30.12.2009

Ei lammas...

...vaan herra Hammas on punkenut terävän päänsä läpi lapsukaisemme (ikää 5 kk 3 vkoa) ikenen. Siellä se eka alahammas nököttää! Igge on kuolannut kuin vesiputous jo monta viikkoa, jos ei kuukauttakin ja jyystänyt ikenillään kaikkea vastaantulevaa, mutta ajattelin, että vauvat taitavat tehdä sitä muutenkin, joten en odottanut hammasta ilmaantuvaksi ihan vielä. (Mua ihan vähän ärsyttää se vouhkaaminen, joka joillakin alkaa heti kun vauva vähän kuolaa, vaikka sillä ei olisi ikää kuin kolme kuukautta: Ne on ne hampaat, no se niitä hampaita, nyt ne on tulossa, ei nuku, kitisee vaan, no niitä hampaita se tekee, ihan varmasti. Useimmiten ne hampaat nyt eivät kuitenkaan niin aikaisin puhkea.)

Lisäksi Igge osaa näköjään istua pieniä aikoa ilman tukeakin. Vielä vähän aikaa sitten kaveri taipui heti nenä edellä lattiaan, mutta tänään hän kumartui tutkimaan varpaitaan, nousi takaisin ylös ja istuskeli sängyssä ihan muina miehinä. Joulupukki toi Igelle Stokken TrippTrappin, joten sen voisi varmaan kasata ja pikkuhiljaa harjoitella myös siinä istumista.

Tuoliin pitäisi vaan saada vielä pehmusteet ja turvakaari. Hankintalistalla on muutakin, nimittäin matkarattaat, niin ja Igelle passi. Eka ulkomaanreissu odottaa vain puolentoista kuukauden päässä. Ihanaa päästä aurinkoon! Hassua kyllä, lähtöpäivä on melkein sama kuin vuosi sitten, ei heitä kuin päivällä. Nyt vaan Igge on mukana ihana omana itsenään, ja omatoimireissun sijaan lähdetään Aurinkomatkalle. Ei sentään Kanarialle, mutta melkein: eikös Thaimaa ole uusi Kanaria... En osaa vielä jännittää pitkiä lentojakaan, eiköhän noista selvitä. Rattaissa ollaan (siis minä olen :) päätymässä Gessleinin Swifteihin, joista en ole lukenut oikeastaan mitään negatiivista. Saksasta noita saa tilattua noin 150 eurolla toimituskuluineen.

Päässä risteilee monta ajatusta, mutta en jaksa keskittyä niin paljon, että saisin kirjoitettua mitään tämän ihmeellisempää. Avautumisen tarvetta olisi muutamistakin asioista, erityisesti varsinkin verkossa vaanivista suorittajaäideistä, jotka ovat aina oikeassa. En vaan jaksa nyt miettiä sanojani niin, että en tule väärinymmäretyksi. Kirjattakoon silti ylös, että aivotoimintani saattaa olla pikkuhiljaa palautumassa. Kroppa sen sijaan ei, ainakaan itsestään, joten kai tässä on pakko ryhtyä taistelemaan sohvan ja suklaalevyjen kutsua vastaan. Igen yksivuotispäivään mennessä on saatava pois nämä edelleen vartaloani muhkeuttavat 15 raskauskiloa.

23.12.2009

Jouluriemua ja -rauhaa

Ollaan Igen mummilassa eli mun vanhemmilla joulunvietossa. Karattiin kotoa jo eilen säätiedotusten säikäyttäminä, ja hyvä varmasti olikin - saatiin ajella ihan hienossa talvisäässä, eikä ruuhkaakaan ollut kuin satunnaisesti.

Kuten moni muukin, olen aivan ihastuksissani upeasta joulusäästä. Ihanaa, kun on lunta ja pieni pakkanen - maailma on niin paljon valoisampi kuin vesikelillä. Ja ollaanhan tässä sitäpaitsi jo menossa kohti valoisampia aikoja, päivä oli kai tänään kokonaiset 19 sekuntia pidempi kuin eilen.

Lahjahommat on paketissa (enkä pode huonoa omaatuntoa siitä, että rakastan muiden lahjomista, eikä niiden pakettien saamisessakaan mitään vikaa ole, kunhan lahjat ovat ajatuksella valittuja), kuusi koristeltu ja kinkku menossa uuniin. Rakastan herätä kinkun tuoksuun, vaikka en itse sitä syökään (älkää kysykö miksi, ei vaan maistu, vaikka en mikään vege olekaan). Sen sijaan aion tänä jouluna herkutella mädillä sekä graavatuilla ja kylmäsavustetuilla kaloilla myös viime vuoden edestä. Namnam! (Vaikka tajusinkin jossain vaiheessa, että skippasin kalat ihan turhaan, kun eihän ne olleet vakuumipakattuja. Oh well, otan vahingon takaisin.)

Tämä vuosi on kyllä karannut ohi ihan huiskis vaan. Justhan oli viime joulu, ja paljastettiin vauvauutinen mun vanhemmille. Nyt se ultrassa polskinut muutaman sentin sintti on tuo vekkuli pikkutonttu, joka tosin tällä hetkellä uinuu makoista lapsen unta.

Igge on muuten alkanut kutista! Se on kuulemma yksi virstanpylväs, sillä silloin vauva alkaa tajuta olevansa oma yksilönsä. En tiedä, milloin tämä edistysaskel on otettu, mutta erityisesti kainaloiden kutittaminen aikaansaa nykyisin aivan hervottoman kikatuksen ja riemastuneen, korviavihlovan kiljahtelun. Hupsu otus. :)

Ryömimisharjoitukset jatkuvat. Igge yrittää päästä eteenpäin mm. tarttumalla mattoon ja kiskomalla itseään eteenpäin, huitomalla kaikilla raajoillaan sekä ilmeisesti myös äänen voimalla. Peppu nousee jo ylös ja polvet hakevat tuntumaa maasta, mutta ihan ei vielä koordinaatio pelaa niin, että paketti lähtisi liikkeelle. Haittapuolena tässä on se, että ipanaa ei voi laittaa lattialle ruokailun jälkeen, koska se on heti vatsallaan ja sitten lentää oksu. Tosin ei siltä puklulta vältytä kyllä muissakaan asennoissa aina, sillä sormet maistuvat niin hyvältä, että välillä ne livahtavat kurkkuun ja sitten tulee yökkö. Lasta puklailu ei näytä haittaavan, mutta pyykkiä tulee - pesuun kun menevät usein paitsi vauvan, myös epäonnisen sylissäpitäjän vaatteet. Mutta minkäs teet, rapatessa roiskuu!

Nyt kaadan itselleni pienen konjakin ja nautiskelen hetken rauhasta ja hiljaisuudesta, ennen kuin painun nukkumaan rakkaista rakkaimman pikkutontun viereen - ja tietysti rakkaista rakkaimman isomman tontun myös. Tänä vuonna joulu on erityisen ihmeellinen, saanhan juhlia sitä ensimmäistä kertaa ihanan Iggeläisen kanssa. Blogimaailmaan palaan vasta juhlinnan jälkeen, joten lämpöistä ja onnellista joulua Sinulle! Toivottavasti Sinunkin joulussasi on taikaa ja onnen kimallusta.

17.12.2009

Dilemmoja

1) Jos lapsi nukahtaa kesken kakkaamisen (!), pitääkö lapsi herättää vai annetaanko nukkua, ja pestään vasta, kun lapsi herää? Taustatietona todettakoon, että äitiä väsyttää aivan jumalattomasti, koska kyseinen lapsi harjoitteli puoli yötä ryömimistä ja ähki itsensä unissaankin jatkuvasti vatsalleen, mikä taas aiheutti itkua ja hammast ikenienkiristystä. Lisäksi lapsi ei haise, joten on mahdollista, että uni ehti tulla ennen kakkaa.

2) Pitääkö toivoa, että lapsi oppisi mahdollisimman nopeasti ryömimään, jotta se ei saisi turhautumisraivareita lattialla leikkiessään vai pitääkö mieluummin toivoa, että lapsi pysyisi vielä jonkin aikaa paikallaan, koska sitten kun se liikkuu, sitä ei voi jättää yksin mihinkään?

3) Miksi ihminen ei voi äitiyslomallaan olla miettimättä työasioita ja ärsyyntymättä niistä, vaikka hänellä ei ole mitään aikomusta palata töihin vielä ainakaan vuoteen, eikä edelliseen työpaikkaan ehkä enää koskaan?

4) Mitä tehdä, kun iäkkäiden appivanhempien konservatiivisuus alkaa tuskastuttaa vuosi vuodelta enemmän ja ihminen alkaa pelätä, että hankkii nenälävistyksen ja rastat ihan vaan heitä järkyttääkseen?

5) Onko oikein kurkkia etukäteen miehen eteiseen jättämää, oletettavasti joululahjoja sisältävää kassia? Pitäisikö kolmekymppisen osata hillitä itsensä? (Tämä jälkimmäinen on kyllä relevantti kysymys myös ihan sellaisenaan.)

15.12.2009

Joulutunnelmissa

No niin, uus yritys ja tällä kertaa niin, että Igge on hereillä ja touhuaa leikkimatolla. Leikkiminen on nykyisin tosi pop, ja yleensä sitä säestää joko innostunut hihkuminen tai sitten päristely. Kaveri kuulostaa ihan tossumopolta. Välillä matolta alkaa kuulua ähinää ja lopulta turhautunutta kitinää, mikä kertoo yleensä siitä, että jo muutamia viikkoja jatkuneesta hurjasta harjoittelusta huolimatta ryömiminen ei edelleenkään onnistu, vaikka Igge viuhtoo vimmatusti kaikilla raajoillaan. Sen sijaan kelloviisareina akselin ympäri pyöriminen sujuu sekä selällään että vatsallaan. Muita suosikkipuuhia ovat varpaiden tutkiskelu, lelujen maistelu ja hutkiminen sekä sormien syönti.

Naurussa on kyllä ollut pitelemistä muutamankin kerran, esimerkiksi kun ipana onnistui vääntämään itsensä sellaiselle mutkalle lelukaarien sekaan, että meilläkin meni hetki selvitellessä, miten lapsen saa irti pinteestään. Eikä meitä aikuisia kai koskaan lakkaa huvittamasta sekään, millä vakavuudella ja keskittyneisyydellä Igge suhtautuu kakkaamiseen. Katse lasittuu, otsa rypistyy ja toimintaa säestää antaumuksellinen ähkintä. Mies kysäisi tässä taannoin asiaansa toimittavalta ipanalta melko lakonisesti, että haenko Hesarin, mikä sai allekirjoittaneen nauramaan lähes hysteerisesti. Halvat on huvit ja niin edelleen. (Yritän kyllä välttää nauramasta päin Igen naamaa, ettei reppana turhaa nolostu.)

Mitäs muuta? Ruokavalioon on tällä viikolla lisätty kana. Sellaisenaan kana-kasvissose ei uppoa, mutta olen sekoittanut sitä kasvissoseeseen, ja johan maistuu. Parina iltana on maisteltu myös puuroa (banaani-riisisellaista, nam), ja sekin on tarkoitus tässä kuukauden aikana ottaa osaksi päivittäistä ruokavaliota.

Yöt ovat olleet viime aikoina melkoisen vaihtelevia. Välillä kukutaan, välillä nukutaan. Reissussa ollessa Igge vetäisi yhtenä yönä melkein 11 tuntia unta kuulaan heräämättä kertaakaan. Mä heräsin siihen, että sattuu aivan jumalattoman paljon, mutta olinpa kuulkaa pirteäkin!

Vastapainoksi on kyllä sitten ollut melkoisesti myös hulinaöitä. Aika usein käy niin, että Igge nukahtaa ihan nätisti joskus yhdeksän maissa, mutta herää parin tunnin päästä eikä sitten sammu millään. Tissi ei kelpaa, jos ei ole nälkä. Laulaminen ja hyssyttely ärsyttävät, kun hän vaan haluaisi leikkiä. Unen odotteluun saattaa mennä useampi tunti, mikä taas aiheuttaa sen, että mun unet katoavat kokonaan, eikä uni tule sittenkään, kun lapsi nukkuu. On käynyt niinkin, että olen sitten ehtinyt itse torkkua ehkä tunnin tai en ollenkaan, ennen kuin Igge on taas vaatinut ruokaa. Muutaman sellaisen yön jälkeen mä olen aivan kujalla ja pinna on kireä kuin viulunkieli. En kuitenkaan haluaisi, että lapseni ensimmäinen sana on perkele, öhöm.

Hulinaöiden huippu ajoittui rokotuksia seuraaviksi pariksi vuorokaudeksi. En tiedä, mikä oli, mutta Igge kitisi ja kätisi täysin vastoin tapojaan aivan koko ajan. Annettiin Panadolia, joka ehkä auttoi aina joksikin aikaa, mutta muutaman tunnin päästä itku alkoi taas. Ruokakaan ei oikein maistunut eikä mikään huvittanut hetkeä pidempään. Kuumetta lapsella ei kuitenkaan ollut, eikä neuvolasta (taaskaan) osattu sanoa oikein juuta tai jaata, muuta kuin että tarkkailkaa. Onneksi parin päivän jälkeen helpotti, ja saimme takaisin iloisen Iggemme sen kitinänatiaisen sijaan.

Kohta lähdetään taas jouluostoksille. Suurin osa lahjoista on vielä hankkimatta, mutta en ota stressiä, ehtiihän tässä vielä. Viikonloppuna laitoin kotiin joulun: kaivoin esiin vanhat joulukoristeet, ripottelin ympäriinsä kynttilöitä ja ostin vielä upean punaisen amarylliksen sekä ikkunalle kranssin. Niin ja olohuoneen ruokapöydälle huopaiset tabletit ja lasinaluset ja lattialle ison olkipukin ja tv-tasolle kaksi risukuusta, joiden sisään laitoin tuikkimaan valot. Täällä on aikas tunnelmallista nyt. Illalla kestitään jo viikon toisia glögivieraita, täytyykin muistaa ostaa torttutaikinaa, manteleita ja rusinoita.

Viikon ohjelmaan kuuluu myös lounastamista ja serkun itsenäisyyspäivänä syntyneen pienen ihmeen ihastelua! Näin jo valokuvia, ja voi että se oli pikkuruinen ja suloinen. Muutenkin lähipiirissä on melkoisesti kasvavia vatsoja, enkä voi sille mitään, että aika usein mielessä käy, että mäkin tahdon. Siis kuka olis uskonut! Asia ei tietysti ole ajankohtainen ihan vielä (tai kyllä mä melkein voisinkin, mutta mies sanoi, että ei jaksa ehkä mua raskaana toista kertaa ihan putkeen :), mutta ehkä ensi jouluna sitten jo. Hmm... Onkohan mulle siis nousemassa ensimmäistä kertaa elämässäni jonkinasteinen vauvakuume, vai johtuuko tämäkin vaan hormoneista?

14.12.2009

No ttas se heräs juuri kun aioin päivittää... Yritän uudelleen myöhemmin!

9.12.2009

Hurraa italialaiset insinöörit ja muutama muukin juttu

Elossa ollaan! Palattiin eilen mun vanhempien luota, missä vierähtikin puolitoista viikkoa. Mies oli ensin Lapissa hiihtämässä ja liittyi seuraamme viime viikon lopulla, minkä vuoksi menomatka taitettiin junalla.

Junamatka meni muuten oikein mallikkaasti, mutta käsittämätöntä kyllä, samassa vaunussa lastenvaunupaikkojen kanssa oli myös tupakkakoppi. Reilun neljän tunnin matkustamisen jälkeen haisimme Igen kanssa aivan tuhkakupilta, ja haju oli tarttunut myös kaikkiin matkatavaroihimme. Laitoin reklamaation VR:lle, ja eilen löysin postin seasta kohteliaan vastauskirjeen, jossa kerrottiin, että yhtiöllä on kaksi vaunua, joissa savustuskoppi on kakkosvaunussa. Nämä vaunut ovat ensimmäisiä Pendolino-vaunuja, ja uudemmissa koppi on ravintolavaunussa. Sain korvaukseksi 10 euron lahjakortin VR:n lippumyymälään. Toiminnan nopeus oli hyvä, korvaus aika onneton - periaatteessa en saa mitään korvausta, ellen maksa lisää VR:lle, eikä yhtiö myöskään voi mitenkään taata, etten seuraavallakin kerralla istuisi tupakanhajussa, sillä lippujen varausjärjestelmästä ei kuulemma näy, milloin kyseessä on toinen näistä sekundavaunuista ja milloin taas uudempi versio.

Tarkennettakoon vielä, että minulla ei sinänsä ole mitään tupakkakoppeja vastaan - olenhan polttanut itsekin - mutta en silti pidä siitä, että jouduin pakkosavustamaan viisikuista Iggeä useamman tunnin ajan.

Niin, Igge siis täytti eilen kokonaiset viisi kuukautta! Hurjaa. Tänään käytiin neuvolassa, missä täti kirjasi suunnilleen seuraavaa: "Taitava käsistään. Kasvu OK. Soseet maistuu. Rota, Finip, [kirjainyhdistelmä]." Igge oli kasvanut vajaat kolme senttiä ja puolisen kiloa, ja molemmat mitat olivat käyrien mieleen, ensimmäinen vähän keskikäyrän yläpuolella ja jälkimmäinen aikalailla keskikäyrällä.

Soseita on nyt siis maisteltu muutama viikko pari kertaa päivässä, joskaan ei kovin montaa ruoka-ainetta toistaiseksi eikä isoja määriäkään. Pikkuhiljaa tavoitteena kuitenkin nyt siirtyä entistä enemmän "oikeasti" kiinteiden syöntiin - puoli vuottahan on ihan nurkan takana. Seuraavaksi maistellaan lihaa, ja jossain vaiheessa aion esitellä Igelle myös iltapuuron.

Lihansyönti oli tarkoitus aloittaa jo tänään, mutta ilmeisesti rokotuksesta johtuen illalla alkoi kitinä, joka yltyi kunnon itkuksi. Lapsi tuntui myös aika lämpimältä. Annettiin siis reppanalle Panadolia, minkä jälkeen uni maistui pari tuntia. Sitten Igge heräsi, mutta hirmuisen syöntimaratonin päälle näytti jo, että Nukkumatti noutaa ipanan taas. Itku alkoi kuitenkin pian uudelleen, ja loppui vasta, kun Igge oksensi kaaressa läpimäräksi sekä itsensä että isänsä. Lieköhän se rotarokote syynä tähän? Laatan lennätys helpotti silminnähden oloa, ja äsken Igge söikin taas ihan hyvällä ruokahalulla.

Nukahtaminen ei kuitenkaan näytä (tai oikeastaan kuulosta, mies on Igen kanssa makkarissa) onnistuvan, joten mun taitaa olla aika viritellä Lohikäärme Puff kehiin. Taas vaiheeksi, I might add. Mutta kun se vaan toimii!

25.11.2009

Ok, where's the catch?

Elämä Igen kanssa on ollut jo jonkin aikaa enimmäkseen hirmuisen helppoa. Olen tässä miettinyt, että miten tämä tällaista on. Onkohan tämä tyyntä myrskyn edellä?

Juuri nyt Igen kanssa on vaivatonta tulla ja mennä. Ipana jaksaa katsella uteliaana ympäristöään pitkiäkin aikoja esimerkiksi kahvilla tai kaupungilla. Välillä hän imaisee vähän maitohuikkaa, ottaa torkut vaunuissa ja jaksaa sitten taas hurmata tätejä ja tarkkailla tapahtumia.

Itkua meillä kuullaan melkoisen vähän. Toki Igge vaatii edelleen palvelua eikä jaksa odottaa sekuntiakaan, vaan ilmoittaa ponnekkaasti, jos esimerkiksi ruoan saaminen kestää turhan kauan. Itkupotkuraivarit loistavat kuitenkin poissaolollaan, ja väsymyskitinäänkin auttaa yleensä syli ja muutama Lohikäärme Puff.

Yöt ovat kyllä mitä ovat - välillä parempia, välillä huonompia. Itse en ole viime aikoina juurikaan nukkunut, kun jostain syystä en saa unta, vaikka Igge simahtaisikin ajoissa. Päiväunia Igge ottaa ýleensä kai kolmisen kertaa päivässä, mutta kesto ja määrä vaihtelevat kyllä sen mukaan, ollaanko liikenteessä vai kotosalla ja miten edellinen yö on mennyt. Illat ovat välillä melkoista hulinaa, mikä johtuu yleensä liian myöhään nukutuista "päiväunista". Ihmeen vähän uniasiat kuitenkin stressaavat, vaikka välillä räyhäänkin väsymystäni.

Alkuvaiheen suuri mörkö eli syömisongelma tuntuu jo kaukaiselta. Nykyään Igge syö melkeinpä missä ja milloin vain. Äidinmaito riittää hyvin täyttämään vatsan, ja ruokailuvälit ovat pidentyneet selvästi. Lisäksi pari kertaa päivässä maistellaan myös soseita, puolenpäivän maissa - tai välillä vasta myöhään iltapäivällä - perunaporkkanaa ja iltapäivällä tai illalla mangoa tai mustikkaa. En katso ruoka-aikoja kellosta, vaan ruokaa tarjotaan silloin, kun Igge vaikuttaa vastaanottavaiselta. Enkä enää laskeskele, montako syöntikertaa vuorokauteen mahtuu - tällä metodilla Igge on kasvanut hyvin ja ollut tyytyväinen, joten uskon, että lapsi osaa nykyään jo itse vaatia tarvittavan määrän ravintoa.

Vaikka tarkemmin ajatellen kyllähän syömisessäkin on ollut pieniä haasteita, sillä Igge olisi halunnut viime aikoina syödä vain vasemmalta puolelta. Mutta keksin siihen ratkaisun: aloin syöttää Iggeä niin, että vauva puoli-istuu oikeassa kainalossa ja on siis rinnalla samoin päin kuin vasenta puolta syödessään. Ja kappas, taas maistuu molemmat puolet!

Mitenkään tasaista ja ennustettavaa elämä Iggeläisen kanssa ei ole, mutta tuntuu, että asiat ovat kuitenkin aika hyvin tasapainossa. Osaltaan olemista helpottaa se, että Igge on jo isompi eikä enää ihan avuton pikkukääryle. Mutta varmaan ainakin yhtä paljon on auttanut se, että hormonihöyryt ovat ainakin jossain määrin tasoittuneet ja olen löytänyt taas terveen järjen, joka oli jossain vaiheessa (täysin luonteeni vastaisesti) vähän kadoksissa. Enää en jaksa ottaa paineita jokaisesta ohjeesta, en noudata hampaat irvessä jokaista suositusta enkä ennenkaikkea usko kritiikittömästi kaikkea, mitä jotkut kapeakatseiset piukkapipot tyrkyttävät ainoana oikeana toimintatapana. Maailma kun ei ole edelleenkään mustavalkoinen, eikä äitiys ole mikään suoritus.

Toivottavaa on, että oma äly ja suhteellisuudentaju säilyvät, vaikka Igen kanssa olisi seuraavaksi vuorossa taas hankalampi vaihe. Niin kuin varmaan onkin, nimimerkillä Odottelen kauhulla hammaskitinöitä. Vielä kun oppisin olemaan ärsyyntymättä ihan jokaisesta kuulemastani typeryydestä, niin mies pääsisi kuulemasta tuohtuneita avautumisia milloin mistäkin aiheesta. Vaan taitaa istua niin tiukassa tuo kapeakatseisuuden ja takakireyden inho, että ihan lähitulevaisuudessa en uskalla luvata muuttuvani täysin seesteiseksi puoliskoksi.

Ps. Huomenna on jännä päivä, lähdetään Igen kanssa kaksin mummin ja ukin luokse. Luvassa siis junamatkailua vauvan, vaunujen, matkatavaroiden JA turvakaukalon kanssa. Pari lisäkättä tulisi nyt tarpeeseen... Iloinen yllätys oli kuitenkin se, että perhelipulla Igge saa oman paikan eikä lippu maksa senttiäkään enempää kuin ihan tavallinen peruslippu!

21.11.2009

Igen uudet vaatteet

Igen vaatevarastossa on tapahtunut kummia: 62-senttiset vaatteet alkavat olla pieniä. Yllätyksekseni harmittavan moni body ei enää yllä kunnolla kiinni, ja pöksyjen lahkeet jättävät nilkat paljaaksi. Mä olin jotenkin kuvitellut, että koko 62 riittää jonnekin tammikuulle eli noin puolivuotiaaksi, mutta kun katsoin tarkemmin, niin aika monet valmistajat ilmoittavat, että koko 62 riittää noin neljän kuukauden ikään asti. Joten vaatekoko vaihtuu ihan aikataulussa!

Igen vaatekaappi tarvitsi - ja tarvitsee - siis väistämättä täydennystä. Voi harmi, mun on ollut siis aivan PAKKO hankkia Igelle uusia vaatteita. Kauhea kohtalo. :) Yritän kyllä säästellä shoppailuintoa joulunjälkeisiin alennusmyynteihin, mutta muutamat kivat jutut ovat jo päässeet käyttöön. Järjestyksessä ylhäältä alas: Ej Sikke Lej, Tiny Minymo, Polarn o. Pyret, Lindex sekä PoP.


Untitled

Olen tykästynyt noihin Ej Sikke Lejn ja PoPin vaatteisiin ihan hiljattain "entisten" suosikkien eli Tiny Minymon ja MeToon lisäksi. Näiden vähän hinnakkaampien ihanuuksien lisäksi Igen kaapissa on paljon Benettonin vaatteita (jotka ovat muuten yllättäneet positiivisesti hinta-laatu-suhteellaan), NameItiä sekä tietysti HenkkaMaukkaa ja Lindexiä, joista molemmista löytyy usein tosi kivoja juttuja.

Onneksi osa 62-senttisistä kuitenkin passaa vielä ihan hyvin. En vielä millään haluaisi pakata pois esimerkiksi Benettonin beigeä duffelia (Igen mummunhurmaustakki) ja MeToon fleecevuoritettua Abu-neulehaalaria, joka on ollut ihan loistovaate syksyn ja alkutalven leutoihin keleihin. Hyviksi hankinnoiksi ovat osoittautuneet myös muun muassa Ruskovillan tumput, KikKidin fleecemyssy ja ihanan lämpöiset Uggin Erin-bootsit. ( Jossain mielenhäiriössä ostettu Timberlandin välikausitakki sen sijaan taisi ehtiä päälle tasan kerran ennen kuin keli muuttui liian viileäksi, öh. Onneksi se oli sentään alennuksessa, mutta kyllä ne 25 euroa olisi voinut käyttää fiksumminkin.)

Joulunjälkeisistä alennusmyynneistä saisi varmaan edullisesti myös esimerkiksi ulkohaalareita, joiden hinnat ovat minusta normaalisti aivan tähtitieteellisiä - siis harvoin ostan itsellenikään vaatteita, jotka maksavat yli satasen. Mutta mistä ihmeestä minä tiedän, minkäkokoinen Igge on ensi talvena? Minkäkokoisia sellaiset about puolitoistavuotiaat oikein on?

16.11.2009

Lapsinero

Igge Ipanan viime päivien harjoitukset tuottivat tulosta: hän onnistui ähräämään itsensä hurjalla kiukulla selinmakuulta vatsalleen vanhempien kannustaessa vieressä kuin suuremmassakin urheilujuhlassa. Ja voi sitä riemua, kun napero kellahti ympäri! Uutta taitoa kelpasi sitten kokeilla uudestaan ja uudestaan. Ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Ja uudestaan ja - well, ymmärtänette yskän. Oli vaan pakko kääntyä ja kääntyä, vaikka väsy iski ja ei olis millään jaksanut. Onneksi viime aikojen ehdoton suosikkilaulu Lohikäärme Puff (osaan sen nykyisin ulkoa etuperin ja takaperin, sillä rallatan sitä Igelle varmaan parikymmentä kertaa päivässä) toimi taas ja väsynyt sankari pääsi unten maille.

Kierähtämisen lisäksi Igen viime päivien lempiharrastus on ollut kiljahtelu. Kaveri kokeilee äänijänteitään niin, että mulla sattuu korviin. Erityisen ihanaa kiljahtelu on kylppärissä - ääni kaikuu niin komeasti kaakeliseinistä, että Igge innostuu aivan uskomattomiin kiljuntasessioihin.

On viime päivinä opittu muutakin. Vauvauinnissa Igge innostui räiskyttämään vettä käsillään, ja sitä intoa on nyt riittänyt öisinkin. Lapsi paukuttaa patjaa, sänkyä, itseään ja välillä myös allekirjoittanutta. Samaa perua lienee sekin, että helistin on nyt pop. Ihan uusi hieno askare löytyi tänään, kun Igge sai revittyä palasiksi lasten kirjakerhon mainoksen (joka muuten oli mun laskujen mukaan noin 700. sellainen - kuinka hiivatin monta lapsille suunnattua kirjakerhoa tässä maassa oikein on??).

Oi ihana Igge, mun taitava poikanen. Oltiin miehen kans pakahtua ylpeydestä, kun Igge tajusi, miten pääsee kiepsahtamaan uuteen asentoon, vaikka joku voisi väittää, että maailmassa on ainutlaatuisempiakin kykyjä... Hyvä, ettei ääni lähtenyt kääntyvää lapsineroa kannustaessa. Mitenköhän käy, kun se oppii kävelemään tai sanoo ensimmäisen sanansa? Luultavasti meiltä katoaa viimeinenkin järki. Heippa vaan.

12.11.2009

I <3 yöunet

Mulla on ihan uudestisyntynyt olo: Igge on nukkunut pari viime yötä aivan esimerkillisesti. Toissayönä meni melkein 8 tuntia ilman herätystä ja viime yönäkin 6,5 h ja syönnin jälkeen vielä 2,5 h. Parasta on, että myös minä olen nukkunut nuo ajat. En tiedä, onko unien parantumisen salaisuus vellissä, sillä ollaan annettu molempina iltoina 40 milliä maissivelliä iltasyömisten päälle. Määrähän on aika pieni, mutta ehkä se sitten riittää pitämään masun täynnä pidempään. Tai sitten Igellä vaan muuten on joku parempiuninen kausi. Sama se, pääasia, että univelka on eka kertaa pitkään aikaan pienenemään päin!

Tänään päivällä oltiin liikkeellä oikein varsinaisena karavaanina: meitä oli neljä äitiä vaunuineen. Ja tietysti siis vauvoineen myös. Käytiin Kaivarissa kävelyllä ja pitkällä lounaalla ja vielä päälle lisälenkillä. Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että taidettiin viettää enemmän aikaa kahvilassa kuin raittiissa ulkoilmassa, mutta saatiin me toki jälkimmäistäkin lajia ihan riittävästi.

Oli kyllä kiva päivä. Vauvat käyttäytyivät esimerkillisesti ja äiditkin yrittivät parhaansa. Välillä sekä juttujen taso että kälätyksen volyymi meinasivat karata lapasesta, mutta minkäs teet, kun pöytään sattuu niin monta naista, joilla on paljon asiaa. Mukana oli kaksi syyskuun vauvaa ja taas oli pakko ihmetellä, miten äkkiä nuo natiaiset kasvaa ja kehittyy! Mun pipana ei ole enää mikään pikkupökäle, vaan ihan oikea pieni ihminen.

Kehityksen muuten huomaa ihan arjessakin. Uskaltaiskohan tätä edes kirjoittaa, mutta tällä hetkellä homma tuntuu varsin vaivattomalta. Alkuvaiheen isoin murhe eli syömishomma toimii, nukkuakin saadaan, vatsavaivat ovat olemattomia eikä lapsi ole saanut pitkään aikaan sellaisia itkuraivareita kuin joskus pienempänä, vaan on suurimman osan ajasta melko aurinkoinen tyyppi. Vielä ei kuitenkaan tarvitse juosta perässä vahtimassa, ettei kaveri syö huonekasveja (tai no, mun pystyynkuivuneet yksilöt tuskin aiheuttavat suurta vaaraa) tai kaadu pää edellä pöydänkulmaan tai nuole vessanpönttöä. Kotoakin pääsee helposti liikkeelle myös vauvan kanssa, sillä Igge kulkee mukana joko vaunuissa tai Manducassa ilman suurempia ongelmia, jaksaa katsella uteliaana ympärilleen, jos uni ei maistu eikä enää tarvitse ruokaakaan ihan jatkuvasti. Me likes! Jopa niin, että toisin kuin ehkä kuvittelin, työelämä ei vois tällä hetkellä vähempää kiinnostaa. Tai ehkä se johtuu hormoneista. :)

P.S. Tuosta Manducasta tuli mieleen: eikö ketään muuta pelota, että vauva tukehtuu siinä? Kun musta tuntuu, että se lyttää aina nenänsä vasten mun rintaa, ja sitten mä vahtaan koko ajan, että hengittääkö se. Yritän kääntää päätä sivulle, mutta unissaan Igge tunkee vaan itsepäisesti naamansa mun rintavakoon, eikä siellä VOI olla kovin hyvä ilmastointi. Manduca olisi varmaan huomattavasti ahkerammassa käytössä, jos mun ei tarttis pelätä, että Igeltä loppuu happi siinä.

10.11.2009

Neuvolakuulumisia

Aluksi yksi ilmoitusluontoinen asia: edellisen postauksen otsikko oli tarkoituksella kirjoitettu erikseen. Tätä pilkunviilaajaa siis jäi kauheasti vaivaamaan, että joku kuvittelee mun luulevan, että isänpäivä ei ole yhdyssana. :)

Tänään oli Igen neljän kuukauden neuvola. Mä en taida päästä siitä vaakapelosta eroon ikinä, vaikka jälleen kerran olin ihan turhaan huolissani: poikaseen oli ilmestynyt kuukaudessa 1,2 kiloa lisää rakastettavaa! Pian kolkutellaan siis seitsemän kilon rajaa. Ilmeisesti takana on jonkin sortin kasvupyrähdys, sillä samaan syssyyn myös pituutta oli tullut peräti kolme senttiä eli ukkeli on nyt 65 senttiä pitkä pötkö. Ei ihme, että minusta on tuntunut, että kaveri syö melkoisesti.

Kiinteään ravintoon tutustumista jatketaan, ja parin kolmen viikon päästä poikasen voi kuulemma antaa syödä niin paljon kuin maistuu, jos vatsa käyttäytyy yhtä nätisti kuin tähän asti. Nythän ei olla uskallettu antaa kuin ihan pieniä maistiaisia vasta, mutta kun Igge tuntuu tykkäävän touhusta ja on hurjan kiinnostunut meidän aikuistenkin syömisestä, niin minusta ei ole mitään syytä estää lasta syömästä. Toki maito on edelleen pääravinto - ja mikä parasta, nimenomaan äidinmaito, sillä korviketta ei nykyisin mene käytännössä ollenkaan, kun nuo muutamat soselusikalliset ovat korvanneet senkin vähän, mitä Igge on aikaisemmin saanut. Pikkuhiljaa aikeissa on ottaa ruokavalioon myös jonkin sortin iltavelli ainakin kokeiluun, ehkäpä sillä saataisiin pikkuhiljaa Igelle taas vähän pidempiä unia. (Paitsi viime yönä meni kyllä ihan maidolla kuus tuntia putkeen!)

Korttiin kirjattiin siis, että lapsi kasvaa edelleen hyvin. Lisäksi merkittiin muistiin seuraavaa: "tarttuu leluun, nauraa". (En ole tainnut mainitakaan, että Igge on alkanut hekotella ääneen. Se on kyllä maailman ihanin ääni ikinä. :) Eli Igellä on kaikki hyvin, mikä ei kyllä hirmuisesti meitä yllättänyt, sen verran iloinen ja tyytyväinen kalju pätkä meillä nykyisin asustaa!

Käytiin samalla reissulla myös kiittämässä mun raskausajan neuvolantätiä, sitä ihanaa siis, jota olen täälläkin kehunut moneen otteeseen. Hän on jäämässä eläkkeelle kuun lopussa, vaikka ei uskoisi. Vietiin kiitokseksi kaikesta pullo Veuve Clicquot -shamppanjaa, ja saaja oli erinomaisen ilahtunut. Oli siis varattu oikein aika sille, että vaihdetaan vielä kuulumiset - aika hieno juttu mun mielestä. Julkisen puolen neuvoloista kuulee kaikenlaista, mutta meillä on kyllä käynyt onni sekä äitiys- että lastenneuvolan suhteen!

8.11.2009

Isän päivä

Meidän ihkaensimmäinen oikea isänpäivä meni aika lailla siinä, että isi huolehti sekä lapsesta että äidistä, jota pikkuisen väsytti eilisten "varpajaisten" jäljiltä. Oli kyllä hauskaa, juhliin oli saapunut melkein parikymmentä ihananaista naista. Klaus K -hotellin saunatilassa pidettyjen kekkereiden ohjelmassa oli saunomista, kylpytakeissa ja pehmotossuissa hiippailua, kikatusta, kälätystä ja Singstarin laulamista. Puolenyön maissa siirryttiin vielä pienemmällä porukalla baariin, ja kotiuduin lopulta vasta kolmen maissa!

Vapaailta teki hyvää, mutta ihan hirmuisen usein en tuota jaksaisi paitsi siksi, että Igen hoitaminen on huomattavasti kivempaa ilman juhlaväsymystä, mylös siksi, että on niin tylsää hommaa se pumppailu. Aikamoista säätöä pumppailla ensin parina päivänä muutama pullo varastoon ja sitten illan ja yön aikana vielä pitää huoli, ettei räjähdysvaaraa synny. Henkisesti oli kuitenkin yllättävänkin helppoa olla poissa kotoa muutama tunti, vaikka mikäs siinä oli ollessa, kun tiesin, että Igge on isin hellässä hoivassa.

Isänpäivää juhlistettiin tänään paketilla ja kortilla. Igge taiteili viime viikolla elämänsä ensimmäisen isänpäiväkortin allekirjoittaneen avustuksella. Väreinä käytettiin peruna-porkkanasosetta ja kuningatarsosetta, ja minä asettelin paperia Igen tahmatassujen alle, kun hän heilutteli niitä onnellisena saatuaan sorkkia soseita. Tuli varsin hieno taideteos, eikö? Ainakin saaja oli kovin otettu. Paketissa oli aikas perinteinen isänpäivälahja, Calvin Kleinin pyjamapöksyt, mutta tällä kertaa ne tulivat aitoon tarpeeseen. Miehen entiset, TODELLA monia vuosia hyvin palvelleet kotihousut nimittäin tulivat maallisen taipaleensa päähän viikko sitten, kun mies nosti Iggeä lattialta ja housut ratkesivat takaliston kohdalta vyötärönauhasta takareiteen asti.

Lisäksi lupasin, että ensi vuonna papi saa astua valmiiseen aamiaispöytään, eikä joudu kahden (Tampereella asuva sisko sisilisko oli yökylässä) kankkuspeikon pekoni-muna-aamiaiskokiksi niin kuin tänään. Ehkä isänpäiväksi voisi kehittää kivempiakin traditioita kuin juhlista väsyneen äidin palvelemisen... :)

6.11.2009

Niin muuttuu maailma

Tasan vuosi sitten tänään en meinannut uskaltaa tulla ulos vessasta.

Istuin lattialla ja tuijotin epäuskoisena niitä kuuluisia kahta viivaa hokien ääneen, että ei voi olla totta. Päässä risteili miljoona ajatusta, joista en muista yhtäkään. Kun en muutakaan keksinyt, purin hämmennystäni blogiin - heti ensimmäisenä päivänä jo kahteen otteeseen.

Kesti kauan, ennen kuin oikeasti aloin uskoa, että meille tulee vauva. Tein varmuuden vuoksi neljä raskaustestiä. Pelkäsin vessakäyntejä jonnekin raskauden puoliväliin asti. Uskalsin puhua tulevaisuudesta ilman jatkuvaa "jos kaikki menee hyvin" -varmistelua vasta rakenneultran jälkeen. En edes tiedä miksi hermoilin, kun ei ollut mitään syytä. Raskaus alkoi ihan yrittämättä, eikä taustalla ollut mitään aiempia hankaluuksia.

Kaikesta hämmennyksestä ja hermoilusta huolimatta sisälläni kutkutti lämpöinen tunne. Kannoin epätodelliselta tuntuvaa, mutta onnellista salaisuutta.

Mitä sanoisin, jos nyt tapaisin vuoden takaisen itseni?

Sanoisin, että älä stressaa. Suurin osa raskauksista menee kuitenkin ihan hyvin loppuun asti. Raskaana oleminen ei tunnu aluksi miltään, eikä yhtä raskaana olemisen tunnetta oikein olekaan, vaan kyse on monesta eri osasta koostuvasta prosessista, joka jälkeenpäin tuntuu kovin lyhyeltä.

Sanoisin, että kaikki aikanaan. Totut kyllä ajatukseen, ja luopumisen tuska on lopultakin aika pieni hinta siitä, mitä saat tilalle. Elämä ei lopu raskaaksi tulemiseen tai lapsen saamiseen, siitä se vasta alkaa.

Sanoisin, että tulet välillä repimään hiukset päästäsi ja kiroamaan koko olotilan alimpaan helvettiin. Omituista kyllä, tulet kuitenkin muistelemaan raskausaikaa jälkeenpäin haikeudella.

Lupaisin, että yhdeksän kuukauden päästä sinulla on edessäsi elämäsi hienoin, liikuttavin ja onnellisin kokemus. Kaikesta huolimatta. Vielä et osaa edes kuvitella, millaisia tunteita oman lapsen syntymä sinussa herättää, mutta tulet olemaan sanaton elämän ihmeen edessä.

Niiden kahden viivan jälkeen vuodatettiin litroittain niin ilon kuin turhautumisen kyyneliä, rakastettiin, riideltiin, kiukuteltiin, iloittiin, naurettiin, odotettiin ja oltiin monta kertaa ihan pihalla. Mutta niin se vatsa vain kasvoi ja syntyi ihana Igge, joka täyttää huomenna jo neljä kuukautta.

Igge teki meistä perheen ja toi mukanaan määrättömästi rakkautta. Hän on suurin ylpeydenaiheemme ja suloisen tietämätön siitä, miten isoja tunteita hän meissä herättää. Hän on maailman rakkain pieni poika. <3

4.11.2009

Suhde-, ruoka- ja uima-asioita

Juteltiin eilen illalla miehen kanssa sängyssä niitä näitä, ja tuli siinä sitten puheeksi muun muassa yksi miehen läheisimmistä ystävistä, vanha opiskelukaveri Norjasta. Tällä on jo kouluikäinen poika, jonka äidistä hän on eronnut niin kauan sitten, että minä en vielä tuntenut sen paremmin miestä kuin tätä kaveriakaan. Ihmettelin, että mikähän niille tuli, kun olivat kuulemma eronneet pojan ollessa vuoden ikäinen.

Mies jotenkin kierteli ja kaarteli, mutta kertoi sitten, että pojan äiti ei päässyt eroon raskauskiloistaan eikä sinuiksi uuden kroppansa kanssa, vaan tunsi itsensä epäviehättäväksi eikä esimerkiksi halunnut enää mitään seksiin viittaavaakaan. Lopulta suhteesta hävisi kaikki romantiikka, ja jäljelle jäi pelkkä kämppissuhde.

Glunk. Menin vähän hiljaiseksi tuosta. En pysty uskomaan, että päädyttäisiin samaan ja sitä paitsi meillä on edelleen kipinää ja flirttiä, vaikka mua vähän ahdistaakin tämä oma olemus, mutta sen päätin, että en todella halua jäädä tähän olotilaan kovin pitkäksi aikaa.

Siitä innostuneena yritän nyt ainakin pitää vähän ruokapäiväkirjaa Kiloklubissa, että pysyisin vähän kärryillä siitä, kuinka paljon päivän aikana tuleekaan nassuteltua kaikenlaista herkkua. En siis laittanut mitään laihdutustavoitetta toistaiseksi, mutta on kiva saada palautetta ruokavalion laadusta.

Tästä päästään aasinsiltaa näppärästi myös Igen ruokavalioon. Poikanenhan täyttää lauantaina neljä kuukautta, ja ollaan tässä parina päivänä nyt varovasti maisteltu vähän muutakin kuin maitoa! Eka kerralla mua kyllä vähän itketti, kun mamin maitoporsas sai suuhunsa perunaa. Että noinko iso se jo on, ja kohta se ei enää mua muistakaan, niisk. Toistaiseksi tilanne on kuitenkin peruna 0 - tissi 3. Tänään areenalle marssi kuitenkin paljon kovempitasoinen haastaja, nimittäin mangosose. Igge olisi syönyt varmaan puoli purkkia, jos olisi annettu, sen verran hyvin keltainen herkku maistui. Heti, kun herra oli mukeltanut edellisen maistiaisen loppuun, alkoi vimmattu potkiminen ja suu ammotti auki kuin linnunpojalla.

Muutakin jännää on tällä viikolla vielä luvassa, sillä perjantaina mennään ensimmäistä kertaa vauvauintiin. Oltiin tänään Folkhälsanin infotilaisuudessa, ja homma vaikuttaa kyllä tosi kivalta. Maanantaina hankittu muumiuikkari on jo valmiina (joskin täytynee jotenkin kuroa lahkeensuita vähän kireämmäksi, kun niiden pitäisi kuulemma istua tiiviisti mahdollisen kakkavahingon varalta) ja vanhemmat innosta piukeina. Ainoastaan se vähän arveluttaa, että vauvat kuulemma pissaavat lämpimässä vedessä melko ahkerasti. No, täytyy ainakin muistaa pitää suu kiinni sukeltaessa!

2.11.2009

Tuttaa.

Ei sitä lastenvaatemerkkiä, vaan --tuttaa. Piti kyllä kirjoitella ihan muuta, mutta kun tänään on äidin itkupotkuraivaripäivä.

Olen hirmuisen onnellinen ja kiitollinen siitä, että mulla on monellakin mittapuulla mitattuna osunut elämässä kohdalle kovin hyvä arpa. Suhteet omiin vanhempiin, siskoon ja ylipäätään koko sukuun on läheiset ja lämpimät, jaan elämäni rakkaista rakkaimman miehen kanssa, ystäviä ja hyviä kavereita on varmaan enemmän kuin ihmisillä keskimäärin, olen saanut olla terve, pääsin aikanaan opiskelemaan haluamaani alaa, vaikka se oli yksi Suomen hankalimmista paikoista päästä sisään, minulla on ollut aina töitä, olen ikäisekseni kohtuullisen korkeassa asemassa työelämässä, taloudellisestikin olemme onnekkaassa asemassa ja kaiken lisäksi meille on suotu kaikista suurin onni eli ihana, terve lapsi.

Tietenkään elämä ei ole ollut aina pelkkää onnea ja auvoa, kaukana siitä. Paskaa on niin sanotusti satanut niskaan elämän eri vaiheissa välillä hyvinkin reippaalla annostuksella. Keskimäärin asiat ovat kuitenkin varsin mallillaan.

Siksipä tuntuu vähän nololta ja kovin pinnalliselta kiukutella seuraavasta asiasta: en tykkää tästä post pregnancy -kropasta ja -naamasta. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen sellaisessa tilanteessa, että en vaan tunne itseäni mitenkään viehättäväksi. Kaikki vaatteet ahdistaa. En ole koskaan ollut mikään laiheliini, mutta en myöskään näin iso. Lisäksi sektioarven pussille vetämä vatsa on edelleen sitä luokkaa, että voisin olla neljännellä kuulla raskaana. Tai no, rehellisyyden nimissä: viidennellä. Lisämuhkeutta tuo paisunut rintavarustus, jonka ansiosta ne väljimmätkään vaatteet eivät istu.

Olen yhä kömpelö, lantionseudun liitokset vaan eivät tunnu palautuvan. Kun istun pidempään paikallani, menee kroppa ihan jumiin, ja liikkeellelähtö on hankalaa. Lisäksi naama kukkii. Mulla on aina ollut hyvä iho, mutta nyt tuntuu, että näppylöitä nousee kuin sieniä sateella.

Ei se ulkomuoto mua muuten kiinnostaisi, mutta kun paskat fiilikset vaikuttavat niin moneen asiaan. Ällöttää kaikki ihanan lapseni ristiäisistä ja muista tärkeistä tilanteista otetut kuvat, joissa olen mukana. Ahdistaa, että joudun katselemaan niitä kamalia norsukuvia elämäni loppuun asti.

Ei huvita mennä mihinkään, missä ei voi olla väljissä neuleissa ja toppatakissa ja Ugg-bootseissa. Ihanaiset ystävät ovat järjestäneet mulla puoliyllätysjuhlat (puoli siksi, että mulle paljastettiin tämä eilen, jotta ehdin vähän varautua) ensi lauantaiksi, ja olen siitäkin hirmuisen iloinen ja kiitollinen, mutta ahistaa a) mennä yhteissaunaan ja b) mennä ihmisten ilmoille tällaisessa kuosissa. Ennen vanhaan mua katsottiin... tai siis mitä mä nyt kaunistelen, tarkoitan siis, että miehet katsoi, mutta nykyisin olen - paradoksaalista kyllä ottaen huomioon, että minua on enemmän kuin koskaan ennen - näkymätön.

Kaikista kamalinta on kuitenkin se, että lakanoiden heiluttelu ei nappaa pätkän vertaa. Kun olo on kuin suurella kurpitsalla, ei seksikään maistu. (Saati että sitä kyllä muutenkaan jaksaisi harrastaa niinä harvoina hetkinä, kun lapsi nukkuu...) Ja se tietysti vaikuttaa vähän parisuhteeseenkin. Maailman rakkain mies kyllä ymmärtää, ja vielä me sentään muuten hellitään ja kiusoitellaan ja edes puhutaan aiheesta, ja muutaman kerran on jopa päästy sanoista tekoihin, mutta mä en oikein osaa nauttia siitä, kun olen koko ajan kovin tietoinen kaikista ulottuvuuksistani.

Mies yrittää lohduttaa, että hänen silmissään olen yhtä ihana kuin ennenkin ja että onhan se ihan ymmärrettävää, että raskaus näkyy kropassa, mutta mä haluan takaisin mun normaalin itsetunnon. Tahdon olla nätti ja viehättävä enkä mikään puklunkäryinen kotiäiti virttyneissä trikoovaatteissa. Tahdon olla minä enkä tällainen tantta. Mä haluan taas viihtyä omissa nahoissani!

30.10.2009

Elämä voittaa

Olo alkaa helpottaa, hurraa! Oli muutama aika rankka päivä - ja etenkin yö, Igge on taas vetänyt melkoisia yöhulinoita. Esimerkiksi toissayönä Igge valvoi puoli kolmesta kuuteen, ja oli hurjan seurallinen. Yritin rauhoitella ja kanniskella ja syöttää ja vaihtaa vaippaa ja lauleskella ja vaikka vallan mitä, mutta kaveri vaan killitti silmät suurina ja kertoi juttuja. Flunssainen äiti ei meinannut millään jaksaa, mutta kaikki nukahtamisyritykset torpedoitiin itkulla. Mikähän lienee, kun öistä on parin viime viikon aikana tullut tosi levottomia? Nälästä heräily ei minusta läheskään aina johdu, vaan jotenkin Igge vaan alkaa hillua eikä sitten meinaa rauhoittua millään. Johtuisko se sitten siitä, että utelias pieni mieli käy vähän ylikierroksilla yölläkin, kun on koko päivän imenyt tietoa ympäröivästä maailmasta?

No, tänään käytiin flunssasta ja väsymyksestä huolimatta vähän ulkoilemassa, ja olikin ihanaa olla raikkaassa ulkoilmassa, kun aurinko paistoi. Kävin myös kunnon kotiäidin lailla ostoksilla Citymarketissa. Siellä oli hyllyllinen erilaisia jenkkiherkkuja, ja sorruin ostamaan Pop-Tartseja, kun en ole noita leffoista ja tv-sarjoista tuttuja vohveleita aiemmin maistanut. Valitsin summamutikassa paketin, jossa oli suklaa-vaahtokarkki-möhnällä täytettyjä vohveleita. Olipa muuten imelä elämys, krääks. Mä rakastan sokeria, mutta kyseinen tuote oli kyllä vähän liikaa jopa mulle. Naurattaa kovin paketin tekstit, niissä varoitetaan muun muassa, että jos tuotetta lämmittää liikaa, täyte voi kuumentua, ja kuuma täyte voi aiheuttaa palovammoja. Lisäksi pakkauksessa mainostetaan, että "luonnollisesti ja keinotekoisesti maustetuista" voffeleista saa peräti KUUTTA eri vitamiinia ja hivenainetta. Varsinainen terveystuote siis.

Ihan asiasta kukkaruukkuun, mulla on viime aikoina käynyt muutaman kerran mielessä semmoinen, että voisin vaikka haluta joku ilta vähän ulos ilman miestä ja Iggeä. Siis vaikka syömään jotain epäterveellistä ja ottamaan pari lasillista ja juoruamaan ihan kaikessa rauhassa. Muutama tunti voisi tehdä hyvää, vaikka tiedän jo valmiiksi, että kotiin tulee ikävä.

Kerran me jo juhlimista kokeiltiinkin, mutta en ookaan varmaan kertonut siitä, kun oltiin miehen sukujuhlissa muutama viikko sitten. Oltiin poissa vajaat seitsemän tuntia, ja Igge oli mun vanhempien hyvässä hoidossa. Olin pumppaillut maitoa talteen vissiin reilut pari desiä, ja Igge oli syönyt koko määrän kahdessa osassa ja ollut oikein tyytyväinen.

Mä sen sijaan meinasin räjähtää, unohdin nimittäin pumpun kotiin. Viimeiset puolitoista tuntia olivat todella tuskaisia, kun maito pakkautui rintoihin. Voi kristus sitä helpotuksen tunnetta, kun pääsin pumpun kanssa lavuaarin ylle. Ja kristus sitä maidon määrää, sitä vaan valui molemmilta puolilta. Mies katsoi touhua ja pyysi sitten mua sanomaan ammuu. :) Vaikka siinä vaiheessa parista viinilasillisesta (ja okei, puolikkasta snapsista ja punssista) oli jo aikaa, en syöttänyt Iggeä ennen kuin aamuvarhain. Mulla meni puoli yötä valvoessa, koska ensin piti saada Igge nukahtamaan omaan sänkyynsä (en uskaltanut ottaa viereen, kun olin kuitenkin vähän ottanut) ja aika pian rinnat olivat taas niin täynnä, että niihin koski. Mutta opinpa ainakin, että ilman pumppua en enää poistu Igen luota paria tuntia pidemmäksi ajaksi.

Vaikka kyllä mulle muutenkin tuli ikävä herra Höpöstä jo joskus jälkiruoan kohdalla. Oli ihana tulla kotiin, kun sain syliin unenlämpimän poikasen, joka puski nenäänsä mun kaulakuoppaan ja ynisi onnesta. Mun pieni. <3

Sinänsä olin kyllä hyvillä mielin juhlissa, kun tiesin, ettei Igge voisi parempia lapsenvahteja saada kuin isovanhempansa. Harmi vaan, että he asuvat 380 kilometrin päässä, niin kovin lyhyellä varoitusajalla hoitoapua ei järjesty. Muiden hoitoon en vielä taitaisi uskaltaa Iggeä jättää... Milloin te olette jättäneet (jos olette) vauvanne ensimmäistä kertaa jonkun muun kuin lapsen isän hoiviin pidemmäksi aikaa? Kuka sai kunnian ja miten meni?

26.10.2009

Blääh

Mulla on ensimmäinen flunssa yli vuoteen. Raskausaikana mikään pöpö ei tarttunut, mutta nyt on pää täynnä pumpulia, nenä tukossa ja olo aika kamala. Tän täytyy olla miesflunssa, kun olo on näin tokkurainen (ainakin meillä miehellä on ilmeisesti aina paljon pahemmat taudit, sillä kun mies sairastaa, niin se Sairastaa isolla ässällä ;). Melkein kaikki tropitkin on kielletty imetyksen takia, joten latkin Panadol Hotia ja c-vitamiinia ja kärsin. Toivottavasti Igge säilyy terveenä.

Sairastaminen on aina hanurista, ja nyt se vasta hanurista onkin, kun on tuo napero tuossa hoidettavana. Pinna on noin kolme milliä pitkä, enkä meinaa yhtään jaksaa mitään kitinöitä. Onneks vauvalla on papi, joka jaksaa viihdyttää. Ja juuri nyt lastamme viihdyttää Buu-klubben, kröhöm.

Kiitos tsemppailuista edelliseen! Mies oli tänään työhaastattelussa. Kävi miten kävi, niin pidän hyvänä merkkinä, että pääsi jo yhteen haastatteluun viikon sisällä lomautusilmoituksesta. Luulis että tollaiselle kielitaitoiselle ekonomille löytyy töitä (se rontti puhuu sujuvasti viittä kieltä, olen vähän kade, kun itsellä on paletista haipuneet vähemmän käytetyt kielet saksa ja ranska enkä enää uskalla sanoa puhuvani sujuvasti kuin kolmea). Vähän ollaan mietitty ulkomaille lähtöäkin, voishan sitä pari vuotta katsella jonkun muunkin maan hiekkalaatikoita. Mutta saa nyt nähdä, kuinka tässä käy.

Ei mun päässä nyt liiku mitään. Painun peiton alle ja syön vähän suklaata. Jospas tää tästä sitten taas.

Ja nyt toi lapsi vielä kakkas. Pakko kutsua papi apuun, mamma ei ny jaksa!

19.10.2009

Kirkasta ja harmaata

Edellisen kirjoituksen jälkeen meni vielä pari yötä aika levottomasti, mutta viime yö oli rauhallisempi. Aloitettiin iltahommat siinä yhdeksältä, käytiin vähän pesulla ja vaihdettiin pyjama päälle. Sitten Igge leikki vielä jonkin aikaa leikkimatolla (josta on muuten viime päivinä tullut ISO hitti, vauva viihtyy siinä jumpaten sekä leluille jutellen ja niitä tutkien jopa puolisen tuntia), minkä jälkeen mentiin makkariin syömään, lukemaan iltasatu ja sitten vaan rauhoittumaan. En meinannut saada lasta millään nukahtamaan sänkyyn sylin sijaan, mutta viimein siinä kymmenen maissa sitkeä sissimme antoi periksi ja lähti unten maille. Laitoin siis lapsen sänkyyn, ja kun kitinä alkoi, niin yritin rauhoitella ensin sängyssä ja jos (tai kun) se ei onnistunut, otin vauvan syliin, mutta laitoin taas takaisin sänkyyn, kun hän oli rauhoittunut. Voin kertoa, että tätä toistettiin melko monta kertaa...

Parin tunnin päästä Igge heräsi syömään, ja sen jälkeen hän nukkuikin viisi ja puoli tuntia eli puoli kuuteen asti! Mä heräsin itse ensin, kun alkoi olla niin pinkeä olo. Pikatankkauksen jälkeen Igge nukkui vielä puoli kahdeksaan ja siitä taas syönnin jälkeen puoli kymmeneen. Sitten olikin pitkä pirteä pätkä, kunnes pieni mies simahti päikkäreille joskus yhdentoista jälkeen. Saas nähdä, kuinka kauan unet kestää... (Edit: kestivät noin tunnin :)

Oma olo on hyvin nukutun yön (tai no, hyvin ja hyvin, entisessä elämässä hyvin nukuttu yö oli ihan jotain muuta) jäljiltä paljon viime viikkoa parempi. Mikä onkin hyvä, sillä mies soitti juuri, että tänään oli julkistettu yt-neuvotteluiden tulokset, ja niiden yksikkö lomautetaan marraskuusta eteenpäin jopa puoleksi vuodeksi. Yllätys se ei sinänsä ollut, mutta kuka tietää, että onko siellä puolen vuoden päästä enää työpaikkaa, mihin palata - ilmeisesti yksikköä laitetaan tiukoilla toimenpiteillä myyntikuntoon.

Positiivista on, että meillä ei ole asuntolainaa eikä erityisesti muitakaan velkoja, eikä tulopuolikaan ole mitenkään katastrofaalinen, kun minä olen vielä äitiys- ja pian vanhempainvapaalla ja mies saa tietysti ansiosidonnaista. Ja ainakin miehellä on sitten aikaa olla Igen kanssa sekä tietysti etsiä uutta työpaikkaa kaikessa rauhassa.

Mutta fiilis on silti vähän niin kuin tuo sää, harmaa. Vähän pelottaa, että miten mies jaksaa. Äsken se kyllä kuulosti ihan reippaalta, ja sanoi, että oikeestaan on helpotus, että kuvio on nyt selvä, mutta en tiedä, kuinka äkkiä turhautuminen iskee. Ja en tiedä, mitähän siitäkin tulee, jos ollaan tosiaan täällä puoli vuotta yötä päivää yhdessä? En edes uskalla ajatella. Vaikka olen kitissyt siitä, että on aika rankkaa olla lapsen kanssa kaksin pitkät päivät, niin mieluummin kuitenkin se. Vähän sellainen itsekäs ajatus kävi mielessä, että haluaisin äitiyslomailla rauhassa... Pari kuukautta niin, että ollaan molemmat täällä, olisi oikeastaan kivaakin, mutta entäs jos se on tosiaan se puoli vuotta?

Mies ei oo ehtinyt olla tuolla kuin vähän reilun vuoden, mutta tämän piti olla varma ja pitkäaikainen duuni, kun kyseessä on iso ja tunnettu yhtiö. Vaan ei kai nykyisin tiedä mistään. Oon salaa aika helpottunut, että en ole töissä juuri nyt. Tää tämänhetkinen pomo ei ainakaan toistaiseksi voi lomauttaa mua, oli maailman taloudellinen tilanne mikä hyvänsä.

16.10.2009

Onko rytmii vai ei?

Tänään väsyttää, ja siks kiukuttaa. Igge on ollut pari kolme yötä tässä jotenkin ihan tolkuttoman levoton, pyörii, hyörii ja ähisee unissaan ja minä en saa nukuttua. Lisäksi se napostelee, siis syö vähän, nukahtaa, herää tunnin päästä nälkään, syö taas vaan vähän, nukahtaa, herää ja niin edelleen puoli yötä. Ja taas mamma valvoo. En mä ole mikään popcorn-kulho!

Parina iltana ja tänään myös päivällä on täällä saatu tuta myös Igen temperamentti. Hirmuraivari on iskenyt ihan jostain mitättömästä yhtäkkiä, esimerkiksi siitä, että yritettiin siirtää puoliunessa torkkuva vauva isin syliin nukahtamaan tai tissiä on tarjottu väärään aikaan. Ehkä Igge on ihastunut omaan, viime päivinä kovasti vahvistuneeseen ääneensä, kun tuntuu, että se jää välillä itsekin kuuntelemaan huutoaan. Mutta ai että joskus meinaa tulla turhautuminen, kun väsyttää ja siihen vielä yks saa päälle kunnon räyhäraivarin. Päivällä esimerkiks, kun Igge alkoi kitistä ja tarjosin päiväkattausta maitobaarissa, niin hän loukkaantui verisesti ja alkoi huutaa. No minä tietysti laitoin baarin kiinni herraa miellyttääkseni, niin tämä huutaa vielä kovempaa ja kun taas avasin baarin, niin tarrasi aivan epätoivoisena kiinni. Niiskutti vielä kyynel silmäkulmassaan ja mulkoili mua sen näköisenä, että miten mä kehtaan tuolla lailla nälässä pitää pientä lasta. Että otapa hänestä nyt sitten selvä! Puuh. Ja just kun pinnani on kireä kuin Ricky Martinin housut, lapsukainen väläyttää mulle suloisimman ja onnellisimman hymynsä, ja sitten taas ihmettelen, että kuka se kiljukaula täällä äsken oli, eihän se voinut ainakaan olla mun aurinkoinen vauvalaiseni!

Nyt on alkanut mietityttää tämä rytmihomma. Kun siis tähän asti en oo pitänyt mitenkään kirjaa siitä, miten Igge syö ja nukkuu, vaan suurimmaksi osaksi on menty fiilispohjalta. Viikon verran on kuitenkin yritetty noudattaa edes sellaista kaavaa, että Igge söisi aina heti herättyään, sitten leikitään (tai katsotaan telkkaria, jos äitiä kovin väsyttää, öhöm) ja kun vauva alkaa haukotella, napataan laps kainaloon ja yritetään saada unille. Tavoitteena on siis se, että Igge osaisi nukahtaa ilman tissiä, jotta ei olla sen kanssa sitten pulassa tulevaisuudessa. Suurimmaks osaksi se toimiikin aika hyvin.

Mutta missä vaiheessa vauva alkaa tai sen pitäisi alkaa nukkua harvemmin ja kerralla pidempään? Miten sellaista voisi edistää? Igge ei nimittäin nuku pitkiä, yli puolen tunnin unia muualla kuin vaunuissa, eikä joka päivä vaan ole mahdollisuutta lähteä vaunuttelemaan samaan aikaan. Ja miten tuon lapsen saisi illalla aikaisemmin nukkumaan? Kun se yöunen tulo tuntuu erilaisista yrityksistä huolimatta venyvän aina sinne yhdentoista tuntumaan, ja musta olis melko kiva, jos meillä aikuisilla olisi joskus edes hetki yhteistä aikaa...

12.10.2009

Piikkejä pienelle

Oltiin tänään Igen 3 kk:n neuvolatarkastuksessa. Korttiin kirjattiin jotakuinkin seuraavaa: "Hyvä kasvu. Tavoittelee lelua. Jäntevä." Kotona hän kyllä tarttuukin leluihin, mutta kesken päiväunien herätettynä ei neuvolantädin haaleanpunainen muovinalle oikein jaksanut kiinnostaa. Muuten poikanen kyllä käyttäytyi oikein hienosti, jutteli ja flirttaili tädille oikein urakalla.

Mamia jännitti taas eniten se vaaka, mutta turhaan: painoa oli tullut n. 190 grammaa/viikko. Ja arvatkaa vielä mitä? Kun kerroin, että olen antanut Tuttelia 30-50 ml kerrallaan pari-kolme kertaa päivässä, niin neuvolantäti totesi, että määrät ovat niin pieniä, että käytännössä voidaan sanoa, että Igge on täysimetyksellä. Ei sillä, että sillä termillä nyt niin suurta väliä olisi, mutta sainpa kuitenkin varmistuksen sille, että käytännössä sillä, onko vauvan ruoka äidinmaitoa ihan sataprosenttisesti vai vähän alle, ei ole mainittavaa merkitystä.

Käynnin lopuksi oli sitten vuorossa vähän ikävämpiä juttuja, nimittäin rokotukset. Rotarokotteen kakkososa annettiin suun kautta, mutta tutkimusrokote ja se kummallinen kirjainyhdistelmärokote tuikattiin Igen ihaniin reisimakkaroihin. Ei mahtanut mitään, mulla tuli tippa linssiin, kun lapskulta päästi surkean itkun. Snif. Oisin vaan tahtonut pelastaa murun heti syliin, mutta piti odottaa, että laastarit oli laitettu paikalleen. Itku loppui kyllä lyhyeen, mutta nyt illalla Igge oli itkuinen ja tuntui kovin lämpöiseltä. Laitettiin siis peppuun (ei omaan) Panadolia, minkä jälkeen lapsukainen on lähinnä nukkunut paria maitohuikkataukoa lukuunottamatta. Ja eikös se oo niin, että uni paras lääke on, joten toivotaan, että huomenna Igge on oma, iloinen itsensä taas.

Voi, tuossa se tuhisee mun vieressä sohvalla. On se kyllä ihana. Mun oma ilohippunen ja onnenmurunen, suloinen herra Höpönen. Rakastan! <3

7.10.2009

Kolme kuukautta

Igge täyttää tänään maagiset kolme kuukautta. Toistaiseksi en ole huomannut valtavaa eroa eiliseen, joskin vissiin tuo harmaa keli väsyttää vauvaa niin, että tässä vedellään laskutavasta riippuen jo päivän toisia tai kolmansia päikkäreitä.

Merkkipäivän kunniaksi kirjattakoon ylös seuraavia edistysaskeleita:
- Igge kannattelee päätään tosi tanakasti
- lelut ovat alkaneet kiinnostaa, Igge tavoittelee niitä ja onnistuu välillä saamaan ne kiinnikin
- Igge on löytänyt kätensä, hän tuijottelee ja maistelee niitä innolla
- eräänä iltana tuijotuksen kohteeksi pääsivät myös jalat
- äänivalikoima sen kun laajenee, meillä asuu nykyisin varsinainen satakieli kaikkine kurlutuksineen ja kiljahduksineen
- harjoitukset kääntymiseksi ovat alkaneet isin suosiollisella avustuksella. Toistaiseksi tuloksena on ollut lähinnä ähinää kylkiasennossa, mutta kyllä se siitä!

Viime lauantaina Igge sai nimen. Juhlallisuudet menivät hyvin, juhlakalu nukkui koko toimituksen ajan eikä herännyt edes, kun sai vettä päähän. Etukäteen vähän hermostutti, että kuinka mun pinna kiristyy, kun ollaan miehen vanhemmilla. Pelkäsin, että tilaisuudesta tulee pönäkkä ja jäykkä, kun juhlitaan siellä kristallikruunujen, arvotaulujen ja antiikkihuonekalujen keskellä, mutta onneksi tunnelma oli lämmin. Papin suomenkielessä oli ehkä hieman toivomisen varaa, mutta puheen sisältö oli kaunis eikä liian hengellinen.

Ehkä paras palaute tuli miehen isältä, joka on siis yli 80-vuotias sodankäynyt kauppaneuvos. Hän sanoi, että kauneinta koko toimituksessa oli se, miten lämpimästi me tuoreet vanhemmat oli katsottu toisiamme. Niisk. <3

Jaa niin, jottei nyt ihan hempeilyksi mene, niin lopuksi haluaisin tietää, että mihin voi reklamoida, kun vastoin odotuksia en tänä aamuna mahtunutkaan vanhoihin housuihini. Vaikka se kolme kuukautta on mennyt ja vaikka edelleen ruokin lastani pääasiassa äidinmaidolla suoraan pakkauksesta (mitä en sivumennen sanoen olisi kaksi kuukautta sitten uskonut). Huijausta!

28.9.2009

Home sweet home

Oltiin koko viime viikko mun vanhempien luona, kun mies oli työmatkalla. Oli kyllä mukavaa, mummi ja ukki muodostavat aivan erinomaiset vauvanviihdytysjoukot, ja mä pääsin mm. neljä kertaa saunaan kaikessa rauhassa sekä lauantaina miehen kanssa ravintolaan syömään! Oli aikas omituinen olo olla liikkeellä ilman herra Höpöstä a.k.a Iggeä, mutta kun makuun pääsi, niin oisin ehkä viihtynyt pitempäänkin. Vaikka se fiilis kyllä katosi heti kun tultiin takaisin, ja pääsin nuuhkimaan Igen niskavilloja. (Päälaelta voi tällä hetkellä nuuhkia lähinnä nahkaa, kun siellä on käynyt melkoinen kato...)

Igge tuntuu kasvavan silmissä. En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta Tuttelia menee koko ajan vähemmän ja tiiseliä enemmän ja kaveri vaan laajenee sekä pituus- että leveyssuunnassa. Kävin tänään tossa digitaalivaa'alla Igen kanssa ja ilman, ja vaikka se ei tietysti ihan tarkka olekaan, niin näyttää siltä, että kahdessa viikossa on tullut taas joku 700-800 grammaa lisää. Siis Igelle, ei mulle. Ilmen Iggeä vaaka sen sijaan näytti ihmeellisen pientä lukemaa. Siis toki ollaan vielä kaukana normaalinumeroista, mutta suunta näyttäis olevan oikea. Viime viikon ahkera vaunuilu näyttää purreen!

Paitsi että Igge on kasvanut, tuntuu viikossa tapahtuneen hurjaa kehitystä myös muuten. Uusia taitoja ovat mm. kiljahtelu, jumppakaaressa roikkuvien lelujen määrätietoinen huiskiminen, pään kannattelu hyvin tärkeännäköisenä sekä vatsallaan että pystyasennossa sekä valitus. Siis ei itku, vaan sellainen äjjäjjäjjäjjäj-valitus, kun ahistaa. Ei voi mitään, että meinaa naurattaa, kun yks pikkutirppana aloittaa hämmentävän aikuismaisen valituksen. Lisäksi hän viihtyy välillä yllättävän pitkäänkin sitterissä tai leikkimatolla hillumassa.

Tämä viikko onkin sitten yhtä haipakkaa, sillä lauantaina on vihdoin Igen ekat bileet eli kastejuhla. Ei nyt ihan ehditty sen suositellun kahden kuukauden sisään, mutta jospas se nyt ei olis iso ongelma. Ei kai ne voi sieltä Väestörekisteristä ilmoittaa, että voivoi, teidän poika se jää nyt nimettä, kun ette ole ajoissa hoitaneet asiaa. Eihän...?

Oltiin menossa tänään tapaamaan pappia, hirveellä kiireellä hässäköitiin tässä aamulla melkoisen levottoman yön jälkeen ja eikö Igge rusauttanut kaiken kruunuksi vielä vaipan täyteen tavaraa. Mä jo revin tukkaa päästä, että ei tuu mitään tästä touhusta. Mies päätti siinä sitten kaiken keskellä, siis kun oltiin jo ulkovaatteet päällä ja minä köytin lasta turvakaukaloon, vielä tarkistaa osoitteen kalenteristaan, missä vaiheessa kävi ilmi, että tapaaminen onkin vasta huomenna. No, ainakin kiire loppui siihen.

Nyt Igge nukkuu ja mun tekis kans mieli. Mutta en taida ehtiä päikkäröidä, kun pitää saada kaikki valmiiksi lauantaita varten. Sitä paitsi toi ipana taitaa juuri herätä, ainakin tuolta kuuluu ihan sellainen ähinä...

15.9.2009

I niin kuin...

..ILO. Hahhaa, luulitte kuitenkin että Siitä Yhdestä Asiasta taas. No okei, oikeassa te kyllä olittekin, ei sillä. Mutta tällä kertaa fiilikset on hieman erilaiset kuin viimeksi. Uskaltaisko tätä nyt kirjoittaakaan, mutta mutta... muutama päivä on mennyt ilman yhtään kiukkuraivaria tai edes kovin merkittävää kiljuntasätkintäkitinää! Ja arvatkaa mitä vielä! Igge oli kasvanut alle kahdessa viikossa 625 grammaa! Siis yli tuplat tavoitteesta! Nyt ollaan komeesti omalla käyrällä taas, eikä tarvii enää mennä ylimääräisiin kontrolleihin!

Siis mitä ilmeisimmin Igge ei ole ainakaan nälässä ollut. Yksi selitys viime viikon raivoihin voiskin hyvinkin olla se, että hänellä ei vaan ollut nälkä. Mami vaan tuskissaan yritti saada lapsen syömään, kun pitäähän sen syödä. Mutta ilmeisesti kumittomuus ja sitkeä harjoittelu ja ikä on tehneet sen, että Igge saa ruokaa tehokkaammin ja nopeammin.

Lisämaitoa Igge on saanut (ja saa ainakin toistaiseksi edelleen) purkista noin 100-200 ml vuorokaudessa, vähän riippuen siitä, miten syömishomma on muuten sujunut ja olenko jaksanut pumppailla vai otetaanko pullosta pelkkää Tuttelia. En oo jaksanut ottaa enää kamalaa stressiä siitä pumppaamisestakaan, kun tuntui, että tässä välillä istuin vaan joko imettämässä tai pumpun päässä. Hullukshan siinä tulee. Mutta siis, Igge pullottelee muutaman kerran päivässä, yleensä aamulla, lounasaikaan, illallisella ja sitten yöksi. Yöt menee ilman ja päivälläkin muutama syöttö.

Mun päässä tapahtui tässä hiljattain suuri valaistuminen: korvike ei kumoa äidinmaidon hyviä vaikutuksia. Yksinkertainen juttu, I know, mutta unohtuu helposti, kun välillä tuntuu, että Tutteli on seuraava Saatanasta ja kauhia myrkky, jota pitää välttää kuin ruttoa. Mä en vaan suostu uskomaan, että lopputuloksen kannalta on kovinkaan suurta eroa siinä, onko ravinnosta sitä Pyhää Tissipiimää sata vai 80 prosenttia. Tai onko ollenkaan, pullollakin kasvaa hyviä ja fiksuja lapsia.

Täysimetystä suositellaan kuudeksi kuukaudeksi, mutta Suomessa täysimetystä kestää keskimäärin reilun kuukauden verran. (Vaikka terminä koko täysimetyskin on aika onneton, ihan niin kuin joku tahallaan jättäisi osan maidostaan antamatta lapselle...) Mun tuttavapiirissä on melkein enemmän näitä itkupotkutaistelutarinoita ja aikaisin loppuneita imetyksiä kuin oppikirjaimetyksiä (en haluaisi sanoa onnistuneita imetyksiä, kun onnistuminen on minusta ennemminkin sitä, että vauva ja vanhemmat voivat hyvin), olen huomannut nyt, kun olen tästä asiasta tapani mukaan puhunut aika suoraan. Tähän hommaan voisi antaa jonkinlaista valmennusta jo äitiysneuvolassa, että osaisi esimerkiksi sairaalassa vaatia apua oikealla tavalla.

Mutta anyway, juuri nyt on aika hyvä olo. Igge on ihana ja aurinkoinen ja osaa jo vaikka mitä. Esimerkiksi hurmata tädit ja useimmat sedätkin. Ja ai että se lämmittää sydäntä, kun omaa lasta kehutaan kauniiksi ja suloiseksi ja ihanaksi. Siinä sitä sitten itse pörhistelee ylpeänä, että juu, minun tekemä, eikö vaan ookin melkoinen mallikappale!

(Niin ja sitä paitsi kävin eilen kampaajalla ja kun tukka on hyvin, kaikki on hyvin, eikös juu?)

10.9.2009

Iso I taas kerran

Tästä tulee kohta yks imetysblogi... Mutta tämä asia nyt vaan täyttää päivät, niin pakko johonkin purkaa!

Eilen illalla syöminen taas onnistui jossain vaiheessa vähän paremmin, tosin pieniä keskeytyksiä tuli, kun Igen oli pakko välillä kiljahdella iloisesti ja hymyillä koko pienen naamansa leveydeltä. Siis kuuhulluus sillä varmaan on. Yöllä se söi kerran ihan nätisti, ja sitten taas siinä kuuden maissa sai raivarin. Mutta kun pullo oli syöty, maistui taas tissikin!? Ja nyt aamupäivällä otettiin vähän tissihuikkaa, mutta sitten taas meinas mennä naama nurinpäin. Muutaman minuutin päästä maistui taas, hetken aikaa, kunnes alkoi kiukuttaa. Tätä toistettiin tunnin verran, sitten taas syötiin pulloa ja sitten vielä tiiseliä, kunnes alkoi hirveä ähinä ja puhina, joka päättyi siihen, että oli aika pikaiseen lähdettävä vaipanvaihtoon. Urakan päätteeksi kaveri nukahti tuohon sohvalle ihan muina miehinä.

Soittelin neuvolaan, ja kuulemma voi olla, että vauva hermostuu vatsavaivoihin, tai sitten siihen, että maitoa tulee liikaa tai siihen, että sitä tulee liian kovalla paineella, tai sitten siihen, että sitä tulee liian hitaasti ja häntä laiskottaa, tai sitten ketutuksen takana joku muu syy. No kiitos tästä, nytpä onkin selvää, mikä vaivaa ja mitä tehdä.

Eikä mua tämä (toivottavasti!) väliaikainen kiukuttelu muuten häiritsisi, mutta kun sitä painoa ei muutenkaan ole tullut mitenkään ylitsevuotavasti, niin ahistaa, että lapsi laihtuu. (Vaikka ei se kyllä siltä näytä.) Taidan kuitenkin käyttää Igen neuvolan vaa'an kautta, niin ei tarvi miettiä sitä painoasiaa.

Bläähbläähblääh. Lähden Stockalle kahvittelemaan, siellä on se turvavessakin lähellä, jos ei syöminen muuten onnistu! Periksi en anna, ainakaan vielä. Huomisesta tai ensi viikosta en sitten lupaa mitään.

9.9.2009

Kuuhulluus?

No niin, muutama päivä meni taas ihan jees. En ole syönyt suklaata enkä salmiakkia, jotta lapsukaisen ei tarvitsisi pöristä. Tänään on kuitenkin taas vedetty muutamat oikein reippaat tissiraivarit, voi kristus.

Siis Igge alkaa syödä ihan nätisti ja normaalisti, mutta jonkin ajan päästä alkaa kiemurtelu ja kiljuminen. Sitten ei kelpaa tissi, ei millään. Minä hyssytän ja hytkytän ja röyhtäytän, kaveri turisee ja välillä myös puklaa (joten kai sinne sisäänkin on jotain ehtinyt mennä), tuijottaa mua syyttävästi ja alkaa kirkua heti, jos vaan yritän edes tarjota sitä tissiä. Pari kertaa on mennyt hermo niin, että olen sitten lykännyt sille pullon, koska en halua (enkä uskalla, koska sitä painoa seurataan edelleen) pitää vauvaa nälässä eikä mun pää kestä sitä räyhäämistä. Tosin tästä saan sitten hirveän huonon omatunnon, kun lapsi saa Tuttelia.

Yritän aina myös pumpata, mutta en oikein saa enää sillä pumpulla maitoa irti - en tiedä, johtuuko se siitä, että siinä vaiheessa sekä minä että lapsi ollaan jo stressaantuneita, hikisiä ja hermoraunioita. Rentoudu siinä sitten. Puuh.

Tyyppi on syönyt tänään (yön ja aamun lisäksi) tasan kerran ilman huutoa, nimittäin Stockan vessassa. Menee vähän hankalaksi, jos pitää sinne lähteä ruokkimaan joka kerta, kun lapselle tulee nälkä.

En ymmärrä, mikä nyt on vikana. Maitoa näyttää tulevan, mutta silti vauva huutaa. Syöminen onnistuu jo hyvin ilman rintakumia, sitä ei ole käytetty enää reiluun viikkoon. Yöllä (kopkop koputetaan puuta) syöminen on tähän asti sujunut ilman ongelmia. Mutta joku sitä nyt riivaa. Kuuhulluus, ehkä?

(Ps. En tajua, miksi kaikissa maailman imetysoppaissa ja -ohjeissa koko ajan toitotetaan, miten tärkeää se imetys on. Luulisin, että useimmiten kyse ei ole siitä, että äidit eivät haluaisi imettää, vaan siitä, että se on välillä yhtä helvettiä. Tuskinpa kukaan hakee neuvoja ja apua imetykseen, jos ei ole siihen halukas? Sen äidinmaidon ja imetyksen jatkuva ylistäminen lisää vaan stressiä ja huonoa omaatuntoa, mikä ei ainakaan helpota tilannetta, kun muutenkin välillä tuntuu, että pää räjähtää tähän vääntämiseen.)

5.9.2009

Raivoräyhälauantai

Olin kirjoittanut valmiiksi tekstin, jossa jo varovasti olin kertomassa, että imetyshomma alkaa ehkä viimein sujua, kun Igge oppi syömään ilman rintakumia ja paino lähti iloisesti nousuun. Olis pitänyt arvata, että ei kannata iloita liian aikaisin - tämä päivä on nimittäin ollut totaalisen hermoja raastava.

Aamuruokailu siinä 6-7 maissa meni vielä oikein mallikkaasti, ja nukuttiin Igen kanssa sitten auvoisasti aina kymmeneen asti. Mies on päivän jossain moottoripyöräsafarilla tai jossain, mitä olen ajatellut todella lämpimästi useaan otteeseen. Mies oli kysynyt etukäteen, että sopiiko reissu, mutta en muistanut enää asiaa, ja alkoi riipiä tuhottomasti, kun tajusin, että lauantai on ihan niin kuin maanantaitiistaikeskiviikkotorstaiperjantaikin. Muutenkin ärsyttää, että mies vaan voi lähteä päiväksi tekemään jotain omia juttujaan, ja vielä enemmän ärsyttää, että se ärsyttää. En halua tulla katkeraksi marttyyririivinraudaksi, joka istuu kotona tukka pystyssä ja happamalta maidolta haisten ja vie ilon muidenkin elämästä. (Tästä varmaan lisää myöhemmin.)

No, joka tapaukessa. Igge alkoi siinä kymmenen maissa taas syömäpuuhiin, ja alku meni ihan normaalisti, mutta sitten yhtä äkkiä alkoi kiukku. Kaveri jumppasi jalkojaan, pörisi ja turisi, kiljui suoraa huutoa, pörisi taas, räyhäsi ja raivosi, eikä suostunut enää syömään. Huutoa kesti ja kesti, kunnes lapsi uinahti syliin. Yritin laittaa Igen jossain vaiheessa sohvalle, että pääsisin vessaan, mutta tietysti se heräsi ja alkoi huutaa pää punaisena. Ajattelin, että nälkähän sillä ja tarjosin tissibaaria, mutta taas toistui sama kuvio: vähän aikaa syöntiä ja sitten pierua ja huutoa. Ja lopulta pelkkää pierua ja huutoa ja yks kappale itkeviä äitejä.

Mittasin hätäpäissäni kuumettakin, ei ollut ja sitten soitin tädille, joka on myös kätilö koulutukseltaan, että mitä mä tälle teen. Täti neuvoi kokeilemaan, josko pullosta menis ruokaa ja lupasi tulla reilun tunnin päästä tsekkaamaan tilanteen. Omaa maitoa ei sattunut olemaan tallessa, enkä sitä pystynyt pumppaamaankaan, kun lapsi räyhäsi kainalossa, joten kaadoin pulloon Tuttelia ja eikun ääntä kohti. Siitä maito sitten upposi vauvaan, joka kiljui ja röyhtäili ja piereskeli vielä jonkin aikaa, mutta rauhoittui sitten. Ja olikin aivan aurinkoinen tädin tullessa kylään. Täti epäili, että olen ehkä syönyt jotain mausteista, joka aiheutti ilmavaivat ja sai maidon maistumaan omituiselta (öhöm, saatoin eilen syödä ainakin melkoisen mausteista kanacurrya).

Jossain vaiheessa Igelle tuli taas nälkä, ja silloin tissi kelpasi ihan normaalisti - joskin tyyppi nukahti aika pian, neljän ja puolen tunnin itkukiukkusessio väsytti ilmeisesti paitsi äidin, myös lapsen. Pienten unien jälkeen Igge otti taas vähän hörppyä ja nukahti sitten uudestaan ja on nyt nukkunut jo pari tuntia. Mä oon niin väsynyt, etten jaksa edes nukkua. Tulis nyt kotiin se yks moottoripyöräsankari sieltä ja pitäisi huolta perheestään! Täällä kaivataan syliä ja kannustusta ja sympatiaa. Niin ja ruokaa, mutta ei mitään kovin mausteista tällä kertaa...

25.8.2009

Luksusta on...

...saada käydä vessassa ja suihkussa kaikessa rauhassa eli niin, että ensimmäistä asiaa toimittaessaan pystyy selailemaan uutta Ikean katalogia ja että jälkimmäiseenkin on aikaa niin paljon, että hoitoaine ehtii vaikuttaa.

(Igge ja mies ovat visiitillä famun luona, ja mä päätin käyttää ajan itseni hemmotteluun - mikä nykyisin siis näköjään tarkoittaa skumppabrunssin ja dayspan sijaan pytyllä istumista ja säärikarvojen ajelua. No, ainakaan mun hemmotteluhetkiin ei uppoa omaisuuksia!)

24.8.2009

Syksyn tukkamuodin ykkönen

Iggen ihana, tumma pörrötukka on alkanut ohentua ohimoilta. Byääh! Tämänhetkinen malli tuo ikävästi mieleen Palanderin Kallen. Jänskää kuitenkin nähdä, että millaista karvaa on tulossa tilalle, kihartuvaa ja tummaa kuin isällään, vaaleaa, paksua ja taipuisaa kuin äidillään vai kenties jotain muuta. No, pääasia (sic), että JOTAIN kuitenkin.

Viikonloppuna juhlittiin sedän melkoisen vauhdikkaita kuuskymppisiä. Igge ei 180 vieraan ja livemusiikin aiheuttamasta metelistä piitannut, vaan veteli vaunuissaan sikeitä kaikessa rauhassa heräten illan aikana vain syömään ja vaipanvaihtoon. Lauantaina oltiin mun vanhempien kanssa Seurasaaressa. Kierrettiin koko saari ja meillä oli tosi kiva päivä, kun aurinkokin paistoi komeasti. Tosin loppuvaiheessa mun lantionseudun luusto oli sanoa sopimuksensa totaalisesti irti - ilmeisesti lenkki oli pikkuisen liian pitkä ottaen huomioon, että Igge syntyi vain reilut kuusi viikkoa aiemmin. Muutenkin olen huomannut, että liian pitkät/reippaat lenkkeilyt aiheuttavat - tattadaa - liitoskipuja! Siis niitä samoja p*rkeleen kolotuksia, joita kiroilin joskus huhti-toukokuussa.

Monesti väitetään, että vauvan kolme ensimmäistä elinkuukautta ovat "neljäs raskauskolmannes". Yleensähän koliikki ja muutkin vauvan vatsavaivat helpottavat kolmen kuukauden kohdalla, ja muutenkin kuulemma elo helpottuu. Myös äidin vaivojen ja raskauskilojen pitäisi pikkuhiljaa kadota tuon mystisen rajapyykin jälkeen. Sitä odotellessa siis!

19.8.2009

Kuntokartoitus

Tänään käytiin neuvolassa lääkärin arvioitavina sekä minä että Igge. Suurin ylpeydenaiheemme protestoi tarmokkaasti tutkimuksia ja pissasi kiitokseksi iloisesti tädin pöydälle.

Allekirjoittaneen jäljet tarkastettiin ja todettiin, että kaikki kunnossa. Igge todettiin virkeäksi ja jänteväksi poikaseksi ja kasvu hyväksi (jee!). Pituus menee keskikäyrällä ja paino jossain siellä alapuolella edelleen, mutta nätisti nousussa kuitenkin. Täti totesi, että jokainen lapsi on erilainen, eikä mitään syytä huoleen ole, kun lapsi voi hyvin ja kasvaa. Igge näyttää siis perineen isänsä ruumiinrakenteen - onneksi! Nimimerkillä Se, joka väitti, että imetys vie raskauskilot, valehteli.

Pulloruokintaa saadaan nyt siis vähentää niin, että lisäruokaa ei tarvitse antaa joka syötöllä. Tavoitteena on päästä kokonaan pois pulloilusta. Vähän huvitti, kun neuvolantäti varmisteli, että "siis jos haluat imettää?". Tuskinpa olisin viitsinyt/jaksanut tätä imetys-pullo-pumppaus-rumbaa, jos en haluaisi, kun nytkin on välillä tehnyt tosi tiukkaa. Viikon päästä käydään taas tsekkaamassa, miten paino kehittyy uudella systeemillä.

Neuvolareissulla koettiin myös elämämme ensimmäinen puolijulkinen syöttö, sillä kaiken lääkäröinnin jälkeen lapsukaisella oli nälkä ja kiukku, enkä viitsinyt kiusata toista odotuttamalla kotiin asti. Niinpä ruokailu hoidettiin siinä neuvolan käytävällä - ajattelin, että ehkäpä äitiys-/lastenneuvolassa on totuttu moiseen. Hienosti meni, lapsi söi nätisti ja äitikään ei ollut ihan kamalan hermostunut.

Koska lapsi oli kylläinen ja tyytyväinen, kotiin ei ollut mikään kamala kiire. Niinpä käytiin samalla reissulla vielä lounastamassa, kaupassa ja apteekissa. Siinä olikin sitten yhdelle päivälle niin paljon jännitystä, että kotiin päästyämme nukuttiin molemmat reilun kahden tunnin päiväunet. Eikä tekis pahaa saada vähän lisääkin tuota ihanaa uninannaa - mikä siinä onkin, että vaikka järki sanoo, että nyt unille, niin silti sitä vaan kukkuu yömyöhään?

17.8.2009

Normivauva

Olisinpa lukenut tämän jo ennen Iggen syntymää. Ei olis tarvinnut ihmetellä niin paljon. Siis Iggehän toimii ihan niin kuin pitääkin! Ei sen kuuluiskaan olla koko ajan tasaisin väliajoin nälkäinen/uninen/pissinen jne.! Iltaiset kitinät on kuin onkin yhdeksän kertaa kymmenestä maidonjanoa, vaikka vauva kuinka olis syönyt ihan just - eikä se tarkoita, ettei vauva olisi edellisellä kerralla saanut tarpeeksi ruokaa. Tämä on pikkuhiljaa valjennut myös allekirjoittaneelle, mutta jos olisin lukenut tuon jutun etukäteen, ei olis mennyt niin monta iltaa ihmetellessä, että kuka on vaihtanut mun tyytyväisen päivävauvan tähän kitisevään raivopetteriin, jolle ei kelpaa mikään (ei kyllä se tissikään aina, mutta aika usein - ja silloin laskeutuu ah, niin ihana hiljaisuus).

Ai niin, Igge sai viime viikolla virallisesti isin. Mies tunnusti mukisematta tekosensa ja kirjoihin ja kansiin merkittiin, että hän on Iggen pappa. Seuraavaksi lapselle pitäisi vissiin antaa nimi. Ei vaan meinata päästä asiassa mihinkään, kun pitäis päättää kummit ja paikka ja ketä kutsutaan ja miten tehdään. Rajan vetäminen on niin vaikeaa, kun molemmilla on ihan lähisukuakin enemmän ja vähemmän ja ollaan vieläpä niin tiiviisti tekemisissä keskenämme.

Saatiin vihdoin ja viimein tässä hiljattain aikaiseksi myös ilmoittaa Igen syntymästä Husiksessa. Jostain syystä siellä on erikseen osaston syntyneille ja kastetuille, kun taas suomenkielisellä puolella eli Hesarissa on vaan yksi osasto. Hesariin Igge pääsee siis vasta sitten, kun pää on kastettu ja nimi annettu.

Ja kun Igge on saanut nimensä, hankitaan pojalle passi! Reissuja on suunnitteilla kaksin kappalein, ensin tässä syssymmällä Osloon ja ensi vuoden puolella sitten Thaimaahan - siellähän me oltiin viime vuonnakin, kun Igge oli vielä vatsassa. Oon surffaillut hullun lailla netissä ja vertaillut eri paikkoja ja hotelleja, ja pikkuhiljaa alkaa homma hahmottua... Ihanaaihanaa suunnitella taas reissua! Se on sitä paitsi aivan loistavaa ajanvietettä, kun Igge vaan syö ja torkkuu ja syö ja torkkuu ja syö ja...

15.8.2009

Kapalo on kaveri

Igge on melkoisen levoton nukkuja, vaikka periaatteessa yöt sujuvat ihan hyvin ja syöntiherätyksiäkin on vain yksi. Allekirjoittanut on kuitenkin valvonut useamman yön, kun viereisen punkan kaveri ähisee, puhisee, huitoo, tiputtaa tuttinsa, tunkee jalkansa korisängyn koloista ja melskaa muutenkin niin, että lopulta herättää myös itsensä. Kädestä piteleminen ja tutti rauhoittavat, mutta ensimmäisessä on se huono puoli, että minä en voi liikkua, kun olen jumissa hanttu naapurin sängyssä ja jälkimmäisessä se, että kun tutti tipahtaa, lapsi herää.

Eilen tuskastuin heilumiseen, ja kietaisin tyypin kapaloon (ohjeet löytyivät tästä pdf:stä). Käytin käärimiseen ohutta trikoovilttiä, ettei Igge vallan hautuisi.

Ja arvatkaas mitä? Igge oli aivan rauhallinen, simahti kiltisti ja nukkui ähisemättä ja puhisematta neljä tuntia, heräsi, söi hillumatta, nukahti taas ilman kitinöitä ja tuti taas nelisen tuntia. Mikä ihana rauha ja ihanat unet! Lapsikin oli paljon virkeämpi aamulla, kun ei ollut riehunut puolta yötä. Suosittelen siis lämpimästi muillekin hosapelleille!

Sitä tässä vielä pohdin, että pitäisköhän kokeilla miehellekin, jos vaikka aluslakana pysyisi yhden yön paikallaan...?

14.8.2009

Turhaa kierrätystä

Välillä mietityttää, että eikö tässä pääsis kaikki helpommalla, jos vaan kaataisin maitoa vaippaan suoraan sen sijaan että kierrätän sen vauvan läpi? Kaveri syö, nukahtaa (paitsi silloin kun valvoo, tietysti), herää, kiljuu, kipristelee, turahtelee pariin otteeseen, kaipaa pesua ja tadaa - taas on nälkä. Ja sama ralli alkaa alusta.

Lisäksi puhdas vaippa ilmeisesti toimii jonkinlaisena laksatiivina, kun uutta tavaraa pukkaa usein heti kun teipit on suljettu. Eikä se vaippakaan aina ehdi paikalleen, vaan perästä kuuluu milloin mihinkin: lavuaariin, pyyhkeeseen, hoitopöydälle, pahaa-aavistamattoman vanhemman käsille/rinnuksille...

Maailman rakkain vauva on jo viisi viikkoa ja kolme päivää, ja joinakin päivinä joku voisi jopa väittää, että elossamme on jonkilainen rakenne alun rakkaushuuruisen mutta kaoottisen haahuilun sijaan. Kaiken kakkaamisen, syömisen ja kiljumisen välissä ehditään välillä leikkiä ja seurustella, nukkua päikkäreitä, käydä ulkona, pestä pyykkiä ja mammakin on todistettavasti ehtinyt syömään aamiaista JA lounasta JA käymään suihkussa (tosin harvoin kaikkia kolmea samana päivänä :).

Seuraavaksi tavoitteena on pikkuhiljaa harjoitella syömistä kaupunkiolosuhteissa ilman, että allekirjoittanut menee paniikkiin. Tähän asti ollaan hengailtu joko tässä lähihoodeilla, jolloin syömishommia varten on kiirehditty kotiin, tai sitten on oltu jonkun muun kotona. Olis kyllä kiva päästä kaupungille katselemaan ja ehkäpä jopa täydentämään vähän omaa vaatevarastoa - ihan en kun mahdu normaalihousuihini toistaiseksi. Onneksi on nettikaupat, etten ole ihan vieroittunut kuluttamisen sietämättömästä keveydestä!

5.8.2009

Parempia päiviä

Aika vaan hujahtaa! Igge on jo päivän verran yli neljä viikkoa, ylihuomenna tulee täyteen kokonainen kuukausi. Hurjaa.

Syömishommat sujuu jo paljon paremmin. Viikko sitten tuli täyteen syntymäpaino (viikon verran myöhässä, mutta kuitenkin - hurraa!) ja toivon mukaan vaaka näyttää perjantaina taas slevää nousua. Mennään siis edelleen tissi-pullo-yhdistelmällä, ja voi tietysti olla, että pullo kuuluu meillä ruokintaan ihan pysyvästi. Mutta ainakin pääosa ruoasta on lähtöisin minusta, vaikka täydennystä tuleekin Nan-purkista (20-30 ml/syöntikerta). Ihan aina en pulloa ole antanut, esim. yöllä jos ja kun kaveri sammahtaa ihan tyytyväisenä tissibaariin. Ja välillä lisämaito on pumpattua omaa maitoa, jos vaan olen jaksanut sitä riemuhommaa harrastaa (inhoan inhoan inhoan sitä!).

Välillä syönti alkaa edelleen raivoamisella, mutta jotenkin otan itse homman vähän rennommin. No, ainakin yleensä. Joskus kyllä pinna meinaa palaa, kun ei tajua, että mikä sitä nyt raivostuttaa. Lähes poikkeuksetta hillunta kuitenkin rauhoittuu muutaman minuutin sisällä ja vaihtuu tyytyväiseen syömiseen. Mutta voi jessus ne minuutit on joskus PITKIÄ! Jos näyttää, että homma lähtee lapasesta, saatan antaa pullosta maitoa pahimpaan hätään, minkä jälkeen tissikin yleensä maistuu ongelmitta.

Elämä on onneksi muutakin kuin syömistä. Igge on hereillä aika paljon. Ilmeisesti siltä on jäänyt lukematta kohta vauvaoppaista, että pikkuvauvat nukkuvat suurimman osan ajasta. Aamulla Igge heräilee ja venyttelee makeasti siinä puoli kymmenen maissa. Sitten me syödään ja ihmetellään uutta päivää sängyssä ihan kahden kesken (papi on jo palannut töihin, arki on siis siltä osin alkanut). Mä yritän saada vauvan viihtymään itsekseen esim. sitterissä sen verran, että saan syötyä itsekin - ja tänään onnistuin jopa käymään suihkussa! Sitten syödään taas, yön jälkeen Igge tankkaa aika ahkerasti. Seuraavaksi nukutaan vähän pitemmät unet, tunnin tai parin verran - ja sitten taas syödään. Tässä iltapäivällä Igge nukkuu yleensä pidempään, pari kolmekin tuntia. Kohta on taas syömisen vuoro, ja sitten taas nukutaan.

Illaksi Igge virkistyy ja seurustelee/jumppaa/kaipaa syliä/kiljuu ilmavaivoja/ääntelee muuten vaan/syö, syö ja syö kiihtyvällä tahdilla ottaen oikeastaan vain pieniä nokosia silloin tällöin aina puoleen yöhön tai ylikin. Viime yönä uni tuli lopulta siinä puoli kahden aikaan perinteisellä tissinukutusmenetelmällä. Mutta kun uni tulee, niin poikanen vetäiseekin sitten ihanat viisi-kuusi tuntia putkeen, tänäänkin "yösyöttö" oli vasta seitsemän maissa aamulla! Ja sitten taas nukutaan pari tuntia, kunnes on aika herätä.

Hereillä ollessaan Igge katselee uteliaana ympärilleen, päästelee erilaisia kiljaisuja, tuijottelee silmiin ja joskus suu menee hymyynkin - siis jos vatsa on täynnä, vaippa kuiva ja masu ei vaivaa. Välillä Igge kipristelee ja kitisee ja päästelee melkoisia kaasupurkauksia. Sääliksi käy, kun ei oikein voi auttaa, vaikka näkee miten inhottavalta ilmakuplat tuntuvat.

Ai niin, kiitos edelliseen kirjoitukseen tulleista lohduttavista kommenteista. Niistä tuli tosi hyvä mieli! Osaisko joku kertoa, miten lapsen saisi syömään kunnolla nukahtamatta? Välillä tuskastuttaa, kun tyyppi nukahtelee ja syöminen kestää ja kestää ja kestää, kun häntä pitää herätellä jatkamaan toimintaa. Tai jos annan lapsen nukkua, hän herää vartin päästä nälkään, ja koko show alkaa alusta. Voi kun vauvat vaan ymmärtäisi puhetta ja järkisyitä! :)

24.7.2009

Paha päivä

Meidän ihana pieni on siis saanut lisämaitoa sairaalasta asti. Kotona mentiin välillä ilman, mutta kun paino nousi kovin hitaasti, niin sovittiin, että annetaan 50 ml päivässä.

Tänään käytiin taas neuvolassa mittaamassa painoa. Kippura-asentonsa ansiosta lisänimen Igge Igelkott saanut rakkaamme on syönyt viime päivinä usein ja useimmiten myös ihan hyvin (ts. ilman suurta raivokohtausta ja nukahtamatta jo alkumetreillä) rintaa ja sitten pariin otteeseen saanut lisää pullosta. Vaipat kastuu ja kakkakin tulee joka syötön jälkeen (toim.huom. monesti useamminkin, kestovaippakokeilut saavat todellakin toistaiseksi odottaa). Lapsi nukahtaa ihan tyytyväisenä syötyään rintaa n. puoli tuntia

Mutta se helvetin vaaka näytti silti ihan samaa lukemaa kuin maanantaina.

Neuvolantäti lohdutti, että ei se ole mun vika. Ja että edelleen on mahdollista, että siitä pullosta päästään vielä eroon ja että mitään hätää ei ole, mutta nyt on pakko saada pienen paino nousemaan ja että mun pitää ajatella järjellä eikä tunteella eikä äitiyttä mitata maidon määrällä ja että jos jotain pitäis syyttää, niin sitä synnytyssairaalaa, kun homma meni jo alussa vinksalleen eikä paikkaaminen ole helppoa ja nyt vaan sit annetaan joka syöttökerralla parikymmentä milliä pullosta päälle.

Mutta mun mielestä on tietysti vaan ja ainoastaan mun syy, että ruoka ei riitä ja mulle iski aivan kamala paska mutsi -olo. Ja lapsi on tietysti kiukutellut tänään tissille oikein urakalla, mikä vielä vääntää veistä haavassa. Tämä päivä onkin mennyt sitten lähinnä itkiessä. Miten niin yksinkertainen asia kuin syöminen voi olla niin vaikeaa? Mun sydän särkyy, kun katson tuota pientä ihanaa lasta ja mietin, että se reppana ei ole saanut tarpeeksi ruokaa. Mies yrittää ymmärtää ja lohduttaa, mutta sen praktisesta näkökulmasta asiassa ei ole sen suurempaa ongelmaa, kun pullo ja korvikkeet on keksitty. Ja niin mäkin kuvittelin aikaisemmin, mutta ilmeisesti jostain hormoneista johtuen poden tunnontuskia joka kerta, kun korkkaan korvikkeen.

Voi että mä toivoin, että tältä imetystuskahelvetiltä olisi säästytty. Kun edes tietäisi, että tämä helpottaa! Nyt just tuntuu, että tekisi vaan mieli luovuttaa. Olin niin odottanut, että painosta stressaaminen loppuisi tänään, mutta se menikin sitten ihan toiseen suuntaan.

Totta kai tärkeintä on, että meidän rakas Igge voi hyvin, mutta miksi, miksi se ei voi voida hyvin pelkällä rintamaidolla? Ja miksi mä en voi olla stressaamatta asiasta niin kamalasti? Ja miksi sitä maitoa on joka hemmetin paikassa, niin että koko koti haisee piimältä, mutta ei tarpeeksi Iggen masussa?

Toivottavasti huomenna olisi parempi päivä. Nyt väsyttää ihan kamalasti.

19.7.2009

Ihmeen tekeminen

Olemme harjoitelleet elämää bebben kanssa kaksi viikkoa. Nauru ja kyyneleet ovat edelleen herkässä. Lauantaina saavutettiin yksi virstanpylväs, kun päivänvalon näki vauvan upouusi napa. Napanuora (tai se, mitä siitä oli jäljellä) siis irtosi, ja mamia itketti kamalasti, kun loppukin meitä konkreettisesti yhdistäneestä asiasta katosi.

Tasan kaksi viikkoa sitten tapahtui siis meidän elämämme suurin ihme: oman lapsen syntymä. Sektiopäivä oli varattu jo muutamaa viikkoa aikaisemmin, mutta loppuun asti jännitettiin, tahtooko poika tulla ulos ennen sitä tai onko hän ehkä sittenkin kiepsahtanut pää alaspäin. Edellinen päivä ja etenkin sektiopäivän aamu vietettiin hyvin epätodellisissa tunnelmissa: nytkö se tapahtuu? Onko odotus oikeasti pian ohi?

Soitimme maanantai-iltana ohjeiden mukaan Naistenklinikan osastolle 51, josta meille kerrottiin, että olemme seuraavana aamuna ensimmäisinä vuorossa. Meidän pitäisi siis tulla sairaalaan puoli seitsemäksi.

Kiitimme tiedosta, tuijotimme toisiamme hämmentyneinä ja yritimme ymmärtää, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä vietimme viimeistä iltaa lapsettomina. Kävimme syömässä hyvin ja nukuimmekin ihan kohtuullisesti - jotenkin koko juttu tuntui niin epätodelliselta, etten edes osannut jännittää.

Seuraavana aamuna otimme taksin Naistenklinikalle. Kuljettaja kysyi osoitteen kuultuaan hyvin lakonisesti, että no, onko kiire. Me siihen, että ei juuri, meillä on varattu aika etukäteen. :)

Ensimmäiseksi meidän piti mennä päivystykseen, missä lääkäri vilkaisi nopeasti ultralla, että maailmamme tuleva keskipiste istui edelleen tukevasti perätilassa. Sitten tapahtumat etenivät melkoista vauhtia. Menimme osastolle, jossa minulta otettiin verikoe jo käytävällä. Paperit jätettiin kansliaan, ja meidät ohjattiin huoneeseen, jossa saimme vaihtaa vaatteet. Olo oli sairaalakuteissa kuin elokuvissa tai Teho-osaston kuvauksissa... Otimme viimeiset muhkeat vatsakuvat ja yritimme ymmärtää, mitä oli tapahtumassa.

Pian riuskaotteinen kätilö tuli huoneeseen ja ilmoitti, että nyt mennään. Minä sain kärrättäväkseni pienen vauvansängyn ja mies ja kätilö ottivat minun sänkyni. Viipotimme pitkin käytäviä, kunnes ovissa alkoi lukea "Leikkaussali", "Leikkaussali", "Leikkaussali". Siinä vaiheessa mies bongasi miestenhuoneen, ja ilmoitti, että nyt on pakko päästä.

Minut tyrkättiin saliin, missä kymmenen ihmistä jo hääri ahkeran näköisinä. Joku kyseli, mihin isä on kadonnut, ja totuudenmukainen ilmoitukseni herätti vähintäänkin lievää huvittuneisuutta. Miesparka oli tullut vessasta tyhjään käytävään, ja ihmetellyt, että mihin seuraavaksi. Onneksi joku kiskaisi hänet sisään saliin - ja vieläpä sinne, missä minua jo valmisteltiin.

Ympärilläni hääri melkoinen määrä porukkaa. Joku laittoi tippaa, toinen EKG-tarroja, kolmas verenpainetta ja happisaturaatiota mittaavia laitteita, neljäs happiviiksiä ja lopulta anestesialääkäri ja -hoitaja asensivat selkärankaan spinaali-/epiduraalipuudutusjutun. (Termistö on hieman hukassa.) Sen laittaminen ei sinänsä sattunut, mutta selkärangan tunnustelu ja kaivelu sattui kyllä, ja puudutus kirveli jonkin verran.

Puudutuksen tehoa testattiin sivelemällä vatsaa kylmällä ja kostealla, ja näkymä vatsaan peitettiin verholla. Joku laittoi tässä vaiheessa paikoilleen myös virtsakatetrin (viehättävää). Mies istutettiin pääni taakse, ja kun käteni olivat täynnä erilaisia letkuja ja johtoja, hän puristi minua romanttisesti korvasta. Tätä on naurettu aika paljon jälkeenpäin...

Tunsin, kuinka vatsaani kaiveltiin, mutta ilman kipua. Se oli aika hullu tunne. Sitten lääkäri (tai joku) sanoi, että pian vauva syntyy. Tunsin, kuinka ylävatsaani painettiin, ja vatsastani lähti pois jotain. Melkein samantien kuului kurlausta ja pieni ääää. Vauva nostettiin nähtäväksi ja pieneksi hetkeksi myös lähelle poskeani ja meillä tuoreilla vanhemmilla valui molemmilla kyyneleet ihan valtoimenaan. Taisin todeta miehelle hämmästyneenä, että sieltä tuli siis oikea vauva, ihan niin kuin telkkarissa. :) Päällimmäiseksi mieleen jäi pienen mutrusuu ja musta tukka.

Poika vietiin sivummalle tarkastettavaksi. Hän sai yhdeksän pistettä - yksi piste lähti sinertävistä varpaista. Mies meni mukaan ja leikkasi napanuoran, minä yritin kurkkia parhaani mukaan, mitä siellä tapahtuu. Vauva kapaloitiin ja tuotiin syliini, ja saimme tutustua toisiimme muutaman minuutin leikkauspöydällä, ennen kuin mies ja kätilö lähtivät pesemään ja punnitsemaan pikkuista. Minut ommeltiin kasaan ja kärrättiin heräämöön, mistä pääsin osastolle jo tunnin päästä, kun vointini oli niin hyvä. (Pyysin naistenlehtiä luettavaksi, kun aika kävi pitkäksi siinä makoillessa, mitä kätilö naureskeli jälkeenpäin.)

Osastolla minua odottivat liikuttunut mies ja maailman ihanin vauva. Mies oli erityisen ylpeä siitä, että lapsukainen osasi jo aivastaa ja röyhtäistä ja oli tehnyt elämänsä ensimmäisen kakankin jo ennen punnitusta. Sain vauvan syliini, ja heti kun vaan pystyin kääntymään kyljelleni, pääsi vauva myös rinnalle. (Tässä kohtaa olisi kyllä tarvittu enemmän apua, samoin kuin olisin toivonut, että joku olisi käynyt auttamassa yösyötöissä alusta asti, etteivät unemme olisi venähtäneet niin pitkiksi.)

Minulle kerrottiin, että sektio meni niin hyvin kuin se vain voi mennä. Olen toipunut hyvin, joskin ne ensimmäiset päivät olivat melkoisen kipeitä. Yritin nousta ylös jo ensimmäisenä iltana, mutta kun meinasin oksentaa, jouduin takaisin sänkyyn. Seuraavana aamuna pääsin jo suihkuun. Sen kyllä sanoin, että jos joku tulee sanomaan, että sektio on ihan vaivaton ja kivuton tapa hoitaa synnytys, niin olen kyllä eri mieltä. Taitaa olla niin, että kivutonta tapaa synnyttää ei ole.

Leikkauksessa selvisi, että bebbe oli osittain jalkatarjonnassa, joten alatiesynnytys olisi suurella todennäköisyydellä päättynyt joka tapaukessa sektioon. Lisäksi vauva olikin lopulta vähän suurempi kuin oli arvioitu - Naistenklinikan lääkäri arvioi pari viikkoa sitten, että hän olisi alle kolmekiloinen. Juttelin useammankin kätilön kanssa, ja jokainen oli sitä mieltä, että sektio oli oikea ratkaisu, mikä oli hyvä kuulla.

Pikkuisen kuitenkin kaihertaa, etten saanut kokea sitä, miltä tuntuu, kun kauan odotettu synnytys vihdoin käynnistyy. Kuvittelen, että siihen liittyy aivan omanlaisensa jännitys. Olisin myös halunnut konkreettisesti synnyttää itse vauvani kipuineen kaikkineen - luulen, että sen jälkeen olo on jollain tavalla melkoisen voittamaton. Mutta ehkäpä ensi kerralla sitten!

Nyt syöminen sujuu jo paremmin. Ihanaa, että mies on kotona ja on auttanut hurjasti vauvan hoidossa - minun aikani menee imettämiseen ja välillä pumppaamiseen, kun olen yrittänyt paikata alun karikoita. Toistaiseksi vauva syö rintakumin avulla, mutta pari kertaa ollaan onnistuttu jo imemään hetki ilmankin. Kuulemma homma helpottuu, kun vauva kasvaa ja olen päättänyt luottaa siihen. Pääasia, että ruoka maistuu - sama se, vaikka siinä oliskin välissä vähän silikonia.

14.7.2009

Viikon vanha ihme

Tänään on jo hänen elämänsä toinen tiistai. Meidän mytty on kokonaisen viikon vanha! Aivan yhtä ihmeellinen hän on silti, eikä tätä vieläkään oikein tahdo tajuta. Että miten maailman suloisin ja ihanin ja täydellisin puolen metrin pätkä sattuikin syntymään juuri meille. :)

Ensimmäiset päivät ovat olleet vähintäänkin sekavia, eikä ihan probleemitta olla selvitty. Vauvalainen nimittäin päätti olla syömättä ja nukkua vaan, ja kun syöttövälit kasvoivat liian suuriksi, oli herätessä sitten kamala nälkä, mistä aiheutui hirmuinen tissiraivari, jonka ansiosta syöttäminen kesti noin kaksi tuntia, jonka jälkeen koko perhe oli aivan puhki, minkä takia kaikki nukkuivat pitkään ja syömisten väliin tuli taas pidempi tauko, jolloin vauva oli herätessään taas vielä nälkäisempi, mutta maitoa tuli hitaammin ja taas alkoi raivari ja niin edelleen. Kysyttiin neuvoa Naistenklinikalta, mutta sieltä annettiin ohjeeksi, että antaa vauvan vain nukkua, kyllä se herää itsekseen syömään.

Tuntui aika oudolta, että muutaman päivän ikäinen pieni muka voisi pärjätä syömällä vain 4-5 kertaa vuorokaudessa, mutta ei oikein sitten osattu muuta kuin luottaa ohjeisiin ja olla huolissamme. Onneksi ihana oma neuvolantätimme soitti ja tuli visiitille jo tänään, ja vahvisti sen, mitä aavistelimme - vauvan paino ei ole lähtenyt nousuun, päinvastoin. Saatiin ohjeeksi syöttää nyt perjantaihin asti parin tunnin välein, ensin rintaa ja jos se ei riitä, loput pullosta. Omaa maidontuotantoa stimuloidaan paitsi imetyksellä, myös pumpulla näiden parin päivän ajan. Täti näytti imetyksenkin kädestä pitäen ja katsoi, että vauva imee kunnolla. Voi kun joku olis tehnyt sen jo sairaalassa, niin ei olisi mennyt niin kauan opetellessa itsekseen!

Puoli päivää on menty neuvolan ohjeiden mukaan, eikä meillä ole ollut yhtään tissiraivaria. Toivotaan, että suunta jatkuu ja vaaka näyttää perjantaina enemmän. Vaikka en voi kuin kiittää Naistenklinikkaa kaikesta muusta, tähän imetys-/syöttöhommaan olisin kyllä toivonut enemmän apua. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt osata pyytää enemmän ohjausta, mutta en sitä osannut silloin kipeänä ja lääketokkurassa ajatella. Kaikessa muussa kyllä opastettiin hienosti. Imetykseenkin olisi ollut tukiryhmä päivittäin, mutta kun aloin olla siinä kunnossa, että olisin voinut kävellä sinne vauvan kanssa, oli aika lähteä kotiin.

Neuvolantädin käynnin jälkeen on ollut ihanan kevyt olo. Nyt tuntuu, että on saanut oikeasti konkreettisia ohjeita siihen, mitä tehdä - ja samalla vahvistuksen sille, että oma vaisto (tai terve järki) oli oikeassa. Sydän meinasi särkyä, kun tissi ei kelvannut ja kuitenkin näki, että toisella on kamala nälkä. Mutta kertaakaan ei tuntunut siltä, että menee hermo tuohon pieneen olentoon ja sen huutamiseen, vaan itketti vaan kun ei tiennyt, miten saisi homman paremmin hanskaan.

Nyt tuo ihana, ihana pötkö tuhisee sängyssään tuossa vieressä ja me vaan ihmetellään tippa linssissä, että miten me on saatu aikaan jotain noin käsittämättömän suloista. Toistaiseksi elämme melkoisissa rakkaus- ja vauvahuuruissa. Arki saa vähän vielä odottaa.

10.7.2009

Kolmisin kotona

Meitä on siis nyt kolme. Pörrötukkainen, tummasilmäinen poikamme syntyi Naistenklinikalla tiistaina 7.7. klo 8.30. Täydellinen pieni ihminen painoi 3 435 g ja oli 51 cm pitkä.

Kaikki voivat hyvin, ja pääsimme kotiin jo tänään. Juuri nyt ei jaksa muuta kuin keskittyä uuden elämän ihmettelyyn, mutta palaan kyllä. Jonnekinhan mun täytyy päästä vuodattamaan kaikki jutut bebbestä, sillä ilmeisesti ihmisillä voi olla muitakin kiinnostuksen kohteita kuin tuo ihmeellinen nyyttimme. Toistaiseksi hän on kyllä kerännyt kiitettävästi huomiota, mutta täytynee varautua siihenkin, että kavereilla, naapureilla ja kaupankassoilla on rajallinen into kuunnella kolmattakymmenettäseitsemättä kertaa, miten ainutlaatuisen ihanasti lapsukaisemme röyhtäisee tai kakkaa.

Me sen sijaan jaksamme toistaiseksi totaalisen vaikuttuneita lapsen kaikista taidoista. Edellisten lisäksi myös siitä, miten hän katsoo meitä tummilla silmillään ja muuttaa kaiken. Hän on ihana. <3

7.7.2009

Tänään

Jos vauva edelleen on beba edellä, eikä sairaalassa ole mitään akuuttia nyt aamulla, meitä on noin kahden ja puolen tunnin päästä kolme.

Sitä ajatusta olen tässä yrittänyt sulatella, vaan ei se mahdu mun päähän.

Iik.

6.7.2009

Almost there?

Koti alkaa olla vihdoin ja viimein kunnossa. Vielä perjantaina bebben kamari näytti hieman keskeneräiseltä (kts. kuva). Melkein meinasi iskeä paniikki. Siis suomeksi saatoin pikkuisen itkuraivaroida. Onneksi mies otti rauhallisesti ja sai minutkin rauhoittumaan. Suurella todennäköisyydellä viimeinen lapseton viikonloppumme meni pesänrakennuksessa, paitsi lauantai, kun oltiin Tammisaaren Knipanilla (-ssa?) syömässä ja sunnuntaiaamupäivä, kun meillä oli ex tempore -brunssi aamukahville tulleen kaverin kanssa. Saatiin silti paljon tehtyä, ja nyt kuljeskelen täällä ympäriinsä ihmetellen, miten ihanalta tuntuu, kun varpaisiin ei tartu maalarinteippiä tai muuta roskaa.

Taulujen ripustaminen ja muu hienosäätö jää nyt mitä ilmeisimmin vähän myöhemmäksi, mutta jääköön. Olkkariin pitäisi löytää mm. uusi lamppu (haaveilen Foscarinin lampuista, esim. tuosta kuvan keskimmäisestä New Bud 2 -lampusta) ja pöytä (joko antiikkiarkku tai pyöreä, matala antiikkipöytä). Keittiö, eteinen ja meidän makkari jää kokonaan ensi syksyn/talven projekteiksi, mutta ehdottomasti suurin homma on tehty, kun olkkari (joka on kooltaan varmaan yli kolmannes koko asunnosta) ja lastenhuone on laitettu. Miksi muuten se on lastenhuone, vaikka olis vaan yksi lapsi?

No niin, nyt mä eksyin sisustushaaveisiin, vaikka joku saattaisi kuvitella, että mielessä on tällä hetkellä muutakin. Päivät käy tosi, tosi vähiin (pakko lisätä, että siis ainakin JOS vauva on yhä peppu edellä). En osaa edes kamalasti jännittää, tuntuu niin epätodelliselta, että ihan pian se ruttukasa potkiskelee täällä. Vauvan korisänky puhtaine lakanoineen on paikoillaan meidän makuuhuoneessa, sitä katsoessa saan kyllä vaivatta kyyneleet silmiin. Ja näköjään pelkkä ajatus riittää. Niisk.

Vaipat (sekä kerta- että kesto-) on järjestetty koreihin, samoin kaikki pienet asiat. Ja omalla hyllyllään odottavat pikkuruiset vauvan vaatteet. Olen pakannut (liian kalliiseen, argh - sorruin Storksakiin, joskin kankaiseen) uuteen hoitolaukkuun valmiiksi vaatteet sekä bebbelle että minulle, mies saa tuoda ne sitten aikanaan sairaalaan. Oma kassi on vielä pakkaamatta, mutta nesessäärissä on jo pesujutut, liivinsuojat ja muut vastaavat, joten melkein kai riittää, kun ottaa sen mukaan. Mehän ei joka tapauksessa päästä perhehuoneeseen sektion takia, eli mies voi kyllä tuoda kotoa mahdollisesti puuttuvat tavarat.

Aamulla, kun yritin kömpiä ylös sängystä ja joka niveltä ja lihasta (mikäli sellaisia vielä jossain tämän nestepöhön alla on!) särki ja vatsa oli tiellä ja selkä kramppasi ja ylös pääseminen oli me tuskaa ja vauva painoi rakkoa ja tuntui, että kohta tulee pöksyyn, mies yritti lohduttaa, että ei ole enää montaa aamua jäljellä. Eli enjoy it while it lasts! :)

Tänään aion nauttia päivästäni tekemällä ihan mitä huvittaa. Jos huvittaa vaan istua sohvalla ja ihastella kaunista kotia, niin sitten parkkeeraan tähän. Jos huvittaa kuunnella sentimaalista vanhaa musiikkia (esim. ysärihittejä) ja nostalgisoida entistä elämää ja panikoida ja liikuttua elämän suurista asioista, niin sitten nyyhkin täällä kotosalla. Ja jos huvittaa mennä katselemaan kauniita asioita kaupungille, niin hypähdän (hah hah) ratikkaan muutaman korttelin matkaksi, ja taaperran tukkimaan kauppojen käytävät ja liikennevalot yhdessä turistien kanssa.

Tämän valmiimmaksi me ei tulla. Nyt vaan odotellaan.

Ps. Näin yhteisesti vielä kiitos kivoista kommenteista edellisiin kirjoituksiin! Ilahduin kovin kun löysin ne tuolta - jostain syystä en ole saanut kaikkia sähköpostiini.