Paniikki x 2

Vietän tässä viimeistä päivää kakskytplussana, voi kristus mä täytän huomenna 30. Kriisi iski tiistaina, jotenkin symbolisesti alkoi ahdistaa vastuu ja aikuisuus ja kaikki. Oikeastihan en vaihtaisi mistään hinnasta miestä ja vatsaa ja tätä kaikkea siihen, mitä oli 10 vuotta sitten, mutta olen viime päivinä ajatellut kaiholla vapautta ja valoisia kesäöitä. Sitä fiilistä kun hiipii himaan aamunkoitteessa alusvaatteet käsilaukussa, kikatuttaa ja pää on pyörällä. Koko ihanan pinnallista lepattamista.

Todellisuudessahan suurin osa ajasta oli jotain ihan muuta, arkea ja rahapulaa ja sunnuntaiahdistusta ja asioita, jotka olis voineet jäädä tekemättä, enkä silti olisi vähemmän onnellinen. Mutta ne unohtuu armeliaasti, ja muistoissa elää vain se fiilis, kun on nuori ja vastustamaton ja kaikki on mahdollista.

Nostalgiavellontaani haittaa Nelosen Sairaala-sarja, jota mun ei pitäisi katsoa. Siellä näytettiin synnytystä, ja mä tuijotin sitä ruutua epäuskoisena ja itkin ääneen. Se oli niin kovin... brutaalia. Ja fyysistä. Ja vähän rumaa ja paljon pelottavaa. En saa ihan kiinni siitä, mikä siinä kauhistuttaa - luotan vain siihen, että oma pää on silloin jotenkin eri tilassa kuin näin ulkopuolisena touhua katsellessa.