31.12.2011

Vielä ehdin!

Nimittäin huitaisemaan yhden tekstin tälle vuodelle. Tänään iski yhtäkkiä päähän se, että tämä 2011 on ihan oikeasti pian paketoitu, nipsnaps, poikki, heippa. Häh? Taas uusi vuosi?

Uutenavuonnahan on tapana tehdä lupauksia. Minä lupaan seuraavia asioita:

1) En ole yhtään päivää raskaana - ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2007.
2) Menen naimisiin. Luultavasti lasteni isän kanssa. Ei siis luultavasti siksi, että lasteni isästä olisi epäselvyyttä, vaan siksi, että mistäs sitä ihan varmaksi tietää ennen papin aamenta, kuinka paljon hermo hirttää kiinni.
3) En kiirehdi töihin, vaikka vähän mieli sinne aikuisten maailmaan vipattaa, vaan otan ilon irti tästä mahdollisesti viimeisestä tilaisuudestani elää näin. Opiskelen syksyllä sen verran ja sitä, mitä huvittaa.
4) Käytän joululahjaksi saamani kymmenen kerran joogakortin ennen kesää.

Jos pitäisi lyödä vetoa, niin sanoisin, että ainoastaan kohta 4 voi tehdä tiukkaa. Mutta yritän parhaani!

Loppuun vielä yhteenveto joulusta. Oli mukavaa ja ruokaisaa ja lämmintä, mummun ja ukin täysihoitola lapsenvahtipalveluineen on kyllä aivan yliveto. Harmi, että matkaa on se melkein 400 kilometriä. Kävimme miehen kanssa joulupäivänä jopa yössäkin ja kotiuduimme vasta neljältä! Huutomerkki!

"Ito tonttu" oli vähän pelottava, mutta silti Igge tiivisti joulun kolme kivointa asiaa sanoilla "paketti ja paketti ja paketti". Lääkärilaukku, magneettikirjaimet ja automerkkejä esittelevä kirja ovat juuri nyt erittäin pop. Lillabo vaan myhäili ja puski joulun kunniaksi läpi ensimmäisen hampaan. Maassa oli rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

Nyt pakettien sijaan raketteja, hyvää uutta vuotta!

13.12.2011

Räntää päässä ja puolen vuoden tunnelmia

Ääni ei kulje, pää on räynnä räntää, lapsetkin sairastaa ja yskii yöt silloin, kun en itse sitä tee. Kuume sentään tuntuu laskeneen, eilen oli sitäkin. Ulkona sataa enimmäkseen vettä, joskin välillä aurinko paistaa ilmeisesti ihan vain vittuillakseen, kun olemme jumissa sisällä. Sisäilyn ansiosta olen kuitenkin saanut tehtyä ison osan jouluostoksista verkossa, ja nyt vain odottelen, että Posti-Pate oveen koputtaa ja itse kirjeen saan.

Pohti-Pate on muuten suuressa suosiossa, niin suuressa, että Igge pussaili juuri Paten kuvaa dvd-brosyyrissä. Minä kun luulin, että paperitähtien pussailu on enemmänkin teinityttöjen heiniä! Aika usein meillä kuuluu myös laulu: pohtin tuo, pohtin tuo, pohtin tuo Pate jokaiten luo, oveen koputetaan, pohtin tuo, pohtin tuo jne. Muita bravuureja ovat muun muassa "kengän kannat kookookoo", "ihhahhaa, ihhahhaa, hepo taa" ja "tuntuntuntun ja lähtee tinittä maata päin".Millähän logiikalla määrätyt laulunpätkät jäävät päähän ja toiset eivät? Kun eivät ne minusta ainakaan ihan yksyhteen tällaista aikuisen korvamatologiikkaa noudata.

Huvittavaa - ja vähän pelottavaa - on seurata brändien syöksyä pienen ihmisen elämään. Posti-Pate on sentään aika kevyttä keittoa verrattuna vaikkapa toiseen suureen suosikkiin, "Talama Mäkviiniin". Iloinen autonnaama on niin tuotteistettu, että hirvittää. Salama McQueen -teemalla löytyy tavallisten lelujen lisäksi myös mm. nenäliinoja ja makaronia. Ja kaikesta kauhistelustani huolimatta meilläkin on Salama McQueen -joulukalenteri (käytetään aamupotalle lahjomiseen), -suihkugeeli, -muki, -legoja sekä yksi pari ko. teeman mukaisia sukkia. Osan näistä olen sitä paitsi ostanut ihan itse, kun Igen innostus on vaan niin liikuttavaa. Näin minuakin viedään, voi ohhoh.

Myös pienemmällä on yksi oma punainen pehmoauto. Mies hankki sen houkuttimeksi taannoin, kun kääntyminen ei oikein innostanut pikkuveljeä. Ensin into lopahti sängyltä putoamiseen, sitten ilmeisesti lähinnä mukavuudenhaluun. Kuvaavaa on, että Lillabo alkoi kääntyä ensin vatsaltaan selälleen, kun sillä tavalla on kivempi seurata, mitä ympärillä tapahtuu. Hiljattain se vatsalleenkääntymisintokin löytyi taas, ja samaan syssyyn tuntui tapahtuvan muutenkin loikka liikkumisasioissa. Into on kova ja kroppakin nousee aika hyvin maasta, mutta pakki on jumittunut päälle, ihan kuin isoveljellään. Näin ollen tiedän myös, että tästä saattaa hyvinkin mennä vielä pari kuukautta, ennen kuin vauhti löytyy kunnolla. Iggehän jätti koko ryömimisvaiheen väliin ja lähti suoraan konttaamaan muutama päivä 8-kuukautispäivän jälkeen.

Jotenkin en tältä Lillabolta oikein edes vielä odotakaan kovin kummoisia suorituksia. En meinaa millään sisäistää, että tyyppi on ylihuomenna puolivuotias, vaikka puolivuotisneuvolassakin käytiin eilen. Täti kirjoitti jotakuinkin näin: "Kasvu hyvää. Touhukas. Lelu vaihtuu kädestä käteen. Kääntyy. Ärisee veljensä kanssa. Nuhassa." Jotenkin tulin tekstistä hyvälle tuulelle, nuhasta huolimatta. Pienet on ilot!

Kasvusta tuli mieleeni, että ruoka-asiat vaivaavat tämän tyypin kanssa enemmän kuin isoveljen. Siis vaikka alku oli helpompaa, niin nyt pieneksi probleemaksi on noussut se, että soseet uppoavat vähintäänkin vaihtelevasti. Luin juuri, että Igge veteli puolivuotiaana pari purkkia päivässä ja puurot ja maidot päälle. Lillabon kanssa toki harjoittelukin aloitettiin myöhemmin, mutta toistaiseksi määrä saattaa hyvinkin jäädä muutamaan hulluun lusikalliseen. Eikä sille kannata yrittää sitä maitoakaan tarjota, jos se ei ole nälkäinen - siitä seuraa Karmea Raivari. Vaan minkäs teet, kun lapsi ei enempää syö ja yönsäkin nukkuu hyvin, oikeastaan lähes poikkeuksetta yhdellä herätyksellä.

Onneksi sentään toistaiseksi on pysytty about omalla käyrällä, nyt painoa oli noin 7,5 kiloa ja pituutta 68 ja risat. Tosi samankokoisia nämä meidän pökäleet ovat, ja kai minunkin nyt vain olisi syytä hyväksyä, että meidän lapsemme eivät kuulu näihin jykeviin kymmenen kilon puolivuotiaisiin. Mikähän siinäkin ahdistaa, varsinkin kun tiedän, että toiset taas tuskailevat sen kanssa, että kaikki ihmettelevät vauvan isoa kokoa. Minua taas ärsyttää se ajoittainen "teilläpä onkin hoikka poika" -hämmästely ja tekisi mieleni huutaa, että KYLLÄ MINÄ ANNAN SILLE RUOKAA NIIN PALJON KUIN SE SYÖ ja näyttää käyrät, että tuossa se menee vain ihan himpun verran nollan alapuolella, että kyllä se aivan normaali on. Oikeastihan nämä pitäisi jättää ihan omaan arvoonsa, kun kyse on kuitenkin enemmän sellaisesta smalltalkista. Sitä paitsi välillä näitä meidänkin rimpuloita on ihmetelty suuriksi ikäisikseen, joten taitaa olla katsojan silmässä koko dilemma. Tai äidin päässä.

Siellä äidin päässä on muutenkin ollut erilaista dilemmaa viime aikoina, pahoittelen tätä blogihiljaisuuttakin nyt samaan syssyyn. Tuorein oli aikamoinen parisuhdekriisi, joka aiheutui siitä, että (suomenruotsalainen) patriarkaatti ei ole minusta toimiva malli parisuhteessa. Mies on ajattelemattomuuttaan sössinyt asiat sopimalla pappansa kanssa meidän perheemme vapaa-aikaan ratkaisevasti vaikuttavista järjestelyistä keskustelematta minun kanssani. Kävimme useamman vuorokauden periaatteellista keskustelua, jonka sävy vaihteli marttyyriudesta vittuiluun ja haikeudesta suoraan huutoon.

Hurraa sille, että olen sittenkin valinnut oikein, ja mies myönsi lopulta olleensa ajattelematon ja pyysi anteeksi toimintaansa. Vielä piti kuitenkin vuorokausi vääntää rautalankaa, ennen kuin se uskalsi soittaa isälleen ja sanoa, että teki hätiköidyn päätöksen ja pyysi timeoutia, jotta ehdimme keskustelemaan asiasta kotona. Minä tuskin olen juuri nyt kovin suuressa suosiossa, mutta onneksi miehen perheen kulttuuriin kuuluu myös ikävien asioiden lakaiseminen maton alle ja poskisuudelmointi kaikesta huolimatta. (Tämä oli tällainen lempeän sarkastinen kommentti.) Eikä minua suuresti moinen huoleta, lähinnä vähän naurattaa. Onnekseni itsetuntoni ja itsekunnioitukseni eivät tarvitse pönkityksekseen kiltin pikkuvaimon mainetta.

Nyt pitäisi kirjoittaa joulukortit, kun vielä ehtii. Miten hitto tämäkin aina jää viimeiseen päivään? En ole muuten kovin innokas askartelemaan, mutta jostain syystä olen vuosia tehnyt joulukortit itse. Kortitamme lähinnä sukulaisia ja kauempana asuvia kavereita, ja tämän lapsikortti vai ei -dilemman (joka minusta on hieman koominen) olen ratkaissut laittamalla sukulaisten ja muiden kiinnostuneiden kortin väliin valokuvan jälkikasvusta.

Henkilökohtaisesti en kyllä oikeastaan tajua koko joulukorttikeskustelua. Piti oikein tarkistaa Wikipediasta, että joulukortit ovat edelleen "jouluisin lähetettäviä tervehdyksiä, joissa toivotetaan hyvää joulua. Useasti joulukorteissa toivotetaan myös hyvää uutta vuotta." Kamalaa piilovittuilua ja ihmisten kiusaamista, ihan selvästi. Ja nimenomaan juuri sinulle, hyvä vastaanottaja, kyllä, olen askarrellutpaskarrellut nämä 35 tismalleen samanlaista korttia ihan vain vittuillakseni sinulle tai vaihtoehtoisesti kiusatakseni sinua lapseni/kissani/koirani/puolisoni (no, tarkalleen ottaen legoukkoni) kuvalla. Tosin meidän tämän vuoden korteissa on kuusi. Vaikka varmaan siitäkin voi mielensä joku pahoittaa?

3.12.2011

Mokomakin ilonpilaaja

Käytiin kavereiden kanssa eräässäkin punavuorelaisessa sisustuskauppaslashlounaspaikassa lounastamassa. Varasimme kabinetin, ettemme häslää lounasruokailevien työtätekevien kansalaisten keskellä. Ja myöskin siksi, että kabinetin vieressä on leikkipaikka, kuuluihan seurueeseen neljän aikuisen lisäksi neljä kaksivuotiasta ja neljä vauvaa.

Söimme, juorusimme, komensimme lapsia, hoidimme vauvoja kollektiivisesti. Muttamutta, kävi iso virhe: emme huomanneet, että leikkipaikan piirustusvälineissä oli tusseja ja että lapset JÄTTIVÄT KORKIT AUKI. Paikan näpsäkkä myyjätär kävi ojentamassa meitä aiheesta varsin tympeästi. Pahoittelimme rikosta ja laitoimme kuuliaisesti korkit kiinni. Keräsimmepä vielä kynät lasten ulottumattomiin. Vaan kyseinen myyjätär ei ollut tähän tyytyväinen. Hän kävi useampaan kertaa kurkistelemassa nurkan takaa, josko löytyisi jotain huomautettavaa. Pidimme kuitenkin huolen, että lapset eivät esimerkiksi koskeneet myytäviin tavaroihin. Onneksi neitokainen keksi sentään jotain: jossain vaiheessa hän kävi ilmoittamassa, että nyt kyllä lähtee lapsista liikaa meteliä.

Totta on, että ihan hiljaa lapset eivät olleet. Välillä äänet nousivat, olihan siinä neljä vilkasta nappulaa pyörimässä. Mutta eivät he kuitenkaan kiljuneet, räyhänneet tai heitelleet tavaroita, kunhan leikkivät. Emme edes olleet varsinaisessa ravintolassa häiritsemässä normaali-ihmisiä vaan kaupan peränurkassa. Jäin miettimään, että minkä hemmetin takia sinne on se leikkipaikka kyhätty, jos siellä ei saa leikkiä?

Sitäkin mietin, että miksi asenne lapsia kohtaan on niin harmittavan usein tuollainen. Etsimällä etsitään jotain huomautettavaa ja käninän aihetta. Jossain muualla maailmassa ehkä myyjätär olisi tullut ja näyttänyt vaikka itse, että hei katsokaas kun nämä kynät kuivuvat, laitetaas korkit kiinni. Kysellyt ehkä, että mikäs sinun nimesi on ja sanonut, että onpas sulla siinä hieno auto. Tai ainakin kohdellut lapsia ihmisinä eikä pelkkinä häiriötekijöinä.

Me äidit, hyvin toimeentulevat, maksavat asiakkaat, joilla on aikaa istuskella lounaalla ja sisustaa kotia, olisimme kertoneet eteenpäin, miten mukava tunnelma ko. paikassa oli ja menneet sinne uudelleenkin. Hankkineet samalla ainakin nyt niitä keittiöpyyhkeitä ja ehkäpä pellavalakanat, ja neuvotelleet kotona jopa siitä ylihinnoitellusta, mutta viehättävästä kaapista.

Nyt vaan ärsyttää koko mesta. Pitäköön tunkkinsa. Ja yleisesti ottaen harmittaa ihan vietävästi, että tuollaiseen edelleen törmää, vaikka kovasti haluaisin pitää Suomea lapsiystävällisenä maana ja periaatteessa vastustan sitä muualla on kaikki paremmin -marinaa (koska niin ei ole). Minä en todellakaan vaadi mitään erityiskohtelua enkä odota, että kaikki myyjät ja tarjoilijat ja ohikulkijat lepertelevät lapsilleni ja kehuvat heitä minulle (vaikka ei siitä tietysti haittaakaan ole). Pieni annos palveluhenkisyyttä myös näitä tulevia kuluttajia kohtaan ei kuitenkaan olisi pahitteeksi. Tai jos ei muuta, niin ihan normaalia kohteliaisuutta.

Päivän kruunasi se, että jäimme jotenkin hassusti vähän tientukkeeksi jalkakäytävälle, kun innostuimme toisen vaunuihmisen kanssa höpöttämään jostain asiasta äks. Huomasimme asian, kun näimme kiireisen herran tulevan tuhisten meitä kohti, ja siirsimme vaunut tieltä vähän naureskellen, että oi anteeksi, eipä tajuttu että jäätiin tähän vähän huonosti. Miten tähän reagoi mies? No sanoo, että "saatanan idiootit kun pitää tukkia koko katu perkele".

Jep. Helvetin hauskaa päivää sinullekin.

Mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa?