23.2.2012

Kärryhämmennys

Tässä elämäni parisuhdekriisin keskellä (toivon mukaan jo voiton puolella kuitenkin, kopkop) postaan tänne ihan perusvauvablogihuttua. Kaipaisin apua niinkin valtavaan ja perustavanlaatuiseen kysymykseen kuin että mitkähän rattaat meidän kannattaisi hankkia.

Tilanne on nimittäin se, että sinänsä hyvät Phil & Ted'sin Explorer -kärrymme hajosivat Kanarian-lennolla. Vakuutusyhtiö korvasi rattaiden koko hankintahinnan (väliin kehut Pohjolalle, päätös tuli vuorokaudessa ja korvaus kahdessa). Nyt meillä on siis rämät sisarusrattaat ja 550 euron ylimääräinen ratasbudjetti.

Ensin olin hankkimassa tilalle uusia samanlaisia. Sitten aloin miettiä, että Igge täyttää kesällä kolme ja kävelee jo nyt reippaasti pitkiäkin matkoja. Oletettavasti kävely onnistuu vielä paremmin, jahka tuo 2#%Y¤&%I:n lumi-/loskakaaos hellittää. P&T:t voisi mahdollisesti kikkailla vielä jollain tavalla käyttökelpoisiksi ainakin väliaikaisesti. Eli tarvitaanko me oikeastaan enää sisarusrattaita? Olisiko fiksumpaa ostaa nyt sittenkin ihan perusykkösrattaat Lillabota ajatellen ja luottaa siihen, että Igge kulkee jatkossa omin koivin tai seisomalaudalla? Kuvittelisin, että hätätapauksessa pienemmän voisi ehkä myös nakata Manducaan ja isomman kärryihin.

Tästä pääsemme sitten seuraavaan probleemaan: mitkä olisivat sitten sopivat rattaat? Eduksi olisivat ainakin seuraavat ominaisuudet:
- helppo ohjattavuus
- nopea kasata, menee pieneen tilaan
- kapeat ja sirot
- selkänojan saa makuuasentoon
- kiva ulkonäkö
- säädettävä työntöaisa
- hyvä tai edes kohtuullinen tavarakori
- mahdollisuus käyttää seisomalautaa

Voi pyrsy, pitääkö minun nyt ryhtyä taas guuggeloimaan ja vertailemaan miljardeja eri rattaita? Millaisia kulkupelejä teillä on? Osaisiko joku suositella jotain? Vai kannattaisiko sittenkin vaan hankkia uusi runko philandtedseihin ja työnnellä Lillabota niissä jäljellä oleva ratasaika (eli varmaan vielä pari vuotta)? Olen pihalla, apua!

37 kommenttia:

  1. Bugaboo Beet on hyvät,seisomalauta menee sujuvasti kiinni.Ja kyllä,niillä pärjää Suomen keleissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bugikset on ihanat, mutta jotenkin vaikea uskoa, että niillä pärjäis tuolla ulkona esimerkiks just nyt...? Kun noilla isorenkaisillakin on melkosta taistelua. Mä oon myös käsittänyt, että Beet on enemmän matkikset, ja sellaiset meillä jo on.

      Poista
  2. Mä unohtaisin tuplat ja ostaisin Emmaljungan Scooterit ja sen seisomalaudan. Selkänoja ei mee täysin vaakaan vaan jää alimmillaan inan koholle mut ei meillä häirinnyt pojan nukkumista. Loistokiesit: jykevät mut pienet ja kulkee missä vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Lillabo ei muutenkaan nuku säännöllisesti päikkäreitä ulkona, kun meillä ei oo parveketta tai pihaa, joten sinänsä ei oo niin väliä, meneekö selkänoja ihan alas. Mulla vaan on jotenkin ennakkoluuloja Emmaljungeja kohtaan, mun mielikuvissa ne on vähän sellasia isoja ja kolhoja... Täytyis käydä kokeilemassa!

      Poista
    2. Meillä on Emmaljungan perusyhdistelmät ja ne on kapeimmat yhdistelmät, joita olen nähnyt. (siis joissain vaunuissahan on kapea koriosa, mutta sitten se rengasleveys on jotain ihan järkkyä). Että käy nyt ihmeessä katsomassa niitä ennenkuin tuomitset. ;) + meidän menopelit on tosi kevyet lykkiä niin metsässä, pellolla kuin kaupungissakin. Kaikkea on kokeiltu. Tosin, lykkimiskeveyteen vaikuttaa paljon ne renkaat: kun hankkii perinteiset ilmatäytteiset, on meno kevyempää kuin niillä ilmakennorenkailla.

      Me ei muuten koskaan ostettu erillisiä rattaita vaan on menty yhdistelmien ratasosalla.

      Poista
    3. Joo, samoin me tehtiin esikoisen kanssa, siis ei hankittu erikseen rattaita. Nyt vaan ongelma on se, että noi sisarusrattaat, joita olin ajatellut käyttää kakkosen rataskauden loppuun, levisivät ja siksi on ostettava uudet. Voitais tietysti ostaa toiset samanlaiset, mut se tuntuu vähän tyhmältä, kun oikeastaan tarvetta sisarusrattaille ei enää ole. Yhdistelmät on ihan turhat, kun "vauva" on jo yli 8 kk, joten ihan kuomurattaat olis tähän tilanteeseen sopivin ratkaisu.

      Kattelin noita Emmaljungien leveyksiä ja aika samoissa ne on (toki mallista riippuen) kuin muillakin merkeillä. Mä en vaan enää osaa olla ilman kääntyviä renkaita, ne on mun mielestä täällä keskustassa ihan ylivoimaiset suurimman osan vuodesta... Mut Emmaljungallakin toki on rattaat kääntyvillä renkailla, niin kuin Petuli tuossa alla kertoi, täytyy käydä tsekkaamassa tilaisuuden tullen!

      Poista
  3. Voi kun meillekin kävis noin niin pääsis siltä Phil&Tedsien myyntiriesasta... Me ei oo niistä tykätty yhtään ja nyt on päädytty siihen että ne myydään ja pärjätään tavan kärryillä + seisomalaudalla. Nyt kiinnostaa että mitä vinkkejä saat, kun nuo kohdat "kevyet & sirot ja helppo ohjattavuus" on sellaisia mitä noihin meidän Emmaljungiin kaipailen - jos möis nekin ja hankkis uudet kaksien hinnalla ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä teitä niissä ärsyttää? Mä oon ollu muuten ihan tyytyväinen, mutta pari juttua on käynyt todella hermoille. Ensinnäkin se, että se halvatun kuomu ei IKINÄ pysy paikallaan, vaan sitä saa asentaa jatkuvasti. Toisekseen se runko on ollu jotenkin klenkka alusta asti, mikä varmaan on syy siihen, että ne hajosivat lopullisesti lennolla...
      Innolla odotan vinkkejä minäkin, etenkin vähän tuntemattomammista merkeistä ois kiva kuulla! Jotenkin kyllästyttää nää samat 4-5 merkkiä joita on jokaisella. :) Vaikka eihän sillä periaatteessa oo väliä, kunhan löytäis toimivat vehkeet!

      Poista
    2. No sä aikalailla listasitkin noita syitä jo itse: se kuomu ei todellakaan pysy paikoillaan ja siihen palaa käämi joka kerta kun kärryillä liikkeelle lähtee. Eturengas menee aina välillä lukkoon ihan miten huvittaa, mutta jos sitä yrittää laittaa lukkoon niin ei taatusti mene. Ne renkaat tyhjenee musta ihan liian tiheään ja oli meillä se renkaan puhkeamis -> vanteen räjähdys episodikin joka jätti aika huolestuneen olon aina kun renkaista jotain outoa kuuluu. Olis tosi kiva olla yksinään jossain näreessä vanne säpäleinä kaksi lasta kyydissä. Joo ja nuo vöiden pehmusteet ei tosiaan pysy paikoillaan ja sitä jarrua joutuu välillä renkkaamaan. Aikalailla tuommoista henkistä ongelmaa,eihän nuo sinänsä käyttöä estäviä juttuja ole, mutta kun ei tykkää niin ei tykkää, vaikka ne periaatteessa on ihan kelpo pelit. Sitä tottui aikanaan että Emmaljungissa ei ollut mitään vikaa, niin se että kun joka kerta liikkeelle lähtiessä joutuu säätämään sitä sun tätä on vähän vaikea kestää (ja sitten kun nää alkoi ärsyttämään, niin eikös ne Emmaljungatkin hajonneet sieltä sun täältä...)
      Mutta se kaikkein suurin syy näistä luopumiseen on se, että kumpikaan lapsista ei suostu istumaan siellä alla. Eli aika hyödyttömät meille ;)

      Poista
    3. Hehe, tosiaankin samoja ärsytyksiä siis! Mä oon jo ajatellut, että onko vika mussa mut ilmeisesti nää on ihan tyyppivikoja. Etenkin se kuomu on saanut mut muutaman kerran niin raivon partaalle, että on pitänyt laskea sataan aika monta kertaa. Nyt väänsin sitä vähän kun oltiin siellä lämpimässä, ja se pysyy jonkin verran paremmin, siis ei sentään tipahda joka kerta kun kärryt kulkee jonkun pienen epätasaisuuden yli...

      Meidän Gessleinit oli kans ongelmattomat, toki nekin kului käytössä mut niissä ei kyllä ollut tollasia joka kerta raivostuttavia asioita. Jännä että meillä taas Igge diggailee istua siellä alhaalla, oon kuullut ennenkin että osa lapsista viihtyy ja toiset ei taas millään! Sinänsä ne on kyllä ollu meillä kovassa käytössä, mut tarve ei vaan oo enää sama kuin Lillabon syntyessä. Kun eipä tätä vauvavuottakaan oo enää pitkään jäljellä, kääk!

      Poista
  4. Holhoavasti kyselen täältä alkuun, et eiks niissä hajonneissa oo vielä takuu voimassa? Että jos ihan sillä panostuksella onnistuisi korjaus?

    Mä kyllä peukutan uutta runkoa sikäli, että eikös peli itessään oo näppärä,mkivan näköinen ja menee pienehköön tilaan? Eli toimishan ne hyvin ihan yksöisvaunuina ja bonarina olis sitten vielä se alakerta. Oletin myös et meinaat enemmän rattaita kuin vaunuja, jos uudet hankit? Siihen katsoen noi Explorerit on kyllä tukevatkin. Tai siis että rattaat on kyllä musta aina heppoisempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niissä varmaan, mut tuskin takuu korvaa lennolla rikkoutuneita rattaita? Ja toisaalta johan mä sain niistä rahat takaisin sieltä vakuutuksesta.
      P&T on ihan ok, mutta on siinä kyllä ollut varjopuolensakin, ennen kaikkea just se hiivatin jatkuvasti paikaltaan lähtevä kuomu ja myös rungossa oli jotain häikkää jo ennen tätä lentoakin. Lisäksi selkänojan nostaminen ylös on tosi vaivalloista kun tyyppi on kyydissä eikä etupyörän lukitsemisen logiikka oo auennut mulle vieläkään. Sitten on sellasia pikkujuttuja kuin esim. että turvavöiden pehmusteet eivät pysy paikallaan (lue lapsen on liian helppo repiä ne irti) ja jarrun kans pitää usein vähän venkslata.

      Muuten en olis silti vaihtanut rattaita, mutta nyt kun ne levisivät, niin tuntuu vähän tyhmältä hankkia uusia sisarusrattaita oletettavasti vain muutamaa kuukautta varten. Kun ei niitä uusia sisaruksiakaan oo ainakaan ihan lähivuosina tulossa... :D

      Poista
    2. Meillä meni matkarattaat lennolla hajalle ja vakuutusyhtiö pyysy kysymään saisiko niitä korjattua. Vein ne liikkeeseen korjattavaksi ja yllättäen se ei maksanutkaan mitään... Sanoin kyllä että meni rikki lennolla, mutta silti eivät veloittaneet kun oli takuuta jäljellä. Kantsis siis ehkä kysäistä.

      Poista
  5. ^Miksette oo tykänneet?
    Maiju, mekin ollaan tykätty scoottereista, tai mä, miehen mielestä ne on olleet liian kolhot. Mutta sit kun taas ollaan menty pikkusemmilla rattailla niin ei ne esim lumessa kule yhtään niin hyvin.
    Miten seisomalauta kulkee lumessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kans hämää toi Emmaljungien kolhous, tai siis mielikuva siitä! Mä katselin vähän Brion rattaita, esimerkiks Spin-mallia. Niihin ymmärtääkseni sais Brion seisomalaudan. Meille kääntyvät eturenkaat olis kuitenkin ihan oman kokemuksen mukaan aika iso plussa, kun asutaan keskustassa. Julkisissa liikkuminen, ovien kanssa sompailu ja muu sellanen on huomattavasti helpompaa kuin isoilla renkailla (jotka sellaisetkin meillä oli Gessleinin yhdistelmissä talvisin).

      Poista
    2. Me käytiin tänään lastentarvikekaupassa ja siellä olikin Scootereita kääntyvillä eturenkailla! Oli aikas näppärän oloiset, jäi vähän pohdituttamaan... :)

      Poista
    3. :) Ou nou! Täytyy meidänkin kyllä käydä kattoo, ja sit niitä Brion kääntyvärenkaisia rattaita kans. Kun vaan sais aikaiseks!

      Poista
  6. Meidän poju on saman ikäinen, eli täyttää kesällä sen 3v. Kokeilimme Emmaljunga+seisomalautayhdistelmää ja poika viihtyi siinä tasan 5 minuuttia. Poika kyllä tykkää kävellä (hyppäsi siis seisomalaudalta pois ja käveli kilometrin...omaa vauhtiaan), mutta ostin silti tuplat koska haluan käydä itsekin lenkillä välillä ja ainakin kaupungilla liikkuessa minusta turvallisempi vaihtoehto kuin se seisomalauta. Meidän tuplat on jotain 72 cm leveet, eli vierekkäinistuttavat ja ainakin bussissa meni hienosti...jäi tilaa vielä toisillekin vaunuille. Kuva niistä löytyy mun blogista (en kuolemaksenikaan muista sitä nimeä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan siihen lautaankin tottuminen kestää aikansa. Uusia tuplia ei oo missään tapauksessa järkeä ostaa, koska meillä on jo se sisaristuin P&T-kärryihin. Sitä paitsi täällä tollanen 72 cm olis kyllä aika mahdoton leveys, toi 62 cm on melkein maksimi että mahtuu kunnolla esim. ratikkaan ja vaikka meidän lähikauppaan. :)
      Mä luulen, että noi meidän sisarusrattaat saa viriteltyä niin, että ne pysyy kasassa sen verran, et niitä voi käyttää jos on ihan välttämätön tarve. Igge on aika reipas kulkemaan halutessaan, ts. mä saan ennemminkin juosta sen perässä - ongelma vaan on se, että kaupungissa sitä ei voi päästää juoksentelemaan ihan miten vaan!

      Poista
    2. Niin no joo, ratikat on hankalia. Täällä kuljen bussilla ja sinne meni oikein hyvin sisään. Mä en tota sun ratasmerkkiä tunnekaan, mut kai peräkkäinistuttavat?
      Kannattaa tosiaan kokeilla sitä lautaa, mut siinä täytyy huomioida et nyt näillä sohjokeleillä (en mä kyl tiedä onko teillä sohjoa, mut meillä oli aamulla kauhee jäätikkö ja iltapäivällä pelkkää sohjoa) lauta ei kulje mihinkään. Meilläkin on miehen itse tekemä suurirenkainen seisomalauta.

      Emmaljungiin saa semmosen sisaristuimen joka on vain 80 euroa, semmoinenkin mahdollisuus on. Niin ja seisomalautaa kannattaa käydä kokeilemassa käytännössä ennen ostosta sekä itse että mies, ettei käy niin et se onkin jotenkin väärän muotoinen ja kävellessä sit potkii sitä.

      Poista
  7. Mä heitän tähän väliin vielä kommentin Bugisten puolesta. Ne ihan perusmalliset Bugaboot ( ei siis Bee-matkarattaat) ja niihin talvirenkaat näillä keleillä + seisomalauta. Ne on hyvännäköiset, menee pieneen tilaan, kapeat ja niissä on hyvä jälleenmyyntihinta sitten kun parin vuoden päästä molemmat skidit kävelee itse (woop!). Oon itse ainakin ollut tosi tyytyväinen! t.Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne oliskin kivat, mut niitä ei vissiin saa ilman sitä vaunukoppaa, joka taas on meille ihan turha. Ei tunnu fiksulta maksaa kopasta saati sitten varastoida sitä rohjoa muutenkin rajallisissa säilytystiloissa! Vai oonko ihan väärässä, jos niitä on jossain myynnissä pelkkinä rattaina, niin saa vinkata!

      Poista
  8. Meillä on iCandyt sisarusrattaina, mutta ne saa helposti myös yhden istuttaviksi.

    +tyylikkäät
    +näppärät
    +muuntuu sekä kahden istuttaviksi että yhden istuttaviksi
    +menee pieneen tilaan sekä bussissa, ratikassa että auton takakontissa
    +molemmat istuimet saa lähes makuuasentoon, toisen kokonaan
    +tavarakori tilava yhden istuessa
    +nopeat kasata
    +säädettävä aisa
    +lukittuvat ja liikkuvat etupyörät

    -meidän malli kulkee tosi huonosti loskap*skassa (esikoinen oppinut pari ärräpäätä kun äiti on yrittänyt päästä kärryillä eteenpäin)
    -kahdenistuttavana etuistuin ei mene makuuasentoon (tosin sitä esikoinen ei enää kaipaakaan)
    -istuimet tuntuivat alkuun pieniltä, mutta ei näytä lapsia haittaavan
    -tavarakori superahdas kahden istuessa
    -en tykkää ilmakennopyöristä, kärryt jotenkin tärisee verrattuna emmaljungiin

    Mutta ikävä on tosiaan emmaljungien "läpi vaikka harmaan kiven" -kulkevuutta, toisaalta näiden kanssa ei tarvitse kirota julkisissa ja kaupungilla ja mahtuu vaikka mistä rakosesta :) Ja onhan nää kahdet vaunut joiden käyttökokemukset mulla on ihan erilaisia brändejäkin...

    Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. iCandyt on kyllä näppärän näköiset, mut en taida enää viitsiä turhaan maksaa tuplista kun noi yhdet (joskin semirämät) aellaiset meillä jo on. Kattelin muitakin iRattaita, mutta en oikein löytänyt niistä sellaisia, jotka vastais meidän tarpeisiin. Oon kyllä ihastellut niiden tuplien pienuutta kaupungilla!

      Poista
  9. Palaan vakoilemaan tänne keskusteluun , sillä kun muutamassakin eri paikassa ollaan samanikäisen esikoisen + vauvan kanssa siirtymässä tuplista yksösen rattaisiin, mietin mä tarvitaanko me kesäkuussa syntyvän vauvan kanssa niitä tuplia vai ei... Kun vois tietää! Haluaisin voida lenkkeillä koiran ja vauvan ja kolmivuotiaan kanssa, mutta toistaiseksi 2,5 vuotiaan kävelyvauhti ja - halukkuus on ollut sitä luokkaa että ottaisin ne tuplat kiljuen vastaan. Kesä ja syksy varmaan mentäiski seisomalaudalla, mutta yks huono puoli siinä on - siihen ei saa lasta köytettyä kiinni uhmakohtauksen kohdalle sattuessa. Ja toisenkin keksin: sateella ei ole kuomua suojana. ÄÄÄÄH, kun vois tietää. Ollaan kyl tosiaan ajateltu, että jätettäis päätös siksi kunnes vauva on syntynyt ja nähdään mikä meininki meillä oikeasti silloin on. Onhan silloin kesäkin, joten käveleminen / seisomalautailu on mielekästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä lisäyksenä ihan mielenkiinnolla luen negatiivisiakin kommentteja P&T kärryistä koska ne mua eniten on kiehtoneet tähän asti kompaktiutensa takia. . . Juuri veljen vaimokekin sanoi että heillä on vammainen kohta 3 v isoveikka ja pieni vauva, eikä ole tullut kauheasti käytettyä vielä niitä sisarusrattaina (tosin tää poika ei kestä kovin kylmiä kelejä ulkona joten siinä tietty syynsä).

      Poista
    2. kyllä mä edelleen ottaisin siihen vauvavaiheeseen ne P&T:t, mutta ehkä Vibet. Tosin ne on vähän leveämmät, mut vaikuttavat myös vähän tukevammilta. Vaikka toisaalta taas jos käyttöaika on kovin lyhyt, niin onko järkeä maksaa kovin paljon enempää tuplista, kun ne Exploreritkin toimii...?
      Kannattaa muuten katsoa täältä www.practicalpushchairs.co.uk, me tilattiin sieltä (ja monet tutut myös) ja palvelu on ollut tosi hyvää. Esim. kun meillä oli kuljetuksessa mennyt yksi sisarusistuimen kiinnitysnippeli poikki, niin vastasivat meiliin parin tunnin sisällä (vaikka oli sunnuntai!) ja lähettivät heti maanantaina uuden osan, niin että se oli perillä keskiviikkona.
      Siellä olis tollasia sisarusrattaita myös Mountain Buggyltä: http://www.practicalpushchairs.co.uk/pushchairs/mountain-buggy/344/mountain-buggy-plus-+-one-tandem-single-pushchair-buggy-mountain-buggy-plus-one.html
      Noissa erona phil&tedseihin vaikuttais olevan se, että molemmat istuu "ylhäällä". En tiedä sit, miten käytännössä toimii, mutta onhan se kiva katella erilaisia vaihtoehtoja! :)

      Poista
  10. Ah tätä aihetta :D mää liputan nitro cityn nimeen, saa kasvot työntäjään päin ja ihan makuulle, mitä scooter s ei saa. Toisaalta jos vertaa scooter s ja brion spinejä niin briot saa enemmän makuulle. Terveisiä ostin 15. rattaat eilen x) ja pahoittelut jos tää on tuplakommentti, luen kännykällä kun kuumepotilas nukkuu sylissä enkä ollut huomaavinani jos jo aiemmin postasin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, viidettoista rattaat?! :D Mä olisin ihan tyytyväisenä käyttänyt vaan niitä samoja Gessleineja jotka oli esikoisella, jos ei olis tarpeet muuttuneet niin, että oli pakko vaihtaa. Täytyy käydä kattoo niitä Spinejä ja noita Scooter S:iä kans. Kasvojen suunnalla ei oo niin väliä, kun Phil&Tedseissä naama on anyways ollu aina menosuuntaan, et toi meidän kakkonenhan on pilalla jo valmiiks... ;)

      Poista
    2. meillä ei vaan viihdytä jossei näe työntäjää, ihan järjetön venkoilu pois rattaista ja lopulta huuto. 2/3 lapsesta on ollut tälläisiä, keskimmäinen taas ei välittänyt miten matkusteli :)

      Poista
  11. Meillä 3,5v esikoinen joka hyvänä päivänä kävelee, huonona makaa maassa ja kirkuu. Seisomalaudalla suostuu olemaan tosin Helsingin kaupunki kun ei auraa katukäytäviä joka päivä niin on ollut pulkka käytössä. Perus vaunuina Teutonian Funit, joissa sitten päivästä riippuen istuu reilu puolivuotias kakkonen tai esikoinen, jolloin kannan kakkosta rintarepussa. En hankkinut tuplia koska ajattelin, että kyllähän se pian kävelee:) Pitkiä matkoja ei meillä muutenkaan mennä mutta rattaina meillä on esikoiselle Brion Racet. Ihan kivat mustat mutta aika hazardit kun kiskoo niistä kiljuvan uhmaikäisen pois niin rattaat kippaa hoitolaukun painosta. Ekoina vaunuina oli Gessun F6:set, olivat kätevät mutta Funit ovat ehkä enemmän ratasmaiset ja niihin saa Lascalin laudan helposti kiinni. Kesällä käytetään matkiksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, vitsi kun näistä ei tiedä! Mutta mä ajattelen siis niin, että meillä on kuitenkin ne vähän rämät P&T-rattaat, jos on joku pitempi matka kuljettavana. Ja kohta toivottavasti toi lumi ei oo enää ongelma, paitsi että tietysti kyllähän sitä epäilemättä taas ens talvena tulee...
      Mä olin ihan tyytyväinen niihin F6:siin, jotka meillä oli siis esikoisella siihen asti, että pikkuveli syntyi.
      Brion rattaissa kiehtoo se, että niihin on samaa sarjaa seisomalaudat ja muut. Ei tarvi säätää (ehkä). Hoitolaukkua meillä ei oo ikinä, en enää tän toisen kans oo jaksanut säätää sen kanssa. Pari vaippaa ja ruokapurkki mahtuu käsilaukkuun. :)

      Poista
    2. Niinpä, tämä on aika säätöä:) Meillä kriteerinä oli, että vaunujen/rattaiden pitää mahtua vanhaankin spåraan sisään eli se maks leveys 61cm(?) ja sitten kun on vanha veräjähissi niin se pisti F6:set vaihtoon. Jos teillä on ne tallessa niin hanki niihin lauta? Se lascal on tosi helppo virittää, niiden sivuilla yhteensopivuustaulukko. Koitin äsken mennä Funeilla, käännyin 5m jälkeen takaisin vaihdoin Raceihin eli jos meinaat ensi talvella kärrytellä niin kääntyvät etupyörät ei kyllä paras ratkaisu (itseasiassa siksi ostinkin ne Racet, talvea varten ja kesällä matkikset Zippyt ja Plikot joihin saa kanssa seisomalaudan kiinni). ja NIIN odotan tota että soseet jne mahtuu käsilaukkuun, tällä hetkellä eletään vielä niitä selkäylläripylläri aikoja eli pitää olla kaikki mahdollinen mukana;)

      Poista
    3. Mä muistelen kyllä matkustaneeni niillä f6:lla vanhassa ratikassakin, tais olla niin että ne just mahtui siitä ovesta mut ei kovin kätevästi kyllä.

      Mulle se kärryjen näppäryys on niin tärkeä juttu, että kääntyvistä eturenkaista en luovu. Suurimman osan vuodesta täällä kuitenkin pärjää ihan hyvin niillä, ja saahan ne talvella lukkoon. Sit kun ei pärjää, niin eteneminen on tuskaa ihan millä kärryillä vaan... Jotenkinhan me on noilla rempuloilla Phil&Tedseilläkin päästy perille vaikka lumiolosuhteet on olleet "hieman" haasteelliset tänäkin talvena!

      Poista
    4. joo siis kirjoitin sekavasti f6 mahtuu vanhaan spåraan, olivat juuri ja juuri oikean kokoiset mutta moneen veräjähissiin taas liian leveät.

      hmm teidän tarpeisiin noi Briot on varmaan parhaat, ellei jostain ilmaannu muita voittajia...tsekkaa vaan se ettei ne kippaa jos tangossa painoa ennenkuin tosi tilanne päällä:)

      lascal alias pascal sanoi naapurini kun laudasta kyselin mutta bonarina käy nyt sitten koko meidän vaunurepertuaariin merkistä piittaamatta.

      Poista
  12. Tänään jälleen kerran Lascalin buggy boardia kironneena suosittelen rattaita, joihin käy jokin muu seisomalauta kuin Lascal. En ole keltään tutultakaan kuullut kuin huonoja kokemuksia Lascalista. Ongelmana meillä kaikilla on väljyys renkaiden ripustuksessa, mikä tekee rattaista vaikeat ja raskaat ohjata, kun seisomalaudan renkaat menevät vinoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää! Siks mua vähän houkuttaa esim. ne Briot, joihin sais samanmerkkisen laudan. Kuvittelen ainakin, että ne vois toimia paremmin kuin sellaset onsizefitsall-ratkaisut...

      Poista