Alunperin olin ajatellut, että jäisin opintovapaalle vuoden alusta, mutta nyt alkoi kutkuttaa mielessä, että josko sittenkin jo vähän aikaisemmin. Pitäisi vaan saada Igen hoito järjestettyä edes parina kolmena päivänä viikossa. Ja ehkä Igge voisi sittenkin mennä vaikka osa-aikaisesti päiväkotiin ensi vuonna, vai haluanko sittenkään laittaa mun pientä sinne vielä, vai mitä hittoa sitä tekisi? Päätös pitäisi joka tapauksessa tehdä nopeasti, sillä täällä päivähoitopaikkaa pitää ilmeisesti hakea viimeistään neljä kuukautta ennen hoidon tarvetta, mikä siis tarkoittaa, että paperien pitäisi olla sisällä syyskuun alussa.
Töihin ei huvita palata, mutta huomaan, että kaipaan kyllä jo muutakin kuin pelkkää Iggeilyä. Tai rehellisemmin sanottuna: tuollainen reilu yksivuotias omapäinen väkkärä on välillä aika raskas hoidettava. Härkkii kaikkea, mitä ei saisi, saa itkupotkuraivarit, jos ei saa tehdä mitä haluaa, kaipaa melkein jatkuvasti seuraa ja jotain aktiviteetteja - mun päälle tekisi varmaan ihan hyvää miettiä välillä jotain muutakin. Ipanan kanssa touhuilu vielä menisi, mutta kun koti on koko ajan kuin hävityksen kauhistus ja en kestä katsoa sitä kaaosta, niin tuntuu, että puolet päivästä kuljettelen tavaroita paikalleen, järjestelen asioita, tyhjennän/täytän tiski-/pyykkikonetta ja kiroilen keskenäni, että onsetanakummakelekunminäaina. En halua muuttua murjottavaksi kotimarttyyriksi!
Vaikka toisaalta Igge tekee kyllä päivistä myös ainutlaatuisia ja iloisia, enkä haluaisi kokonaan vielä luopua kotiäitielämästä. Tänään ihana ipana leikki pusupeliä: tepsutti puolijuoksua kiekan ja palasi aina mun luokse antamaan pusun. Liikkis. Sain myös makoisat naurut, kun Igge otti kännykkäni, nosti sen korvalleen ja kiersi varmaan vartin ympyrää kailottaen kovaan ääneen, että "ÄMMÄPÄPÄMMÄPPÄ". Oli vissiin pitkä ja tärkeä puhelu.
Ai niin, jotenkin ihan huomaamatta Igestä on tullut kuluneen kuukauden aikana melkein kokonaan kaksijalkainen. En varmaan koskaan lakkaa ihastelemasta tuollaisten töpsyköiden tapaa kävellä, se on niin koomisen näköistä. Jalkaterät osoittavat ulospäin, askeleiden mitta on välillä varsin kunnianhimoinen, polvet nousevat korkealle ja käsillä pitää viuhtoa tai taputtaa tai ainakin pitää ne levällään kuin unissakävelijä. Vaikka toisaalta en tiedä, miten helppoa kävely minusta olisi, jos minulla olisi jatkuvasti tyyny haarojen välissä.
Nyt unille ja huomenna suuntaamme itään mun mummin 80-vuotisjuhliin. Ensi viikonloppuna vuorossa onkin sitten Oslo, kivakiva!
Tuttuja ajatuksia : ) Siitä vaan vaakakuppiin asiat ja jos ei onnistu niin aina voi vetäistä päätöksen intuitiolla tai vetäistä pitkää tikkua. Igge on kyllä jo sen ikäinen, että kyllähän hän pärjää kivassa hoitopaikassa.
VastaaPoistaMielenkiinnolla jään seuraamaan, miten asiat etenee. Perässä kun tässä päätöksessä tullaan..
No älä ainakaan palaa töihin. Ja kommenttini on tietysti case sensitive - eikä yleistettävissä kaikkiin tehtaisiin.
VastaaPoistaNämä on mutkikkaita kysymyksiä, nämä. Itse saatan mahdollisesti ykätä seuraavan kerran kun joku sanoo "nauti nyt kun se on pieni". Niinhän mä nautinkin, mutta kyseinen argumentti on ihmeellistä mitätöintiä ja typistämistä. Kotirouva saa olla turhautunut, tympääntynyt, kokea identiteettinsä katoavan "jonkun äidiksi" ja pelkäksi tiskikoneeksi. Vaikka oman lapsen kanssa on ihanaa, ei se vaan OLE pelkkää nautintoa.
VastaaPoistaJa nämä vuoden ikäiset, voi herranhetteet mitä öppeleitä, silmät pitää olla selässäkin :)
Itse voisin periaatteessa mennä mieluusti opiskelemaan mutta a) en keksi mitä opiskelisin b) tykkään nykyisestä alastani. Omaan ajoittaiseen kotiäitiangstiin paras ratkaisu olisi osa-aikatyö, mutta Suomessa niitä mahdollisuuksia tuntuu olevan harmittavan vähän...
Pääsin muuten muskariin ensimmäiselle varasijalle (vittu sitä Ilmonettiä!!1) ja aion tulla sinne muskariin vaikka väkisin. Vihaista kotirouvaa ei estetä strukturoimasta päivärytmiään tai vaippaiset terveiset kajahtaa!
Mama M, sepä se, kun ei oikein ees tiedä, että mitä laittais minkäkin puolen vaakakuppiin :) Aika sekavaa, puhuttiin miehen kanssa, että yritettäis saada Igelle vaikka hoitaja kotiin 2-3 pv/viikossa aluks ja selvitetään sitä päiväkotiasiaakin tässä. Eli siis opiskelemaan palaan kyllä joka tapauksessa tässä, huippua :)
VastaaPoistaKisu-ystäväin, sinne nimenomaiseen kustannuspaikkaan paluu ei oo toistaiseks käynyt mielessä. Opiskelu vois kuitenkin täyttää tän pikkuhiljaa heränneen tarpeen tehdä jotain aikuisten asioitakin (joskin ne muut opiskelijat taitaa olla mua 10 vuotta nuorempia, ehe).
Lupiini, joo älä muuta sano! Ihan niin kuin pienen lapsen äiti ei osaisi ja haluaisi nauttia ajasta pienen kanssa, jos hän haluaa eloonsa jotain muutakin sisältöä. Eihän munkaan tarkoitus ole hypätä mihinkään ympäri vuorokauden oravanpyörään, ei nyt eikä toivottavasti enää ikinä - sitäkin lajia oon ehtinyt kokeilla, enkä suosittele.
Mulle toi opiskeluvalinta on silleen helppo, että oon aloittanut valtsikassa jo 11 vuotta sitten... Et jos vaikka yrittäis joskus saada edes jotkut paperit ulos sieltä, eikä vaan olis loppuikäänsä valt.yo ja melkein-maisteri.
Niin ja pylly sitä muskarihommaa! Muitakin oli jäänyt rannalle. Toivottavasti siellä olis vähän joustoa, olis niin kiva, jos saatais sinne samaa porukkaa kuin keväällä. Muuten en ala, nih.