28.1.2009

Honey, I've got nothing to wear!

Paheneva keskivartalolihavuus on aiheuttanut aivan uudenlaisen haasteen: vaatevarasto on kutistunut noin kuudesosaan entisestä. Viikonloput on melko helppoja: ostin Stockan alesta yhdet äitiysfarkut, jotka tuntuvat mukavilta päällä, ja yläosaksi sopii t-paita tai trikootunika. Vatsakin saa pömpöttää aivan vapaasti.

Sen sijaan työpäivät ovat tuskaa. Olen ostanut kahdet mustat mammahousut - toiset kapeat, toiset hieman leveämpilahkeiset. Alaosavaihtoehtoja on siis kokonaiset kaksi. Eipä ainakaan iske runsaudenpula, kun valitsen vain ne, jotka ovat puhtaat. Pahinta on kuitenkin yläosan valinta. Vaihtoehtoja ei ole ihan hirveästi, esimerkiksi entiset paitapuserot (vihaan sitä sanaa!) ja jakut ovat muisto vain. (Pikkuisen muuten harmittaa, että ostin uuden jakun kolme päivää ennen positiivista testiä. En ehtinyt käyttää sitä kertaakaan, ja luultavasti seuraava tarve tulee joskus parin vuoden päästä, kun olen taas töissä! Vapaaehtoisesti en sitä päälleni laita, eikä se varmaan kovin käytännöllinen missään hiekkalaatikon reunalla oliskaan...)

No niin, takas asiaan. Eli en ole vielä kertonut raskaudestani asiakkailleni, mikä tarkoittaa, että aina, kun olen tapaamassa jonkun heistä, joudun miettimään, mikä riepu peittäisi mahdollisimman hyvin kasvavan kummun. Lisäksi on huomioitava, että asun päälle sopii iso musta huivi, johon verhoutumalla voin kätevästi peittää kaikki mahdolliset muodot. Lopputulos: mä näytän kreikkalaiselta mummolta mustissa kaavuissani. Enää puuttuu ne viikset.

En kuitenkaan viitsisi aivan kamalasti laittaa rahaa tämän muutaman kuukauden vaatteisiin. Ja vaikka olen siitä kiitollinen kuluttaja, että rakastan uusien asioiden ostamista, tämä tila on hankaloittanut shoppailuakin: äitiysvaatteiden valikoima on rajallinen ja usein aika tylsä. Kootkin on täyttä hepreaa: normaalisti käytän kokoa M tai 38-40. Nyt vaatteet ovat kaikkea koon 34 ja L väliltä. Ei tajua. En tykkää suurimmasta osasta Halvan & Mauttoman räteistä, yritin tilailla jotain Ellokselta, mutta ne kamalat muumivaatteet meni kyllä palautukseen ja Stockallakin on kovin pieni valikoima. Oon kohta ostanut sen läpi. Vero Modan mammamerkillä Mamaliciouksella on kivoja ja kohtuuhintaisia vaatteita, mutta saiskohan niitä jostain muualtakin kuin Stockalta?

Vielä pitäis ratkaista sekin, että mitä ihmettä otan mukaani sinne reissuun, kun normaalit kesävaatteet ei todellakaan mahdu päälle. En tykkää mekoista/hameista, vihaan sitä, kun reidet hikoaa ja tarttuu kiinni toisiinsa. Stockalla (jälleen kerran) oli yhdet kivat shortsintyyppiset, mutta niistä oli jäljellä koot S ja XL. Ensimmäiset ahdisti, toisissa taas oli vähän liikaakin tilaa.

Mä olen suuressa vaarassa vieroittautua shoppailusta, kun ei ole mitään kivaa ostettavaa! Ehkä mustakin tulee sellainen juurikasvuinen lähiöäiti trikoissa ja paitulissa. Alan vähitellen ymmärtää, ettei naisella ole muita vaihtoehtoja äitiytymisen jälkeen.

Ps. Miksi ne on äitiysvaatteita? Miksei ne oo raskausvaatteita? Mun ajatusmaailmassa äitiys oikeastaan vasta alkaa synnytyksestä, ei suinkaan lopu siihen?

22.1.2009

Vatsassani on höyryveturi

Oltiin aamulla toista kertaa neuvolassa. Jännintä ja kovin liikuttavaa oli kuulla ensimmäistä kertaa beebin sydänäänet: toktoktoktoktoktoktok ja välillä isompi poks, kun se potki ja pyöri ja hyöri siellä yksiössään. Oli kuulemma aika villillä tuulella heti aamusta. Vahva syke pyöri 150 tienoilla. Reipas vauva!

Muutenkin kaikki oli hyvin, verenpaine oli 120/77 ja hemoglobiini 130. Olen tädin mukaan vatsasta aivan oikean kokoinen ja kaupan päälle tuli kehut vielä hehkuvasta ulkomuodosta (!). Painoa on tullut edellisestä kerrasta kokonaiset 100 grammaa - ilmeisesti se alun turvotus on nyt kadonnut. Täti kyseli, että enhän vaan näe nälkää. No en todellakaan, en varmaan koskaan ole syönyt näin surutta melkein mitä vaan.

Perhevalmennuksesta puhuttiin, mutta mun ja onneks myös pappa-to-ben mielestä homma vaikuttaa vähän hihhuloinnilta. Kun sanoin sen, tätiä tokaisi, että "ihanaa että sanotte noin". Se voi kuulemma olla melkoista paapomista. Sopii siis ehkä joillekin, mutta en oikein usko, että osaisin itse suhtautua moiseen.

Reissustakin puhuttiin, ja täti toivotteli vaan oikein hyvää matkaa. Tukisukat kannattais kuulemma hankkia lennolle ja juoda ja liikkua riittävästi, ettei tule veritulppaa.

Neuvolan täti on kyllä huippu, tervejärkinen, ei saarnaa eikä lässytä ja vaikuttaa aidosti kiinnostuneelta siitä, mitä meille kuuluu. Olen kuullut tarinoita kovin erilaisista tapauksista, onneks meille sattui näin kiva täti.

Mietin eilen vauvaa ja meitä ja tulevaa matkaa. Tulin siihen lopputulokseen, että juuri tällä hetkellä voisin olla kateellinen itselleni. Ihania sellaiset onnen hetket.

19.1.2009

Kutitus

Se unohtui vielä, että useampana iltana tässä on tuntunut siltä kuin joku kutittaisi alavatsaa sisältäpäin. Välillä siellä taas tuntuu sellainen hassu pieni tärinä. Ja äsken kans tässä työpöydän ääressä naurukohtauksen päälle tuli taas kevyttä täristystä, hips hips hips.

Voisko se olla vai kuvittelenko vaan? Ei kai se vielä voi olla, eikös ensikertalaisen pitäis tuntea joskus tulevilla viikoilla vasta? Vai voisko sittenkin?

Aika jännää.

18.1.2009

Sateen jälkeen paistaa aina aurinko

Eiliseen huipentunut ahdistusputki on toistaiseksi ohi. Hurraa! Itkin ja nyyhkin vielä kaikenlaista, esimerkiksi sitä, miten paljon ahdistaa asiasta tietävien ihmisten vihjailevat viestit Facebookissa. En nyt kuitenkaan halua huudella tätä siellä, koska siellä on sellaisia kavereita, joille haluan kertoa ihan itse, mutta en ole vielä ehtinyt. Ja muutenkin, enhän mä ole edes puolessavälissä vielä. Jos jotain kamalaa sattuu, pitäiskö sekin sit ilmoittaa statuksessa? Jotain rajaa siinä touhussa, kiitos vaan.

Mies - oi tuo ihana, ihana mies, miten ihmeessä mulle onkin sattunut tollainen <3 <3 - pelasti päiväni ja mielenterveyteni paljastamalla, että on suunnitellut meille matkaa, joka on myös mun 30-vuotissynttärilahja. Mennään näillä näkymin 4 viikon päästä viikoksi Koh Samuille! Olen lueskellut, että nyt on vielä hyvä aika matkustaa, ja olis kyllä aivan loistavaa päästä vielä kerran kahdestaan reissuun. Seuraava mahdollisuus kun on varmaan aika kaukana.

Podin aivan järkyttävän huonoa omatuntoa kuullessani yllätyksestä kaiken nitinäni jälkeen, mutta olen parhaani mukaan yrittänyt paikata aiempaa hankaluuttani ja ollut miehelle kaikinpuolin unelmapuolisko. (Siis silloin, kun en ole googlannut Thaimaa-tietoa, etsinyt hotellia ja haaveillut auringosta.)

Nyt on onnellinen olo. Maailma ei taida sittenkään olla niin kamala paikka kuin musta vielä eilen tuntui.

17.1.2009

Hajotus

En tiedä, mikä on, mutta pää hajoo. Ällöttää oma olemus, ällöttää ulkomaailma, ällöttää kaikki ihmiset, jotka on alkaneet kohdella mua vain raskaana olevana ihan kuin mua ei enää oliskaan, ällöttää, etten pääse reissaamaan, ällöttää, etten voi ottaa punkkua vitutukseen, ällöttää kaikki lapsensaantiongelmista kärsivät, jotka saa mut potemaan huonoa omaatuntoa siitä, että satuin tulemaan raskaaksi ilman vuosien odotusta, tuskaa ja hormonihoitoja, ällöttää mies, joka ei tajua ahdistusta, ällöttää vaan koko homma.

I feel wonderful.

14.1.2009

Kiitti letuist, tana.

Ärsyttää. Mulle tarjottiin töissä joskus ennen joulua mahdollisuutta yhteen kiinnostavaan koulutukseen, joka on ensi viikolla. Tänään vara-tj tuli ja sanoi, että toivoisi (lue: määräys on), että koulutukseen menee joku muu, kun mä jään pois jo (!) toukokuussa. Firman etua ajatellen kannattaa kouluttaa sellaista, joka ei tee lapsia.

Että kivat teille ja reilu meininki. Miks mä oikeastaan edes teen töitä enää (tälläkin viikolla vasta 30 tuntia kolmessa päivässä), kun kuitenkin jään pois. Työmotivaatio on vakavassa vaarassa loppua ennen aikojaan.

12.1.2009

Hei hei vyötärö!

Vatsa on jotenkin villiintynyt ihan muutaman päivän sisällä. Säikähdän joka kerta, kun nään itseni peilistä, ja yritän epätoivoisesti vetää vatsaa sisään, mutta mitään ei tapahdu. Siinä se kellottaa. Mies haluaa, että kävelen päin seinää nähdäkseen, osuuko siihen ensiksi tissit vai maha. Toistaiseksi ensin mainitut on voittaneet tämän kovin jännittävän kisan, mutta kuinka kauan niiden ylivoima jatkuu, jää nähtäväksi. Vatsa on kuitenkin ottanut hurjasti kiinni tissien alunperin varsin reipasta etumatkaa.

Töissäkin kerroin tänään ihan virallisesti kaikille aamupalaverissa. Yksi kollega kertoi katsoneensa joululoman jälkeen, että onpas mulle maistunut ruoka jouluna. Heh. Onneks tälle nyt on muukin syy kuin ylensyönti.

Menossa on siis 15. viikko, ja odottelen jännityksellä, milloin alan oikeasti tuntea liikkeitä. Välillä olen tuntevinani jotain, mutta voi ne olla eksyneitä ilmavaivojakin, mistäs näistä tietää.

Taisin unohtaa senkin kirjata, että pari viikkoa sitten onnistuin pari kertaa laattaamaankin - ironista kyllä juuri sillä viikolla, kun olon piti maagisesti parantua. Huijausta, sanon minä! Onneks sentään pääsin siitä marras-joulukuun kaikennielevästä väsymyksestä.

Ehkä tähän raskaana-statukseenkin tottuu pikkuhiljaa?

6.1.2009

They say I'm a bit moody

Sain äsken jopa mun mittakaavassa aika järkyttävän raivokohtauksen, koska mies oli syönyt loppuun yhden juuston. Räyhäsin miehelle sekä suomeksi että ruotsiksi (jos olen tosi vihainen, alan riehua suomeksi, vaikka muuten me puhutaan kotona ruotsia). Paiskasin jääkaapin oven kiinni niin, että ovessa olleesta mehupurkista läiskyi yli ja heitin juustohöylän lattiaan. Nolottaa.

Mies katsoi hillumistani aivan järkyttyneenä ja ilmoitti sitten menevänsä ostamaan mulle juustoa. (Ei ihan noin lakonisesti, vaan melkoisen terävästi. Saattoi se ehkä mainita jotain ylireagoimisestakin.) Minä aloin itkeä, että etkä mene ja että minä taidan olla tulossa hulluksi. Toivottavasti tämä johtuu hormoneista. I mean, en mä nyt ennenkään mikään kovin tasainen ihminen ole ollut, mutta tää ampuu pikkuisen yli jopa mun mittakaavassa.

Päivällä oltiin luistelemassa, ja pyllähdin vähän. Alkoi itkettää, että mitäs jos sille tapahtuu jotain. Vaikka haloo, mentiin tosi hissuksiin ja kai se nyt vielä on muutenkin melkoisen suojassa siellä. Mutta ei auttanut järki, kun itketti vaan. Ja nauratti samalla myös, kun näköjään en kykene tällä hetkellä hallitsemaan päätäni ollenkaan. Eniten oma panikointi nolotti illemmalla, kun näin telkkarista, miten raskaana oleva Eva Wahlström keikkui trapetsilla.

Miesparka. Ei käy sitäkään kateeksi. Mun täytyy olla sille überkiltti, kunhan se on tuonut mulle sen juuston (se lähti sit kuitenkin hakemaan sitä, hullu sekin on) ja rutistella sitä kovasti.

4.1.2009

Työ- ja vyötäröahdistus

Viikko vaihtui taas, nyt mennään siis jo neljättätoista. Viimeiset kaksi viikkoa ovat menneet tosi nopeasti. Epäilen, että lomalla saattaa olla asiaan osuutta. Huomenna pitää mennä töihin, mutta jos saisin valita, jatkaisin lomailua. Olen onnistunut kehittämään itselleni aivan tolkuttoman stressin ensi keväästä ja siitä, miten helv**tissä kaikki hommat tulee tehdyksi. Koko viime yönkin näin aivan päättömiä painajaisia konttorilta.

Firman kannalta tilanne näyttää erinomaiselta: kevään asiakastilanne on parempi kuin ehkä koskaan tässä vaiheessa vuotta, vaikka markkinointiviestintäalalla yleisesti menee heikommin. Mutta uusia ihmisiä ei uskalleta palkata, kun ei tiedetä, mihin suuntaan talous menee, ja äitiyslomalle jäävän pomoni tai kahden syksyn aikana työpaikkaa vaihtaneen tilalle ei ole otettu ketään.

Uudenvuodenlupaukseni on, että älyttömille ylityömäärille ja viikonlopputöille tulee nyt piste. Ei kai ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa homman kusta vaan, jos suunnilleen normaali työaika riitä. Niin kauan kuin kaikki hoituu, tilanteelle ei tehdä mitään - se nähtiin jo syksyn aikana.

Toki poikkeustapauksissa joustoa löytyy, mutta ylitöiden pitää olla poikkeus, ei sääntö. Nih.

Vuoden alkajaisiksi pitäisi vielä riemastuttaa johtoa kertomalla, että oletettavasti allekirjoittanut on vahvuudessa vain toukokuulle asti. Samaan aikaan tiedän vielä, että ainakin yksi työkaveri kantaa samaa salaisuutta, joka paljastunee tuossa tammikuun lopulla. Tällä hetkellä seitsemänhenkisen yksikkömme kuudesta naisesta on raskaana kolme. Jokaisen työnantajan unelmatilanne siis!

Omaa oloa sen verran, että uusien housujen ostaminen on todella ajankohtaista. Eilen oltiin nautiskelemassa upeasta talvipäivästä, ja jouduin köyttämään toppahousut päälle kuminauhan avulla. Lisäksi toppatakin vetoketju antoi periksi vatsan aiheuttamalle kiristykselle ja hajosi. (No oli siellä alla kyllä melkoinen määrä fleeceä, villapaitaa ja muuta lämmikettäkin.)

En vaan tiedä, mikä vaivaa, kun ennen olen aina rakastanut uusien vaatteiden ostamista. Nyt ajatus sovituskopista vaan ahdistaa, vaikka olis pakko hankkia vaatteita, jotka mahtuu päälle. Tulis nyt nopeesti semmonen kunnollinen vauvavatsa, niin vois antaa sen vaan rauhassa pömpöttää. Nyt tekis mieli selitellä kaikille, että hei, siellä on vauva eikä pelkiä jouluherkkuja.