Uskaltaisinko uskoa?

Kävin (taas) neuvolassa, ja nyt on oikein ultralla todistettu, että ipana on dyykkaamassa ulos pää edellä. Sitä paitsi se pää on kuulemma niin syvällä lantiossa, ettei täti saanut siitä enää lainkaan otetta, joten hän lupaili kyllä, että siellä on ja pysyy. Viimeksi pää tuntui vielä selvästi vähän vasemmalla, mutta ehkä viime päivien kävelyt ja ahkera jumppapallolla istuskelu ovat edesauttaneet oikean lähtöasennon löytymistä. Uskaltaisinkohan jo uskoa asennon pysyvyyteen itsekin, ettei tarvitsisi joka kerta huolestua, kun kaveri myllää navan alla?

Olen huolestuttavan hyvävointinen (kopkop), siis ajatellen sitä, että nyt alan olla valmis luopumaan raskaudesta ja siirtymään seuraavaan vaiheeseen. Lauantaina olin kolmisen tuntia kävellen kaupungilla ja illalla vielä entisten työkavereiden kanssa syömässä ja yökerhossa ja kävin jopa tanssilattialla kokeilemassa, voiko muumi veivata. Voi se, ja vielä korkkarit jalassa! Okei, kyllähän päivän hilluminen tuntui mahassa ja kropassa ylipäätään, mutta olen silti aika ylpeä itsestäni. Puoliltaöin kurpitsan oli poistuttava, ennen kuin taika raukesi. Oli kiva ilta ja kannatti lähteä, vaikka iltapäivällä tuntui, että kotisohvan kutsu on vastustamaton.

Iltaisin tuntuu, että kyllä siellä jotain tapahtuu. Ainakin lantio tuntuu antavan periksi, ja välillä supistaa ihan napakasti. Aamulla, jos ja kun olen saanut nukkua yön ainakin kohtuullisesti, kaikki ennusmerkit tuntuvat pelkältä kuvitelmalta ja olen ihan varma, että tämä pökäle vielä joudutaan häätämään pihalle lääketieteen keinoin joskus juhannusviikolla.

No, kai se sieltä joskus tulee. Sillä aikaa keksin itselleni vaihteeksi vähän muuta mietittävää. Koska kouluprojektit ovat nyt paketissa ja vauvavalmistelutkin pulkassa, päätin tässä aikani kuluksi tehdä jotain sen eteen, että minusta ensi keväänä vihdoin tulisi nk. kunniallinen nainen (vaikka taitaa olla myöhäistä). Olen surffaillut hääpaikkoja ja ottanut tarjouksia ja oho, nyt on sitten paikka alustavasti varattu. Katsotaan, onnistutaanko saamaan vielä kirkko samalle päivälle... Muuta en kyllä ajatellut niiden kekkereiden eteen sitten ennen syksyä tehdäkään, mutta onpahan jotain edes!

Allekirjoittaneen piikkiin

Ei hitto vie, että voi taas ihmislasta kiukuttaa. Tällä kertaa verotus, mikä on periaatteessa aika harvinaista sikäli, että yleensä olen ihan iloinen veronmaksaja.

Soitin verotoimistoon tilatakseni uuden verokortin ennen ensimmäisen äitiyspäivärahan maksua. Viimeksi, kun olin ollut alkuvuoden töissä ja tein saman, veroprosentti putosi jonnekin neljääntoista. Tänä vuonnahan en ole saanut tai saa ollenkaan palkkatuloa, koska alkuvuoden olin opintovapaalla ja jäin siitä suoraan äitiysvapaalle. Tuloni koostuvat siis aikuisopintorahasta (vastaa suuruudeltaan noin puolta normaaleista bruttotuloistani) sekä äitys- ja vanhempainpäivärahasta. Näistä tulee yhteensä summa, joka vastaa noin reilua 60 prosenttia päivätöissä ansaitsemistani vuosituloista.

Minä tietenkin oletin, että kun kerran tuloni ovat selvästi pienemmät kuin palkkatyössä, verottaja palkitsee minut iloisesti kevyen kesäisellä veroprosentilla. Enpä olisi voinut olla enempää väärässä: maksan tulevista äitiys- ja vanhempainpäivärahoistani veroa 26,5 prosenttia! Vertailun vuoksi: jos tienaisin saman summan ansiotuloina, veroprosenttini olisi kuulemma 15. Ero johtuu kuulemma siitä, että tuista ei saa mitään ansiotulovähennyksiä (tulonhankkimisvähennykset ja mitä näitä on).

Lopputuloksena maksan siis suhteessa todella reippaasti enemmän veroa nyt, kun tulot ovat pienemmät kuin silloin, kun tienasin enemmän. Olenko se siis vain minä vai onko tässä systeemissä ehkä jonkinlainen virhe? Eikö progressiivisen verotuksen pitäisi toimia edukseni tulojeni pienentyessä, tulivat ne tulot mistä vaan? Ilmeisesti oikeudentajussani on vikaa, kun en ihan ymmärrä tätä logiikkaa. Verottajan laiskaääninen asiakaspalvelija tuntui vielä olevan sitä mieltä, että minun olisi syytä hävetä, että tukeni ovat näinkin korkeat, kun "ei se prosentti peruspäivärahalla nouse kuin kahteenkymppiin". Totesin, että minkäs minä sille voin, että sekä opintotuki että vanhempainraha ovat ansiosidonnaisia. Ilmeisesti minun olisi pitänyt pyytää palkkatulojani anteeksi. Ja huomautettakoon vielä, että en todellakaan ole tienannut mitään tähtitieteellisiä summia, vaan ennemminkin vähän alakanttiin suhteessa moneen muuhun samassa asemassa samankaltaisella taustalla työskentelevään.

No, ainakin Jussi Halla-aho kumppaneineen lienee tyytyväinen, kun minä syntinen ruotsinkielisten lasten maailmaansaattaja maksan korkeimman mukaan. Että voi ärsyttää senkin ihmisen naama, ja ihan aidosti myös huolestuttaa erityisesti Igen ja veljensä puolesta nämä suomenruotsalaisvihan lietsojat. Varsinkin kun tiedän, että moni tuntemani ihminen on joutunut teininä välttelemään ruotsin puhumista julkisissa, ettei tulisi turpaan. Ei rasismiin tarvita siis aina edes eriväristä ihoa, ja en tajua, mitä sillä voitetaan, että vanhat kieliristiriidat pitää väen väkisin herättää henkiin. Toivoisin enemmän rakentavaa"yksi kansa, kaksi kieltä" -asennetta.

Eräs asia minua on kuitenkin aina ihmetyttänyt, nimittäin ilmaus "suomenruotsalainen". Kuitenkaan kyse ei ole Suomessa asuvista ruotsalaisista eikä monillakaan ruotsinkielisillä suvuilla edes ole mitään yhteyksiä ruotsiin, vaan oikeampi ilmaus olisi ruotsinkielinen suomalainen. Erityisesti häiritsee se, että jopa ruotsinkielisessä mediassa puhutaan välillä termeillä "finnar" ja "svenskar", jotka minun mielestäni viittaavat selvästi kansallisiin identiteetteihin eivätkä kieleen. Kuitenkin kyse on - ainakin hyvin suppean empiirisen tutkimukseni perusteella - enemmänkin kieleen vakiintuneista ilmaisuista eikä niinkään kannanotosta kenenkään kansallisuuteen.

Anyway, kaikkinensa on minusta kamalan surullista ja vastenmielistä, että nyt tuntuu olevan ihan luvallista hölöttää julkisesti ihan mitä vaan mistä tahansa omasta öö.. no, perussuomalaisuudesta poikkeavasta ihmisryhmästä ja vedota sitten joko maalaisuuteensa, "kansankieleen" tai mikä vielä vaarallisempaa, johonkin populistiseen, muka-järkeenkäyvään mutkat suoriksi -käsitykseen oikeudenmukaisuudesta. Ja vielä vastenmielisempää on, että näille idioottimaisille lausunnoille tuntuu aina vain löytyvän kannattajia ja palstatilaa. Luen uutisia kovin varovasti, sillä koen jokaisen ruotsinkielisiä kohtaan esitetyn rasistisen väitteen henkilökohtaisena loukkauksena, ja leijonaäiti minussa karjuu turhautuneena, kun en voi vetää syyllisiä vastuuseen. Ei ihme, että verenpaine nousee.

Sivumennen sanottuna se verenpaine siis on muuten ollut ihan konkreettisestikin jonkin verran nousussa jo pari viikkoa, mutta maanantaina neuvolassa täti oli sitä mieltä, ettei tarvitse huolehtia, kun alapaine on vielä lähempänä 80:aa kuin 90:ää mitälieyksikköä eikä tikku värjäydy proteiinista vihreäksi eikä turvotus ole mitenkään erityisen pahaa, vaikka sitäkin kyllä tuntuis nyt olevan, nimimerkillä Nakkisormi. Painoa oli tullut viikossa n. 400 grammaa, mikä on ihan normaalin rajoissa, mutta aika korkea kyllä verrattuna tähänastiseen.

Olo on muuten ihan hyvä, vaikka pikkuhiljaa alkaa kyllä tuntua siltä (kuten Facebookissakin jo ehdin kertoa), että olisin jo valmis vaihtamaan takakenon sivistyneeseen pikkuetukenoon. Mitään kovin merkittäviä merkkejä ei kuitenkaan ole, ellei nyt lasketa sitä, että minulle iski pakonomainen tarve saada kaikki valmiiksi vauvaa varten, ja nyt sängyt ja muut ovat siis paikallaan. Yritän asennoitua siihen, että vauva ulostautuu juhannusviikolla, mutta en pettyisi, jos se tapahtuisi vähän aiemmin. En kyllä vieläkään ihan käsitä, että periaatteessa se voi tapahtua any day now - kenen tuo laskuri tuolla reunassa on, joka näyttää 12 päivää laskettuun aikaan?

Sekavuustilassa

..taas kerran. En tajua, miten päin tuo lapsi oikein tuolla on. Tänään heräsi epäilys, että mitä jos tuo kova pyöreä onkin sen peffa. No, neuvolan "täti" saa huomenna sanoa sanansa, ja toivottavasti pääsisin johonkin kontrolliin, ettei tarvitse miettiä sitä asentoa. Jo siksikin, että JOS ne lapsivedet sattuis menemään, niin ei tarvitsisi olla niin hysteerinen sen suhteen, että nyt makuulle ja ambulanssilla sairaalaan. Kun siis välillä (pyydän anteeksi*) pöksyt kostuu tuolla kaupungilla, niin ei tarvitsisi miettiä, että apua, nytkö mä sit joudun tuolle Stockan tätille sanomaan, että sorry, tilaatko kyydin. Vaan voisi rauhassa tsekkailla, että oliko se ehkä vaan jotain normaalia muuten-vaan-vuotoa. Koska kuulemma se vesikään ei mene aina mitenkään kertahulauksella (kertoo meille luotettavista luotettavin lähde eli Google ja keskustelupalstat... kröhöm).

No joo, oli miten oli. Aika ahdistava olo on ollut tässä useampana iltana. Selkään sattuu ja vatsaa kipristää ja se on jatkuvasti sekaisin. Sormia ja jalkoja turvottaa. Tuolla jossain uumenissa vihloo. Aamut ja päivät menee vallan mainiosti, mutta iltaisin saattaa tulla turhautuminen.

Ei, kyllä se bebbe nyt just taisi kuitenkin potkaista mua tonne alas. Ja se ei kai ole mahdollista, jos pää olisi alaspäin. Vai?

Joka ilta toivon, että aamulla herään yhtenä kappaleena. Ja joka aamu olen kuitenkin salaa vähän pettynyt, kun mitään ei sitten ole tapahtunutkaan. Ota tästä mun päästä nyt sit selvä!

*) Siis sitä, että kerron tämänkin viehättävän yksityiskohdan, en itse asiaa.

Kaikki yhes koos

Joka aamu (ja päivä ja iltapäivä ja ilta) kurkin ihan tohkeissani, että josko täällä, täällä, täällä tai täällä tapahtuisi jotain. Ja jos ei postauksia näy, niin mietin, että johtuuko se Siitä.

Sen sijaan mulla meinaa unohtua, että periaatteessahan myös allekirjoittanut voi poksahtaa ihan milloin vain. Siis vaikka tänään. Tuntuu vaan niin kovin, kovin epätodelliselta moinen ajatus. Olen fiksoitunut sektiopäivään, mutta en oikein tajua, kuinka lähellä sekin on. Siis aikaa lasketaan päivissä, ei enää viikoissa, saati sitten kuukausissa. Mihin nämä kuukaudet oikein meni?

Alitajunta varmaan pui asiaa koko ajan, sillä viime päivinä olen taas kantanut hirmuista huolta siitä, että pieni voi hyvin ja on terve. Pelottaa puhua ääneen vauvasta, kun ei halua ärsyttää kohtaloa. Päähän meinaa väkisin tulla kauhuskenaarioita siitä, mikä kaikki voi mennä pieleen, vaikka kuinka yritän työntää ne syrjään. Bebbe myllertää aiempaa rauhallisemmin, varmaan sillä alkaa jo aika ahdasta, ja mua alkaa huolestuttaa heti, jos se on puolisen tuntia hiljaa. Että apua, nyt sillä on napanuora kaulan ympäri tai mä olen lytännyt sen unissani nukkumalla sen päällä (jep) tai jotakin muuta kamalaa.

Ja tietysti kyttään myös omaa vointia. Sormet on tänään aivan tolkuttomat nakit - haa, salettiin raskausmyrkytys! Varsinkin kun eilen oli vielä päänsärkyä. Ja pahoinvointia. Ahkerasti googlettamalla voi todeta, että vastaavat oireet voivat merkitä myös maksasairautta. No eikös mulla yöllä kutittanutkin toista jalkapöytää? Maksahan se siellä alkaa sanoa sopimustaan irti, tietysti. Vatsaankin koskee, mulla on varmaan joku tulehdus siellä, tai istukka irtoilee reunoistaan, tai vauvan jalka on mennyt läpi jostain selkäpuolelta. Tai ehkä mun sisään onkin istutettu joku ulkoavaruuden olento?

Kukaan ei kertonut etukäteen, että tähän liittyisi näin paljon huolehtimista. Tai ehkä mulla vaan on päässä jokin asetus väärin? No, lähden hermoilemaan Ikeaan. (Nyt jo ahdistaa, että tulee äkkijarrutus, ja turvavyö lyttää lapsen.) Ehkä sisustustyynyjen vertailu saa mut hetkeksi unohtamaan kaikki mahdolliset ja mahdottomat kauheudet.

Paisti on kypsä

Bebbe on tänään virallisesti täysiaikainen, laskutavasta riippumatta. (Joidenkin lähteiden mukaanhan hän on ollut sitä jo viikon verran.)

Siellä se muhii ja potkiskelee, ilmeisesti kuitenkin yhä beba alaspäin. Kropassa tuntuu kaikenlaista, iltaisin varsinkin kolottaa ja kivistää ja kipristää. Voisi jopa kuvitella, että jotain tapahtuu.

Ehtipä ensin sitten luonto tai suunniteltu sektio, on meillä enää alle kaksi viikkoa siihen, että näemme uuden ihmisen. Apua, sitten se on tossa, pieni ja viaton ja meidän vastuulla! Ja iik ihanaa, sitten se on tossa, pieni ja viaton ja meidän vastuulla!

(Edelliseen vaivapostaukseen vielä: toi pistemäärä kyllä vaihtelee tilanteen mukaan. Tai siis se, että miten paljon mikäkin asia häiritsee. Esim. jostain syystä ne kamalat liitoskivut, jotka teki kävelemisestä ja istumisesta tuskaa, tuntuu nyt jotenkin tosi kaukaisilta. Sen sijaan turvotus tuntuu tällä hetkellä sietämättömältä. Onneks edessä on näillä näkymin enää yksi neuvolapunnitus...)