6.2.2009

Tahtoo lomalle HETI

Pardon my French, mutta olipa perse päivä. Aamun palaverissa toimitusjohtaja haistatti mun viikon päästä äitiyslomalle jäävälle esimiehelle päin naamaa ja saarnasi sen jälkeen 20 minuuttia kollegalleni, mitä ongelmia sen johtamisessa on. Myöhemmin samainen omahyväinen, sivistymätön ihmisen irvikuva ilmoitti mulle, että mun asiakkaille ei tarvii vielä kertoa mitään tulevista muutoksista, koska ei ne kuitenkaan kehtaa kysyä, olenko mä raskaana vai vaan lihonut, kun oon muutenkin niin pyöreä (myönnän, että mulla oli ennen raskauttakin vissiin jotain kolmisen kiloa ylipainoa, mutta toistaiseksi olen mahtunut hyvin koon 38 vaatteisiin, joten en ole ymmärtänyt olevani niiiin lihava). Sitten vielä yksi asiakas soitti ja perui aika ison projektin, jonka eteen on tehty paljon töitä ja sotki mun kuukauden budjetin, joka näyttikin liian hyvältä ollakseen totta.

Ilmeisesti tj:llä on nyt paniikki, kun mun esimieheni on jäämässä pois. Se ei ole juurikaan puuttunut operatiiviseen toimintaan sinä aikana, kun olen ollut töissä tuolla, mutta kuulemma aikaisemmin oli toisin - ja jälki sen mukaista, eli totaalikaaosta. Kaiken lisäksi ollaan vielä tehty ihan hurjaa tulosta taantumasta huolimatta, tavoitteet on ylitetty ja homma toimii. Jotenkin sen panikoinnin ymmärtäisin, jos meillä menisi huonosti, mutta kun tilanne on tämä, niin onko liikaa vaadittu, että minä ja muut tiiminvetäjät saataisiin vaan hoitaa työmme ilman tuntikausien saarnasessioita ja jatkuvaa pikkuvittuilua???

Koko paska purkautui itkuraivarina miehelle, joka oli matkalla lentokentälle. Sekin vielä, meni ja lähti Norjaan suksimaan ja jätti mut tänne yksin. Paskaa paskaa paskaa.

Luojan kiitos on viikonloppu. Ja luojan kiitos enää neljä työpäivää ennen lomaa. Ja luojan kiitos, loman jälkeen on enää kaksi kuukautta ennen kesälomaa ja äitiyslomaa.

Koska epäilen vahvasti, että en kestäisi yhtään päivää enempää.

(Ja enää vajaa viikko kakkosultraan... Voi onhan kaikki hyvin siellä vatsassa, onhan?)

2 kommenttia:

  1. On siellä kaikki hyvin, usko mua.


    Kuulostaa kamalalta ja kaoottiselta teidän työtilanne, ei ihme että tekee mieli jäädä lomalle. Mun tekis välillä muuten vain mieli jäädä ä-lomalle (jotenki laiskottaa).


    Tsemppiä sinne, koita käydä vaikka haisteleen raitista ulkoilmaa ja leivo vaikka itselles jotain hyvää :)

    VastaaPoista
  2. kiitti, heti tuli parempi mieli :)

    oletettavaa on, että tuollakin toi homma taas vähän rauhoittuu. se sekopää-tj on onneks niin lyhytjänteinen, että luultavasti se ei jaksa olla kiinnostunut meidän "kehittämisestä" kovin montaa viikkoa. pidetään peukkuja!

    kieltämättä työnteko ei muutenkaan oikein maistu... mutta hei, ei sullakaan oo enää pitkä aika! kevät menee varmaan tosi nopeesti, kun tässä on vielä ihania pieniä taukoja niin kuin pääsiäinen, vappu ja helatorstai. sit onkin jo kesä :)

    VastaaPoista