7.3.2009

Viikko vaihtui taas

Tänään alkaa 23. viikko. Tyyppi on jo nelisensataa grammaa ehtaa vauvaa, ja liikkeistä pitäis tuntua suurin osa. Ja hän onkin varsin aktiivinen, muksii ja potkii ja vilistää ympäri vatsaa sillä tahdilla, että välillä ihmetyttää, että ehtiikö hän nukkua lainkaan. Pikkuisen kadehdituttaa, kun tosi moni samoilla viikoilla oleva tuntee liikkeet jo päälle päinkin - musta tuntuu, että tämä karkaa saman tien, jos yritän laittaa käden sinne, missä potkut tuntuvat. Olis niin kiva, jos mieskin saisi tuntea, että vatsassa on elämää.

Käveleminen on välillä hankalaa, kun nivuset jumittaa. Olikin ihanaa olla vesijuoksemassa eilen - vedessä sitä tuntee itsensä ihanan notkeaksi ja sulavaliikkeiseksi, vaikka ulkomuoto oliskin tällainen enemmän pyylevänsorttinen. Sitten rentouduttiin höyrysaunassa, naurettiin itsemme tärviölle ja mentiin ahkeroinnin päälle vielä syömään hyvin. Kun tulin kotiin, sohvalla lojui työreissultaan kotiutunut mies, jonka viereen olikin hyvä nukahtaa.

Hyvien yöunien jälkeen onkin loistava tilaisuus suunnata Ikeaan shoppaamaan. Ajattelin pitää huolta, ettei tää taantuma ainakaan minusta ole kiinni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti