Tytöistä ja pojista

Huomenna raskaus on laskennallisesti puolivälissä, mikä on tietenkin huijausta. Oikeastihan kahtena ensimmäisenä viikkona en edes ollut raskaana, seuraavat vajaat kolme menivät vielä onnellisessa epätietoisuudessa ja vielä on mahdotonta sanoa, josko tätä onkin vielä jäljellä vaikka 22 viikkoa.

Tänään käytiin joka tapauksessa puolivälin rakenneultrassa, ja mieskin ehti vastoin odotuksia mukaan. Ihanaa huomata riemastuvansa melkein kuin elokuvissa, kun se laukkasi odotushuoneeseen viime minuuteilla. Hymyilytti. Sotakirves on haudattu, levätköön rauhassa.

Vauva vastasi viikkoja ja kaikki osat olivat paikallaan. Tutkimuksen tehnyt kätilö oli piristävän puheliasta sorttia, selitti koko ajan tarkasti, mitä etsii ja missä näkyy mitäkin. Igen rakenneultrassa oli pitkiä hiljaisuuksia, jolloin ehdin jo kuvitella vaikka mitä. Nähtiin maailman suloisimmat pienet jalat ja todistettiin volttia perätilasta pää alaspäin.

Sukupuolensakin vauva esitteli heti alkuun, jopa niin, että kaltaiseni maallikkokin sen tunnisti. Ei varmaan siis ole vaikea arvata, että Igge taitaa saada pikkuveljen.

Niin. Etukäteen ajattelin, että molempi parempi, tuli sitten yksi kumpaakin tai veljekset. Ja vähän siltä tuntuu, että näinhän sen piti mennäkin. Mutta en olisi rehellinen, jos väittäisin, että en olisi halunnut tytärtä. Varsinkin, kun voi olla, että meidän lapset on tässä. (Vaikka kätilö kyllä ehdotti, että tuutte sitten vuoden päästä uudelleen, niin katotaan teille silloin se tyttö. Mies ei lämmennyt ehdotukselle.)

Tiedän, että olen onnellisessa asemassa, jos mun pettymys on sitä luokkaa, että voi ei, meille tuleekin kaksi maailman ihaninta poikaa. Tai en oikeastaan edes voi sanoa pettymys, vaan ennemminkin olen vähän haikea. Oikeastihan kyse ei ole mitenkään tästä lapsesta itsestään - se on oma itsensä ja rakas sellaisenaan, kaikesta kitinästäni huolimatta mua melkein sattuu välillä onnesta, kun ajattelenkin tuota sisuksiani monottavaa pientä olentoa - vaan mun omista haaveista. Olen kuunnellut jo Igen odotusajoista asti miehen haaveilua kaikista "poikien jutuista", ja olisin halunnut itsekin kokea sen. Olla äiti olennolle, joka kokee niitä samoja asioita kuin itse olen kokenut kasvaessaan naiseksi. Tehdä yhdessä tyttöjen juttuja - en tarkoita välttämättä mitään shoppailua - vaan ihan mitä vaan, mikä innostaa ja kiinnostaa molempia.

Minä en edelleenkään tiedä mitään siitä, millaista on olla poika tässä maailmassa, mutta tyttönä ja naisena olemisesta minulla on pian 32 vuoden (voi hyvä jumala että mä olen muuten vanha) kokemus. Väitän, että on olemassa asioita ja kokemuksia, joihin ei törmää ja joita ei kokonaan ymmärrä, ellei itse ole tyttö, ihan niinkuin pojan elämässä ja kehityksessä on asioita, joista minulla on vain toisen käden tietoon perustuva aavistus

Jännä juttu kyllä, koko kysymys lapsen sukupuolesta. Eihän koko asiaa enää edes mieti, kun pötkylä on ulkona. Silloin on ihan itsestäänselvää, että totta kai meille tuli juuri tämä lapsi, olipa vehkeiden malli millainen tahansa. Minusta oli ihanaa, kun kerroin ystävälle, joka riemuitsi ihan aidosti, että ihanaa, saatte veljekset, vau. Olin aivan järkyttynyt, kun tässä joskus joku bloggaaja (pahoittelen, en enää muista kuka ja missä) sai samankaltaisiin uutisiinsa kommentin, jossa ihan oikeasti pahoiteltiin asiaa ja todettiin, että no voihan ne nyt sitten edes käyttää samoja vaatteita, vaikka onhan se laiha lohtu. Siis mitä helvettiä - tarvitaanko siihen oikeasti lohdutusta, jos jollekin luvataan jo toista tervettä lasta? Pitää olla aika kieroutunut ajatusmaailma ihmisellä. Eihän se lapsi itsessään ole mikään pettymys.

Sitäkin olen tässä miettinyt, että minähän olisin jossain päin maailmaa oikein unelmavaimo, kun synnytän pelkkiä miespuolisia perillisiä ja suvunjatkajia. Mistä pääsinkin siihen, että onhan se kyllä oikeastaan aikamoinen onni, että täälläpäin tyttövauvat ovat yhtä tervetulleita kuin pojatkin.


Se kyllä vähän harmittaa, että mulla olisi ollut nimi valmiina tytölle, mutta pojalle ei mitään. Ja olisin niin halunnut ostaa edes jonkun koltun. Totesinkin tuossa miehelle, että ei auta, kyllä meidän on yritettävä vielä kerran tämän jälkeenkin. Vaikka epäilemättä lopputulos on se, että viiden vuoden päästä meillä on kolme poikaa.