Tänään oli vihdoin se kahdeksan kuukauden lääkärineuvola, josta tuli siis tohtorin sairastelun takia yhdeksänkuukautistarkastus. Kaikki oli hienosti, lapsi keräsi kehuja ja me tietysti puhkuttiin ylpeyttä vieressä, kun Igge esitteli juttelu- ja taputustaitojaan.
Arvailtiin miehen kanssa eilen, mitkä mahtavat olla Igen mitat, kun edellisistä mittauksista on kulunut jo kolme kuukautta. Painossa mies osui jotakuinkin oikeaan (se oli reilut 8,8 kiloa), mutta pituuden kohdalla mentiin kyllä melkoisesti metsään 71 ja 71,5 cm:n arvauksillamme. Igge oli venähtänyt kolmessa kuukaudessa noin KUUSI senttiä ja pituus oli siis nyt 74,4 cm. Ilmiselvästi äitinsä pituusgeenit, nimimerkillä Hädintuskin metrikuuskööt.
Neuvolakäynnin kunniaksi käytiin myös hankkimassa Igelle ensimmäiset ihan oikeat kengät. Stockalle ei sattuneesta keltaisesta syystä huvittanut mennä, joten käytiin Sokoksella. Sieltä saatiin bonuskorttialennuksella komeet pikkupoposet hintaan 47,90 (norm. 59,90). Kalliita ovat mokomat mutta oli pakko sijoittaa edes yhteen kunnon kenkäpariin, jonka asiansa osaava myyjä valitsi, kun meillä ei ollut mitään hajua siitä, millaisia ja minkäkokoisia jalkineita Igelle kannattaisi hankkia.
Kengistä puheen ollen, seisominen on taas todella korkeassa kurssissa, ja yöt on olleet pikkuisen levottomia, kun tyyppi vaan punkee seisomaan. Lisäksi Igge protestoi mun lauantaista baarikeikkaa hillumalla kahdesta viiteen, suostumatta juomaan pullosta tai päästämään mua näköetäisyyden ulkopuolelle ja heräämällä sitten kokonaan 7.15. Olin "hieman" väsynyt.
Muutenkin vauhtia riittää. Ipana tutkii maailmaa sellaisella vauhdilla, että oksat pois. Milloin se kiipeää tiskikoneeseen, milloin juuttuu tuolin alle, milloin availee tv-tason laatikot ja levittää kaiken löytämänsä roinan lattialle. Eilen jätin Igen hetkeksi yksin, kun menin vessaan pesemään hampaita. Igge oli epäilyttävän hiljaa, ja oli pakko mennä kurkkaamaan, että mitä se oikein touhuaa. Löysin eteisestä yhden kappaleen lapsia, joka oli avannut hoitolaukun, tyhjentänyt sen sisällön lattialle, löytänyt maissinaksupussin ja istui siinä onnellisena naksu huulessa. Kun Igge huomasi minut, hän (sen sijaan että olisi osoittanut asiaankuuluvaa kunnioitusta äitiään kohtaan) virnisti onnellisena ja totesi vaan, että NAMNAM.
Riemukas pieni otus on hän!
hih. Huumorintajuinen vesseli :)
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, ensiaskel kenkiin kannattaa sijoittaa. Sitä paitsi laadukkaat kengät säilyy vuosikymmeniä..muistojen hyllyllä missäs muualla ;)
Oi mikä mainio mies jälleen! En tiedä pitäisikö tuota tulevaa vauhtiaikaa odottaa ilolla vai pelolla ; )
VastaaPoistaKyllä siitä pätkästä tosiaan riemua riittää (vaikka toissa yönä meinasinkin myydä sen eniten tarjoovalle kun vieteriukko ei taas pysynyt millään pötköllään). Mä oon muuten jo kehystänyt Igen ekat Vansit, sellaset mustavalkoruudulliset. Laitoin Ikean mustaan, syvään kehykseen ja siitä tuli mun mielestä tosi hieno!
VastaaPoistaOn tää hauska vaihe, voi kun vois itsekin suhtautua yhtä suurella riemulla ihan kaikkeen mitä pääsee härkkimään. :)