28.3.2011

Sairasta menoa Ei-miehen tahtiin

Terveisiä vaan vaihteeksi sairastuvalta. Tai ainakin toipilastuvalta. Torstain ja perjantain välisenä yönä Igge alkoi itkeskellä surkeasti, ja mies kävi pelastamassa naapurihuoneesta kuuman pienen pojan. Aamun valjetessa kuumemittari näytti 39,2 astetta, ja illalla Panadolista huolimatta 39,8, joten suunnattiin taas vaihteeksi Mehiläisen päivystykseen. (Soitin muuten ensin terveysneuvontaan 09 10023 - loistopalvelu, suosittelen!) Korvasta löytyi tulehdus ja nielusta myös, joten palattiin kotiin antibiootit kainalossa.

Korkea kuume jatkui kolme päivää, vielä eilen aamullakin kuumetta oli yli 39 astetta. Pieni reppana oli aivan veto veks ja sylivauva, vietettiin viikonloppu miehen kanssa käytännössä vuoroissa sohvalla tulikuuma ukkeli sylissä. Kävi niin sääliksi tuo pieni potilas, kun toinen oli niin surkeana. Paitsi tietysti silloin, kun Panadolin vaikutus oli parhaimmillaan - silloin tyyppi leikki ja viipotti melkein normaaliin malliin. En pysty ymmärtämään, mä olisin 39 asteen kuumeessa aivan puolikuollut, oli kuumelääkitystä tai ei.

Onneksi tänään herran lämpötila näyttää palanneen normaaliksi. Voimattoman potilaan sijaan meillä asustaa nyt varsin tiukkatahtoinen Ei-mies. Aivan kaikki on EI. EI KUKU (eli nuku), EI KUOKAA, EI KEIKI, EI PAIPPAA, EI HOUTUA, EI KHUKKAA (sukkaa), EI EI EI EI EIIIII!!!!!! Syöminen on ollut koko maaliskuun vähän niin ja näin ja muutenkin hoikalla ukkelilla ei todellakaan olisi tarvetta dieetille. Mutta kun mikään ei kelpaa, eivät edes normiherkut ana (nas), gugutti (jogurtti), kakku (lastenkeksit), baba (banaani) tai tuti (rusinat). Kaikki on vaan EI.

Ei-mies ei myöskään kestä mitään vastoinkäymisiä. Sukka on huonosti - kirkumista. Mopo juuttuu matonreunaan - kirkumista. Tyynyliina ei ole suorassa - kirkumista. Pahaa-aavistamaton makaroni tipahtaa lusikasta - kirkumista. Duplo-palikka ei osu paikalleen ensimmäisellä yrityksellä - kirkumista. Horjahdus juostessa - kirkumista. Ja yleensä vielä varmuuden vuoksi tavaroiden heittelyä ja lähimmäisen lyöntiyrityksiä ja loppuhuipenuksenna räkäitkupotkuraivari.

Onko tää nyt sitä uhmaa ja jos, niin miten hemmetissä mun hermot muka kestää tätä vielä pari vuotta (vai kauanko se kestää)? Meinasin ihan oikeasti purra omaa lastani sormeen, kun se raivoissaan tunki niitä suuhuni - se oli puhdas primitiivireaktio, jota oli pakko käydä rauhoittelemassa toisessa huoneessa. Miten hitossa pysyn itse aikuisena, kun välillä tekisi mieleni vaan heittäytyä ipanan viereen lattialle ja huutaa kahta kovempaa? Pysyttäisiin nyt edes terveinä, että päästäisiin ulos ja Iggekin pääsisi välillä hoitoon. Niin ja tulisi se kevät, eikö tuota sontaa ole tullut taivaalta jo ihan tarpeeksi yhden vuoden tarpeisiin?

7 kommenttia:

  1. Testaa sitä lattialle heittäytymistä ja siinä huutamista. Yhdistä performanssiin myös voimalliset kädet ja jalat. Toimi kerran yhdelle isälle K-kaupan karkkihyllyn edessä. Meni hiljaiseksi lapsi ja kaikki kanssaostoskelijat.

    VastaaPoista
  2. Hyvin hyvin tutulta kuullostavat nuo uhman alkumetrit. Välillä olen itkenyt ja raivonnut lapsen kanssa kilpaa. Välillä olen istuttanut raivoavan lapsen katsomaan dvd:tä kun olen karjunut kiukkuani yksin toisessa huoneessa. Välillä pääsee sellaiseen olotilaan, jossa mikään ei tunnu enää miltään. Oma pikku Anger management-kurssini.

    VastaaPoista
  3. Voi että, kovasti paljon tsemppiä! Meillä ei ihan vielä (onneksi) olla tuossa vaiheessa, mutta kyllä tavarat lentelevät tosi helposti jos ei asiat suju niinkuin pikkuherra haluaa. Mistä lienee moisen perinyt... Ja myöskin kuumeen kanssa täällä ihmetellään, tosin taidettiin päästä helpolla eli vain pari päivää. Täytyy sanoa että itsekin eilen ihmettelin että miten on mahdolllista että tuommoinen pikkuihminen jaksaa touhuta vaikka itse samoilla lämpötiloilla on jo ihan kuolemaa tekemässä! Ja kyllä se kevät (ja kesäkin) sieltä vielä tulee!

    VastaaPoista
  4. Hei!

    Meilläkin asuu kuvailemasi EI-mies :) Tavaroiden heittely äitiä päin on uusin villitys..uhma se taitaa nostaa sopivasti päätään juuri ennen kakkosen syntyä, hoh hoijaaa!

    VastaaPoista
  5. Moi!

    Meillä myös kamalaa kuumetautia ollut. Käytiin myös Mehiläisessä ja se lääkäri epäili jopa keuhkokuumetta (poika hengittää raskaasti) mutta veriarvot oli ok ja pelkkään viininpunaiseen kurkkuun ei vielä anneta antibioottia (annan omaehtoisesti Ventolinea). Pieni on sairastanut nyt 5 päivää ja itsekin olen töistä poissa. Alkaa jo vähän ahdistaa, koska näyttää ettei toi kyllä ole hoitokuntoinen varmaan tällä viikolla ja on meidän vanhempien pakko käyttää arvokkaita lomapäiviä.

    Meillä uhmaan on tullut semmonen perä piirre että pojan testatssa minua ja kun mun pinna menee yli mä kiristelen hampaita etten rupeis ite huutaan. No poika on sen huomannut ja kiristelee nyt hampaitaan sitten ihan koko ajan. Aika julman näköstä - pitää ite yrittää lopettaa toi kun anoppikin jo ihmetteli asiaa:)

    Mutta uhma, no sehän on vasta alkuvaiheessa ja sitä riittää moneksi vuodeksi. Luulen, että helpottaa kun puhe alkaa kehittymään kunnolla ja pienet pystyvät kommunikoimaan paremmin, nyt tuntuu että monesti sanoo vaan "anna" ja sit ei millään selviä et mitä tahtoo ja lopulta hermostuu.

    Odotettavissa siis pitkää pinnaa ja jaksamista!

    VastaaPoista
  6. Kiitos tsempeistä ja kokemusten jakamisesta! Arvostan jokaista kommenttia, vaikka nyt on niin väsy, että en kykene vastaamaan mitään järkevää.

    Periaatteessa tiedän, että muillakin menee hermot ja muutkin käyttää dvd:tä välillä lapsenvahtina, mutta silti välillä jostain piilosta iskee huono omatunto ja pitäisjaksaa-suorituspakko.

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa ihan meidän kapteeni Minäitteltä. Uhmaa. Vaatii hermoja, varsinkin vähillä yöunilla.

    Sanoinkin miehelle yksi päivä ihmettekeväni, mien oma lapsi voikin olla samaan aikaan niin uskomattoman ihana ja hermoja raastavan ärsyttävä :)

    VastaaPoista