11.3.2011

23 uutta parasta ystävää

Palattiin Dubaista ensin aurinkoiseen, nyt jo tutun räntäiseen Suomeen tiistai-iltana. Koko reissu oli jäädä väliin, kun ipanalle nousi sunnuntaina eli kaksi päivää ennen lähtöä melkein 39 asteen kuume. Lääkäritäti tutki ja tuli siihen tulokseen, että lähtekää vaan, ei tämä näytä normiflunssaa kummemmalta. Maanantaina kuume olikin jo laskussa ja kaikki näytti paremmalta. Tiistaiaamuna varhain suuntasimme kentälle varsin pirteän pikkuturistin kanssa, ja huokaisimme jo helpotuksesta: tämä tauti menikin ohi varsin kivuttomasti.

Paitsi että ei sitten mennytkään, tööt vaan ja väärä arpa. Illalla olimme syömässä, ja Igge alkoi saada vilunväreitä ja oli ihan passiivinen ja käsituntumalta myös melkoisen kuuma. Menimme hotelliin ja mittasimme kuumeen: 39,2 astetta. Hengitys alkoi vinkua ja yskänkohtaukset repivät korvia. Ei auttanut muu kuin suunnata sairaalaan. Siellä kuumetta oli jo melkein 40 astetta Panadol-tankkauksesta huolimatta. Diagnoosiksi tuli akuutti ylähengityselinten tulehdus ja bronkiitti, ja vinkuvaa hengitystä autettiin maskin kautta hengitettävällä lääkehöyryllä (jota lapsi vastusti viimeisillä voimillaan kirkuen ja potkien). Saatiin mukaan antibiootit ja kortisonit ja parasetamolit ja ties mitkä tropit, ja veimme onneksi jo selvästi parempivointisen lapsen hotellille toipumaan.

Onneksi lapset toipuvat nopeasti, ja keskiviikkoiltana meno alkoi olla jo varsin normaalia. Pari päivää menikin ihan mainiosti, kunnes perjantai-iltana mulle nousi yli 38 asteen kuume ja tärisin vuoron perään horkassa kuumeen noustessa tai hikoilin kuin pieni sika Panadolin ansiosta. Pääsin tolpilleni sunnuntaina, ja onneksi sitten viimeiset kaksi vuorokautta oltiin kaikki taas terveinä ja päällimmäiseksi jäi ihan hyvä lomafiilis, vaikka vieläkin harmittaa, että kaikki huikeat shoppailumahdollisuudet jäivät melkein käyttämättä lastenvaateostoksia lukuunottamatta. (Miksei täällä ole Baby Gapia ja OshKoshia?)

Ei mun kuitenkaan ihan tyhjin käsin tarvinnut kotiin tulla, sillä vasemmassa nimettömässä kimaltaa 23 uutta parasta ystävääni. Mies onnistui yllättämään kaikkien näiden vuosien jälkeen! Oltiin yhtenä iltana käymässä juurikin lastenvaateostoksilla, ja herrat (Igge ja mies) häipyivät omille teilleen. Meinasin jo saada pienimuotoisen kiukkukohtauksen, kun en löytänyt heitä ja nälkäkin vaivasi, mutta sitten he purjehtivat nurkan takaa valtaisan kukkapuskan kanssa. Mies totesi vain, että tässä on, kun saan niin harvoin kukkia, eikä mulle sitten tullut mieleenkään, että kyse olisi muusta kuin kauniista eleestä. Naureskelin vaan, että hukkaan meni hyvä kiukku, kun tyypit lepyttivät sen kukkasilla ihan yllättäen.

Mentiin takaisin hotellille, ja mies pyyhki Igen nenää lattialla polvillaan. Sitten se yhtäkkiä sanoi, että hördu gumman ja näytti jotenkin omituiselta. Mulla alkoi pikkuhiljaa herätä aavistus siitä, että ehkä se ei aio pyytää lisää nenäliinoja. Sitten se hengähti, että vill du gifta dig med mig ja mä kysyin että onko se ihan tosissaan ja sitten mua alkoi itkettää ja sitäkin vähän ja sitten me vähän nyyhkittiin ja naurettiin ja halailtiin siinä lattialla ja Igge pyöri siinä lelujensa kanssa ja katsoi vähän kummissaan, että mikä noita riivaa. Aika ihqua. Mies kaivoi vielä taskustaan sormuksen, joka passasi just eikä melkein (ainakin toistaiseksi, saa nähdä mikä tilanne, kun raskausturvotus kaikkoaa) ja oli sitä paitsi juuri sellainen, jollaista olin toivonutkin. Sormus on vanha ja peräisin miehen parhaan ystävän antiikkiliikkeestä, ja on kyllä melkoinen ihme, että sieltä oli melkoisen etsintäprojektin jälkeen yhtäkkiä löytynyt juuri oikeanlainen ja vielä oikeankokoinen rengastin, vaikka mies oli jo luopunut toivosta ja ajatellut, että hankkii jonkun vaan symbolisesti ja teetetään oikeanlainen myöhemmin.

Aika ihqua kyllä. Olin toivonut, että jos ja kun mies joskus kosii, se ei tapahdu liian ilmeisesti, siis en halunnut mitään kynttiläillallisia ja viulumusiikkeja ja sitä, että tajuan jo etukäteen, mistä on kysymys. Hääpäivästäkin muuten sovittiin jo alustavasti, mutta se menee ensi vuodelle, koska en jaksa edes yrittää järjestää mitään lähimmän puolen vuoden säteellä. Hassua, miten isolta jutulta kihlat tuntuvat, vaikka on asuttu yhdessä vuodesta 2006 ja meillä on melkein kaksi lastakin. Jotenkin tämä on sitten kuitenkin vielä oma juttunsa, ihan vaan meidän välinen. Mä olen sillä lailla vanhanaikainen, että uskon avioliittoon ja mulle sillä on oikeasti merkitystä, että meidän perhe on silläkin lailla "virallinen" myös ulkomaailman silmissä. Järjestys ei ole ollut ihan perinteinen, mutta väliäkö sillä, kun lopputulos on (toivon mukaan!) hyvä.

Sitten vielä loppuun lyhyt raskauspäivitys: ensimmäisen sokeriseurannan tulos oli normaali (kuten arvelinkin ja vaikka en todellakaan ole pidättäytynyt kokonaan suklaasta tai jäätelöstä) ja neuvolalääkärissä kaikki oli kunnossa. Vähän jäi kaivelemaan lääkärin natina siitä, että sektion jälkeen lasten ikäeron pitäisi olla kaksi vuotta, kun meille ikäeroa tulee vuosi ja 11 kuukautta, että vähän naftisti on kuulemma. Ensinnäkin äitiyspolin mukaan olisi hyvä odottaa vuosi, ennen kuin tulee uudestaan raskaaksi, ja sehän meillä täyttyi reilusti. Toisekseen eikös se nyt ole tässä vaiheessa vähän myöhäistä antaa tuollaisia ohjeita? Olisi sekin täti voinut pitää mielipiteensä sisällään, ärsyttää, että mua, aikuista ihmistä, nuhdellaan kuin pikkulasta milloin mistäkin. Ilmeisesti totuin viime raskaudessa liian hyvälle, kun mulla oli se aivan loistava neuvolantäti, jonka pakeilta lähdin aina hyväntuulisena. Nyt tuntuu, että joka käynti sisältää vain läjän varoituksia ja syyllistämistä. Pläh.

Edit: Pakko vielä lisätä, että Dubai on muuten ihan loistopaikka lapsiperhematkailuun. Kaikki toimii, palvelu pelaa, lämpötila oli aivan ideaali, siellä on siistiä ja turvallista, liikenne ei ole mitenkään erityisen kaoottista, lento on suht lyhyt ja aikaero pieni. En siis lähtisi sinne miehen kanssa kaksistaan, mutta pienten lasten kanssa paikka toimii! Lisäksi hintataso ja alkoholin rajoitettu saatavuus karsivat kanssaturisteista ördäävät kännikalat kansallisuudesta riippumatta, eikä ainakaan meidän hotellissamme yksikään kansallisuus ollut yliedustettuna, mistä plussaa siitäkin.

16 kommenttia:

  1. Onnenhalaus kihlojen johdosta! :)

    Höh, ihme kommentti kyllä tuolta lääkäriltä. Anna vain mennä toisesta korvasta ulos, pyhpah. Ja tuo Dubai vinkki pitääkin yrittää muistaa jatkoa varten (jos nyt näihin raskausaivoihin enää mikään uusi tieto tarttuu).

    VastaaPoista
  2. Grattis till förlovningen! Blev riktigt tårögd när jag läset det, låter så fint.

    Jag frågar gärna mera om Dubai för det var nära att vi for tid (med det blev slutligen ändå kanarieöarna för sku inte ha hunnit vaccinera och det var billigare).
    Var ni inne i dubai, dubai eller någonstans längre bort? Var det långt till stranden? Vaccinera ni er pojke mot hepatit a och b?

    Synd att ni var så sjuka på resa, sånt borde man bara få vara hemma.

    VastaaPoista
  3. Oi miten ihana kosintakertomus! Onnea kihloista! <3 :')

    VastaaPoista
  4. Voi miten hienoa! Isot onnittelut kihlauksen johdosta! =D Ihan liikutuin jo pelkästän lukiessani.

    VastaaPoista
  5. Oi ihanaa, onnea kihlauksen johdosta! Eller grattis!! Fattade inte att du också är svenskatalande :)

    VastaaPoista
  6. Romanttinen kihlaus! Ja hauska tekosyy mennä polvilleen, Igge oli hommassa mukana :)

    Naimisissa on kivaa. Nuorena vastustin avioliittoa jonkinlaisista periaatesyistä mutta jossain vaiheessa huomasin alkavani haaveilla isoista häistä. Ja sitten tän nykyiseni kanssa alkoi tosissaan tuntua siltä, että naimisiin voisi mennä, etenkin kun olin tunnustanut itselleni, ettei avioliittoa tarvitse perustella järjellä vaan se on ainakin mulle ihan tunnekysymys.

    Ihmeellistä ja täysin turhanaikaista puhetta lääkäriltä, kumma juttu, miten tahdittomia töksäyttelijöitä lääkärit usein ovat. Olen kuullut sektion kohdalla korkeintaan vuoden tauosta, eivätkä kaikki suosittele minkäänlaista taukoa, tuollainen "kahden vuoden ikäero" kuulostaa ihan tuulesta temmatulta, miten siihen nyt kuukausi sinne tai tänne tuossa vaiheessa vaikuttaisi?

    Sanavahvistus on puzymama :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaunis kaikille onnitteluista ja kommenteista! Kiva jos onnistuin välittämään tunnelman tekstissä ja välttämään yli-imelyyttä. :)

    Kirjailin äsken tänne pitkän vastauksen kaikille erikseen, mutta se katosi kuin tuhka tuuleen. Nyt ei enää keskittyminen riitä kuin kysymyksiin vastaamiseen...

    Michaela, vi vaccinera int pojken för att han åt ju egentligen bara Hipps burkmat och gröt, frukter som vi skalade själv, bröd och varma (kokade) rätter. Så vi tänkte att riskerna ändå var rätt minimala. Dessutom e de möjligt att han blivit vaccinerat mot hepatit a & b i samband med Finip-vaccinundersökningen fast det vet vi ju inte ännu.

    Vi bodde på Sheraton Jumeirah Beach Resort & Towers och det var nog ett jättebra hotel. Hotellet har en egen privatstrand samt ett stort pool-/trädgårdsområde var det finns bl.a. en barnpool och en liten lekpark som e byggda så att de alltid e i skuggan. Det finns även ett lekrum med leksaker och sånt som Igge tyckte mycket om. Hans absolut favorit var nog en damm med stora fiskar, vi var och vinka åt "kala" flera gånger per dag. :)

    Tyckte själv att Jumeirah var ett mycket bra ställe att bo med barn. Vi var inne i Dubai en gång occ det va kiva att se men det var mera stadsaktigt och busy. Det e billigt att åka taxi så man kommer nog lätt till olika ställen oberoende var man bor. Vårt hotel var vid en gågata ("The Walk") var det fanns restauranger och butiker och sånt men inga berusade idioter, utan för det mesta barnfamiljer och expat-par som hade kommit dit för att äta och njuta.

    Summa summarum: vi var mycket nöjda med både Dubai, hotellet och dess läge och tror att vi möjligen far dit på nytt nån gång. Fast billigt e det nog tyvärr inte...

    Cato, jag kommer från en helt finskspråkig familj med har senare blivit åtminstone 1,5-språkig, dvs. jag använder svenska hemma med min man samt hans familj och vänner och även med mina svenskspråkiga kaverin. :)

    Lupiini, oon sitten teinivuosien taipunut kanssasi ihan samalle kannalle: avioliitto on - ja mielestäni saakin olla - tunnejuttu. On ahdistavaa, jos jokainen valinta ja teko pitää perustella järjellä, kai elämään nyt pitää mahtua muutakin kuin kylmää realismia...

    Ja joo, en tajua, mihin se lääkäri sillä kommentillaan edes pyrki. Olisko mun pitänyt pyytää siltä anteeksi, että menin ja tulin raskaaksi kuukautta ennen hänen asettamaansa rajaa? Etenkin kun mitä ilmeisimmin on just noin, että sektion jälkeisestä toipumisajasta ei ole olemassa mitään yhtä ja oikeaksitodistettua suositusta.

    Puzymama! :D

    VastaaPoista
  8. Onnea kihlojen johdosta! Kuulostaa juuri sopivan romanttiselta ja tuosta jää kiva muisto :)

    VastaaPoista
  9. Onnea kihloista! :)

    -tuuli

    VastaaPoista
  10. Kertakaikkiaan IHANAA! Paljon Onnea!

    Mulla meni kylmät väreet, että tunnelma välittyi kyllä. :D Mua on aikoinaan kosittu vähän samaan tapaan yllättäen kera "ystävien" ja oli se kyllä kertakaikkiaan ihana kokemus.

    Ajatella mitä kaikkea kivaa teillä on nyt tiedossa. Pikkukakkosen syntymä ja sitten vielä kaiken kruunuksi häät.

    Neuvolantädille/lekurille voi sanoa vaan, että PAH. Kyllähän lääkärin jos jonkun pitäis ymmärtää, että elämää ei nyt niin kalenterin mukaan voi suunnitella. Joillekin 2 vuotta välissä on yksinkertaisesti liikaa ihan vaan biologiselta kannalta. Typeriä tollaset.

    Kunpa pääsisikin OshKosh:iin ostoksille. :D

    VastaaPoista
  11. Heyyy...ziljoonasti onnea!! Ja tyylipisteet sun ukolle, juuri noin se kuuluu hoitaa. (Ehdottomasti ei mitään sormuksen piilottamista sampanjalasiin, se tulisi kuitenkin vahingossa nielaistua)

    VastaaPoista
  12. Verona, Tuuli, Liina ja Salamatkustaja, kiitos kovasti onnitteluista! Mua niin nauratti toi sormus lasissa -skenaario, se olis salettiin päättynyt Heimlichiin ja yleiseen hässäkkään ja siihen, että mä olisin haukkunut (siis siinä tapauksessa, että olisin selvinnyt hengissä) miesparan lyttyyn. Onneks sillä on tyylitajua. :)

    VastaaPoista
  13. Matkahan olikin sitten lopulta suorastaan häikäisevän loistava :)
    Paljon onnea!!

    VastaaPoista
  14. Mahtavaa! Ja onnea! Täällä hormoonihouruissani olen melkein tippa linssissä sekä ihanasta kosintaylläristä, että ajatuksesta, että pientä miestä joutuu retuuttamaan lääkäriin vieraalla maalla. Jotenkin sairastaminen on aina helpompaa kotona.

    Mitä lääkäriin tulee, niin olipa kummallista, kuten kaikki todenneette. Mistä ne valopäät välillä kaivaa näitä juttuja!?

    VastaaPoista
  15. Kiitos myös teille onnitteluista, arvon leidit!
    Ainakin mulla tuota lapsen (ja omaakin) reissussa sairastamista värittää myös syyllisyys siitä, että ärsyttää, kun pitää sairastaa lomalla. Vaikka minkäs teet, eihän näitä voi etukäteen arvata! Onneks olin kuullut tuosta bronkiitista jo aikaisemmin, kun yhden kaverin pipana sairasti sitä ihan täällä Suomessa ja tiesin suunnilleen, mistä on kyse. Muuten olis voinut tulla isompikin paniikki vinkuvahengityksisen potilaan kanssa... :(

    VastaaPoista