15.7.2010

Ihmeellinen yksivuotias

Ihana, kuuma kesä on pitänyt meidät maalla vesien äärellä lukuunottamatta neljän päivän intensiivistä kaupunkijaksoa, jonka aloitin näkemällä vanhoja kavereita ja palaamalla kotiin varttia vaille viisi valoisana kesäaamuna korkkarit kädessä, lokkien kirkunaa kuunnellen. Siihen päälle juhlittiin serkun rippijuhlat, siivottiin huusholli, leivottiin ja laitettiin, tavattiin Helsingissä lomailevia kavereita, kestittiin parikymmentä sukulaista, käytettiin Igge neuvolassa ja lähdettiin mummi ja ukki mukana takaisin saareen.

Saaresta veneiltiin munkkikahveille Inkooseen, missä minä astuin keskellä jalkakäytävää vaanineeseen kuoppaan Igge sylissä ja vietin sitten iltapäivän Kirkkonummen Diacorissa. Nivelsiteet meni, mutta onneksi Igelle ei käynyt kuinkaan - jotenkin siinä mukkelismakkeliskiepsahtaessa vaisto iski päälle ja ainoa ajatus oli suojata ipana. Sitten oltiin taas sukujuhlimassa, miehen puolella tällä kertaa, venematkan päässä saaresta. Illalla minä ja kokoelma miehen suvun naisia ikäväliltä 18-50 vuotta huristeltiin vielä veneellä Jakob Ramsjölle kuuntelemaan Finnhitsejä ja ihmettelemään paikallisväestöä ja sitten nautittiin ihanasta kesäöisestä venematkasta tyynellä merellä takaisin saareen. Kestittiin vielä yhdet vieraat ennen kuin startattiin kohti Itä-Suomea ja Igen isomummilaa, missä ollaan edelleen.

On nautittu kesästä kaksin käsin, mulla takaraivossa vielä vähän sellainen ajatus, että jos ensi kesänä ehkä sitten on taas sarjassamme valaskesä, niin tästä on otettava tuplasti irti. Järvivesi on lämmintä kuin linnunmaito ja Igge rakastaa siellä polskimista. Yksivuotispäivän kunniaksi ipana oppi myös nousemaan seisomaan ilman tukea ja otti muutamat askeleetkin, mikä vaan näyttää minusta niin koomiselta, kun on tottunut siihen, että tyyppi pitää jostain kiinni. Mun pieni. <3

Yksivuotisneuvolassa todettiin, että hienosti kehittyy ja kasvaa. Pituutta oli noin 78 senttiä ja painoa 9,5 kiloa - molemmat mitat ovat käytännössä ihan samoilla käyrillä kuin syntyessä. Sanavarastoa kehuttiin, etenkin, kun Igellä on opittavanaan kaksi kieltä, ja muutenkin pikku-ukkeli vissiin hanskaa sen, mitä tuon ikäisen kuuluukin.

Ollaan siis jo yli vuosi onnistuttu pitämään jälkeläinen hengissä, hyvä me, onniteltiin miehen kanssa toisiamme. Kulunut vuosi meni käsittämättömän nopeasti, ja toisaalta taas tuntuu, että entisestä elämästä on ikuisuus aikaa. Ihmeellinen yksivuotiaamme vaan pyörii ja hyörii ja häärii ja tutkii ja kiipeää ja maistelee ja höpöttää ja heittelee ja oppii uutta täydellisen tietämättömänä siitä, miten paljon hän muutti ja miten kallis ja rakas hän on. Ja se kai se on lapselle tärkeintä, että rakkaus kuuluu elämään itsestäänselvyytenä, ei vain harvinaisena herkkuna.

P.S. Ai niin, imetys on vihdoin ja viimein loppu! Kun en sitten muutakaan päätepistettä keksinyt, niin lopetin sen ihan tismalleen Igen yksivuotispäivään. Vähän oli haikea fiilis sillä viimeisellä kerralla, mutta se katosi nopeasti, eikä Iggekään ole kummemmin tissiä kaipaillut. Hyvä niin, en olisi koskaan uskonut, että imetys jatkuu näinkin kauan, mutta tulipahan mentyä edes yhdessä asiassa niiden kuuluisien suositusten mukaan.

6 kommenttia:

  1. Visst är det galet att de blivit så stora!

    Kiva att det gick bra att sluta amma. Fick ni några råd på ettårsgranskningen om mat, jag funderar tex på hur mycket mjölk jag egentligen ska ge? Vi har 1-årsgranskning först i augusti...

    VastaaPoista
  2. Onnea Igelle 1-vuotispäivän johdosta! Suuri päivä on meidän pienokaisella tulevana sunnuntaina. Saman suuntaisia ajatuksia itselläkin tuosta toisesta tenavasta, meillä vaan mies pistää kovasti hanttiin ettei ihan vielä. Olen vaan tuuminut että en minä tästä enää nuorru eikä se ensimmäinenkään ihan kertalaakista tullut. No, aika näyttää. Oikein ihanaa kesän jatkoa teille! =)

    VastaaPoista
  3. Mjau, säg int annat! Tiden har bara försvunnit.

    Jo, de sa att barnet ska få 5-6 dl mjölkprodukter (mjölk, yoghurt, fil etc.) per dag. En skiva ost lär motsvara ungefär en deciliter. Igge e fortfarande jättedålig på att dricka mjölk så jag sätter mjölk i hans gröt. Och sen äter han yoghurt samt grynost varje dag, och ofta finns det ju mjölkprodukter även i maten.

    Igge har ätit för det mesta burkmat men nu ska man väl lära honom att äta vanlig mat. Det e bara just som du också skrev: man borde själv börja äta vettig mat i vettiga tider. Tänker int ens försöka före vi e hemma och semestern har tagit slut.

    Mishrak, kiitos kovasti ja onnea sinnekin jo vähän etukäteen! Meillä se toinen saisi varmaan miehen mielestä tulla vaikka heti, mut minä vähän hannaan vastaan, kun haluan nautiskella kesästä ihan yksin omassa kropassani. :)

    VastaaPoista
  4. Onnittelut 1-vuotiaalle! Meillä olis vielä kaksi viikkoa siihen maagiseen päivään, nyt meni juuri viime vuoden LA ohi, sen jälkeenhän se odotus vasta alkoi... Tavallaan on tosi outoa miten nopeasti tämä vuosi on mennyt, vaikka onhan tässä toki niin paljon sellaista uutta puuhaa jolla päivät täyttyvät, että ei kai sen niin kummallista pitäisi olla.

    Meillä saisi kakkonen tulla milloin vaan, mutta ei näytä vielä kiirettä pitävän. Toivottavasti vielä joku päivän!

    Mitäs mieltä te muuten olitte Maltasta? Siitä et tainnut mitään sen kummemmin kirjoittaa.

    VastaaPoista
  5. Niin joo, hassua muuten, että meillähän ei oikeesti ollut lasketuissa ajoissa kovinkaan montaa päivää eroa, vaikka Igen ja E:n ikäeroksi tuli lopulta kuukausi. Ei sillä, että sekään siis mitenkään hirveesti olis...
    Ehkä se teidän kakkonenkin odottaa, että olis suunnilleen samassa aikataulussa meidän kans? :)

    Malta oli tosi kiva, tykättiin paljon! Ei ollu liian kuuma ja näkemistä riitti. Mies kehui sukellusten olleen erinomaisia, ja kuulemma siellä olis edelleen niin paljon vedenalaistakin nähtävää, että voi olla, että joskus lähdetään sinne toisenkin kerran.

    En tosiaan oo tainnu siitä reissusta oikein mitään kirjottaakaan. On vaan oltu niin paljon saaressa ja muuten reissun päällä, että oon ollu tosi vähän koneella. Nytkin ollaan itseasiassa kotona vaan tää yö, ja huomenna taas lähdetään saaristoon. Oon kyllä lukenut blogeja kännykällä, mutta postauksia ei oikein jaksa peukalojärjestelmällä näpyttää... Mutta elokuussa sitten taas, kun arki alkaa ja mies lähtee taas töihin. On aika paljon asiaa varastossa, kun koko kesä on mennyt nettipimennossa!

    VastaaPoista
  6. Myöhästyneet onnittelut 1-vuotiaalle! <3

    VastaaPoista