26.6.2009

Raskausvaivat: valitusta koko rahan edestä

No niin, nyt saa valittaa! Listasin yleisimpiä raskauteen liittyviä vaivoja, jotka ovat ennemminkin ikäviä kuin vaarallisia.

Pisteytin vaivat asteikolla 0-2 (0 = ei maittavasti/ei haitaksi asti, 1 = jonkin verran, 2 = aiheuttanut useita kirosanoja ja/tai kyyneliä). Tällä hyvin tieteellisellä ja luotettavalla metodilla kuka tahansa raskautunut voi tutkia, miten paljon paremmin/pahemmin asiat voisivat olla.

Varoitus! Sisältää myös vähän eritejuttuja, sorry.

Pahoinvointi, pisteet: 1
Alkuraskaudessa ellotti ja ällötti, mutta säästyin oksentelulta saati sitten tiputukselta. Hampaiden harjaaminen tosin aiheutti oksennusreaktion pitkälle viimeiselle kolmannekselle.

Ruokahimot 0
Ei mainittavia himoja, lähinnä tekee mieli kylmää ja raikasta syötävää, kuten (pakaste)mansikoita, mehujätskiä, omenaa jne.

Tunteet pinnassa 2
Oi kyllä. Miesparka. Itkuraivareita, omaan kömpelyyteen turhautumista, sopeutumisvaikeuksia, liikutuksen/suuttumuksen/raivon kyyneleitä milloin mistäkin - mutta vastapainoksi onneksi myös onnea, iloa ja valtaisia rakastamispuuskia.

Rintojen arkuus 1
Alkuvaiheessa juu, ja nyt lopussa taas. Aijai, varsinkin alussa riisuminen sattui, ja vatsallaan nukkumisen sai unohtaa tosi aikaisin...

Raskausarvet 0
Ei toistaiseksi, kenties kiitos Body Shopin vartalovoi (alkuraskaus) ja Vichyn raskausarpivoide (loppuraskaus)?

Peräpukamat, 0
Ei toistaiseksi näitäkään, ja toivon, että pysyisivätkin poissa!

Ummetus 0
Päinvastoin (ehkä juuri siksi peräpukamat ns. loistavat poissaolollaan).

Närästys 0
Ei mainittavasti. Kerran närästi jogurtti ja kerran raaka omena, siinäpä ne.

Turvotus 2
Tätä riittää. Voi kristus, jalkaterät on ihan sämpylät, nilkat kuin tukit ja sormet nakit. Viehkeä ja kevyt kesäolo siis.

Liitoskivut 2
Silloin huhti-toukokuussa aivan järkyttävät. Välillä oli melkein mahdotonta kävellä, ja öisinkin heräsin tuskaan joka kerta, kun liikahdin. Onneksi ne katosivat! (Täytyy koputtaa puuta...)

Selkäkivut 0
Näitä on oikeastaan alkanut tuntua vasta ihan viime päivinä. Elän toivossa, että minulla ehkä sittenkin on ihan kohtuulliset selkälihakset, kun painopisteen muuttuminen ja vatsan kasvaminen eivät ole vaivanneet selkää tämän enempää.

Iskiaskivut 1
Jep. Nämä alkoivat jo joskus puolivälin tienoilla, mutta pari käyntiä naprapaatilla ja venyttelyohjeiden noudattaminen kyllä auttoivat. Nyt iskias vaivaa välillä, etenkin jos makaan liian kauan selälläni. Niitä jalka lähtee alta -tuntemuksia ei kuitenkaan ole enää ollut.

Supistukset 1
Ei haitaksi asti, tässä vaiheessa oikeastaan toivoisi jo enemmänkin...

Jatkuva pissahätä 2
Oikeastaan ensimmäinen merkki raskaudesta oli se, että vessassa piti ravata ahkerasti. Ja tässä lopussa tahti on taas kiihtynyt. Vessaan on päästävä, vaikka tulos on yleensä aika säälittävä liru. Vessapaperin kulutus on kiihtynyt huimasti, kun jäin kotiin. :)

Suonenvedot, jalkakrampit 0
Ei mainittavasti.

Nenäverenvuoto 0
Alkuraskaudessa muutamia kertoja, mutta multa tulee muutenkin helposti verta nenästä esim. nuhan yhteydessä.

Verenvuoto ikenistä 0
Hampaita pestessä joo, tavallista enemmän, mutta ei haitaksi asti.

Päänsärky 0
Hormonipäänsärkyä ei ihme kyllä ole ollut, vaikka pillerit aiheuttivat aikoinaan kamalia hedareita.

Ihon värimuutokset 0
Hyvin, hyvin hailakkaa linea negraa sekä hurjasti tummuneita nännejä lukuunottamatta ei näkyviä muutoksia.

Nenän tukkoisuus 1
Jep, mutta en tiedä, johtuuko se raskaudesta vai heinänuhasta...

Lisääntynyt valkovuoto 2
Kyllä, kyllä ja kyllä. Pöksyt on jatkuvasti kosteat, ja välillä ei ole ihan varmaa, että mitä sieltä oikein tulee. Kerran soitin jo äitiyspolillekin, ja perätilan takia halusivat tarkistaa, ettei se ole lapsivettä. Ei ollut, pelkkää kirkasta vuotoa vain. Yhhyh.

Hengenahdistus 1
Kumartuessa kyllä, muuten ei. Esim. kenkien/sukkien laitto ja tavaroiden poimiminen aiheuttavat hirmuisen ähinän. No, en kyllä ole juurikaan kiipeillyt portaita tms. viime aikoina, luultavasti happi loppuis jossain toisen kerroksen kohdalla.

Karvankasvun kiihtyminen 1
Tukasta en tiedä, mutta mitä on toi nukka mun vatsalla? Todella omituista. Lisäksi aamulla sheivatuissa kainaloissa tuntuu sänki jo illalla. Alakerran tilanne on arvattavasti villiintynyt täysin, täytynee pyytää miestä hoitamaan asia... Tän raskauden aikana parisuhteesta on kyllä hävinnyt viimeinenkin mystiikka, mutta minkäs teet.

Suonikohjut 0
Ei ole näkynyt, toivottavasti ei tulekaan. Mun äidillä on, mutta ne plopsahtivat pintaan vasta toisen raskauden aikana. Saa nähdä, miten mulle käy, jos ja kun tämä riemu joskus toistuu.

Hiivatulehdukset 1
Keskiraskaudessa useampiakin, nyt ei taas sitten pitkään aikaan. Hyvä niin.

Ilmavaivat 1
Riittävästi. Ja ne vaan jaksaa naurattaa - sekä mua että miestä, olin raskaana tai en. Olemme kypsiä aikuisia. :)

Univaivat/väsymys 2
Ei nukuta, nukuttaa koko ajan, hyvän asennon löytäminen on hankalaa, vatsa painaa, on liian kuuma, tyynyt on väärin, peitto tipahti lattialle ja juuri kun on nukahtanut, iskee vessahätä. Mietin tuossa yöllä (kun valvoin jostain syystä kahdesta puoli viiteen), että milloinkahan seuraavan kerran saan nukuttua kokonaisen yön. En koskaan? Onneks voin torkkua päivälläkin.

Vaivoja on listalla yhteensä 26, mikä tekee maksimipistemääräksi 54. Minun tulokseni on (tällä hetkellä, kun laskettuun aikaan on päivää vaille kaksi viikkoa) 21.

Tulkinta: Raskausaika ei ole ollut ihan tuskatonta, mutta rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että olishan se voinut olla paljon kamalampaakin. Oma inhokkilistani top 3 on helppo määrittää: liitoskivut, turvotus, päänhajotus (välillä vaan ahdistaa ja turhauttaa kaikki). Kummasti kyllä helpottaa tietää, että helpotusta on luvassa parin viikon sisällä - tai ainakin tuskat muuttuu erilaisiksi...

Sitä odotellessa taidan vaappua sämpyläjaloillani jäätelölle tuohon torille, jos vaan sandaalit mahtuu jalkaan. En vaan osaa valittaa ihanasta kesäsäästä, vaikka olo olis varmaan helpompi vesisateessa. :)

Ps. Jos olet raskaana, niin montakos pistettä sinä sait?

9 kommenttia:

  1. Ihana kuulla etten ole ainut karvamaha! Onneksi karva ei ole mustaa!

    VastaaPoista
  2. Raakalaskennassa pisteitä "vain" 25, mutta... ensinnäkin sun listasta on jäänyt pois hormonaaliset nivelkivut kokonaan. Ne on *ttiä eli siitä otan kyl +30p koska niitä on ollut viikosta 12-13 alkaen. Myöskään "tavis" liitoskivussa en tyydy vain 2 pisteeseen koska kivulias häpyluuni on tehnyt minut rammaksi jo viimeiset 2kk... eli liitoskivuista vielä lisäpisteitä + 30 myös.
    Ja turvotuksia mulla on ollut jostain viikosta 13 alkaen ja todella rajuina = 2p ei tod. riitä vaan otan turvotuksista vielä 50 lisäpistettä ;)

    Että näin, mitäs se sitten tekee... 25+30+30+50 = 135pistettä.
    Joo, ja mäkin jotenkin alkuun olin super huolissani noista peräpukamista... no, niiltä on onneksi (ainakin vielä) vältytty. Ja pää on ainoa kohta mitä ei särje, vaikka ennen raskautta päänsärkyä oli väh. joka viikko.

    Yllätysmamma rv 37+6

    ps. sinulle on postia...

    VastaaPoista
  3. Mulle tollaiset nivelkivut olikin ihan uutta... Mä luulin että ne kaikki on nimeltään liitoskipuja, kun ne hormonit löysyttää (onko se edes sana?) kaikki kropan liitokset. Mutta no, sun kokemusten perusteella saat niistä kyllä extrapisteitä!

    Eilen oli ihan kohtuullisen hyvä päivä, kun mä olin niin vaatimaton pisteiden kanssa. Illalla olisin voinu antaa itselleni noin 18 pistettä turvotuksesta (siis mun jaloissa oli sandaaleista varmaan 2 sentin kuopat ja sormet ei menny koukkuun) ja 16 pelkästä yleisestä kivusta, särystä ja kömpelyydestä. Tilanne siis vaihtelee... Mut hei, ei peräpukamia! :D

    VastaaPoista
  4. Hahaa, kiva testi. Sain 33 pistettä, raskausviikkoja nyt 32+5.
    Parin kuukauden jaksoa raskauden puolivälin tienoilla lukuunottamatta tämä aika on ollut todella kirjaimellisesti RASKASTA kaikin puolin... :/
    Ps. karvainen masu mullakin ;)

    VastaaPoista
  5. Hih, meitsi sai vain 17 pistettä, mutta tosiaankin joistakin vaivoista antaisin itselleni paaaaljon enemmän kuin sallitut kaksi pointsia (mm. närästys, turvotus, liitoskivut...).

    Karvankasvun mahalla allekirjoitan täysin, mutta ihmeekseni säärien karvankasvu on lähes tyrehtynyt. Kaikki karva on siis siirtynyt ylöspäin mahaan, magic!

    VastaaPoista
  6. Niin no noi kivut - mikä on mitäkin, on varmasti pitkälti ihan kuin ne tulkitsee. Mulla on/on ollut sekä puutumista sormissa ja kipua kaikissa nivelissä sekä sellaista kasvukipu tyyppistä vihlontaa, niin olen tuon vihlonnan määritellyt liitoskivuksi ja muut on sitten muuta - jotain tän tyyppistä http://www.vantaa.fi/i_perusdokumentti.asp?path=1;220;4720;33404;47391;47392;48867;48876#nivelet ehkä?
    Mutta loppujen lopuksihan on ihan mahdotonta sanoa johtuuko noi mun oireet turvotuksesta, hormoneista vai mistä. Voihan olla jopa että esim ranteet ja sormet ei liitykään tähän raskauteen mitenkään, vaan kyseessä on ihan joku muu rannekanavan vaiva joka nyt vain sattui tulemaan esiin samaan aikaan. Mutta jos näin on, niin sehän saadaan tietää sit muutaman viikon päästä. Ehkä. Lääkäri "lohdutteli" että eipä ne kivut välttämättä lopu moneen viikkoon synnytyksen jälkeenkään :( Se pelottaa. Ei sen kivun takia vaan että miten pystyy pitelemään vauvaa kun kädet ei toimi... onneksi miehellä 7 viikkoa lomaa tulossa. Ainoa mikä on kokolailla varmaa mun kohdalla sormien ja ranteiden kivusta on se että ne ei ole lihasperäsäisiä - samat kivut teki töitä tahi ei, itseasiassa pahimmat aamuisin ja hieronta ei muuttanut tilannetta yhtään mihinkään.

    Karvamahaa ei ole näkynyt mutta sääri ja kainalokarvat elää ihan omaa elämäänsä. Itseasiassa en olltu tajunnut sitä raskausoireeksi, olen vain ihmetellyt jotta noinko on tää raskausdementia edennyt tälle tasolle että en yhtään pysyt hahmottamaan milloin olen karvat ajanut (kun olen ollut 110% varma että eilen ajoin ja nyt jo ihan järkky sänki) Myös kulmakarvat tuntuvat kasvavan nopsaan, samoin kynnet (etenkin varpaan), sen sijaan hiusten kasvu on mielestäni laantunut.

    Ja tosiaan - JESSS! ei peräpukamia ;) (oh, odotan milloin käy ylpeys lankeemuksen edellä... )

    VastaaPoista
  7. Ihme homma noi varpaankynnet - ihan niinku ne kasvais kiusallaan nyt niin nopeesti, kun leikkaaminen on vähintäänkin haasteellista.

    Ja joo, säärikarvoitus on siirtynyt vatsalle mutta ilmeisesti osittain myös siihen vähän alemmas, ainaski päätellen siitä, että kun pyysin mieheltä tilannekatsausta, niin se ilmoitti, ettei tohon mikään perushöylä pysty... Oi että sitä tuntee itsensä naiselliseks välillä :D

    VastaaPoista
  8. Tervehdys,

    Etsin Googlen kautta terveysaiheisia sivustoja ja blogeja ja päädyin sivuillesi. Omat sivuni käsittelevät hyvin samanlaisia aiheita ja kysyisinkin, että kiinnostaisiko sinua pieni yhteystyö jonka kautta saisimme molemmat lisää kävijöitä sivuillemme?

    Jos tämä ehdotus kiinnostaa sinua, ota minuun yhteyttä sähköpostitse niin jutellaan lisää!

    Yhteistyö terveisin,
    Maria(SEO.Finland at. gmail.com)

    VastaaPoista