21.4.2013

Suorituspaineita

Niin. Tuntuu että KAIKKI muut tekee sitä koko ajan. Monta kertaa viikossa. Miten ne jaksavat innostua, ihmettelen minä. Ja miten niillä riittää aikaa ja energiaa?

Tuntuu, että omassa elämässä ei meinaa olla tilaa sille, vaikka tekisi mielikin. Mies on poissa, lapset valvottavat, väsyttää, on pakko priorisoida. Vaikka kuinka lupaa itselleen, että tästä ei tingitä, niin jotenkin se vaan tahtoo jäädä.

Muilla kyllä tuntuu virtaa riittävän. Kai niillä on sitten jo enemmän kevättä rinnassa. Yksi jos toinenkin mainitsee ainakin rivien välissä, miten homma on alkanut sujua. Ja sitä myötä siihen haluaa sitten panostaakin enemmän.

Täällä se tahtoo aina jäädä yhteen satunnaiseen kertaan silloin tällöin. Oikeastaan monesti jälkeenpäin kyllä miettii, että miksi se tauko taas pääsi livahtamaan niin pitkäksi.  Mutta sitten tulee taas työmatkoja, sairasteluja, hurlumhei-öitä ja milloin mitäkin.

Toisaalta olen kyllä taipuvainen uskomaan, että kyse ei ole niinkään ajasta kuin siitä, että ei vaan huvita. Sen myöntäminen on vähän noloa, kun välillä tuntuu, että ihan kaikki muut ovat asiasta niin tohkeissaan. Useimmiten se vaan on niin järkyttävän tylsää. Tulee vilkuiltua kelloa ja mietittyä, että eikö tämä nyt voisi olla ohi jo. Että eiköhän tämä nyt jo riitä, haluan suihkuun ja nukkumaan.

Kuulemma pitäisi vaan tehdä sitä säännöllisesti, vaikka ei huvittaisikaan. Saisi niin sanotusti vaihteen päälle. Olen yrittänyt kyllä. Tehnyt lupauksia, puhunut asiasta, hankkinut jopa uusia välineitä herättääkseni jonkinlaisen kipinän. Toistaiseksi turhaan. Jotenkin se vaan on niin puuduttavaa, saman toistamista kerrasta toiseen. Ja sitten taas ei kuitenkaan niin fyysisesti huomaamatonta, että tylsyys muuttuisi meditatiiviseksi.

En millään haluaisi myöntää, että se homma ei vaan ole mua varten. Varmaan pitäisi vaan unohtaa kaikki jutut suoritusten lukumääristä ja kestoista ja tehdä tai olla tekemättä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Ehkä vielä joskus löydän itsestäni aidon halun ja sanatkin tulevat kuin itsestään: kulta, mä lähden nyt juoksemaan.

(Enkö oo aivan kuolettavan hauska? Mutta oikeasti haluaisin olla ihminen, joka tykkää juosta. Haaveilen edelleen siitä, että joskus tapahtuu joku mystinen klik, jonka ansiosta se alkaa tuntua edes siedettävältä. Juokseminen olisi niin kätevää: ei aikatauluja, ei parin tunnin salireissuja, ei liikaa säätämistä. Mut kun ei. Huonoon huumoriin sen sijaan riittää kyllä aikaa ja innostusta.)

24 kommenttia:

  1. Mulla on ollut juurikin tuo sama tunne liittyen joogaan. Oon ollut niin juntti, kun en oo ymmärtänyt enkä ehtinyt mennä mutkalle.

    Sä olet jo toinen "lähibloggari" joka avautuu aiheesta. Aika jännä oikeastaan, että viattoman kiva aihe aiheuttaa näitä reaktioita. Enkä tarkoita nyt vaan tätä tiettyä juoksevaa ryhmää vaan just juoksua yleensä, koska nythän se lenkkarikansa kaikkinensa on vallannut kadut.

    No, on rohkeampaa tunnustaa, ettei yhtään nappaa kuin hammasta purren painua baanalle kun muutkin menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rakastan pilatesta ja oon säännöllisesti koukussa myös joogaan. Toisaalta tykkään kovasti myös spinningistä jonka rinnastan jollain tavalla just juoksemiseen, kun kumpikin on hikistä ja melko monotonista. Mut lenkkeilyn flow on vaan jäänyt multa kokematta.

      Tän tekstin ei todellakaan ollut tarkoitus olla mikään avautuminen tai "reaktio"! Kunhan nyt taivastelin ihan itseäni, että mikähän siinä on, kun juokseminen vaan tuntuu aina yhtä tylsältä. Ei mua ärsytä se, että muut juoksee, vaikka joskus vähän harmittaa se, että se ei tunnu omalta jutulta. Kun se oikeesti olis niin kovin kätevää.

      Toki juokseminen on kovasti in nyt, enkä sinänsä ihmettele, jos se herättää jotain happamiakin (sanoi kettu jne.) kommentteja. Eikös kaikki pinnalla olevat ilmiöt tee niin?

      Poista
    2. Mä en tulkinnutkaan tätä "avautumisena" enkä muidenkaan pohdintoja. Vaan ihan just niin, että miten ne monet pinnalla olevat ilmiöt just herättää kommentteja. Ja miteen moneen buumiin ei kuitenkaan reagoi mitenkään.

      Mikään ei oo hapanta kenelläkään, koska on kevät ja tuolla auringossa voi tehdä mitä vaan. Kuten mennä hoitamaan kuumeista pientä poikaa.

      Poista
    3. No hyvä, mä vähän hämmennyin että voiko sen (tekstin) niinkin tulkita. Voi pientä poikaa, paranemista sinne!

      Poista
  2. He. Itsehän annoin itselleni kaksi vaihtoehtoa: pidät juoksemisesta tai itket ja pidät juoksemisesta. Riippuu vähän päivästä, kumman valitsen.

    Onhan se tylsää. Haluaisin tässäkin kohottaa opettavaisen sormen ja lausua "äänikirja", mutta ehkä nekään ei ole kaikkien juttu. Eikä juokseminenkaan taida olla. En keksi mitään, mikä olisi kaikkien juttu. Paitsi ehkä hengittäminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka jossain muodossa! Se on ihanaa ja kaikkien juttu.. Onhan?

      Poista
    2. Ei, monet anorektikot vihaa sitä.

      Ja sitten jos olis vaikka hajuaisti mennyt, silloin saattaisi syödä vain hengissä pysyäkseen.

      Poista
    3. Kyllä, mäkin harrastan hengittämistä. Kiva harrastus, ja heti jää kyllä koukkuun, tulee ihan paha olo jos koettaa lopettaa.

      Poista
    4. :D Mut kuulkaa kyllä hengittämistäkin tavallaan voi harrastaa, esim. osana sitä pilatesta!

      Poista
  3. Hah, sä olet kuolettavan hauska! Oikeesti.
    Ja ihanaa, jos edes joku ei koko ajan juokse. Vaikka eihän se muiden juokseminen ole itseltä pois (ja blaablaablaa), mutta silti olen masennellut sitä kun en pysty juosta. Ennen (aika monta vuotta sitten) olin koukussa juoksemiseen. Nykyään yritän panostaa pilatekseen, vaikka eihän siitä tule yhtään sama fiilis kuin juoksemisesta. Mutta koeta sinä nauttia! Ja kaikki muutkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiku pilateksesta just tulee se flow! Ei huomaa, että aika kuluu. Jos tykkää hikoilla (as I do, sellainen kunnolla valuva hiki on mulle yks isoimpia tekijöitä spinningin viehätyksessä) niin kannattaa mennä hot pilatekseen. Siinä saa vielä kaupan päälle sen katharttisen hikoilukokemuksen!

      Poista
  4. Joo ei, mä en kyllä juokse. En ole ikinä siitä tykännyt, ja ihmettelisin, jos tämän elämän puolella vielä rupeaisin juoksemaan. Toi äänikirja vois olla ainoa, mikä sais mut liikkeelle, mutta sitten pitäisi olla joku laite, jolla sitä kuuntelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä juoksin viikko sitten ehkä vajaat pari kilsaa mun kävelylenkistä. VMP, sanois eräskin ulkoministeri (paitsi että se taitaa kyllä olla intohimoinen juoksija). Mä mietin, että eikö se läähätys ja heiluminen häiritse kirjakokemusta? Mä kuuntelen musiikkia kännykän nettiradiolla jos on pakko lenkkeillä.

      Poista
  5. Minusta kun sitä pitää tehdä vaan jos tekee mieli. Onhan noita muitakin tapoja, kuntoilla.
    Seinfeldista lainaan taas "I choose not to run.".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika koomista (sic) muuten sekin, että toi kommentti tulee ihmiseltä, jolla on jatkuvasti jalassaan lenkkarit. :D

      Poista
  6. Ehhehe, nerokasta! :) Tuossa uusia välineitä -kohdassa aloin ihan tosissaan miettiä, että huu, nyt tulee rajua kamaa. Mun mielestä juokseminen ei ole aina kivaa eikä siitä tule joka kerralla mitään flow-tilaa edes silloin, kun sitä on tehnyt pitkään ja säännöllisesti. Päivästä kiinni, kuten harrasteet yleensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin spoilata jutun tänään, mut onneks sit en tullutkaan maininneeksi mitään, ettei mennyt vitsi pilalle ;)

      Poista
  7. Mitäköös vikaa mun päässä, mutta tajusin heti ekasta lauseesta, mistä kirjoitat. Mä oon viimeisilläni raskaana, joten kaikki, siis ihan kaikki mm mummot rollaattoreineen, menee musta ohi. Toisella kierroksella se lähinnä naurattaa, mutta odottelen jo sitä aikaa, kun pääsen taas aidoisti kuntoilemaan. Juosta en silti aio. Vaikka se olis kuinka näppärä kuntoilu keino, niin en silti ole koskaan siitä pitänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, mies nauraa edelleen sitä kun esikoista odottaessa "kiihdytin" suoralla ohi jostain rollaattorimummelista. Se siis seurasi hommaa autosta, kun odotti mua neuvolasta. Ei kuulemma suoranaisesti päätä huimannut se vauhti.

      Ja siis ei sulla päässä vikaa ole, great minds vaan think alike! :)

      Poista
  8. No eniten ehkä v*tuttaa, kun on tullut joskus juostua kaksi puolimaratonia, mut sit äitiydyin ja kilsakin tekee tuskaa. Ei kauheesti motivoi liikkua kun muistaa vaan miten joskus muinoin kirmaili (joo niin varmaan, aika kultaa muistot) menemään tosta vaan kilometritolkulla.

    Mut en mäkään silti ole mikään hirveä juoksufani koskaan ollut. Kunhan olen ilmoittautunut noille puolikkaille, jotta tulee sitten kanssa juostua, ettei ihan laiskistu. Nyttemmin olen joutunut toteamaan, että jos mulla on aikaa harrastaa liikuntaa, niin sen olisi parempi olla jotain lihaskuntoa kohottavaa, koska mun _kaikki_ lihakset ovat kadonneet ja järkytyksekseni myös pakaralihakseni. (Siis mikä toi muodoton roikkuva tsydeemi on mun takapuolen kohdalla?!). Tsiisös, tätäkö ne raskaudet ja imetykset teettää. Näin toisen lapsen jälkeen ei näköjään autakaan, että laihduttaa raskauskilot veks.

    Mä olen kyllä sitten sillä tavalla outo, että tykkään tosi paljon sellaisesta perus-aerobicista: nopeatempoista musiikkia, paljon hyppelyä ja sinne sekaan lihaskuntoliikkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon miettinyt kans, että jollekin tollaiselle perusjumppatunnille vois olla ihan hauska mennä! Olen jumittanut vuosia pilates-pace-spinning-linjalla (ja joukkoon on mahtunut siis pitkiä taukoja ihan kaikesta) ja olis kiva keksiä jotain uuttakin tekemistä. Kahvakuula kiinnostais, mutta pelkään kamalasti, että heitän sen kuulan vahingossa peiliin tai kanssajumppaajaan. :)

      Poista