat on nyt juhlittu, mutta loma jatkuu. Luvassa on lapsiperhevieraita ja sisäkenkäilyä miehen vanhempien kesäpaikassa (tai vapaa-ajanasunnossa, sinnehän joutuu pääsee ympäri vuoden), mutta myös kaksi juhlintaan ja laiskotteluun varattua vuorokautta YKSIN kaupungissa. Mahdollisesti palaan vasta elokuussa, siihen asti hyvää kesää!

12 kommenttia:

  1. ihana igge, onnea kolmivuotistumisen johdosta!! Perästä tullaan, jos joskus saisi jotain yhtä älyllistä näpyteltyä ylös. Yöllä kolmelta manaajana kirkuva vauva se tuntuu vievän aivot välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmevuotias kiittää! Tsemppiä vauvailuun, se vie todellakin välillä kaiken järjellisen aivotoiminnan. Musta tuntuu, että viime kesä meni ihan ohi, kun oli vielä niin kuuma - hauduin vaan sisätiloissa vauvan kanssa ihan tokkurassa. Tänä kesänä olis jo mahdollisuus ja energiaa touhuta ulkona enemmänkin, jos vaan vielä sattuis vähän suosiollisemmat säät. :)

      Poista
  2. Muahhaa, pieni huumorikaveri teillä siellä :D

    Hyvää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä yhtenä päivänä se oli sulkeutunut kaverinsa kanssa lastenhuoneeseen ja oli ihan hiljaista. Menin kysymään, että mitäs täällä tapahtuu. "En ainakaan näyttänyt kaverille kikkeliä!" ilmoitti lapseni. Just... :D

      Sitä samaa sinne! Toivottavasti ehdit lomaillakin vähän vaikka sulla tuntuu noita projekteja riittävän varsin ihailtavasti!

      Poista
  3. Voi toista! Mä mietin, voisinko menetellä omissa tulevissa juhlissani samalla lailla kuin Igge, jos alkaa hirmuisesti jännittää vieraiden keskellä: mennä eteisen matolle selälleen makaamaan ja laittaa kädet naaman eteen. :) Ja sä muuten hoidit bileet vahvalla taidolla, eivät yhtään näkyneet cocksucking cowboyt naamasta. Respect.

    Mä aloin ihan hetken mielijohteesta selailla sellaista vuonna 2010 neuvolasta saamaani vihkosta, jonka olin laittanut kirjahyllyyn. Siinä väitettiin, että uhma kasvaa kohti kahden vuoden ikää ja on sen vuoden aikana pahimmillaan, mutta kolmen vuoden kieppeillä ja siitä eteenpäin se alkaa laantua. Kolmivuotiaalla on jo sellaiset sosiaaliset ja viestinnälliset taidot, että raivoaminen ei enää ole (niin) tarpeellista. Se vihkonen on nyt mun raamattu, käyn aina vilkaisemassa kun usko horjuu ton 2-vuotiaan "haluuhaluuääähaluu"-joikausta kuunnellessa ja parkuräkää pyyhkiessä.

    Olen samaa mieltä, että poikalapset ovat kyllä paljon moniulotteisempia kuin päälle päin (tai mitä kaiken sen pärinän, murinan ja autosepustuksen seassa voi havaita) vaikuttaa. Tässä poikien äitinä olemisessa on yksi eri hyvä puoli. Nyt ja sitten kun koittaa niiden vakavampien pippeliasioiden käsittelyn aika, se on niiden poikien faijojen homma! Jee! Kun eihän me niistä mitään tiedetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en muistanutkaan tota neuvolan vihkosta. Siis voisko olla, että se uhma vähän hellittäis? Koska ihan niitä pahimpia manaajakohtauksia toi ei oo juurikaan viime aikoina saanut. Mutsi sanoi, että uhma kestää 4-vuotiaaksi, mikä tarkoittais, että kun toi eka lopettaa, niin toinen aloittaa. Uu jeah.

      Pippeliasiat jääköön tosiaan isille. Mut sitä oon ajatellut, että aion kyllä antaa poikasille muutaman vinkin naisten ajatusmaailmasta, kunhan aika on kypsä. Täytyyhän mun varmistaa, että niillä käy flaksi. ;)

      Poista
    2. Niin ja mä tuun tarvittaessa sun kans makaamaan lattialle, jos siltä tuntuu. Mut jotenkin epäilen, että siihen ei ole tarvetta! Vähän mä ootan nyt jo, iiks ja sydämiä!

      Poista
  4. Myöhästyneet onnittelut kolmevuotiaalle pojalle ja kolmevuotiaalle äitiydelle! Ihan uskomaton tuo ruokakaupan pippelijuttu, virnistelin ääliömäisesti kuin luin blogiasi kännykällä julkisella paikalla :D

    Mä olen myös tyytyväinen, että mulla on nimenomaan poika. En itse ole kovin tyttömäinen tai naisellinen nainen, ja tuntuisi tosi vieraalta olla vaaleanpunaisen hörselön ympäröimä. (No jos olisi tyttölapsi niin ihan luontevaa ja ihanaahan se tietysi olisi, mutta nyt on vaikea kuvitella sitä.) Tykkään kirkkaista "poikien" väreistä ja pienet pojat ovat jotenkin niin uskomattoman aitoja ja lutuisia. Ja koska en itse yhtään tykkää leikkimisestä, helpottaa kummasti kun isä jaksaa ajella pikkuautoilla parkkitalossa tuntikausia. En ihan näkisi parrakasta körilästä nukketalon kimpussa!

    Niin ja jotenkin helpottaa ajatella, että isä saa hoitaa pippelijuttujen vakavan puolen pojan kanssa. Minäkin ajattelin sitten joskus kertoa pojalle, miten naisia tulee käsitellä. Toivottavasti viesti menee perille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja arvaa vaan virnistelikö ihmiset siellä kaupassa. :) Mulla ei oikein ollut mitään odotuksia poikien äitiyttä kohtaan, sen paremmin positiivisia kuin negatiivisiakaan. Paitsi ehkä pieni ahdistus siitä, että mahdanko tajuta siitä poikien maailmasta mitään - en oikein ollut ikinä nähnyt sinne pörinän ja hillumisen alle. Nyt oon vähän ylpeä siitä, että olen poikien äiti. Ihan varmaan yhtä lailla olisin ylpeä kyllä tyttöjen äitiydestäkin. :) Mut siis joskus mua vähän harmittaa pienten poikien puolesta, kun tuntuu, että niin moni vaan toivoo tyttöä ja melkein vähän säälittelee, jos sellaista ei ole luvassa.

      Poista
  5. Mä ajattelen säännöllisesti sun appivanhempia ja niiden illalliskäytäntöjä. He tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Helppohan se sieltä sivusta on naureskella. Mä olin kesän kunniaksi rebel ja edustin illallispöydässä PALJAIN JALOIN. Aika uskaliasta!

      Poista
    2. Härregyyd! Siinä on varmasti mennyt joillakin aperitiivit väärään kurkkuun.

      Poista