Igge Ihana kaks vee

Igge Ihana täyttää tänään kaksi. Jos ensimmäisen ikävuoden aikana tapahtuu paljon, niin ei tämä toinen vuosi minusta paljon huonommaksi jää: on huimaa seurata pienen ihmisen motoriikan, puheen, huumorintajun, sosiaalisten taitojen ja älyn kehitystä.

Kaksivuotias isoveli ilmaisee itseään monisanaisin lausein (pisimpiä lienevät "pappa antaa kinkku-tuutto-peipää" -tyyppiset ilmaukset), hyppii tasajalkaa, juoksee joka paikkaan ja leikkii monenlaisia leikkejä. Nyt kovassa huudossa ovat mm. Plasto-mopon korjaaminen, ruoan laittaminen ja pehmolelujen syöttäminen, Duploilla rakentelu, pikkuautoilla ajeleminen ja niiden parkkeeraaminen siistiin riviin milloin mihinkin, pallon potkiminen, hiekkakakkujen tekeminen pontevilla HYVÄÄÄ KAKKUUU -huudoilla säestettynä ja erilaiset piiloleikit (yleensä jonkun viltin tai peiton alta kuuluu vaan että "ei näy Iggeä"). Kaksivuotiaalla tuntuu olevan loppumattomasti virtaa - kunnes se sitten yhtäkkiä loppuu ja alkaa Kiukuttelu isolla koolla.

Kun Iggeä ei huvita tai häntä kielletään tekemästä jotain (esimerkiksi mäiskimästä pikkuveljeä tai ketään muutakaan, hyppimästä päättömästi sohvalla, heittämästä ruokaa lattialle tms. järkyttävää lapsen elämän rajoittamista), astuu kuvaan Hirmuinen Raivo. Igge heittäytyy lattialle, kiukkuaa, potkii, yrittää lyödä ja käyttäytyy muutenkin oikein mallikkaan uhmaikäisen tavoin. Mikään ei kelpaa ja kaikki on ei ja jos silmä välttää, yrittää tyyppi vielä parhaassa tapauksessa toistaa sen, mistä juuri kiellettiin. Puuh. Varmasti tilanteeseen vaikuttaa osaltaan myös vauva, joka vie paljon minun ajastani ja se, että en ole ihan normaalikunnossa hillumaan missään hiekkalaatikolla vieläkään, joten touhut kaksin Igen kanssa ovat jääneet harmittavan vähiin viime viikkoina. Olenkin lukenut mielenkiinnolla kanssabloggaajien ah-niim-lohduttavia kirjoituksia samanlaisista uhmaipanoista kuin myös kokemuksia erilaisista kasvatusmetodeista ja vinkeistä raivon taltuttamiseen. Veikkaan, että syksyllä miehen palattua töihin tulen kiristelemään hampaitani Igen kanssa vielä moneen kertaan.

Mutta suurimmaksi osaksi Igge on Ihana. Aurinkoinen ja iloinen pieni poika, joka ahmii elämää innokkaasti ja pohjattoman uteliaasti eikä jätä koskaan käyttämättä tilaisuutta pieneen kepposteluun ja veijarointiin. Rakasrakas esikoinen, joka illalla viimeiseksi tahtoo kuitenkin "mamman kyykkyyn", vaikka tällä hetkellä pappa muuten onkin ihan hurjan pop. Arvatkaa, paljonko itketti, kun sain eilen kaksi pienessä nyrkissä nuhjaantunutta voikukkaa. Toinen oli ihan itse poiminut papan kanssa puistoreissulla "kukki mamma" sanomatta mitään - mies oli vasta kotiovella huomannut, että poika puristaa jotain kädessään. Niisk.

Tänään siis juhlitaan kaksivuotiasta, joskin hyvin pienimuotoisesti - vieraiksi odotetaan vain isovanhempia ja kahta tätiä. Heinäkuussa kun kaikki ovat jossain muualla. Hyvä näin, pääsen järjestelyissä helpolla. Ensi vuonna pidetäänkin sitten varmaan tuplajuhlat jo ennen juhannusta, kun pikkuveli juhlii ensimmäistä syntymäpäiväänsä.

Ja apropå vauva, kävimme neuvolassakin tänään. Kaikki oli kunnossa ja erityisesti ilahdutti se aina vaan vähän kuumottava punnitus: viralliseksi lukemaksi kirjattiin 3 805 g eli yhdeksässä päivässä sitä on tullut lisää noin 300 g. Ja ilman pulloja, pumppauksia tai muuta säätöä. Olen hyvin, hyvin hämmästynyt. Ja iloinen, tietenkin.

Omasta voinnista voin kertoa sellaisia positiivisia uutisia, että kyllästyin vatvomaan yhtä repsottavalta näyttävää tikkiä ja kävin eilen yksityisellä gynekologilla. Hän totesi, että paraneminen etenee hyvin ja kaikki näyttää erittäin siistiltä. Hyvä siitä kuulemma vielä tulee, mikä oli tietysti hyvä kuulla. Lääkäri nappasi myös pois muutamat tikit (kuulemma ne ovat niin paksua lankaa, että sulaminen kestää ikuisuuden - se siitä luvatusta kahdesta viikosta siis), mikä on helpottanut esim. kävelemistä huomattavasti, kun tikit eivät kiristä ja hankaa. Sain myös luvan lähteä landelle hyvillä mielin, kunhan vaan muistan pitää huolen hygieniasta sekä määräyksen syödä edelleen huoletta ahkerasti kipulääkettä, koska syvemmällä paraneminen on vielä kesken. Käynti oli ISO helpotus, koska aloin jo olla todella väsynyt asian vatvomiseen. (Ja sivumennen sanoen, olen kyllästynyt vastailemaan sukulaisten ja tuttujen omaa vointiani koskeviin kysymyksiin - vissiin olen jotenkin tosi estoinen, mutta minua ei huvita vatvoa jalkovälini kuntoa jokaisen vastaantulijan kanssa. Joojoo, kiva, että välitätte, mutta ilmeisesti repeämiseni ja muu synnytyshässäkkä ovat olleet kahvipöytäkeskusteluiden aiheena kovin yksityiskohtaisella tasolla, mikä on minusta äärimmäisen kiusallista ja vituttavaa. Eikö infoksi riittäisi, että oli aika rankka synnytys, mutta vauva voi hienosti ja äitikin toipuu, piste.)

Anyways, näillä eväillä siis suuntaamme joko huomenna tai ylihuomenna vihdoin saaristoon ja muutamme sinne enemmän tai vähemmän koko loppukuuksi. On sitä odotettukin, kun viime viikot ovat menneet enemmän ja vähemmän sisätiloissa keskellä kaupunkia. Eli heihei kaupunki ja kuumuus ja arvattavasti myös heihei blogi, koska tietokone ei lähde mukaan. Palaan viimeistään elokuussa - siihen asti toivottelen jokaiselle tänne eksyneelle ihania kesäpäiviä ja paljon hyviä hetkiä!