21.5.2012

Rahat ja miten ne hävitetään

Taisin jo rutista aiemminkin, että häiden järjestäminen ei ole kovin halpaa lystiä. Ainakin minusta tuntui välillä, että kaikkeen lätkäistiin vähintään viidesosa lisää hintaa, jos siinä oli etuliite hää- tai morsius-. Varmaan voisi säästää pitkän pennin, jos on aikaa ja intoa tehdä paljon itse. (Meillä ei ollut, mutta ikimuistoiset juhlat saatiin kyllä, vaikka ei askarreltu yhtään organzarusettia tai hääkonvehtia!)

Mutta jos häiden järjestäminen maksaa, niin eivät ne juhlat ilmaiset ole vieraillekaan, niin kivat kemut kuin ovatkin. Vaikka ei edes matkustaisi minnekään, vaatteisiin, takseihin, lahjoihin ja lastenvahteihin saa kulumaan halutessaan suuriakin summia

Sitten ovat vielä polttarit. Kaksikin ystävääni on menossa tänä kesänä naimisiin, ja toisen polttareita vietetään ihan pian. Kaasot ovat järjestäneet ohjelman hyvin itsenäisesti, muilta on kysytty lähinnä sopivaa päivämäärää. Jossain vaiheessa mainittiin, että kustannukset olisivat noin 60 euroa per osallistuja.

Yllätys olikin melkoinen, kun sain meilin, jossa kerrottiin, että parin peruutuksen takia summa on noussut 80 euroon. Lisäksi jokaisen oletetaan maksavan itse valmiiksi tilattu 67 euron illallinen sekä omat juomansa. Piti hetki nieleskellä, kun laskin, että summa nousee helposti lähemmäs 200 euroa (mikä sivumennen sanottuna vastaa noin 50 prosenttia tämänhetkisistä kuukausituloistani). Ehkä olen nuiva ilonpilaaja, mutta minusta summa on kohtuuton.

Mietin koko viikonlopun, ilmoitanko vaan, että en pääsekään osallistumaan. Se tuntuisi kuitenkin epäreilulta morsianta kohtaan. Punnitsin myös sellaista vaihtoehtoa, että jättäisin illallisen väliin. Olisi kuitenkin tylsää jättää kemut kesken ja toisaalta kiusallista selitellä poistumistaan. Kukaan muu ei ilmeisesti ole sanonut asiasta mitään, mikä voi tietysti johtua siitä, että suurin osa on töissäkäyviä juristeja, joille summa on epäilemättä pienempi ongelma. Minä joudun miehen kukkarolle (kuten kyllä tässä tilanteessa usein muutenkin), mikä ärsyttää suunnattomasti.

En osannut pitää suutani kiinni, vaan kerroin yhdelle kaasoista (joka on hyvä ystäväni), mitä mieltä olen, niin inhottavalta kuin rahasta ja etenkin sen puutteesta puhuminen tuntuukin. Eihän asialle nyt juuri mitään enää voi tehdä, mutta katsoin oikeudekseni huomauttaa, että sovitussa budjetissa olisi pitänyt pysyä, vaikka vaarana toki on, että leimaudun kitiseväksi kotiäidiksi, jonka olisi syytä mennä töihin tienaamaan. Mitä mieltä olette? Olenko vain nuiva kitupiikki, kun pidän summaa järjettömänä? Miten paljon olisitte itse valmiita maksamaan kaverin polttareista? Millaisilla budjeteilla olette niitä järjestäneet?

33 kommenttia:

  1. Mun mielestä ei ole sinänsä kovin olennaista onko summa 50e vai 500e, mutta jos joku polttareihin kutsutuista kokee että se on ihan liikaa, niin jotain on pielessä. Mietin tätä siltä kantilta jos olisin itse morsio - aivan hirveä ajatus, että joku mulle tärkeä ihminen joutuisi harkitsemaan polttareiden väliin jättämistä siksi että ne ovat liian kalliit!

    Olen itse maksanut muiden polttareista n. 50-100 euroa, joskin halvimmissa polttareissa taidettiin saada jonkinlaista sponssitukea hääparin vanhemmilta. Tuossa satasessa alkaa mennä kipuraja omalta osaltani. Onneksi naimisiin menneille kavereille (tai heidän kaasoilleen?) on ainakin tähän asti ollut tärkeintä rento yhdessäolo eikä kaikenlaiset spektaakkelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä ajattelin kans tuota, että mun mielestä olis ollut kamalaa, jos ihmiset olisivat joutuneet maksamaan itsensä kipeäksi mun polttareista.
      Mun mielestä satanen olis vielä ihan ok, jos siihen kuuluu sit myös jotain syötävää ja juotavaa. Esim. mun omissa polttareissa osallistujat maksoivat 50 e ja saivat sillä myös illalla saunalla sushit + juomat. Ne, jotka olivat aamulla brunssilla, maksoivat sen itse.

      Poista
  2. No huh, kyllä 200 euroa on musta tosi paljon. Enkä ite kyllä pystyis sellasiin polttareihin osallistumaan. Edullisimmat polttarit missä oon ollu, kustansi osallistujille 25 euroa, mut niissä ei tietenkään oltu ravintoloissa ja baareissa. Ite järjestin polttarit viime kesänä veljen vaimolle, ja suurin osa meistä osallistujista oli, minä mukaanlukien, kotiäitejä pienillä tuloilla. Tämän yritin järjestelyissä pitää mielessä. Se toki tarkoitti että esim. saunapaikka vaihtui hulppeasta vaatimattomaan ja kokkauksen hoisin minä sillä välin kun osallistujien ammattitaitoa käytettiin hyväksi (joukosta löytyi mm.hieroja ja kampaaja). Ja kuitenkin kustannukset nousivat sinne 70 euroon/hlö.
    En voi muuta sanoa kuin että polttarien järjestäminen on kurjaa, kun morsiamelle haluaisi järjestää jotain ihanaa, kaikki maksaa ihan julmetun paljon ja kukaan ei haluaisi maksaa. Mulle ainakin nuristiin jo tuosta 70 eurosta. Mutta kun tyhjästä on paha nyhjästä.

    Kaikki biletys tosiaan maksaa maltaita, myös vieraille. Ja vielä enemmän kun siihen lätkäistää etuliite hää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta on, että rahasta tulee helposti nurinaa, eikä järjestäjänkään osa oo helppo. Minusta kannattaisi ihan ensimmäiseksi sopia budjetista, ja sitten siitä ei lipsuttaisi. Ts. jos tulee peruutuksia, niin sitten karsitaan ohjelmaa. Vielä toi 80 euroa olis muuten ihan ok, mutta kun päälle tulee sit se "pakollinen" yli kuudenkympin illallinen ravintolassa, joka ei edes ole mitenkään erityisen arvostettu. Ikävää, kun on jo etukäteen sellanen pläh-fiilis koko bileistä. :(

      Poista
  3. Järjestän parhaillaan polttareita, ja vaikka luvassa ei ole mitään ihmeellistä tai erityisen kallista, ja ruuatkin ajattelimme tehdä itse, niin alle 50 euron ei pääse mitenkään, jos polttareihin kuuluu yöpyminen. Helposti menee 100 euron hujakoille. Jos peruutuksia tulee ja porukka on pieni, niin se kyllä vaikuttaa myös hintaan, kun ei ole niin monta joka jakaa kustannuksia. Mutta 67 euron illallinen + juomat on kyllä minun mielestäni kallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöpymiset ja tarjoilut nostavat tietenkin hintaa, mut näissä polttareissa ei siis siihen 80 euroon kuulu muuta tarjoilua kuin lounas. Ei siis yöpymisiä tms.
      Sen sijaan satanen polttareista yöpymisineen ja tarjoiluineen on mun mielestä ihan kohtuullista, oot kyllä onnistunut hyvin!

      Poista
  4. Samaa on itsekin monesti miettinyt. Haasteena tuntuu olevan se, että polttareihin tulee kovin heterogeenistä porukkaa, mikä sinänsä tietysti on ihan kiva, mutta kun toisilla on paljon rahaa ja toisilla ei, ja kun toiset haluavat sitä sun tätä kallista ja extremeä ja toiset jotain tosi pienimuotoista ja rauhallista, niin takuuvarma kinaaminen alkaa jo suunnitteluvaiheen alussa. Yllättävän usein tuntuu unohtuvan morsiamen toiveet, kun ajatellaan että tokihan sitä pitää lähteä Tallinnaan/kylpylään/Lappiin tai tilata sambakurssi/reikihoitaja/seksiväline-esittelijä paikalla. Lienee turha edes mainita että minä olen matalan profiilin ihmisiä, myös virallisesti köyhä näillä "ihanan velttoilun" tuottamilla hassuilla satasilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä olis kans tärkeää muistaa morsiamen toiveet. Harva kai itse edes toivoo mitään laskuvarjohyppyjä, en mä ainakaan. Mun mielestä oli kiva, että mun polttareissa ei ollut liikaa ohjelmanumeroita ja paikasta toiseen ravaamista, vaan aikaa ihan vaan olla ja juoruta. Ja tarpeeksi ruokaa ja juomaa, tietenkin.
      Joo, velttoilija mikä velttoilija. Nyt jopa vähän huvittaa, kun mulle kerrottiin, että polttarijärjestelyissä ei ole kysytty kenenkään mielipidettä edes budjetista, koska töissäkäyvillä ihmisillä ei ole aikaa tai jaksamista siihen, mut että mullahan on ihan eri tilanne. No niinpäs onkin, mullahan ei siis oo muuta kuin aikaa, kun oon vaan kotona. Oikeestihan mulle on muuten ihan herttaisen yhdentekevää, mitä siellä tapahtuu, kunhan kustannukset on edes about järkevät ja päivämäärä sopii mahdollisimman monelle.

      Poista
  5. Olen ollut jokusissa polttareissa ja järjestänyt jokuset (noin neljät) itse. Pahimmat oli sellaiset, joissa oli sovittu budjetti, ja joissa itse olin puolet ajasta hyvää hyvyyttäni pois virallisesta yhteisestä ohjelmasta tekemässä illan bileisiin yksinäni drinkkejä. Niistä polttareista lähetettiin jälkeenpäin 2,5 kertainen lasku osallistujille. Maksettavaksi tuli mm. kaasojen taksimatkat yllätyspaikalle ja yöllä kotiin (siinä missä itse kannoin kädet vääränä bussissa viinakasseja juhliin).

    Mä olen ite tehnyt aina niin, että jokainen maksaa vain niistä kohdista missä on itse mukana. Se on kaikista reiluinta, ja samalla tietysti työläintä (eli jopa helvettiä). Muttakun on tosi tylsää, jos osallistujana joutuu miettimään happamana rahaa, kun mieluummin juhlisi itselle rakasta ihmistä.

    Osallistujilla on jotenkin hiljainen velvoite osallistua yhteiseen hyvään. Olen ollut polttareissa, joissa pääsin vain mukaan syömään, jonka kaikki maksoi itse + maksoin myös täyden osallistumismaksun muiden päivästä, kun ei muutakaan vaihtoehtoa tarjottu ja ihminen oli tärkeä. Lisäksi olen huomannut, että jotkut kutsutut kokevat velvollisuudekseen "tietenkin maksaa polttareista" vaikka eivät edes pääse paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jessus. Varsin kiva ylläri.
      Joo mullekin ehdotettiin, että voin ihan hyvin tulla vasta iltapäivällä, kun kerroin, että en pääse heti aamusta kun mies on poissa. Muuten kiva, mut siinä tapauksessa missaisin sen tyyliin ainoan asian, mikä tosta 80 eurosta on mulle eli lounaan. No way! Reiluinta kai olis, että laskettais morsmaikun kustannukset erikseen ja siitä maksais kaikki osansa. Loput jaettais sitten sen mukaan, miten kukin osallistuu, vaikka tietysti se ei oo aina ihan helppoa.
      Jaa mitkähän polttarit noi mahtais olla joihin viittaat... :) Mä oon kyllä kans osallistunut kustannuksiin vaikka en oo ollut paikalla, jos on ollut tärkeä ihminen, mut en aina. Vähän on kyse siitäkin, että millaisesta summasta puhutaan - muutama kymppi on ok, sen sijaan en olis valmis osallistumaan esim. koko porukan yöpymiskustannuksiin tai muuhun kalliiseen, jos en olisi itse mukana.

      Poista
    2. Ymmärrän kyllä kaason homman vaativuuden ja sellasen ekselöinnin helvetillisyyden, etenkin, jos on joku kiinteä kustannus, vaikka tanssitunti, joka maksaa joka tapauksessa saman verran oli siellä 2 tai 20. Ja oikeesti sitä yleensä osaliitsujat ja itsekin haluaa vaan hyvää ja mielellään on mukana hengessä/rahassa vaikka ei joka paikkaan pääsekään. Just niinku säkin viittasit: 30-50 e:n verran voi olla vielä hengessä mukana etenkin työssäkäyvänä ja etenkin jos ei ole hirveän monia polttareita ja häitä putkeen, mutta semmonen 80-100 e muiden kivaan alkais ehkä jo kaivelemaan. Että kiitti, mutta vien vaikka mieluummin itteni ja mieheni syömään, jos en itse ees pääse mukaan.

      (ja ei pöhkö, mitään ei ole hampaankolossa sun juhlista. Itsepähän en saanu järkättuä vieraita meiltä pois. Hyvä että pääsin syömään hyvän runssin ja vähän halimaan :) (ja olisinki just niin kuspää, että täällä sulle valittaisin, että kiitti vaan kun menit naimisiin ja maailma on epäoikeudenmukainen :D)

      ugh

      Poista
    3. no en kyl sitä silleen ottanutkaan pöhkö :) mullekin näissä polttareissa ehdotettiin, et voin ihan hyvin tulla vasta iltapäivällä, kun kerroin että en ihan het aamusta pääse. olin vähän että joo, eli siis skippaisin lounaan joka on about ainoa, mitä sillä kahdeksallakympillä saa mut maksaisin silti täyden hinnan? no joo, ymmärrän, että tarkoitus on varmaan ollut hyvä ja että polttareiden järjestäminen on vähän sellasta koiran hommaa, mut mun mielestä ei ole kohtuuton vaatimus, että polttarikustannukset oli maks. satasen luokkaa.

      Poista
    4. No joo, ei tod. 100kin on aika paljon, sillä pitäis irrota jo vaikka mitä. paitsi tietysti jos osallistujia on noin 2.

      Poista
  6. Musta on älytöntä se rahasumma mitä polttareihin osallistumiseen nykyään vaaditaan... omia polttareitani verten kerroin kaasoilleni, että haluan, että mahdollisimman moni pystyy osallistumaan ja mulla on sekä kotiäitejä, opiskelijoita että niitä sinkkuja työssäkäyviä naikkosia ystävinäni. Sanoin että ainoa vaatimus polttareille on se, että hinta pysyy noin 50 eurossa/ osallistuja. Ja mulla oli aivan huiput polttarit! Oli superkivaa, paljon yhdessäoloa ja ilmaista ohjelmaa. :) Siltikin käytiin tankotanssitunnilla, piknikillä, kävin jalkahoidossa, syötiin ja saunottiin kaverin kotona ja mentiin vielä sitten kaupungillekkin. Oli kyllä lystiä!

    Mutta pointtina, kyllä siitä voi ja pitääkin sanoa. Ei mulla ois IKINÄ varaa ja halua laittaa kahtasataa euroa polttareihin! Huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiedän itse asiassa, että myös mun polttareissa "osallistumismaksu" oli just jotain 50 euroa, ja mulla oli tosi kivaa. Lisäksi ne, jotka oli ravintolabrunssilla, maksoivat se itse. Tyypit oli hienosti hyödyntäneet suhteita ja toisaalta tietysti osallistujiakin oli parikymmentä.
      Sanoin asiasta ja leimauduin varmaan nyt hankalaksi kotiäidiksi, vaikka yritin kyllä alleviivata, että pitäisin summaa varsin suurena vaikka olisin töissäkin...

      Poista
  7. Mulle ok rahamäärä oli 100€ silloin kun olin töissä, 150€ olisi ollut ehdoton maksimi, mutta nyt kotona ollessa alkaa jo 50€ tuntumaan isolta rahalta. Mä kuulun niihin ihmisiin, että jos joudun perumaan osallistumiseni, haluan maksaa kuitenkin oman osuuteni. Mun mielestä ei ole reilua muita kohtaan, että jonkun toisen viimehetken peruutuksen takia joutuu maksamaan jopa tuplasti ekstraa.

    Kuulin juuri polttareista, johon tulee yli 20 henkeä ja jotka maksavat 150€/hlö. Mitähän aikovat tehdä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, kuulostaa kyllä noidenkin polttareiden budjetti aika reilulta... Ehkä ne lennättää sankarin paikalle helikopterilla tai jotain :)

      Poista
  8. Ah, mikä aihe! Mua on niin risonut polttareissa usein se, että kaaso voi kuvitella järjestelyinnossaan, että kaikki osallistujat ovat valmiita maksamaan mitä vain. Onhan kyse yleensä kaason todella hyvästä ystävästä. Tässä ei vain huomioida sitä, että usein kutsuttujen joukossa on niitäkin, joille itse morsian voi olla hieman "kaukaisempi" ystävä, vaikka ystävä olisikin. Mun mielestä polttareissa on muutama sääntö; a) aluksi sovitaan budjetti ja siinä pysytään, b) ihmiset maksavat vain siitä osiosta johon osallistuvat ja c) tehdään sillä rahalla jotain sellaista, johon kaikki saavat osallistua. Itse olen päässyt polttareissa tekemään sellaisia juttuja, joihin ei olisi muuten tullut mentyä ja silloin sitä ihan mielelläänkin maksaa siitä jotain - kalliimpaa niitä kaikkia touhuja olisi yksin tai pienemmällä porukalla tehdä.

    Mulle oli myös tärkeätä, että mun omat polttarit eivät ole kovin kalliit. Yleisesti ottaen polttareiden hinta on pyörinyt siinä 50 euron kieppeillä, päälle ovat tulleet itse kustannettavat juomingit + mahdolliset ravintolasyömiset. Itse pidän tuota summaa kohtuullisena. Yleisesti ottaen olen huomannut, että sulhasen polttareissa homma lähtee helpommin lapasesta ja hinta nousee sinne 150-200 euroon. Se on ihan järkyttävän paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä sekä säännöistäsi että siitä, että 150-200 euroa on ihan järkyttävän paljon! Ja oon itsekin ymmärtänyt, että sulhasen polttareiden kustannukset on yleensä korkeammat kuin morsiamen. Viitisenkymppiä + omat kustannukset olis kohtuullista, etenkin jos omiin kustannuksiin vois vaikuttaa esim. ruoka- ja juomavalinnoilla.

      Poista
  9. Meillä jokainen sai maksaa oman tulanteensa mukaisesti polttarikassaan jo heti suunnitteluvaiheen alussa ja sen jälkeen päätettiin, että mihin on varaa. Porukassa oli paljon hajontaa ihmisten tulotasoissa, mutta kaikki olivat tietenkin morsiamelle yhtä tärkeitä itse polttaripäivänä. Hän ei tietenkään koskaan saa tietää annettuja summia, vaikka idea tähän tulikin juuri häneltä, että jos polttareita järjestätte.. Tiesi siis itse, että kavereita on tulossa hyvin erilaisista lähtökohdista.

    Pienin summa taisi olla erään yh-äidin 15 € ja suurin mosiamen siskon laittama 200 €. Kaikki maksoi omat juomansa, mutta ruuat kustannettiin budjetista. Ja tällä systeemillä saatiin saunat, syömiset grilliin, morsiamen juomat, asut, laskuvarjohyppy, hieronnat jne..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on aika reilunkuuloinen systeemi, kun ajattelee, että porukassa on eri elämäntilanteessa olevia ihmisiä ja myös just sekä läheisempiä että vähän kaukaisempia kavereita. Ja sittenpähän on budjetti + osallistujat selvillä ENNEN kuin ohjelmaa ryhdytään lyömään lukkoon, eikä pitäis tulla kovin suuria yllätyksiä!

      Poista
  10. Tervehdys, olen jättänyt sinulle kysymyshaasteen blogiini osoitteeseen
    http://somoteit.blogspot.com/2012/05/kyselyn-pukkasi.html

    Hyvää kesän alkua toivotellen lukijasi Jane blogista So mote it be. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, käyn heti ehtiessäni vilkuilemassa! :)

      Poista
  11. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että polttareiden järjestämisessä on lähtenyt monella kaasolla mopo käsistä. Henk.koht 80 € olisi työssäkäyvänäkin jo "liikaa" niin ja tosiaan kun ottaa huomioon, että summa ei todellakaan jää siihen. Niin, enkä töissä ollessani kuulu kuitenkaan ihan siihen alinpaan palkkaluokkaan. Mun mielestä 40 € voisi olla sellainen kohtuullinen summa, sillä saa kyllä kestit aikaiseksi, jos vähän käyttää mielikuvitusta (ja jos osallistujia on enemmän kuin 3). Niin ja tosiaan voihan joku toinen kaivaa sitten kuvetta, jos sillä ei hänen mielestään tarpeeksi hauskaa irtoa.

    Omista polttareista on pääasiallisesti mieleen jäänyt se, että kaikki ihanat ihmiset oli siellä ja ne oli läsnä ja siellä vain "mua" varten. Se mitä itse polttareissa tapahtui oli loppupeleissä ihan sivuseikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, mun mielestä vapaamuotoinen hengailu ja se, että niin moni mun kaveri oli paikalla, oli kaikista tärkeintä ja ihaninta. Yleensä on myös niin, että jos vähän kyselee, niin osallistujien suhteilla voi saada paljonkin ohjelmaa joko ilmaiseksi tai alennettuun hintaan, mikä kannattais selvittää heti alkuun, jos haluaa saada enemmän pienemmällä rahalla.

      Poista
  12. No huh huh, kyllä 200 euroa on paljon. Ei ole tullut itselle mieleenkään, että homma voisi maksaa noin paljon, toivottavasti omat polttarini irtosivat halvemmalla! En ole siis järjestävän tahona ollut yksissäkään. Jos sattuu useammat polttarit esim. kesään, niin siinähän menee koko kesälomakassa jos kustannukset on tota luokkaa.

    Mulla itselläni oli aivan mahtavat polttarit, ja en usko niiden olleen kovin kalliit. Saunominen ja illallinen hoidettiin yhden kaverin kotona, sinne oli tilattu mulle myös kaverin tuttu hieroja. Muuten vähän urheiltiin ja lounas syötiin yhdessä kahvilassa kaupungilla. Illalla tietysti ulos tanssimaan. Ei siis mitään kovin extremeä, mutta edelleen tulee hyvä olo, kun mietin polttareitani. Sain viettää koko päivän parhaiden ystävien seurassa, kaikki olivat iloisella mielellä ja naurettiin paljon. Se oli parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, yks osallistujista sanoi, että hänellä menee tänä vuonna 15 viikonloppua häihin ja polttareihin ja että ei ihan tämänhintaisiin kekkereihin olis kyllä varaa joka polttareissa, vaikka hyvin tienaava ihminen onkin...
      Mun mielestä parasta on yleensä sellaiset henkilökohtaiset jutut, joihin osallistujat on nähneet vähän vaivaa - ei niinkään ulkoa ostetut ohjelmanumerot.

      Poista
  13. Polttareissa on tosi pitkästi kyse ystäväpiirien yleisestä dynamiikasta ja siitä, mitä on tapana tehdä vapaa-ajalla jne. Voihan olla, että osa on sellaisessa työssä, että vähän väliä on edustustilaisuuksia ja day-spat, jousiammunnat ja joogat on nähty jo monta kertaa - sitten tulee ehdoteltua jotain lennokasta ja kallista.

    Mä en ole osallistunut kuin 2 polttareihin: yhden kaverin ja mieheni pikkusiskon. Molemmat oli ihan ok budjetin puolesta. Omat polttarit järjestin itse, niin sain tasan sitä mitä halusin! Rakkaimman lapsuudenystävämme kanssa vuokrasimme mökin, kokkasimme hyvin, ja kävimme ratsastusvaelluksella. Maksoihan se, mutta tulipa kerrankin tehtyä sellaista, mistä pienenä hevostyttönä vain haaveili. Mieheni piti perinteisemmät polttarit, kutsui siis koko kaveripiirin karting-radalle ja sen jälkeen syömään ja saunomaan. Sen kartingin mieheni maksoi itse (muistaakseni monta sataa, onneksi en muista tarkemmin) ja varmaankin myös saunatilojen vuokran. Ruoat ja juomat osallistujat maksoi itse. Tämä oli vähän epätavallinen polttarijärjestely, mutta me oltiin tosi tyytyväisiä! Häihin emme kutsuneet ketään ystäviä, vain perheenjäsenet.

    Tuollaiset yllätyskulut on inhottavia, kuinka tuollaisesta tilanteesta voisi antaa järkevää palautetta? Mieheni veli kutsui mieheni kerran varpajaisiin tai johonkin muuhun "miesten juhlaan" hienoon ravintolaan. Veli oli tehnyt pöytävarauksen ja päättänyt menun kaikkien puolesta. Siinä meni satanen rikki ilman ennakkovaroitusta. Mieheni oli silloin työtön, mutta enpä usko että kehtasi veljelleen mitään sanoa. Seuraavana päivänä se kertoi, että oli aika kalliit sapuskat, ja kotona saa parempaa ruokaa. Ja mä en tosiaan kokkaa töikseni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, varo vaan, ens kerralla sun mies tuo koko porukan teille syömään... ;)
      Ihanaa, että olette keksineet oman tapanne toteuttaa polttarit! Eipä kaikkia edes sellaiset perinteiset polttarit kiinnosta. Mua vähän ahdisti etukäteen, mut onneksi oli niin kivat kemut, että turhaan angstasin. :)

      Poista
  14. Jälleen kerran osut mielestäni naulan kantaan. Työssäkäyvällekin 200€ polttareista on liikaa, vaikka osa kustannuksista onkin myös omaksi iloksi.
    Itseäni mietityttää, että minkä summan sitten siirrän sille häämatkatilille, kun mielestäni polttarit ovat osa häälahjaa.
    miimuliini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sit menin ja avasin suuni asiasta jossain vaiheessa, kun kaasot ja morsmaikku oli suorittamassa yhtä ohjelmanumeroa. Siinä kävikin sitten ilmi, että en todellakaan ollut yksin sitä mieltä, että kulut oli aika korkeat. Näissä bileissä tais käydä vähän niin, että vastuunjako ei mennyt ihan niin kuin oli suunniteltu, ja siksi sitten just koko ohjelma oli käytännössä ulkopuolelta ostettua = kallista.

      Poista
  15. Munkin pitää avata suuni vielä näin jälkikäteen. Olen ollut kaksissa polttareissa, toiset maksoi 60 € (sis. mökin vuokra, bussikuljetukset, moottorikelkkaretken ja toisen päivän ruuat, omat juomat maksettiin itse ja mökille tehtiin yhteisöllisesti evästä) ja toiset puolestaan 30 € (sis. mökin vuokran + ruuat, omat juomat maksettiin taas itse) ja molemmat oli oikein mukavia tapahtumia ja juhlakalutkin tykkäs. Kummissakin järkkäiltiin paljon porukalla ja oikeastaan se moottorikelkkaretki oli ainut mikä noissa toisissakin kekkereissä enemmän maksoi.

    Mun mielestä on ihan älytöntä, että järkätään älyttömästi ylenmääräistä ohjelmaa: yhdessäolo, saunominen, syöminen ja juominen on paljon tärkeempää. Molemmissa bileissä mä olen järkännyt morsiussaunan kaikkine kummallisine perinteineen ja se on ollut tosi tykätty systeemi. Esitin sellaista vanhaa poppanaista ja tein kaikki taiat&lorut mitä jauhojen, kananmunien, saunavastan ja neitsytlakanoiden kanssa voi tehdä ja molemmat morsmaikut oli todella otettuja siitä, että vanhoihin perinteisiin oli todella panostettu...

    Meni taas sekavaksi, mutta pointti oli, että hyvien polttareiden ei tartte olla kalliit ja toi 200 ekua on ihan törkeän paljon yhdestä illasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän jälkijunassa tulee vastauskin, mutta ihan samaa mieltä! Ihan kivat polttarit ne oli, mutta ihan kivaa vois kyllä järjestää vähän vähemmälläkin taloudellisella panostuksella, uskoisin...

      Poista