19.2.2012

Miten taas voi olla sunnuntai-ilta?

Tiedän, että lupasin pyhittää itselleni tänä viikonloppuna bloggausaikaa. Kävi sitten kuitenkin niin, että pyhitin itselleni perjantaina vähän baariaikaa ja koko lauantai meni ns. pelastusarmeijalle. Kaikki viikonlopun suoritteet (venemessut, pyykinpesu, kaupassakäynti, muffinsien leipominen) jäivät tälle päivälle ja nyt olisi jo syytä olla nukkumassa, että jaksan pirtein mielin suunnata aamulla hammaslääkäriin kahdeksaksi.

Käytiin siellä neuvolassa, ja todettiin, että hienosti kehittynyt pieni yksilö on tuo veikeä Lillabo-miekkonen. Pikkuisen ruipelo kyllä, painokäyrä suuntaa tuolla piirun alle 8 kilon lukemalla alaviistoon, mutta ei kuulemma syytä huoleen. Enkä kyllä - rasti seinään! - kerrankin ole edes ahdistunut, lähinnä kyselin, että olisko syytä olla, kun en millään jaksaisi. Tiedän, että olen tunkenut tyyppiin juuri sen verran ruokaa, kun herra on suostunut syömään, mutta minkäs teet, kun sapuska on alkanut upota sanottavasti vasta hiljattain. Neuvolantäti ja lääkärisetä (aivan hirmuisen komea ja miellyttävä sellainen muuten, setä on tässä hyvin harhaanjohtava nimitys) sanoivat, että nakeron aikainen liikkeellelähtö ja aktiivisuus vaikuttavat niin, että energiankulutus on kovaa ja että kylsesiitä, annatte vaan jatkossakin syödä niin paljon kuin ipanaan mahtuu.

Mitään erityistä huomautettavaa lääkärisetä ei löytänyt. Minun piti kysyä kaikenlaista, mutta olin herran viehättävyydestä niin hämilläni, että tuli mieleen yksi ainoa kysymys. Nimittäin se, että näyttävätkö lapseni perhekalleuden lääkärin silmään normaalikokoisilta. Jotenkin olen sellaistakin miettinyt, kun mies joskus epähuomiossa jotain höpisi, että voisithan sinä vauva tuotakin ruveta kasvattelemaan. Koska nämä omat lapseni ovat käytännössä ainoat poikavauvat, jotka olen nähnyt näinkin yksityiskohtaisesti, niin minulla ei tietenkään ole mitään vertailupohjaa asiassa. Lääkäriä vähän nauratti, mutta hän totesi kuitenkin hyvin vakuuttavasti, että äidin ei tarvitse huolehtia, vehkeet eivät missään tapauksessa ole alimittaiset.

Äidin huolet ovat moninaiset. Epäilemättä lääkärit kuitenkin kuulevat omituisempiakin huolia. Luulisin? Toivottavasti omituiset huolet, joista oikeastaan tietää, että ne ovat ihan turhia, eivät ole vain minun yksinoikeuteni.

4 kommenttia:

  1. Käyriltä pääsee komeasti ylöspäin viimeistään tässä vaiheessa kun ipana ymmärtää sanan suklaa, nakki ja muut herkut. Isokiskokin on kivunnut sieltä jostain -25:stä jo lähelle viittätoista.

    Mun pitää keskustella mahdollisesti myös paikallisen lääkärikeskuksen komistusarmeijan kanssa Sällivauvan pilistä. Tai ehkä ensin terkkarin. Siinä (tai siis nahkaosassa..) on ilmeisesti niin pieni aukko, että jatkossa on luvassa ongelmia. Pääasia, että aina löytyy syy visiteerata empaattisten setien luona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista päänvaivaa se uloke voi aiheuttaakin jo tässä vaiheessa. :) Ootahan vaan, kun Sällivauva kasvaa, niin siitä tulee vielä pojan paras kaveri. Välillä tolle isommalle (ei sentään talouden isoimmalle) joutuu huomauttelemaan, että se ei putoa, vaikkei siitä pidäkään kiinni koko ajan.

      Poista
  2. Onneksi et ollut niin hämilläsi komeasta lääkäristä että oisit kysellyt näyttävätkö hänen perhekalleutensa normikokoisilta. Siin ois ollunna kärpäselle paikka katossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli ilmi että hällä on lapsia itellään. Et ainakin ne toimivat, vaikka koosta en luonnollisesti voi tällä perusteella antaa kummoistakaan arviota.

      Poista