30.5.2010

Homo Ludens - Leikkivä ihminen

"Leikki on varsinkin lasten mielihyvänsävyistä toimintaa ilman hyötytarkoitusta, usein määrättyjä sääntöjä noudattaen." (Wikipedia)

Olen viime aikoina seurannut suurella mielenkiinnolla Igen leikkejä. On ihan huimaa, miten ne muuttuvat ja kehittyvät!

Ensimmäiset merkit leikkimisestä olivat lelukaaren lelujen huitominen ja rapisevan pehmokirjan rutistelu 3-4 kuukauden iässä. Näillä osittain tahattomilla ja yleensä uteliaisuuteen perustuvilla leikin alkeilla ei ollut mitään sääntöjä: "leluksi" tai oikeastaan tarkasteltavaksi esineeksi kelpasi mikä vain helposti käsiteltävä tavara.

Muutamassa kuukaudessa leikeistä on tullut jo huomattavasti monipuolisempia. Helistimien ja muiden kilisevien ja kolisevien asioiden heiluttaminen on hirmuisen kivaa. Pöytien, tyhjiä pulloja sisälleen nielevän peltitynnyrin ja hissin kumisevan seinän rummuttaminen samoin. Erilaisten narujen venyttely ja imeskely vangitsee pienen mielenkiinnon pitkäksi aikaa, etenkin jos narut ovat - ooh! - kiinni KENGÄSSÄ ja ne voi purkaa pois rei'istään.

Puisen palapelin palojen ja puisen tornin renkaiden irrottaminen ja niiden hakkaaminen toisiaan tai vaihtoehtoisesti erilaisia pintoja vasten on kovin jännittävää. Ja jos ei ole tarvetta tehdä kovaa meteliä, voi kirjojen tutkimiseen hurahtaa helposti monta minuuttia putkeen. Sama se, vaikka opus olisi ylösalaisin!

Muovisten, pinottavien purkkien vierittäminen lattiaa pitkin ei ole hullumpi ajanviete sekään. Katselin yhtenä aamuna vaikka kuinka kauan, kun ipana vieritti purkkeja lattialla. Ensin hauska ääni ja liike syntyivät vahingossa, mutta niistä innostuneena napero istui ja lähetti purkkeja matkaan onnistuen vaihtelevasti, kunnes lopulta osasi homman hienosti. Saatuaan purkin kaartamaan komeassa kaaressa pitkin lattiaa, hän nauliutui paikalleen tuijottamaan lumoutuneena työnsä tulosta. Ja tietysti purkkeihin on kiva huutaa!

Nuo Ikeasta hankitut muovipurkit ovat kyllä olleet hintansa arvoinen hankinta. Niiden lisäksi nyt suosiossa ovat erityisesti puulelut (Ikean rengastorni, Brion Puck-koira, Brion kännykkä, Jukka Tuotteen puinen auto, mun vanha puinen nappulapalapeli) ja kirjat. Olen myös lapsellisen (sic) ylpeä siitä, että Igge leikkii minun tekemilläni leluilla. Tai no, tekemilläni ja tekemilläni, olen muun muassa laittanut muoviseen puolen litran vichypulloon vettä ja askarteluhilettä. Yhteen leluun näin vähän vaivaakin: laitoin kahden Piltti-purkin kannen väliin riisiä ja teippasin ne yhteen, virkkasin (niin, virkkasin - olen itsekin hieman hämmentynyt) siihen päällyksen, korvat ja pitkän hännän ja viimeistelin tyylitellyn hiirulaisen villalankasilmillä ja puuhelminenällä.

Aikuisten kanssa leikittävistä leikeistä paras tuntuu tällä hetkellä olevan piiloutuminen. Ipana kyyristyy esimerkiksi olohuoneen sohvapöytänä toimivan antiikkiarkun taakse, ja kun olen aikani kysellyt, että missähän se Igge on, lapsen pää ilmestyy arkun reunan takaa onnellisessa virneessä. Minun pitää tietenkin olla hurjan yllättynyt. Piilopaikaksi kelpaa mikä vain, huivi, peitto, huonekalu - pääasia, että Igge itse ei nää. (Hän toimii siis toistaiseksi niin kuin kaniini tai strutsi.) Ota-anna-leikkikin on hallussa: Igge ojentaa esimerkiksi maissinaksun tai muun arvokkaan esineen, ja kanssaleikkijän tehtävä on antaa se takaisin. Ihan aina lapsi ei malta kuitenkaan päästä otettaan aarteestaan, pelkää varmaan, että minä tai mies syömme viimeisen maissinaksun.

On ollut myös hauska katsoa useamman suunnilleen samanikäisen lapsen leikkejä. Tämänikäiset lapsethan eivät vielä varsinaisesti leiki toistensa kanssa, vaan ennemminkin rinnakkain. Tavaroita kuitenkin vaihdetaan, otetaan ja annetaan. Jotain kontaktia toiseen tähänkin leikkimisvaiheeseen siis kuitenkin sisältyy, vaikka leikki ei vielä varsinaisesti sosiaalista olekaan.

Monessa leikissä kyse on matkimisesta: minä tai mies olemme aikamme tehneet jotain, esimerkiksi juuri mainitsemaani piiloutumista, ja nyt Igge haluaa tehdä samoin. Muutenkin matkiminen tuntuu tällä hetkellä olevan tosi pop, erityisesti äänenpainojen toistaminen ja sanojen tapailu. Tässä viime päivinä olen huvittuneena pannut merkille, että Igellä on uusi leikki. Hän nostaa leikkikännykkänsä korvalleen ja huutaa HEJJJJ, HEJJJJJ. Mistähän lienee senkin oppinut...?

Sanonnan mukaan nukkuvaa lasta, juoksevaa vettä ja elävää tulta voi katsella kyllästymättä vaikka kuinka kauan. Minusta leikkivän lapsen seuraaminen ei kyllä jää noista paljon jälkeen, on ihan huikeaa katsella, miten hän nauttii tekemisestään, iloitsee onnistumisistaan ja välillä pysähtyy ja pohtii jotain ongelmaa, kokeilee erilaisia tapoja ratkaista tilanne ja useimmiten lopulta keksiikin toimivan ratkaisun - jos nyt ei ihan siihen pulmaan, mitä lähti aluksi ratkaisemaan, niin sitten johonkin muuhun. Voi kun itselläkin riittäisi sitkeyttä ja luovuutta samalla mitalla!

P.S. Igge on nyt jo muutamana päivänä yllättänyt allekirjoittaneen seisoskelemalla ihan itsekseen ja jopa uskaltamalla siirtyä sohvalta toiselle ilman tukea. Ei niitä ihan askeliksi voi sanoa, mutta sinnepäin kuitenkin!

P.P.S. Hammas numero kahdeksan on läpi, ja yöt tuntuvat rauhoittuneen (peppar, peppar, ta i trä). Viime yönä Igge nukkui omassa huoneessaan, omassa sängyssään 21-08 heräten KERRAN ja sen ainoankin jo kymmeneltä illalla. Luksusta!

25.5.2010

Kakkajuttuja

Me vannottiin aikanaan miehen kanssa, että me ei sitten ainakaan keskustella vauvankakasta. No yllätys yllätys ei edes päästy laitokselta kotiin, kun tajusimme käyvämme ensimmäistä Kakkakeskustelua (tm).

Aktiivisinta lapsosen jätöksistä keskustelu oli ihan alkuaikoina, kun niistä piti tulkita ravinnon riittävyyttä. Myös sen itsensä määrä oli ensimmäisinä viikkoina hyvin hämmentävä. Miten niin pieni olio voi tuottaa sellaisen määrän pask...kakkaa?

Sittemmin tilanne on - onneksi - rauhoittunut. Tietysti raportoimme kotona miehen kanssa toisillemme, että silmäterämme suoli toimii - erityisesti, jos vaipassa muhii oikein kunnioitettava läjä. Ja tietenkin kaikenlaiset kakkainsidentit on pakko jakaa, esimerkiksi se, kun multa tipahti käytetty vaippa lattialle. Siihen näyttää pätevän nk. lattialle putoavan voileivän laki, siis että leipä päätyy aina lattialle voipuoli alaspäin.

Tänään tapasin yhden tutun, jolla on Iggeä kuukautta nuorempi tyttö. Samassa seurueessa oli myös kolmikuukautisen poikavauvan äiti. Hieman hämmennyin, kun ensinmainittu äiti kysyi jälkimmäiseltä, että no montakos kertaa päivässä vauvasi kakkaa. Mistä lähtien lapsen kakkaamistahti on ollut normaali small talk -aihe kahvipöydässä, olkoonkin, että kaikilla on vauva?

Aiheeseen liittyen on vielä jaettava kanssanne kakan tulkintaopas värikuvineen kaikkineen. Myönnettäköön, että silloin ihan alkuaikoina olisin varmaan ollut tästä kiitollinen - nyt olen enemmänkin hämmentynyt. Etenkin, kun tekstin lopussa kiitetään kuvia lähettäneitä vanhempia. Siinäpä kivaa aineistoa perhealbumiin!

(Ja lupaan, että tämä on viimeinen kokonaan kakka-aiheinen postaus tässä blogissa. Seuraavaan yritän keksiä jotain muutakin sanottavaa.)

16.5.2010

Kesäkesäkesä

Jiihaa, kesä! Niin ja joo, mainitsinko jo - kesä!

Mulla on menossa makuuhuoneen sisustusprojekti. Saatiin remonttikaaos taas hetkeksi hallintaan, ja nyt makkarin seinät ja katto hohtavat uusissa vaatteissaan. Tai siis maaleissaan.

Remontti valmistui viime hetkillä viime keskiviikkona ennen kuin mun vanhemmat tulivat vierailulle ja lapsenvahtihommiin. Miehen kanssa käytiin juhlistamassa ensin hänen isäänsä illallisella Palacessa (namnam) ja sitten vielä hengailtiin Bellyssä yömyöhään. Oli kiva olla kaksin ulkona pitkästä aikaa, sitä lajia ei ole tullut kovin ahkerasti harrastettua. Itse olen kyllä käynyt varmaan kerran viikossa ainakin viinilasillisella, joskus toisellakin. (Ja silloin tällöin jopa kolmannella, ja välillä en ole laskenut ollenkaan.) On ihanaa, ettei maitobaari enää mutkista ulkoilua, vaikka sen täydellinen sulkeminen on toistaiseksi edennyt varsin onnettomasti. Mutta kaksin siis emme ole juurikaan ulkoilleet, vaikka kuinka toisin vannoimme ennen Igen syntymää. Pitäisi varmaan vähän ryhdistäytyä tässä(kin) asiassa.

Eilen lähdetiin sitten ensimmäistä kertaa saaristoon tänä vuonna, ja voi yhden kerran, että ihmislapsen sielu lepäsi. Oli kaunista ja lämmintä ja kesäisää! Ipana pärisi onnessaan veneessä ja tutki kyltymättömällä mielenkiinnolla uutta ympäristöään. Mieluiten kuitenkin kävelytyksessä, kallio kun tuntui meidän pienen kaupunkilaispojan pehmoisiin kämmeniin ilmeestä päätellen vallan kauhialta. Ja onhan se toki shokki iskeä kätöset rouheaan kiveen, jos on koko ikänsä kontannut vain parketilla! Käytiin myös tervehtimässä ainokaisia naapureitamme (miehen veljeä vaimoineen), ja Igge sai matkustaa metsäpolulla papan hartioilla. Sieltä olikin hyvä tarkkailla puita ja muita tärkeitä tarkkailtavia asioita.

Illalla Igge kunnioitti saaristossa vallitsevaa rauhaa simahtamalla jo kahdeksalta, ja antoi vanhempiensa nautiskella kaikessa rauhassa tuoreesta parsasta, kunnon pihveistä ja täyteläisestä punaviinistä. Ihailimme auringonlaskua ja maisemaa ties kuinka monennetta sadatta kertaa. Siihen ei kai kyllästy koskaan.

Palattiin kaupunkiin tänään illalla, vaikka ei olisi oikein huvittanut. Toisaalta kesä-Helsinki on ihana - toivottavasti kesä jatkuu. Nyt edessä on jännittävä yö: Igge muutti seinän taakse omaan huoneeseen. Mamman iso pieni poika. Snif. Mutta makuuhuone on taas vain miehen ja mun (ainakin jos kokeilu onnistuu), ja se ei ole hullumpi juttu kyllä sekään!

6.5.2010

Kymmenkuukautinen totaalikieltäytyjä

Kääk, vauvavuosi vetelee viimeisiään. Mun pupu täyttää huomenna KYMMENEN kuukautta. Huh. Näin viime yönä unta, että Igge oppi kävelemään - oli ihan hurja tunne katsoa sitä, vaikka se vaan unta olikin. No, oikeita ensiaskelia saadaan varmaan vielä odotella jokunenkin tovi, ainakin jos lapsi tulee vanhempiinsa. Mies taisi oppia kävelemään vuoden ja kahden kuukauden ja minä vuoden ja kolmen kuukauden ikäisenä. Hyvin on ehditty silti vaikka minne...

Kymmenenkuukautisen Iggeläisen suosikkijuttuja ovat tällä hetkellä vilkuttaminen ja suloinen "hejjjjjjjj" -toivotus (liikuttavan suomenruotsalaisesti noin kymmenellä jiillä), taputtaminen (edelleen), pään ravistaminen puolelta toiselle, tukea vasten seisominen, taaperokärryn kanssa viilettäminen, puurenkaiden pureskelu ja hakkaaminen, kakka-sanan hokeminen (ja yllättävän monta kertaa sieltä vaipasta muuten myös on löytynyt se tavara, kun napero sitä hokee - niin monta, että sitä ei oikein voi enää laittaa vaan sattuman piikkiin), omenan ja ruisleivän nassuttaminen (mikä muuten onnistuu jo varsin hienosti kiitos seitsemän eri kokoisen hampaan!), tiskikoneen tyhjentäminen sekä ihan kaiken ympärillä tapahtuvan ja olevan jatkuva tarkkailu ja tutkiminen.

Kammolistan kärjessä ovat tuttipullo ja Tutteli (mistä lisää jäljempänä), kiljahtelevat tyttövauvat sekä niistämisäänet. Kaikki aiheuttavat lohduttoman itkuparkuporun, joskin jälkimmäiseen Igge on flunssani ansiosta alkanut ilmeisesti pikkuhiljaa tottua. En oikein osaa ottaa tyttövauvojen kiljunnan aiheuttamia paniikkikohtauksia vakavasti: tyyppi kun painelee aivan surutta itseään kolme kertaa isompien lasten jaloissa, mutta jostain syystä pienemmät pötköt pelottavat.

Sen sijaan ihan todellista päänvaivaa aiheuttaa tuo pullokammo. Omassa päässäni pyörii aika vahvasti Operaatio Irti tissistä. Olin ajatellut, että tästä kymmenen kuukauden merkkipäivästä eteenpäin alkaisin vähentää päivittäisiä imetyskertoja pikkuhiljaa, noin yhden per viikko, jolloin kuukauden päästä jäljellä olisivat vain aamu- ja ehkä iltaimetys. Niistä voitaisiin sitten luopua ennen yksivuotissyntymäpäivää.

Hieno suunnitelma, eikö? Ongelmana vaan on, että tuo pieni tissikuukkelini ei suostu ottamaan maitoa pullosta, nokkamukista tai mukista. Vesi menee satunnaisesti nokkamukista ja parhaiten ihan tavallisesta mukista, Tutteli ei mistään. Olemme yrittäneet muutaman kerran, sekä mies että minä, ja siitä seuraa vaan karmivasti kirkuva, maitoa ympäriinsä pärskivä, syvästi loukkaantunut ipana, jonka rauhoittaminen ei olekaan mikään helppo juttu. En olisi IKINÄ uskonut, että ongelmaksi voisi muodostua rinnasta vieroitus, kun aluksi oli sellainen taistelu, että tyyppi ylipäätään oppi sitä syömään. Miten hemmetissä mä saan sen ottamaan sitä maitoa jostain muualta kuin minusta? Kun kai sitä maitoa nyt kuitenkin kuuluu tuommoiselle natiaiselle vielä aika paljon juottaa.

Täytyy miettiä vielä. Että ryhtyiskö vaan lisäämään maitotuotteita muuten ruokavalioon, ja hyviä rasvoja jollain tavalla myös, koska neuvolan mukaan sitä vastiketta suositellaan vuoden ikään asti erityisesti niiden rasvojen takia. Jos siis saisi maitotuotteet ja rasvat siirrettyä ipanaan jotenkin muuten, ja sitten vaan vähentelisi tissihommia ja antaisi janoon vettä. Vai miten tän nyt oikein hoitaisi...

Netistäkään ei kamalasti apua ole, vaikka en oikein ole kyllä etsinytkään, kun pelkään sitä tissillä päähän -valistusta, jonka mukaan mun pitäisi vain iloisena imettää jonnekin rippikouluun asti. Vallitseva, lähinnä syyllistämiseen perustuva imetyspainostus aiheuttaa minulle näppylöitä, enkä tosiaan haluaisi käyttää enää yhtään arvokasta minuuttiani moisen bullshitin tankkaamiseen. Kiitos, sitä lajia tuli luettua silloin viime kesänä aivan tarpeeksi!