- The Tall Ships Races tai oikeastaan sen sivuvaikutukset. Joo on hauskaa, kun on tapahtumaa, mutta periaatteesta meinaa ärsyttää, kun festarit on ikkunan alla, lähikauppa on täynnä merimiehiä (ne on ihan lapsia eikä edes kovin komeita), kaupasta on kaikki loppu, laivat huutaa yöllä ja ampuu kanuunoilla ja herättää lapset, parkkipaikat on siirretty jonnekin reilun kilsan päähän (sekään ei haittaisi, jos ei olisi kannettavana kahta lasta ja sataa kiloa tavaraa, kuten mökiltä palatessamme) ja vingunvongun. Ja miksi tossa Races-sanassakin on se ässä lopussa, häh? (No okei, on kyllä kivakin, kun ihan kulmilla on valtaisasti ohjelmaa, esimerkiksi päivittäin nukketeatteria ja lastenkonsertteja Koffarissa. Tulkaa ihmeessä!) Eniten ärsyttää, ettei saa sanoa, että festarimeiningin lieveilmiöt ärsyttää, koska pitää olla kiitollinen, kun tapahtuu jotain. Olen periaatteessa kaiken häppeningin puolella, mutta antakaa ihmisen pikkuisen rypistellä otsaansa, kele.
- Kaksi viikkoa yksin kotona viettänyt mies, joka ei ole a) pessyt yhtään koneellista pyykkiä, joten viiden reissunjälkeisen koneellisen lisäksi pääsin pyykkäämään myös kaikki hikiset urheiluvaatteet ja muun roippeen, b) ehtinyt imuroimaan tai muuten siivoamaan poikien synttärijuhlien jäljiltä, joten pääsin ensimmäisenä siivoamaan kaksi ja puoli viikkoa vanhoja kakunmuruja ja popcorneja lattioilta eikä c) tajunnut viedä pois juhlista jääneitä kukkia, minkä seurauksena keittiöön on pesiytynyt sinnikäs ja runsaslukuinen (banaani?)kärpäsyhteisö.
- Kakarat, jotka tuntuvat vinkuvan vuoronperään IHAN KOKO AJAN. En saa puhua puhelimessa, käydä vessassa tai tehdä mitään muutakaan ilman, että jompikumpi tulee kiskomaan lahkeesta ja möykkäämään jotain älytöntä. Ne on ihania, mutta miks niiden pitää olla niin ärsyttäviä välillä? Haluaisin lomalle koko perheen kanssa, siellä vaan ihanasti yhdessä kirmailtaisiin ja joku muu siivoaisi jäljet. Mieskin olisi koko ajan mukana eikä tarvitsisi yksin yrittää täyttää lasten ilmeisen loppumatonta huomiontarvetta.
- Ruokakauppalaskut, miten helvetti voi aina pyörähtää se viiskymppiä vaikka ei edes mitään oikein ostaisi?
- DHL. Ei voi ymmärtää, miten yhden paketin toimittaminen voi olla niin vaikeaa ja vaatia sata soittoa. Ei luulis olevan ihan ilmaista niillekään ajella yhtä pakettia edestakaisin montaa kertaa, kun sovitut toimitusajat eivät pidä. Hiukan harmitti istua neljä tuntia odottelemassa pakettia, jota ei koskaan tule. Joillekin kuskeille jopa summerin soittaminen on ilmeisesti liian vaativa tehtävä.
- Huono omatunto, kun en saa isoveljen nelivuotispostausta tehtyä. Huono omatunto, kun en jaksa iltaisin kirjoittaa gradua. Huono omatunto, kun en muista vastailla tekstiviesteihin, meileihin ja soittaa takaisin, vaikka olen luvannut. Huono omatunto, kun pinna on kireällä ja karjun lapsille ja hermoromahtelen miehelle. (Vaikka välillä ne kaikki kolme kyllä ansaitsee sen.)
Siinäpä niitä muutamia mainitakseni. Kylläpä helpotti. Enää pitäisi jaksaa suunnitella ja tehdä viikonlopun safkat valmiiksi, printata lentoliput, etsiä passit ja pakata nesteet alle 50 ml:n purkeissa läpinäkyvään pussiin. Sillä perjantaiaamuna kukonlaulun aikaan kutsuu Pariisi ja lauantaina Burgundi ja ystävän hääkemut! Ja me lennetään sinne tuon
Että nyt loppu vinkuminen. C'est fini, tai jotain sinne päin. Kyllä ei aikaan tullut eximia ranskasta ihan turhaan, hohhoijaa. Mutta au revoir nyt kuitenkin!
(Ja nyt jo ärsyttää kaikki vinkuminen. Mikäs tässä on ollessa. Lapsetkin nukkuu ja sauna on lämmin. Niin ja kuinka eksoottista, kun kivenheiton päässä laulaa Paula Koivuniemi. :)