20.10.2012

Jäsentymätöntä muutospaniikkia

Heipä hei! Hengissä ollaan, ja ihan hyvillä mielin kaikesta huolimatta, on vaan niin hirmuisesti mietittävää, että blogi jää taas kerran sivurooliin. Auto on vain peltiä ja täitkään eivät koskaan löytäneet meille asti, mutta miehen työkuvioista tulikin nyt aika nopealla aikataululla melkoinen yövalvottaja.

Kävi nimittäin niin, että mahdollisesti hänelle olisi tarjolla vastaava pesti firman toisessa toimipisteessä. Sehän olisi sikäli kiva juttu, että työt jatkuisivat, mutta kun tämä toinen toimipiste sijaitsee Oslossa. Joten olemme tässä nyt pohtineet, että olisimmeko valmiita muuttamaan.

Olen aina kuvitellut haluavani asua joskus jonkun aikaa jossain muualla kuin Suomessa. Norja olisi lähellä ja miehelle tuttu paikka, onhan hän puoliksi norjalainen ja omistaa esimerkiksi vain Norjan passin. Siellä on joitakin tuttuja. Kielipuolikin olisi varmaan aika helposti hanskattavissa ruotsin ansiosta. Ja sitä paitsi kuvittelen mielelläni olevani ihminen, joka pystyy tekemään spontaaneja ratkaisuja ja hyppäämään uuteen avoimin mielin. Viime aikojen iso kriisi on ollut nimenomaan tyyppiä MIKSI MEILLE EI KOSKAAN TAPAHDU MITÄÄN JÄNNÄÄ. Että nyt kun lapset on tehty ja avioliiton satamaan asteltu, niin tässäkö sitä vaan taaperretaan samaa rataa hamaan hautaan asti.

Näillä perusteilla luulisi, että olisin ihan innoissani mahdollisuudesta vaihtaa maisemaa ainakin vuodeksi tai pariksi. Mutta yllätys yllätys, kun muutto olisi mahdollisesti muutettavissa todellisuudeksi lähikuukausina, ensimmäisenä iskee paniikki ja alkaa oksettaa. Päässä risteilee holtittomasti sata ja tuhat isoa ja pientä kysymystä. Esimerkiksi: mitä ihmettä minä siellä tekisin? Opiskelisin joo, mutta yksin. Ei olisi juuri mitään sosiaalisia verkostoja, ja mistä ihmeestä niitä edes saisi, jos etäopiskelisi Helsinkiin. Kuka hoitaisi lapset? Tietysti Norjassakin epäilemättä on tarjolla päivähoitoa, mutta miten sopeutuisivat 3,5- ja 1,5-vuotiaat kotihoidokit vuotiaan vieraassa maassa päiväkotiin vieraalla kielellä? Miten kävisi kielen kehityksen? Miten äkkiä itse oppisin kielen? Tulisko kukaan käymään meillä? Millaista arki olisi? Mitä pitäisi tehdä asunnolle, mistä saataisiin uusi? Jatkaisinko opintovapaalla vai jättäytyisinkö suosiolla hoitovapaalle ainakin aluksi, etten "tuhlaisi" opintotukikuukausia kaikkeen muuttoon liittyvään sähläämiseen? Miksi se Oslo nyt tuntuu olevan niin kaukana, vaikka muuten se on ollut ihan lähellä? Mitäs sitten kun isovanhemmat eivät ole edes sen neljän tunnin automatkan päässä? Miten lapset reagoisivat? Mikä olisi heille parasta?

Olisi kyllä huomattavasti helpompaa tehdä päätös, jos ei olisi noita rakkaita riekkumakkaroita. Totta kai lapset sopeutuvat, mutta olisiko koko hommassa mitään järkeä? Millä perusteilla tätä edes kannattaisi miettiä?

Kuten huomaatte, koko dilemma on edelleen hyvin jäsentymätön. Apua. Pää leviää. Lähden syömään suklaata.

33 kommenttia:

  1. Kommentointi on monesti jäänyt oman kolmilapsisen pikkulapsiarjen jalkoihin mutta nyt on pakko kirjata yksi kannustushuuto matkaan! Olemme asuneet neljättä vuotta ulkomailla mieheni työn takia ja kaksi ensimmäistä syntyivätkin maailmalla. Noista vuosista jäi hirmu hyvät kokemukset! Verkostot löytyivät kansainvälisistä, ulkosuomalaisista ja paikallisistakin piireistä, lapset sopeutuivat hyvin ja oppivat kielen kuin pesusienet ja etäopinnot luonnistuivat maapallon toiselta puoleltakin. Kerron mielelläni lisää jos kaipaat näkökulmia! Toki myöhemmin olen huomannut, ettei paluu esim työmaailmaan ole ollut kivutonta... Järjestystä ajatusten sekamelskaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, kiitos! Kannustushuutoja mä kaipaankin, ja hyviä kokemuksia. Mullahan on periaatteessa mahdollisuus venyttää hommaa niin, että jään joksikin aikaa hoitovapaalle ja siitä sitten opintovapaalle, ts. mulla olis sitten vielä työpaikka odottamassa täällä, kun tullaan takas. Ainakin teoriassa... :)
      Yksi käytännön kysymys mulla ainakin tuli heti mieleen, nimittäin miten toi hoitovapaa-asia mahtaa mennä? Siis satutko tietämään, voinko saada kotihoidontukea, jos asutaan muualla?

      Poista
  2. Ei, et. Vaikka kuuluimme Suomen sosiaaliturvan piiriin mieheni ollessa lähetettynä työntekijänä ja minulllakin oli työpaikka kotimaassa olemassa. Kotihoidontuki oli rajattu pois sosiaaliturvasta, vaikka esim vanhempainrahat yms. kuuluivatkin. Hoitovapaaseen olin tietty oikeutettu. Oma työpaikka kotimaassa toi kyllä turvantunnetta menoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä mä vähän pelkäsinkin. Täällä sitä on tottunut ihan liian hyviin lapsiperhe-etuihin! :) Mut joo, nythän olis siinä mielessä tosi hyvä aika lähteä, että mun ei tarvis irtisanoutua. Ja sitähän me on aina haluttu. Mut melkoinen homma siinä kyllä olis järjestellä kaikki suunnitelmat uusiksi, vaikka kai sekin onnistuis. Voi kun joku sanois että näin teette, tässä teille elämä valmiina, senkun tuutte!

      Poista
  3. Täällä pohditaan ihan samaa juttua - mahdollista muuttoa Osloon! Meillä kyse on maksimissaan vuodesta ja muutto tapahtuisi minun työni vuoksi. Mieheni siis ottaisi töistään virkavapaata Oslon reissun ajaksi ja olisi koti-isänä 3-vuotiaan Pikkumiehemme kanssa. Paljon pyörittelen mielessäni osittain samoja asioita kuin sinäkin ja sitten on vielä yksi ISO mutta...

    Ostimme nimittäin reilu vuosi sitten unelmiemme omakotitalon, eikä aikomuksena todellakaan ole myydä sitä tuon reissun vuoksi. Enkä myöskään oikein lämpene ajatukselle talon vuokraamisesta vuoden ajaksi, siis meidän omassa kodissa asuisi joku ihan outo ihminen, ei yhtään hyvä. Joten yhtälö eläminen Norjassa, joka ei ole ihan halvin maa asua + kotimme ylläpito Suomessa (eihän sitä nyt voi ihan kylmänäkään koko vuotta pitää) + vain minun tulot miehen ollessa virkavapaalla = todella monta unetonta yötä asiaa vatvoessa, huoh.

    Meillä Oslon reissu ei ole vielä akuutti asia (toteutuu ehkä ensi kesästä alkaen), eikä toisaalta mikään pakkotilanne. Työni kyllä jatkuu kotimaassakin, mutta jos haluan edetä urallani ruohonjuuritasolta ylöspäin on Oslon reissulla suuri merkitys. Vuoden perheineen ulkomailla työskennelleet kollegat hehkuttavat "once in a lifetime" - kokemuksiaan, mutta ne kaikki ovatkin miehiä, eivätkä taatusti kykene pohtimaan asiaa yhtä syvällisesti kuin me naiset! ;)

    Mutta mielenkiinnolla jään seuraamaan mihin lopputulokseen päädytte! Ja ehkäpä saan pohdinnoistasi uusia näkökantoja myös omaan päätöksentekoonikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, aika hauska sattuma! Jos sinne päädytään ja te myös, niin sit tavataan jonkun oslolaisen leikkipuiston reunalla. Niin tai ehkä mä tapaisin sun miehen siellä jos sä oot töissä. :D

      Toi asuntoasia on yksi iso kysymys kyllä kans. Me laitettais varmaan tämä omamme vuokralle, mutta haluaisin kyllä jonkun tukikohdan Helsingistäkin. Toisaalta kyllä yksiönkin ylläpito maksaa melkoisesti, ja sillä rahalla asuu jo aika monta yötä Omenahotellissa...

      Meilläkin kyllä yksi iso tekijä on se, että mitä sieltä miehelle lopulta tarjotaan taloudellisesti, siis että riittääkö liksa hyvin asumiseen ja koko perheen ylläpitoon. Mut ollaan kyllä päätetty ainakin ottaa siitä selvää, lopullista päätöstä mietitään sitten, kun tiedetään ns. taloudelliset realiteetit!

      Poista
    2. Juu, mies tuli eilen kotiin työhönsä TODELLA kyllästyneenä ja kysyi ensimmäisenä, että milloin me lähdetään sinne Norjaan? Kaipaisi kuulemma vähän vaihtelua... Minä vastasin, että olen löytänyt hänelle jo naisseuraakin Oslon hiekkalaatikon reunalle. Miehen ilme oli kyllä näkemisen arvoinen! ;D

      Poista
  4. Hei ja terkut Norjasta (ei kylläkään Oslosta)! En nyt ala hehkuttamaan estottomasti, koska kyllähän tuollaisessa asiassa on niin monta puolta. Mutta ihan hyvin olen täällä jo muutamia vuosia viihtynyt - tosin elämäntilanne on hiukan eri, ja asun täällä vakituisesti/toistaiseksi. Käsittääkseni Norjassa saa kotihoidontukea lapsen ollessa alle 2-vuotias, mutta se ehkä riippuu siitä, minkä maan sosiaaliturvaan kuuluisitte. Multakin saa kysellä, jos on jotain mikä askarruttaa - vastaan parhaani mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heihei! Mä otinkin tuosta kotihoidontuesta selvää, ja ilmeisesti tosiaan saisin jotain kotihoidontukea vastaavaa rahaa, kunnes pikkuveli täyttää kaksi. Ilmeisesti kuuluttais Norjan sosiaaliturvaan, jos asutaan yli vuosi ja mies ei oo siellä lähetettynä työntekijänä vaan ihan töissä. Ja ehkä kuuluttais muutenkin, koska mies on kuitenkin Norjan kansalainen ja lapsillekin on tarkoitus hankkia kaksoiskansalaisuus.
      Jos me sinne päädytään, niin kysymyksiä epäilemättä riittää, stay tuned. :)

      Poista
    2. Tässä yksi blogi jota seuraan:
      http://norjalainenpaivakirja.blogspot.no/

      Poista
    3. Taisin tuonne päätyäkin googletellessani, mut pitää tutustua tarkemmin! Kiitos!

      Poista
  5. Me lähdimme viime keväänä Keski-Eurooppaan miehen töiden mukana. Meidän kuopus on 2-vuotias ja mulle maksetaan kyllä kotihoidon tukea ihan Suomesta. Siihen päälle olen saanut myös paikallista rahaa, koska täällä tuet ovat ainakin alle 2-vuotiaalle parempia kuin Suomessa (lapsilisä ja siihen kotona hoidetun korotus lisäksi). Kuopus on vielä kotihoidossa mutta esikoinen aloitti nyt vajaa viisivuotiaana kindergartenin täällä.

    Rankinta ulkomailla asumisessa mielestäni on turvaverkon puuttuminen. Seuraa olemme löytäneet hyvin, lähinnä muista ulkosuomalaisista, ja arkipäivän sosiaalinen elämämme onkin vilkkaampaa kuin Suomessa.

    Me lähdimme tänne, koska tämä on hyvä juttu miehen uran kannalta ja koska mä halusin vaihtelua kotiäidin arkeen. Palaamme Suomeen vajaan kahden vuoden kuluttua, kun esikoinen aloittaa koulun. Välillä kyllä tuntuu, ettei meitä vedä Suomeen takaisin kuin sukulaiset ja mun kohtalaisen Suomi-spesifi koulutus.

    Tsemppiä päätöksentekoon!

    :) nonni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turvaverkkoasia kieltämättä mietityttää. Tosin ei se meillä täälläkään sukulaisten taholta mikään huima ole, mutta toki tuttuja on enemmän. Ja vaikka mullakin on yks ihan hyvä ystävä siellä, niin eihän sitä silti voi vaan yhteen ihmiseen ripustautua. Mut ehkäpä rahalla saa ja hevosella pääsee... :)

      Mulla on kans sama ongelma, että duuni on aika Suomi-painotteista. Viestinnässä kun kielellä on niin iso rooli. Lisäksi täytyy sanoa, että kuulemani ja netistä lukemani mukaan Norjaa ei suoranaisesti tunneta maana, jossa ulkomaalaisen on helppo työllistyä, jos ei sitten satu olemaan sairaanhoitaja.

      Poista
  6. Huihai ja wau! Siis varmasti on tosi ristiriitaiset fiilikset. Kyllä mun tekee silti mieli vaan paukuttaa, että ehdottomasti rohkeasti matkaan vaan. Nythän sinne voitte tosiaan lähteä, kun ipanat on tuon ikäisiä. Kotiarki on kotiarkea sielläkin ja sullahan on jo kohta sosiaalinen verkosto kasassa, kun tässä ketjussa tuntui jo olevaan enemmänkin Norjaan matkaajia. Sit bondaat puistoissa entistä ahkerammin ja joka jumalan kylässä nyt on joku ulkosuomalaisten kommuuni, taatusti myös Oslossa.

    Meillä on monet tutut ollut juuri pikkulapsivaiheessa ulkomailla ja kaikki on pitänyt sitä ehdottoman hyvänä aikana. Erityisesti perheen kannalta. Yhteistä aikaa on usein enemmän kuin kotimaan arjessa, toisaalta uudessa ympäristössä tulee tehtyä myös paljon minireissuja jne. Eikä niiden ipanoiden kieli nyt vuodessa mihinkään huku, kun kotonahan te olette ja puhutte kuten nytkin (oliko vähän holhoava kommentti..). Niin ja skypessä roikkuminenhan on varsinkin lapsista tosi hauskaa..

    Sä voit aina opiskella virtuaalisesti, tsekkaa vaihtomahdollisuudet tai soluttauminen paikallisiin yliopistoihin jne.

    Meillä on ollut sama kuvio viritteillä miehen tutkimushommien vuoksi pitkään, mutta vanhenevat isovanhemmat on se syy, joka pitää kytkimen kurissa. Osoite olisi järkevimmin Ameriikka ja sieltä ei niin vaan piipahdella tänne. HOmma onkin realisoitumassa Tukholmaan, mutta kas kummaa, se ei innosta mua ollenkaan. Voisi siis olla, että jäisin ipanoiden kanssa kotiin.

    Että tsemppiä vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokihan mä oon jo käynyt lukemassa jotain Oslon Suomi-seuran sivuja. :) Ja siis mulla on yks ystävä siellä, jolla on 2-vuotias poika ja toinen tulossa joulukuussa, joten olis siellä jotain seuraa ainakin. Mut jotenkin toivois, että seuraa olis muistakin kuin kotiäideistä, tai siis että mun ei tarvis ryhtyä ihan vaan täyspäiväiseksi kotiäidiksi itse. Tokihan mä voin sitä gradua kirjoittaa, mut se ei oo kovin sosiaalista puuhaa missään päin maailmaa... Eli jotain omia kuvioita pitäis keksiä, ainakin joku kielikurssi maahanmuuttajille. :)

      Ja siis kieliasiassa mietin vaan tota miesparkaa, jolla on norjat ja ruotsit suloisesti sekaisin, kun äiti puhui ensin mainittua, isä toista ja asuinpaikkana on ollut sekä Suomi että Norja. Tosin en tiedä että onko siitä "kiittäminen" enemmän steinerkoulua, jossa ei juurikaan kielioppiin panostettu. Mutta totta on, että onhan noi vielä niin pieniä, että tuskin ne kielet lopullisesti menee sekaisin.
      Ei sille miehelle löytyis mitään tutkimushommia Oslossa...? :)

      Poista
  7. Komppaan Mama M:ää, eli matkaan vaan!

    Mä olin aikoinani aupairina Englannissa suomalaisessa perheessä ja voin kertoa, että ystävyyssuhteita ja tuttavia siellä oli enemmän kuin tarpeeksi- siis niin suomalaisia että ulkolaisia. Jotenkin ne oli vielä tosi aktiivisia, yhdessä juhlittiin vaput, juhannukset ja itsenäisyyspäivät.

    Mitä kielen oppimiseen tulee niin ainahan se on itsellekin vaan hyödyksi, voit ensi syksynä sitten ilmoittautua suoraan norjan kielen perusteisiin ja lyödä ällikällä kaikki sun taidoilla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä kyllä olen monta kertaa miettinyt, että haluaisin sen norjankin hanskata, kun miehen puoli sukua on kuitenkin norjalaisia ja jotenkin niitä on muutenkin siunaantunut lähipiiriin. Periaatteessa oon kyllä itsekin sitä mieltä, että totta kai pitäis lähteä. Mut käytännön asiat vaan arveluttaa. Voi kun joku vaan järjestäis kaiken meidän puolesta, sanois että tässä on asunto ja me pakataan kamat ja vuokrataan Helsingin-koti ja tuossa on lapsille hoitaja ja tuossa teille sosiaalinen verkosto, tadaa! :)

      Poista
  8. Komppaan myös edellisiä seuran löytymisestä. Olen itse asunut melkein kymmenen vuotta ulkomailla, eikä mulla ollut täällä yhtään suomalaista kaveria. (En kyllä kauheasti kaivannutkaan kun työn ja miehen avulla syntyi ystäväverkko). Sitten syntyi lapsi ja mentiin Merimieskirkolle muskariin, johan niitä muita suomalaisäitejä löytyi! Varmasti myös Norjassa/Oslossa on joku suomalaisyhteisö ja lasten kautta on ainakin helppo tutustua, uskon että myös paikallisiin.

    Täytyy vielä sanoa varsinaisesti tähän kuulumattomasta aiheesta, että sulla on aivan ihana blogi, jota olen lukenut jo pidemmän aikaa, vaikken ole kommentoinutkaan tähän mennessä. Ensin luin blogia omasta lapsesta haaveillen, nyt siis äitinä. Kovasti kiinnostaa muuten kaikki jutut kaksikielisyydestä - ja myös sisäkenkäilystä ;) (itselläni myös jokseenkin sisäkenkäilevät appivanhemmat)
    - Tuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos sulle, sisäkenkäkohtalotoveri! :) Kaksikielisyydestä on kyllä ollut mielessä kirjoittaa ihan oma postauksensa, hyvä kun muistutit.

      Ihannetilanteessa olis sekä paikallisia tuttuja että suomalaisia, erityisesti että lapset kuulis suomea. Niin paljon kuin ruotsista tykkäänkin, mulle on myös tosi tärkeää, että lapset oppii suomen kunnolla ja arvostavat molempia kieliä yhtä paljon. Mut ihan yhtä lailla olis hauskaa, jos heille jäisi joku muistijälki norjasta ja Norjasta, kun he kuitenkin ovat neljäsosanorskeja itsekin.

      Poista
  9. Täytyy nyt minunkin aloittaa kommentointi, ilolla olen blogiasi lukenut.

    Me olemme asuneet Keski-Euroopassa nyt reilut kaksi vuotta. Esikoinen oli 2 kk kun tänne tulimme, nuorimmainen syntyi täällä. Kuulumme Suomen sosiaaliturvan piiriin ja saan kaikki normaalit tuet. Vain yksityisen hoidon tuki on rajattu pois. Eli lapsilisät, äitiysrahat ja kotihoidon tuki tulevat ihan normaalisti. Lääkärit yms (lasten ja omat) hoituvat eurooppalaisella sairaanhoitokortilla. Tämä siis jos pysytte Suomen sosiaaliturvan piirissä. Ensimmäisenä vuotena sosiaaliturva pysyy automaattisesti, jos jäätte pidemmäksi aikaa, riippuu se "statuksestanne". Mieheni on apurahatutkija eli ei saa varsinaista palkkaa täältä, sen takia me olemme pysyneet suomalaisessa systeemissä. Kannattaa ottaa yhteyttä kelan ulkomaan yksikköön. Me ainakin olemme saaneet sieltä aivan mahtavaa palvelua.

    Kannustan kyllä lähtemään. Tämä on niitä kokemuksia joita ei muuten saa. Ja lasten avulla saa niitä sosiaalisia kontakteja helposti. Reippaasti vaan mukaan jokaiseen leikki- tms. ryhmään.

    Tsemppiä pohdintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, että aihe innostaa kommentoimaan teitä uusia "tuttavuuksiakin"! Joo, luinkin Kelan sivuilta tuosta sosiaaliturva-asiasta. Norjahan ei ole EU-maa, mutta ilmeisesti Pohjoismailla on joku sopimus, jonka ansiosta sotu-asiat hoituu samalla periaatteella kuin EU:n sisällä.
      Kiitos kovasti kokemuksesi jakamisesta, just tällaisia juttuja kaipaan kuulla!

      Poista
  10. Niin hän sitä monesti kuulee, että jos on mahdollisuus lähteä ulkomaille joksikin aikaa, niin kannattaa lähteä. Jos ette nyt uskalla lähteä, saatat miettiä menetettyä mahdollisuutta koko loppuelämän. Aina pääsee takaisin , ulkomaille ehkä vaan kerran. Ja Norja ei ole kovin kaukana, terveyspalvelut toimii, kulttuuri on lähellä omaa jne. Matkaan vaan ja kokemusta rikkaampana sitten joskus takaisin! Nyt on vielä helppo lähteä, kun lapset eivät ole koulussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, juuri noin mä oon aina ajatellut, mutta kummasti sitä alkaa vatvomaan kaikenlaista, kun alkaa näyttää siltä, että homma oikeasti voisi realisoitua omassa elämässä. :) Mutta kaikki nämä rohkaisevat kommentit kyllä ovat avuksi siinäkin mielessä, että ne muistuttavat siitä, mitä mieltä olen asiasta aikaisemmin ollut, kiitos!

      Poista
  11. Minäkin kannustan tarttumaan tilaisuuteen! Käytännön järjestelyt on tietty rasittavia ja kuluttaa jonkin verran hermoja mutta minkäs teet. Meidän perhe asui pari vuotta Keski-Euroopassa, kun olin ala-asteikäinen. Se on ehdottomasti yksi parhaita asioita, mitä elämässäni on tapahtunut. Sain vankan kielitaidon ja kokemuksia toisesta kulttuurista, vaikka lasten kesken kulttuurierot ei kyllä ole niin selkeitä kuin aikuisten maailmassa. Olin kielen suhteen täysi ummikko, olin vasta tokaluokkalainen enkä ollut koskaan vieraita kieliä opiskellut. Mutta niin vaan parissa kuukaudessa opimme siskoni kanssa kielen sujuvasti, kun olimme paikallisessa koulussa ja hengasimme koulun jälkeen naapuruston lasten kanssa (kommunikaatio sujui aluksi lähinnä elekielellä ja vanhemmat tulkkasi mitä kaverit kysyivät kun tulivat ovelle hakemaan meitä leikkimään).

    Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että lapset kyllä sopeutuu ja osaavat arvostaa uusia kokemuksia, kunhan aikuiset ovat tukena ja kannustamassa. Nuorin siskoni oli muuton aikaan 2-vuotias, ja muistelen että äitini kävi hänen kanssaan päivisin jossain kerhossa, jossa oli ohjattua toimintaa äideille ja taaperoille. Perheen pienimmäiseen ei kielitaito samalla lailla tarttunut kuin meihin koululaisiin, ja kenelläkään meistä ei äidinkieli kärsinyt yhtään.

    Mars matkaan vaan siis! :) Sosiaalinen verkosto kyllä löytyy ja teillähän on jo valmiiksi tuttuja paikan päällä ja side tuohon maahan joten ei ihan tyhjän päälle tarvitse lähteä. Ja Norja on sen verran lähellä, että reissaaminen Suomeen tai vierailut sinne on suht helppo toteuttaa. Meidän rapussa asuu eräs ulkomaalainen pariskunta pienen lapsensa kanssa (mies on töissä täällä), ja he sanoivat että näkevät itse asiassa vanhempiaan ja ystäviään useammin nyt ulkomailla asuessaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norja on kyllä lähellä, jopa niin, että pyöriteltiin sellaistakin ajatusta, että pitäiskö sittenkin suunnata jonnekin kauemmas. Mutta toisaalta vanhenevat vanhemmat (etenkin miehen) ja myös se, että luvassa ei ole mitään ajallisesti määriteltyä komennusta vaan työpaikka pitäisi etsiä itse, puhuvat kyllä sen puolesta, että katsotaan tuo Norja-kortti mutta ei jätetä hakematta paikkoja täältäkään. Saa nähdä kuinka käy, nyt tuntuu, että pääasia että jostain löytyis töitä!

      Poista
  12. Minäkin sanon että JOO :D Aina voi tulla takaisin, asunnon voi vuokrata eteenpäin ja aina asiat jotenkin kummalla tavalla järjestyy oikein päin. Oslosta lentää Suomeen alle 2 h, se on lähellä. Ja on Norwegian <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin arvasin et sanoisit noin. :) Ja joo, Norwegian ilmaisine wifeineen todellakin <3! Kyllä siellä öljyn ihmemaassa vaan halpisyhtiötkin on hienompia kuin täällä meillä.

      Poista
  13. Et kyllä lähde ennen kun on nähty.

    VastaaPoista
  14. Jännää jännää! Tuohon verkostohommaan sen verran, että sähän oot sosiaalisesti niin taitava että löydät ihan varmasti sieltä kavereita. Tunnen muutamia ulkosuomalaisia äitejä ja he ovat löytäneet muita äitejä esim just muskareista etc ja tosi läheisiäkin ihmissuhteita. Ja onhan Norja Pohjoismaa ja ihan lähellä.

    Mut jos lähdette niin kyllä tulee ikävä! Onneksi on Facebookin chatti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut mua laiskottaa, mulla on niin kiva verkosto (including sinä ja te) täällä että välillä tuntuu, että jaksaako sitä enää tutustua uusiin ihmisiin. Ja just nyt on niin mukava tasapaino kotiäiteilyn ja opintohommien välillä. Mut sit taas toisaalta, chatti toimii ja Norwegian lentää ja olishan se kiva käydä vähän muuallakin.
      No, toistaiseksi tää on vielä tällaista periaatteellista pohdintaa. Voihan olla, että esim. taloudelliset realiteetit estää meidän etabloitumisen ainakin tähän ko. postiin. Mut sellainen periaatepäätös me on tehty, että otetaan nyt asiasta ainakin selvää!

      Poista
  15. Samoilla linjoilla edellisten kommentoijien kanssa. =)
    Tuli tuosta Norjasta vaan mieleen eräs vitsi...

    - Miksi norjalaisilla on niin hauskaa? Koska niitä on niin paljon.
    - Miksi norjalaisia on niin paljon? Koska niillä on niin hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa :D täytyypä kertoa tolle puolinorskille, joka asuu meillä!

      Poista