12.5.2009

Daytime-tv:n armoille

Toista päivää kesälomalla. Olo on lievästikin hämmentynyt. En oikein osaa ryhtyä mihinkään, eikä täällä kotona voi oikein mitään valtavaa tehdäkään, kun remontti on vallannut melkein koko asunnon. Telkkarin päivätarjonta on tullut tutuksi jo parissa päivässä.

Tuleva vauvanhuone on parin viimeisen tapettivuodan (eka ostoerä ei ihan riittänyt...) kiinnittämistä ja maalaamista vaille valmis. Siis remontoinnin osalta. Sitten oikeastaan on vasta se hauska vaihe, sisustaminen. Olen kuluttanut ahkerasti internetiä etsien verhoja ja muuta. Yksi asia on ihan varma: huoneeseen tulee Aarnion oranssi Puppy. Verhoiksi katselin vähän tuota Marimekon Karkuteillä-kuosia. Sänkynä on mun (!) vanha Muuramen valkoinen pinnasänky, ja lisäksi huoneeseen tulee sohva, mutta muut kalusteet pitää vielä hankkia. Listalla on ainaskin joku hoitopöytäratkaisu ja säilytystilaa vauvan leluille, vaatteille ja muille asioille.

Postissa on tullut lisää hankintoja, joita olen tehnyt nettikaupoista. Allekirjoittanut sai elämänsä ensimmäiset imetysliivit (kuulostaa seksikkäältä...). Tilasin Englannista Bebesin sivuilla ja muuallakin kovasti kehutut Bravado The Body silk seamless -liivit. Hintaa sieltä tuli postikuluineen kahdelle parille alle 60 euroa, kun tuolla Bebesissä samat kannattimet kustantaa melkein 50 e/kpl. Näitä on kehuttu kovasti myös raskausajan liiveinä, ja täytyy myöntää, että ensi kokemukset on positiivisia: liivit eivät paina eivätkä purista, mutta tuntuvat silti tukevilta päällä.

Lisäksi posti toi bebbelle kesäasioita: BabyBanzin aurinkolasit mallia Retro ja aurinkosuojahatun. Oletan siis, että päästään vielä loppukesästä saaristoon, ja että aurinko paistaa. Ja tokihan noille on käyttöä sitten viimeistään ensi vuoden alkupuolella, jos ja kun toivon mukaan päästään sille pidemmälle reissulle, jota ollaan kovasti suunniteltu.

Niin tosiaan, viikkokin vaihtui ja nyt on laskettuun aikaa jäljellä reilut 8 viikkoa. En osaa päättää, onko se paljon vai vähän. Tyyppi tuntuu kasvaneen, koska jumppahetket on melkoista muljumista ja koko vatsa heiluu ja tärisee, kun hän siellä oikoo jäseniään. Kuvittelen bonganneeni ensimmäistä kertaa hikan sunnuntaiaamuna, en ainakaan keksinyt muuta selitystä sille rytmikkäälle tärähtelylle, jonka tunsin.

Itse voin tällä hetkellä ihanan hyvin, mihin on varmaan vaikutusta sillä, että olen saanut nukkua pitkiä yöunia ja päälle pieniä päiväunia. Perjantain tapetinnyhtämis- ja paklaussessio lähti vähän käsistä, kun olin niin tohkeissani, että kykin lopulta lattianrajassa mitä kummallisimmissa asioissa. Se kostautui seuraavana päivänä: lauantaina kaikki liikkuminen oli todella tuskallista ja lantio huusi hoosiannaa ihan kaikesta. Onneksi nyt pystyy taas kävelemäänkin. Taidankin hiippailla tästä kauppaan, postiin ja apteekkiin hoitamaan asioita. Siitä tulee toivottavasti sellainen olo, että olen tehnyt edes jotain!

(Onneks mulla on tähän lomailuun pehmeä lasku, kun lupasin vielä tehdä muutamia juttuja valmiiksi töissä. Huomenna pääsen siis päiväksi aikuisten maailmaan.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti