Veeiiteejiiänee

Maaliskuu oli paska kuukausi, timantit olivat vain se kuuluisa säännön vahvistava poikkeus. Paitsi että sairastettiin koko kirottu kuukausi (Igen kuumeilu jatkui vielä allergisella reaktiolla ja oltiin taas maanantaina Mehiläisessä pilkullisen lapsen kanssa), saatiin vielä kruunuksi täysin puskista yksi iso ja huono uutinen, joka keikautti maailman epätasapainoon ja vei yöunet. Miksi aina, kun yksi asia järjestyy, jostain toisesta paikasta homma kusee? En jaksaisi nyt, voi hyvä kohtalo ja maailmankaikkeus ja luoja ja ties mikä, ymmärrän pointin enkä ota mitään itsestäänselvyytenä. Haluaisin vain keskittyä ihan tavallisiin asioihin, vertailla turvakaukaloita ja jäkättää viivästyvästä eteisremontista ja miettiä, miten päin pikkupulla tuolla majailee.

Nyt onneksi näyttää varovasti siltä, että asiat ehkä järjestyy, mutta mikään ei ole vielä varmaa. Olen niin väsynyt, että en jaksa mitään. Kotikin on kuin hävityksen kauhistus, kun keskittymiskyky on nolla ja energia menee edes välttämättömyyksien hoitamiseen. Eikä mulla ole lupaa puhua asiasta, mikä tekee olemisen hankalaksi. Juttelen niitänäitä, vaikka päässä pyörii jotain ihan muuta. Virtuaalimaailmassakaan en oikein jaksa osallistua, nyt on vaan niin paljon muuta mietittävää.

Haluan vaan olla vähän aikaa ihan hiljaa, kunhan tilanne vähän selkiytyy. Toivottavasti ensi kerralla on hyviä uutisia. Toivottavasti huhtikuun mukana tulevat suotuisammat tuulet.