2.11.2009

Tuttaa.

Ei sitä lastenvaatemerkkiä, vaan --tuttaa. Piti kyllä kirjoitella ihan muuta, mutta kun tänään on äidin itkupotkuraivaripäivä.

Olen hirmuisen onnellinen ja kiitollinen siitä, että mulla on monellakin mittapuulla mitattuna osunut elämässä kohdalle kovin hyvä arpa. Suhteet omiin vanhempiin, siskoon ja ylipäätään koko sukuun on läheiset ja lämpimät, jaan elämäni rakkaista rakkaimman miehen kanssa, ystäviä ja hyviä kavereita on varmaan enemmän kuin ihmisillä keskimäärin, olen saanut olla terve, pääsin aikanaan opiskelemaan haluamaani alaa, vaikka se oli yksi Suomen hankalimmista paikoista päästä sisään, minulla on ollut aina töitä, olen ikäisekseni kohtuullisen korkeassa asemassa työelämässä, taloudellisestikin olemme onnekkaassa asemassa ja kaiken lisäksi meille on suotu kaikista suurin onni eli ihana, terve lapsi.

Tietenkään elämä ei ole ollut aina pelkkää onnea ja auvoa, kaukana siitä. Paskaa on niin sanotusti satanut niskaan elämän eri vaiheissa välillä hyvinkin reippaalla annostuksella. Keskimäärin asiat ovat kuitenkin varsin mallillaan.

Siksipä tuntuu vähän nololta ja kovin pinnalliselta kiukutella seuraavasta asiasta: en tykkää tästä post pregnancy -kropasta ja -naamasta. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen sellaisessa tilanteessa, että en vaan tunne itseäni mitenkään viehättäväksi. Kaikki vaatteet ahdistaa. En ole koskaan ollut mikään laiheliini, mutta en myöskään näin iso. Lisäksi sektioarven pussille vetämä vatsa on edelleen sitä luokkaa, että voisin olla neljännellä kuulla raskaana. Tai no, rehellisyyden nimissä: viidennellä. Lisämuhkeutta tuo paisunut rintavarustus, jonka ansiosta ne väljimmätkään vaatteet eivät istu.

Olen yhä kömpelö, lantionseudun liitokset vaan eivät tunnu palautuvan. Kun istun pidempään paikallani, menee kroppa ihan jumiin, ja liikkeellelähtö on hankalaa. Lisäksi naama kukkii. Mulla on aina ollut hyvä iho, mutta nyt tuntuu, että näppylöitä nousee kuin sieniä sateella.

Ei se ulkomuoto mua muuten kiinnostaisi, mutta kun paskat fiilikset vaikuttavat niin moneen asiaan. Ällöttää kaikki ihanan lapseni ristiäisistä ja muista tärkeistä tilanteista otetut kuvat, joissa olen mukana. Ahdistaa, että joudun katselemaan niitä kamalia norsukuvia elämäni loppuun asti.

Ei huvita mennä mihinkään, missä ei voi olla väljissä neuleissa ja toppatakissa ja Ugg-bootseissa. Ihanaiset ystävät ovat järjestäneet mulla puoliyllätysjuhlat (puoli siksi, että mulle paljastettiin tämä eilen, jotta ehdin vähän varautua) ensi lauantaiksi, ja olen siitäkin hirmuisen iloinen ja kiitollinen, mutta ahistaa a) mennä yhteissaunaan ja b) mennä ihmisten ilmoille tällaisessa kuosissa. Ennen vanhaan mua katsottiin... tai siis mitä mä nyt kaunistelen, tarkoitan siis, että miehet katsoi, mutta nykyisin olen - paradoksaalista kyllä ottaen huomioon, että minua on enemmän kuin koskaan ennen - näkymätön.

Kaikista kamalinta on kuitenkin se, että lakanoiden heiluttelu ei nappaa pätkän vertaa. Kun olo on kuin suurella kurpitsalla, ei seksikään maistu. (Saati että sitä kyllä muutenkaan jaksaisi harrastaa niinä harvoina hetkinä, kun lapsi nukkuu...) Ja se tietysti vaikuttaa vähän parisuhteeseenkin. Maailman rakkain mies kyllä ymmärtää, ja vielä me sentään muuten hellitään ja kiusoitellaan ja edes puhutaan aiheesta, ja muutaman kerran on jopa päästy sanoista tekoihin, mutta mä en oikein osaa nauttia siitä, kun olen koko ajan kovin tietoinen kaikista ulottuvuuksistani.

Mies yrittää lohduttaa, että hänen silmissään olen yhtä ihana kuin ennenkin ja että onhan se ihan ymmärrettävää, että raskaus näkyy kropassa, mutta mä haluan takaisin mun normaalin itsetunnon. Tahdon olla nätti ja viehättävä enkä mikään puklunkäryinen kotiäiti virttyneissä trikoovaatteissa. Tahdon olla minä enkä tällainen tantta. Mä haluan taas viihtyä omissa nahoissani!

8 kommenttia:

  1. Hear, hear! Olo on todella epäviehättävä, mutta suorastaan äidillinen. Jalkapohjiin koskee kun aamulla nousee sängystä, tissit ovat pamela-luokkaa, ja maha on todellakin vielä raskaanaolevan näköinen. Se sektioarpi tosiaan tekee mahan muodosta oudon, ja sivuilla roikkuu nahkapoimuja mitä ei ennen ollut.

    Kuitenkin ajattelen, että mulla on vielä "lupa" näyttää homssuiselta kotiäidiltä kun käyn marketissa rattaiden kanssa kun lapsi on vasta 3 kk. Pääasia että ollaan terveitä ja muuten onnellisia. Mutta entäs jos mun olemus on sama vielä vuoden päästä...? Iyyh.

    VastaaPoista
  2. Samoja ongelmia täälläkin. Helpottaa hiukan, että on syksy. Ei siis tarvitse miettiä, että pitäsi sopia kesämekkoihin saatika sitten bikineihin! Vauvauintia olemme suunnitelleet eli sinne on sitten vaan rohjettava ja nieltävä se, että ne muut äidit ovat jo palautuneet raskauden jäljiltä omiin mittoihinsa, eikä mainittuja ongelmia näy heidän vartaloissaan.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että joku kirjoittaa ajatuksiaan tästä!

    Minä en ole vielä edes synnyttänyt (n.neljän viikon kuluttua sitten) ja mietin, miten vartalo "toipuu" raskaudesta, synnyttämisestä. Mihin seikkoihin palautumisessa voi itse vaikuttaa ja mihin ei.
    Tahtoisin kuitenkin jo niin kovasti vartaloni "vain itselleni".

    Pinnallista tai ei, mielestäni kehollisuus on yksi merkittävä osa identiteettiä ja raskauden myötä joutuu pohtimaan myös "uuden" kehon kautta sitä kuka oikein on ja mihin on menossa.

    terv.Aureus

    VastaaPoista
  4. siis joo! Toi on totta et sektiohaava saa mahan näyttämään ihan oudolle....

    Mua auttoi pahimpaan identiteettikriisiin uudet vaatteet kaupasta. Kampaajalle, shoppailemaan hyvässä seurassa ja sit käyt vielä jonku kaverin kanssa siinä samalla kahvilla/lounaalla!!! Auttaa ainaki vähän.

    Mä oon ihan samaa mieltä et ulkonäkö on iso osa identiteettiä ja jos ei tunne oloaan mukavaksi omissa nahoissaan niin asialle pitää tehdä jotain. :)

    TSemppiä ja mukavia juhlia! Nyt meet vaan shoppaamaan jotain upeeta niihin juhliin!!

    VastaaPoista
  5. Kiitos, ootte ihaneja :) Mulle tuli heti parempi mieli.

    Pakko kai tässä on jotain tehdä, kun talvi tulee, enkä kai voi loputtomiin kulkea pelkissä leggingseissä. Vähän vaan ahistaa ne vaatekaupat, kun ei oikein taida mahtua sama koko kuin ennen. No, onneks nyt on paljon löysiä vaatteita, täytyy ostaa jotain loimia, joissa koolla ei oo niin väliä. :)

    Kampaajalla kävin vissiin kuukausi sitten, se oli kyllä ihanaa. Mutta silloin ei vielä muutenkaan oma olemus häirinnyt niin kamalasti kuin nyt. Johtuu varmaan siitä, että nyt alkaa taas toi ulkomaailmakin kiinnostaa muutaman kuukauden tauon jälkeen. Ja helmikuussa lähdetään reissuun, silloin on pakko käyttää kesävaatteita ja - kääk - bikineitä.

    Aureukselle tsemppiä viimeisiin viikkoihin, oi että teillä on edessä hieno juttu! Melkein kateeks käy. :)
    Miimuliini, me ollaan menossa ekaa krt vauvauintiin perjantaina. Arvaa vaan ahistaako...

    VastaaPoista
  6. Aah, ei voi olla totta, ihan kuin mä oisin kirjoittanut tämän tekstin! Juuri avauduin samasta aiheesta blogiini ja sitten tulin katsomaan, josko täällä ois jotain uutta. Ja oli :-) KIITOS terapiasta!

    Vaikka olen vasta kuukaudella kuusi, olen jo nyt ihan paniikissa tästä kaikesta raskausmöhöstä. Ensinnäkin kaikki näkee nyt vain mun mahan. Vituttaa, kun sitä kommentoidaan koko ajan. Etäystävät kyselee sähköposteissa, että joko se maha on iso. (Iso verrattuna mihin?!). Täällä asuvat kaverit kommentoi, että näyttääpä siistiltä. Mun mies hipelöi mahaa iltaisin ihan onnessaan ja koittaa tuntea potkuja. Välillä hän jopa puhuu vauvalle sen välityksellä. Vaikka tuollainen pelleily on ihan hauskaa, siitä on kyllä seksikkyys ja erotiikka aika kaukana...

    Meillä on nykyään paljon vähemmän seksiä kuin ennen. Minua kyllä kiinnostaisi, mutta mies on vähän vaisuna; se pelkää, että vauvaa sattuu. Hohhoijaa, olen koittanut vääntää tätä rautalangasta, mutta ei se vaan jostain syystä uppoa.

    Uusimmassa Vauva-lehdessä oli muuten alapää-artikkeli omien vehkeiden synnytyksen jälkeisestä tilasta. Luin sen ja menin täysin paniikkiin kun tajusin, miten paljon 35 cm päänympärysmittaa on! Ja sen pitäis mahtua ulos SIELTÄ. Voi jösses.

    En halua teepussirintoja enkä kengurumaista vatsapussia. Enkä löystynyttä vehjettä.

    Kaikki nämä vartalomuutoksista johtuvat angstit saa huonot fiilikset päälle. Ja silti nämä "ongelmat" ovat niiiiiin pieniä, kun miettii, miten asiat ihan oikeasti voisi olla. Tulee siis jo huono omatunto siitäkin, kun on itselle huono olo. Koitapa sitten olla tässä hyvällä tuulella ja positiivisena :-)

    Tsemppiä sinne, koitetaan kestää...

    VastaaPoista
  7. Meillä kyllä alapää on palautunut ennalleen (heh;) mutta mikään muu ei. Pakko on alkaa uskoa, että 30+ ei palaudu enää samalla tavalla ja yhtä nopeasti kuin 20+. Nyyh!

    Minä en oo viittinyt ees paljoa ostella vaatteita, yhet farkut mahtui jalkaan ja parit housut ostin + yhen takin. Mulla on se ongelma vielä, että jos nyt menisin ostaan vaatteita niin osa vaatteista ei löytyis enää normaalikokoisten osastoilta ja mihinkään BB-osastoille EN SUOSTU meneen:(
    Harmin paikka kun kaikki talvitakitkin on tullu ostettuu tyköistuvia:(

    Toivotaan, että joku ihme tapahtuu ja palaudutaan suhtkoht. entisiksi. Ainakin raskauskiloista voi päästä eroon, jos ei muusta!

    VastaaPoista
  8. Joo toivotaan tosiaan! Kyllä mä nyt kuitenkin ajattelin vähän kirjailla noita syömisiä Kiloklubiin, ilman mitään laihdutustavoitetta niin kauan kuin imetys jatkuu mutta silleen, että näkee vähän, mitä tulee imuroitua sisäänsä päivän aikana ja että ravinnon koostumus olis kunnossa.

    Mä ostin viime keväänä vissiin huhtikuussa talvitakin, joka mahtui silloin just päälle. Ajattelin, että se on sitten hyvä syksyllä vaunulenkkeilyssä. Ikävä kyllä vaan se kinnaa vyötäröltä nyt vähintään yhtä paljon kuin sillon kuudennella kuulla...

    VastaaPoista