30.9.2014

Kukkuu!

Sekavuustilan kommenttilaatikkoon on satojen, ellei tuhansien spämmikommenttien lisäksi tullut pari ihan oikeaa kyselyä kuulumisistamme, mistä olen kovin otettu. Joten here goes!

Ei-niin-yllättäen blogi jäi, kun arki alkoi. Menin töihin, se oli aika omituista. Itse työnteko oli varsin ok, mutta ei kyseisessä paikassa. Alkuvuodesta päätin, että jotain uutta on saatava, ja huhtikuun alussa aloitinkin sitten uudessa paikassa ja uudessa tehtävässä. Viestintä ja PR vaihtuivat ihan kokonaan digiin, mistä olen kovin tyytyväinen. Olen oppinut puolessa vuodessa enemmän kuin entisessä työpaikassa kuudessa vuodessa, ja homma kiehtoo. Olen tutustunut mahtaviin tyyppeihin ja periaatteessa viihdyn ihan hyvin, mutta... Aina se saakelin mutta! Tällä kertaa risoo eniten se, että firmalta puuttuu pidemmän aikavälin visio, samoin minulta sen palveluksessa. En näe omaa kehityspolkuani siellä, ja siksi homma uhkaa jäädä omalta osaltani vuoden-parin (erinomaiseksi) koulutuspaikaksi. Mutta kaiken kaikkiaan kuitenkin duuni- ja urahommat ovat ihan positiivisviritteisiä, siitä olen tyytyväinen. Ja siitä, että en jäänyt mistään kelkasta, vaikka ne reilut neljä vuotta vietinkin hieman muissa kuvioissa.

Lapset kasvaa ja kukoistaa. Dagis on ihan arkipäivää, ja tänä syksynä ei väännetty yhtään, kun molemmat ovat samassa ryhmässä. Pojat on jotenkin niin isoja jo - viimeinenkin vauvajuttu eli kylppärin nurkassa uskollisesti nelisen vuotta nököttänyt potta kannettiin kolmevuotiaan vaatimuksesta varastoon kesällä. Kehitys kehittyy.

Tällä hetkellä pinnalla on kolmevuotiaan uhma (joka on jotenkin paljon vähemmän raskasta kuin esikoisen kanssa, vaikka kuopus on temperamentiltaan tulisempi) ja viisivuotiaan ujostelu. Jälkimmäinen käy välillä hermoille, kun se on niin vastakkaista omalle luonteelleni. Uimakoulun kolme ensimmäistä kertaa menivät papan uimahousuissa roikkuen eikä vieraille (edes sellaisille tutuille vieraille) välttämättä saada sanotuksi yhtään mitään. Ujostelukohtaus iskee milloin missäkin ja milloin mistäkin, ja se on TURHAUTTAVAA! Ja myös hyvin kasvattavaa, erityisesti äidille. Olen vahvasti sitä mieltä, että jokaisella on oikeus olla oma itsensä, mutta on melkoista tasapainoilua löytää se oikea tapa rohkaista ilman että sortuu pakottamaan ja pelottelemaan. Ehkä osa liittyy ikäänkin (en tiedä, en ole jaksanut Googlettaa) mutta paljon on kiinni myös temperamentista.

Mitäs muuta? Keskustakoti on myynnissä, mutta tuskin menee ihan heti kaupaksi, tuntuu tuo asuntomarkkina olevan aika tahmainen varsinkin isompien asuntojen kohdalla. Uutta on katseltu vähän sieltä sun täältä, mutta saa nähdä, mihin päädytään. Espoo, erityisesti Tapiola, Haukilahti ja Matinkylän ympäristö ovat vahvoilla, mutta välillä selailen myös itää Hertsikan suunnalta ja toisaalta jopa (kääk) Grania. Jos tänne vielä joku eksyy, niin saa mainostaa myös muita kivoja alueita! Tärkeimpiä kriteerejä ovat ruotsinkielisen koulun läheisyys, hyvät palvelut ja hyvät yhteydet keskustaan. Mihinkään vain yksityisautoiluun perustuvaan kaupunginosaan ei huvittaisi lähteä.

Siinäpä siis ne olennaisimmat. Mitäs teille kuuluu?


10 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin! Tapiola on nasta mesta lapsiperheille - suosittelen lämpimästi. Täällä on kaikki ja täältä pääsee myös nopeasti sinne. Ei mulla muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tapiola passais kyllä kun löytyisi vaan sopiva koti - ja joku ostais tän entisen alta pois... :)

      Poista
  2. No jee! Vähänkö iloitsin, kun huomasin että blogi on päivittynyt :D
    Teidän keskustakoti on niin ihana!! Mutta ymmärrän toki, jos vaihtelulle on tarve. Mä voisin ostaa teidän keskustakodin kakkosasunnoksi Helsingin-viikoille, jos saisin nyt jostain jonkun Eurojackpotin siivun, hehe.

    Tsemppiä asunnonmyyntiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee itselles! (ja sori kaikille hitaasta reagoinnista, mä oon nyt onnistunut ryssimään kommentoinnin sekä kännykällä että ipadilla ton ekan vastauksen jälkeen, eikä tää läppärilläkään mee ihan putkeen)

      Mut joo, lottovoittoa odotellessa. Mä myisin ton oikein mielellään sulle. Ja toki se lottovoitto kelpais mullekin, voisin pitää keskustakodin myös. Tuntuu haikealta edes suunnitella lähtöä jonnekin lähiöön, mutta toisaalta samalla oon niin kyllästynyt siihen säätöön, mikä noiden sinkoilevien supersankareiden kanssa keskustassa asumiseen liittyy. Haluaisin vaan voida avata ovet ja pistää ne pihalle hillumaan ilman että tarvii aina itse lähteä mukaan reippailemaan. Ja valona tunnelin päässä on toki sekin, että ollaan miehen kans sovittu että viimeistään 15 vuoden päästä tullaan takas näille hoodeille. :)

      Poista
  3. Onpa kiva kun kirjoitit taas! Ja hyvä kun kuuluu hyvää.

    VastaaPoista
  4. No moi! Mäkin odotan, milloin potta lähtee vintille odottamaan lapsenlapsia (se on mun vanha potta, joten sillä on tunnearvoa), kolmivuotiaan pissa kun lemahtaa aika tuhdilta lattialämmitetyssä veeseessä, jos kukaan ei sitä heti huomaa tyhjentää. On se vaan ihan uskomaton muutos, vessahommien itsenäistyminen. Elämästä tulee heti N kertaa helpompaa.

    Tässä kämppä mun vanhalta kotikadulta :P http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/7878415

    Rehellisesti sanoen en kyllä tiedä kellä, paitsi jollain formulakuski-miljonäärillä on tohon varaa... taitaa hinnassa olla vähän ilmaakin, tai vähän enemmän. Pitää tosiaan peukuttaa Tapiolaa, vaikken siellä lapsettomana viihtynytkään silleen. Mutta onhan se jotenkin ihan super-idyllinen paikka ja äärettömän lähellä Helsinkiä, kun miettii.

    Yksi mun kaveri muutti perheellistyttyään Lehtisaareen. Sehän on kanssa ihana paikka, tosin siellä ei vissiin ole ihan parhaiten palveluita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi on kyl hieno mut snadisti yli budjetin. Tai oikeastaan ihan todella paljon yli... Mun mies laskeskeli tossa että jos noita yli millin asuntoja myydään jatkossa samaa tahtia kuin viime vuosina niin pelkästään kaikkien tällä hetkellä pk-seudulla myynnissä olevien miljoonaasuntojen myyminen kestää reilusti yli 40 vuotta. Ihan ei kysyntä vastaa tarjontaa siis!

      Lehtisaari näyttää idylliseltä mut se palveluttomuus ja pelkän bussin varassa oleminen (en haluais mitään kahden auton taloutta) on vähän ahd. ajatus myös. Hassua kyllä että Lehtisaari tuntuu niin eristyneeltä ettei sen olemassaoloa meinaa edes muistaa vaikka se on oikeastaan ihan tossa lähellä!

      Poista
  5. No hei!

    Kun 4 vuotta takaperin kolusimme asuntonäyttöjä jäi itselle hyvä fiilis Haagasta, vaikka ei sinne päädyttykään. Tosi hienoja 60-luvun rivareita yms. ja hyvät kulkuyhteydet junalla ja busseilla ja loppupeleissä aika lähellä keskustaa. Olisiko siellä ruotsinkielinen koulukin?

    Mutta kahdenkymmenen granilaisvuoden (kääk!) kokemuksella sanon, että se on ihan hyvä paikka ihmisen kasvaa. Helt okej, siis.

    VastaaPoista
  6. Kävinpäs pitkästä aikaa stalkkaamassa, mitä kellekin kuuluu. Hauska kuulla! Aika moneen kohtaan voisin toitottaa "I hear you", kuten mistään ei jäänyt paitsi, moni työpaikka on visioton, mutta lyhyessä ajassa voi oppia paljon, kehitys kehittyy ja kolmevuotias uhmailija on ihan hanurista. Nyt olen kuullut senkin, kun kolmevuotias taitava verbalisti huutaa kitapurjeet heiluen Prismassa "Äiti on ruma, eikun maailman rumin ja joutaa vankilaan ikiajoiksi!"

    Hyvää metsästystä, mekin kahlataan etuovea täällä landella niin että paukkuu..

    VastaaPoista