Poika poikittain ja muuta päänvaivaa

Päivät ja viikot vaan katoavat, kun koko ajan on jotain hässäkkää. Pyykkikone levisi samaan aikaan, kun koko huusholli oli muutenkin mullinmallin keittiön ja eteisen maalausprojektin takia, lastenhoitaja sairastui juuri, kun olisin ihan ehdottomasti tarvinnut lapsivapaata opiskeluhommia varten ja muutenkin tuntuu, että aika menee kaiken maailman isompien ja pienempien tulipalojen sammutteluun ja aikatauluttamiseen.

Jossain välissä käväisin lapsi- ja miesvapaalla päiväretkellä Tallinnassa, juu ja vaalitkin pidettiin ja tulosta päiviteltiin. Jos ei muuta, niin tulihan ainakin konkreettinen ja sinänsä myös ihan terveellinen muistutus siitä, että oma elinpiirini on kovin kaukana nk. kansan syvistä riveistä. En jaksa politikoida enempää - sitä on tullut harrastettua viime päivinä kyllästymiseen asti - mutta se on pakko todeta, että kuvaavaa on, että maahanmuuttovastainen (eiku anteeks, "-kriittinen") persupuolue saa eniten kannatusta siellä, missä maahanmuuttajia on kaikkein vähiten. No, epäilen, että Siperia opettaa vielä näitä kovaan ääneen uhoavia persu-untuvikkojakin.

Nyt ollaan pääsiäisen vietossa mun vanhemmilla, ja tämä onkin melkein lomaa, kun mummu ja ukki ovat niin valtavan korkeassa kurssissa. Igge viipottaa pitkin pihoja mummun kanssa ja aamullakin kyselee ensimmäiseksi ukin ja mummun perään. Pienestä ihmisestä lähtee muuten aivan jatkuva höpötys, enimmäkseen vielä sanoja ja kaksisanaisia lauseita, mutta ensimmäisen kolmisanaisenkin bongasin: "mamma hakee peppä (vettä)". Iso osa sanoista vaatii kyllä vielä tulkkia, ja peet ja koot ovat yliedustettuina. Esimerkiksi perhonen on piipo, siivoaa on piipoo, puuro on puupo ja vettä on siis peppä ja nukkua on kukkuu, traktori on kakko, lentokone on kenko, liukumäki on kiuku, mansikka on kanki (hah) ja tietokone on kieko. Ihmettelin aina ennen, että miten vanhemmat osaavat tulkita ipanoidensa juttuja, mutta nyt huomaan itse olevani vähän kummissani, jos joku ei heti tajua että lusikka on tee. (Tulee siis ruotsinkielen sked-sanasta.)

Melkoista mielikuvitusta Igen juttujen tulkinta kyllä välillä vaatii, kun ensin pitää selvittää, että onko kyse suomen- vai ruotsinkielisestä sanasta ja sitten ryhtyä arvailemaan, että mitähän herra mahtaa haluta.

Ajoittaisista tulkintavaikeuksista huolimatta on joka tapauksessa hirmuisen hauskaa, kun Igen aivoitukset alkavat saada myös sanallisen muodon. Esimerkiksi muutama päivä sitten ukkeli sattui löytämään mun perjantaipussista tipahtaneen lakun, ja yritti vaivihkaa nautiskella aarteestaan pöydän alla. Minä ihmettelin hiljaisuutta, ja huomasin, että nyt on tyypillä suussa jotain ylimääräistä. Kun kysyin, että mitä sulla on suussa, niin ipana katsoo minua ovelasti ja vastaa, että HAMMA(s). Siis se piruili päin naamaa. Pappa puolestaan sai ikimuistoisen ihanan aamuherätyksen, kun Igge meni herättämään isäänsä vartin yli kuusi kailottaen "PAPPA, TITTA, KÄKÄ" ja liiskaten papan käteen ison, hienon räkäpallon. Kukapa moisesta ei ilahtuisi!

Kaiken hässäkän keskellä olen myös käyttänyt aivan tolkuttoman paljon aikaa vauvan asennon pohtimiseen. Makaan lantio ylhäällä, roikun sohvalta ja pyllistelen Mekkaan useita kertoja päivässä, enkä uskalla nukkua kuin kyljelläni. Viime viikon tiistain ultrassa tyyppi makoili vatsassa poikittain, pää oikeassa kyljessä ja hanuri vasemmalla. Nyt olen tuntenut potkuja vasemmalla, joten vissiin se on kääntynyt taas jotenkin eri päin - joskaan ei kyllä niin päin, kuin pitäisi. Koko show on ärsyttävää, turhauttavaa ja stressaavaa ja vie ihan liikaa energiaa, varsinkin kun ihan hirveän paljon enempää en nyt tällä sekunnilla voi asialle tehdä.

Tavoilleni uskollisena olen kuitenkin suunnitellut seuraavien viikkojen kääntöohjelman valmiiksi, muuten en varmaan nukkuisi öisin. Asentohoidon lisäksi käyn ensi viikolla moksaajalla (moksattavana? moksauksessa? Sanasto on tällaiselta länsimaiselle lääketieteelle varsin uskolliselta ihmiseltä hieman hakusessa...), sitä seuraavalla neuvolalääkärillä (ja mahdollisesti uudelleen poltettavana), sitä seuraavalla äitiyspolilla synnytystapa-arviossa ja sitä seuraavalla - jos tarvetta on, mutta TOIVOTTAVASTI ei ole - ulkokääntöyrityksessä. Jos tyyppi vielä sittenkin on sitkeästi ihan miten sattuu, otan selvää, olisiko alatiesynnytys mahdollinen. Jos ei ole, niin siltikin toivoisin, että synnytys saisi käynnistyä luonnollisesti, vaikka sitten sektioon joutuisinkin. En kyllä tiedä, onko se mahdollista?

Joku ehkä ihmettelee, miksi tästä asiasta nyt on tullut niin keskeinen. Viime kerralla en oikeastaan ihan kamalasti asialla päätäni vaivannut - toki otin selvää vaihtoehdoista ja vähän pyllistelinkin, mutta enimmäkseen annoin vaan asioiden edetä omalla painollaan. Olen sektioon valintana edelleen ihan tyytyväinen siinä tilanteessa ja niillä tiedoilla. Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Ensinnäkin sektio vaikeuttaisi asioita jo ihan käytännössä melkoisesti. Alatiesynnytyksessä on sentään ainakin mahdollisuus selvitä tolpilleen suht nopeasti, sektion jälkeen olisin ihan takuuvarmasti helvetin kipeä ensimmäiset päivät. En myöskään voisi olla ainakaan kuukauteen ilman apua lasten kanssa, koska en saisi nostaa Iggeä. Omat kivut hankaloittivat myös viimeksi muutenkin hankalaa imetyksen alkua, joten haluaisin säästyä siltä.

Toiseksi uskon, että vauvan olisi parasta saada tulla ulos silloin, kun se on siihen valmis. Iggehän ei aluksi oikein herännyt nälkäänsä eikä meinannut jaksaa syödä, mikä teki ensimmäisistä viikoista tuskaisia. Joku lääkärikin arveli, että hän ei ehkä ollut ihan valmis tähän maailmaan vielä. Tietenkin vaikeuksia voi olla synnytystavasta ja -ajasta huolimatta, mutta haluaisin, että tällä kertaa ne eivät johtuisi ainakaan siitä, että vauva on revitty ulos jonkun muun kuin sen itsensä aikataulun mukaan.

Kolmanneksi tulevat sitten ne tunnesyyt. Kyllä, minä haluaisin kokea, miltä tuntuvat synnytyssupistukset. Haluaisin tietää, miten kroppani selviää. Haluaisin, että en tuntisi oloani ulkopuoliseksi, kun muut kertovat synnytyksistään. Jotenkin oletan myös, että mies olisi minusta vielä ylpeämpi, kun näkisi, millaisen työn takana sen rääpäleen maailmaan saattaminen on, vaikka se kuinka vakuuttaa muuta. Tällä kertaa sektio olisi myös naula arkkuun siinä mielessä, että jos joskus vielä haluamme ja saamme lisää lapsia, muita vaihtoehtoja ei enää olisi, sillä kahden sektion jälkeen seuraavat synnytykset hoidetaan kuulemma automaattisesti sektiolla.

En kuitenkaan halua tehdä tästä mitään elämää suurempaa dramatiikkaa. Tiedän kyllä, että moni nainen antaisi vasemman jalkansa saadakseen kokea edes raskauden, synnytyksestä viis - tai oman lapsen, viis siitä raskaudestakin. En myöskään pidä joidenkin äitien pahoittelevasta asenteesta, jos synnytys syystä tai toisesta päättyy sektioon, vaan olen edelleen sitä mieltä, että tässä hommassa tärkeintä on onnellinen loppu. On kamalaa, kun ulkopuoliset arvottavat niinkin suuria asioita kuin lapsen syntymää. Minusta se on väärin vähän samalla tavalla kuin se, että lapsen sukupuoltakin pahoitellaan, jos tulossa on toinen samaa sukupuolta tai perheessä ei ole poikia tai mitä vielä. Samaan aikaan itseäni ärsyttää, että en kaikesta järkeilystäni huolimatta osaa olla ottamatta paineita asiasta ja murehtimatta sitä etukäteen, vaikka fakta on se, että kävi miten kävi, ainakin olen tehnyt sen, mitä itse voin asialle tehdä. Ja että tulipa tämä lapsi ulos tavalla millä tahansa, minulla on kaikki, mitä ikinä halusin - ja miljoona kertaa enemmän.