30.3.2010

Rakas vieteriukko

Tultiin eilen illalla takas kotiin, mutta perjantaina lähdetään taas, tällä kertaa tosin ihan eri suuntaan eli Bromarviin pääsiäisen viettoon. Igge viihtyi hyvin mummi-ukkilassa, ja hiihtoreissulta palannut pappa ei ollut uskoa silmiään/korviaan, kun näki, mitä viikon aikana oli tapahtunut.

Heti reissun alkajaisiksi Igge kiskoi itsensä pystyyn sohvaa vasten. ja nyt seisominen on sitten TODELLA in. Unillemeno on melkoista show'ta, kun pikku vieteriukko punkee pakolla pinniksessään seisomaan ja mölisemään. Se huitoo, hakkaa pinnoja ja puree sängynlaitaa, vaikka uni painaisi pienissä silmissä niin, että hyvä kun auki pysyvät. Haaveilen jonkinlaisesta tarrapuvusta, jolla ukkelin saisi kiinni patjaan. Meinaa hermo mennä, kun saa jatkuvasti olla kippaamassa kaveria takaisin vaaka-asentoon, muuten kun ei uni tule.

Muutenkaan ipana ei pysy enää lainkaan paikallaan. Mummin ja ukin luona se paineli portaita ylös, kiipesi pöydän alatasolle, availi ovia, kiskoi alas alahyllyjen tavarat, jahtasi imuria hurjien ilon kiljahdusten kera ja katosi silmänräpäyksessä huoneesta toiseen tullen vain välillä kurkkaamaan, ettei äiti ole kadonnut mihinkään. Äiti on kaiken kaikkiaan tosi pop, tyyppi ilmaantuu jatkuvasti kiinni lahkeeseen. Ensimmäisenä päivänä Igge ei kestänyt edes mun saunareissua itkutta, vaikka mummi toi lapsen kylppäriin leikkimään. Lopulta minä istuin alalauteella niin, että reppana sai hiplata oven ali mun varpaita.

Samaan syssyyn Igge on tuottanut itselleen etuhampaat. Ensimmäinen on selvästi läpi ja toinenkin jo pilkistää. Niitä olikin kiva testailla muun muassa ruisleipään. Mummi antoi lapsen myös harjoitella itse lusikalla syömistä, äiti kun on ollut toistaiseksi niin laiska, ettei ole jaksanut sitä sotkua... (Eikä meillä muuten mitään pottaharjoituksiakaan pidetä, vaikka kaikki muut tuntuvat niin tekevän, koska mun mielestä siinä vaan ei ole toistaiseksi ollut mitään järkeä. Varmaan se pottakin pitäisi kuitenkin pikkuhiljaa hankkia, kai.)

Viime viikon aikana kuulin aika monta surullista uutista, mikä sai miettimään, miten kamalaa oman lapsen menettämisen täytyy olla. Ei sitä pysty edes ajattelemaan, kun sydäntä alkaa puristaa niin että sattuu. Nostin nukkuvan, unenlämpöisen lapsen kainaloon ja nuuhkin pehmoista tukkaa. Ajattelin, miten ipana on rakkaampi koko ajan.

Alussa rakkaus pientä kohtaan oli melkoisen yksipuolista ja lähinnä ihmetystä, liikutusta ja suojelunhalua. Nyt tunteessa on paljon uusia ulottuvuuksia, joita on ihan mahdotonta täysin määritellä. Jotenkin ne kuitenkin liittyvät lapsen persoonaan ja siihen, että hän osaa osoittaa hellyyttä ja vastarakkautta. (Yhtään väheksymättä muita tunteita, minusta on hienoa - joskin välillä rasittavaa - että lapsi osaa myös olla kiukkuinen ja pettynyt.)

Myös Igestä erossa oleminen on ihan erilaista kuin silloin ensimmäisinä kuukausina. Silloin Igen hoitoon jättäminen oli helppoa - eihän vauva vielä reagoinut siihen oikeastaan millään lailla. Nyt se on jo paljon hankalampaa, sillä viimeistään palatessa sydän särkyy, kun lohduton pikku-ukkeli tarraa kaulaan ja niiskuttaa sydämensä pohjasta. Paitsi isän hoidossa, mikä onkin siunauksellista, sillä olen päässyt viime aikoina esimerkiksi viinille ja jumppaan varsin vaivatta ja kohtuullisen useasti. Mies sanoi, että olen paljon siedettävämpi, kun käyn vähän ulkona, joten pakkohan se on uhrautua perheen hyvinvoinnin eteen...

On joka tapauksessa ihanaa olla lapselle jo muutakin kuin ruoka-automaatti, pyllynpesuri ja nukutuskone. On ihanaa, että lapsi nauraa, kun laitan housuvaipan päähän ja isken sille silmää tai kirkuu ilosta kun laulan twist and shoutia ja sheikkaan beibeä. Igge on ihan huippu pieni ihminen, joka kaiken muun hyvän lisäksi arvostaa mun huumoria. Aika rok!

19.3.2010

Hanki parempaa jne.

Me lähdetään kohta ensin uimaan ja sitten huristellaan Igen kans Pendolinolla viikoksi mummilaan. Mies lähtee hiihtoreissulle Lappiin, joten me mennään evakkoon, ettei tarvi kaksin kukkua täällä kotona koko viikkoa.

En tiedä, ehdinkö kirjoittaa tänne mitään ensi viikolla, mutta sain vihdoin ja viimein päivitettyä tuonne sivuun seuraamiani blogeja, joten lueskelkaa ihmeessä vaikka niitä!

17.3.2010

Tuhattaituri

Täytyy varmaan perinteisesti ensin päivitellä, että hurjaa miten äkkiä lapsi petraa uutta taitoaan. Vielä muutama päivä sitten Igge liikkui lähinnä peruuttelemalla ja kierimällä, nyt se konttaa läpsyttelee pitkiäkin matkoja. Mä en vielä ole ihan tottunut siihen, että vauva ei enää pysykään siellä, mihin sen jättää. Eilenkin kun menin suihkuun ja jätin Igen leluineen kylppärin matolle, niin eikös ipana ilmaannu kohta sieltä kulman takaa ja läiskyttele onnessaan märkää lattiaa. Mulle tuli kiire huuhdella shampoo tukasta ja pelastaa lapsi kastumiselta!

Autoin Igen myös ylös tv-tasoa vasten, ja sehän seisoskeli siinä muina miehinä pitkät tovit ja taputteli pöytää. Ihan ei taida vielä voimat riittää siihen, että hän kiskoisi itsensä ylös asti itsekseen, mutta hyvä niin - meidän pitää vielä vähän lapsiturvallistaa kotia. Tv-tason laatikot pitää varmaan lukita jeesusteipillä tai jollain, niiden avaaminen on NIIN kiinnostavaa. Mistä noi oppiikin ihan ilman koulutusta avaamaan laatikot, kaivamaan kukkamultaa ja kiskomaan johtoja? Kaikilla lapsilla tuntuu olevan ihan samat kiinnostuksen kohteet.

No joo, itse asiassa mun piti kirjoittaa vähän muista taidoista. Nimittäin sellaisista ihanista, liikuttavista taidoista, joita arvostetaan aivan liian vähän. Kaikkia kiinnostaa, että joko se istuu/ryömii/konttaa/puhuu/kävelee/lukee/kirjoittaa ylioppilaaksi, mutta miksei kukaan koskaan ole kiinnostunut siitä, miten lapsi oppii esimerkiksi osoittamaan hellyyttä? Onhan kuitenkin vaikkapa kuolapussaaminen kuitenkin aivan erinomainen taito, eikö?

Igge on ollut innokas pussailija jo useamman kuukauden. Kun sanon pusipusi, Igge antaa ihanan, märän kuolapusun. Lisäksi Igge osaa muun muassa halata, vilkuttaa (ainakin välillä :), nostaa syliin halutessaan kädet ylös, hokea "mamma, mamma" (vaikka tuskin se tajuaa, mitä sana tarkoittaa, mutta liikuttavaa se on silti), taputtaa käsiään yhteen, nauraa höperöiden aikuisten viihdytysyrityksille, taputtaa poskea (ja tissiä), hymyillä aseistariisuvasti kaikilla kahdella hampaallaan, takertua unisena ihan kiinni äitiin, hurmata mummot ja naapurintädit sekä järjestää olohuoneeseen leluista ja lehdistä ainutlaatuisen hienon kaaoksen.

Minusta siinä on aika monta ihan olennaisen tärkeää taitoa, joista on varmaan elämässä vielä paljon hyötyä!

14.3.2010

10+1 vinkkiä vauvan kanssa matkailuun

Lupasin jakaa helmikuun matkalla kertyneen vauvamatkailuviisauteni, joten here goes.

Ihan aluksi ilouutinen sinulle, joka pelkäät, että vauvan maailmaan saapumisen jälkeen olet tuomittu unohtamaan matkustamisen . Tadaa, vauvan kanssa voi kuin voikin matkustaa moneen paikkaan! Meillä oli hieno loma, vaikka tietysti reissaaminen oli erilaista kuin ennen vanhaan kaksistaan.

No niin, sitten niitä vinkkejä...

1) Preferoi suoria lentoja ja eturivin paikkoja. Lennon pituus ei niinkään ole ongelma, mutta hengailu vauvan kanssa lentokentillä jatkoyhteyksiä odottelemassa tuskin on ihan optimaalinen tapa käyttää lomapäiviä - etenkin, koska ruokkimiset ja vaipanvaihdot ja nukkumiset on huomattavasti helpompaa hoitaa koneessa eikä niiden toteutumista tarvitse odotella passintarkastusjonoissa, turvatarkastusjonoissa, boordausjonoissa ja ylipäätään jonoissa. Satsaa siis suoriin lentoihin, jos vaan mahdollista. Kannattaa myös ehdottomasti varata etukäteen ns. vauvakoripaikka, jos se on mahdollista. Vauvakori on aika pieni (pituus kai n. 70 c), mutta Igge nukkui siinä silti, kippuralla tai sitten jalat reunan yli roikkuen. Näillä paikoilla on myös normaalia enemmän lattiatilaa, ja Igge viihtyi pitkiä aikoja lattialla korissaan istuen ja leikkien. Eikä siitäkään ole haittaa, että jalkatilaan saa kaikenlaista lennon aikana tarvittavaa tavaraa helposti käsien ulottuville.

2) Ota mukaan joku kantoväline kentälle. Meillä oli mukana Manduca, ja se oli kyllä hyvä ratkaisu. Olisi saattanut hauis olla aika krampissa, jos olisi pitänyt rontata tuota pötkylää kainalossa kaikki ne jonotukset. Lisäksi meillä oli mukana matkarattaat (Gesslein Swift) ja en voi kuin suositella, ne oli tosi hyvät. Erityisesti se, että selkänojan saa laskettua alas, oli meille kullanarvoinen ominaisuus - Igge tykkäsi nukkua päikkärit rattaissa. Rattaat piti kuitenkin jättää sekä Suomessa että Thaimaassa muun matkatavaran kanssa jo lähtöselvityksessä, joten Manduca oli tarpeen.

3) Varaa tutti tai vesi-/maitopullo nousuihin ja laskuihin. Igge söi tuttia nousut ja laskut, eikä oikeastaan kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Imettäminen olisi ollut ainakin meillä ihan mahdotonta turvavöissä, ja sitä paitsi lentoemäntä ohjeisti, että vauvan on hyvä olla kasvot eteenpäin, ettei mahdollisessa äkkijarrutustilanteessa pää heilahda sivulle.

4) Buukkaa hyvä hotelli. Me yritettiin aluksi käydä (muuten aivan tosi siistillä ja kauniilla Surin Beach -nimisellä!) rannalla, mutta se oli hankalaa. Rattaat ei kulje hiekalla, viileää paikkaa ei löydy mistään, vauvaa ei viitsi viedä mereen ja hiekkaa on joka paikassa. On paljon helpompaa ja stressittömämpää hilpaista aamulla siihen hotellin uima-altaalle, jossa baari toimii, ilmastoituun hotellihuoneeseen on lyhyt matka (Igge ei esim. oikein meinannut syödä kuumassa), vauvaa ja vanhempia voi vilvoitella altaassa (vauvauinti on muuten tässä hyvä pohja, siis se, että vauva on jo tottunut veteen), suihkut ja vessat ovat ihan vieressä ja muutenkin on siistiä ja mukavaa. Ei kannata turhaan tehdä asioista liian hankalia. Me myös tilattiin muutamana iltana ruoka huoneeseen ja syötiin siellä, koska välillä tuntui, että on ihan armeliasta antaa Igen leikkiä rauhassa omassa huoneessa eikä aina roudata lasta iltaisinkin mukanaan, etenkin jos oltiin jo päivällä oltu jossain.

5) Kuumaa ilmastoa ajatellen kannattaa opetella vedenjuontia jo kotona. Igge ei suostunut oikein juomaan vettä tuttipullosta, mutta latki sitä mielellään ihan tavallisesta vesipullosta, ja samaa olen kuullut myös monelta muulta.

6) Ota etukäteen selvää vauvanruokien ja -tarvikkeiden saatavuudesta. Phuketista sai kyllä oikeastaan kaikkea, paitsi ehkä näitä meidän puurojauheita. Vaippoja oli tarjolla tosi hyvin, samoin jauhemaisia äidinmaidonvastikkeita näytti olevan Tesco Lotuksessa pitkät rivit, jos sellaisia käyttää. Me otettiin varuilta mukaan muutama Tutteli-purkki, lähinnä siltä varalta, jos mulle olisi iskenyt joku kamala vatsatauti tms. Muuten kuumuus ja se, että Igge otti päivisin mieluummin maitohuikkaa kuin söi ruokaa, saivat aikaan sen, että pitkästä aikaa piti välillä pumpata pinkeää rintavarustusta tyhjemmäksi. Ota siis rintapumppu mukaan, jos imetät!

Meillä oli mukana omat purkkiruoat ja puurojauheet. Puuro ei oikein uponnut lämpimässä ilmastossa, vaan Igge söi mieluummin hedelmäsoseita. Niitä sai onneksi lisää jo mainitsemastani Tesco Lotuksesta. Valikoima ei ollut suurensuuri, mutta ainakin löytyi mango-omenasosetta, mansikkabanaanisosetta, omenakaurapuuroa, metsämarjahyytelöä ja näytti siellä olevan myös maissisosetta ja jotain muutakin vihannesruokaa. Reissussa Igen ruokavalio muuttui siten, että aamulla syötiin hedelmäsosetta tai hedelmiä (ja joinakin aamuina myös puuroa), päivällä hedelmäsosetta tai vauvajogurttia, illalliseksi purkkiruokaa (pääasiassa Semperin Pasta Bolognesea, jota saa muovipurkissa) ja myöhemmin illalla, kuten myös ruokailujen yhteydessä ja muutenkin päivän mittaan tarpeen mukaan ämmää.

Jos vauva syö maissinaksuja, ota ihmeessä niitä mukaan pakasterasiassa tai vastaavassa. Me ostettiin niillä monta kertaa ruokarauha - myös sillä kerralla, kun tutti jäi hotellille ja nukkumassa ollut Igge alkoi jostain syystä kitistä just, kun oli saatu ruoka nenän eteen. Maissinaksun imeskely rauhoitti lapsen takaisin unille.

7) Pakkaa mukaan vauvalle parasetamolia, suolaliuostippoja ja nenänniistin. Melkein kaikki tapaamamme vauvaperheet kertoivat, että pienellä oli ollut nuha reissussa - johtuisko sitten ilmastoinnista vai lentokoneilmasta vai mistä. Nenä-Friidasta oli apua, vaikka Igge kyllä protestoi käsittelyä niin äänekkäästi, että välillä pelkäsin jonkun soittavan respaan, että me varmaan sahataan vauvalta raajoja irti tylsällä veitsellä.

8) Ota aurinkosuojavaatteet ja -voiteet vauvalle jo Suomesta. Et halua käyttää aikaa niiden etsimiseen paikan päältä. Apteekista saa Eucerinin aurinkosuojaa, joka sopii jo yli puolivuotiaille. Sen kerroin on 25. Ilmeisesti jollain brändillä on olemassa myös vastaavaa viidenkympin kertoimella, mutta en sitten ehtinyt koskaan etsiä sitä ennen matkaa. UV-suojavaatteet olisivat varmasti olleet hyvät, mutta me käytettiin ihan lierihattua, uikkaria ja t-paitaa ja pidettiin Igge varjossa, ja hyvin pärjättiin.

9) Varaa mukaan leluja ja vauvan oma viltti tai pari. Molemmista on hyötyä niin lennoilla kuin paikan päällä.

10) Nauti, älä stressaa. Tehän olette lomalla! Lapsi ei välttämättä syö tai nuku samalla tavalla kuin Suomessa, mutta pääsette kaikki helpommalla, kun teette niin kuin homma parhaiten toimii. Meillä vuorokausirytmin muuttaminen vei molemmissa päissä pari yötä, joten aika vähällä päästiin. Ruokailun kanssa oltiin ensin vähän ihmeissään, mutta kun Igge oli iloinen ja tyytyväinen vähemmällä ruokamäärällä (ja enemmällä maidolla) kuin kotona, niin ei sitten jaksettu ottaa siitäkään suurta stressiä. Kotona palattiin taas normaaliin päiväjärjestykseen eikä Igge pistänyt ollenkaan hanttiin.

+1) Käsidesiä ja vauvojen puhdistuspyyhkeitä kannattaa pitää mukana koko ajan! Niillä voi putsata rinnat aurinkovoiteesta, desinfioida maahan pudonneen tutin ja muutenkin edes yrittää huolehtia hygieniasta, vaikka ei siinäkään tietysti kannata hysteeriseksi ryhtyä.

Kaiken kaikkiaan Thaimaan valloituksemme oli oikein onnistunut. Millekään reppureissulle en vauvan kanssa lähtisi (ja tuskinpa enää tekisin sitä muutenkaan, sen verran mukavuudenhaluinen musta on tullut...), mutta hyvin suunnitellulle matkalle olisin valmis uudestaan vaikka heti. Minusta vaikutti myös, että Igge nautti reissusta ja kaikista uusista elämyksistä, ja se on tietysti tärkeintä.

Thaimaa on erittäin lapsiystävällinen kohde, sillä paikalliset ovat ihan aidosti hyvin lapsirakasta porukkaa. Lapsille riittää hymyjä ja huomiota, ja he ovat hyvin tervetulleita esimerkiksi ravintoloihin. Myös joustavuutta löytyy, esimerkiksi kotimatkalle lähtiessä lentokentällä oli (kuulemma tavallisesta poiketen) aivan uskomattomat jonot turvatarkastukseen ja sitten passintarkastukseen, ja näytti siltä, että emme ehdi juuri muuta kuin juosta portille, jos jäämme jonoon seisomaan. Kanssamatkustajien ja omia hermojani ajatellen päätin kuitenkin, että Igen on saatava ruokaa ennen koneeseen siirtymistä, joten kävelin suoraan jonojen ohi thaidiplomaattien tiskille ja selitin tilanteen. Ymmärrystä löytyi ja päästiin koko perhe jonottamatta läpi passintarkastuksesta.

Kivaa reissussa oli myös se, että uusia tuttavuuksia syntyi ihan huomaamatta, kun Igen ansiosta tuli bondattua muiden lapsiperheiden kanssa. Oli tosi kiinnostavaa jutella eri maalaisten äitien kanssa ja vertailla eri maiden tapoja ja suosituksia. Etenkin suomalainen äitiysloma- ja hoitovapaasysteemi sai kovasti positiivista huomiota, mikä oli tietysti allekirjoittaneellekin ihan hyvä muistutus siitä, että monessa muussa maassa Igge olisi joutunut jonkun muun hoitoon jo aika päiviä sitten. Hurja ajatus kyllä, että olisin saattanut olla töissä jo viisi-kuusi kuukautta - minusta kun tuntuu, että töihinpaluu olisi vielä nytkin liian aikaista, vaikka varsinainen äitiysloma (tai no, vanhempainvapaa) on ihan loppusuoralla!

Summa summarum, vauvan kanssa oli loppujen lopuksi aika vaivatonta matkustaa. Voisin kuvitella, että pitkät lennot ovat paljon hankalampia jonkun liikkuvaisen, uhmaikäisen taaperon kanssa. Tämän kokemuksen perusteella olen joka tapauksessa varma siitä, että me reissataan myös tulevaisuudessa - ja siitä olen iloinen, sillä matkustaminen on yksi rakkaimpia harrastuksiani. On ihanaa saada näyttää myös Igelle tätä ihmeellistä maailmaa!

12.3.2010

Blääh

Olen yrittänyt kirjoittaa tänne monta kertaa, mutta ei oikein irtoa nyt. En tiedä miks, ei vaan huvita. Inspiraatio iskee kovin harvoin juuri silloin, kun olisi aikaa istahtaa koneelle.

Päivät vaan hujahtaa ohi. Meillä on kirpparipöytä Kaivopuiston Kanuunassa yhdessä naapurin kanssa, siellä on käyty päivittäin järjestelemässä. Tästä tulee sinne ihan hyvä päiväkävely, ja samalla ehtii hyvin tuulettaa päätään. (Naapurin pari kuukautta Iggeä nuoremman tyttönaperon äidistä tuli kaveri loistavan neuvolantädin ansiosta. Täti päätteli, että me saatettais tulla hyvin toimeen, ja oli aivan oikeassa - ihan huippua, että korvaamatonta vertaistukea sekä hyvää vaunuttelu-, jumppa- ja joskus myös viiniseuraa on tarjolla samassa talossa!)

Lisäksi on käyty muskarissa, vauvauinnissa ja muuten vaan ulkoilemassa. Reissun jälkeen olen puskenut kärryjä tuolla sohjossa varmaan pari tuntia päivässä. Liikkumisesta tulee hyvä fiilis. Lasken kärryttelyn ansioksi ainakin sen, että en vastoin kuvitelmiani kuollutkaan ekalle spinningtunnille sitten toissa talven. Huomenna on vuorossa pilates - jospa se auttaisi jumittavaan alaselkään ja hartioihin.

Iggekin meni ja täytti kahdeksan kuukautta, mutta siihen ei oikeastaan liity mitään suuria uutisia. Tällä viikolla piti olla lääkärineuvola, mutta lääkäri oli sairastunut, ja seuraava aika saatiin vasta huhtikuulle. Liikkumishomma vähän ärsyttää, tai siis se, että Igge ei edelleenkään pääse eteenpäin. Ryömimistä se ei ole harrastanut sen jälkeen, kun tajusi nousta konttausasentoon, mutta myös kontatessa suunta on taaksepäin. Niinpä Igge osaa hienosti mennä istumaan ja laskeutua istumasta takaisin konttausasentoon, mutta en tiedä, mikä siinä liikkumisessa oikein mättää. Mua turhauttaa ja ärsyttää selitellä, että ei, ei se ryömi eikä konttaa. Joo on kahdeksan kuukautta, mutta ei silti. Kaikki liikkeet on hanskassa, mutta jostain syystä se ei vaan tajua mennä eteenpäin.

---

JA NYT SE NÄKÖJÄÄN KONTTAA. Siis uskokaa tai älkää, jäin äsken tuon edellisen kirjoitettuani katselemaan lattialla touhuavaa lasta, ja se vaan muina miehinä konttasi kirjansa luokse. Ihan niin kuin se osannut sen aina. Oon hieman ällistynyt.

En enää muista, mitä mun piti kirjoittaa, ja lisäksi huomasin juuri, että meillähän on jo kiire vauvauintiin. Ehkä mä vielä joskus onnistun kirjoittamaan ihan oikean tekstin, jossa on alku ja loppu ja edes joku pää tai häntä. Tästä jäi nyt puuttumaan nyt ihan kaikki järki.

2.3.2010

Maassa taas

Suomen maassa siis. Palattiin sunnuntai-iltana, ja arki vielä vähän kangertelee. Syiden top 3 on selvä: räntä, loska ja aikaero. Mutta hei, kolmen kuukauden päästä on jo kesä! Ainakin kalenterin mukaan, vaikka noiden kinosten katoaminen kestää varmaan heinäkuulle.

No mutta, reissu oli hieno. Vauvan kanssa voi kuin voikin matkustaa! (Googlatkaapa huviksenne joskus "vauvan kanssa Thaimaassa" tms. Tulette huomaamaan, että vauvan kanssa matkustaminen on lähes rikollisuuteen verrattavaa toimintaa. KUKAAN kunnon vanhempi ei vie lasta ulkomaille, varsinkaan herranjestas minnekään Aasiaan, siellä kun on aivan kamalaa, taudit iskee ja lapsi ja rahat ryöstetään ja aika varmasti myös henki menee. Tai vähintään kanssamatkustajien hermot, koska se VAUVA, tuo kaiken pahan alku ja juuri, haisee ja huutaa ja häiritsee - toisin kuin esimerkiksi kaljaa kittaava Pertti Perusturisti, jonka matkan kohokohta on pingpong-show jossain surullisessa tyttöbaarissa.) Kauhukuvat jäivät tällä kertaa toteutumatta, ja yllätys, yllätys, siellä oli paljon muitakin vauvaperheitä.

Perhelomailu oli mukavaa - erilaista kuin ennen, mutta mukavaa. Ajatuksena on kirjata tännekin vinkkejä vauvamatkailuun, jahka saamme arjen taas jollain lailla sujumaan. Vuorokausirytmi alkaa onneksi olla jo kohdallaan, vielä kun saisi pyykkivuoren raivattua ja kämpän siivottua, niin voisi taas keskittyä kivempiin asioihin, kuten bloggaamiseen!

Ihanaa muuten, että mua/meitä oli kaivattu! Tässä siis Igen kuulumisia lyhyesti:
- aktiivisuus näkyy ruokahalussa, ja olemme siirtyneet 4-5 kiinteän aterian malliin alkaen eilen
- pinnasänky on laskettu alatasolle, koska jollain konstilla ipana on löytynyt sängystään mm. istumasta sekä kiskomasta itseään ylös pinnoja pitkin
- uusia motorisia (?) taitoja ovat ainakin karhukävelyasennossa keikkuminen, istumasta konttausasentoon laskeutuminen, tutin asennus omatoimisesti, tavallisesta vesipullosta juominen sekä taputtaminen
- miinuspuolelle laskettakoon ensimmäinen flunssa. Liekö sitten ilmastoinnin kyseenalaista ansiota vai mitä, mutta reissussa Igelle iski nuha ja yskäryskä, mutta onneksi tauti on käytännössä ohi eikä siitä seurannut mitään korva-, keuhkoputken- tai muitakaan tulehduksia, minkä kävimme vielä lääkärillä varmistamassa
- tavuvaraston suosikkeihin kuuluvat äitäitäin, mammatuksen ja papatuksen lisäksi nyt myös vauvauvauvau, nännännännää sekä nannannnaannaa
- litroittain valuvasta kuolasta, kaiken eteentulevan järsimisestä ja ajoittaisesta kitinästä johtuen epäilen, että Igen kaikki kaKsi hammasta ovat saamassa kavereita. Toivottavasti pian, muuten meille tulee vesivahinko...

Allekirjoittaneen päästä vielä sen verran, että jostain syystä viime aikoina olen käynyt läpi jotain ahdistusta Igen synnytykseen liittyen, siis siihen, että Igge syntyi suunnitellulla sektiolla. Ehkä se johtuu siitä, että päässä on tilaa muullekin kuin vauvalle, osittain ehkä myös siitä, että ympärillä on lähikuukausina syntynyt/syntyy enemmän ja vähemmän vauvoja (ylihuomenna nään uusimman pökäleen! <3) ja aihe on siksi pinnalla. Päänsisäinen ahistus yltyi siihen pisteeseen, että tyrskin miehelle pettymystäni. Mulla kun on välillä sellainen olo, että muut on kiivenneet sinne Himalajalle ihan itse, mutta mut vietiin helikopterilla. Joskus synnytyskokemusten vertailu ahdistaa, koska mulla ei ole hajuakaan, miltä se synnyttäminen tuntuu. Kuvittelen, että mua pidetään mukavuudenhaluisena vapaamatkustajana, kun olen päässyt niin "helpolla" (mikä lainausmerkeissä, koska en ole ikinä elämässäni ollut kipeämpi kuin sektion jälkeen). Ja tunnustin vielä, että niin naurettavaa kuin se onkin, niin olisin halunnut, että mies olisi kyynelsilmin kehunut suoritustani ja ollut musta ylpeä urakan jälkeen, niin kuin leffoissa. (Ja joo, tiedän, että ei ne tunnelmat aina ihan niin ruusuisia ole minkään synnytyksen jälkeen...)

Mies totesi, ettei ihan ymmärrä, miksi se, että alakertani olisi repeytynyt kappaleiksi tekisi minut onnellisemmaksi. Sitten hän muistutti, että ainakin jos synnytykseen osallistuvan henkilökunnan määrällä mitataan, sektio ei ole mikään vähiten vaativin vaihtoehto, ja että enhän valinnut sektiota itseni, vaan Igen takia, ja että suurin ihme on se, että miten mun sisällä saattoi kasvaa ihan oikea ihminen - ei se, mitä kautta vauva tuli ulos. Ja että hän on minusta ylpeä.

Onneksi joku pitää huolen siitä, ettei mun moponi aivan karkaa lapasesta.