17.7.2013

Vinkulista

Päähän on kertynyt hemmetisti maristavaa, vaikka ei oo edes pms. Pari päivää on ärsyttänyt ihan kaikki, esimerkiksi seuraavat asiat:

- The Tall Ships Races tai oikeastaan sen sivuvaikutukset. Joo on hauskaa, kun on tapahtumaa, mutta periaatteesta meinaa ärsyttää, kun festarit on ikkunan alla, lähikauppa on täynnä merimiehiä (ne on ihan lapsia eikä edes kovin komeita), kaupasta on kaikki loppu, laivat huutaa yöllä ja ampuu kanuunoilla ja herättää lapset, parkkipaikat on siirretty jonnekin reilun kilsan päähän (sekään ei haittaisi, jos ei olisi kannettavana kahta lasta ja sataa kiloa tavaraa, kuten mökiltä palatessamme) ja vingunvongun. Ja miksi tossa Races-sanassakin on se ässä lopussa, häh? (No okei, on kyllä kivakin, kun ihan kulmilla on valtaisasti ohjelmaa, esimerkiksi päivittäin nukketeatteria ja lastenkonsertteja Koffarissa. Tulkaa ihmeessä!) Eniten ärsyttää, ettei saa sanoa, että festarimeiningin lieveilmiöt ärsyttää, koska pitää olla kiitollinen, kun tapahtuu jotain. Olen periaatteessa kaiken häppeningin puolella, mutta antakaa ihmisen pikkuisen rypistellä otsaansa, kele.

- Kaksi viikkoa yksin kotona viettänyt mies, joka ei ole a) pessyt yhtään koneellista pyykkiä, joten viiden reissunjälkeisen koneellisen lisäksi pääsin pyykkäämään myös kaikki hikiset urheiluvaatteet ja muun roippeen, b) ehtinyt imuroimaan tai muuten siivoamaan poikien synttärijuhlien jäljiltä, joten pääsin ensimmäisenä siivoamaan kaksi ja puoli viikkoa vanhoja kakunmuruja ja popcorneja lattioilta eikä c) tajunnut viedä pois juhlista jääneitä kukkia, minkä seurauksena keittiöön on pesiytynyt sinnikäs ja runsaslukuinen (banaani?)kärpäsyhteisö.

- Kakarat, jotka tuntuvat vinkuvan vuoronperään IHAN KOKO AJAN. En saa puhua puhelimessa, käydä vessassa tai tehdä mitään muutakaan ilman, että jompikumpi tulee kiskomaan lahkeesta ja möykkäämään jotain älytöntä. Ne on ihania, mutta miks niiden pitää olla niin ärsyttäviä välillä? Haluaisin lomalle koko perheen kanssa, siellä vaan ihanasti yhdessä kirmailtaisiin ja joku muu siivoaisi jäljet. Mieskin olisi koko ajan mukana eikä tarvitsisi yksin yrittää täyttää lasten ilmeisen loppumatonta huomiontarvetta.


- Ruokakauppalaskut, miten helvetti voi aina pyörähtää se viiskymppiä vaikka ei edes mitään oikein ostaisi?

- DHL. Ei voi ymmärtää, miten yhden paketin toimittaminen voi olla niin vaikeaa ja vaatia sata soittoa. Ei luulis olevan ihan ilmaista niillekään ajella yhtä pakettia edestakaisin montaa kertaa, kun sovitut toimitusajat eivät pidä. Hiukan harmitti istua neljä tuntia odottelemassa pakettia, jota ei koskaan tule. Joillekin kuskeille jopa summerin soittaminen on ilmeisesti liian vaativa tehtävä.

- Huono omatunto, kun en saa isoveljen nelivuotispostausta tehtyä. Huono omatunto, kun en jaksa iltaisin kirjoittaa gradua. Huono omatunto, kun en muista vastailla tekstiviesteihin, meileihin ja soittaa takaisin, vaikka olen luvannut. Huono omatunto, kun pinna on kireällä ja karjun lapsille ja hermoromahtelen miehelle. (Vaikka välillä ne kaikki kolme kyllä ansaitsee sen.)

Siinäpä niitä muutamia mainitakseni. Kylläpä helpotti. Enää pitäisi jaksaa suunnitella ja tehdä viikonlopun safkat valmiiksi, printata lentoliput, etsiä passit ja pakata nesteet alle 50 ml:n purkeissa läpinäkyvään pussiin. Sillä perjantaiaamuna kukonlaulun aikaan kutsuu Pariisi ja lauantaina Burgundi ja ystävän hääkemut! Ja me lennetään sinne tuon ärsyttä ihanan miehen kans ihan vaan aikuisseurassa! Kaksi yötä muilla mailla! Hah!

Että nyt loppu vinkuminen. C'est fini, tai jotain sinne päin. Kyllä ei aikaan tullut eximia ranskasta ihan turhaan, hohhoijaa. Mutta au revoir nyt kuitenkin!

(Ja nyt jo ärsyttää kaikki vinkuminen. Mikäs tässä on ollessa. Lapsetkin nukkuu ja sauna on lämmin. Niin ja kuinka eksoottista, kun kivenheiton päässä laulaa Paula Koivuniemi. :)

8.7.2013

Suunnitelmat uusiksi

Miehen pitäisi nukkua nyt tuossa vieressäni täällä vanhempieni mökin aittarakennuksessa. Niin ei kuitenkaan ole. Hän starttasi aamulla ennen kuutta takaisin Helsinkiin töihin, sillä loman aloitus siirtyi ainakin kahdella viikolla, pahimmassa tapauksessa jopa kokonaan elokuulle. Tieto asiasta tuli perjantaina, jonka piti olla viimeinen työpäivä ennen lomaa.

Voin kertoa, että vitutus oli melko mahtava. Jopa niin, että saatoin käskeä puhelimessa miestä kääntymään jo perjantaina tulomatkalla takaisin etelään. Onneksi se ei totellut.

Viikonloppujen oli kuitenkin kiva ja kesäinen. Oikein sellainen Suomi-idylli. Uintia ja saunomista ja ulkoruokailua. Metsämansikoiden poimimista ja Muurikka-lettuja. Mansikkakakkuakin, kun vietimme esikoisen neljävuotissynttäreitä. Eikä mielialan parantumista ainakaan haitannut se, että pääsen lauantaina Ilosaareen rokkaamaan Vanhan Hyvän Ystävän kanssa.

Menee kai tämä kesä näinkin. Ei ihan niin kuin suunniteltiin, mutta ainakin ehditään olla lasten kanssa  mummun ja ukin riemuna (tai rasitteena) kokonaiset kaksi viikkoa. Minä saan välillä kirjoitusaikaa ja olen ehtinyt lenkillekin. Ruoka tulee valmiina pöytään viisi kertaa päivässä.

Parin viikon päässä odottaa kahdenkeskinen matka Ranskaan ystävän häihin ja syyskuussa sitten viikko Menorcalla oikein perinteisellä perhelomalla. Ja toiveissa olisi edes pari yhteistä lomaviikkoa elokuussa.

Minä olen jo pääosin toipunut yllättävän käänteen aiheuttamasta kiukusta. Mutta miten selittää tilanne lapsille? Aamulla tuli itku, kun pappa oli lähtenyt. Koti-ikävä vaivaa. Molempia kiukuttaa, surettaa ja sylittää normaalia enemmän, vaikka päivät ovat enimmäkseen täynnä kikatusta ja kivoja juttuja. Leikissä kuitenkin Make-rekka kuiskaa, että se haluaisi kotiin koska sillä on tosi ikävä sen isää. Ja aamulla ja illalla jutellaan samaa asiaa sata kertaa: montako yötä vielä, ei meillä olisi kaupungissa mitään tekemistä ja pappakin tekee pitkää päivää, soitetaan kohta, papallakin on teitä ikävä ja se haluaisi olla täällä mutta isotkaan eivät aina voi itse päättää, mitä tekevät.

Olen tässä viime kuukausina miettinyt, että työnsä vuoksi matkustavan perheellekin kuuluisi kyllä joku kompensaatio. Kun mies on matkalla, minä olen kiinni kaikki illat. Ja loman siirtymisestä pitäisi kyllä korvata jotain myös. Ei ole kyllä aiemmin tullut mieleen, miten paljon toisen duuni oikeasti voi vaikuttaa koko perheeseen. Kaikki kärsivät yllättävistä muutoksista, vaikka palkkaa maksetaan vain yhdelle.

Ja miten lasten ikävää voi lievittää? Onko parempi yrittää kiinnittää huomio johonkin muuhun vai tukea keskustelua puuttuvasta perheenjäsenestä silläkin uhalla, että itse saa sitten ottaa vastaan mahdolliset lievereaktiot? Auttavatko valokuvat ja tiivis yhteydenpito vai lisäävätkö ne ikävää? Onko parempi, jos yritän suhtautua asian itse neutraalisti vai voinko sanoa, että minustakin tämä on typerää ja järjetöntä?

Enää neljä yötä. Sitten taas helpottaa.

3.7.2013

Content analysis with a view

Ah niin suomalaista, vettäkin satelee hiljaksiin. Tuijotan vuorotellen järveksikin nimitettyä lammikkoa ja tietokonetta.
Päivän tärkein saavutus on kuitenkin isoveljen opettaminen omatoimiselle puskapissalle. Käskin tähdätä käpyyn ja siitä se lähti. Autoiluanalogiana ei siis tarvitse itse osata ajaa että voisi neuvoa toisia.

2.7.2013

Mobiiliterveiset

Heinäkuu, kesä, kännykkä(kuva)kuulumisia. Kuvassa mun kesäkynnet. Suosittelen kovasti noita Essien tarroja, jos joku haluaa helpot juhlakynnet. Nämä juhlivat lauantaina kanssani viinijuhlia aamuyöhön asti.
Nyt matka jatkuu järven rannalle. Naperot on onnessaan, mun rentoutumistani hieman häiritsee itse itselleni asettamat gradun osadeadlinet. Tällä viikollakin on vielä hommia edessä.
Mies tulee perjantaina perässä, se on vielä Helsingissä töissä. Herran lomakuvio meni tarjouskilpailujen aikataulujen aika lailla keturalleen, mutta ehkä tässä nyt edes yksi viikko saadaan lomailtua heinäkuussakin. Syyskuulle varattiin viikko Menorcalla, tulee mullekin sitten vielä pieni lomanpoikanen ennen paluuta herätyskelloelämään.
Mitäs teille? Käykö täällä edes ketään vai meneekö blogimaailmakin kiinni lomien ajaksi? Toisilla tuntuu postaustahti kiihtyvän, itselläni ei meinaa kärsivällisyys riittää istua koneella paitsi nettikauppojen aleja ja myytäviä asuntoja selaamassa. Ihmeen paljon siihenkin saa aikaansa tuhrattua!