29.12.2008

Mitäs nyt?

Se kaivattu 12 viikkoa tuli täyteen. Mitäs nyt sitten? Alkaisko odottaa sitä rakenneultraa? Siihen on vielä vajaat pari kuukautta.

Hullua oli lukea jostain, että "olet nyt neljännellä kuulla raskaana". Se kuulostaa jotenkin paljolta. Pitäiskös tässä nyt sitten ihan tosissaan alkaa ainakin ajatuksen tasolla varautumaan siihen, että meille tulee hyvin todennäköisesti ensi kesänä vauva?

Tulevilla tädeillä ja isovanhemmilla ei tunnu olevan asian kanssa vastaavaa ongelmaa. Papana sai jo ensimmäisen lahjansa, pyyhkeen ja pesulapun. Mua alkaa aina itkettää, kun nään ne. Ja äitikin oli "ihan sattumalta" jo osunut Marimekon sivuille lastenvaatteita katselemaan. Miehen vanhemmat huolehtivat, etten liukastele jäisissä portaissa ja antoivat lahjaksi vauvakirjoja.

Aika moni mun kaveri on sanonut uutisen kuullessaan, että ihanaa, mutta pitää vähän totutella. Jep, sehän on juurikin teidän elämänne, joka tässä on muuttumassa... Eikä tämän kai pitäisi NIIN ihmeellistä olla, mulla tulee keväällä täyteen 30 ja mies on 8 vuotta vanhempi. Ei meistä nyt suoranaisesti mitään teinivanhempia tule! Mutta toisaalta ihan mun lähimmistä ystävistä aika harva on vielä ryhtynyt lisääntymään - joskin veikkaan, että homma muuttuu lähivuosina radikaalisti.

Mitäs vielä? Papana on siis reilut 10 viikkoa vanha, ja osaa joidenkin lähteiden mukaan jo imeskellä peukaloaan. Hänen taitavuutensa ei vaan lakkaa hämmästyttämästä. Vatsa tuntuu jotenkin ryöstäytyvän käsistä, alavatsalla tuntuu selvästi kovahko pallo, joka ei ole ennen ollut siellä. Taidankin lähteä alennusmyynteihin katselemaan, josko löytyisi lisää housuja ja mahdollisesti vähän nykyistä väljempi takki. Nykyiset alkaa olla vähän ahtaita vyötäröltä.

23.12.2008

Listeriaa ja hysteriaa

Tuli mieleen tästä kommenttikeskustelusta nuo ruoka-asiat. Kun sain tietää vatsassani muhivasta pikku yllätyksestä, lopetin alkoholinkäytön siihen. Testin tehtyäni poltin hermostuksissani muutaman tupakan - ja myönnettäköön, että sen jälkeenkin olen polttanut kerran yhden, nimittäin kaoottisella Göteborgin reissulla. Muuten olen säilynyt savuttomana ilman suurempia tuskia.

Neuvolakäyntiin asti söin ihan kaikkea. Ajattelin, että kyllähän ne suositukset sitten siellä selviää, ja siihen asti voin teeskennellä onnellisen tietämätöntä. Jos alkaa noudattaa kaikkia netin ohjeita, niin syödä saa suunnilleen kaurapuuroa, jos sitäkään.

Salmiakkia syön edelleen, jos ja kun mieli tekee niin paljon kuin maistuu. Suomalaisia juustoja olen syönyt ihan niin kuin ennenkin, joskin haisevimmat ulkomaiset herkut olen jättänyt toistaiseksi pois. Mätiä olen maistanut, mutta sillä herkuttelun aion siirtää tulevaisuuteen - etenkin kun useimmiten on vaikeaa tietää, mistä se on peräisin ja missä ja miten kauan sitä on säilytetty. Vakuumipakatut kalat olen jättänyt väliin. Pakastevadelmia en ehdoin tahdoin syö, mutta jos jossain tarjotaan esim. jogurttia ja marjoja, niin en ole jaksanut nipottaa. Pakastevihannekset, sikäli kun niitä käytän (lähinnä herneet) olen kuumentanut, mutta saattaahan niitäkin joskus mennä jossain salaatissa kuumentamattakin. Maksaa en syö muutenkaan.

Eli olen syönyt aika lailla niin kuin ennenkin. Joitakin riskiruokia pyrin välttämään mahdollisuuksien mukaan, mutta en ole suurta paniikkia ottanut, jos tulen syöneeksi esimerkiksi jonkun onnettoman pakasteherneen. Silti välillä tulee leimatuksi hysteeriseksi, jos jätän esim. sen tarjotun graavikalan väliin, kun en tiedä, mistä se on peräisin.

Minä ajattelen asian niin, että muutama kuukausi on lyhyt aika olla syömättä joitakin asioita, vaikka se olisikin turhaa, sillä entäs jos jotain tapahtuisi? Entäs jos saisinkin vaikka listerian ja siksi keskenmenon? Vaikka riski on pieni, minusta sitä on turha ehdoin tahdoin ottaa. Se ei kai ole hysteriaa, vaan ihan tervettä toimintaa.

Olo on kuin joulukinkulla

No niin, uutinen on kerrottu ja otettu ilolla vastaan. Itselläni vaan on vaikeuksia suhtautua siihen, että siitä papanasta puhutaan ihan yleisesti. En ole ollenkaan ajatellut vielä sinne kesään asti, esimerkiksi synnytys tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta - itse vauvasta puhumattakaan.
Olo on ihan ok, kuvotus iskee enää satunnaisesti ja pahin väsymyskin tuntuu hellittäneen, mutta olen niin turvoksissa, että olo on kuin jouluksi lihotetulla sialla. Omena suuhun vaan ja sinappihuntu niskaan. Yök. Tunnen itseni harvinaisen epäviehättäväksi, koska näytän lähinnä siltä, että olen lihonut. Ehkä tää helpottaa, kunhan keskivartalolihavuus iskee kunnolla, ja syyn siihen tunnistaa katsomalla.

En osaa vieläkään sanoa luontevasti ääneen, että "olen raskaana" saati puhua siitä, että minusta tulee äiti. Se kuulostaa niin oudolta. Hämmentää kaikki sellaiset, jotka solahtaa rooliinsa täysin sujuvasti samalla hetkellä, kun testi näyttää positiivista.

22.12.2008

Vatsakunnassa kaikki hyvin

Eka "virallinen" ultra on takana. Papana oli tuplannut kokonsa kahdessa viikossa (!) ja pää-peppu-mitta oli komeasti vajaat viisi senttiä. Jalkoja ja käsiä näkyi kaksi, sydän sykki ja kuulemma aivojen rakennekin näytti siltä kuin näillä viikoilla kuuluisikin. Se suuresti hermoilemani niskapoimu oli 0,7 mm eli siitäkin tuli puhtaat pisteet.

Heräsin aamulla 5.40 panikoimaan ultraa, joka oli kahdeksalta. Mietin, että miten selviän seuraavista 20 vuodesta, kun jatkuvasti pitää huolehtia, että onhan sillä jälkeläisellä kaikki hyvin. Kätilö lohdutteli, että huoli kuuluu asiaan ja sen kanssa oppii elämään.

Papana-reppana taitaa periä äitinsä unenlahjat, se oli onnellisesti unten mailla vielä, kunnes ilkeä täti tökki vatsaa. Silloin pienet jalat alkoivat heilua aivan vimmatusti.

On aikas onnellinen olo. Tänään suunnataan joulun viettoon, ja kerrotaan uutinen myös mun vanhemmille. Voi kun siellä tiedettäisiin, millainen jouluyllätys on tulossa. :)

13.12.2008

Kymppi täynnä

Tänään viikkoja on kasassa tasan 10, eli yhdestoista on aluillaan. Papana on kolmisen senttiä pitkä ja osaa jo muun muassa potkia ja niellä! Oi, taitava lapsi. :)

Valvetilassa olo siitä, että tämä jatkuu ja tulee todeksi, on jo paljon varmempi erityisesti sen ultran ansiosta. Unissa ei aina ole niin, viime yönä näin unta keskenmenosta. Kauhu ja epäuskoisuus siitä, että tätä tulevaisuutta ei enää olisi, oli aitoa. Harvoin olen ollut niin helpottunut siitä, että heräsin.

Mies meni aamulla kauppaan hakemaan aamiaistarvikkeita, ja tuli takaisin ison kukkakimpun kanssa. Halusi kuulemma tuoda mulle kukkia, koska olen raskaana. Mua alkoi taas itkettää.

Mistä pääsemmekin siihen, että olen aina ollut melko herkkä nyyhkimään esimerkiksi tv-ohjelmien tai leffojen liikuttavissa kohdissa, mutta viime viikkoina touhu on karannut lapasesta aivan totaalisesti. Kyynelillä ei näytä olevan mitään rajaa, vaan vetistelen milloin millekin. Jouduin paljastamaan salaisuuden työkaverillekin, kun aloin nyyhkiä ihan käsittämätöntä asiaa, ja se näytti siltä, että olenko mä menettänyt järkeni.

Miehen vanhemmille kerrottiin myös. Siellä korkattiin heti shamppanjapullo, tosin mies sai (vaihteeksi) juoda myös mun lasini. Famulle tämä on ensimmäinen lapsenlapsi, fafalla on jo kokemusta useammastakin, mutta tuoreinkin heistä täyttää jo 18. Siskollenikin kerroin, ja siellä alkoi kiljunta: mitämitämitä??!! Oli reppana herännyt keskellä yötäkin miettimään, että oliko mun puhelu totta. Omille vanhemmille ajattelin säästää uutisen jouluun, kun silloin nähdään kasvotusten. Silloin on jo taas yksi iso virstanpylväs eli np-ultrakin (toivon mukaan onnellisesti) takana.

9.12.2008

It's alive!

Oltiin ultrassa, ja siellä se papana köllöttää! Hullua. Pää-peppu-mitta vastaa viikkoja 9+3 niin kuin olin itsekin laskeskellut. Pieni sydän hakkasi 177 lyöntiä minuutissa, ja allekirjoittaneen varmaan saman verran. Mies seisoi vierellä pää pyörällä, ensiksi siitä, että naiset todella ovat gynellä ilman housuja vehkeet levällään lääkärin naaman korkeudella ja toiseksi - ja oletettavasti kuitenkin vähän enemmän - siitä, että siellä näkyi ihmisen alku.

Itse en edes ehtinyt itkemään hämmennyksen keskellä, vaikka kyyneliä on muuten riittänyt melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen viime aikoina.

Oli ihanaa nähdä, että siellä on kaikki hyvin ja kuulla lääkärin suusta, että todennäköisyys sille, että kaikki menee hyvin loppuun asti, on yli 95 prosenttia. Kuulemma se 12 viikon raja on ihan höpinää, sillä siinä on mukana tuulimunaraskaudet, jotka menevät kesken kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Nyt uskaltaa jo vähän nauttiakin tästä ja keskittyä kasvattamaan papanaa.

Iik. Se on siellä ja se elää ja voi hyvin. Iik. Iik. Iik.

Iik!

Pelotus ja kauhistus

Ultrakutsu tipahti eilen postilaatikosta, virallinen np-ultra on Naistenklinikalla 22.12. Otin kuitenkin varaslähdön ja mennään tänään yksityiselle ultraan. Sattuneista syistä (mies joi raukka viikonloppuna perheensä joululounaalla vaivihkaa kaikki minunkin viinilasilliseni, kun emme vielä halunneet paljastaa salaisuutta. Arvatkaas kuinka kävi? No tuli melkoinen tuiske, ja nyt ei ole ihan varmaa, saattoiko hän ehkä vihjaista äidilleen asiasta...) halusimme varmistuksen tälle hommalle mahdollisimman pian. Päätin luottaa siihen Vauva-lehden (tai Kaksplussan tai jonkun vastaavan, mitä näitä on) eri puolilla lainattuun tietoon, että jos 7. viikon jälkeen ultrassa on kaikki hyvin, raskaus jatkuu 99,5 prosentin todennäköisyydellä hyvin siitä eteenpäinkin.

Mutta nyt siis panikoin, että mitä siellä näkyy ja näkyykö siellä mitään? Viikkoja on kasassa neuvolan mukaan 9+6 ja omien laskujen mukaan 9+3, niihinkin kai tulee selvyys tuolla.

Huihuihuihuihuihuihuihuihuihuihui. Jänskättää aivan tolkuttomasti.

5.12.2008

Kärsimättömyyttä

Taas yksi viikko vähemmän joululomaan. Luojan kiitos. Viime viikot on olleet töissä tosi kiireisiä, eikä helpotusta näy ennen joulua. Kaksi viikkoa vielä... Kun vaan saisi hommat jotenkin pakettiin, että voisi sitten nautiskella lomasta kaikessa rauhassa.

Neuvolasta on aikaa 1,5 viikkoa eikä sitä hiivatin ultrakutsua ole tullut vieläkään. Neuvolantäti sanoi, että ultra olisi 18. päivä, mutta olen tässä alkanut miettiä, että mistä se sen voi luvata? Entä jos me ei päästäkään sinne ultraan ennen joulua? Entä jos ne yrittää antaa jotain aikaa aatonaattona, kun meidän pitäisi olla vajaan 400 kilometrin päässä? Haluan saada tähän hommaan varmuuden ennen sitä, että voidaan yllättää mun vanhemmat uutisella.

Ja sitä paitsi, miten ne voi venyttää sitä ajan ilmoittamista näin kauaksi? Olen yrittänyt säästellä sitä 18. päivää kalenterissani, mutta kaikki muut päivät sillä viikolla alkaa olla aika täynnä tapaamisia. Enkä oikein voi perua asiakastapaamisia kertomatta pätevää syytä.

En jaksa odottaa!!! Mulle kaikki heti nyt!!! Tämä todella on ODOTUSTA - ensin menkkojen, sitten testituloksen, sitten oireiden, neuvolan, ultran, 12 viikon täyttymisen, toisen ultran ja ties minkä virstanpylvään ja ihan viimeiseksi tietysti sitten synnytyksen. Ja odottaminen jos mikä sopii mun luonteelle todella huonosti. Puh.

2.12.2008

Se on vissiin juomavedessä

Pari uutta ihmistä tietää salaisuudesta: pomo ja ex-kämppis (10 vuoden jälkeenkin kutsun sitä siksi, vaikka ehkä ystävä olis oikeampi ilmaisu!).

Pomolle oli pakko paljastaa, koska se pyysi mut eilen huoneeseensa ja pyysi kertomaan, mikä mulla on hullusti, kun olen niin kuolemanväsynyt ja herkkä. (On tullut parit kyynelet vuodatettua hieman omituisista asioista tässä.) Ajattelin, että parempi kertoa totuus, muuten ne lykkää mut jonnekin burnout-lomalle ja lataamoon... Pomo huudahti, että ihanaa ja tuli halaamaan - hän on itsekin jäämässä äitiyslomalle helmikuun alussa. Vannotin kuitenkin, ettei asiasta saa puhua vielä julkisesti ennen kuin se ultra on käyty. Meillä on pikkujoulut 19.12. joten viimeistään silloin taidan paljastaa salaisuuden töissäkin, ettei tarvitse peitellä juomattomuuttaan (eli olla käänteinen alkoholisti :).

Ystäväni M taas soitti tänään, että on työkeikalla Helsingissä ja kysyi, ehdinkö lounaalle. Mietin juuri eilen, että mikähän siellä on tilanne, kesällä kun oli puhetta että he suunnittelivat vauvahommia ihan tosissaan. Arvasin heti hymystä, mistä on kyse, kun kysyin että mitäs kuuluu. Hän ilmoitti olevansa raskaana, mihin minä, että sama täällä. Huvittavaa. Lasketussa ajassa on reilun kolmen viikon ero, M:n tapaus on siis vielä tuoreempi kuin minun.

Tosi omituista, että kymmenen vuoden takaisesta bailausporukasta 75 % on raskaana as we speak. Enää tarvittaisiin yksi vauvauutinen, niin prosentti olisi sata.

Muistiin kirjattakoon myös, että vatsaa turvottaa etenkin iltaisin niin, että kumpu on aivan selkeä. Löysä tunika on ainoa kelvollinen paitamalli, ellei halua laittaa juoruja liikkeelle oikein tosissaan. Kattelin netistä vauvavatsojen kuvia, ja ei tätä montaa viikkoa taida voida enää piilottaakaan!