20.5.2013

Mister Miksi

Meillä asuu yksi tyyppi, joka pälpättää aamusta iltaan taukoamatta. Ja tällä kertaa en puhu itsestäni. Vajaa neljävuotias joko selittää jotain omia tarinoitaan, jotka päättyvät usein toteamukseen "se oli sellainen tarina se", testailee reaktioitani tyyliin "pikkuveli tykkää enemmän sinusta, mutta minäpä tykkään enemmän papasta" tai sitten kyselee loputtomia kysymyksiään.

Pikkuveli on toistaiseksi helpompi, kysymykset ovat tyyppiä "mikä teme on" (se sanoo sen tuollaisella hassulla aksentilla) ja "mitä tuo tekee" ja "mihhä asia/ihminen x on". Usein se myös vastaa itse että pappa töittä, mamma koulutta, ja yhtenä päivänä hienosti myös että "mamma hammalääkävihhä".

Isoveljen kysymystulvasta viime aikojen suosikkejani ovat olleet muun muassa:

Miksi ihmisillä kuuluu olla kaksi kättä?
Miksi huomenna on aina yhden yön päästä?
Miksi ihmisillä on punainen kieli?
Mihin hän (milloin kukakin ihminen esim. kadulla) menossa ja miksi?
Miksi minä (siis lapsi itse) en totellut?
Jos lääkäri kerran otti minut sinun mahasta niin, että se teki reiän ja ompeli sen umpeen, niin mistä pikkuveli sitten tuli?
Miksi mun yhdellä kaverilla on vähän mustempi iho kuin meillä? (Kyseessä on siis ystäviemme Thaimaasta adoptoitu poika.)
Millainen koti kuulla on?
Sekä bonuksena: Milloin me kuollaan? Ja laitetaanko meidätkin sitten esille sinne eläinmuseoon?

Niin. Onneksi en itse joudu jälkikäteen kuuntelemaan omia vastauksiani, sen verran usein ne sisältävät vain jotain epämääräistä mutinaa ja epäonnistuneita yrityksiä kääntää keskustelu toiseen suuntaan. Ja tietenkin vakiovastauksiani "en tiedä", "siksi" ja mitä-kysymyksien kohdalla lapsuusaikojeni inhokkia "mitä mitä Mikko-setä", jonka olen nyt onnistunut siirtämään myös jälkipolville.

Muistelen joskus lukeneeni tai kuulleeni, että kysellessään lapsi myös testaa omia hypoteesejaan maailmasta. Siksi olen muistaessani ja jaksaessani yrittänyt vastata hankaliin kysymyksiin (erityisesti niihin, jotka käsittelevät kuolemaa, lasten syntymistä tms.) vastakysymyksellä tyyliin mitä itse siitä luulet. Taka-ajatuksena on saada selville, mitä kysymyksen takana piilee, siis ettei erehdyksessä päädy selittämään jotain lapsen kehitystasolle vielä ihan liian hankalaa asiaa. Ei se aina toimi, mutta joskus kuitenkin, ja taktiikka saattaa johtaa ihan mielenkiintoisiin keskusteluihin. Lapsen ajatusmaailma on viehättävä yhdistelmä irrationaalisuutta ja suoruutta, eivätkä päättömiltä aluksi kuulostavat kysymykset välttämättä ole sitä, kun vähän aikaa kuuntelee.

P.S. Isoveli  3 v 10 kk oppi viikonloppuna ajamaan pyörällä! Viime kesänä oli ahkerassa käytössä potkupyörä ja väitän, että sen ansiosta apurengasvaihetta ei tarvittu ollenkaan. Suosittelen myös ehdottomasti sitä kauhukahvaa pyörän perään, vanhemman selkä kiittää kun ei tarvitse pitää tarakasta kiinni kaksinkerroin kumartuneena. Ja on siitä paljon hyötyä myös ylämäissä, starteissa ja pysähtymisissä.

16 kommenttia:

  1. Meillä puolitoistavuotias vasta opettelee puhumaan, mutta musta on ihan mahtavaa, että lapsen kanssa pystyy kommunikoimaan (muutenkin kuin arvailemalla, onko tämä nälkä-, uni-, tylsistymis- tai jotain muuta -itkua. Mä olin jotenkin tosi huono tunnistamaan eri itkuja, vaikka synnytysvalmennuksessa väitettiin, että äidit osaa sen luonnostaan.).

    Odotan kovasti puhetaidon karttumista, ja jopa niihin vaikeisiin kysymyksiin vastaamista. Nyt meidän keskustelut on aika yksinkertaisia tyyliin:
    "isi?"
    "isi on töissä"
    "ääääää"
    "isi tulee taas illalla, sitten pääset isin kanssa leikkimään"
    "illa"
    "niin, illalla"
    "oo"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään koskaan niitä itkuja kovin hyvin tulkinnut... Enemmänkin mentiin sellaisella metodilla, että mahdolliset aiheuttajat suljettiin yks kerrallaan pois ja sit vaan arvailtiin. Toistaiseks lapset vaikuttaa kuitenkin ihan tasapainoisilta...!

      Tosta se höpötysvaihe lähtee, meillä siis toi vuosi ja 11 kk kyselee kyllä täyttä päätä mut vielä kysymyksen on konkreettisia tyyliin mikä tuo on. Mut kyllä senkin jutuille saa naureskella, etenkin just sille miten se matkii muiden sanomisia eleineen päivineen. :)

      Poista
  2. Noi ihmeellisen loogiset epäloogisuudet on musta ihan mahtavia. Kaikki ipanoiden puhe pitäis oikeasti nauhoittaa. Mä yritän kanssa puhkiselittää kaiken, mitä Ykkönen ymmärtää kysyä. Välillä vaan hämmästyttää, mistä se on oppinut sen kaiken, mitä en ole itse mielestäni kertonut, mutta joista isoista asioista se tietää jo paljon. Kuten se, kun mummu puheli pöydässä isomummun kuolleesta siskosta, jonka vanha nukke oli päätynyt Ykkösen leikkeihin ja nuken ja Lippe-mummonntarinaa kuunnellessaan Ykkönen kysyi tyynesti " hakkasiko joku sen kuolleeksi?". Mitä? Mistä se tuon yhdisti. Apua, ei meillä tuommoisista puhuta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä muuten eräänä aamuna lapsi sanoi: "muumit tulee valkoisessa, ei ollenkaan mustassa". Olin kyllä ylpeä itsestäni, kun ihan vain kahden sekunnin öööö-hetken jälkeen tajusin, että aamulla on tosiaan "valkoinen pikkukakkonen" ja illalla "musta" ja ne muumit tulee heti pikkukakkosen jälkeen eli menee meillä pikkukakkosen ohjelmistoon.

      Poista
    2. Joku joskus sanoi että kannattais ottaa videota lapsista myös, mikä pitää ihan paikkansa. Oon itse enemmän valokuvaihminen, mut vitsi miten kiva oli katsoa videopätkiä siltä ajalta, kun esikoinen oli just täyttänyt kaksi ja pikkuveli siis kuukauden. En muistanut esim. että esikoinen sanoi palloa pitkään jostain syystä "pimpomiksi". Se oli ihan sellainen liikkis pikkutaapero vielä, miten se muka tuntui silloin niin isolta?

      Joskus noilta kyllä tulee aika pelottavia juttuja, just tollasia että aikuinen menee ihan kananlihalle mutta lapsi itse on ihan tyynenä vaan. Kai se on just se, että niiden ajatusmaailma on niin erilainen. Joskus olis ehkä ihan hyvä osata itsekin vatvoa vähän vähemmän!

      Haha, loistava toi Muumi-juttu. Kiva, että vanhempanakin saa kokea näitä onnistumisen elämyksiä. :)

      Poista
  3. Toi onkin hyvä juttu kysyä, että mistä näkökulmasta asiaa tarkastellaan. Jos nyt ylipäätänsä aikoo vastata jotain järkevää. Valitettavasti ei aina jaksa. Miksikö? No siksi.

    Mahtava perinne toi Mikko-setä läppä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o, mistähän sekin on peräisin... Ja ei aina jaksa, mut jos joskus edes, niin sekin on jo ihan hyvä! Musta tuntuu, että ei ne lapset aina itsekään edes odota vastausta, joskus se on vaan sellaista tuuli huulia heiluttaa -tyyppistä lämpimikseen lätisemistä. Ja jankkaamista, voi kristus mulla menee välillä hermo siihen saman asian toistamiseen sata miljardia kertaa. Erityisesti kun se tapahtuu useimmiten just silloin kun yritän keskittyä johonkin muuhun.

      Poista
  4. Ah, kyselyikä. Niin mahtavaa ja niin rasittavaa samaan aikaan. Meillä se on jatkunut jo kohta vuoden. Meilläkin kysellään mihin vieraat ihmiset ovat menossa sillä erotuksella, että mun pitäisi kuulemma mennä kysymään niiltä kun en tiedä sitä määränpäätä noinniinkuin muuten.

    Välillä saan suuria onnistumisen elämyksiä, kun johonkin kysymykseen ei tulekaan lisäkysymyksiä, vaan vastaus on "aijjaa, jännä juttu". Näin esim. kun selitin mihin vesi menee viemäreitä pitkin. (onneksi olen ihan opiskellut aihetta ;)

    Mut sit on näitä hauskoja, jotka huomaa vasta kun lapsi tarttuu niihin: "noniin, mennääs nyt, mä pelkään ettei kohta ehditä kotiin ennenkuin mummu ja pappa tulee". Vartti myöhemmin: "äiti pelkäsi kun mummmu ja pappa tuli". Tai: "heitän kummisedän autolla rautatieasemalle". -"Ai miten niin heität?".

    Meillä oli myös vaihe, jossa harmin jälkeen kysyttiin, "Miksi minua harmitti / itketti". Havaitsin, että siihen piti ihan oikeasti vastata kunnolla. Auttoi lasta hahmottamaan sitä harmiaan, jotenkin se tarvitsi sitä selitystä tunteilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä pian 2vee Esikoinen toteaa monesti itkun/harmin jälkeen, että "Eetä haamitti/itketti" ja mäkin olen silloin aina toistanut "Niin, Esikoista harmitti, koska se-ja-se". Joskus puuduttavaa hokea tuota monen monen monta kertaa peräkkäin, mutta selkeästi pohdituttavaa asiaa lienee ihan hyvä toistaa. :)

      Poista
    2. Toi meidän kohta 2-v. on myös hyvin kiinnostunut siitä, kun isoveljeä itkettää/kiukuttaa. Se tulee usein mulle toimittamaan että veli itkee, paha mieli. Olen yrittänyt selvittää, mikä itkun aiheuttaa, jos siis tiedän itsekään...

      Mä olen kans selittänyt hyvin seikkaperäisesti veden kiertokulkua luonnossa ja myös esim. mikä on pii. Välillä kyllä tuntuu että pitäis olla jatkuvasti pääsy Googleen kun hieman on lukion jälkeen yleissivistys rapistunut. :D

      Poista
  5. Aivan paras tuo "Miksi minä en totellut?". Esikoisella on tällä hetkellä testaan-rajojani-enkä-tottele-ennenkuin-on-aivan-pakko -vaihe, ja tahtoisin itse monesti vastauksen siihen, miksei hän totellut. Ei ole taapero vielä osannut selittää, vaikka olen joskus (eli joka päiv, köhköh) puuskahtanutkin: "Mikset sinä tottele?!" Taitaa olla äidilläkin kyselyikä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mäkin toivoisin tietäväni vastauksen siihen, miks lapsi ei tottele... Tollaset parivuotiaat on kyllä kuin papukaijat, niiden päähän jää helposti kaikenmaailman toteamuksia, vaikka ei ne välttämättä edes itse tajua, mitä ne tarkoittaa. Meillä pikkuveli höpisee usein esim. "mamma alvaa mitä?" mut jos kysyy että mitä, niin vastauksena on joko hiljaisuus tai sitten se Mikko-setä! :D

      Poista
  6. Wow eikö tuo ole kovin nuori ikä oppia pyöräilemään? Hieno suoritus pojalta!
    T. Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en itse asiassa oikein tiedä, milloin lapset oppii pyöräilemään? Itse kyllä olin muistaakseni jo esikoulussa, joten kai siinä on aika paljon vaihtelua. Mulla on jotenkin sellainen käsitys, että moni oppii nykyisin jo aikaisemmin just sen potkupyörän ansiosta, mut en oo kyllä varma.

      Mut ylpeä oon toki joka tapauksessa, ja snadisti kauhuissani myös! ;)

      Poista
  7. Mä odotan innolla tai kauhulla meijän muutaman vuoden päässä olevaa kysymyskautta :D

    *mun blogini http://aitinaomanlainen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tosiaan riippuu vähän päivästä, mikä oma suhtautuminen on... ;) Mut enimmäkseen tää on kyllä ihan viihdyttävää!

      Poista