20.8.2012

Ajatuksia juniorikokeista

Katselin eilen Nelosen Junior MasterChefiä. En ollenkaan ollut edes tajunnut, että tuon ikäiset nappulat pystyvät tekemään noin hyvin ruokaa! About monimutkaisin asia, johon kykenin ala-asteella keittiössä, oli O'boy-kaakaon sekoittaminen. (Mutta että se oli hyvää, aijai.)

Väkisin mietiskelin, että miten tuollainen huonoimman pudottamiseen perustuva realitykonsepti toimii lapsilla? En haluaisi ajatella näin, koska periaatteessa en pidä kukkahattutätiväritteisestä nillityksestä, mutta joku hommassa mättää. Ehkä se on juuri tuo perusmalli, jossa keskipisteenä on epäonnistumisesta rankaiseminen. Että jos meni huonosti, niin heippa, heikot ne sortuu elon tiellä.

Toisaalta on niinkin, että ei lapsia tarvitse pumpulissakaan kasvattaa. Ja ehkä he kestävät enemmän kuin uskon, kyllähän kilpailu ja viidakon lait opettavat yhtä ja toista jo leikkipuistoiässä. Kaikki eivät ole yhtä hyviä kaikessa, eikä niin tarvitsekaan olla. Mutta miten homma saadaan toimimaan televisiossa yleisön edessä niin, että siitä ei jää liian paha mieli?

Kilpailujahan on ollut aina, mutta perinteisesti huomio on ollut voittajassa, ei häviäjässä. En tiedä, onko se yhtään sen parempi, mutta ainakin häviäjä on saannut nuolla haavansa rauhassa. Eilinen jakso oli vielä jotenkin sillä tavalla armollinen, että putoajia oli niin monta - kukaan ei jäänyt yksin epäonnistujan rooliin. Kiinnostaa kyllä nähdä, miten homma jatkossa toteutetaan, ts. kestääkö sydän katsoa pudotuksia vai alkaako itkettää liikaa.

Katsoessani ohjelmaa toivoin kyllä salaa, että meidänkin keittiössämme tekisi kymmenen vuoden päästä ruokaa myös yksi tai kaksi pikkukokkia. Olisi luksusta päästä valmiiseen pöytään, ja hyvän ruoan rakastajana olisin iloinen, jos onnistuisin siirtämään rakkauden eteenpäin omille lapsilleni. Suhtautumiseni kokkikilpailuun on kuitenkin ristiriitainen - en esimerkiksi ole ihan varma, haluaisinko antaa lapseni osallistua sellaiseen. Enhän suostunut siihenkään, että Igge olisi ryhtynyt lapsimallin hommiin, kun sitä joskus ehdotettiin, vaikka tietysti kyse ei ole ihan samasta asiasta. Jotenkin on ahdistava ajatus, että asettaisin lapseni alttiiksi ihan vieraiden ihmisten arvostelulle.

Mitä mieltä olet? Onko hyvä idea tehdä MasterChefistä tai vastaavasta telkkarirealitystä lasten versio? Päästäisitkö oman lapsesi mukaan vastaavaan ohjelmaan ja miksi (tai miksi et)?

12 kommenttia:

  1. minä katsoin jo tuota vastaavaa kun se tuli ekaa kertaa, australiasta.
    kesällä oltiin sukuloimassa ja mietittiin että mitä syötäisiin lounaaksi. mun vaihtoehto ei kelvannut 12-vuotiaalle, ja niinpä siinä sivussa supernäppärästi väänsi itselleen perunamuusia (oikeista perunoista!) ja nakkikastiketta.
    niin todellakin toivon että sama into tarttuisi omiin lapsiinkin =)

    VastaaPoista
  2. ja jatkan vielä, että oli poika ;) ja siis eteni loogisesti sekä siivosi lopuksi jälkensä. en minä vaan samanikäisenä osannut mitään kastikkeita vääntää.. täysi-ikäisenäkin ostin vielä ruskean kastikkeen pussissa, koska se oli aina paakkuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo siis siinä ohjelmassakin oli tosi paljon poikia, vissiin tämä huippukokki-ilmiö on saanut pojat innostumaan keittiöhommista. meillä kotona ruoan teki aina isä, toivottavasti kiinnostus on perinnöllistä ja siirtyy tyttärenpojille :)

      Poista
  3. Ooh, aihe josta voisi kirjoittaa romaanin! Ensinnäkin siitä, miten koko tosi-tv-formaatit(voiko näin kahdella tavuviivalla edes kirjoitta..)on rappioittanut television. Toki siellä on ihan hyviä ja "kivoja" kisoja, kuten vaikka Tanssii tähtien kanssa, jossa ne kilpailijat saa hillittömästä arvostelusta huolimatta aikamoiset taidot itselleen.Tai no, makuasia.

    Mutta että lapset kisaamassa.. Tosi kakspiippuista. Luulen, että homma on tosi hyvin käyty läpi, juontajat yrittää olla aika kannustavia, jengi tsemppaa toisiaan, vanhemmat on mukana tukena, kakarat näytti todella nauttivan ja itse halunneen mukaan. Plus ne oli tositosi taitavia! Mä osasin ton ikäisenä tehdä suunnilleen munakkaan eikä vieläkään joku Hollandaise-kastike mene aina putkeen. Lisäksi lapset näyttivät pääsevän kommentiten perusteella aika nopsaan irti pettymyksestä. Luulen, että lapset unohtaa aika nopsaan pettymyksen ja osaa ajatella, että vitsi, olin tosiaan mukana ja siirtyy seuraavan kokkikirjan kimppuun.

    En tiedä, kuinka paljon lapset vatvoo sitä, että hävisin ja putosin telkkarissa muiden edessä. JOtenkin maailma tuntuu niin rajulta ja lapset välillä tosi julmilta toisiaan kohtaan joka tapauksessa, että tämmöinen valvottu ja ohjattu kisa, jossa on varmaan tukea saatavilla sillä pettymyksen hetkellä, alkaa tuntua jo ihan iisiltä. Toista se on jossain harkkaympyröissä, jossa epäpätevät valmentajat tai kunnianhimoiset vanhemmat ruoskii ipanoita häviön tai huonon suorituksen hetkellä eikä taatusti anna palautetta aina rakentavasti.

    No, mutta silti en nyt ole kuitenkaan sitäkään mieltä, että ehdottomasti kaikesta pitää kilpailla pienestä pitäen. Toisaalta onhan telkkarissa ollut lasten tietovisoja ja kaiken maailman minttujajavillejä. Kaikista karsein esimerkki oli muuten joskus pyörinyt lasten karaoketsydeemi, jossa kaksi kilpaili, telkkari näytti nuottien osumisen ihan kuten Singstar ja ainahan siinä sitten toinen hävisi. Osa oli ihan armottoman huonoja laulajia ja silti niiden annettiin nolata itsensä. Tossa kokkikisassa kaikki oli lähtökohtasesti aika hyviä ja lisäksi kyseessä ei ole varsinaisesti sun omaan ominaisuuteen liittyvä kisa (kuten vaikka se lauluääni) vaan taito, jota voi kaikki oppia.

    Tärkeää on kai ton ikäisellä jo oma vilpitön halu mukaan. Ehkä vanhemmalle jää pohdinta siitä, onko se oma ipana sen luonteinen, että kestää yleensä painetta, yleisöä, kilpailun luonnetta jne. Jos on rohkea porskuttaja, selviää taatusti, mutta ehkä hissukammalle homma voi olla liikaa. Tai no, tällä asetelmalla sitten taas vahvistetaan asetelmaa vain ulospäinsuuntautuneet ja rohkeat pärjää tämmöisessä kisassa ja ujompien ei kannata. Eikä se niinkään mene.

    Että tämmönen romaani tosiaan. Loppukaneettina se, että jotain niiden kisaajien vanhemmat on tosiaan tehnyt oikein, kun ne on onnistunut siirtämään lapsiin kipinän ruuanlaittoon ja antaneet niiden lasten häärätä keittiössä vapaasti. Monelta menee nimittäin varmaan hermot siihenkin, että sotkua piisaa ja kaikki kokeilut ei oo ollu kun Strömsössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei toi nyt ihan romaanista vielä käy, mut keskimittaisesta novellista kuitenkin. :) Mut kyllä, samanlaisia ajatuskuvioita mulla on aiheesta. En oikein osaa ottaa vahvaa kantaa suuntaan tai toiseen. Luulen kyllä, että asiaa on puitu tuotantopalavereissa melkoisesti ja kaikki mahdollinen tehdään, ettei kukaan pääsisi sanomaan, että siinä rahastetaan lasten tylyttämisellä.

      Totta on, että onhan niitä Tenavatähtiä ja muita ollut ennenkin. Ja se, mikä sinänsä on kivaa, on se että tässä ei oo ideana naureskella epärealistisia kuvitelmia elätteleville puolihulluille mallia Idolsin alkukarsinnat, vaan ainakin mä vaan ihastelin ipanoiden taitoja. Sit kuitenkin mietin välillä just tätä, että kaikki pitää laittaa kilpailemaan ja telkkariin, kun ei se ihan kaikille sovi sekään. Siis tämä tosi-tv-hommahan on yleisesti just omiaan lisäämään sitä, että esim. varovaisuutta ja ujoutta pidetään negatiivisina ominaisuuksina.

      Nauratti muuten se yks lapsukainen, joka sanoi, että on ihana saada positiivista palautetta, kun kotona ei aina jakseta oikein innostua. Että ei näiden pikkukokkienkaan kotona onneks kai aina ole jaksettu suhtautua vaan kannustavasti keittiökaaokseen, mutta ei se silti ole tappanut innostusta asiaan. :)

      Mä pelkään, etten voi katsoa tota enempää, kun mun käy niin sääliksi ne, jotka ei pääse jatkoon. Kun toiset niin tosissaan siellä asettelee parsoja ristiin ja keittää pastaa al dente. Jotenkin ne safkat oli vielä niin superliikuttavia, kun asettelusta kuitenkin näkee, että tekijä on vähän nuorempi kuin kokit keskimäärin!

      Poista
  4. Mulle tuli vähän sama olo, kun näin mainoksen tosta ohjelmasta. Että ei hemmetti, pitääkö vielä lapsetkin raahata pudottelemaan toisiaan kaiken maailman mittelöissä. Mua ehkä tässä risoo eniten se, että niin suuri osa telkkarin tarjonnasta tuntuu nykyään olevan tosi-tv:tä/tosi-tv-kilpailuja, ja niin moni näistä ohjelmista perustuu siihen, että kyräillään toisia kilpailijoita/osallistujia ja vatvotaan sitä, kuka pudotetaan ja miksi. Ja sitten tehdään niistä pudotustilanteista sellaisia dramaattisia ja juonnetaan ne raivostuttavan h-i-t-a-a-s-t-i. Aaargh! Jotenkin alkaa tympiä koko homma.

    Mutta tosiaan, voihan noita ohjelmia tehdä fiksustikin, ja ilmeisesti tää junior-kokki on ihan hyvin toteutettu. En siis ole katsonut, mutta mitä nyt olen ihmisten mielipiteitä lukenut. Ja kyllä mäkin tykkäsin Dancesta ja VOF:sta, niissä kun oli ammattituomarit ja rakentavaa palautetta ja koko hommassa oli sellaisen reilun meiningin tuntu. Ja ihan mielettömän lahjakkaita osallistujia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en mäkään lähtis tätä vielä sen eka jakson perusteella ihan dumaamaan. Sinänsä on ihan kiva, että telkkarissa on muitakin kuin aina ne samat julkkikset, mutta kyllä noi useimmat tosi-tv-formaatit on niin nähty. Sellainen nolaamiseen ja myötähäpeään perustuva touhu ei oikein jaksa viehättää.
      Mulla on myös henkilökohtainen kyllääntyminen näihin lauluohjelmiin, vaikka se VOF olikin ihailtavan raikas kaikessa reiluudessaan. Sen sijaan jaksan ilmeisesti katsoa vaikka kuinka monta kautta mallityttösiä, erityisesti jenkkiversiota Tyra Bankseineen. Mikähän hitto siinäkin jaksaa viehättää! :)

      Poista
  5. Musta on hienoa, että näytetään, että lapsetkin osaa tehdä ruokaa, joskus jopa paremmin kuin aikuiset! Mä olen vääntänyt kanssa jotain tuulihattuja ja tirripaisteja jo 10-vuotiaana ja olisin riemusta kiljuen mennyt tollaiseen kilpailuun (jos mun taidoilla olis päässyt). Pääasia, että se kisa hoidetaan niin, ettei lapsille jää siitä traumoja ja ainakin näin omien tietojeni mukaan se on niin tehtykin.

    Mutta tenavatähteä mä kammosin, siellä pienet lapset lauloi jotain Metsäkukkia tai Elämää juoksuhaudoissa ja aikuiset oli ihan tippa linssissä äänestämässä niitä jatkoon, kun ne biisit tuo mieleen oman lapsuuden. Lasten pitäis laulaa lastenlauluja eikä aikuisten itkuvirsiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehhee, mä olin unohtanut jotenkin ne juoksuhautalapset. Voi apua.
      Ainakin vois kuvitella ja toivoa, että kokkikisa inspiroi muitakin lapsia! Mä en jotenkin tunne tuonikäisten sielunelämää kovin hyvin, joten en osaa ottaa kantaa siihen, miten herkkä ikä se on. Mut varmaan paljon on kiinni paitsi ohjelman tekijöistä, myös vanhemmista. On kyllä kiinnostavaa nähdä, mihin ne naperot vielä venyy! Siis jos pystyn katsomaan sarjaa itkemättä, that is. :)

      Poista
  6. Kiitos bloggailu- ja kiitos Hups ja ihana blogisi. Päätin lukea kokemuksiasi vuoden takaa ja niinkuin arvelinkin löysin (jälleen taas) vertaistukea omaan elämääni. Saat mut juttuinesi aina kyllä hyväntuulikseksi ja niin taas tajuan, että tästäkin elämäntilanteesta selvitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun tekis melkein nyt itsenikin mieli mennä lukemaan, että mitä oon kirjoitellut vuosi sitten... Voi hyvän tähden että tämä aika menee äkkiä, pakko vaan päivitellä! Joko siitä muka on vuosi kun toi touhukas hönöskuukkeli oli vasta ihan sellanen pikkupökäle? Ei voi tajuta.
      No anyways, kiitoksia kovasti kivasta palautteesta ja tsemptsemp sinne! Kyl se siitä, ihan oikeesti. Jo useamman kuukauden ajan on tuntunut, että tää oli sittenkin ihan hyvä idea. :)

      Poista