30.8.2012

Show me yours and I'll show you mine

Tänään olimme leikkimässä Igen parhaan kaverin, samanikäisen tytön kotona. Me mutsit istuimme keittiössä (ja juotiin lasilliset skumppaa keskellä viikkoa, ha!), pikkuveljet touhusivat siinä vieressä ja kaksi kolmeveetä leikki lastenhuoneessa.

Huoneessa oli kovin hiljaista, ja menin kurkkaamaan, mitä herrasväki oikein touhuaa. Sielläpä nämä ipanat olivat huoneen nurkassa alushoususillaan. Ovelta kuulin herran sanovan, että "saanko mä nyt sitten ottaa kiinni sun pimpistä".

OOÄMGEE.

Menin lähemmäksi ja kysyin, oliko neiti koskenut herran sukukalleuksia. Näinhän siinä oli käynyt, sen hän myönsi täysin häpeilemättä. Ja silminnähden herra oli nauttinut tutkimusretkestä.

OOÄMGEE. Nytkö se jo alkaa?

Yritimme pysyä vakavana, vaikka oikeasti kyllä nauratti koko tilanne. Tyypit olivat tavallaan niin kovin viattomia, mutta kuitenkin vähän sillä mielin, että mahtaisko tämä kiehtova leikki olla kiellettyä. Totesimme, että jokaisen värkki on omaa aluetta, eikä sinne saa muut mennä koskemaan. Ei lapset eikä aikuiset. Ja sitten vaan huomio muihin juttuihin.

Illalla poika totesi, että mamma Ystävätyttö koski minun kikkeliä. Minä siihen, että no niinpä teki, mutta eikös olla puhuttu, että muiden vehkeitä ei saa mennä sorkkimaan. Poika siihen hyvin viattomasti, että "mutta kun minä tykkään kun se koskee sitä".

Apua. Kyllä en ollut ihan vielä tässä iässä odottanut moisia keskusteluita. Jotenkin luulin, että nämä tämänkaltaiset tarinat olivat edes vähän väritettyjä ja tapahtuivat ainakin vähän vanhemmille lapsille. Vaan olin ilmeisesti väärässä. Onneksi oltiin sentään kaverin kotona eikä missään julkisilla paikoilla! Siinä mielessä kiva, että lähestymme haalarikautta - se kun ainakin estää lääkärileikit leikkipuistossa.

15 kommenttia:

  1. Reps, valitettavasti ne lapset tosiaan on jo tuossa iässä erittäin kiinnostuneita vastakkaisen sukupuolen vehkeistä... :) Mutta kyllä se taitaa kouluikään mennessä laantua, kun lapsi oppii, että se on vähän sellainen salainen juttu.

    Mut hyvin sä vedit sen tilanteen, mä en ehkä olis pystynyt repeemättä asiaa hoitamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauratti kyllä aika lailla, mut yritin kikattaa kuvitteelliseen partaani. Kaikkeen sitä joutuu. :)

      Poista
  2. Voi pieniä :D Tavallaan tosi liikkistä mutta myös varmaan melkoisen hämmentävää vanhemman kannalta. Ihan luonnollistahan se on, että toisen värkki kiinnostaa, varsinkin kun se on erilainen kuin oma. Mutta toisaalta pitää myös oppia että kyseessä on yksityisasia, eikä omaakaan haaroväliä voi hiplata ihan missä vaan, vaikka se ei väärin olisikaan. Huh, mitenköhän sitä sitten itse osaa suhtautua tarpeeksi arvokkaasti mutta rennosti sitten kun oman lapsen kohdalla tulee nää jutut vastaan...

    Muistan muuten itsekin leikkineeni erilaisia värkin tutkimiseen liittyviä juttuja, tyttöpuolisen kaverin kanssa tosin ja oltiin varmaan jotain 6 v. Ihan viatontahan se oli, ja ihan umpihetero olen koko ikäni ollut, heh :) Jostain syystä serkkupojan kanssa ei asiaan perehdytty, vaikka paljon leikittiin lapsena yhdessä ja usein viipotettiin ilman vaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis kyllähän meillä on jo pidempään käyty keskusteluja siitä, kellä on minkäkinlainen värkki. Nyt vaan ihmettely siirtyi ihan konkreettiselle asteelle.
      Kuulemma muuten tämä vaihe on yleensä vahvimmillaan just 5-6-vuotiaana. Mä toivon, etta Igge on jotenkin varhaiskypsä, ettei homma enää tästä yltyisi...

      Poista
  3. Voi jee! Ei pitäis kurkkailla blogeja kesken työpäivän (mutta eihän tästä ankeasta maanantaipäivästä muuten selviä!), sillä repesin aivan täysin ja näin avokonttorissa se aiheutta "pienen" kysymystulvan. Nyt täällä muuten repeilee muutama muukin perheenäiti/isä... :D

    Mutta kiitos tästä varoituksesta, sillä olen huomannut meidänkin Pikkumiehen (2v 10kk) kummasti kiinnostuneen sukukalleuksistaan viime aikoina, kun päästiin vihdoin ja viimein eroon vaipoista. Itse olen tosin päättänyt ulkoistaa tämän asian suhteen eteen tulevat opetuskeskustelut suosiolla miehelleni, sillä terveystiedonopettajana hänellä taitaa olla vankempi tietopohja kuin minulla... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos vaan palautteesta :) Mäkin kuvittelin, että etenkin näin poikien kanssa tilanteet saisi hoitaa mies, mut eihän se tietenkään oo paikalla silloin kun tarvittaisiin!

      Poista
  4. Tsiis. Mä luulin, että tässä olisi vielä muutama vuosi ilman tätä aihepiiriä, mutta ei näköjään. Hienosti hoidettu tosin, oot mun idoli! Mua kiinnostaa, mitä sanoit Igelle, kun poika totesi kuitenkin tykkäävänsä koskettelusta? Valmistautuisin tilanteeseen, kun toi on edessä meilläkin (kai).

    Kaverin tyttö kommentoi ilahtuneena J:n vehkeitä hokemalla "sillä on pimppeli, se on poika" ja me molemmat äidit reagoitiin tooosi kypsästi repeämällä... Että tässä strategiassa olisi vielä kehittämisen varaa. Mun alkuperäinen suunnitelma selvitystyön jättämisestä lapsen faijalle ei välttämättä toimi, kun tuskin se on silloin(kaan) paikalla selittämässä pojalleen elämän tosiasioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis eka taas selvittelin hieman kurkkua ja yritin niellä naurua. Ja sitten mumisin jotain epäselvää, että no mutta silti toisten vehkeitä ei saa mennä ronkkimaan. Mitä siihen nyt oikein voi sanoa. Mies vaan ketale naureskeli viereisessä huoneessa mun hätätilalle.

      Joo ja sepä se, että kun oma huumorintaju on niin keskenkasvuinen, että väkisin meinaa kikatuttaa kaikki kikkelijutut. Siinähän sitten esität vastuullista aikuista.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. No mutta kiitos! Ja enjoy the ride vai miten se nyt oli... :)

      Poista
  6. Raisa Cacciatore on kirjoittanut mm. tästä aiheesta todella hyvin. Mielestäni hänen oppinsa ovat hyviä ja olen niitä käyttänytkin. Olen yrittänyt pitää pokkaa näiden aiheiden äärellä lapsen kanssa, koska lasta hämmentää enkä haluaisi liittää seksuaalisuuteen häpeäntunnetta. (Samalla opettaen, että seksuaalisuus on yksityisasia, eikä julkinen)

    Pikagoogletuksella löytyi esim. tämä
    http://www.vaestoliitto.fi/murkun_kanssa/tietoa/seksuaalisuus_ja_seurustelu/vanhempia_tarvitaan/seksuaalisuuden_portaat/uteliaisuus/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä! Mä oon luottanut vaistoon sekä mutsin asiantuntemukseen (se on KM ja LTO), mut onneks homma näyttää menneen oikeilla linjoilla. :)

      Poista
  7. Haha, mua rupes ihan kauheesti naurattaan tää :) Kohta mekin ollaan siellä. Pimpit ja silleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan on kiinnostavia vehkeitä nämä. Kuten herra tänään totesi: "Pylly on minun rakas hanuri."

      Niin. Olepa siinä sitten vastuullinen aikuinen, joka ei kikata joka kerta, kun kuulee sanan kikkeli. :)

      Poista
  8. Voi ooämgee tosiaan! :)

    VastaaPoista