6.5.2013

Omaa aikaa, makaroniraivari, mitä näitä on

Vietin viikonlopun yksin kotona. Miehen isä tarvitsi apua landella ja mulla oli gradu ja yhdet juhlat. Koko herraseurue häipyi vähän yllättäen jo perjantaina, olin ihan että häh. Kävin kaupungilla etsimässä rintaliivejä (turhaan) ja tajusin, ettei keskustassa enää ole yhtään baaria, jossa olisi takuuvarmasti joku tuttu, kun hypoteettisesti pohdin sitä kuuluisaa yhtä. Ostin Kotivinkin ja tulin kotiin.

Lauantaina kirjoitin, kävin kaupungilla ostamassa yöjuoksuvaatteita (mustaa ja läpikuultavaa ja vähän pitsiä kans) ja join yhden siiderin terassilla. Illalla juhlittiin ensin kotibileissä ja sitten ekslusiivisessa (edellinen siis hyvin sarkastisella äänensävyllä) Bläkissä. Siellä oli about yks polttariporukka ja joku hääseurue. Liukenimmekin jossain vaiheessa Loosen tanssilattialle. Juotiin shotteja ja kikatettiin ja tultiin yhden kaverin kans Mäkkärin kautta meille. Seuraavana päivänä nukuttiin yhteentoista ja syötiin pizzaa ja krapulakin unohti tulla kylään, vaikka olis voinut toisin luulla.

Kalenterista huomaa, että alkaa tulla kesä, vaikka ulkona ei ihan siltä vielä näytäkään. Kaiken maailman kekkereitä olis vaikka joka viikonlopulle. En voi kyllä henkilökohtaisesti ollenkaan osallistua siihen "mä en koskaan käy missään" -keskusteluun, joka aina välillä velloo mammapiireissä. Koska kyllä mä käyn, ja pääsen oikeastaan menemään silloin kun haluan. Jopa niin, että mua enemmänkin ahdisti koko viikonloppu yksin, kun tuntui että en mä tarvitse niin paljon sitä kuuluisaa omaa aikaa.

En muista, että mies olisi ikinä sanonut minulle, että älä mene johonkin. Kerran, kauan sitten soitin sille, kun töiden jälkeinen yksi vähän venähti, että ethän oo vihainen. Se sanoi mulle, että miksi ihmeessä mä olisin vihainen, jos sinulla on hauskaa. Ja se asenne on pitänyt. Kiitos siitä sille.

***

Okei, sitten katkesi ajatus. Piti huutaa ja heitellä tohveleita seinään. Pinna ratkesi, kun tajusin unohtaneeni jälleen kerran makaronilaatikon uuniin. Oikeesti. En tee sitä saatanan uuniinunohtujaruokaa enää ikinä! Oon pilannut varmaan kuusi makaronilaatikkoa tänä vuonna! ARGH! Tällä kertaa olin oikein laittanut mukaan porkkanaakin, että olis hieman terveellisempi versio. Syököön lihapiirakoita huomenna, en jaksa enää ryhtyä ruoanlaittoon. Ärsyttää.

Olen niin kyllästynyt tekemään ruokaa, siis tätä arkiruokaa. Jos jotakin erityisesti lasten tulevalta päiväkotiuralta odotan, niin sitä, että joku muu ruokkii kakarat muutaman kerran viikossa. Siis elokuusta eteenpäin mun enää tarvitse säveltää jatkuvasti uusia ruokalajeja bioroskikselle! Wohoo!

Ai niin, kuten em. voi päätellä, pojat saivat dagispaikat ja ihan just sieltä, mistä haluttiin. Toisin sanoen tuosta kahden korttelin päästä. Päiväkoti on pieni, vain kaksi ryhmää ja osa toiminnasta on yhteistä, joten veljeksillä on mahdollisuus tavata toisiaan päivän aikana. Käytiin siellä tutustumassa, ja isompi on kysellyt kovasti, milloin pääsee taas dagikseen. Jännä nähdä, mikä on reaktio sitten, kun totuus paljastuu.

Tosi kiva kuva paikasta jäi kyllä meille aikuisillekin. Puitteet olivat ehkä enemmän tyyppiä viihtyisä kuin moderni, mutta mitä siitä. Ehkä kaikista paras suositus oli se, että paikassa on ollut käytännössä sama henkilökunta koko sen reilun 10 vuoden ajan, kun se on ollut toiminnassa. Ja tantit muistivat poikien nimetkin, kun ollaan oltu sen verran usein samassa puistossa, jossa hekin ulkoilevat. Kiva juttu on sekin, että sieltä tulee pienemmän omahoitaja kotiin käymään ennen starttia. Taas ihmettelen, miten hienosti voi olla homma järjestetty ihan yhteiskunnan puolesta.

Eli siis mun lasten laitostuminen alkaa reilun kolmen kuukauden päästä! Iik! Ja mä meen lokakuun alussa töihin! Iik! Senkin kävin tuossa taannoin sopimassa. Ja tänään tapasin graduproffan ja sain kehuja ja taputuksia olkapäälle ja aion palauttaa sen elokuussa! Iik! Teoriaosuus on kasassa ja aineisto on hankittu ja metodi ja menetelmä on valittu ja nyt siis vaan hulluna analysoin sisältöä ja vedän jotain johtopäätöksiä ja sit se on siinä. Toistaiseksi kaikki on mennyt niin kuin ajattelinkin: että koko homma on viitsimisestä kiinni. Ei yks gradu kyllä todellakaan mitään rakettitiedettä ole (no ei kai kun luen viestintää, ehe).

Minkähän projektin sitä sitten keksisi? Tuntuu aika kummalliselta, että 13 vuoden ikuisuusprojekti nimeltä VTM näyttää uhkaavasti lähestyvän loppuaan. Lapsetkin on jo noin isoja, puhuvat ja liikkuvat itse ja leikkivät ja halutessaan riisuvat ja toinen osaa pukeakin. Ei ole tutteja eikä pulloja eikä edes syöttötuolia, koska pienempi kieltäytyy siinä istumasta. Muutaman kuukauden päästä toivon mukaan ei ole tarvetta edes vaipparoskikselle. Kuulostaa aika huimalta. Vähän haikeaakin kyllä, mutta mitä enemmän tässä olen asiaa ajatellut, sitä paremmalta tuntuu koko töihinpaluu ja kaikki. Kehitys kehittyy, kuulkaa!

19 kommenttia:

  1. No ei kyllä lämmitä sekään mieltä, että muistaa ottaa sen uuniruoan uunista illalla, mutta jättää sen sitten jäähtymään keittiön pöydälle ihan koko yöksi. Voi viddu. Eikä ookaan kuin ihan "pari" kertaa käynyt näin.

    Tietysti. Jos se keittiö olisi siistimmässä kunnossa, niin se yksinäinen uunivuoka saattaisi pistää silmään ihan eri tavalla kuin sieltä kaiken sotkun keskeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla se on jäänyt koko yöksi sinne uuniin jäähtymään. Otin lämmöt pois että ei kato pala mut antaa vähän vielä muhia siellä jälkilämmössä. Aamulla taas bioroskis kiitti ja minä kirosin. Perkele.

      Poista
  2. Hieno juttu toi dagishomma. Mä oon kuullut vaikka millaisia kauhutarinoita kuinka Arabianrannassa asuvien lapsille tarjotaan paikkaa Suomenlinnaan, mutta käytännössä aika mukavasti noi paikat taitavat jakautua (etenkin tietty jos hakee yksityiseen, eh eh).

    Oma aika kuulostaa luksukselta, käyttäisin sen varmaan about aivan samalla tavalla. Meilläkin miehellä on tollainen loistava asenne, eli saan mennä ja tulla aika vapaasti - harmi että itse sitten kyllä annan vastaavasti tyypin seikkailla, mutta usein maustan näitä "joo mee vaan"-kommentteja pienellä syyllistyksellä... Stupid me.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti syksy on hyvä aika hakea, kun tuoltakin lähti isojen ryhmästä 7 tai 8 lasta eskariin. Tilaa oli siis kuulemma ihan hyvin, vaikka kuulemma joku lapsi käy siellä Kauniaisista asti, kun eivät halua vaihtaa hyvää paikkaa.

      Mä myönnän itsessäni samaa marttyyrin vikaa. Mut siinä on osa sitä, että välillä mies taas on ollut paljon reissussa ja silloin oon sit yötä päivää tässä kiinni. Nyt on onneks ollut sillä saralla hiljaisempaa. Saa nähdä, mitä sitten tapahtuu kun ollaan molemmat töissä, vähän mietityttää että missä hiton välissä sitä ehtii esim. liikkumaan?

      Poista
  3. Terveisiä työelämästä kohta neljän päivän kokemuksella. Tää on ihan kivaa! Lapset on kesän isänsä kanssa kotona, joten päiväkotiin hylkäyksen tuska on tulossa vasta syksyllä.

    Onneksi tää ihmismieli on rakennettu niin miellyttävän joustavaksi, että "aika aikaansa kutakin" -moodiin on helppo hypätä.

    Tsemppiä gradun vääntämiseen! Hyvä asenne, tekemällä se valmistuu, ei siihen sen kummempaa tarvita. Ehkä joku tekee gradussakin huipputiedettä, mä en tehnyt enkä kadu ollenkaan, pääasia että tuli valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla et duuni maistuu! :) Mä luulen, että siihen tottuu aika nopeesti. Viikon päästä varmaan tuntuu niin kuin ei olis poissa ollutkaan.

      Ois ollut ihan huippua, jos mies olis voinut jäädä kotiin joksikin aikaa. Alunperin oli suunnitelmissa että se ois ollut nyt keväällä, mut se työttömyys siinä vuoden vaihteessa sotki suunnitelmat. Uuden duunin hakeminen meni etusijalle. Mut onneks toi paikka vaikuttaa ihan hyvältä, ja elokuussa lapsetkin on jo 2 ja 4 eikä mitään vauvoja enää. Kuopiossa on muuten oikein hyviä päiväkodin tätejä, usko mua, mä tiedän. ;)

      Sanoin just sille mun proffalle eilen, että oikeesti oon melkein tyytyväinen että tutkinto jäi silloin aikanaan roikkumaan. Opintovapaa kun on mahdollistanut tällaisen pidemmän roikkumisen ainakin osittain kotona ja sen, että on ollut aikaa olla noiden nakkien kanssa. Aikuisopintotuki on myös aika paljon isompi raha kuin se kelan maksama tai kotihoidontuki olis olleet. Ja kaiken lisäksi suhtautuminen hommaan on, jos mahdollista, vieläkin realistisempi kuin 10 vuotta sitten. Mut tätä ei tietenkään saa sanoa ääneen niille, jotka on nyt 20+!

      Poista
    2. Nyt menee melkolailla ohi aiheen, mutta mikä on aikuisopintotuki ja millä kriteereillä sitä saa? Oma maisterius on täälläkin ollut katkolla, mutta toiveissa olisi saada ensi vuonna tehtyä sillekin jotain - kunhan jokin instanssi tukisi sitä hommaa rahallisestikin.

      Poista
    3. Aikuisopintotukea maksaa Koulutusrahasto, www.koulutusrahasto.fi. Se on ansiosidonnainen tuki jota maksetaan täydennys- tai tutkintoon johtavista opinnoista. Maksimimäärä on 18 kk, jos työssäoloehto (muistaakseni 10 vuotta, kaikki työ lasketaan, siis myös muu kuin oman alan) täyttyy. Kannattaa hakea sieltä ennakkopäätös (saa netistä), jotta näet, paljonko saisit ja kuinka pitkäksi aikaa.

      Sit vaan pyydät työnantajalta opintovapaata, siihen on pakko suostua, ainoastaan aloitusta saa pyytää siirtämään mut se tuskin on ongelma kun oot ollu kotona muutenkin. Siis tuskin työnantaja haluaa sua muutamaks viikoksi töihin että voisit sit jäädä opintovapaalle. :)

      Poista
    4. Kuopiossa on päivähoitoasiat todella hyvin verrattuna moniin pääkaupunkiseudun hulluihin ratkaisuihin, varsinkin kun asutaan ns. vanhassa kaupunginosassa eikä trendikkäässä Saaristokaupungissa, minne kaikki nuoret perheet on ängänneet.

      Kiitos opintovapaa-/aikuisopintotukivalistuksesta!

      Poista
    5. Ei kestä, hyvä jos on avuksi muillekin!

      Melkoinen resurssipula on tietysti ongelmana päivähoitopuolella sielläkin ja homeiset rakennukset päälle, mut ne on onneks kyllä enemmän just näiden uudempien alueiden ongelmia. Käytännössä KAIKKI mun tutut sieltä on rakentaneet Saaristokaupunkiin, mietin just tässä hiljattain että jäikö niihin muihin kaupunginosiin enää yhtään lapsiperhettä? :)

      Mun vanhemmat asuu siellä 80-/90-luvulla rakennetulla isolla eteläisellä alueella (vaikea arvata, missä :) ja siellä on nykyisin lähinnä kuuskymppisiä. Silloin kun itse oltiin kakaroita, niin oli samanikäisiä lapsia melkein joka talossa. Mut kyllä sinnekin on pikkuhiljaa tulossa taas uusi sukupolvi, se vaan tapahtuu loivemmin kuin silloin, kun pusikkoon rakennettiin muutamassa vuodessa tuhansia omakotitaloja!

      Poista
    6. :)

      Mua Saaristokaupunki vähän pelottaa. Se on niin ahdas ja kaikki talot keskenään samanlaisia. Olen varma, että erit. pikkujoulukautena siellä on kauheita ongelmia, kun vapaaksi päässeet kotiäidit ja kravatin päähän loppuillasta kietoneet isät eivät osaa glögipäissään kotiin, vaan rimputtelevat naapureiden ovikelloja, kun eivät löydä omaa kotiaan.

      Vanhoilla alueilla sukupolvenvaihdos tapahtuu vähitellen. Meidän kadulla taitaa olla 9 alle 5-vuotiasta, ja 10. on tulossa syksyllä (ei meille, thank god).

      Poista
  4. Wohoo, onnea ihan kaikesta noista!! Ja makaroonilaatikon voit heittää vaikka kompostiin, madot tykkää. Tilaa pitsa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kato kätevä emäntä kuori ne pahimmat mustat siitä päältä pois ja täydestä meni kuin väärä raha. Porkkanoineen kaikkineen! Itse kävin syömässä lounaaksi liikaa sushia, nam.

      Poista
  5. Ai niin se mun piti vielä sanoa, että mä niin elävästi muistan kun löysin sun blogin saadessani tietää että oon paksuna. Eka menin katsos vauva.fi-sivustolle, kun enhän mä tiennyt mistään muusta, mikä liittyy bebeihin. No sitten mä löysin tänne. Ja muistan, että voi viddu miten paljon samasta elämästä tää pohdinta on, että saa tietää olevansa raskaana ja on työpaikka ja vastuuta ja kiva palkka ja sillai. Ja sit yhtäkkiä tulee iso maha ja pitää alkaa ostaa vaippoja. (!!)

    Ja tosta kaikesta on siis NELJÄ vuotta. Ja vieläkin mä joka päivä kun oot päivittäny luen, että mitä sulle kuuluu. Et ehkä meidän ois aika juhlistaa tätä vuosipäivää ja mennä viinipullolliselle toukokuussa kun tuun käymään stadissa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö oo älytöntä? Mä muistan ku mietin että miten mä muka voin olla vuoden pois töistä. Että siis herranjumala hullukshan siinä tulee. No oho, meni sit 4,5 vuotta eikä tän hullumpi tullut. Jopa meillä on kohta vaipanostoajat ohi.(Huomaa optimistinen asenne ja muuttunut käsitys ajasta - puoli vuotta on ihan kohta.)
      Ja siis todellakin skoolataan, laita jossain vaiheessa viestiä et miten oot täällä ja mikä sul on ohjelma. Mä järjestän vapaata!

      Poista
  6. Hell yeah, kuulostaa mahtavalta (koko teksti ja ihan kaikki)!! Kesäkin vielä. t.Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö! Ja sun kanssas pitäis kans skoolailla, meidän on PAKKO saada se kiireetön terassilta toiselle -päivä onnistuu tänä kesänä. Kelaa viimeks on oltu molemmat tällasia epäraskaanaolevia ja imettämättömiä kesällä 2008!

      Poista
  7. Voi makaronilaatikko! Mä välttelen sen tekemistä ihan siks, että se tuntuu kauheen epäterveelliseltä just ton vihanneksettomuuden (onkohan toi edes oikee sana...) takia, mutta toi porkkanahan sen pelastais!

    Mulla ja miehellä on vatsa kehittynyt mun lahopäisyyden takia oikein kestäväksi. Usein syödään yöksi uuniin unohtuneita ruokia :D Nyt vaan kun on tommonen pikkuneiti kesäheinä niin sille niitä ei oikein viitsi tarjota, joten jotain pitää kuitenkin väsätä tilalle :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kumma juttu, että samalla lautasella tarjottu porkkanaraaste ei kelpaa, mut kun sen sekoittaa jauhelihaan, niin kukaan ei valita. :) Mä yritän usein ujuttaa ruokiin vähän vihanneksia jossain muodossa, kun ne ei oikein tahdo muuten noihin upota.

      Yllättävän usein laatikkoruoan voi vielä pelastaa kun ottaa sen päällimmäisen mustan kerroksen pois! Meillä on syöty sellaista ruokaa useamman kerran.. ;)

      Poista