Säätää, säätää, pitelee päätään

Mun pitäisi as we speak tehdä verkkotenttiä, mutta Itä-Suomen yliopistolla on joku palvelin kumossa, enkä pääse kirjautumaan jonnekin, missä minun pitäisi kirjautua pankkitunnuksilla, jotta saisin tunnukset uuteen Moodleen. Ja koska koko saitti on alhaalla, en päässyt myöskään etsimään mitään yhteystietoja, joten käytin juuri noin puoli tuntia kaivelemalla Googlen välimuistia ja vanhoja papereita löytääkseni edes jonkun puhelinnumeron. Erinäisten yhdistelyiden jälkeen täti totesi, jotta alhaalla on, yritä tunnin päästä uudestaan. Mutta kun Igge on hoidossa nyt eikä illalla, kele. Hyvin alkaa mun re-opiskelu-ura.

Viime viikot ovat olleet aika rankkoja. Kaikenlaista oman pään ja muiden päiden kasassa pitämistä ja säätöä. Mies paljon poissa ja minä pirttihirmuna jäkätijäkäti. Viikonloppuna muutettiin sisko pois vanhasta, tyhjennettiin omakotitalo ja kannettiin kamat yksiöön. Kiva koti siitä tulee, mutta rankkaa homma oli niin fyysisesti kuin erityisesti henkisestikin, vaikka muuttaja onkin sitkeä sissi ja kesti homman ihailtavan hyvin. Mutta kun itselläkin nousee möhkäle kurkkuun, niin voi vain kuvitella, miten raskasta kaikki on siskolle itselleen.

Jotain positiivista tässä sentään on: sisko sai asunnon kahden korttelin päästä ja on ihan huippua, että 11 vuoden tauon jälkeen asutaan samassa kaupungissa ja niin lähekkäin, että voidaan nähdä ihan milloin vaan. Ja sen tiedän varmasti, että toivon kovasti, että Igge joskus saa siskon tai veljen, koska joissakin tilanteissa tarvitaan ihmistä, joka tietää, kuka olet ja mistä tulet ja jolle ei tarvitse selittää määrättyjä asioita ja joka on omalla puolella, vaikka elämä potkii päähän vähän joka suunnalta. Kaikki sisarukset eivät tietenkään ole yhtä läheisiä, ja se läheinen ihminen voi olla muukin kuin perheenjäsen. Itselläni on kuitenkin ollut onni saada perhe, jossa pidetään yhtä ja joka on perusturvallisuuteni perusta, ja se on asia, jonka haluaisin antaa myös lapsilleni.

Antamisesta puheenollen, olen lapsellinen iloinen muutamasta blogista saamastani tunnustuksesta!

Kiitos kaunis teille, ihanaiset Lupiini ja Iskunvaimentimen Mama M ja salasanan takana luuraava Maiju Kyl ihmine saa jos ihmine haluu -blogista!

Tunnustuksen oheistuotteena seuraa kehotus kertoa seitsemän sekalaista faktaa itsestään. En ole suunnitellut asiaa sen enempää, vaan ajattelin täyttää tehtäväni täysin tajunnanvirtatekniikalla, joten here goes:

1. Olen ollut töissä valtakunnallisessa tv-chatissa, mutta en sentään naama ruudussa. Vaikka hommasta on aikaa, tämä cv:ni kohta on herättänyt huomiota jokaisessa työhaastattelussa, jossa viimeisten vajaan 10 vuoden aikana ollut.

2. Opin lukemaan neljävuotiaana, ja olen sen jälkeen lukenut jotakuinkin kaiken, minkä olen käsiini saanut. Kiitän tätä ominaisuutta yhdistettynä loppumattomaan uteliaisuuteeni siitä, että olen oikeastaan aina päässyt opinnoissani hävettävän helpolla. Keskiarvoni oli reilusti ysin yläpuolella ja kirjoitinkin eximian paperit, vaikka olen melkoisen laiska ja taipuvainen menemään yli siitä, missä aita on matalin.

3. Minusta tulisi hirvittävän huono opettaja, sillä en kestä ihmisiä, jotka eivät ymmärrä selittämääni asiaa heti. Olen kohtuullisen taitava vääntämään asioita rautalangasta, mutta teen samalla liiankin selväksi, mitä ajattelen siitä ressukasta, joka ei heti seuraa ajatuksenjuoksuani. Siis vikahan ei tietenkään voi olla minussa, eihän?

4. Puhun arjessa melkein yhtä paljon molempia kotimaisia kieliä, ja minua on luultu useasti suomenruotsalaiseksi. (Tosin tätä tapahtui jo silloin, kun en vielä osannut ruotsia koulussa opittua enempää enkä edes käyttänyt helmikorviksia.) Miehen ja hänen sukunsa lisäksi minulla on myös "omia" kavereita, joiden kanssa käytämme vain ruotsia.

5. Olen järkyttävän huono rahankäyttäjä, ja vaikka olen tienannut useamman vuoden ihan kohtuullisesti, en ole onnistunut keräämään juuri muuta omaisuutta kuin aivan liian monta paria kenkiä. Joskus poden huonoa omaatuntoa siitä, että minulla ei 31 vuoden ikään mennessä ole oikeastaan mitään omaisuudeksi laskettavaa, mutta kuvittelen ehtiväni korjaamaan asian sitten joskus, kun palaan töihin. Tai siis edes pääseväni nollatilanteeseen eli maksavani pois luottokorttivelat (3 kpl!) ja opintolainan.

6. Minun on uskomattoman vaikeaa keksiä mitään painokelpoista, mutta kuitenkin kiinnostavaa tunnustettavaa, koska yleensä hölisen asiani aika avoimesti muutenkin. Jos olisin kirjoittanut näitä faktoja kymmenen vuotta sitten, olisin varmaan kertonut yksityiskohtia parikymppisenä kokemastani mikään ei tunnu miltään -vaiheesta, jolloin kokeilin melkein kaikkea niin hyvässä kuin pahassa, mutta enää en halua muistella niitä aikoja. Kaikessa silloisessa sekoilussani onnistuin kuitenkin pitämään jonkinlaisen rajan, enkä sotkenut mitään perusteellisesti. Onneksi. Ja vaikka en väitä, etten katuisi mitään, niin minulle jäi myös paljon hyviä ja hauskoja muistoja, joille voin sitten kiikkustuolissa naureskella, mutta joita en varmaan koskaan kerro lapsilleni. Hyvää on myös se, että en ole kertaakaan miettinyt, että jotain olisi jäänyt kokematta ennen "asettumista".

7. Kokeilin juuri niitä yliopiston sivuja, ja nörtit näyttävät hoitaneen hommansa. Nyt aion siis tehdä Markkinoinnin perusteet -nimisen, epäilemättä erittäin tylsän tentin, jonka jälkeen sivuainekokonaisuuteni on valmis.

Ja niin, lupaan luovuttaa napin eteenpäin heti kun ehdin, nyt on vaan pakko hyödyntää lapsenvahtiaika ja tehdä se hemmetin tentti!

Tarkennuksia edelliseen

Kohta 18: En suinkaan toivo kiukutelleeni miehelle ENEMMÄN. Mikähän lukihärö mulle iski? Siis toivoisin kiukutelleeni vähemmän, ja hillinneen temperamenttia enemmän.

Ja kohtaan 13 täytyy lisätä, että lasta toistaiseksi turhaan toivovien ystävien käytös ja sanat masensivat. Tästä asiasta piti kirjoittaa jo raskausaikana, mutta se tuntui silloin vielä hankalammalta kuin nyt.

Ymmärrän, että tilanne oli vaikea, enkä varmaan voi edes käsittää lapsettomuuden tuskaa. Ymmärrän myös, että tuntuu varmasti epäreilulta ja kamalalta, että meillä raskaus sai alkunsa oikeastaan yrittämättä, kun toiset ovat tehneet kaikkensa, eikä vauvaa silti vain kuulu. Minä en kuitenkaan voinut vaikuttaa tilanteeseen yhtään enempää kuin lapsettomuudesta kärsivä omaansa.

En oikein koskaan tiennyt, miten päin olisin. En tietenkään halunnut hieroa asiaa vasten naamaa, mutta kun kyseessä nyt kuitenkin on ollut elämäni suurin ja hämmentävin asia, niin olisi ollut kovin teennäistä teeskennellä, että sitä palloa ei siinä olisi ja että asia ei pyörisi päässä melkoisesti. Jotenkin yritin vaan vetää koko homman matalalla profiililla, mutta sekin oli väärin: en ilmeisesti osannut olla tarpeeksi onnellinen. Enkä myöskään osannut esittää, että koko raskausaika olisi ollut pelkkää onnea ja autuutta, mutta negatiivisista asioista ei saanut puhua, koska minulla ei kuulemma ollut sellaiseen oikeutta - tai sanatarkasti: "Kuule, multa ei sulle sympatiaa riitä."

Tietenkin ymmärsin, että lapseton ystävä olisi mieluummin ottanut liitoskivut ja kuvotukset ja turvotukset ja väsymyksen kuin lapsettomuuden. Tietenkään minä en olisi vaihtanut vaivoja lapsettomuuteen. Mutta kyllä ne silti olivat välillä aivan perkeleellisiä kestää. Ihan sama, kun sanoisi nilkkansa murtaneelle, että kato älä valita, kun kaikilla ei ole jalkoja ollenkaan.

Vihasin sitä, että välillämme istui helvetin iso virtahepo, josta ei voi puhua. Välillä tuntuu kovin raskaalta ja melkoisen epäreilulta, että vain minun pitää aina jaksaa ymmärtää, muistaa ottaa huomioon toisen tunteet ja antaa anteeksi töksäytykset. Ei ollut ihan yksi tai kaksi kertaa, kun nielin loukkaantumisen ja vitutuksen kyyneleet ja vuodatin ne vasta kotona.

Jos minä saisin päättää, niin totta kai jokainen omaa lasta toivova sen saisi. Valitettavasti en siihen pysty. Enää en kuitenkaan suostu potemaan huonoa omaatuntoa siitä, että miksi minä tulin raskaaksi heti, kun on muita, jotka ovat toivoneet lasta pidempään ja käyneet läpi paljon raskaamman tien. Ei se, että raskauteni alkoi helposti, tee siitä, saati lapsestani, yhtään vähemmän arvokasta.

Nyt tilanne on ainakin jossain määrin vähän helpompi. Ehkä aika on tehnyt tehtävänsä, ehkä kyse on siitä, että muutos on tapahtunut ja lapsi on syntynyt. Silti se virtahepo jököttää paikallaan: uutta vuotta vastaanotettiin pienessä seurassa, ja tietysti puhuttiin paljon menneestä vuodesta. Adoptiolastaan odottavat puhuivat paljon siitä, että onneksi taas yksi paska vuosi on ohi, ja toivottavasti ensi vuosi on paljon parempi.

Me olimme miehen kanssa hiljaa, emmekä maininneet sanallakaan sitä, että meillä on takanamme elämämme onnellisin, joskin myös hämmentävin vuosi. Sitä ei voinut sanoa ääneen, ettei aiheuttaisi pahaa mieltä ja pilaisi tunnelmaa. Jälkikäteen mietin, että kai hienotunteisuudellakin on rajansa - ei kai meidän tarvitse sentään kokonaan kieltää elämämme suurinta tapahtumaa, että sopu säilyisi?

Tilinpäätös 2009

Vuosi 2009 meni jo, mutta muistelin sitä vielä seuraavan, Lupiinilta lainatun kysymyslistan innoittamana. (Olisin kyllä voinut lainata aika monta vastaustakin, sillä epäilemättä kaikkien suureksi hämmästykseksi myös täällä päällimmäiset ajatukset liittyvät uutukaiseen ipanaan.)

1. Mitä sellaista teit vuonna 2008, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Melko paljonkin, muun muassa kävin Thaimaassa, hankin lastenvaunut, remontoin, jäin äitiyslomalle, tunsin vauvani potkut vatsassani, painoin yli 80 kiloa, tulin äidiksi, imetin ja rakastuin lapseeni.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En tainnut luvata yhtään mitään... Nyt olen luvannut, että teen jotain sen eteen, että viihdyn taas paremmin omassa kropassani - joko siis liikun ja syön terveellisemmin tai sitten vaan hyväksyn itseni tällaisena. ;)

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Itseni lisäksi ainakin neljä tosi läheistä, tärkeää ihmistä ja muutama hyvä kaveri vielä päälle. Ja lisää odotellaan, melkoinen buumi päällä siis.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei onneksi, toivottavasti saan vastata näin myös ensi vuonna.

5. Missä maissa kävit?
Suomen lisäksi vain Thaimaassa, sattuneesta syystä matkailut jäivät aika vähälle viime vuonna. Tänä vuonna on pelkästään ennen kesää suunnitteilla jo kaksi matkaa, ensin taas aurinkoon Thaimaahan ja keväämmällä sitten varmaan Budapestiin Igen kummisetää moikkaamaan! (Rakastan matkustamista, ihanaaihanaa että taas voi suunnitella reissuja!)

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2010, jota puuttui vuodesta 2009?
Ei tuu mieleen mitään sellaista... No ehkä loppuvuodesta mahdollisesti positiivisen raskaustestin, hehe. :) Niin ja tähän liittyen tietysti voisin toivoa, että kroppa alkaisi pikkuhiljaa toimia normaalisti, vuosi 2009 oli siis myös täysin PMS-vapaa vuosi (vaikka muita hormonihöyryjä kyllä riitti sitten senkin edestä).

7. Mitkä vuoden 2009 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Tuskin on kovin vaikeaa arvata, että 7.7. ei unohdu ikinä. Se kun oli elämäni jännittävin, liikuttavin, ihanin, pelottavin ja ikimuistoisin päivä.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Tietysti Igen maailmaan saattaminen ja ylipäätään hengissäpitäminen... Aika korkealle nousee kyllä myös se, että melkein kahden kuukauden taistelun jälkeen imetys alkoi vihdoin sujua, ja sillä tiellä ollaan edelleen.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Se, etten pitänyt alkuvuodesta puoliani työpaikalla. Ajattelin vain, että muutaman kuukauden päästä jään joka tapauksessa pois - virhe! Olisi ollut paljon helpompaa taistella palkka-asiat ja muut kuntoon silloin, etenkin kun nyt tuntuu, etten halua edelliseen työpaikkaani enää ainakaan pidemmäksi aikaa.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
En varsinaisesti sairauksista tai vammoista, kaikenmaailman raskauskrempoista kyllä.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Kaikki onnistuneet lahjat, mm. miehen synttäri- ja joululahjat sekä Igen ihanat vaatteet ja tavarat.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Igen tietysti! Se on välillä todella huvittava otus. Ja rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että ei me olla taidettu koko aikaa ihan järjellisesti käyttäytyä miehen kanssa itsekään.

13. Kenen käytös masensi?
Töissä silloin alkuvuodesta pomon, joka oli sitä mieltä, että muhun ei kannata enää panostaa, kun olen kuitenkin jäämässä pois. Ääni kyllä muuttui kellossa loppua kohden, kun piti alkaa varmistella, että tulenhan vielä takaisin (no en tule ainakaan ihan lähiaikoina, jos se on minusta kiinni).

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Elämisen lisäksi Igen varusteluun ja sisustamiseen. It was money well spent!

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Vauvasta tietysti! Oman lisäksi myös muutamista lähipiirin vauvoista/vauvauutisista. Hormonit ovat pehmentäneet pääni. :)

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2009?
Anna Puun Melankolian riemut ja Lohikäärme Puff.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

a) laihempi vai lihavampi?
Riippuu mihin vertaa. Lihavampi kuin alkuvuodesta mutta hoikempi kuin kesällä... Aiempaan normaalitilanteeseen verrattuna ollaan kyllä tukevasti plussalla, pah.

b) rikkaampi vai köyhempi?
Rahallisesti ehkä köyhempi, mutta kokemuksilla ja elämän sisältöä ajatellen määrättömästi rikkaampi.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Kiukutelleeni miehelle, öhöm.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Syöneeni!

20. Kuinka vietit joulua?
Rauhallisissa ja onnellisissa tunnelmissa miehen, Igen, vanhempieni, mummini ja enoni kanssa vanhempieni luona.

22. Rakastuitko vuonna 2009?
Iggeen juu, korvia myöten. <3

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Ei yhtään, paitsi vessanpöntön kanssa halailin yhden yön viime vappuna (how unfair is that!).

24. Mikä oli suosikkitv-ohjelmasi?
Vauva tulossa, hahhah. Ei kun.. öö.. mitä katsoin viime vuonna? Hei joo, Ylen se telkkariuutisista kertova, apua mikä sen nimi oli? Ja oliko se viime vuonna?

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
Viha on perin henkilökohtainen tunne, siis en voisi vihata ketään, johon minulla ei ole henkilökohtaista suhdetta. Enkä taida keksiä ketään, joka herättäisi minussa vihaa - inhoa, vastenmielisyyttä ja ällötystä tunnen kyllä.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Koukutuin Stieg Larssoniin, joskin osa on vielä kesken. Luin kyllä paljon, mutta suurimmaksi osaksi ihan hömppää ja kamalan määrän lehtiä! Keskittymiskyky katosi jossain vaiheessa kokonaan...

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Lastenlaulut. :)

28. Mitä halusit ja sait?
Terveen, tyytyväisen, ihanan vauvan ja hurjasti rakkautta.

29. Mitä halusit muttet saanut?
Mahtua vanhoihin vaatteisiini...

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Öö... En oikeastaan jaksanut keskittyä kokonaisten elokuvien katsomiseen!

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Matkustin 380 kilometriä vanhempieni luokse, söin hyvin ja mietin sitä tosiasiaa, että olen 30-vuotias ja raskaana.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Ei mikään, viime vuosi oli kaikkinensa hirmuisen hyvä vuosi.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2009?
Elastinen ja "kurveille" armollinen.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Pitäisi oikeastaan kysyä, että kuka, ja vastaus on mies. Käsittämätöntä, että se kesti kaiken vuoristoratailuni.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Ei ainakaan vaalirahakohu eivätkä Matti Vanhasen laudat!

37. Ketä ikävöit?
Isäni äitiä eli mummua. Toivoin, että hän olisi edelleen elossa ja olisi saanut tavata ihanan poikani.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Igge, luonnollisesti. Aikuisista ehkä naapurini, josta tuli äiti syyskuussa - meillä synkkaa ja on ollut ihan hirmuisen kivaa saada seuraa samassa tilanteessa olevasta ihmisestä, jonka kanssa on kuitenkin muutakin puhumista kuin vain näitä vauvajuttuja.

Niin muuttuu maailma

Tasan vuosi sitten tänään en meinannut uskaltaa tulla ulos vessasta.

Istuin lattialla ja tuijotin epäuskoisena niitä kuuluisia kahta viivaa hokien ääneen, että ei voi olla totta. Päässä risteili miljoona ajatusta, joista en muista yhtäkään. Kun en muutakaan keksinyt, purin hämmennystäni blogiin - heti ensimmäisenä päivänä jo kahteen otteeseen.

Kesti kauan, ennen kuin oikeasti aloin uskoa, että meille tulee vauva. Tein varmuuden vuoksi neljä raskaustestiä. Pelkäsin vessakäyntejä jonnekin raskauden puoliväliin asti. Uskalsin puhua tulevaisuudesta ilman jatkuvaa "jos kaikki menee hyvin" -varmistelua vasta rakenneultran jälkeen. En edes tiedä miksi hermoilin, kun ei ollut mitään syytä. Raskaus alkoi ihan yrittämättä, eikä taustalla ollut mitään aiempia hankaluuksia.

Kaikesta hämmennyksestä ja hermoilusta huolimatta sisälläni kutkutti lämpöinen tunne. Kannoin epätodelliselta tuntuvaa, mutta onnellista salaisuutta.

Mitä sanoisin, jos nyt tapaisin vuoden takaisen itseni?

Sanoisin, että älä stressaa. Suurin osa raskauksista menee kuitenkin ihan hyvin loppuun asti. Raskaana oleminen ei tunnu aluksi miltään, eikä yhtä raskaana olemisen tunnetta oikein olekaan, vaan kyse on monesta eri osasta koostuvasta prosessista, joka jälkeenpäin tuntuu kovin lyhyeltä.

Sanoisin, että kaikki aikanaan. Totut kyllä ajatukseen, ja luopumisen tuska on lopultakin aika pieni hinta siitä, mitä saat tilalle. Elämä ei lopu raskaaksi tulemiseen tai lapsen saamiseen, siitä se vasta alkaa.

Sanoisin, että tulet välillä repimään hiukset päästäsi ja kiroamaan koko olotilan alimpaan helvettiin. Omituista kyllä, tulet kuitenkin muistelemaan raskausaikaa jälkeenpäin haikeudella.

Lupaisin, että yhdeksän kuukauden päästä sinulla on edessäsi elämäsi hienoin, liikuttavin ja onnellisin kokemus. Kaikesta huolimatta. Vielä et osaa edes kuvitella, millaisia tunteita oman lapsen syntymä sinussa herättää, mutta tulet olemaan sanaton elämän ihmeen edessä.

Niiden kahden viivan jälkeen vuodatettiin litroittain niin ilon kuin turhautumisen kyyneliä, rakastettiin, riideltiin, kiukuteltiin, iloittiin, naurettiin, odotettiin ja oltiin monta kertaa ihan pihalla. Mutta niin se vatsa vain kasvoi ja syntyi ihana Igge, joka täyttää huomenna jo neljä kuukautta.

Igge teki meistä perheen ja toi mukanaan määrättömästi rakkautta. Hän on suurin ylpeydenaiheemme ja suloisen tietämätön siitä, miten isoja tunteita hän meissä herättää. Hän on maailman rakkain pieni poika. <3

Paniikki x 2

Vietän tässä viimeistä päivää kakskytplussana, voi kristus mä täytän huomenna 30. Kriisi iski tiistaina, jotenkin symbolisesti alkoi ahdistaa vastuu ja aikuisuus ja kaikki. Oikeastihan en vaihtaisi mistään hinnasta miestä ja vatsaa ja tätä kaikkea siihen, mitä oli 10 vuotta sitten, mutta olen viime päivinä ajatellut kaiholla vapautta ja valoisia kesäöitä. Sitä fiilistä kun hiipii himaan aamunkoitteessa alusvaatteet käsilaukussa, kikatuttaa ja pää on pyörällä. Koko ihanan pinnallista lepattamista.

Todellisuudessahan suurin osa ajasta oli jotain ihan muuta, arkea ja rahapulaa ja sunnuntaiahdistusta ja asioita, jotka olis voineet jäädä tekemättä, enkä silti olisi vähemmän onnellinen. Mutta ne unohtuu armeliaasti, ja muistoissa elää vain se fiilis, kun on nuori ja vastustamaton ja kaikki on mahdollista.

Nostalgiavellontaani haittaa Nelosen Sairaala-sarja, jota mun ei pitäisi katsoa. Siellä näytettiin synnytystä, ja mä tuijotin sitä ruutua epäuskoisena ja itkin ääneen. Se oli niin kovin... brutaalia. Ja fyysistä. Ja vähän rumaa ja paljon pelottavaa. En saa ihan kiinni siitä, mikä siinä kauhistuttaa - luotan vain siihen, että oma pää on silloin jotenkin eri tilassa kuin näin ulkopuolisena touhua katsellessa.