Rakas vieteriukko

Tultiin eilen illalla takas kotiin, mutta perjantaina lähdetään taas, tällä kertaa tosin ihan eri suuntaan eli Bromarviin pääsiäisen viettoon. Igge viihtyi hyvin mummi-ukkilassa, ja hiihtoreissulta palannut pappa ei ollut uskoa silmiään/korviaan, kun näki, mitä viikon aikana oli tapahtunut.

Heti reissun alkajaisiksi Igge kiskoi itsensä pystyyn sohvaa vasten. ja nyt seisominen on sitten TODELLA in. Unillemeno on melkoista show'ta, kun pikku vieteriukko punkee pakolla pinniksessään seisomaan ja mölisemään. Se huitoo, hakkaa pinnoja ja puree sängynlaitaa, vaikka uni painaisi pienissä silmissä niin, että hyvä kun auki pysyvät. Haaveilen jonkinlaisesta tarrapuvusta, jolla ukkelin saisi kiinni patjaan. Meinaa hermo mennä, kun saa jatkuvasti olla kippaamassa kaveria takaisin vaaka-asentoon, muuten kun ei uni tule.

Muutenkaan ipana ei pysy enää lainkaan paikallaan. Mummin ja ukin luona se paineli portaita ylös, kiipesi pöydän alatasolle, availi ovia, kiskoi alas alahyllyjen tavarat, jahtasi imuria hurjien ilon kiljahdusten kera ja katosi silmänräpäyksessä huoneesta toiseen tullen vain välillä kurkkaamaan, ettei äiti ole kadonnut mihinkään. Äiti on kaiken kaikkiaan tosi pop, tyyppi ilmaantuu jatkuvasti kiinni lahkeeseen. Ensimmäisenä päivänä Igge ei kestänyt edes mun saunareissua itkutta, vaikka mummi toi lapsen kylppäriin leikkimään. Lopulta minä istuin alalauteella niin, että reppana sai hiplata oven ali mun varpaita.

Samaan syssyyn Igge on tuottanut itselleen etuhampaat. Ensimmäinen on selvästi läpi ja toinenkin jo pilkistää. Niitä olikin kiva testailla muun muassa ruisleipään. Mummi antoi lapsen myös harjoitella itse lusikalla syömistä, äiti kun on ollut toistaiseksi niin laiska, ettei ole jaksanut sitä sotkua... (Eikä meillä muuten mitään pottaharjoituksiakaan pidetä, vaikka kaikki muut tuntuvat niin tekevän, koska mun mielestä siinä vaan ei ole toistaiseksi ollut mitään järkeä. Varmaan se pottakin pitäisi kuitenkin pikkuhiljaa hankkia, kai.)

Viime viikon aikana kuulin aika monta surullista uutista, mikä sai miettimään, miten kamalaa oman lapsen menettämisen täytyy olla. Ei sitä pysty edes ajattelemaan, kun sydäntä alkaa puristaa niin että sattuu. Nostin nukkuvan, unenlämpöisen lapsen kainaloon ja nuuhkin pehmoista tukkaa. Ajattelin, miten ipana on rakkaampi koko ajan.

Alussa rakkaus pientä kohtaan oli melkoisen yksipuolista ja lähinnä ihmetystä, liikutusta ja suojelunhalua. Nyt tunteessa on paljon uusia ulottuvuuksia, joita on ihan mahdotonta täysin määritellä. Jotenkin ne kuitenkin liittyvät lapsen persoonaan ja siihen, että hän osaa osoittaa hellyyttä ja vastarakkautta. (Yhtään väheksymättä muita tunteita, minusta on hienoa - joskin välillä rasittavaa - että lapsi osaa myös olla kiukkuinen ja pettynyt.)

Myös Igestä erossa oleminen on ihan erilaista kuin silloin ensimmäisinä kuukausina. Silloin Igen hoitoon jättäminen oli helppoa - eihän vauva vielä reagoinut siihen oikeastaan millään lailla. Nyt se on jo paljon hankalampaa, sillä viimeistään palatessa sydän särkyy, kun lohduton pikku-ukkeli tarraa kaulaan ja niiskuttaa sydämensä pohjasta. Paitsi isän hoidossa, mikä onkin siunauksellista, sillä olen päässyt viime aikoina esimerkiksi viinille ja jumppaan varsin vaivatta ja kohtuullisen useasti. Mies sanoi, että olen paljon siedettävämpi, kun käyn vähän ulkona, joten pakkohan se on uhrautua perheen hyvinvoinnin eteen...

On joka tapauksessa ihanaa olla lapselle jo muutakin kuin ruoka-automaatti, pyllynpesuri ja nukutuskone. On ihanaa, että lapsi nauraa, kun laitan housuvaipan päähän ja isken sille silmää tai kirkuu ilosta kun laulan twist and shoutia ja sheikkaan beibeä. Igge on ihan huippu pieni ihminen, joka kaiken muun hyvän lisäksi arvostaa mun huumoria. Aika rok!

Hanki parempaa jne.

Me lähdetään kohta ensin uimaan ja sitten huristellaan Igen kans Pendolinolla viikoksi mummilaan. Mies lähtee hiihtoreissulle Lappiin, joten me mennään evakkoon, ettei tarvi kaksin kukkua täällä kotona koko viikkoa.

En tiedä, ehdinkö kirjoittaa tänne mitään ensi viikolla, mutta sain vihdoin ja viimein päivitettyä tuonne sivuun seuraamiani blogeja, joten lueskelkaa ihmeessä vaikka niitä!

Tuhattaituri

Täytyy varmaan perinteisesti ensin päivitellä, että hurjaa miten äkkiä lapsi petraa uutta taitoaan. Vielä muutama päivä sitten Igge liikkui lähinnä peruuttelemalla ja kierimällä, nyt se konttaa läpsyttelee pitkiäkin matkoja. Mä en vielä ole ihan tottunut siihen, että vauva ei enää pysykään siellä, mihin sen jättää. Eilenkin kun menin suihkuun ja jätin Igen leluineen kylppärin matolle, niin eikös ipana ilmaannu kohta sieltä kulman takaa ja läiskyttele onnessaan märkää lattiaa. Mulle tuli kiire huuhdella shampoo tukasta ja pelastaa lapsi kastumiselta!

Autoin Igen myös ylös tv-tasoa vasten, ja sehän seisoskeli siinä muina miehinä pitkät tovit ja taputteli pöytää. Ihan ei taida vielä voimat riittää siihen, että hän kiskoisi itsensä ylös asti itsekseen, mutta hyvä niin - meidän pitää vielä vähän lapsiturvallistaa kotia. Tv-tason laatikot pitää varmaan lukita jeesusteipillä tai jollain, niiden avaaminen on NIIN kiinnostavaa. Mistä noi oppiikin ihan ilman koulutusta avaamaan laatikot, kaivamaan kukkamultaa ja kiskomaan johtoja? Kaikilla lapsilla tuntuu olevan ihan samat kiinnostuksen kohteet.

No joo, itse asiassa mun piti kirjoittaa vähän muista taidoista. Nimittäin sellaisista ihanista, liikuttavista taidoista, joita arvostetaan aivan liian vähän. Kaikkia kiinnostaa, että joko se istuu/ryömii/konttaa/puhuu/kävelee/lukee/kirjoittaa ylioppilaaksi, mutta miksei kukaan koskaan ole kiinnostunut siitä, miten lapsi oppii esimerkiksi osoittamaan hellyyttä? Onhan kuitenkin vaikkapa kuolapussaaminen kuitenkin aivan erinomainen taito, eikö?

Igge on ollut innokas pussailija jo useamman kuukauden. Kun sanon pusipusi, Igge antaa ihanan, märän kuolapusun. Lisäksi Igge osaa muun muassa halata, vilkuttaa (ainakin välillä :), nostaa syliin halutessaan kädet ylös, hokea "mamma, mamma" (vaikka tuskin se tajuaa, mitä sana tarkoittaa, mutta liikuttavaa se on silti), taputtaa käsiään yhteen, nauraa höperöiden aikuisten viihdytysyrityksille, taputtaa poskea (ja tissiä), hymyillä aseistariisuvasti kaikilla kahdella hampaallaan, takertua unisena ihan kiinni äitiin, hurmata mummot ja naapurintädit sekä järjestää olohuoneeseen leluista ja lehdistä ainutlaatuisen hienon kaaoksen.

Minusta siinä on aika monta ihan olennaisen tärkeää taitoa, joista on varmaan elämässä vielä paljon hyötyä!

10+1 vinkkiä vauvan kanssa matkailuun

Lupasin jakaa helmikuun matkalla kertyneen vauvamatkailuviisauteni, joten here goes.

Ihan aluksi ilouutinen sinulle, joka pelkäät, että vauvan maailmaan saapumisen jälkeen olet tuomittu unohtamaan matkustamisen . Tadaa, vauvan kanssa voi kuin voikin matkustaa moneen paikkaan! Meillä oli hieno loma, vaikka tietysti reissaaminen oli erilaista kuin ennen vanhaan kaksistaan.

No niin, sitten niitä vinkkejä...

1) Preferoi suoria lentoja ja eturivin paikkoja. Lennon pituus ei niinkään ole ongelma, mutta hengailu vauvan kanssa lentokentillä jatkoyhteyksiä odottelemassa tuskin on ihan optimaalinen tapa käyttää lomapäiviä - etenkin, koska ruokkimiset ja vaipanvaihdot ja nukkumiset on huomattavasti helpompaa hoitaa koneessa eikä niiden toteutumista tarvitse odotella passintarkastusjonoissa, turvatarkastusjonoissa, boordausjonoissa ja ylipäätään jonoissa. Satsaa siis suoriin lentoihin, jos vaan mahdollista. Kannattaa myös ehdottomasti varata etukäteen ns. vauvakoripaikka, jos se on mahdollista. Vauvakori on aika pieni (pituus kai n. 70 c), mutta Igge nukkui siinä silti, kippuralla tai sitten jalat reunan yli roikkuen. Näillä paikoilla on myös normaalia enemmän lattiatilaa, ja Igge viihtyi pitkiä aikoja lattialla korissaan istuen ja leikkien. Eikä siitäkään ole haittaa, että jalkatilaan saa kaikenlaista lennon aikana tarvittavaa tavaraa helposti käsien ulottuville.

2) Ota mukaan joku kantoväline kentälle. Meillä oli mukana Manduca, ja se oli kyllä hyvä ratkaisu. Olisi saattanut hauis olla aika krampissa, jos olisi pitänyt rontata tuota pötkylää kainalossa kaikki ne jonotukset. Lisäksi meillä oli mukana matkarattaat (Gesslein Swift) ja en voi kuin suositella, ne oli tosi hyvät. Erityisesti se, että selkänojan saa laskettua alas, oli meille kullanarvoinen ominaisuus - Igge tykkäsi nukkua päikkärit rattaissa. Rattaat piti kuitenkin jättää sekä Suomessa että Thaimaassa muun matkatavaran kanssa jo lähtöselvityksessä, joten Manduca oli tarpeen.

3) Varaa tutti tai vesi-/maitopullo nousuihin ja laskuihin. Igge söi tuttia nousut ja laskut, eikä oikeastaan kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Imettäminen olisi ollut ainakin meillä ihan mahdotonta turvavöissä, ja sitä paitsi lentoemäntä ohjeisti, että vauvan on hyvä olla kasvot eteenpäin, ettei mahdollisessa äkkijarrutustilanteessa pää heilahda sivulle.

4) Buukkaa hyvä hotelli. Me yritettiin aluksi käydä (muuten aivan tosi siistillä ja kauniilla Surin Beach -nimisellä!) rannalla, mutta se oli hankalaa. Rattaat ei kulje hiekalla, viileää paikkaa ei löydy mistään, vauvaa ei viitsi viedä mereen ja hiekkaa on joka paikassa. On paljon helpompaa ja stressittömämpää hilpaista aamulla siihen hotellin uima-altaalle, jossa baari toimii, ilmastoituun hotellihuoneeseen on lyhyt matka (Igge ei esim. oikein meinannut syödä kuumassa), vauvaa ja vanhempia voi vilvoitella altaassa (vauvauinti on muuten tässä hyvä pohja, siis se, että vauva on jo tottunut veteen), suihkut ja vessat ovat ihan vieressä ja muutenkin on siistiä ja mukavaa. Ei kannata turhaan tehdä asioista liian hankalia. Me myös tilattiin muutamana iltana ruoka huoneeseen ja syötiin siellä, koska välillä tuntui, että on ihan armeliasta antaa Igen leikkiä rauhassa omassa huoneessa eikä aina roudata lasta iltaisinkin mukanaan, etenkin jos oltiin jo päivällä oltu jossain.

5) Kuumaa ilmastoa ajatellen kannattaa opetella vedenjuontia jo kotona. Igge ei suostunut oikein juomaan vettä tuttipullosta, mutta latki sitä mielellään ihan tavallisesta vesipullosta, ja samaa olen kuullut myös monelta muulta.

6) Ota etukäteen selvää vauvanruokien ja -tarvikkeiden saatavuudesta. Phuketista sai kyllä oikeastaan kaikkea, paitsi ehkä näitä meidän puurojauheita. Vaippoja oli tarjolla tosi hyvin, samoin jauhemaisia äidinmaidonvastikkeita näytti olevan Tesco Lotuksessa pitkät rivit, jos sellaisia käyttää. Me otettiin varuilta mukaan muutama Tutteli-purkki, lähinnä siltä varalta, jos mulle olisi iskenyt joku kamala vatsatauti tms. Muuten kuumuus ja se, että Igge otti päivisin mieluummin maitohuikkaa kuin söi ruokaa, saivat aikaan sen, että pitkästä aikaa piti välillä pumpata pinkeää rintavarustusta tyhjemmäksi. Ota siis rintapumppu mukaan, jos imetät!

Meillä oli mukana omat purkkiruoat ja puurojauheet. Puuro ei oikein uponnut lämpimässä ilmastossa, vaan Igge söi mieluummin hedelmäsoseita. Niitä sai onneksi lisää jo mainitsemastani Tesco Lotuksesta. Valikoima ei ollut suurensuuri, mutta ainakin löytyi mango-omenasosetta, mansikkabanaanisosetta, omenakaurapuuroa, metsämarjahyytelöä ja näytti siellä olevan myös maissisosetta ja jotain muutakin vihannesruokaa. Reissussa Igen ruokavalio muuttui siten, että aamulla syötiin hedelmäsosetta tai hedelmiä (ja joinakin aamuina myös puuroa), päivällä hedelmäsosetta tai vauvajogurttia, illalliseksi purkkiruokaa (pääasiassa Semperin Pasta Bolognesea, jota saa muovipurkissa) ja myöhemmin illalla, kuten myös ruokailujen yhteydessä ja muutenkin päivän mittaan tarpeen mukaan ämmää.

Jos vauva syö maissinaksuja, ota ihmeessä niitä mukaan pakasterasiassa tai vastaavassa. Me ostettiin niillä monta kertaa ruokarauha - myös sillä kerralla, kun tutti jäi hotellille ja nukkumassa ollut Igge alkoi jostain syystä kitistä just, kun oli saatu ruoka nenän eteen. Maissinaksun imeskely rauhoitti lapsen takaisin unille.

7) Pakkaa mukaan vauvalle parasetamolia, suolaliuostippoja ja nenänniistin. Melkein kaikki tapaamamme vauvaperheet kertoivat, että pienellä oli ollut nuha reissussa - johtuisko sitten ilmastoinnista vai lentokoneilmasta vai mistä. Nenä-Friidasta oli apua, vaikka Igge kyllä protestoi käsittelyä niin äänekkäästi, että välillä pelkäsin jonkun soittavan respaan, että me varmaan sahataan vauvalta raajoja irti tylsällä veitsellä.

8) Ota aurinkosuojavaatteet ja -voiteet vauvalle jo Suomesta. Et halua käyttää aikaa niiden etsimiseen paikan päältä. Apteekista saa Eucerinin aurinkosuojaa, joka sopii jo yli puolivuotiaille. Sen kerroin on 25. Ilmeisesti jollain brändillä on olemassa myös vastaavaa viidenkympin kertoimella, mutta en sitten ehtinyt koskaan etsiä sitä ennen matkaa. UV-suojavaatteet olisivat varmasti olleet hyvät, mutta me käytettiin ihan lierihattua, uikkaria ja t-paitaa ja pidettiin Igge varjossa, ja hyvin pärjättiin.

9) Varaa mukaan leluja ja vauvan oma viltti tai pari. Molemmista on hyötyä niin lennoilla kuin paikan päällä.

10) Nauti, älä stressaa. Tehän olette lomalla! Lapsi ei välttämättä syö tai nuku samalla tavalla kuin Suomessa, mutta pääsette kaikki helpommalla, kun teette niin kuin homma parhaiten toimii. Meillä vuorokausirytmin muuttaminen vei molemmissa päissä pari yötä, joten aika vähällä päästiin. Ruokailun kanssa oltiin ensin vähän ihmeissään, mutta kun Igge oli iloinen ja tyytyväinen vähemmällä ruokamäärällä (ja enemmällä maidolla) kuin kotona, niin ei sitten jaksettu ottaa siitäkään suurta stressiä. Kotona palattiin taas normaaliin päiväjärjestykseen eikä Igge pistänyt ollenkaan hanttiin.

+1) Käsidesiä ja vauvojen puhdistuspyyhkeitä kannattaa pitää mukana koko ajan! Niillä voi putsata rinnat aurinkovoiteesta, desinfioida maahan pudonneen tutin ja muutenkin edes yrittää huolehtia hygieniasta, vaikka ei siinäkään tietysti kannata hysteeriseksi ryhtyä.

Kaiken kaikkiaan Thaimaan valloituksemme oli oikein onnistunut. Millekään reppureissulle en vauvan kanssa lähtisi (ja tuskinpa enää tekisin sitä muutenkaan, sen verran mukavuudenhaluinen musta on tullut...), mutta hyvin suunnitellulle matkalle olisin valmis uudestaan vaikka heti. Minusta vaikutti myös, että Igge nautti reissusta ja kaikista uusista elämyksistä, ja se on tietysti tärkeintä.

Thaimaa on erittäin lapsiystävällinen kohde, sillä paikalliset ovat ihan aidosti hyvin lapsirakasta porukkaa. Lapsille riittää hymyjä ja huomiota, ja he ovat hyvin tervetulleita esimerkiksi ravintoloihin. Myös joustavuutta löytyy, esimerkiksi kotimatkalle lähtiessä lentokentällä oli (kuulemma tavallisesta poiketen) aivan uskomattomat jonot turvatarkastukseen ja sitten passintarkastukseen, ja näytti siltä, että emme ehdi juuri muuta kuin juosta portille, jos jäämme jonoon seisomaan. Kanssamatkustajien ja omia hermojani ajatellen päätin kuitenkin, että Igen on saatava ruokaa ennen koneeseen siirtymistä, joten kävelin suoraan jonojen ohi thaidiplomaattien tiskille ja selitin tilanteen. Ymmärrystä löytyi ja päästiin koko perhe jonottamatta läpi passintarkastuksesta.

Kivaa reissussa oli myös se, että uusia tuttavuuksia syntyi ihan huomaamatta, kun Igen ansiosta tuli bondattua muiden lapsiperheiden kanssa. Oli tosi kiinnostavaa jutella eri maalaisten äitien kanssa ja vertailla eri maiden tapoja ja suosituksia. Etenkin suomalainen äitiysloma- ja hoitovapaasysteemi sai kovasti positiivista huomiota, mikä oli tietysti allekirjoittaneellekin ihan hyvä muistutus siitä, että monessa muussa maassa Igge olisi joutunut jonkun muun hoitoon jo aika päiviä sitten. Hurja ajatus kyllä, että olisin saattanut olla töissä jo viisi-kuusi kuukautta - minusta kun tuntuu, että töihinpaluu olisi vielä nytkin liian aikaista, vaikka varsinainen äitiysloma (tai no, vanhempainvapaa) on ihan loppusuoralla!

Summa summarum, vauvan kanssa oli loppujen lopuksi aika vaivatonta matkustaa. Voisin kuvitella, että pitkät lennot ovat paljon hankalampia jonkun liikkuvaisen, uhmaikäisen taaperon kanssa. Tämän kokemuksen perusteella olen joka tapauksessa varma siitä, että me reissataan myös tulevaisuudessa - ja siitä olen iloinen, sillä matkustaminen on yksi rakkaimpia harrastuksiani. On ihanaa saada näyttää myös Igelle tätä ihmeellistä maailmaa!

Blääh

Olen yrittänyt kirjoittaa tänne monta kertaa, mutta ei oikein irtoa nyt. En tiedä miks, ei vaan huvita. Inspiraatio iskee kovin harvoin juuri silloin, kun olisi aikaa istahtaa koneelle.

Päivät vaan hujahtaa ohi. Meillä on kirpparipöytä Kaivopuiston Kanuunassa yhdessä naapurin kanssa, siellä on käyty päivittäin järjestelemässä. Tästä tulee sinne ihan hyvä päiväkävely, ja samalla ehtii hyvin tuulettaa päätään. (Naapurin pari kuukautta Iggeä nuoremman tyttönaperon äidistä tuli kaveri loistavan neuvolantädin ansiosta. Täti päätteli, että me saatettais tulla hyvin toimeen, ja oli aivan oikeassa - ihan huippua, että korvaamatonta vertaistukea sekä hyvää vaunuttelu-, jumppa- ja joskus myös viiniseuraa on tarjolla samassa talossa!)

Lisäksi on käyty muskarissa, vauvauinnissa ja muuten vaan ulkoilemassa. Reissun jälkeen olen puskenut kärryjä tuolla sohjossa varmaan pari tuntia päivässä. Liikkumisesta tulee hyvä fiilis. Lasken kärryttelyn ansioksi ainakin sen, että en vastoin kuvitelmiani kuollutkaan ekalle spinningtunnille sitten toissa talven. Huomenna on vuorossa pilates - jospa se auttaisi jumittavaan alaselkään ja hartioihin.

Iggekin meni ja täytti kahdeksan kuukautta, mutta siihen ei oikeastaan liity mitään suuria uutisia. Tällä viikolla piti olla lääkärineuvola, mutta lääkäri oli sairastunut, ja seuraava aika saatiin vasta huhtikuulle. Liikkumishomma vähän ärsyttää, tai siis se, että Igge ei edelleenkään pääse eteenpäin. Ryömimistä se ei ole harrastanut sen jälkeen, kun tajusi nousta konttausasentoon, mutta myös kontatessa suunta on taaksepäin. Niinpä Igge osaa hienosti mennä istumaan ja laskeutua istumasta takaisin konttausasentoon, mutta en tiedä, mikä siinä liikkumisessa oikein mättää. Mua turhauttaa ja ärsyttää selitellä, että ei, ei se ryömi eikä konttaa. Joo on kahdeksan kuukautta, mutta ei silti. Kaikki liikkeet on hanskassa, mutta jostain syystä se ei vaan tajua mennä eteenpäin.

---

JA NYT SE NÄKÖJÄÄN KONTTAA. Siis uskokaa tai älkää, jäin äsken tuon edellisen kirjoitettuani katselemaan lattialla touhuavaa lasta, ja se vaan muina miehinä konttasi kirjansa luokse. Ihan niin kuin se osannut sen aina. Oon hieman ällistynyt.

En enää muista, mitä mun piti kirjoittaa, ja lisäksi huomasin juuri, että meillähän on jo kiire vauvauintiin. Ehkä mä vielä joskus onnistun kirjoittamaan ihan oikean tekstin, jossa on alku ja loppu ja edes joku pää tai häntä. Tästä jäi nyt puuttumaan nyt ihan kaikki järki.

Maassa taas

Suomen maassa siis. Palattiin sunnuntai-iltana, ja arki vielä vähän kangertelee. Syiden top 3 on selvä: räntä, loska ja aikaero. Mutta hei, kolmen kuukauden päästä on jo kesä! Ainakin kalenterin mukaan, vaikka noiden kinosten katoaminen kestää varmaan heinäkuulle.

No mutta, reissu oli hieno. Vauvan kanssa voi kuin voikin matkustaa! (Googlatkaapa huviksenne joskus "vauvan kanssa Thaimaassa" tms. Tulette huomaamaan, että vauvan kanssa matkustaminen on lähes rikollisuuteen verrattavaa toimintaa. KUKAAN kunnon vanhempi ei vie lasta ulkomaille, varsinkaan herranjestas minnekään Aasiaan, siellä kun on aivan kamalaa, taudit iskee ja lapsi ja rahat ryöstetään ja aika varmasti myös henki menee. Tai vähintään kanssamatkustajien hermot, koska se VAUVA, tuo kaiken pahan alku ja juuri, haisee ja huutaa ja häiritsee - toisin kuin esimerkiksi kaljaa kittaava Pertti Perusturisti, jonka matkan kohokohta on pingpong-show jossain surullisessa tyttöbaarissa.) Kauhukuvat jäivät tällä kertaa toteutumatta, ja yllätys, yllätys, siellä oli paljon muitakin vauvaperheitä.

Perhelomailu oli mukavaa - erilaista kuin ennen, mutta mukavaa. Ajatuksena on kirjata tännekin vinkkejä vauvamatkailuun, jahka saamme arjen taas jollain lailla sujumaan. Vuorokausirytmi alkaa onneksi olla jo kohdallaan, vielä kun saisi pyykkivuoren raivattua ja kämpän siivottua, niin voisi taas keskittyä kivempiin asioihin, kuten bloggaamiseen!

Ihanaa muuten, että mua/meitä oli kaivattu! Tässä siis Igen kuulumisia lyhyesti:
- aktiivisuus näkyy ruokahalussa, ja olemme siirtyneet 4-5 kiinteän aterian malliin alkaen eilen
- pinnasänky on laskettu alatasolle, koska jollain konstilla ipana on löytynyt sängystään mm. istumasta sekä kiskomasta itseään ylös pinnoja pitkin
- uusia motorisia (?) taitoja ovat ainakin karhukävelyasennossa keikkuminen, istumasta konttausasentoon laskeutuminen, tutin asennus omatoimisesti, tavallisesta vesipullosta juominen sekä taputtaminen
- miinuspuolelle laskettakoon ensimmäinen flunssa. Liekö sitten ilmastoinnin kyseenalaista ansiota vai mitä, mutta reissussa Igelle iski nuha ja yskäryskä, mutta onneksi tauti on käytännössä ohi eikä siitä seurannut mitään korva-, keuhkoputken- tai muitakaan tulehduksia, minkä kävimme vielä lääkärillä varmistamassa
- tavuvaraston suosikkeihin kuuluvat äitäitäin, mammatuksen ja papatuksen lisäksi nyt myös vauvauvauvau, nännännännää sekä nannannnaannaa
- litroittain valuvasta kuolasta, kaiken eteentulevan järsimisestä ja ajoittaisesta kitinästä johtuen epäilen, että Igen kaikki kaKsi hammasta ovat saamassa kavereita. Toivottavasti pian, muuten meille tulee vesivahinko...

Allekirjoittaneen päästä vielä sen verran, että jostain syystä viime aikoina olen käynyt läpi jotain ahdistusta Igen synnytykseen liittyen, siis siihen, että Igge syntyi suunnitellulla sektiolla. Ehkä se johtuu siitä, että päässä on tilaa muullekin kuin vauvalle, osittain ehkä myös siitä, että ympärillä on lähikuukausina syntynyt/syntyy enemmän ja vähemmän vauvoja (ylihuomenna nään uusimman pökäleen! <3) ja aihe on siksi pinnalla. Päänsisäinen ahistus yltyi siihen pisteeseen, että tyrskin miehelle pettymystäni. Mulla kun on välillä sellainen olo, että muut on kiivenneet sinne Himalajalle ihan itse, mutta mut vietiin helikopterilla. Joskus synnytyskokemusten vertailu ahdistaa, koska mulla ei ole hajuakaan, miltä se synnyttäminen tuntuu. Kuvittelen, että mua pidetään mukavuudenhaluisena vapaamatkustajana, kun olen päässyt niin "helpolla" (mikä lainausmerkeissä, koska en ole ikinä elämässäni ollut kipeämpi kuin sektion jälkeen). Ja tunnustin vielä, että niin naurettavaa kuin se onkin, niin olisin halunnut, että mies olisi kyynelsilmin kehunut suoritustani ja ollut musta ylpeä urakan jälkeen, niin kuin leffoissa. (Ja joo, tiedän, että ei ne tunnelmat aina ihan niin ruusuisia ole minkään synnytyksen jälkeen...)

Mies totesi, ettei ihan ymmärrä, miksi se, että alakertani olisi repeytynyt kappaleiksi tekisi minut onnellisemmaksi. Sitten hän muistutti, että ainakin jos synnytykseen osallistuvan henkilökunnan määrällä mitataan, sektio ei ole mikään vähiten vaativin vaihtoehto, ja että enhän valinnut sektiota itseni, vaan Igen takia, ja että suurin ihme on se, että miten mun sisällä saattoi kasvaa ihan oikea ihminen - ei se, mitä kautta vauva tuli ulos. Ja että hän on minusta ylpeä.

Onneksi joku pitää huolen siitä, ettei mun moponi aivan karkaa lapasesta.

Seitsemän kuukautta

Igge täyttää tänään (kello näyttää olevan nyt tasan 0.00) seitsemän kuukautta. Taas mun pieni on kuukauden vanhempi, huiskis vaan! Vaikka tätä merkkipaalua ei nyt sitten juhlistetakaan neuvolalla, koska Helsinki säästää, niin kirjattakoon silti ylös kuukauden saavutuksia.

Istumistaito on vahvassa nosteessa. Syöttötuolissa Igge istuksii aivan muina miehinä, ja melko tukevasti myös lattialla. Ympäristön on kuitenkin syytä olla pehmustettu, sillä innostuksissaan kaveri huitoo ja heiluu kuin heinämies, jolloin pää vetää helposti lopunkin kropan painopisteen yli, minkä seurauksena sankarimme kellahtaa kumoon.

Konttauskykyä tavoitellaan ahkerasti. Ryömimishommat ovatkin nyt aivan last season, ja sen sijaan urhea pieni mies kiskoo itseään konttausasentoon huojumaan tahi mielenkiintoiseen, jonkinlaista jooga-asanaa muistuttavaan asentoon, jossa hän pönöttää tikkusuorana pelkkien varpaidensa ja kämmeniensä varassa. Jollain kumman keinolla Igge myös liikkuu pitkiäkin matkoja ympäriinsä, vaikka perinteistä vatsaryömintää en ole todistanut. Ilmeisesti eteneminen tapahtuu enimmäkseen taaksepäin ja akselin ympäri pyörien.

Motoriset taidot tuntuvat edistyneen taas paljon. Pienten kiinnostavien asioiden tutkiminen muistuttaa jo pinsettiotetta, ja tavarat siirtyvät vaivatta kädestä toiseen, pöydälle tai lattialle ja taas käteen. Tutin suuhunvientikin onnistuu, ja joskus kärsivällisyys riittää myös pyörittelemään sitä niin kauan, että tiensä odottavaan kitaan löytää nimenomaan se kumi(tai no, silikoni-)osa eikä tutin kova reuna. Ihanista ihaninta on tarrata äidin tukkaan ja viuhtoa käsillä, äiti vaan on tylsä eikä oikein tykkää tästä leikistä. Motoriikan kehittymisestä kertoo kai sekin, että tissintuskissaan Igge alkaa pokkana kiskoa kaula-aukkoa ja/tai liivien olkaimia ja löytää kyllä tiensä lohdun luokse melko omituisissakin asennoissa.

Ruokapuolella on siirrytty vastikään neljän kiinteän aterian malliin. Aamupalaksi nautitaan maidon lisäksi puuroa tai hedelmäsosetta, lisäksi päiväohjelmaan kuuluvat lounas, päivällinen ja iltapuuro. Maidontarpeen täyttää toistaiseksi pelkkä äidinmaito, ja vedenjuontia harjoitellaan lähinnä tulevaa reissua silmällä pitäen. Omin avuin Igge on napostellut muun muassa päärynää, omenaa ja tietenkin suurta suosikkiaan maissinaksuja, joissa ei äidin mielestä ole muuta vikaa kuin se, että ne sotkevat aivan jumalattomasti.

Yöt ovat taas vähän rauhoittuneet (kop, kop). Lapsen rauhoittamista tissillä, lauluilla ja muilla erikoisaktiviteeteilla on vähennetty ja tilalla on käytetty tassuttelua. Aluksi siitä aiheutui melkoisia raivareita, mutta nyt tuntuu, että välillä homma jopa toimii. Igge syö nyt 1-2 kertaa yössä, mikä on toistaiseksi ihan ok. Heräilyä on välillä enemmän, välillä vähemmän - viime yönä ipana nukkui putkeen välin 22.30 - 07.30, mutta toissa yönä taas heräiltiin varmaan neljä viisi kertaa.

Oma tahto on vahvistunut ja tulee esille aiempaa selvemmin. Kun kaveri päättää, että joku homma ei huvita, niin se ei sitten todellakaan huvita, mikä ei myöskään jää kenellekään epäselväksi. Igge räyhää ja sätkii, kun ei saa tahtoaan läpi, mutta eikös se ole niin, että vanhempien tehtävänä on myös opettaa lapsi käsittelemään pettymyksiä. Sitä meillä siis jo kovasti harjoitellaan.

Äänimaailma laajenee (ja voimistuu) päivä päivältä. Suosikkeja ovat edelleen äitäitäitäi, mamamamama ja papapapa. Välillä kuuluu myös vauvauvau tai väyväyväy. Lisäksi Igge pärisee useammallakin tavalla ja tekee huulilla naksutteluääniä. Juu ja hekottaa ääneen huvittaville asioille, kuten esimerkiksi tänään sille, kun mä ruuvasin kasaan yhtä hyllyä ja huokaisin sitten kovaan ääneen että puuh. Se oli jostain syystä aivan järjettömän lystikästä, tyyppi kätkätti minuuttitolkulla, että nytpä vasta vitsin murjaisit. (Lienee turha edes lisätä, että minä tietysti puuhkin naurunmetsästysinnossani puoli iltaa niin, että hyvä ettei happi loppunut.)

Yksi askel pois vauvamaailmasta otettiin toissapäivänä, kun vaunujen kantokoppa purettiin lämpöpussiksi ja Igge siirtyi matkustamaan rattaissa. Mulle tuli tippa linssiin, kun mietin, miten pieni tirppana tuo pikku otus oli heinäkuussa. Eihän se täyttänyt edes puolta siitä kopasta, vaan koppaan mahtui vaivatta myös ostoskassi. Ja nyt mun pieni vauva jo matkustaa rattaissa. Niisk.

Pikkuhiljaa olen alkanut miettiä myös rinnasta vieroittamista. Kun tullaan matkalta, Igge on kahdeksan kuukautta. Miksikään taaperoimettäjäksi minusta ei ole, joten ehkäpä tuossa kahdeksan, yhdeksän kuukauden kohdalla voitaisiin ryhtyä siirtymään pikkuhiljaa muihin juomatapoihin. Sitä en vielä tiedä, että milloin tässä maitobaarissa annetaan valomerkki, mutta veikkaisin, että tuolla vapun ja juhannuksen välissä. (Sellainenkin ajatus mulla vähän on, että olishan se kiva ehtiä olla muutama kuukausi ihan normaalitilassa ennen kuin Igelle toivon mukaan sitten syssymmällä tai talvemmalla mahdollisesti aletaan hautoa sisarusta...)

Mutta nyt ei haudota kyllä mitään muuta kuin sitä, että huomenna pääsen Anna Puun konserttiin ja viinille. Tulee TODELLA tarpeeseen, pinna on ollut aika pinkeenä täällä puolin ja toisin (viittaan armaaseen puoliskooni, en Iggeen). Siihen auttaa erinomaisesti hyvä punkku tai skumppa, avautumismahdollisuus sekä toivon mukaan hieno keikka.

Maanantaina alkaa sitten melkoisen ohjelmantäyteinen viikko, joka huipentuu siihen, että lauantai-iltana startataan kohti lämpöä. Heihei hanget ja hämärä, ei tuu ikävä!

Vauva harrastaa

Yhden pötkylän kanssa on helppoa lähteä kotoa ulos Suureen Maailmaan, ja Suuri Maailma tarjoaakin äideille ja vauvoille jos jonkinlaista ajanvietettä. Me ollaan Igen kanssa melkoisesti liikenteessä, melkein päivittäin käydään ainakin ulkoilemassa ja useamman kerran viikossa myös kahvittelemassa, lounastamassa tai harrastamassa jotakin vauva-aktiviteettia.

Harrastus onkin oikeastaan varsin osuva nimitys monillekin aktiviteeteille: meno on välillä vähän turhankin harrasta. Se on harmi, sillä vauva-äiti-harrastuksissa on minusta usein aivan loistavaa komiikkaa, mutta sille naureskelijaa katsotaan helposti vinoon. Harrastaminen on ilmeisen vakava asia, eikä sille parane nauraa. Hyi pois moinen epäkunnioitus ja eikun suorittamaan!

Mutta minua vaan alkaa aivan mahdottomasti naurattaa, kun esimerkiksi muskarissa mammat - minä mukaanlukien - hiihtelevät villasukissaan pökäleet sylissä pitkin jumppasalin lattiaa ja täti soittaa kanteletta ja laulaa kovin korkealta. Kuvitelkaa nyt! Vauvat lähinnä toljottavat hämmentyneen näköisenä kuka mihinkin, joku syö sormiaan, toisella valuu suupielestä metrin kuolajojo ja kolmas röyhtäilee kovaäänisesti. Igge tykkää lauluista ja loruista, mutta kun paikalla on muita vauvoja, hän keskittyy yleensä lähinnä tuijottelemaan heitä. Äidin epätoivoiset katsekontaktiyritykset (varhainen vuorovaikutus jne.) eivät paljon nappaa, kun lähistöllä PALJON mielenkiintoisempia asioita, kuten about samankokoisia kääryleitä, kattolamppuja tai omat sormet.

Entäs sitten nyt jo päättynyt vauvahieronta? Kaksi aikuista tätiä hieroi vauvanukkeja, ja me ringissä omia kullannuppujamme. Poikkeuksetta vatsan hieromisesta seurasi hurja piereskely (onneksi kuitenkin vauvojen taholta), ja rentoutuneet vauvat pissivät vuoronperään äitiensä päälle. Joku sai aina raivarin, johon puolet porukasta yhtyi samalla kun tädit yrittivät kertoa rauhallisella äänellä, miten esimerkiksi "ruotsalainen lypsäminen" suoritetaan oikeaoppisesti. Yritin ehdottaa, että eikö me voitais opettaa vauvoja hieromaan äitejä, mutta mua ei otettu oikein vakavasti. (Toisen kerran täti sanoi alussa, että no niin, nyt otetaan sitten vaatteet pois. Yritin keventää tunnelmaa kysäisemällä, että ai siis vauvoiltako, mutta täti ei oikein ymmärtänyt huumoria.)

Vauvauinti on oma - ja ymmärtääkseni myös Igen - suosikki, mutta onhan sekin aika huvittavaa. Pieni, lämmin allas täyttyy lähinnä innokkaista aikuisista, joiden seassa huljutellaan muutamaa uimapuvussaan kieltämättä melko hellyttävän näköistä ipanaa. Näiden reaktiot vaihtelevat iloisesta kiljunnasta kauhistuneeseen kiljuntaan. Osittain toiminta muistuttaa muskaria piireineen ja lauluineen, joskin sillä erotuksella, että tällä kertaa mukana ovat äitien lisäksi myös isät eikä kellään ole villasukkia. Eikä juuri muitakaan vaatteita.

En missään nimessä ylenkatso vauvaharrastuksia, pois se minusta. Minusta harrastaminen on hauskaa, etenkin kun epäilen, että tällainen touhuaminen ei onnistu ainakaan ihan samassa mittakaavassa, jos ja kun lapsia toivottavasti on joskus tulevaisuudessa ainakin kaksi. Ja toki suurin osa suhtautuu asioihin ihan rennosti. Mutta miksi joukossa lähes aina on niitä, joiden on ihan mahdotonta nauraa vähän itselleen? Miksi joillekin jopa vauvan kanssa touhuaminen tuntuu olevan suoritus, jota ei saa pilata nauramalla? Melkein kuin pääasia olisi, että kaikki tehdään ohjekirjan mukaan, eikä suinkaan se, että tekeminen olisi hauskaa...

Kukkuva kiukuttelija

Meille on muuttanut joku tommoinen yökukkuja, joka on alkanut kaupan päälle vielä kiukutellakin oikein tunteella. Että se niistä hyvistä yöunista, kele. Viimeiset pari-kolme viikkoa ovat olleet (mun mittapuulla) ihan hulinaa. Igge heräilee 3-5 kertaa yössä niin, että ei onnistu nukahtamaan ilman apua. Välillä riittää tutti, mutta välillä homma karkaa aivan lapasesta ja kaveri saa aivan tolkuttoman raivarin, kun halvatun mutsi ei hyppää ihan hänen pillinsä mukaan. Siis Igge ei itke, vaan raivoaa - kirkuu ja räyhää. Rauhoittuminen kestää, ja välillä ei auta muu kuin tissi, minkä vuoksi yösyöntejä on nykyisin poikkeuksetta 2-3.

Mua taas ei huvittaisi lainkaan istuskella lapseni tuttina tai kanniskella raivoavaa tirriäistä ympäri kämppää, joten ensimmäinen askel on lisätä ruoan määrää päivällä, mikä tahtoo siis sanoa, että nyt aletaan keittelemään aamupuuroa ja vaihdetaan puuron nesteeksi maito (tähän asti olen keitellyt puurot veteen). Toinen askel on kerätä henkisesti voimia siihen, että lapsi opetetaan nukahtamaan itse ja syömään vain kerran yössä.

En tiedä, liittyykö tämä levottomuus jotenkin liikkumiseen. Igge on nyt viikon verran kiskonut itseään konttausasentoon, ja ährää itsensä välillä unissaankin vatsalleen, mistä taas seuraa itkua, kun hämmentynyt lapsi ei saa itseään takaisin nukkuma-asentoon. Toistaiseksi varsinainen liikkuminen tapahtuu kuitenkin takaperin, mikä tietysti sopii hyvin herran tähtimerkkiin, rapu kun on. Yllättävän nopeasti lattialle laitettu lapsi löytyy jostain nurkasta tai muusta pinteestä. Jos itku ja ähinä eivät paljasta lapsen sijaintia, niin vaihtoehtoisesti voi myös seurata vuolasta kuolavanaa.

No niin, nyt nukkuva lapsi heräsi ja alkoi itkeä, eikä papan rauhoittelu auttanut, vaan siellä taas raivotaan. Kristus mikä kirkuminen. Mä olen aivan zen... Ommmm.... Ommmm... (kelekelekele) Ommmm....

Tavarataivaan hyvät, pahat ja rumat

Ellin äidin innoittamana päätin vihdoin kirjata ylös (miksiköhän muuten ruotsiksi kirjoitetaan alas ja suomeksi ylös?), mitkä hormonihuuruissa vauvaa varten tehdyistä hankinnoista ovat osoittautuneet tarpeellisiksi ja mitkä taas ovat jo kirpparikasseissa.

Ensimmäistä odotellessa oli ainakin allekirjoittaneella aivan liikaa aikaa miettiä, mitä kaikkea tuleva pyllerö tarvitsee, ja hankintoihin oli kohtuullisesti varaakin. Tavaraa tuli siis hankittua aika paljon, öhöm. Toisaalta tein kyllä tietoisen päätöksen siitä, että olen ensimmäistä kertaa raskaana vain kerran, minkä vuoksi saan vähän hurahtaakin ihan hyvällä omallatunnolla. Googlailu ja vauvatavara-arsenaalin kartuttaminen olivat myös iso osa elämänmuutokseen valmistautumista. Siksipä olen antanut itselleni anteeksi myös ne ei-niin-onnistuneet ostokset - ensi kerralla olen paljon viisaampi (ja sitä paitsi silloin ei tarvitse aloittaa nollasta).

Aloitetaan niistä onnistumisista:

Gessleinin F6-rattaat. Toimivat, tukevat, helpot koota ja taittaa kasaan. Pienillä eturenkailla tosi näppärät käänneltävät, isot renkaat taas ovat olleet tänä talvena korvaamattomat. Heittoaisa on näppärä ahtaissa tiloissa kuten hisseissä, ratikoissa jne. Puolikova koppa ei ole liian raskas raahattava edes lapsen kanssa, meillä kun rattaat on jätettävä alas ja hissikin tulee vain puoleen kerrokseen. Lisäksi kopasta saa lämpöpussin, kun lähitulevaisuudessa siirrymme käyttämään vaunuja rattaina. Gessleinit ovat olleet käytössä melkein joka päivä ja olivat ehdottomasti hintansa arvoinen ostos.

Hoitopöytä. Meillä hoitopöytänä on Ikean Pax-sarjan matala kaappi, ja se on ollut tosi toimiva ratkaisu. Kaappiin mahtuvat Igen vaatteet ja hoitotarvikkeet, ja on helppoa, kun kaikki on yhdessä paikassa. Sitä paitsi kaapista tuli tosi kiva, kun päällystin ovien muoviset muka-ikkunat liitutaulukontaktimuovilla.

Aventin sähköinen rintapumppu. Tämä oli aluksi todella ahkerassa käytössä, huh... Hyvään pumppuun kannatti tässä tapauksessa sijoittaa. Myös Aventin pullot olivat hyviä eka kuukausina, vaikka nykyisin ne eivät jostain syystä kelpaa.

Hoitolaukku. Lahopäisyyden ja kiirelähtöjen kannalta on erinomaisen hyvä, kun kaikki vaipat, puhdistuspyyhkeet, varatutit, varavaatteet ja muut pakolliset lisävarusteet ovat koko ajan valmiina laukussa, eikä joka kerta ulos lähtiessä tarvitse erikseen miettiä, mitä pitäisi ottaa mukaan. Laukun saa kätevästi rattaiden aisaan roikkumaan, missä se kulkee mukana ilman sen suurempia kommervenkkejä.

Leikkimatto. Igge jaksaa edelleen tutkia mattoa ja lelukaaren leluja, milloin selällään, milloin vatsallaan, milloin taas istualtaan.

Rapiseva pehmokirja. Igen suuri suosikki jo kolmen kuukauden ikäisestä asti - tällä on "ostettu" monta ruokarauhaa. Sittemmin suosikkeihin on noussut muitakin leluja (ja epäleluja, mm. tyhjä C-vitamiinipurkki :), mutta tästä Igge innostui ensimmäisenä.

Äitiyspakkauksen makuupussi. Menee rattaissa lämmikkeenä, leikkialustana lattialla ja matkoilla peittona. Oletettavasti haisee tutulta ja tuntuu turvalliselta missä vaan (siis vauvan mielestä).

Imetystyyny. Tämä on yllättäen ollut ihan tosi kovassa käytössä! Loppuraskaudessa nukuin tyynyn kanssa, sen kanssa sai kohtuullisen helposti hyvän nukkuma-asennon. Vauvan synnyttyä tyynyä käytettiin paitsi ruokailualustana, myös sitterinä - lämmin, vauvan mukaan muotoutuva tyyny oli jossain vaiheessa ainoa paikka, johon Igen saattoi siirtää sylistä nukkumaan ilman kiljumista. Nyt tyyny toimii sängyssä selän tukena syöttäessä (Igge on sen verran iso, että muuten tyyny on imettäessä jo turha), Igen varmistimena istumaharjoituksissa ja usein myös läppärin alustana sohvalla. :) Varsinainen monikäyttövehje siis!

Imetystyynyn monikäyttöisyys oli mulle yllätys - jos olisi pitänyt etukäteen veikata, niin olisin arvellut, että se saattaa mennä hutipuolelle. Toisin kävi, mutta toki turhuuksiakin tuli hankittua.
Ensimmäisenä mieleen tulevat seuraavat:

Kestovaipat. Ei ne vaan ole meidän juttu. Olen kokeillut muutaman kerran, mutta me ollaan niin paljon liikenteessä, että kestoilu vaatisi ihan eri asennetta. Musta ei vaan ole vaihtamaan vaippaa tunnin välein, kun ipana kitisee märkyyttään. Saati sitten kaapimaan kakkaa irti vaipoista... Riittää, että puhdistan lapsen. No, never say never, ehkä me vielä jossain vaiheessa innostutaan, mutta ainakin ne pienimmät kestovaipat taitavat mennä kiertoon.

Kestovaippailuhärpäkkeet, siis kiinnittimet, lanoliinitusaineet, riisipaperit, lisäimut ja ties mitkä. Kts. edellinen kohta.

Manduca. Toistaiseksi tällä kalliilla vehkeellä ei ole ollut meillä oikeastaan mitään käyttöä. Kotona Igge on ollut joko sylissä, sängyssä, sitterissa tai lattialla ja kodin ulkopuolella taas kärryissä, joten en ole oikein keksinyt, että mihin tätä käyttäisi. Muutaman kerran on käyty kaupassa lapsi Manducassa, siinä se. Tosin on mahdollista, että tämä muuttuu kevään tullen, ja aion kyllä ottaa repun mukaan myös Thaimaan reissulle. Ehkä se siellä pääsee ahkerampaan käyttöön.

Musiikkimobile. Igge lähinnä riehaantui, ei suinkaan rauhoittunut pään päällä hyrräävistä asioista. Enkä voi moittia, tuskinpa itsekään olisin kovin innokas nukahtamaan, jos yläpuolellani kiertäisi ympyrää muun muassa pari hirtettyä lehmää. Tämä menikin jo myyntiin melkein käyttämättömänä.

Iso osa äitiyspakkauksen vaatteista. Olen huomannut, että en ole ihminen, joka pukee vauvansa potkuhousuihin. Minusta ne ovat epäkäytännöllisiä, ja jotenkin Igge näytti niissä vähän puolipukeiselta. Käyttämättä jäivät. Sen sijaan toppapuku on käytössä, vaikka kuvittelin jossain vaiheessa haluavani jonkun muun puvun. Hyvä kuitenkin, että en sattunut löytämään - harmaa puku on ihan kelvollinen, varsinkin omilla asusteilla.

(Sivumennen sanoen, seuraavalla kierroksella en varmaan enää ota äitiyspakkausta, vaikka ei se rahasumma tietysti kummoinen ole. Äitiyspakkauksen suurin anti minulle oli kuitenkin se kaikki muu kuin ne perusvaatteet: hoitovälineet, peitto, makuupussi, lakanat jne.)

Mä tiedän, että näitä hittejä ja huteja oli jotain muitakin, koska olen miettinyt tätä listaa ennenkin. En vaan kykene muistamaan, mitä ne olivat.

On kyllä kamalan vaikea etukäteen tietää, mitä tarvitsee. Esimerkiksi vauvan ruokailuun liittyvien juttujen tarve paljastuu vasta, kun ipana on ulkona - meillä käytettiin niin rintakumeja kuin pullojakin, toisilla ne taas ovat jääneet kokonaan kaappiin. Epävarmoja ja hämmentyneitä esikoisen odottajia osataan kyllä rahastaa aika taidokkaasti, ja markkinoilta löytyy jos vaikka mitä hilavitkutinta, jota ilman tasapainoinen lapsuus ei kerta kaikkiaan ole mahdollinen, ainakin jos niiden markkinoijilta kysyy. Mun suuri suosikki on se kamala kohtuamme, joka - kuten eräs ystävä osuvasti totesi, terveisiä vaan sinne :) - on oikeastaan vain muovinen ämpäri, jolla on ällöttävä nimi. Propsit kuitenkin tämän keksijälle, ilmeisesti ämpäri on löytänyt myös ostajia (ainakin sen perusteella, paljonko niitä kaupataan Huuto.netissä)!

Ärsyttää

Ihan hirvee ärsytys päällä koko ajan. Ärsyttää, kun kotona on kaikki levällään (meneillään on kaappien uudelleenjärjestely ja heinäkuussa vähän vaiheeseen jäänyt Igen huoneen sisustaminen ja olohuoneen viimeistely ja valokuvakollaasin kerääminen ja "edustusruokapöydän" tuolien päällystäminen ja muutama muu pikkuproggis), ja ikinä ei oo aikaa laittaa asioita järjestykseen rauhassa. Saan aina vain vartin sieltä ja puolituntisen täältä, eikä se riitä. Ärsyttää, kun aina jää hommat kesken.

Ärsyttää, ettei mies ole ehtinyt olla ipanavahtina enempää, ja ärsyttää, että Igge on nukkunut niin huonosti koko viikon, että nekin hetket, kun olen saanut olla rauhassa, ovat menneet lähinnä sohvalla istumiseen, kun ei vaan jaksa. Ärsyttää, kun Igen hienot yöt ovat olleet kadoksissa, ja muutenkin koko kakara on ollut vähän ini-ini-kiti-kiti. En tiedä, tuleeko sille ehkä lisää hampaita (mihin viittaisi jatkuva nyrkin/äidin/ihan minkä vaan järsiminen), vai johtuuko levottomuus ehkä liikkeelle pyristelystä. Vaikka ei se kyllä edelleenkään pääse kuin taaksepäin, ja sekin ärsyttää, kun kaikki muut maailman lapset ilmeisesti osaavat ryömiä jo kolmikuisina, vaikka ei pitäisi tietysti verrata, ja ärsyttää, että kuitenkin sitä teen.

Ärsyttää, kun heräilyyn ei ole auttanut muu kuin tissi, vaikka tällä hetkellä koko imetys ja varsinkin kaikki imetysvouhotus ärsyttää oikein erityisesti. Pelkkä imetys-sanakin ärsyttää. Ärsyttää, kun Igge tahtoo taas maitoa noin miljardi kertaa vuorokaudessa - sen piti vähentyä eikä lisääntyä. Ärsyttää sekin, että Igge on purrut vasempaa rintaa muutaman kerran niin kipakasti, että se on ihan arka. Eikä se pääse parantumaan, kun Igge tarvitsee sitä jatkuvasti.

Ärsyttää kaikki besserwisserit ja tiukkapipot ja hihhulit ja vouhottajat ja ilonpilaajat ja muuten vaan typerät ihmiset. Ja marttyyrit, nepä ne vasta ärsyttääkin. Niin ja oman olemassaolonsa anteeksipyytelijät ja oikein erityisextrapaljon ärsyttää kaikki surkeuskilpailijat, joilla on aina kaikki vaan niin helvetin paljon huonommin kuin muilla.

Ärsyttää, että mun hormonitoimintani on ilmeisesti palautunut ja nämä kuukausittaiset riemupäivät ovat täällä taas. Ei oo ollut ikävä. Ärsyttää, etten pääse huomenna edes vauvauintiin näiden takia.

Ärsyttää, kun mun äitiyspäiväraha loppuu huhtikuussa. Ärsyttää olla rahaton (sekä nyt että tulevaisuudessa). Ärsyttää, että joutuu soittelemaan ja järjestelemään asioita. Ärsyttää, kun Kelan asiakaspalvelusta ei osattu kertoa, että kenelle ja miten mun pitää konkreettisesti ilmoittaa, kun haluan siirtää viimeiset 12 vanhempainvapaapäivää miehelle. (Vastaus oli, että Kelaan. No shit, Sherlock! Ai ei esim. pankkiin tai kirjastoon? Kai mä nyt sen tiesin, mutta millä välineellä ja kelle siellä Kelassa!)

Ärsyttää. Ärsyttää. Ärsyttää. Ja jos jollekin vielä jäi epäselväksi, niin voi pojat, että mua ärsyttää!

Piikitetty perhe ja matkakuumetta

Käytiin eilen - eikäku ehkä toissapäivänä? - no, tässä ihan näinä päivinä kuitenkin, Igen puolivuotiskatsastuksessa. Kaikki oli mainiosti, Igge oli hurmaava itsensä ja seuraavan kerran onkin sit vuorossa vasta kahdeksan kuukauden lääkärineuvola. Painoa Igge oli kerännyt lisää puolisen kiloa, joten sitä oli nyt jotain 7,6 kiloa, en jaksa hakea korttia tarkistaakseni tarkkaa lukemaa ja pituutta reilun sentin eli kokonaispituus oli noin 69 cm. Parin viime kuukauden pituuspyrähdys on tasaantunut ja painokäyrä puolestaan kivunnut vähän ylöspäin hurjasta hillumisesta ja (oletettavasti) hampaista johtuneista ruokahaluttomuuspäivistä/-kausista huolimatta.

Täti kirjoitti korttiin muistaakseni myös jotakuinkin niin, että kova yritys on liikkeelle, osaa vilkuttaa ja jokeltaa selkeitä tavuja. Niin ja että Igge sai possupiikin. Sitä korttiin ei kirjattu, että piikitettäväksi pääsi koko perhe - neuvolantäti tuikkasi rokotteen samalla kertaa myös minuun ja mieheen. Mitään sen kummempia oireita meille ei ole ilmaantunut, Igge nyt oli viime yönä vähän känkkä, mutta se näyttää kuuluvan asiaan rokotusten jälkeen.

Kykin täällä sohvalla valveilla odottamassa, että Finskin Lomalentojen paikkavarausmahdollisuus aukeaa. Sen pitäisi tapahtua klo 01.01. Aion yrittää pyydystää meille vauvakoripaikan helmikuun reissulle, toivottavasti onnistuu! Olis ihan kiva, ettei tarvitsis pitää Iggeä sylissä yhtätoista tuntia...

Matka-asiat pyörivät muutenkin päässä. Hirmuisen säätämisen jälkeen meille pitäisi nyt olla tulossa Gessleinin Swift-matkikset Saksasta. Maksoin niistä lähetyskuluineen 149,-, kun ne täällä maksavat kaupassa 225,-. Olisin ollut valmis ostamaan ne Suomestakin, jos hinnasta olisi voinut yhtään neuvotella, mutta ärsyttää se, että joka ainoalla kauppiaalla on tuotteelle sama hinta. Kilpailusta ei ole tietoakaan. No anyway, toivottavasti tulevat ajoissa ja saan oikeanväriset kiesit kotiin! Hitto vie, en ole aiemmin tilannut mitään eBayn kautta, ja sitten piti vielä tulkita sitä hiivatin saksaa... Ko. kieli ei koskaan kuulunut suosikkeihini enkä ole sitä juurikaan kirjoitusten jälkeen käyttänyt, joten se on melkoisessa ruosteessa.

Ruokapurkit otetaan mukaan Suomesta, ja maitopuoli on järjestyksessä, kunhan allekirjoittanut vaan on lähistöllä. Täytynee kuitenkin pakata mukaan muutama tuttipullo, jotta Igge saa myös vettä janoon. Nyt yritän vielä ratkaista, että otetaanko turvakaukalo mukaan vai ei? Onhan siinä ylimääräistä raahattavaa, mutta toisaalta taksimatkoilla ja mahdollista autonvuokrausta ajatellen olisi hyvä, että Igelle olisi joku istuin. Vaippoja saa kuulemma hyvin paikan päältä (mennään siis Thaimaahan), joten niitä ei tarvitse raahata kuin eka päivien tarpeiksi. Mitäs muuta? Rattaiden lisäksi Igen "kuljetukseen" pakataan Manduca, se on helppo pitää mukana ja toimii varmasti myös esim. lentokentällä, kun rattaita ei ole. Apteekista hankin jo yli puolivuotiaille sopivan aurinkorasvan ja BabyBanzit ja uv-suojatun aurinkohatun ostin jo ennen Igen syntymää. Tietenkin vauva pidetään mahdollisimman paljon varjossa, mutta ihan kokonaan auringolta ei kuitenkaan voi välttyä. Pitäisiköhän metsästää netistä vielä uv-puku?

Oh, kello on puoli yksi. Nyt täytyy kaivaa esille varausnumero ja luottokortti paikkavarauksia varten. Jänskättää jo melkein tämäkin. :)

Ps. Huomenna mennään muskariin!

Minne katosivat päiv... kuukaudet?

Igge täytti viime torstaina puoli vuotta. Mitä? Heinäkuuhan oli ihan just?

Puolivuotispäivän kunniaksi alaleuasta pilkisti uusi hammas. Kohtahan tässä päästään näkkärin syöntiin. Mikä olisikin varmasti kivempaa kuin hampaiden teroitus mammaparan rintamukseen, pari kertaa Igge on napannut kiinni aika jumalattoman kivuliaasti ja nyt imetys melkein pelottaa. Nälkäisenä ei ole hätää, mutta jos menee leikkimiseksi, niin saan olla varuillani. Ja mun tuskanhuudot on pienen pirulaisen mielestä vain äärimmäisen huvittavia, kaveri nauraa hekottaa reaktiolleni kuin Hangon keksi. Ei hyvä.

Igen päivärytmi (tai no, rytmi ja rytmi...) on kypsässä puolen vuoden iässä jotakuinkin seuraava:

n. 6-7 maissa päivän ensimmäinen maitohetki, sitten takas unille
herätys siinä 9 aikaan, taas vähän maitoa
10-11 aikaan ekat päikkärit, yleensä omassa sängyssä, kesto noin 45 min - reilu tunti
klo 12 (tai milloin Igge nyt sitten sattuu heräämään) purkillinen liha- tai kalakasvissosetta + ämmää päälle
sitten heilutaan ja hillutaan, lähdetään ulos ja mitä milloinkin
klo 14 maissa mennään kakkospäikkäreille ja kolmen neljän hujakoilla otetaan taas huikka maitoa
sitten taas touhutaan ja jutellaan niin maan perusteellisesti
siinä klo 17 jälkeen saattaa maistua pienet tirsat, ja kuudelta syödään purkillinen hedelmäsosetta + ämmähuikkaa
n. klo 20.30 vaihdetaan päälle hurmaava herrasmiehen pyjama, kikatellaan ja nautiskellaan lautasellinen kaurapuuroa, joka on maustettu parilla teelusikallisella hedelmäsosetta + nautiskellaan illan vikat maitohuikat
jossain 21-22 välillä kipataan napero sänkyyn, yleensä nukkuvana (uni tulee usein kesken iltatisseilyn) tai sitten valveilla, jolloin unta houkutellaan laulamalla
tunnin parin päästä Igge usein havahtuu, mutta rauhoittuu uudelleen tutilla/laululla/silittelyllä (ja jos ei, niin sitten annetaan tissitainnutus) ja posottaa nukkua enemmän tai vähemmän yhtä soittoa sinne aamukuuden tai jopa seitsemän tienoille

Mitään kovin tiukkoja kellonaikoja emme harrasta, eihän se ipana edes tunne kelloa. Rutiineiksi riittää minusta, että nälkäisenä saa ruokaa ja väsyneenä saa nukkua, noin tiivistettynä. Asiat tapahtuvat kuitenkin suunnilleen samoihin aikoihin ja samassa järjestyksessä joka päivä, vaikka kelloa ei katsoisikaan - ja enhän mä itsekään syö tismalleen yhtä paljon tismalleen samaan aikaan joka päivä tai nuku tismalleen yhtä kauan tismalleen samoina kellonaikoina.

Eteneminen ei edelleenkään onnistu, jos ei muutaman sentin siirtymisiä huomioida, mutta yritys on kova. Kaveri löytyy sängystäänkin aina vaikka miten päin, kun ilmeisesti yölläkin on pakko treenata. Istuminen onnistuu jopa ilman tukea ainakin jonkin aikaa, ja välillä Igge ottaa vastaan kädellä, kun tasapaino pettää, mutta välillä se menee sitten ihan nenä edellä lattiaan (tai siis tyynyyn tai patjalle). Vilkuttaminen on hirmuisen pop, samoin päristely, pussailu ja ääneen kikattaminen. Lisäksi Igge juttelee hurjasti, suosikkihöpinöitä ovat "äitäitäitäitäi", "mamamamamama" sekä "papapapapa" - siis sehän jo käytännössä melkein puhuu, haha. :) Hassua, miten tuo puhe on alkanut kiinnostaa tässä joulun jälkeen! Igge osaa myös apinoida noita tuttuja tavuja, esimerkiksi jos sille hokee, että "äiti, äiti" niin saa (ainakin useimmiten...) jossain vaiheessa vastaukseksi tuon äitäitäitäin.

On muuten ollut tosi kiva palata arkeen! Ulkonakin on ihana liikkua, melkein jopa tykkään talvesta, kun on noin kaunista. Tänään käytiin vauvahieronnassa (jonne Igge on kyllä melkein yli-ikäinen, mutta saatiin silti lupa olla mukana), torstaina mennään muskariin ja perjantaina uimaan. Niin ja lauantaina vuorossa on vihdoin Picasso Ateneumissa. Kivaa ohjelmaa on siis luvassa!

Tarkennuksia edelliseen

Kohta 18: En suinkaan toivo kiukutelleeni miehelle ENEMMÄN. Mikähän lukihärö mulle iski? Siis toivoisin kiukutelleeni vähemmän, ja hillinneen temperamenttia enemmän.

Ja kohtaan 13 täytyy lisätä, että lasta toistaiseksi turhaan toivovien ystävien käytös ja sanat masensivat. Tästä asiasta piti kirjoittaa jo raskausaikana, mutta se tuntui silloin vielä hankalammalta kuin nyt.

Ymmärrän, että tilanne oli vaikea, enkä varmaan voi edes käsittää lapsettomuuden tuskaa. Ymmärrän myös, että tuntuu varmasti epäreilulta ja kamalalta, että meillä raskaus sai alkunsa oikeastaan yrittämättä, kun toiset ovat tehneet kaikkensa, eikä vauvaa silti vain kuulu. Minä en kuitenkaan voinut vaikuttaa tilanteeseen yhtään enempää kuin lapsettomuudesta kärsivä omaansa.

En oikein koskaan tiennyt, miten päin olisin. En tietenkään halunnut hieroa asiaa vasten naamaa, mutta kun kyseessä nyt kuitenkin on ollut elämäni suurin ja hämmentävin asia, niin olisi ollut kovin teennäistä teeskennellä, että sitä palloa ei siinä olisi ja että asia ei pyörisi päässä melkoisesti. Jotenkin yritin vaan vetää koko homman matalalla profiililla, mutta sekin oli väärin: en ilmeisesti osannut olla tarpeeksi onnellinen. Enkä myöskään osannut esittää, että koko raskausaika olisi ollut pelkkää onnea ja autuutta, mutta negatiivisista asioista ei saanut puhua, koska minulla ei kuulemma ollut sellaiseen oikeutta - tai sanatarkasti: "Kuule, multa ei sulle sympatiaa riitä."

Tietenkin ymmärsin, että lapseton ystävä olisi mieluummin ottanut liitoskivut ja kuvotukset ja turvotukset ja väsymyksen kuin lapsettomuuden. Tietenkään minä en olisi vaihtanut vaivoja lapsettomuuteen. Mutta kyllä ne silti olivat välillä aivan perkeleellisiä kestää. Ihan sama, kun sanoisi nilkkansa murtaneelle, että kato älä valita, kun kaikilla ei ole jalkoja ollenkaan.

Vihasin sitä, että välillämme istui helvetin iso virtahepo, josta ei voi puhua. Välillä tuntuu kovin raskaalta ja melkoisen epäreilulta, että vain minun pitää aina jaksaa ymmärtää, muistaa ottaa huomioon toisen tunteet ja antaa anteeksi töksäytykset. Ei ollut ihan yksi tai kaksi kertaa, kun nielin loukkaantumisen ja vitutuksen kyyneleet ja vuodatin ne vasta kotona.

Jos minä saisin päättää, niin totta kai jokainen omaa lasta toivova sen saisi. Valitettavasti en siihen pysty. Enää en kuitenkaan suostu potemaan huonoa omaatuntoa siitä, että miksi minä tulin raskaaksi heti, kun on muita, jotka ovat toivoneet lasta pidempään ja käyneet läpi paljon raskaamman tien. Ei se, että raskauteni alkoi helposti, tee siitä, saati lapsestani, yhtään vähemmän arvokasta.

Nyt tilanne on ainakin jossain määrin vähän helpompi. Ehkä aika on tehnyt tehtävänsä, ehkä kyse on siitä, että muutos on tapahtunut ja lapsi on syntynyt. Silti se virtahepo jököttää paikallaan: uutta vuotta vastaanotettiin pienessä seurassa, ja tietysti puhuttiin paljon menneestä vuodesta. Adoptiolastaan odottavat puhuivat paljon siitä, että onneksi taas yksi paska vuosi on ohi, ja toivottavasti ensi vuosi on paljon parempi.

Me olimme miehen kanssa hiljaa, emmekä maininneet sanallakaan sitä, että meillä on takanamme elämämme onnellisin, joskin myös hämmentävin vuosi. Sitä ei voinut sanoa ääneen, ettei aiheuttaisi pahaa mieltä ja pilaisi tunnelmaa. Jälkikäteen mietin, että kai hienotunteisuudellakin on rajansa - ei kai meidän tarvitse sentään kokonaan kieltää elämämme suurinta tapahtumaa, että sopu säilyisi?

Tilinpäätös 2009

Vuosi 2009 meni jo, mutta muistelin sitä vielä seuraavan, Lupiinilta lainatun kysymyslistan innoittamana. (Olisin kyllä voinut lainata aika monta vastaustakin, sillä epäilemättä kaikkien suureksi hämmästykseksi myös täällä päällimmäiset ajatukset liittyvät uutukaiseen ipanaan.)

1. Mitä sellaista teit vuonna 2008, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Melko paljonkin, muun muassa kävin Thaimaassa, hankin lastenvaunut, remontoin, jäin äitiyslomalle, tunsin vauvani potkut vatsassani, painoin yli 80 kiloa, tulin äidiksi, imetin ja rakastuin lapseeni.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En tainnut luvata yhtään mitään... Nyt olen luvannut, että teen jotain sen eteen, että viihdyn taas paremmin omassa kropassani - joko siis liikun ja syön terveellisemmin tai sitten vaan hyväksyn itseni tällaisena. ;)

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Itseni lisäksi ainakin neljä tosi läheistä, tärkeää ihmistä ja muutama hyvä kaveri vielä päälle. Ja lisää odotellaan, melkoinen buumi päällä siis.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei onneksi, toivottavasti saan vastata näin myös ensi vuonna.

5. Missä maissa kävit?
Suomen lisäksi vain Thaimaassa, sattuneesta syystä matkailut jäivät aika vähälle viime vuonna. Tänä vuonna on pelkästään ennen kesää suunnitteilla jo kaksi matkaa, ensin taas aurinkoon Thaimaahan ja keväämmällä sitten varmaan Budapestiin Igen kummisetää moikkaamaan! (Rakastan matkustamista, ihanaaihanaa että taas voi suunnitella reissuja!)

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2010, jota puuttui vuodesta 2009?
Ei tuu mieleen mitään sellaista... No ehkä loppuvuodesta mahdollisesti positiivisen raskaustestin, hehe. :) Niin ja tähän liittyen tietysti voisin toivoa, että kroppa alkaisi pikkuhiljaa toimia normaalisti, vuosi 2009 oli siis myös täysin PMS-vapaa vuosi (vaikka muita hormonihöyryjä kyllä riitti sitten senkin edestä).

7. Mitkä vuoden 2009 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Tuskin on kovin vaikeaa arvata, että 7.7. ei unohdu ikinä. Se kun oli elämäni jännittävin, liikuttavin, ihanin, pelottavin ja ikimuistoisin päivä.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Tietysti Igen maailmaan saattaminen ja ylipäätään hengissäpitäminen... Aika korkealle nousee kyllä myös se, että melkein kahden kuukauden taistelun jälkeen imetys alkoi vihdoin sujua, ja sillä tiellä ollaan edelleen.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Se, etten pitänyt alkuvuodesta puoliani työpaikalla. Ajattelin vain, että muutaman kuukauden päästä jään joka tapauksessa pois - virhe! Olisi ollut paljon helpompaa taistella palkka-asiat ja muut kuntoon silloin, etenkin kun nyt tuntuu, etten halua edelliseen työpaikkaani enää ainakaan pidemmäksi aikaa.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
En varsinaisesti sairauksista tai vammoista, kaikenmaailman raskauskrempoista kyllä.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Kaikki onnistuneet lahjat, mm. miehen synttäri- ja joululahjat sekä Igen ihanat vaatteet ja tavarat.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Igen tietysti! Se on välillä todella huvittava otus. Ja rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että ei me olla taidettu koko aikaa ihan järjellisesti käyttäytyä miehen kanssa itsekään.

13. Kenen käytös masensi?
Töissä silloin alkuvuodesta pomon, joka oli sitä mieltä, että muhun ei kannata enää panostaa, kun olen kuitenkin jäämässä pois. Ääni kyllä muuttui kellossa loppua kohden, kun piti alkaa varmistella, että tulenhan vielä takaisin (no en tule ainakaan ihan lähiaikoina, jos se on minusta kiinni).

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Elämisen lisäksi Igen varusteluun ja sisustamiseen. It was money well spent!

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Vauvasta tietysti! Oman lisäksi myös muutamista lähipiirin vauvoista/vauvauutisista. Hormonit ovat pehmentäneet pääni. :)

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2009?
Anna Puun Melankolian riemut ja Lohikäärme Puff.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

a) laihempi vai lihavampi?
Riippuu mihin vertaa. Lihavampi kuin alkuvuodesta mutta hoikempi kuin kesällä... Aiempaan normaalitilanteeseen verrattuna ollaan kyllä tukevasti plussalla, pah.

b) rikkaampi vai köyhempi?
Rahallisesti ehkä köyhempi, mutta kokemuksilla ja elämän sisältöä ajatellen määrättömästi rikkaampi.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Kiukutelleeni miehelle, öhöm.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Syöneeni!

20. Kuinka vietit joulua?
Rauhallisissa ja onnellisissa tunnelmissa miehen, Igen, vanhempieni, mummini ja enoni kanssa vanhempieni luona.

22. Rakastuitko vuonna 2009?
Iggeen juu, korvia myöten. <3

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Ei yhtään, paitsi vessanpöntön kanssa halailin yhden yön viime vappuna (how unfair is that!).

24. Mikä oli suosikkitv-ohjelmasi?
Vauva tulossa, hahhah. Ei kun.. öö.. mitä katsoin viime vuonna? Hei joo, Ylen se telkkariuutisista kertova, apua mikä sen nimi oli? Ja oliko se viime vuonna?

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
Viha on perin henkilökohtainen tunne, siis en voisi vihata ketään, johon minulla ei ole henkilökohtaista suhdetta. Enkä taida keksiä ketään, joka herättäisi minussa vihaa - inhoa, vastenmielisyyttä ja ällötystä tunnen kyllä.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Koukutuin Stieg Larssoniin, joskin osa on vielä kesken. Luin kyllä paljon, mutta suurimmaksi osaksi ihan hömppää ja kamalan määrän lehtiä! Keskittymiskyky katosi jossain vaiheessa kokonaan...

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Lastenlaulut. :)

28. Mitä halusit ja sait?
Terveen, tyytyväisen, ihanan vauvan ja hurjasti rakkautta.

29. Mitä halusit muttet saanut?
Mahtua vanhoihin vaatteisiini...

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Öö... En oikeastaan jaksanut keskittyä kokonaisten elokuvien katsomiseen!

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Matkustin 380 kilometriä vanhempieni luokse, söin hyvin ja mietin sitä tosiasiaa, että olen 30-vuotias ja raskaana.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Ei mikään, viime vuosi oli kaikkinensa hirmuisen hyvä vuosi.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2009?
Elastinen ja "kurveille" armollinen.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Pitäisi oikeastaan kysyä, että kuka, ja vastaus on mies. Käsittämätöntä, että se kesti kaiken vuoristoratailuni.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Ei ainakaan vaalirahakohu eivätkä Matti Vanhasen laudat!

37. Ketä ikävöit?
Isäni äitiä eli mummua. Toivoin, että hän olisi edelleen elossa ja olisi saanut tavata ihanan poikani.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Igge, luonnollisesti. Aikuisista ehkä naapurini, josta tuli äiti syyskuussa - meillä synkkaa ja on ollut ihan hirmuisen kivaa saada seuraa samassa tilanteessa olevasta ihmisestä, jonka kanssa on kuitenkin muutakin puhumista kuin vain näitä vauvajuttuja.

Ei lammas...

...vaan herra Hammas on punkenut terävän päänsä läpi lapsukaisemme (ikää 5 kk 3 vkoa) ikenen. Siellä se eka alahammas nököttää! Igge on kuolannut kuin vesiputous jo monta viikkoa, jos ei kuukauttakin ja jyystänyt ikenillään kaikkea vastaantulevaa, mutta ajattelin, että vauvat taitavat tehdä sitä muutenkin, joten en odottanut hammasta ilmaantuvaksi ihan vielä. (Mua ihan vähän ärsyttää se vouhkaaminen, joka joillakin alkaa heti kun vauva vähän kuolaa, vaikka sillä ei olisi ikää kuin kolme kuukautta: Ne on ne hampaat, no se niitä hampaita, nyt ne on tulossa, ei nuku, kitisee vaan, no niitä hampaita se tekee, ihan varmasti. Useimmiten ne hampaat nyt eivät kuitenkaan niin aikaisin puhkea.)

Lisäksi Igge osaa näköjään istua pieniä aikoa ilman tukeakin. Vielä vähän aikaa sitten kaveri taipui heti nenä edellä lattiaan, mutta tänään hän kumartui tutkimaan varpaitaan, nousi takaisin ylös ja istuskeli sängyssä ihan muina miehinä. Joulupukki toi Igelle Stokken TrippTrappin, joten sen voisi varmaan kasata ja pikkuhiljaa harjoitella myös siinä istumista.

Tuoliin pitäisi vaan saada vielä pehmusteet ja turvakaari. Hankintalistalla on muutakin, nimittäin matkarattaat, niin ja Igelle passi. Eka ulkomaanreissu odottaa vain puolentoista kuukauden päässä. Ihanaa päästä aurinkoon! Hassua kyllä, lähtöpäivä on melkein sama kuin vuosi sitten, ei heitä kuin päivällä. Nyt vaan Igge on mukana ihana omana itsenään, ja omatoimireissun sijaan lähdetään Aurinkomatkalle. Ei sentään Kanarialle, mutta melkein: eikös Thaimaa ole uusi Kanaria... En osaa vielä jännittää pitkiä lentojakaan, eiköhän noista selvitä. Rattaissa ollaan (siis minä olen :) päätymässä Gessleinin Swifteihin, joista en ole lukenut oikeastaan mitään negatiivista. Saksasta noita saa tilattua noin 150 eurolla toimituskuluineen.

Päässä risteilee monta ajatusta, mutta en jaksa keskittyä niin paljon, että saisin kirjoitettua mitään tämän ihmeellisempää. Avautumisen tarvetta olisi muutamistakin asioista, erityisesti varsinkin verkossa vaanivista suorittajaäideistä, jotka ovat aina oikeassa. En vaan jaksa nyt miettiä sanojani niin, että en tule väärinymmäretyksi. Kirjattakoon silti ylös, että aivotoimintani saattaa olla pikkuhiljaa palautumassa. Kroppa sen sijaan ei, ainakaan itsestään, joten kai tässä on pakko ryhtyä taistelemaan sohvan ja suklaalevyjen kutsua vastaan. Igen yksivuotispäivään mennessä on saatava pois nämä edelleen vartaloani muhkeuttavat 15 raskauskiloa.

Jouluriemua ja -rauhaa

Ollaan Igen mummilassa eli mun vanhemmilla joulunvietossa. Karattiin kotoa jo eilen säätiedotusten säikäyttäminä, ja hyvä varmasti olikin - saatiin ajella ihan hienossa talvisäässä, eikä ruuhkaakaan ollut kuin satunnaisesti.

Kuten moni muukin, olen aivan ihastuksissani upeasta joulusäästä. Ihanaa, kun on lunta ja pieni pakkanen - maailma on niin paljon valoisampi kuin vesikelillä. Ja ollaanhan tässä sitäpaitsi jo menossa kohti valoisampia aikoja, päivä oli kai tänään kokonaiset 19 sekuntia pidempi kuin eilen.

Lahjahommat on paketissa (enkä pode huonoa omaatuntoa siitä, että rakastan muiden lahjomista, eikä niiden pakettien saamisessakaan mitään vikaa ole, kunhan lahjat ovat ajatuksella valittuja), kuusi koristeltu ja kinkku menossa uuniin. Rakastan herätä kinkun tuoksuun, vaikka en itse sitä syökään (älkää kysykö miksi, ei vaan maistu, vaikka en mikään vege olekaan). Sen sijaan aion tänä jouluna herkutella mädillä sekä graavatuilla ja kylmäsavustetuilla kaloilla myös viime vuoden edestä. Namnam! (Vaikka tajusinkin jossain vaiheessa, että skippasin kalat ihan turhaan, kun eihän ne olleet vakuumipakattuja. Oh well, otan vahingon takaisin.)

Tämä vuosi on kyllä karannut ohi ihan huiskis vaan. Justhan oli viime joulu, ja paljastettiin vauvauutinen mun vanhemmille. Nyt se ultrassa polskinut muutaman sentin sintti on tuo vekkuli pikkutonttu, joka tosin tällä hetkellä uinuu makoista lapsen unta.

Igge on muuten alkanut kutista! Se on kuulemma yksi virstanpylväs, sillä silloin vauva alkaa tajuta olevansa oma yksilönsä. En tiedä, milloin tämä edistysaskel on otettu, mutta erityisesti kainaloiden kutittaminen aikaansaa nykyisin aivan hervottoman kikatuksen ja riemastuneen, korviavihlovan kiljahtelun. Hupsu otus. :)

Ryömimisharjoitukset jatkuvat. Igge yrittää päästä eteenpäin mm. tarttumalla mattoon ja kiskomalla itseään eteenpäin, huitomalla kaikilla raajoillaan sekä ilmeisesti myös äänen voimalla. Peppu nousee jo ylös ja polvet hakevat tuntumaa maasta, mutta ihan ei vielä koordinaatio pelaa niin, että paketti lähtisi liikkeelle. Haittapuolena tässä on se, että ipanaa ei voi laittaa lattialle ruokailun jälkeen, koska se on heti vatsallaan ja sitten lentää oksu. Tosin ei siltä puklulta vältytä kyllä muissakaan asennoissa aina, sillä sormet maistuvat niin hyvältä, että välillä ne livahtavat kurkkuun ja sitten tulee yökkö. Lasta puklailu ei näytä haittaavan, mutta pyykkiä tulee - pesuun kun menevät usein paitsi vauvan, myös epäonnisen sylissäpitäjän vaatteet. Mutta minkäs teet, rapatessa roiskuu!

Nyt kaadan itselleni pienen konjakin ja nautiskelen hetken rauhasta ja hiljaisuudesta, ennen kuin painun nukkumaan rakkaista rakkaimman pikkutontun viereen - ja tietysti rakkaista rakkaimman isomman tontun myös. Tänä vuonna joulu on erityisen ihmeellinen, saanhan juhlia sitä ensimmäistä kertaa ihanan Iggeläisen kanssa. Blogimaailmaan palaan vasta juhlinnan jälkeen, joten lämpöistä ja onnellista joulua Sinulle! Toivottavasti Sinunkin joulussasi on taikaa ja onnen kimallusta.

Dilemmoja

1) Jos lapsi nukahtaa kesken kakkaamisen (!), pitääkö lapsi herättää vai annetaanko nukkua, ja pestään vasta, kun lapsi herää? Taustatietona todettakoon, että äitiä väsyttää aivan jumalattomasti, koska kyseinen lapsi harjoitteli puoli yötä ryömimistä ja ähki itsensä unissaankin jatkuvasti vatsalleen, mikä taas aiheutti itkua ja hammast ikenienkiristystä. Lisäksi lapsi ei haise, joten on mahdollista, että uni ehti tulla ennen kakkaa.

2) Pitääkö toivoa, että lapsi oppisi mahdollisimman nopeasti ryömimään, jotta se ei saisi turhautumisraivareita lattialla leikkiessään vai pitääkö mieluummin toivoa, että lapsi pysyisi vielä jonkin aikaa paikallaan, koska sitten kun se liikkuu, sitä ei voi jättää yksin mihinkään?

3) Miksi ihminen ei voi äitiyslomallaan olla miettimättä työasioita ja ärsyyntymättä niistä, vaikka hänellä ei ole mitään aikomusta palata töihin vielä ainakaan vuoteen, eikä edelliseen työpaikkaan ehkä enää koskaan?

4) Mitä tehdä, kun iäkkäiden appivanhempien konservatiivisuus alkaa tuskastuttaa vuosi vuodelta enemmän ja ihminen alkaa pelätä, että hankkii nenälävistyksen ja rastat ihan vaan heitä järkyttääkseen?

5) Onko oikein kurkkia etukäteen miehen eteiseen jättämää, oletettavasti joululahjoja sisältävää kassia? Pitäisikö kolmekymppisen osata hillitä itsensä? (Tämä jälkimmäinen on kyllä relevantti kysymys myös ihan sellaisenaan.)

Joulutunnelmissa

No niin, uus yritys ja tällä kertaa niin, että Igge on hereillä ja touhuaa leikkimatolla. Leikkiminen on nykyisin tosi pop, ja yleensä sitä säestää joko innostunut hihkuminen tai sitten päristely. Kaveri kuulostaa ihan tossumopolta. Välillä matolta alkaa kuulua ähinää ja lopulta turhautunutta kitinää, mikä kertoo yleensä siitä, että jo muutamia viikkoja jatkuneesta hurjasta harjoittelusta huolimatta ryömiminen ei edelleenkään onnistu, vaikka Igge viuhtoo vimmatusti kaikilla raajoillaan. Sen sijaan kelloviisareina akselin ympäri pyöriminen sujuu sekä selällään että vatsallaan. Muita suosikkipuuhia ovat varpaiden tutkiskelu, lelujen maistelu ja hutkiminen sekä sormien syönti.

Naurussa on kyllä ollut pitelemistä muutamankin kerran, esimerkiksi kun ipana onnistui vääntämään itsensä sellaiselle mutkalle lelukaarien sekaan, että meilläkin meni hetki selvitellessä, miten lapsen saa irti pinteestään. Eikä meitä aikuisia kai koskaan lakkaa huvittamasta sekään, millä vakavuudella ja keskittyneisyydellä Igge suhtautuu kakkaamiseen. Katse lasittuu, otsa rypistyy ja toimintaa säestää antaumuksellinen ähkintä. Mies kysäisi tässä taannoin asiaansa toimittavalta ipanalta melko lakonisesti, että haenko Hesarin, mikä sai allekirjoittaneen nauramaan lähes hysteerisesti. Halvat on huvit ja niin edelleen. (Yritän kyllä välttää nauramasta päin Igen naamaa, ettei reppana turhaa nolostu.)

Mitäs muuta? Ruokavalioon on tällä viikolla lisätty kana. Sellaisenaan kana-kasvissose ei uppoa, mutta olen sekoittanut sitä kasvissoseeseen, ja johan maistuu. Parina iltana on maisteltu myös puuroa (banaani-riisisellaista, nam), ja sekin on tarkoitus tässä kuukauden aikana ottaa osaksi päivittäistä ruokavaliota.

Yöt ovat olleet viime aikoina melkoisen vaihtelevia. Välillä kukutaan, välillä nukutaan. Reissussa ollessa Igge vetäisi yhtenä yönä melkein 11 tuntia unta kuulaan heräämättä kertaakaan. Mä heräsin siihen, että sattuu aivan jumalattoman paljon, mutta olinpa kuulkaa pirteäkin!

Vastapainoksi on kyllä sitten ollut melkoisesti myös hulinaöitä. Aika usein käy niin, että Igge nukahtaa ihan nätisti joskus yhdeksän maissa, mutta herää parin tunnin päästä eikä sitten sammu millään. Tissi ei kelpaa, jos ei ole nälkä. Laulaminen ja hyssyttely ärsyttävät, kun hän vaan haluaisi leikkiä. Unen odotteluun saattaa mennä useampi tunti, mikä taas aiheuttaa sen, että mun unet katoavat kokonaan, eikä uni tule sittenkään, kun lapsi nukkuu. On käynyt niinkin, että olen sitten ehtinyt itse torkkua ehkä tunnin tai en ollenkaan, ennen kuin Igge on taas vaatinut ruokaa. Muutaman sellaisen yön jälkeen mä olen aivan kujalla ja pinna on kireä kuin viulunkieli. En kuitenkaan haluaisi, että lapseni ensimmäinen sana on perkele, öhöm.

Hulinaöiden huippu ajoittui rokotuksia seuraaviksi pariksi vuorokaudeksi. En tiedä, mikä oli, mutta Igge kitisi ja kätisi täysin vastoin tapojaan aivan koko ajan. Annettiin Panadolia, joka ehkä auttoi aina joksikin aikaa, mutta muutaman tunnin päästä itku alkoi taas. Ruokakaan ei oikein maistunut eikä mikään huvittanut hetkeä pidempään. Kuumetta lapsella ei kuitenkaan ollut, eikä neuvolasta (taaskaan) osattu sanoa oikein juuta tai jaata, muuta kuin että tarkkailkaa. Onneksi parin päivän jälkeen helpotti, ja saimme takaisin iloisen Iggemme sen kitinänatiaisen sijaan.

Kohta lähdetään taas jouluostoksille. Suurin osa lahjoista on vielä hankkimatta, mutta en ota stressiä, ehtiihän tässä vielä. Viikonloppuna laitoin kotiin joulun: kaivoin esiin vanhat joulukoristeet, ripottelin ympäriinsä kynttilöitä ja ostin vielä upean punaisen amarylliksen sekä ikkunalle kranssin. Niin ja olohuoneen ruokapöydälle huopaiset tabletit ja lasinaluset ja lattialle ison olkipukin ja tv-tasolle kaksi risukuusta, joiden sisään laitoin tuikkimaan valot. Täällä on aikas tunnelmallista nyt. Illalla kestitään jo viikon toisia glögivieraita, täytyykin muistaa ostaa torttutaikinaa, manteleita ja rusinoita.

Viikon ohjelmaan kuuluu myös lounastamista ja serkun itsenäisyyspäivänä syntyneen pienen ihmeen ihastelua! Näin jo valokuvia, ja voi että se oli pikkuruinen ja suloinen. Muutenkin lähipiirissä on melkoisesti kasvavia vatsoja, enkä voi sille mitään, että aika usein mielessä käy, että mäkin tahdon. Siis kuka olis uskonut! Asia ei tietysti ole ajankohtainen ihan vielä (tai kyllä mä melkein voisinkin, mutta mies sanoi, että ei jaksa ehkä mua raskaana toista kertaa ihan putkeen :), mutta ehkä ensi jouluna sitten jo. Hmm... Onkohan mulle siis nousemassa ensimmäistä kertaa elämässäni jonkinasteinen vauvakuume, vai johtuuko tämäkin vaan hormoneista?

No ttas se heräs juuri kun aioin päivittää... Yritän uudelleen myöhemmin!