Tällä hetkellä mies on minua selvästi varakkaampi, ja vaikka oletettavaa on, että tilit jonkin verran tasaantuvat tulevaisuudessa, tulemme epäilemättä esimerkiksi asumaan lähimmät parikymmentä vuotta miehen pääosin omistamassa asunnossa. Vaikutusta koko kuvioon on perintötekijöiden lisäksi tietenkin myös sillä, että mies on minua kahdeksan vuotta vanhempi eikä ole taloudellisessa mielessä "tuhlannut" hyviä ansaintavuosia kotona lasten kanssa kuten minä.Perinteisesti kai avioehtopaperissa sovitaan suunnilleen, että kumpikin saa avioliiton päättyessä pitää sen, mitä on siihen tuonut ja avioliiton aikana mahdollisesti saamansa perinnöt ja lahjat sekä näillä hankitut asiat. Palkkatuloilla jne. hankittu omaisuus on sitten yhteistä ja pannaan erotilanteessa puoliksi.
Minä en vaan ihan tiedä, mitä ajattelisin tästä. Jos kävisi niin ikävästi, että eroaisimme joskus, niin miten sitten todistetaan, että mitkä asiat on hankittu palkkatuloilla ja mitä ei? Sanotaan, että olemme vaikka ostaneet asunnon, josta mies omistaa suurimman osan. Miten estetään se, että ei käy niin, että mies onkin yllättäen oikeutettu puolikkaaseen minun osuudestani (koska se on maksettu palkasta), mutta minulla ei ole oikeutta hänen omaisuuteensa, jos hän väittää maksaneensa sen perintörahoilla tai pääomatuloilla?
En tietenkään ole naimassa miestä erotakseni hänestä, mutta jos jotain olen elämästä oppinut, niin sen, että on typerää olla varautumatta pahimpaan. En halua joutua sellaiseen tilanteeseen, että mies ilmoittaa minulle 20 avioliittovuoden jälkeen, että tämä oli tässä ja heittää minut kaupan päällisiksi pihalle, koska minulla ei ole oikeutta omaan kotiini. Että kiitos vaan sinulle, kun toimit ilmaisena lapsenvahtina ja kotiapulaisena, mutta nyt olet omillasi, terve. Tällaisiakin tarinoita kun kuulee, ja minusta olisi naiivia kuvitella, että meille ei voi käydä niin. Tarkoitan, että kaikkemme teemme – tästä olemme sentään yhtä mieltä – että emme sellaiseen tilanteeseen päädy, mutta mitä vaan voi tapahtua.
Nykyisen lainsäädännön mukaanhan minulla olisi nyt erotessamme oikeus puoleen irtaimistosta ja oletettavasti myös jonkinlaiseen kompensaatioon siitä ajasta, jonka olen ollut kotona lasten kanssa. Minusta avioehto edellä selitetyn sisältöisenä huonontaisi tilannettani. Lisäksi avioehdossa pitäisi kai ottaa huomioon myös se, että lain mukaan avioliitto päättyy myös silloin, jos toinen osapuolista ns. heittää lusikan nurkkaan.
Tavallaan vähän jopa naurattaa, kun näyttää siltä, että emme saa avioliittoa edes solmittua ilman juristeja. Toivoa sopii, ettemme koskaan joudu eroamaan, koska epäilemättä siihen tarvittaisiin kokonainen lakimiesarmeija. Jonkinlaiseen sopimukseen meidän on kuitenkin päästävä, ja sen pitäisi olla sellainen, jonka molemmat hyväksyvät ja joka ei anna kummallekaan liian suurta valtaa toisen yli. Minusta esimerkiksi sellainen tilanne, että toinen voisi erotilanteessa heittää toisen pihalle ilman mitään korvausta, on valta-asetelmana epäreilu.
Mitä mieltä olette? Onko avioehto turha? Jos olet naimisissa, oletteko tehneet avioehdon ja jos, niin millaisen? Tai oletko ajatellut tekeväsi avioehtosopimuksen, jos joskus menet naimisiin? Miten avioliiton päättyminen eroon tai kuolemaan pitäisi huomioida vai pitäisikö? Onko toisen osapuolen hyväksikäyttöä vaatia osaa hänen omaisuudestaan tai ainakin oikeutta jäädä yhteiseen kotiin avioliiton päättyessä? Ja kannattaako naimisiin ylipäätään mennä vai pitäisikö vain suosiolla jatkaa avoliitossa ja olla tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen?
En osaa neuvoa avioehtoasiassa, mutta olen iloinen siitä kun järkeviä naisihmisiä löytyy. Niitä, jotka tietävät että kaikkeen pitää varautua, eivätkä luota pelkästään miehensä hyvään tahtoon ja lompakkoon.
VastaaPoistaKun varallisuus ja tulot ovat kovinkin erilaiset, olisi juristin käyttäminen varmaan ihan fiksua avioehtoa laatiessa. Ihan molempien edun kannalta.
Nämä avioehdot siinä missä perimisetkin ovat monimutkaisia hommia; käsittääkseni mikäli avioehtosopimuksen mukaan puolisoilla ei ole osuutta ei arpaa toistensa omaisuuksiin voi ne silti periä. Tosin vain siinä tapauksessa, että yhteiset lapset ovat kuolleet (jos vanhempi 1. kuolee perintö menee lapsille. Mikäli lapsetkin ovat jo tuonpuoleisessa, perii lapset jäljelle jäänyt vanhempi 2. jollei vanhempi 1. ole testamentissaan ottanut asiaa huomioon).
Toivottavasti kaikki selviää parhain päin. On perseestä, että naisen kotona viettämiään vuosia (juuri tätä vauva- ja taaperoaikaa) ei vieläkään lueta kunnon työksi eikä sitä huomioida juuri missään. Tosin muistan lukeneeni avioparista, joka erosi ja oikeus katsoi vuosia huushollia pyörittäneen kotiäidin olevan oikeutettu työpanoksellaan hyvään osaan omaisuutta ja varallisuutta.
Kiitos! Mua vähän jännitti kirjoittaa aiheesta, kun en halua kenenkään luulevan, että en olis sitoutumassa liittoon ihan tosissani. Mutta mun mielestä on naiivia kuvitella, että esim. ero ei vois osua omalle kohdalle.
PoistaEn muuten itse oikein käsitä, miksi joku ei haluaisi jättää puolisolleen mitään perintöä. Siis itse ajattelen niin, että haluaisin mahdollisuuksien mukaan varmistaa, että puolisollani olis mahdollisimman helppoa jos mä menisin kuolemaan ensimmäisenä. Tuntuu jotenkin tosi kylmältä jättää oman puoliso oman onnensa nojaan kuoleman jälkeen. Että ekaks menettäis sen rakkaimman ihmisen ja sitten vielä pitäis ryhtyä järjestelemään finansseja ettei joudu vararikkoon, kun yhtäkkiä taloudessa onkin vaan yhden aikuisen tulot.
Olemme juuri menneet naimisiin ja tarkoituksena on tehdä seuraavanlainen avioehto: Se mitä toinen jossakin vaiheessa avioliittoa perii ei avioeron sattuessa kuuluu toiselle.
VastaaPoistaTämä riittää meille (meillä ei toki kummallakaan ole omaisuutta entuudestaan )
Olen samaa mieltä siitä, että näitä vähän ikäviä asioita on kovin paljon fiksumpi pohtia tässä vaiheessa eikä sitten kun on liian myöhäistä.
Toi on vissiin aika yleistä, ja varmaan meidänkin paperiin kirjataan just jotain tollasta! Ja sinänsä se on ihan oikeinkin mun mielestä, koska en mäkään haluais, että mun perintö menis vaikka mun ex-miehen uudelle vaimolle...!
PoistaMeillä on varsin perinteinen avioehto: eron sattuessa kumpikin pitää sen mikä on omissa nimissä, molempien nimissä oleva tietysti jaetaan, jos jompikumpi saa perintöä, toisella ei ole siihen oikeutta. Tosin avioehto on tehty silloin kun lapsia ei suunniteltu tuleviksi missään nimessä eikä missään vaiheessa. Meillä on myös keskinäinen testamentti eli yhteistä omaisuutta ei jaeta lapsille ennen kun molemmat heittää lusikan nurkkaan. Testamentti tehtiin vasta esikoisen syntymän jälkeen. Avioehto ei todellakaan ole turha, se kannattaa oikeasti laatia huolella ja tarpeen tullen täydentää testamentilla.
VastaaPoistaJoo, toi testamenttiasia meidänkin pitäis hoitaa kuntoon! Saatiin juristilta yksi luonnos, mutta siinä ei oltu otettu mitenkään kantaa siihen, mikä on avioliiton loppumisen syy. Ts. se pätisi myös toisen kuollessa, koska juridisesti avioliitto loppuu silloin.
PoistaMentiin syyskuussa naimisiin, ei avioehtoa eikä todellakaan mitään testamenttia...
VastaaPoistaOllaan molemmat köyhiä kuin kirkonrotat, joten ei sillä avioehdolla oo merkitystä. Toki voihan sitä joskus voittaa lotossa. ;)
Testamenttia en oo missään vaiheessa edes ajatellut. :/
Teillä on oikeesti kyllä tavallaan myös tosi onnellinen tilanne, kun ootte niin tasoissa. Ei tarvi vääntää tällaisista epäromanttisista asioista häiden alla. :) Mä oon muuten miettinyt, että mites just jos toinen voittais lotossa. Että katsotaanko se yhteiseksi omaisuudeksi vai pitääkö tässä ryhtyä varmuuden vuoksi täyttämään omakin lottokuponki!
PoistaMeillä on avioehto, jonka mukaan molemmat pitävät eron sattuessa oman omaisuutensa (joka on hankittu ennen avioliittoa, sen aikana tai sen jälkeen). Molemmat omistavat esim. asunnosta sen mukaan mitä siitä on maksanutkin. Avioehto ei koske meillä kuolemaa, eli jos toinen kuolee, niin puoliso ja lapsi perivät normaalin kaavan mukaisesti. Testamenttia ei myöskään ole.
VastaaPoistaAvioehdon tekemiseksi meillä oli yksi tapaaminen juristin kanssa, jotta avioehto saatiin kirjoitettua päteväksi varmasti juuri niin kuin halusimme. Itse en ymmärrä niitä jotka eivät tee avioehtoa, sehän on tosiaan kuin vakuutus siltä varalta että asiat eivät mene niin kuin on toivonut. Asioista on myös helpompi sopia puolison kanssa nyt, kun on vielä väleissä. :)
Mä kans haluun siihen ton, että avioehto ei koske kuolemaa. Ja tosiaan näistä on kuitenkin varmaan helpompi sopia nyt kuin sitten, jos ei olis väleissä. Nyt vaan toivotaan, että pysytään väleissä vielä avioehdon tekemisen jälkeenkin... :)
PoistaNaimisissa ollaan ehdoitta. Mies ei vissiin kerrasta oppinut ;) Joskin eipä ole perintöjä luvassa kummallakaan, joten siinä mielessä tätä ei ole tarvinnut miettiä. Ja toisaalta hyvä näin, eipähän ole tarvinnut pistää aikaa ja energiaa näiden asioiden miettimiseen.
VastaaPoistaTosiaan, tässä sen näkee, että rahasta on vaan ongelmia! Vaikka ei oo edes omat rahat kyseessä. :)
PoistaAvioehtomme rajaa lahjat ja perinnöt ulos lusikoiden jaosta, se on ainakin helppo todeta. Asumme pian talossa, joka sijaitsee perimälläni tontilla, ja jonka mies on itse rakentanut ja jonka laina on otettu puoliksi. Jos lusikat jonain päivänä jaetaan, ei hajuakaan kuinka tuo menee?
VastaaPoistaMutta tosiaan, ei tullut mieleenkään jättää avioehtoa tekemättä, vaikka omaisuutta ei juurikaan ollut.. Keskinäistä testamenttia en muuten ole miettinytkään, ehkä pitäisi?
Aika hurja juttu muuten, jos tosiaan pitää paikkansa, että koko pytinki on lain silmissä sun, jos teille tulis ero! Ei olis mulle ainakaan tullut mieleenkään tollanen.
PoistaPitäis kyllä ottaa selvää noista omaisuuden jakamisjutuista myös siinä tapauksessa, että avioliitto päättyy toisen kuolemaan ja miettiä toi testamenttiasiakin tässä samassa yhteydessä.
On muuten todella tärkeä miettiä tätä asiaa - tosi hyvä, kun nostit aiheen esille. Ihmiset miettivät tätä mahdollista eroasiaa todella vähän. Eihän sitä tietenkään koskaan eroa toivo, eikä osa ihmisistä eroa koskaan. Mutta silti kannattaa miettiä, että mitä jos...
VastaaPoistaEn tarkkaan ottaen osaa sanoa, mitä kannattais tehdä, mutta kuten sen itsekin totesit, niin avioehtohan hyödyttää aina enemmän sitä, joka on varakkaampi.
Toisaalta avioehdonhan voisi räätölöidä sellaiseksi, että sopimukseen laskee kustannuksen sun kotona viettämälle ajalle (esim. alan keskipalkan avulla), ja jos ero tulee, se katsotaan sun laittamaksi rahapanokseksi kotonaolovuosien aikana.
Olen myös oppinut (kantapään kautta -tilanteita läheltä seuraamalla) että kannattaa aina säilyttää kaikki kuitit. Itsehän en näin tee, mutta se olisi järkevää. Olen nimittäin tavannut muutaman kerran tilanteen, jossa mies on lyhentänyt lainaa ja maksanut laskut: kaikista on ollut jäljellä kuitit, ne ovat erotilanteessa kätevästi löytyneet verkkopankista. Nainen on maksanut vuosikausia perheen ruoan, mutta ei pystynyt todistamaan tätä, koska ei ollut säilyttänyt kauppakuitteja itsellään. Näin avioerotilanteessa kotona lasten kanssa vuosia ollut nainen jäi puille paljaille, koska katsottiin että mies on laittanut enemmän rahaa liittoon, jolloin esim. asunto katsottiin miehen omaksi omaisuudeksi, koska hän oli sen maksanutkin. Aika horror-case.
Kaiken tämän negaation keskellä haluan kuitenkin sanoa, että ihanaa kun meette naimisiin <3 :)
Joo mä innostuin tän keskustelun ansiosta laskemaan, että mitä tää kotonaolo mulle ihan puhtaasti taloudellisesti maksaa. Ei ehkä olis pitänyt, alkoi vähän itkettää... Tästä lisää het kun ehdin!
PoistaTietenkään kaikkea ei voi mitata rahassa, mutta sanoisin, että kotonaoloaika on ihan ehdottomasti sovittava kompensoitavaksi jotenkin, jos sattuu niin ikävästi, että ne lusikat pitää jakaa!
Ja hei thanks, munkin mielestä on kuiteski aika ihanaa :)
Meillä ei ole avioehtoa, ei sitä edes mietitty. Tiedän että vanhemmillani on, koska heillä oli tosi suuret erot varallisuudessa ja veloissa ja avioehto oli pakko solmia, ettei toisen varallisuus joutuisi tietyssä tilanteessa toisen velkojen maksuun.
VastaaPoistaMut siis, meillä puolison kanssa oli jonkunverran säästöjä/omaisuutta mutta loppujen lopuks erot oli niin pienet ettei tommoista ehtoa tullut edes mietittyä. Eikä tosiaan edes perimisasiaakaan kun isovanhemmat on vasta 50-60 vuotiaita.
Mut kuten joku kommentoikin, niin jos kirjoitatte sen avioehdon niin kannattaa varmistaa myös tuo "kotiäidin etuus" siihen jotenkin laskennallisesti.
Joo totta, kotiäitiaika pitää huomioida jotenkin. Avioehdonhan voi muuten tehdä milloin vaan, jos katsoo aiheelliseksi ja molemmat siihen suostuu. Mut voi toki olla, että ei oo ihan helppo ottaa asiaa esille enää siinä vaiheessa, kun liitto on jo virallinen!
PoistaNiin, kokemuksen karvaalla rintaäänellä voin todeta että koskaan ei tiedä miten elämässä käy vaikka kuinka vannotaan ikuista rakkautta jne. Meillä ei ollut avioehtoa, minkä hyvinkin oikeutetusti mies tulee kärsimään. Firmat ja muut kun kuitenkin yhdessä perustettu.
VastaaPoistaEli minäkin suosittelen käyttämään juristia avioehdon laatimiseen. Ja ehkäpä olisi hyvä ainakin isommissa hankinnoissa säilyttää kuitit ja tositteet että kenen palkasta / omaisuudesta ne on hankittu.
Lähtökohtaisesti toivon teille liittoa joka kestää ne myötä- ja vastamäet, onnea ja rakkautta sinne "kunnes kuolema meidät erottaa" asti. =)
Ajattelinkin sua vähän, kun kirjoitin tätä! Kyllä sulla on kaikki oikeus siihen, mitä ootte yhdessä tehneet, ja moraalinen oikeus olis vähän enempäänkin, kun ottaa huomioon, miten se mies on pettänyt lupauksensa. Ikuisuus on mitä ilmeisimmin aika joustava käsite...
PoistaJa kiitti, toivotaan että meidän pahimmat väännöt olis jo takana! :)
Hyvä aihe! Ja spooky vaan, miten täällä on pienessä päässä pohdittu samoja asioita. Vaikkei sitä pirun kosintaa vielä olekaan.. Mutta mun pahimpaanvarautumisgeneraattori jauhaa tällä hetkellä siihen malliin, että juuri vastaavia kuvioita jaosta ja lasten osuuksista ja asumisjärjestelyistä on pyörinyt päässä. Niistä pian tekstiäkin. No, mies tuskastui mun pelkoihin ja pohdintoihin niin, että päätti turvata pahinta mahdollista skenaariota ottamalla henkivakuutuksen. Nyt sitten vaan nirri pois ja sitä rataa..
VastaaPoistaMun kokemukset avioehdoista on, että mitä simppelimpi, sen parempi. Jos siellä on poikkeuksen poikkeuksen poikkeuksen laskukaavoja, homma menee taatusti hankalaksi. Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että ennen hankittu on ennen hankittua, yhteinen omaisuus omistuksen suhteessa huolimatta siitä kuka maksaa. Perinnöt, lahjat jne pysyy saajalla. Jos sitten maksaa perinnöstä tms. Isoja yhteisiä juttuja, se on ikäänkuin lost case ja riski on vaan otettava. Meillä esim. asuntolaina on jaettu kahteen osaan omistuksen suhteessa ja jos mies perisi ja maksaisi omaansa, se ei lyhennä minun osuutta eli siitä ei tarvitse tapella. millä sitten maksaakin, maksaa sitä mitä omistaa. Ei ehkä reiluin vaihtoehto, mutta kohtuu selkeä.irtaimisto puoliksi on kai se tyypillisin juttu ellei sieltä jotain erikseen merkata, perintövaaseja tms.
Mutta tähän kun yhdistää periaatteen siitä, mitä on liittoon uhrannut, homma menee vaikeaksi todellakin. Kotiäitvuosilla on taatusti hinta, mutta se on juridisesti tosi hankala määrittää. Tai sit voi aina laittaa kohdan, että lapset on äidin omaisuutta.. Melko huono vitsi.
Ja kyllä, avioliitto tuntuu lasten tultua tärkeältä täälläkin. Ihan er.i tavoin kuin aiemmin. Aikaisemmin ajattelin, että se on vain pala paperia, joka ei muuta.mitään. Nyt sillä on joku yhtenäisyyttä ja turvaa tuova merkitys. Siis muuta turvaa kuin taloudellista.
Raportoihan sitten, miten saatte suurimmat linjat ratkaistua.
Mun oli pakko tulla vielä jatkamaan, kun huomasin kirjoittaneeni siihen tyyliin, ettei tarkoilla määrityksillä ja naisen edun turvaamisella olisi niin suurta merkitystä. On sillä, mutta miten määrittää se selkeästi. Siinä onkin pulma.
VastaaPoistaMeidän systeemistä, miten se todennäköisesti olisi myös avioehdossa, vielä sen verran, että mies tulee maksamaan minun osuuttani lainoista kun jään hoitovapaalle. Silti olemme sopineet, että laina lyhentää juuri minun lainaani ja kasvattaa omistustani. Samoin olemme maksaneet aina isompia asioita suhteessa tuloihin ja sopineet, että omistus on puoliksi. Näin tämä tuloerojen kompensaatio toimii meillä jatkuvasti. Saman tavan jakamisesta ottaisimme tod. näk avioehtoonkin ihan kirjattuna. Eri asia, onko homma sittenkään reilua omalta kannaltani. Mutta hyväksyn tämän itse ainakin juuri nyt.
Muuten kuittien tms, säilyttely tuntuu hurjalta, vaikka se on taatusti realismia sekin.
Niinpä, ei oo helppoa määritellä näin isoja asioita kovin simppelisti. Mietin itse esim sellasta, että mitäs jos me omistetaan lande niin, että miehellä on siitä reilusti isompi osa ja sit pyydetään sinne häälahjaks uusi laituri. Se maksaa helposti 20 000 euroa, ja oltais siis tavallaan maksettu se puoliks. Mä en kuitenkaan mahdollisessa erotilanteessa saisi siitä mitään kompensaatiota, kun omistussuhde ei oo 50-50.
PoistaNo, ehkä ei pitäis ihan niin kamalasti vatvoa kaikkia mahdollisia tapauksia. Mut ei voi mitään, kai se on vähän tää ikäkin mikä tekee, että ihan soitellen ei tähän sotaan (tai rakkauteen) osaa lähteä.
Mä kirjoitan vielä tosta kotonaolon taloudellisesta puolesta kans, kyse ei ookaan ihan pienistä summista...
Joo ja sitä vielä, että kuitteja en osaa mäkään säilyttää, vaikka varmaan pitäis!
PoistaMeillä on avioehto. Miehellä juuri on suurempi omaisuus. Avioehto on erittäin yksinkertainen: meidän yhteisen omakotitalon omistussuhde on jaettu suhteessa arvioituun omaisuussuhteeseen. Tyyliin minä omistan 20% ja mies 80%. Avioehdossa on määrätty, että muu omaisuus on avioehdon ulkopuolella, mutta talon omistus jaetaan sen suhteessa, että mies saa siitä siis isomman osuuden ja "omansa" takaisin.
VastaaPoistaHannakohan se oli kommentoinut, että heillä mies on rakentanut itse talon hänen omistamalleen tontille. Lain mukaan erotilanteessa talo olisi kokonaan sen, jonka omistuksessa tontti on. Vaikka laina olisikin puoliksi, niin laki katsoo että talo+tontti kuuluvat yhteen ja sille jonka tontti on kyseessä.
Viggolino
Oletteko te mitenkään maininneet sitä, huomioidaanko sun kotonaolo ja panostus esim. talon kunnossapitoon mitenkään omaisuuden jaossa, jos sellanen ikävyys kävisi? Meillähän tilanne on nyt se, että asutaan tällä hetkellä miehen kokonaan omistamassa asunnossa, mutta ajatus on, että jossain vaiheessa vaihdetaan ja silloin mäkin ostaisin osan kodista. Olis kyllä helpompaa, jos olis vaan kaikki fifty-fifty...!
PoistaEli kun tuo talon omistus menee noin, niin sillä turvataan lähinnä miehen perintöä. Mies on siis perintörahoilla maksanut suurimman osan talosta, ja lakimiehemme mukaan on erittäin vaikeaa todistaa millä rahalla talo on maksettu eli osituksessa se menisi puoliksi ilman ehtoa, joka olis tosi epäreilua.
PoistaMun kotonaoloa ei oo huomioitu, mutta jos ero tulee niin muu omaisuus menee 50/50 eli kaikki miehen omaisuus, mitä hän on minun kotona ollessani ansainnut menee puoliksi.
-viggolino-
Tuntee itsensä ihan urpoksi, kun lukee näitä ja on todettava, että meillä on "yhteiset" rahat ja ei avioehtoa, vaikka varallisuuseroa on melkoisesti. Itse kyllä ehdotin avioehtoa, kun olen se köyhempi osapuoli niin koin sen velvollisuudeksi, mutta siippa ei halunnut. Olemme naiiveja. Toivottavasti ei käy huonosti.
VastaaPoistaMutta sikäli en tunne huonoa omaatuntoa, että mielestäni oy perhe ab on yhteinen yritys, johon molemmat panostavat yhtä lailla vaikka ne sijoitetut asiat voivatkin olla erilaisia. Ennen perheen perustamista hankittu omaisuus on eri asia, mutta kyllä ei voisi minulla olla samanlaista urakehitystä kuin miehellä kun työelämästä poissaoloa tulee väkisinkin. Eli tsemppiä avioehdon laatimiseen, jotta siitä tulee reilu myös sinulle.
Kiitos! Ja eikös asiat oo sun kannalta ihan hyvin, koska et ainakaan periaatteessa jää puille paljaille vaikka mitä tapahtuis. Kuulostaa ihan reilulta peliltä sitä paitsi, koska oot kuitenkin avioehtoa ehdottanut. Ei siis olis syytäkään huonoon omaantuntoon! (Vai omatuntoon? Kauhia sulku oikolukijassa.)
PoistaJust toi on vähän hankala asia toi kotonaoloaika. On hankala määritellä, mikä on kohtuullista - mut se on kyllä varma, että jotenkin se pitäis ottaa huomioon.
Moikka, mielipiteitä herättävä aihe selvästikin... :D
VastaaPoistaMe ollaan naimisissa eikä ole avioehtoa eikä kyllä testamenttiakaan. Tilanne meidän kohdalla oli aikanaan se, että miehellä oli varmaankin enemmän omaisuutta tapaamishetkellä, mutta sen koommin tilanne on tasaantunut. Mä valmistuin ensimmäisenä ja ehdin tienata ennenkuin mies pääsi kunnollisille ansiotuloille. Nythän tilanne tosin on taas kiepsahtanut päälaelleen, näillä hoitotuilla ei kauheesti säästöjä kartutueta ja käytännössä mies menee kyllä tulotasossa ohi ennenpitkää muutenkin- kahta uraohjusta kun tähän talouteen ei mahdu. Mutta käytännössä me omistetaan kaikki siis puoliksi, joten sillä ei meidän kohdalla ole merkitystä. Asunto ostettiin ennen avioliittoa ja sekin täysin 50/50 periaattella. Tällä hetkellä mies lyhentää myös mun osuutta lainasta, joka mun mielestä on ihan fair.
Olen kyllä miettinyt asiaa aikoinani melko paljonkin. Mun vanhemmat on eronnut eikä ero mennyt osituksineen kyllä mitenkään kauniisti. Silloin ja sen jälkeen on käynyt mielessä, että ehkä olisi kohtuullista että ainakin olisi oikeus yksin omien vanhempien perintöön (siis mahdolliseen sellaiseen). Siinä vaiheessa nimittäin kun joudut miettimään että mistä saat miehen osuuden oman suvun tilasta tms niin ei välttämättä kauheesti naurata. Tosin meidän perheessä tämäkään tuskin tulisi olemaan ongelma, vaikka eihän sitä tiedä kuinka katkeraksi sitä heittäytyisi.... Lähtökohtaisesti muuten mä olisin varmaan aika ehdoton avioliiton aikana hankitun omaisuuden suhteen (ja osittain sitä ennenkin hankitun). Mun mielestä olisi kohtuullista, että kaikki avioliiton aikana hankittu on yhteistä- tienasi se mies kuinka paljon enemmän tahansa. Se miten aiemmin tienatun omaisuuden sitten rajaa ulos on toki aika vaikeaa, eritoten jos on paljon esim osakkeita tai muita arvopapereita. Ja mitä sitten jos myyt niitä ja hankit jotain uutta? Toisaalta pitää myös miettiä sitä, että miten sun kotonaolo ja lasten/kodinhoito arvotetaan (paree kirjata kaikki reilusti vaan ylös).
Summasummarum asia on vaikea. Helpoimmalla pääsisi jos ei kauhean tiukkaa avioehtoa tarvitsisi tehdä...mutta jos sellainen jokatapauksessa on tehtävä niin pidä ainakin huoli, että tästäedes kaikissa mitä ostatte "yhdessä" on myös sun nimi. Autoa, venettä, asuntoa tms ei missään nimessä kannata jättää vain miehen nimiin vaikka siitä henk koht ei maksaisi pesoakaan.
Niin joo ja ei näiden asioiden miettiminen mun mielestä tarkoita sitä ettei olisi tosissaan menossa naimisiin. Tässä elämässä nyt vaan voi tapahtua mitä vaan ja kaikkeen kannattaa varautua. Olipa sekava kommentointi, eikä varmaan hirveästi tuonut mitään uutta...
Hyvä kommentti tää oli! Oon ihan kiitollisna täällä kaikista kommenteista, pitäis ilmiselvästi harrastaa tätä kysy blogilta -toimintoa useamminkin.
PoistaJust tuon perintöasian takia varmaan meistä molemmat haluaa jonkinlaisen avioehdon, kun molemmilla on odotettavissa ainakin jonkinlaista perintöä - jos ei sitten satuta kupsahtamaan ennen edellistä sukupolvea... Mut mites siitä ehdosta tehdään mahdollisimman yksiselitteinen ja kuitenkin reilu, se ei ookaan ihan helppoa!
Mua nyt kyllä snadisti harmittaa, ettei ehditty ostaa yhteistä asuntoa ennen lapsia, koska just joku tollanen järjestely, että mies olis maksanut mun lainanlyhennykset, olis ollut hyvä keino saada jotain kompensaatiota kotonaolosta. Mutta minkäs teet, en tosiaan osannut moista silloin aikanaan ajatella!
Tuttuja pohdintoja. Meilläkin aikanaan näitä mietittiin ja päädyttiin lopulta ratkaisuun, että molemmilla ennen avioliittoa ollut omaisuus sekä avioliiton solmimisen jälkeen lahjana, testamentilla tai perintönä saatu omaisuus tai sen tilalle tullut omaisuus (voihan sitä vaikka rahoilla jotain ostaa tai metsää/kiinteistöjä myydä ja ostaa jotain muuta tilalle) jäävät eron sattuessa avio-oikeuden ulkopuolelle. Eli siis avioliiton solmimisen jälkeen kumman tahansa palkalla ostettu/rahat menee puoliksi. Lakimies neuvoi vielä pitämään selvyyden vuoksi perintönä/lahjana/testamentilla saadut erillisillä tileillä, jotta korot yms. luetaan sitten oikein hyväksi, eikä niistä tarvitse tapella. Silloin on myös selvää, mitä ja kenen rahoilla on ostettu.
VastaaPoistaKuolemantapauksessa avioehto ei ole pätevä, sillä siihen emme nähneet mieltä, että jos liitto - sen pituudesta riippumatta- toisen kuolemaan päättyy, on toisella avio-oikeus ja loppu menee sitten lapsille. Puolisohan ei mitään peri, jos ei testamenttia ole, vaan tehdään ositus. Ehkä meidänkin pitäisi lisätä tuo keskinäinen testamentti kuvioihin... Toisaalta viime aikoina oon miettinyt myös sitä, mitä sitten tapahtuu, jos ennen lasten täysi-ikäisyyttä me molemmat miehen kanssa saisimme muuttaa majamme ikkunattomaan laatikkoon. Ehkä hätävarjelun liioittelua, mutta oon pohtinut, pitäisikö lapsille nimetä joku huoltaja ihan virallisiin papereihin vai ei. Kuitenkin olis kiva ajatella, että veljekset saavat varttua yhdessä luotettavien aikuisten kanssa, jos jotain meille sattuisi.
Ei varautuminen (avioehdolla tai testamentilla) hölmöä tai jotenkin epäilyttävää sitoutumisen kannalta ole. Ei kai sitä kukaan eroa toivo tai suunnittele naimisiin mennessään, mutta jos myöhempiä riitoja ja eripuraa voi välttää etukäteen, kannattaa se tehdä. Tietty avioehdon suhteen varmaan paljon omaisuudenjaon sujumiseen vaikuttaa se, miksi liitto tiensä päässä on. Lapsien kannalta ajatellen erotilanne on muutenkin jo ihan tarpeeksi vaikea, joten viimeiseksi siinä silloin kaivataan rahasta/omaisuudesta riiteleviä vanhempia. Tai näin me asia aikanamme ajateltiin.
Joo, jotain tollasta paperia mekin on pyöritelty. Mutta mites sitten varmistetaan se, että toiselle ei lankea puolivahingossa oikeutta toisen osuuteen yhteisestä, avioliiton solmimisen jälkeen ostetusta kodista? Siis jos mä maksan osaani palkalla ja mies perinnöllä, niin teoriassahan miehellä olis sitten oikeus mun osuuteen mutta mulla ei miehen?
PoistaEi oo helppoa, ei! Mut toi lasten etu mahdollisessa erotilanteessa on kyllä tosi hyvä pointti, eiköhän siinä tulis kiistaa ihan tarpeeksi muutenkin. No, tosiaan toivotaan, ettei sitä avioehtoa tarvitse koskaan testata käytännössä...
Mä olin ennen avioliittoaikeita vahvasti sitä mieltä, että avioehto on ehdoton.
VastaaPoistaNyt ollaan naimisissa ja vanhempia, eikä avioehtoa ole. Miksi? No siksi, että avioehto olisi ollut mulle epäedullinen. Naimisiin mennessä meillä oli suurin piirtein yhtä suuret tulot, miehellä vähän enemmän omaisuutta. Jatkossa miehellä on isommat tulot ainakin sen aikaa, kun olen kotona. Hän on myös maksanut asunnosta enemmän. Jos niin ikävästi käy, että eroamme, olen mielestäni oikeutettu puoleen omaisuudesta, enkä pienempään osaan. Henkivakuutukset on otettu ennen lapsen syntymää, ettei toinen jää taloudellisesti pulaan (ja joudu esim. muuttamaan pois yhteisestä kodista), jos toisesta aika jättää.
Meillä on omat tilit ja yhteinen tili, jolta mm. maksetaan kaikki yhteiset hankinnat, ravintolat, ulkomaanmatkat, kauppalaskut ym. Kuittien säästämiseen ei siis ole tarvetta, kun kulut lähtökohtaisesti jaetaan aina puoliksi.
Toi yhteinen käyttötili -ajatus on meilläkin ollut puheissa useamman vuoden ajan, mutta siihen se on jäänyt... toistaiseks on menty sellaisella se maksaa, joka jaksaa -periaatteella, ja (tällä hetkellä reilusti) enemmän tienaava mies on täydentänyt mun tiliä tarvittaessa ihan avokätisesti.
VastaaPoistaMä oon ihan samaa mieltä siitä, että kotiäitiaika pitää jotenkin huomioida. Mutta miten, sen kun vielä keksisi!
Mä olen ymmärtänyt, että vaikka esim minä olisin tuonu kaiken omaisuuden avioliittoon, ja toinen ei olis tuonut mitään, niin erotilanteessa (oli avioehtoa tai ei), me voimme sopia, että minä otan nyt vaan tämän repun ja tuon lampun ja kaikki minun muu omaisuus jää toiselle. Eli kaksi ihmistä voi kuitenkin sopia olla noudattamatta avioehtoa. Ja ilmeisesti se omaisuuden osituskaan ei ole pakollinen. Sitä voidaan hakea kun avioero on vireillä, JOS jompi kumpi puolisoista sitä vaatii. Omaisuuden jaon voi tehdä myös kahdenkeskisellä sopimuksella. Mutta jos ero ei tapahdukaan sovussa, niin onhan se hyvä olla jossain sovittuna "hyvän sään aikana", miten se omaisuus sitten jaettaisiin. Ja avioehto on myös kolmansia osapuolia varten, eli esim. sen avulla voidaan osoittaa velkojille, mikä osuus on oma ja mikä ei. Koska avioeron osituksessa jaetaan myös velka, ei pelkkä omaisuus.
VastaaPoistaMonimutkaisesti selitettynä. Joku lakimies varmaan osaisi sen parhaiten teidän tilanteeseen nähden selittää mikä olisi reilua ja mikä ei. Ne on kuitenkin tehneet niitä ehtoja ja eroja sen verran, että suorilta tietävät mikä on oikeudenmukaista molempia kohtaan. Suosittelen siis lakimiehen konsultaatiota, maksaa kyllä itsensä sitten takaisin.
Viggolino.
Joo ilmeisesti just näin, että avioehtoa ei ole pakko noudattaa yhteisellä sopimuksella ja ymmärtääkseni siihen voi myös hakea muutosta joissain tapauksissa oikeusteitsekin.
PoistaOnneks on juristeja niin paljon lähipiirissä, että konsultointia saa pyytäessä. Mut ekaks mun pitäisi varmaan jotenkin selvittää itselleni... :)
Meillä on hyvin yksinkertainen avioehto, jossa on kaksi vaihtoehtoa: jos avioliitto päättyy toisen kuolemaan, puoliso perii kaiken, ja jos avioliitto päättyy avioeroon, kummankin henkilökohtainen omaisuus, perinnöt, yms. ei mene jakoon, mutta kaikki yhdessä hankittu omaisuus jaetaan puoliksi. Sohaisempa muurahaispesää omalla mielipiteelläni, sillä mielestäni mennään vähän outoon suuntaan, jos avioliitolle ei anneta pienintäkään riskimahdollisuutta, vaan kaikki mahdollinen huomioidaan avioehdossa. Hmm, elämä nyt vain ei ole tasapuolista ja heikoilla jäillä avioliiton suhteen ollaan, jos aletaan viilata kompensaatiota jostain kotiäitiajastakin. Okei, se on rahallisesti ja eläkkeenkin kannalta naiselle epäedullinen ajanjakso, mutta minulle se aika oli niin tärkeä ja arvokas, etten voi sitä rahassa mitenkään mitata. Mieheni jäi siitä suurelta osin paitsi. Miten me korvataan isille se? No jaa, nämä vain minun ajatuksiani.
VastaaPoistaHuvittava juttu, että just kirjoitin tuosta raha-asiasta. Mä olen ylipäätään sitä mieltä, että kaikkeen ei varmasti voi varautua, mutta kyllä mun mielestä noin ylipäätään kotiäiti- tai koti-isäaika pitää jotenkin huomioida taloudellisenakin panostuksena, jos niin ikävästi käy, että ero tulee. Jo ihan lapsen/lastenkin takia erityisesti silloin, jos vaarana on, että toinen jää selvästi heikompaan asemaan mahdollisen eron jälkeen. Tai ainakin minä ajattelen niin, että on todella epäreilua, jos toinen - mahdollisesti ja yleensä se jo valmiiksi varakkaampi - on vaan kartuttanut omaisuuttaan toisen hoitaessa lapsia kotona ja se sitten päättää lähteä ja jättää toisen puille paljaille. Tällaisiakin tapauksia kun ikävä kyllä on.
PoistaTietenkään, kuten tuolla ylempänä kirjoitankin, kaikkea ei voi mitata rahassa enkä itsekään vaihtaisi tätä aikaa siihen rahasummaan. Tässä avioehtoasiassa on minusta kuitenkin kyse vain taloudellisista seikoista, ja niihin kotonaoloajalla on yllättävän suuri vaikutus. Tai siis ainakin mun mielestä yllättävän suuri.
En itse näe sitä "kaiken mahdollisen huomioimisena" vaan lähinnä sen tunnustamisena, että lasten kanssa kotona olemisella on myös taloudellinen arvo. Helposti kun ajatusmalli tuntuu olevan se, että kotivanhempi elää toisen siivellä.
Niin, ymmärrän kyllä pointin, mutta minulle henkilökohtaisesti tuollaisen ajattelu tuntuu vieraalta. Olinhan itse se, joka halusi olla kotona ja valinnan tein itse. Toisaalta, voihan syy ajatteluuni olla se, että tienaan suht. hyvin. Itselläni on huomattavasti parempi palkka kuin miehelläni. Nyt ainakin, kun rakastan miestäni ylikaiken, tuntuisi aivan kohtuuttomalta häntä kohtaan, jos erotilanteessa hän joutuisi maksamaan minulle jopa kymmeniätuhansia euroja minun menetetystä tulosta kotonaoloajalta. Toki yhteishuoltajuudessa se olisin sitten minä, joka maksaisi elareita hänelle, joten se korvaus varmaan olisi kompensoitavissa niillä. Mutta kuten sanoin, nämä vain minun ajatuksiani. Avioliitto nyt ylipäätään on ollut minulle vähän sellainen "ota riski, jos uskallat" -juttu :)
PoistaToki tilanne on erilainen, jos varallisuudessa ei oo kovin suurta eroa tai kotona ollut vanhempi on se parempituloinen tai muuten varakkaampi. Mulla ajatus lähtee siitä, että olis kohtuutonta, jos toinen jäisi erossa vähän niin kuin puille paljaille, jos on kuitenkin tuonut yhteiseen huusholliin oman osuutensa olemalla kotona lapsen/lasten kanssa ja maksanut siitä tavallaan tulonmenetyksinä melkoisen summan. Ja myös näen mun kotona olon ennemminkin meidän yhteisenä kuin mun valintana.
PoistaMut siis as said, on ihan totta, että esin. teillähän tilanne on selkeästi erilainen. Olis ihan yhtä lailla kohtuutonta viedä huonompituloiselta mieheltä ne kuuluisat tuhkatkin pesästä!
Ja hei, toivotaan, että kumpikaan meistä ei joudu tätä miettimään muuten kuin näin teoreettisella tasolla. :)
Me ollaan oltu naimisissa vähän päälle vuosi ja avioehdosta ollaan puhuttu jo ennen avioliittoa mutta ei olla saatu sitä vielä aikaiseksi. Kummallakaan ei ole omaisuutta entuudestaan ja asuntokin on 50-50 omistuksessa (tai laina). Lainaa maksamme yhtä paljon, myös silloin kun olen kotona lasten kanssa, kotihoidontuella ollessani mies hoiti pääosan ruoka- yms.laskuista mutta esim. lasten vaatteet olen aina hankkinut.
VastaaPoistaMaksoimme ensimmäisen vuoden vain asuntolainan korkoja ja tänä aikana maksoimme yhteiselle tilillemme reilusti enemmän joten yhteisiä säästöjä on nyt sitä varten, että voin olla lasten kanssa kotona. Tarvittaessa niillä rahoilla lyhennetään minun osuuttani lainasta. Viimeksi olin kyllä iltatöissä hoitovapaallani, joten säästöihin ei tarvinnut kajota.
Avioehto hankitaan lähinnä juuri perintöjen yms. takia, miehen isovanhemmilla kun on jonkin verran omaisuutta kiinteistöjen ja kesämökin muodossa. Ja toki omilla vanhemmillani on omat lapsuudenkotinsa (vaikka äiti omistaa sen yhdessä 8 sisaruksensa kanssa :D). Ja jos olisin töissä niin itse asiassa minulla olisi paremmat tulot kuin miehellä, joten en usko tuloeron aiheuttavan meillä ongelmia.
Mutta täällä on tullut tosi hyviä pointteja esiin ja täytyykin ottaa asia taas esille miehen kanssa. Jospa saisimme sen ehdon joskus tehtyä, kun tuttavapiirissäkin on juristi nykyään :)
Meillä muuten kans mä ostan kaikki lasten vaatteet ja maksan mm. lasten vakuutukset. Toisaalta mies maksaa aina viikon isot ruokaostokset, yhtiövastikkeen, sähkön, tv-luvan jne. Mulle jää lasten juttujen lisäksi maksettavaks lähinnä oma puhelinlasku ja omat vakuutukset. Mut siis yhteinen talous meillä kyllä käytännössä on, se maksaa, joka sattuu olemaan lähempänä lompakkonsa kans ja mies avustaa tarvittaessa mua, kun oon ollu näillä pienemmillä tuloilla nyt.
PoistaMulla on juristeja sekä kavereissa että suvussa, ja siitä ei oo kyllä koskaan ollu haittaa, päin vastoin! Lääkäriä oon kans muutaman kerran kaipaillut, mutta kohta on onneks sellanenkin saatavilla, kun Igen kummisetä valmistuu. :)
Mulla ei ole aiheeseen kauheasti annettavaa, sillä aviopuolisoa eikä omaisuutta ole tässä elämäntilanteessa. Meillä oli kuitenkin aiheeseen liittyvä luento viime viikolla, ja professori suositteli tekemään testamentin, jossa lapsien tuleva perintö jää avio-oikeuden ulkopuoliseksi omaisuudeksi.
VastaaPoistaTosi hyvä kun herätät aiheesta keskustelua!
-napin
Ok, toi olikin hyvä tieto! Kiitos siis itsellesi!
PoistaMe menimme juuri naimisiin ja laadimme simppelin avioehdon, mutta se jäi rekisteröimättä kun se olisi pitänyt viedä maistraattiin ja maksaa joku rekisteröimismaksu.. Kröhöm. Järkeilimme, että kelpaa se kotonakin allekirjoitettu lappu. Eli enää pitäisi allekirjoittaa se, kröhöm kröhöm.
VastaaPoistaMinusta on fiksua ajatella kotivuosia tulonmenetyksenä jos puoliso tienaa siinä määrin, että palkasta jää rahaa säästöön elinkustannusten jälkeen. Meillä kaikki menee mitä tulee, niin sellaisia lauselmia on turha laatia. Me siis viittasimme lähinnä aiempaan omistukseen ja perintöihin.
Puhuit myös laiturin omistuksesta esimerkkinä. Voihan tällaisista asioista tehdä erillisiä sopimuksia. "Laituri omistetaan 50/50." Minä allekirjoitutin miehellä sellaisen lapun autosta, jonka hän paperilla omistaa, mutta yhdessä olemme maksaneet. Se oli tosin aikaa ennen lapsia ja avioliittoa, ja ajattelin, että jos se kuitenkin kuolla kupsahtaa, menee minun autoni appivanhemmille.. ;)