10.6.2009

Vastarannan kiiski

Ihmettelin neuvolassakin eilen, että bebbe on ollut jotenkin vaisu. Syke oli kuitenkin niin ponteva, ja innostuihan hän siinä dopplerilla tökittäessä heilumaankin, että asia jäi siihen.

Sama meno jatkui kuitenkin myös tänään. Aloin jo vähän huolestua, kun en ole tuntenut niitä vatsanahkaa venyttäviä potkuja tuolla kyljessä sitten viikonlopun, ja muutenkin tuntemukset ovat olleet enemmänkin kevyitä kutituksia tuolla alavatsalla. Se peppukin on nököttänyt jo pari päivää ihan samassa kohdassa.

Join aamupäivällä tuoremehua ja makoilin kyljelläni ja laskin liikkeitä. Tunsin siinä tunnin aikana ehkä kuutisen kertaa jotain, mutta ei mitään normaalitouhuun verrattavaa. Soitin siis Naistenklinikan päivystykseen, että pitäiskö mun huolestua vai mitä tässä pitäisi tehdä. Sieltä käskettiin tulla näytille. Soitin miehelle, joka tuli pää kolmantena jalkana hakemaan mut ja kuskasi sairaalaan. Ei se suostunut jäämään töihin, vaikka yritin näön vuoksi vastustella, että kyllä mä selviän sinne itsekin.

Kun päästiin päivystykseen, minut laitettiin käyrille. Vauvan syke oli hyvä ja vahva, mutta niitä liikkeitä tuntui edelleen heikosti. Kätilö passittikin mut sitten lääkärille.

Lääkäri totesi, että kohdunkaula on pehmeä, mutta kiinni, ja viritti monitorinsa. Ja mitäs sieltä sitten näkyikään, ellei PERÄTILA. Se paikallaan kylkiluiden alla nököttänyt pallero ei ollutkaan vauvan peppu, vaan PÄÄ. Siis tämä itsepäinen otus on ilmeisesti viikonlopun aikana kierähtänyt istumaan. Se selittää, miksi kylkipotkut ovat kadonneet ja liikkeet siirtyneet tuonne nivusiin.

On vähän hämmentynyt olo. Ensi viikolla sitten uudelleen äitiyspolille katsomaan, josko hän olisi suostunut palaamaan lähtöasentoon. Ja jos ei, niin sitten mietitäänkin ihan uusia juttuja. Esim. sitä, että syntyykö tämä sittenkin sektiolla.

Pääasia on tietysti se, että vauva voi hyvin ja vaikuttaa oikein tyytyväiseltä oloonsa. Mutta pakkoko sen nyt oli alkaa harata vastaan! Olis vaan pysynyt nätisti pää alaspäin. Oli kuitenkin aika hienoa huomata, että bebbe on käynyt niin tutuksi, että huomasin itse, että joku ei nyt täsmää. Luottamus siihen, että itseään kannattaa kuunnella, kasvoi hurjasti, vaikka aamupäivällä mietin, että ehkä mä olen vaan ihan hysteerikko ja luulosairas ja kuvittelen vaan koko homman ja mut nauretaan pihalle sieltä.

Vähän kyllä käy lapsiparka sääliksi, kun me ollaan papi-to-ben kanssa taputeltu sitä muka pepulle, että voi pientä pyllyä ja tökitty siihen, että liikus nyt vähän. Ja se onkin ollut raukan pää. Voi toista. <3

5 kommenttia:

  1. Tsempitykset jotta vauva kääntyisi "oikein" päin.
    Samassa tilanteessa olin kuopuksen kanssa (tajusi sentäs kääntyä) ja esikoinen syntyikin sektiolla juuri perätilan takia.

    Ja mitä noihin muiden letkautuksiin tulee niin minä vastasin mahdollisimman vttumaisella äänellä takaisin tyyliin "etpä itekkään kovin sutjakalta näytä, etkä ole edes raskaana". Hiljenivät kerrasta. HA!

    Paljon onnea tulevaan synnytykseen!

    VastaaPoista
  2. Oh nou, toivotaan että pikkuinen tajuaa kääntyä vielä oikein päin! Mutta tosi hyvä, että tiedätte mikä tilanne nyt on, niin henkisesti voi sitten valmistautua eri synnytysvaihtoehtoihin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Men, ojdå! Tänk att de kan hitta på att vända sig så här sent. Men jättefint att du genast kände att något var annorlunda, nog har man väl ganska bra koll på sig själv och sin inneboende ändå, du har nog rätt i att man ska lita på det!

    VastaaPoista
  4. Voi kurjuus!

    Jos innostut kotona kokeilemaan, tässä yksi ohje mitä voisi koettaa:
    http://voimaannuttavasynnytys.blogspot.com/2009/04/peratilan-kaanto.html


    T: V

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikki, toivotaan tosiaan, että se suostuisi vielä pyörähtämään takaisin. Toistaiseksi hän on kyllä lykännyt hanurinsa melkoisen tiiviisti tuonne mun nivusiin, ja pää pyörii edelleen kylkiluiden alla... Oon yrittänyt makailla eri asennoissa ja neuvotella bebben kanssa sanallisesti, mutta toistaiseksi auktoriteettini ei ilmeisesti ole ollut riittävä! :)

    VastaaPoista