23 uutta parasta ystävää

Palattiin Dubaista ensin aurinkoiseen, nyt jo tutun räntäiseen Suomeen tiistai-iltana. Koko reissu oli jäädä väliin, kun ipanalle nousi sunnuntaina eli kaksi päivää ennen lähtöä melkein 39 asteen kuume. Lääkäritäti tutki ja tuli siihen tulokseen, että lähtekää vaan, ei tämä näytä normiflunssaa kummemmalta. Maanantaina kuume olikin jo laskussa ja kaikki näytti paremmalta. Tiistaiaamuna varhain suuntasimme kentälle varsin pirteän pikkuturistin kanssa, ja huokaisimme jo helpotuksesta: tämä tauti menikin ohi varsin kivuttomasti.

Paitsi että ei sitten mennytkään, tööt vaan ja väärä arpa. Illalla olimme syömässä, ja Igge alkoi saada vilunväreitä ja oli ihan passiivinen ja käsituntumalta myös melkoisen kuuma. Menimme hotelliin ja mittasimme kuumeen: 39,2 astetta. Hengitys alkoi vinkua ja yskänkohtaukset repivät korvia. Ei auttanut muu kuin suunnata sairaalaan. Siellä kuumetta oli jo melkein 40 astetta Panadol-tankkauksesta huolimatta. Diagnoosiksi tuli akuutti ylähengityselinten tulehdus ja bronkiitti, ja vinkuvaa hengitystä autettiin maskin kautta hengitettävällä lääkehöyryllä (jota lapsi vastusti viimeisillä voimillaan kirkuen ja potkien). Saatiin mukaan antibiootit ja kortisonit ja parasetamolit ja ties mitkä tropit, ja veimme onneksi jo selvästi parempivointisen lapsen hotellille toipumaan.

Onneksi lapset toipuvat nopeasti, ja keskiviikkoiltana meno alkoi olla jo varsin normaalia. Pari päivää menikin ihan mainiosti, kunnes perjantai-iltana mulle nousi yli 38 asteen kuume ja tärisin vuoron perään horkassa kuumeen noustessa tai hikoilin kuin pieni sika Panadolin ansiosta. Pääsin tolpilleni sunnuntaina, ja onneksi sitten viimeiset kaksi vuorokautta oltiin kaikki taas terveinä ja päällimmäiseksi jäi ihan hyvä lomafiilis, vaikka vieläkin harmittaa, että kaikki huikeat shoppailumahdollisuudet jäivät melkein käyttämättä lastenvaateostoksia lukuunottamatta. (Miksei täällä ole Baby Gapia ja OshKoshia?)

Ei mun kuitenkaan ihan tyhjin käsin tarvinnut kotiin tulla, sillä vasemmassa nimettömässä kimaltaa 23 uutta parasta ystävääni. Mies onnistui yllättämään kaikkien näiden vuosien jälkeen! Oltiin yhtenä iltana käymässä juurikin lastenvaateostoksilla, ja herrat (Igge ja mies) häipyivät omille teilleen. Meinasin jo saada pienimuotoisen kiukkukohtauksen, kun en löytänyt heitä ja nälkäkin vaivasi, mutta sitten he purjehtivat nurkan takaa valtaisan kukkapuskan kanssa. Mies totesi vain, että tässä on, kun saan niin harvoin kukkia, eikä mulle sitten tullut mieleenkään, että kyse olisi muusta kuin kauniista eleestä. Naureskelin vaan, että hukkaan meni hyvä kiukku, kun tyypit lepyttivät sen kukkasilla ihan yllättäen.

Mentiin takaisin hotellille, ja mies pyyhki Igen nenää lattialla polvillaan. Sitten se yhtäkkiä sanoi, että hördu gumman ja näytti jotenkin omituiselta. Mulla alkoi pikkuhiljaa herätä aavistus siitä, että ehkä se ei aio pyytää lisää nenäliinoja. Sitten se hengähti, että vill du gifta dig med mig ja mä kysyin että onko se ihan tosissaan ja sitten mua alkoi itkettää ja sitäkin vähän ja sitten me vähän nyyhkittiin ja naurettiin ja halailtiin siinä lattialla ja Igge pyöri siinä lelujensa kanssa ja katsoi vähän kummissaan, että mikä noita riivaa. Aika ihqua. Mies kaivoi vielä taskustaan sormuksen, joka passasi just eikä melkein (ainakin toistaiseksi, saa nähdä mikä tilanne, kun raskausturvotus kaikkoaa) ja oli sitä paitsi juuri sellainen, jollaista olin toivonutkin. Sormus on vanha ja peräisin miehen parhaan ystävän antiikkiliikkeestä, ja on kyllä melkoinen ihme, että sieltä oli melkoisen etsintäprojektin jälkeen yhtäkkiä löytynyt juuri oikeanlainen ja vielä oikeankokoinen rengastin, vaikka mies oli jo luopunut toivosta ja ajatellut, että hankkii jonkun vaan symbolisesti ja teetetään oikeanlainen myöhemmin.

Aika ihqua kyllä. Olin toivonut, että jos ja kun mies joskus kosii, se ei tapahdu liian ilmeisesti, siis en halunnut mitään kynttiläillallisia ja viulumusiikkeja ja sitä, että tajuan jo etukäteen, mistä on kysymys. Hääpäivästäkin muuten sovittiin jo alustavasti, mutta se menee ensi vuodelle, koska en jaksa edes yrittää järjestää mitään lähimmän puolen vuoden säteellä. Hassua, miten isolta jutulta kihlat tuntuvat, vaikka on asuttu yhdessä vuodesta 2006 ja meillä on melkein kaksi lastakin. Jotenkin tämä on sitten kuitenkin vielä oma juttunsa, ihan vaan meidän välinen. Mä olen sillä lailla vanhanaikainen, että uskon avioliittoon ja mulle sillä on oikeasti merkitystä, että meidän perhe on silläkin lailla "virallinen" myös ulkomaailman silmissä. Järjestys ei ole ollut ihan perinteinen, mutta väliäkö sillä, kun lopputulos on (toivon mukaan!) hyvä.

Sitten vielä loppuun lyhyt raskauspäivitys: ensimmäisen sokeriseurannan tulos oli normaali (kuten arvelinkin ja vaikka en todellakaan ole pidättäytynyt kokonaan suklaasta tai jäätelöstä) ja neuvolalääkärissä kaikki oli kunnossa. Vähän jäi kaivelemaan lääkärin natina siitä, että sektion jälkeen lasten ikäeron pitäisi olla kaksi vuotta, kun meille ikäeroa tulee vuosi ja 11 kuukautta, että vähän naftisti on kuulemma. Ensinnäkin äitiyspolin mukaan olisi hyvä odottaa vuosi, ennen kuin tulee uudestaan raskaaksi, ja sehän meillä täyttyi reilusti. Toisekseen eikös se nyt ole tässä vaiheessa vähän myöhäistä antaa tuollaisia ohjeita? Olisi sekin täti voinut pitää mielipiteensä sisällään, ärsyttää, että mua, aikuista ihmistä, nuhdellaan kuin pikkulasta milloin mistäkin. Ilmeisesti totuin viime raskaudessa liian hyvälle, kun mulla oli se aivan loistava neuvolantäti, jonka pakeilta lähdin aina hyväntuulisena. Nyt tuntuu, että joka käynti sisältää vain läjän varoituksia ja syyllistämistä. Pläh.

Edit: Pakko vielä lisätä, että Dubai on muuten ihan loistopaikka lapsiperhematkailuun. Kaikki toimii, palvelu pelaa, lämpötila oli aivan ideaali, siellä on siistiä ja turvallista, liikenne ei ole mitenkään erityisen kaoottista, lento on suht lyhyt ja aikaero pieni. En siis lähtisi sinne miehen kanssa kaksistaan, mutta pienten lasten kanssa paikka toimii! Lisäksi hintataso ja alkoholin rajoitettu saatavuus karsivat kanssaturisteista ördäävät kännikalat kansallisuudesta riippumatta, eikä ainakaan meidän hotellissamme yksikään kansallisuus ollut yliedustettuna, mistä plussaa siitäkin.