30.6.2009

Kaikki yhes koos

Joka aamu (ja päivä ja iltapäivä ja ilta) kurkin ihan tohkeissani, että josko täällä, täällä, täällä tai täällä tapahtuisi jotain. Ja jos ei postauksia näy, niin mietin, että johtuuko se Siitä.

Sen sijaan mulla meinaa unohtua, että periaatteessahan myös allekirjoittanut voi poksahtaa ihan milloin vain. Siis vaikka tänään. Tuntuu vaan niin kovin, kovin epätodelliselta moinen ajatus. Olen fiksoitunut sektiopäivään, mutta en oikein tajua, kuinka lähellä sekin on. Siis aikaa lasketaan päivissä, ei enää viikoissa, saati sitten kuukausissa. Mihin nämä kuukaudet oikein meni?

Alitajunta varmaan pui asiaa koko ajan, sillä viime päivinä olen taas kantanut hirmuista huolta siitä, että pieni voi hyvin ja on terve. Pelottaa puhua ääneen vauvasta, kun ei halua ärsyttää kohtaloa. Päähän meinaa väkisin tulla kauhuskenaarioita siitä, mikä kaikki voi mennä pieleen, vaikka kuinka yritän työntää ne syrjään. Bebbe myllertää aiempaa rauhallisemmin, varmaan sillä alkaa jo aika ahdasta, ja mua alkaa huolestuttaa heti, jos se on puolisen tuntia hiljaa. Että apua, nyt sillä on napanuora kaulan ympäri tai mä olen lytännyt sen unissani nukkumalla sen päällä (jep) tai jotakin muuta kamalaa.

Ja tietysti kyttään myös omaa vointia. Sormet on tänään aivan tolkuttomat nakit - haa, salettiin raskausmyrkytys! Varsinkin kun eilen oli vielä päänsärkyä. Ja pahoinvointia. Ahkerasti googlettamalla voi todeta, että vastaavat oireet voivat merkitä myös maksasairautta. No eikös mulla yöllä kutittanutkin toista jalkapöytää? Maksahan se siellä alkaa sanoa sopimustaan irti, tietysti. Vatsaankin koskee, mulla on varmaan joku tulehdus siellä, tai istukka irtoilee reunoistaan, tai vauvan jalka on mennyt läpi jostain selkäpuolelta. Tai ehkä mun sisään onkin istutettu joku ulkoavaruuden olento?

Kukaan ei kertonut etukäteen, että tähän liittyisi näin paljon huolehtimista. Tai ehkä mulla vaan on päässä jokin asetus väärin? No, lähden hermoilemaan Ikeaan. (Nyt jo ahdistaa, että tulee äkkijarrutus, ja turvavyö lyttää lapsen.) Ehkä sisustustyynyjen vertailu saa mut hetkeksi unohtamaan kaikki mahdolliset ja mahdottomat kauheudet.

26.6.2009

Paisti on kypsä

Bebbe on tänään virallisesti täysiaikainen, laskutavasta riippumatta. (Joidenkin lähteiden mukaanhan hän on ollut sitä jo viikon verran.)

Siellä se muhii ja potkiskelee, ilmeisesti kuitenkin yhä beba alaspäin. Kropassa tuntuu kaikenlaista, iltaisin varsinkin kolottaa ja kivistää ja kipristää. Voisi jopa kuvitella, että jotain tapahtuu.

Ehtipä ensin sitten luonto tai suunniteltu sektio, on meillä enää alle kaksi viikkoa siihen, että näemme uuden ihmisen. Apua, sitten se on tossa, pieni ja viaton ja meidän vastuulla! Ja iik ihanaa, sitten se on tossa, pieni ja viaton ja meidän vastuulla!

(Edelliseen vaivapostaukseen vielä: toi pistemäärä kyllä vaihtelee tilanteen mukaan. Tai siis se, että miten paljon mikäkin asia häiritsee. Esim. jostain syystä ne kamalat liitoskivut, jotka teki kävelemisestä ja istumisesta tuskaa, tuntuu nyt jotenkin tosi kaukaisilta. Sen sijaan turvotus tuntuu tällä hetkellä sietämättömältä. Onneks edessä on näillä näkymin enää yksi neuvolapunnitus...)

Raskausvaivat: valitusta koko rahan edestä

No niin, nyt saa valittaa! Listasin yleisimpiä raskauteen liittyviä vaivoja, jotka ovat ennemminkin ikäviä kuin vaarallisia.

Pisteytin vaivat asteikolla 0-2 (0 = ei maittavasti/ei haitaksi asti, 1 = jonkin verran, 2 = aiheuttanut useita kirosanoja ja/tai kyyneliä). Tällä hyvin tieteellisellä ja luotettavalla metodilla kuka tahansa raskautunut voi tutkia, miten paljon paremmin/pahemmin asiat voisivat olla.

Varoitus! Sisältää myös vähän eritejuttuja, sorry.

Pahoinvointi, pisteet: 1
Alkuraskaudessa ellotti ja ällötti, mutta säästyin oksentelulta saati sitten tiputukselta. Hampaiden harjaaminen tosin aiheutti oksennusreaktion pitkälle viimeiselle kolmannekselle.

Ruokahimot 0
Ei mainittavia himoja, lähinnä tekee mieli kylmää ja raikasta syötävää, kuten (pakaste)mansikoita, mehujätskiä, omenaa jne.

Tunteet pinnassa 2
Oi kyllä. Miesparka. Itkuraivareita, omaan kömpelyyteen turhautumista, sopeutumisvaikeuksia, liikutuksen/suuttumuksen/raivon kyyneleitä milloin mistäkin - mutta vastapainoksi onneksi myös onnea, iloa ja valtaisia rakastamispuuskia.

Rintojen arkuus 1
Alkuvaiheessa juu, ja nyt lopussa taas. Aijai, varsinkin alussa riisuminen sattui, ja vatsallaan nukkumisen sai unohtaa tosi aikaisin...

Raskausarvet 0
Ei toistaiseksi, kenties kiitos Body Shopin vartalovoi (alkuraskaus) ja Vichyn raskausarpivoide (loppuraskaus)?

Peräpukamat, 0
Ei toistaiseksi näitäkään, ja toivon, että pysyisivätkin poissa!

Ummetus 0
Päinvastoin (ehkä juuri siksi peräpukamat ns. loistavat poissaolollaan).

Närästys 0
Ei mainittavasti. Kerran närästi jogurtti ja kerran raaka omena, siinäpä ne.

Turvotus 2
Tätä riittää. Voi kristus, jalkaterät on ihan sämpylät, nilkat kuin tukit ja sormet nakit. Viehkeä ja kevyt kesäolo siis.

Liitoskivut 2
Silloin huhti-toukokuussa aivan järkyttävät. Välillä oli melkein mahdotonta kävellä, ja öisinkin heräsin tuskaan joka kerta, kun liikahdin. Onneksi ne katosivat! (Täytyy koputtaa puuta...)

Selkäkivut 0
Näitä on oikeastaan alkanut tuntua vasta ihan viime päivinä. Elän toivossa, että minulla ehkä sittenkin on ihan kohtuulliset selkälihakset, kun painopisteen muuttuminen ja vatsan kasvaminen eivät ole vaivanneet selkää tämän enempää.

Iskiaskivut 1
Jep. Nämä alkoivat jo joskus puolivälin tienoilla, mutta pari käyntiä naprapaatilla ja venyttelyohjeiden noudattaminen kyllä auttoivat. Nyt iskias vaivaa välillä, etenkin jos makaan liian kauan selälläni. Niitä jalka lähtee alta -tuntemuksia ei kuitenkaan ole enää ollut.

Supistukset 1
Ei haitaksi asti, tässä vaiheessa oikeastaan toivoisi jo enemmänkin...

Jatkuva pissahätä 2
Oikeastaan ensimmäinen merkki raskaudesta oli se, että vessassa piti ravata ahkerasti. Ja tässä lopussa tahti on taas kiihtynyt. Vessaan on päästävä, vaikka tulos on yleensä aika säälittävä liru. Vessapaperin kulutus on kiihtynyt huimasti, kun jäin kotiin. :)

Suonenvedot, jalkakrampit 0
Ei mainittavasti.

Nenäverenvuoto 0
Alkuraskaudessa muutamia kertoja, mutta multa tulee muutenkin helposti verta nenästä esim. nuhan yhteydessä.

Verenvuoto ikenistä 0
Hampaita pestessä joo, tavallista enemmän, mutta ei haitaksi asti.

Päänsärky 0
Hormonipäänsärkyä ei ihme kyllä ole ollut, vaikka pillerit aiheuttivat aikoinaan kamalia hedareita.

Ihon värimuutokset 0
Hyvin, hyvin hailakkaa linea negraa sekä hurjasti tummuneita nännejä lukuunottamatta ei näkyviä muutoksia.

Nenän tukkoisuus 1
Jep, mutta en tiedä, johtuuko se raskaudesta vai heinänuhasta...

Lisääntynyt valkovuoto 2
Kyllä, kyllä ja kyllä. Pöksyt on jatkuvasti kosteat, ja välillä ei ole ihan varmaa, että mitä sieltä oikein tulee. Kerran soitin jo äitiyspolillekin, ja perätilan takia halusivat tarkistaa, ettei se ole lapsivettä. Ei ollut, pelkkää kirkasta vuotoa vain. Yhhyh.

Hengenahdistus 1
Kumartuessa kyllä, muuten ei. Esim. kenkien/sukkien laitto ja tavaroiden poimiminen aiheuttavat hirmuisen ähinän. No, en kyllä ole juurikaan kiipeillyt portaita tms. viime aikoina, luultavasti happi loppuis jossain toisen kerroksen kohdalla.

Karvankasvun kiihtyminen 1
Tukasta en tiedä, mutta mitä on toi nukka mun vatsalla? Todella omituista. Lisäksi aamulla sheivatuissa kainaloissa tuntuu sänki jo illalla. Alakerran tilanne on arvattavasti villiintynyt täysin, täytynee pyytää miestä hoitamaan asia... Tän raskauden aikana parisuhteesta on kyllä hävinnyt viimeinenkin mystiikka, mutta minkäs teet.

Suonikohjut 0
Ei ole näkynyt, toivottavasti ei tulekaan. Mun äidillä on, mutta ne plopsahtivat pintaan vasta toisen raskauden aikana. Saa nähdä, miten mulle käy, jos ja kun tämä riemu joskus toistuu.

Hiivatulehdukset 1
Keskiraskaudessa useampiakin, nyt ei taas sitten pitkään aikaan. Hyvä niin.

Ilmavaivat 1
Riittävästi. Ja ne vaan jaksaa naurattaa - sekä mua että miestä, olin raskaana tai en. Olemme kypsiä aikuisia. :)

Univaivat/väsymys 2
Ei nukuta, nukuttaa koko ajan, hyvän asennon löytäminen on hankalaa, vatsa painaa, on liian kuuma, tyynyt on väärin, peitto tipahti lattialle ja juuri kun on nukahtanut, iskee vessahätä. Mietin tuossa yöllä (kun valvoin jostain syystä kahdesta puoli viiteen), että milloinkahan seuraavan kerran saan nukuttua kokonaisen yön. En koskaan? Onneks voin torkkua päivälläkin.

Vaivoja on listalla yhteensä 26, mikä tekee maksimipistemääräksi 54. Minun tulokseni on (tällä hetkellä, kun laskettuun aikaan on päivää vaille kaksi viikkoa) 21.

Tulkinta: Raskausaika ei ole ollut ihan tuskatonta, mutta rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että olishan se voinut olla paljon kamalampaakin. Oma inhokkilistani top 3 on helppo määrittää: liitoskivut, turvotus, päänhajotus (välillä vaan ahdistaa ja turhauttaa kaikki). Kummasti kyllä helpottaa tietää, että helpotusta on luvassa parin viikon sisällä - tai ainakin tuskat muuttuu erilaisiksi...

Sitä odotellessa taidan vaappua sämpyläjaloillani jäätelölle tuohon torille, jos vaan sandaalit mahtuu jalkaan. En vaan osaa valittaa ihanasta kesäsäästä, vaikka olo olis varmaan helpompi vesisateessa. :)

Ps. Jos olet raskaana, niin montakos pistettä sinä sait?

24.6.2009

Omaa napaa (kirjaimellisesti)

Taas oli neuvolakäynti, näillä näkymin toiseksi viimeinen sellainen! Iloisinta oli, että paino ei ollut noussut yhtään sitten viime viikon, jolloin nestepöhö oli tuonut lisää 1280 g/vko. Argh. Turvoksissa ollaan edelleen, mutta tilanne ei ole pahentunut. Bebbe melskaa ahkerasti ja vaikuttaa siis voivan hyvin.

Viime päivät olen tassutellut kaupungilla, istuskellut terasseilla ja rakastanut kesä-Helsinkiä. Kutsuin myös ihanat naiset puistoon sunnuntaina. Panikoin vähän, kun tajusin, että jollei tämä lapsukainen suostu kääntämään päätään (kirjaimellisesti), niin edessä on toiseksi viimeinen lapseton viikonloppu. Olettaen tietysti, että hän ei myöskään päätä ulkoistaa itseään aikaisemmin. Joten sunnuntaisuunnitelmaan kuuluu puistopiknik ja kikattelua.

Lauantaina aiomme uskaltautua päiväksi saaristoon, uuaa! Se on siis remonttivapaa päivä. Tällä hetkellä tilanne on se, että yhdestä seinästä puuttuu vielä väri, se saa eka kerroksen tänään ja toisen huomenna. Sitten edessä onkin "vain" loppusiivous, huonekalujen kasaaminen (reilut 600 kiloa huonekalun osia on tulossa meille vielä tänään), kirjojen, levyjen ynnä muun normaalitavaran sekä vauvan asioiden järjestely, lopun vauvapyykin pesu ja muuta pientä. Mutta se on aika ihanaa, sormet syyhyää päästä laittamaan asioita paikoilleen.

Tänään oltiin myös Naistenklinikalla tutustumassa. Eka osio tuntui vähän turhalta, kun kätilö puhui oikeastaan vain normisynnytyksestä. Toinen "luento", jossa puhui synnyttäneiden osaston kätilö, sen sijaan sisälsi kiinnostavaa asiaa myös sektiosynnyttäjille. Esimerkiksi kätilö kertoi, että sillä aikaa kun äiti lojuu heräämössä, vauva on ihokontaktissa isän kanssa. Suomeksi siis vauva on vaippaa lukuunottamatta nakuna, ja hän saa nyhjöttää paidan alla isin rintaa vasten. Mua alkoi vähän liikuttaa, kun kuvittelin sitä. (Ja tietysti myös iski pieni kateus...) Vauva kuulemma viihtyy siinä rauhallisena siihen asti, että tissipari (a.k.a äiti) kärrätään osastolle.

Kirjattakoon tähän samaan syssyy fyysisiä tuntemuksia: muutaman tunnin kaupungilla kävely TODELLA tuntuu jaloissa. Vesitankkausta on syytä harrastaa aktiivisesti, vaikka se johtaakin tiheisiin vessavisiitteihin. Toisaalta vessassa tulee joka tapauksessa käytyä ahkerasti, sillä bebbe muljuttelee itseään niin viehkeästi rakon päällä, että välillä tuntuu kuin tulisi pöksyyn. Ja ne potkut/bebanpyöräytykset kirpaisee melkoisen mehukkaasti tonne alaosastolle, niin että välillä pääsee myös spontaani kivunkiljahdus, irvistyksestä puhumattakaan. Muuten kävely on huomattavasti helpompaa kuin vielä muutama viikko sitten. Ne kamalatkamalat liitoskivut ovat mystisesti kadonneet lähes kokonaan! Ainoastaan silloin, kun on istunut pidempään paikallaan, liikkeelle lähtiessä menee hetki, ennen kuin lantio vertyy. Ihmeellistä kyllä, boobsiosasto taas on alkanut kärsiä samanlaisista oireista kuin ihan silloin alussa: arkaa on.

Niin ja napa, miehen kovasti odottama paistomittari, on vihdoin ja viimein pompsahtanut ulospäin. Sen mukaan näyttää siis siltä, että tämä paisti alkaa olla loppuhauduttelua vaille kypsä.

22.6.2009

Sanottavat kortilla

Kirjoitin jo jussista ja muusta, mutta en olis jaksanut lukea sitä itsekään. Pää on pelkkää muusia ja höttöä. Tuntuu, että asiaa olisi vaikka kuinka, mutta sitten lopulta mulla ei olekaan mitään sanottavaa.

Remontti on kesken, bebbe vaan pyllistää mun joogausyrityksille, jalat on ihan mummukamaa, lantio on jumissa ja kukaan ei tyhjennä meidän tiskikonetta. Vaatteet ahdistaa, tekee mieli vaan loikoilla nakuna valkeissa lakanoissa, kunnes sekin alkaa kyllästyttää. Kaupungillakaan ei jaksa loputtomiin haahuilla, eikä siellä voi olla alasti.

"Lepää kun vielä voit", mulle sanotaan, mutta pahoin pelkään, että lepoa ei voi hankkia varastoon ihan loputtomiin. "Tee nyt niitä asioita, joista tykkäät" - entäs jos mä tykkäisin vaan tissutella skumppaa terassilla ja maata vatsallaan laiturilla? "Nauti ystävien seurasta" - mieluusti joo, mutta kun ne on kaikki töissä. "Hemmottele itseäsi" - mutta parasta hemmottelua on matkustaminen, ja se skumppa, ja sitä paitsi lomarahat menee kirjahyllyihin.

Viikkoa rytmittävät Naikkari- ja neuvolakäynnit, on fyssarin luentoa, verikoetta, synnäriin tutustumista ja perusneuvolaa. Loppuaika menee haahuillessa. Luen naistenlehtiä ja yritän vastustaa kiusausta ostaa kaikkia niissä ylistettyjä asioita. Vauvalehtiä en jaksa enää lukea, varsinkaan niitä odotusjuttuja. Tämä odotus alkaa olla niin loppusuoralla, että tekee mieli siirtyä eteenpäin. Olen fiksoitunut sektiopäivämäärään, enkä enää tiedä, miten reagoisin, jos vauva olisikin sitten kääntynyt oikeinpäin ja leikkauspäivän aamuna meidät lähetettäisiin kotiin odottamaan. (Toistaiseksi se kuitenkin istuu tuolla lääkärin mukaan "täydellisessä perätarjonnassa".)

Tuijottelen noita pieniä sukkia ja kaikkia vauva-asioita, joita meille on ilmaantunut. Mietin, että mllainen vauva noissa vaunuissa pian matkustaa? (Paitsi täydellinen tietysti, onhan se meidän.) Hitto että minä haluan nähdä jo tämän sisälläni melskaavan pienen ihmisen, silittää sen poskea ja nuuskia sen niskaa. Omituista, miten paljon voi kaivata jotain, jota ei ole koskaan nähnyt ja joka on tuossa ihan lähellä.

18.6.2009

Hietalahden herttua

Pikainen päivitys eilisen Naikkari-käynnin tuloksista: tyyppi istuu edelleen hanuri tiukasti mun lantiossa ja voi ilmeisen hyvin, ainakin aktiivisuudesta päätellen. Kääntöyrityskin tehtiin saman tien, mutta yritykseksi jäi. Sain piikin supistuksia edistävää lääkettä, jonka viehättäviä sivuvaikutuksia olivat käsien vapina, verenpaineen nousu sekä huimaus. Tassut tärisi kuin olisin viettänyt ensimmäistä päivää ilman alkoholia sitten Kekkosen presidenttikauden, ja päässä humisi.

Kääntäminen sattui aika lailla, koska vauva on porannut päätään vatsan yläosaan niin kauan, että vatsa on siitä kohtaa tosi arka. Lopulta yritys lopetettiin, kun mulla valui vedet silmistä. Ei kuulemma pitäisi olla ihan niin kivuliasta sen touhun.

Sitten varattiin sektioaika, ihan niin kuin olis hammaslääkäriä varannut. Että no joo, tuossa on jo täyttä, mutta käviskös teille se seuraava päivä? Mies tuli hakemaan mut pois sieltä, olin tärisevä, itkuinen, jumalattoman nälkäinen ja ihan pihalla - pää ei ehtinyt yhtään mukaan siihen, mitä siellä tapahtui. Olin varautunut vaan tavalliseen lääkärikäyntiin.

Eilinen ilta meni lepäillessä, kaupan päälle iski vielä ihan kamala päänsärky. Nyt on jo parempi fiilis, vaikka hämmentää kyllä edelleen se, että nyt tiedetään, milloin on bebben syntymäpäivä.

Jos hän ei siis sattuisi kiepsahtamaan ympäri itsekseen... Yritän könöttää edes kerran päivässä polvistumisasennossa, jonka pitäisi edesauttaa kääntymistä (sitä suositteli lääkärikin!), joskin hapensaanti tuottaa ko. asennossa hieman ongelmia. Mikäli Mekkaan päin kumartelu ei tuota tulosta, syntyy Hietalahden herttuaksi nimittämäni vauva keisarillisesti kalentereihimme merkittynä aikana (jota emme aio toistaiseksi paljastaa muille kuin tuleville isovanhemmille).

No, saatiin ainakin remontille deadline!

15.6.2009

Välitilassa

Perätiladiagnoosi (mikä brutaali ilmaus) aiheutti välitilan. En tiedä, että mitä pitäisi odottaa. Kääntyykö se vai eikö se käänny ja jos se kääntyy, niin pysyykö se sitten oikeinpäin ja jos se ei käänny, niin mitäs sitten tehdään? Ja mitä tässä nyt sit uskaltaa tehdä, kun kätilö varoitti, että niin kauan kuin vauva on tulossa ahteriosasto edellä, mahdollinen lapsiveden meno tarkoittaa, että on asetuttava makuulle vaikka olisi ruokakaupassa ja hankittava ambulanssikyyti sairaalaan? Kaupungissahan se ei ole ongelma, mutta saaristo vähän arveluttaa. Sieltä ei kyllä makuuasennossa pääse pois kuin ehkä MediHelillä.

Ja en tiedä enää sitäkään, että miten päin toi tuolla nyt kellii. Tuntuu, että se on ihan etuperintakaperinkiemuralla ja milloin mitenkin. Liikkeitä on runsaasti (thank god), mutta ihan missä sattuu. En pysty loogisesti päättelemään, että onko se siellä pää ylhäällä, pää alhaalla vai kenties kyljellään? Ahdistaa.

Olen jo valmiiksi stressannut sitäkin, että jos vauva leikataan ulos, niin olenko mä sitten oikea äiti, kun en ole edes synnyttänyt? En ole itse koskaan edes tullut ajatelleeksi, että joku keisarinleikkauksella synnyttänyt EI sitä olisi, mutta kertahan se on ensimmäinenkin. Kauheet paineet siitä hommasta tulee, kun tuntuu, että joka paikasta vaan toitotetaan, miten tärkeää on, että lapsi saa syntyä alakautta. En tiedä, sen perusteella mitä olen perätilasynnytyksistä lukenut, niin siitä on luonnollisuus kuitenkin kaukana - paikalla on kai parikin lääkäriä ja kätilöt sun muut päälle, synnyttäjän ainoa vaihtoehto on ponnistaa jalat telineissä ja hätäsektioon siirrytään herkästi. Mieluummin sitten suunniteltu sellainen kuin täysnukutus ja liikaa dramatiikkaa.

Yritän järkeillä, että on ihan turha vatvoa asiaa liikaa ennen keskiviikkoa, voihan se olla, että bebbe yllättää ja onkin asettunut nätisti pää alaspäin. Vaan minkäs teet, kun oma pää ei tottele? Ja sama homma se, että tässä alkaa pikkuhiljaa kyttäillä kaikkia mahdollisia merkkejä lähestyvästä synnytyksestä, vaikka kuinka järki sanoo, että on ihan turhan aikaista mietiskellä moisia.

Plääh. Ulkonakin on kamala ilma, kotona on remonttikaaos ja mitään ei tapahdu. Lillun välitilassa, seuraan nilkkojeni turpoamista, odotan ja turhaudun. (Snickers-jäätelö ja hömppälehdet helpottaa kyllä vähän. Sokerihumala on jumala.)

EDIT:
1) Blogini eli jossain Tyynenmeren ajassa, nyt pitäis olla oikein.
2) Olen aivan unohtanut kertoa viimeisimmän kokemukseni nettishoppailusta. Ihastuin kuvan bodyyn nähtyäni sen jossain, ja lopulta bongasin sen täältä. Nyt etusivulla näyttää olevan ilmoitus, että koodilla JUNE saa alennusta 10 %. Silloin siinä oli joku koodi (muistaakseni TEN), joka oli juuri vanhentunut. Summamutikassa päätin kuitenkin kokeilla onneani kassalla, ja kokeilin paria eri sanaa (muistaakseni SUMMER ja tuo nyt voimassa oleva JUNE) ja jommallakummalla laskusta putosi pois 20 puntaa! Siis maksoin bodysta lopulta 2 puntaa + 6 puntaa postikuluja. Joskus käy tsägä. Olis varmaan pitänyt lototakin silloin.

10.6.2009

Vastarannan kiiski

Ihmettelin neuvolassakin eilen, että bebbe on ollut jotenkin vaisu. Syke oli kuitenkin niin ponteva, ja innostuihan hän siinä dopplerilla tökittäessä heilumaankin, että asia jäi siihen.

Sama meno jatkui kuitenkin myös tänään. Aloin jo vähän huolestua, kun en ole tuntenut niitä vatsanahkaa venyttäviä potkuja tuolla kyljessä sitten viikonlopun, ja muutenkin tuntemukset ovat olleet enemmänkin kevyitä kutituksia tuolla alavatsalla. Se peppukin on nököttänyt jo pari päivää ihan samassa kohdassa.

Join aamupäivällä tuoremehua ja makoilin kyljelläni ja laskin liikkeitä. Tunsin siinä tunnin aikana ehkä kuutisen kertaa jotain, mutta ei mitään normaalitouhuun verrattavaa. Soitin siis Naistenklinikan päivystykseen, että pitäiskö mun huolestua vai mitä tässä pitäisi tehdä. Sieltä käskettiin tulla näytille. Soitin miehelle, joka tuli pää kolmantena jalkana hakemaan mut ja kuskasi sairaalaan. Ei se suostunut jäämään töihin, vaikka yritin näön vuoksi vastustella, että kyllä mä selviän sinne itsekin.

Kun päästiin päivystykseen, minut laitettiin käyrille. Vauvan syke oli hyvä ja vahva, mutta niitä liikkeitä tuntui edelleen heikosti. Kätilö passittikin mut sitten lääkärille.

Lääkäri totesi, että kohdunkaula on pehmeä, mutta kiinni, ja viritti monitorinsa. Ja mitäs sieltä sitten näkyikään, ellei PERÄTILA. Se paikallaan kylkiluiden alla nököttänyt pallero ei ollutkaan vauvan peppu, vaan PÄÄ. Siis tämä itsepäinen otus on ilmeisesti viikonlopun aikana kierähtänyt istumaan. Se selittää, miksi kylkipotkut ovat kadonneet ja liikkeet siirtyneet tuonne nivusiin.

On vähän hämmentynyt olo. Ensi viikolla sitten uudelleen äitiyspolille katsomaan, josko hän olisi suostunut palaamaan lähtöasentoon. Ja jos ei, niin sitten mietitäänkin ihan uusia juttuja. Esim. sitä, että syntyykö tämä sittenkin sektiolla.

Pääasia on tietysti se, että vauva voi hyvin ja vaikuttaa oikein tyytyväiseltä oloonsa. Mutta pakkoko sen nyt oli alkaa harata vastaan! Olis vaan pysynyt nätisti pää alaspäin. Oli kuitenkin aika hienoa huomata, että bebbe on käynyt niin tutuksi, että huomasin itse, että joku ei nyt täsmää. Luottamus siihen, että itseään kannattaa kuunnella, kasvoi hurjasti, vaikka aamupäivällä mietin, että ehkä mä olen vaan ihan hysteerikko ja luulosairas ja kuvittelen vaan koko homman ja mut nauretaan pihalle sieltä.

Vähän kyllä käy lapsiparka sääliksi, kun me ollaan papi-to-ben kanssa taputeltu sitä muka pepulle, että voi pientä pyllyä ja tökitty siihen, että liikus nyt vähän. Ja se onkin ollut raukan pää. Voi toista. <3

9.6.2009

Kaikki on suhteellista

Olen virallisesti toista päivää äitiyslomalla. Eilen oli kivaa, kun oli sopivasti velvollisuuksia (neuvola), sopivasti viihdettä (päiväkahviseuraa terassilla), sopivasti laiskottelua (lehden lukemista auringonpaisteessa + iltapäiväunet sohvalla), sopivasti liikuntaa (kävelyä Viiskulman terveysasema-Iso Roba-Erottaja-Bulevardi-Hietsun tori), sopivasti rehkimistä (olohuoneen tyhjentämistä remontin tieltä) ja sopivasti hemmottelua (mies hieroi väsyneitä varpaitani). Tänään on tylsää - kotona ainoat elinkelpoiset huoneet ovat makkari, kylppäri ja keittiö, ulkona on harmaata, pitäis mennä postiin, mutta laiskottaa ja tekisi mieli siivota kaappeja (pesänrakennusvietti ilmeisesti!), mutta ei kannata, ennen kuin remontti on valmis. Blääh.

Neuvolassa oli siis kaikki mallillaan, vauva roikkuu raivotarjonnassa ja punkee ahkerasti pikkupebaansa tosta mun kylkiluun alta ulospäin. Allekirjoittaneen arvot olivat ok. Hemoglobiini on rautakuurista huolimatta vain 110, mutta kuulemma se ei ole mikään katastrofi sekään.

Mun ihana neuvolantäti on siis kesälomalla, ja seuraavat käynnit hoitaa sijainen. Tyttö oli varmaan suunnilleen mun ikäinen, ja muuten ihan kiva, mutta en oikein osaa suhtautua neuvolantädeillä ilmeisen yleiseen lässyttävään puhetapaan. Hän puhui niin kovin rauhoittavasti ja ymmärtäväisesti, että alkoi oikein ahdistaa. Tunsin itseni joko hankalaksi lapseksi tai oikuttelevaksi mielenterveyspotilaaksi, joka nauraa liian lujaa ja puhuu liikaa. Onko särmättömyys, hajuttomuus ja mauttomuus joku pääsykoekriteeri alalle?

Suosikkiahdistuslempeilyni oli juurikin hemoglobiinin ottaminen. Täti (no, täti ja täti, but you know) pisti mua sormeen ja päivitteli oikein moneen otteeseen, miten hirmuisen ikävä tämä hemoglobiinikoe on, kun se pistokohta on niin ilkeästi siinä sormen päässä ja voi että ei kai hän nyt liian lujaa painanut ja katsos tästä saat vielä laastarin, oijoi, eihän ole pipi. (Melkein odotin, että saisin tarran tai tikkarin, kun kestin tuon koettelemuksen.) Tokaisin sille, että käsittääkseni mun pitäis tässä kuukauden päästä synnyttää, joten eiköhän yksi verikoe nyt ole least of my problems. Pisteet tädille siitä, että sitä alkoi kuitenkin siinä vähän naurattaa.

Toinen ihmetyksen aihe: Vauva tulossa -ohjelma. Siinähän seurataan näitä jenkkejä vai kanadialaisiako ne nyt on, ja kuinka ne synnyttää. En voi ymmärtää, että kansa, joka haluaa gynekologillakin kulkea matkan pukuhuoneesta hoitopöydälle siveellisesti kylpytakissa, ottaa synnytykseen mukaan puolison lisäksi vanhemmat, appivanhemmat ja monesti myös erinäisen kokoelman muuta sukua ja ystäviä. Koko seurakunta tarkkailee suurella mielenkiinnolla aitiopaikalta jalkopäästä, miten äiti päkistää ulos sitä vesimelonin kokoista lapsenpäätä, ja kun se vihdoin näkyy, alkaa yleinen kiljunta, sekasorto ja älämölö.

Kai mä sitten olen vaan jotenkin rajoittunut, mutta mulle riittää, että paikalla ovat mies ja hoitohenkilökuntaa, ja mieskin tuolla olkapäälinjan yläpuolella. Jotenkin ei tuntuis kovin luontevalta ähkiä ulos vauvaa ja sitä kaikkea oheissontaa niin, että omat saati sitten appivanhemmat seisoisivat siellä kannustamassa.

2.6.2009

Siinä maha missä mainitaan

Mun on pakko paljastaa, mistä tuossa edellisessäkin postauksessa puhutaan. Valmistautukaa kirkumaan ja pyörtyilemään - saanko esitellä: allekirjoittaneen vatsa viikolla 34+3!

Siinä se siis kellottaa. Mun mielestä se on ihan normaali, mutta voin toki olla väärässäkin. Tästä eteenpäin lupaan kuitenkin yrittää olla kriiseilemättä kaikenmaailman ihmisten kommenteista ja muistaa vaan ne kivat ja kauniit sanat.

Huomenna ohjelmassa on myös lymfaterapiaa Helsinki Day Spassa, aah. Ehkä mun tynnyriolo helpottuu vähän lisää, kun nesteet lähtee liikkeelle!

1.6.2009

Itse olet läskipallo

Viikonloppu meni sukuasioissa: ensin edustettiin perjantaina miehen veljen tyttären valmistujaisissa, sitten tulivat mun vanhemmat ja lauantaina oltiin serkkuni lakkiaisissa/tädin viiskymppisillä iltapäivästä yöhön asti. Sunnuntaina lounastettiin Merimakasiinin terassilla ja syötiin jäätelöä Hietsun torilla, ennen kuin saateltiin parenteesit kotimatkalle.

Juhliminen oli kivaa, PAITSI se jatkuva vatsan koko -keskustelu. Taisin pari kertaa ilmoittaa aika napakasti, että nyt riittää.

Asioita, joita minulle on sanottu:
- kamala kun sä oot iso
- no kukas se sieltä vaappuu
- hohhohhoo, onpas susta tullut tukeva/lihava sitten viime näkemän
- onko siellä varmasti vaan yksi
- hahhaa, norsu
- hahhaa, tankki

Siis mitä vi**ua? Miten helvetissä se, että nainen on raskaana, antaa muka oikeuden arvioida häntä sanoilla, joita samat ihmiset eivät varmasti käyttäisi keskustellessaan lihavien keski-ikäisten tuttaviensa kanssa? Erityisesti miehillä tuntuu olevan sellainen käsitys, että naisen koosta ja painosta puhuminen on ihan ok, kun siellä vatsassa on lapsi eikä pelkkää suklaata.

On muuten harvinaisen viehkeä olo jatkaa juhlimista, kun joku ilmoittaa, että hohhohhoo sähän olet varsinainen tankki.

Onneksi juhlissa oli myös ihania naisia, jotka vastapainoksi sanoivat, että näytän hehkeältä ja että ei mun vatsa edes ole iso. Kätilötätini todisti asian oikeaksi ja kokeili vielä, että kuula on pinkeä eikä lainkaan mikään läskipallo. Muuten olisinkin varmaan lähtenyt kotiin itkemään ja piiloutunut peiton alle loppuajaksi.

Positiivisia asioita:
- Rattaat tuli! Ei voi kuin kehua saksalaisen verkkokaupan toimintaa: asiakas pidettiin koko prosessin ajan hienosti ajan tasalla, toimitus kesti reilun viikon ja paketti tuli ehjänä ja hyvin pakattuna kotiovelle. Siellä ne nyt pönöttää vauvan tulevassa huoneessa, iik.
- Vauvan huoneen remontti valmistui! Nyt on enää kaikista kivoin eli sisustus jäljellä (no joo, koko remontin osalta myös tää olohuone). Kävin tilaamassa Marimekon oranssit Karkuteillä-verhot, niiden pitäis olla valmiit viikon päästä. Tulevat isovanhemmat toivat mukanaan sen Aarnion oranssin Puppyn, josta haaveilin. Muutamat huonekalut vielä tarvittais, ja lamppu ja sohvaan päällinen.
- Bebbe melskaa aktiivisesti ja vaikuttaa siis voivan hyvin. Se näyttää nyt parkkeeranneen niin, että peppu heiluu oikealla kylkiluiden alla ja jalat viuhtoo vasempaan kylkeen. Laskettuun aikaan on tänään tasan 40 päivää eli reilu kuukausi. Parin viikon päästä ollaan jo siinä vaiheessa, että jos tää sattuis haluamaan ulos, ei synnytystä enää laskettaisi ennenaikaiseksi. Jos saa esittää toiveita, niin siinä heti juhannuksen jälkeen saa tulla milloin vain, ei siis tarvitse odotella sitä heinäkuun 11. päivää tai myöhemmäksi... Vaikka mä oon ihan varma, että minua rankaistaan kärsimättömästä luonteestani, ja tämä paistuu tuolla vatsassa vielä heinäkuun lopulla. Mutta saahan sitä ihminen toivoa!