17.7.2013

Vinkulista

Päähän on kertynyt hemmetisti maristavaa, vaikka ei oo edes pms. Pari päivää on ärsyttänyt ihan kaikki, esimerkiksi seuraavat asiat:

- The Tall Ships Races tai oikeastaan sen sivuvaikutukset. Joo on hauskaa, kun on tapahtumaa, mutta periaatteesta meinaa ärsyttää, kun festarit on ikkunan alla, lähikauppa on täynnä merimiehiä (ne on ihan lapsia eikä edes kovin komeita), kaupasta on kaikki loppu, laivat huutaa yöllä ja ampuu kanuunoilla ja herättää lapset, parkkipaikat on siirretty jonnekin reilun kilsan päähän (sekään ei haittaisi, jos ei olisi kannettavana kahta lasta ja sataa kiloa tavaraa, kuten mökiltä palatessamme) ja vingunvongun. Ja miksi tossa Races-sanassakin on se ässä lopussa, häh? (No okei, on kyllä kivakin, kun ihan kulmilla on valtaisasti ohjelmaa, esimerkiksi päivittäin nukketeatteria ja lastenkonsertteja Koffarissa. Tulkaa ihmeessä!) Eniten ärsyttää, ettei saa sanoa, että festarimeiningin lieveilmiöt ärsyttää, koska pitää olla kiitollinen, kun tapahtuu jotain. Olen periaatteessa kaiken häppeningin puolella, mutta antakaa ihmisen pikkuisen rypistellä otsaansa, kele.

- Kaksi viikkoa yksin kotona viettänyt mies, joka ei ole a) pessyt yhtään koneellista pyykkiä, joten viiden reissunjälkeisen koneellisen lisäksi pääsin pyykkäämään myös kaikki hikiset urheiluvaatteet ja muun roippeen, b) ehtinyt imuroimaan tai muuten siivoamaan poikien synttärijuhlien jäljiltä, joten pääsin ensimmäisenä siivoamaan kaksi ja puoli viikkoa vanhoja kakunmuruja ja popcorneja lattioilta eikä c) tajunnut viedä pois juhlista jääneitä kukkia, minkä seurauksena keittiöön on pesiytynyt sinnikäs ja runsaslukuinen (banaani?)kärpäsyhteisö.

- Kakarat, jotka tuntuvat vinkuvan vuoronperään IHAN KOKO AJAN. En saa puhua puhelimessa, käydä vessassa tai tehdä mitään muutakaan ilman, että jompikumpi tulee kiskomaan lahkeesta ja möykkäämään jotain älytöntä. Ne on ihania, mutta miks niiden pitää olla niin ärsyttäviä välillä? Haluaisin lomalle koko perheen kanssa, siellä vaan ihanasti yhdessä kirmailtaisiin ja joku muu siivoaisi jäljet. Mieskin olisi koko ajan mukana eikä tarvitsisi yksin yrittää täyttää lasten ilmeisen loppumatonta huomiontarvetta.


- Ruokakauppalaskut, miten helvetti voi aina pyörähtää se viiskymppiä vaikka ei edes mitään oikein ostaisi?

- DHL. Ei voi ymmärtää, miten yhden paketin toimittaminen voi olla niin vaikeaa ja vaatia sata soittoa. Ei luulis olevan ihan ilmaista niillekään ajella yhtä pakettia edestakaisin montaa kertaa, kun sovitut toimitusajat eivät pidä. Hiukan harmitti istua neljä tuntia odottelemassa pakettia, jota ei koskaan tule. Joillekin kuskeille jopa summerin soittaminen on ilmeisesti liian vaativa tehtävä.

- Huono omatunto, kun en saa isoveljen nelivuotispostausta tehtyä. Huono omatunto, kun en jaksa iltaisin kirjoittaa gradua. Huono omatunto, kun en muista vastailla tekstiviesteihin, meileihin ja soittaa takaisin, vaikka olen luvannut. Huono omatunto, kun pinna on kireällä ja karjun lapsille ja hermoromahtelen miehelle. (Vaikka välillä ne kaikki kolme kyllä ansaitsee sen.)

Siinäpä niitä muutamia mainitakseni. Kylläpä helpotti. Enää pitäisi jaksaa suunnitella ja tehdä viikonlopun safkat valmiiksi, printata lentoliput, etsiä passit ja pakata nesteet alle 50 ml:n purkeissa läpinäkyvään pussiin. Sillä perjantaiaamuna kukonlaulun aikaan kutsuu Pariisi ja lauantaina Burgundi ja ystävän hääkemut! Ja me lennetään sinne tuon ärsyttä ihanan miehen kans ihan vaan aikuisseurassa! Kaksi yötä muilla mailla! Hah!

Että nyt loppu vinkuminen. C'est fini, tai jotain sinne päin. Kyllä ei aikaan tullut eximia ranskasta ihan turhaan, hohhoijaa. Mutta au revoir nyt kuitenkin!

(Ja nyt jo ärsyttää kaikki vinkuminen. Mikäs tässä on ollessa. Lapsetkin nukkuu ja sauna on lämmin. Niin ja kuinka eksoottista, kun kivenheiton päässä laulaa Paula Koivuniemi. :)

17 kommenttia:

  1. Kauheen monta juttua voisin allekirjoittaa, ainakin ton hemmetin ruokakauppalaskun (tänään yhden päivän ruoat ja jotkut maidot niin taas humps, 50 e meni... ei voi ymmärtää). Ja banaanikärpäset.

    Me ollaan ajateltu suunnata Tall Ship Racesiin kuten kaikki. Asuin ennen Koffarin laidalla ja silloin vitutti tasaisesti koko kesän se meininki, vaikka olin nuori ja reipas. Ylipäänsä mua vituttaa (ihanaa kun täällä saa kiroilla!) kun pitää suvaita kaikki meteli ja epämukavuus tai muuten on kauhee takakiree nimby, etenkin Stuba Nikulan kommentit koskien Suvilahden festareita ja niistä aiheutunutta napinaa on olleet... ÄRSYTTÄVIÄ!

    Tsemppiä merimiesten kanssa eloon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me oltiin eilen katsomassa Pikku Papua ja Risto Räppääjää! Vähän kyllä melkein harmittaa, että ollaan just tää viikonloppu poissa, koska kyllä mä oisin voinut käydä tsekkaamassa Don Johnson Big Bandin ja Hertzenin veljekset kun ne nyt on ihan tossa nurkalla.

      Kandee muuten varmaan suunnata sinne jo ihan ajoissa, ainakin eilen illalla siellä oli melkoinen tungos ja rattaiden kans eteneminen ois ollut tuskallista. Mulla meinas keittää hermo jo ihan yksin kauppaan mennessä... ;)

      Mä analysoin tätä, että eihän mulla mitään itse tapahtumaa vastaan oo, mutta kai sitä nyt saa todeta, että ylimääräinen säätö rasittaa! Vähän sama juttu kuin vaikka se, että tykkään tosi paljon täkäläisestä joukkoliikenteestä, mut silti välillä kitisen, kun ratikat jättää tulematta.

      Poista
  2. Hei se on kuule Irina Björlund sahoineen tänään, Paula Koivuniemi on vasta huomenna. Mä niin meen - anopin kanssa. Tai sit en. Taidan viedä anopin Koffariin kittamaan valkkaria ennen keikkaa. Hah!

    Voi itkut sua, kun mä taas tykkään ihan ältsisti tästä menosta. Myös siitä torvien tööttäilystä. Kaverit kato tsemppaa, kun kamut tulee satamaan, onko ehkä hienompaa? Tuuuuuut, sanoo Meksiko, Tuuttuuut Puola, ja vähitellen loput. On kuin olisi kuulotestissä. ;) No joo, en oikein tajua, miksi mua ei ärsytä yhtään.

    Koffariin ei tänään ehditty, huomenna mennään. Kasvomaalausta toiveissa viisivuotiaalla.

    Me muuten taidetaan olla ihan next door naapureita oikeesti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se olikin, mut hei, Paula tai saha, kuka noita niin tarkkaan jaksaa erotella... :D

      Ei mullakaan mitään menoa vastaan oo, päinvastoin! Eilen vaan vitutti kaikki ylimääräinen säätö. Ja se vähän ahdistaa edelleen, että pojat jää tänne viikonlopuksi mun vanhempien kans, ja niiden olis aika paljon helpompi toimia ilman festarimeininkiä. Mut ainakin viime yö oli kyllä rauhallinen, vaikka olkkarin kadulle oleva ikkuna unohtui auki...

      Ilmeisesti ollaan naapureita joo, mun pitääkin nyt ryhtyä stalkkaamaan, että näkyiskö sua vaikka tossa Ääsmarketissa! Harmi kun huomenna on niin aikainen lähtö, muuten oisin tullu bongaamaan sut ja sun valkkaripullon (ja anopin!) sieltä Koffarista.. ;)

      Poista
    2. Hei ihkuu Burgundia aikuisseurassa, en oikein tajunnut tätä aikaisemmin, mitä se tarkoittaa! Kyllä ne lapset pärjää festaritouhuissa, älä huoli.

      Mä kävin just anopin kanssa Paulan fiilistelemässä, ja raahasin vielä A21-coctailbaariin shamppanjalle. Kyllä on hyvä miniä tää.

      Niin ja eiköhän me tuossa ääsmarketissa törmätä. :)

      Poista
  3. Bon voyage!! Kyl se siitä, ne lapset on taas superihkuja kun niitä sieltä Ranskasta käsin ajattelee viinilasi kädessä. :)

    Mut mäkään en jaksa ymmärtää mikä ihme siinä on ettei puhelimessa saa puhua eikä tietokoneella istua eikä ylipäätään tehdä mitään itsekseen. Mutta kas, sitten kun ollaan lähdössä ulos ja pitäisi pistää takki ja kengät jalkaan niin jopas rupeaa leikit yksikseen kiinnostamaan ja niitä autoja vois pistää parkkihalliin ja takaisin loputtomasti. Ihan itsekseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merci beaucoup! Lapsethan on toki ihania, niiden lieveilmiöt vaan käy hermoille... Vähän niinku festareiden! ;)

      Ja toi on niin totta, että sitten kun pitäis olla lähdössä johonkin, niin kyllä sit osataan leikkiä vaikka kuinka hyvin ihan itsekseen. Ja yleensä jos esim. pyyhkii pölyjä tai pesee vessaa, niin kaikki on hyvin. Mut yritäpä tehdä jotain itsestäkin mukavaa, niin jo alkaa kitinä ja vonkuminen.

      Poista
  4. No mutta nuohan on ihan valideja valituksen aiheita kaikki! Siis apua nuo miehet....... 2,5 viikkoa.......

    Meidän piti mennä niitä raceja ihmettelemään, mutta eilen oltiin ihan uupuneita matkoista ja tänään on sitten luvattu sadetta. Mutta jos tullaan, vilkuttelen jonnekin lähitaloihin - ehkäpä te olette siellä.

    Kivaa kesän jatkoa! Mun kesään ei meinaa oikein blogit mahtua, mutta välillä yritän käydä kurkkimassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos valituksen oikeutuksesta! Lämmittää kovasti sydäntäni se. :)

      Täällä ollaan vielä huomisaamuun. Laivat ei ihan näy meille, tai no, kyllä ton vastapäisen talon läpi tirkistellessä ehkä voi nähdä jonkun maston. Mutta hoodeilla ollaan! Nehän on täällä lauantaihin, menisin kyllä katsomaan sitä lähtöä, jos oisin täällä - se kuuluu olevan melkoinen näky sekin.

      Ja siis ainakaan toistaiseks ei oo satanut vielä yhtään, vaikka Foreca näyttikin pisaroita... Että ehkä te ootte tuolla jossain, vilkuti vilkuti vaan sinne! Ja ihanaa kesää, kyllä niitä blogeja ehtii sitten marraskuussa taas selaamaan ihan kyllästymiseen asti!

      Poista
  5. Eh, tiedän tämänkin tunteen. Nyt kun me ollaan yhdessä lomalla (ja kun olin ensin kaksi viikkoa noiden sulopyllyjen kanssa yksin) MUN pinna on kireällä ihan mistä vaan, vaikka mun pitäisi olla lomamoodissa ja huutaa hoosiannaa siitä, että saan viettää laatuaikaa perheen kanssa. Niin huudankin, mutta sen lisäksi huudan myös tasapuolisesti kaikille turhautumisesta, koska minä lomallakin pyöritän tätä saakelin sirkusta ja tuntuu että muut lomailee ja taantuu ja vaatii entistä enemmän palvelua.

    Nauttikaan ihanasta laatuajasta kaksin. Meilläkin on seuraavalla viikolla yksi sellainen yö - Jyväskylässä! Sehän on yhtä keskellä kuin Burgundi on keskellä Ranskaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Burgundissa oli kuumaa ja kaunista, toivottavasti Jykylässäkin. Meette sinne kävelykadulle hengailemaan ja eksoottiseen Amarilloon syömään. :)

      Mut mä niin haluaisin perhelomalle! En kestä enää katsoa FB:stä kaikkia Muumimaailma-/Junibacken-/Suomenlinna-/mökkikuvia, joissa lomaperheet poseeraa vailla huolen häivää. Me ollaan tehty jotain kivaa pelkästään oman perheen kans ehkä toukokuussa.

      Poista
  6. Mulla on pinna kireällä koko ajan näin "kesäloman" kunniaksi. Lapsi on takiaisena kiinni tennisukassa ja vahtii kuin hyeena, jos häviän esim. vessaan. Teen töitä ABC:llä burgerinkäryssä tai öisin kl 23 jälkeen kun neiti on suvainnut nukahtaa.

    Mut silti. On Kesä <3

    VastaaPoista
  7. Ja siis unohdin sanoa, että huipukkaita juhlia!! Skumpasta ei onneks tuu darraa jos pitäytyy yhdessä ja samassa lajissa koko illan, vaikka joisi kaivollisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjoilu kattoi kyllä melko monta viinilajia mut pahin sivuvaikutus oli väsymys. Syötiin niin hyvin ja paljon (ah niitä juustoja!!) että viinin vaikutuskin oli lempeämpi. Mä laitan sulle kohta viestiä illasta! :)

      Poista
  8. Ollapa kotona ja lomalla, tai edes hoitovapaalla, ehtiäpä jonnekin puistoon istumaan tai katsomaan nukketeatteria. Nyyh. Minä olen töissä.
    Iltaisin lieveilmiönä puntissa roikkuva koko päivän ikävänsä purkava 1 vuotias, joka itkee kun lasken sen lattialle paitsi jos saa kiivetä johonkin vaaralliseen paikkaan heilumaan tai ulkona jossa voi juosta karkuun tai kiivetä johonkin vaaralliseen paikkaan keikkumaan.
    Minen muista että esikoinen olis ollut noin rohkea ja nerokas ton ikäisenä, mutta toisaalta sillä ei ollut jokapäiväistä nelivuotiasta Erkki Esimerkkiä näyttämässä mitä kaikkea mahtavuutta ihmislapsi voi tehdä kropallansa.
    Sit vielä mua ahdistaa tehdä synttäreitä sille nelivuotiaalle ja sen (miehen puolen) suvulle, lähiporukka == 30 henkeä. Toisaalta ihanaa eikä oltais selvitty viimestä paria viikkoa ilman niitäkään, mutta kiva räkäisenä ja flunssasena alka leipasta kaakelsberia.

    Mutta toisaalta me ollaan kaikki synnytty toukokuu 18-heinäkuun 21 päivä joten sit tää on vuodeks taas ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä taas toivoisin, että oltais kaikki kotona ja lomalla joskus. Sitä paitsi heinäkuussa kaikki muut on jossain perhelomailemassa, joten puistoissa on aika yksinäistä. Vaikka totta kyllä, että kesällä on ihan kiva olla kotiäiti, tai opiskelija.
      Meillä on kaikkien muiden synttärit kesällä, 17.6.-27.7. siis kolmet. Siinä on kyllä se hyvä puoli, että ainakin poikien sukulaissynttärit menee yksillä leipomuksilla!

      Poista
  9. Moikka! Voitko lähettää uudestaan sen sun meilin? Luin sen kännykästä, mutta en kertakaikkiaan löydä sitä mistään mun postilaatikoista. En tajua minne se katosi ja sähköpostiosoite tietty sen siliän tien myös...

    VastaaPoista