Ok, where's the catch?

Elämä Igen kanssa on ollut jo jonkin aikaa enimmäkseen hirmuisen helppoa. Olen tässä miettinyt, että miten tämä tällaista on. Onkohan tämä tyyntä myrskyn edellä?

Juuri nyt Igen kanssa on vaivatonta tulla ja mennä. Ipana jaksaa katsella uteliaana ympäristöään pitkiäkin aikoja esimerkiksi kahvilla tai kaupungilla. Välillä hän imaisee vähän maitohuikkaa, ottaa torkut vaunuissa ja jaksaa sitten taas hurmata tätejä ja tarkkailla tapahtumia.

Itkua meillä kuullaan melkoisen vähän. Toki Igge vaatii edelleen palvelua eikä jaksa odottaa sekuntiakaan, vaan ilmoittaa ponnekkaasti, jos esimerkiksi ruoan saaminen kestää turhan kauan. Itkupotkuraivarit loistavat kuitenkin poissaolollaan, ja väsymyskitinäänkin auttaa yleensä syli ja muutama Lohikäärme Puff.

Yöt ovat kyllä mitä ovat - välillä parempia, välillä huonompia. Itse en ole viime aikoina juurikaan nukkunut, kun jostain syystä en saa unta, vaikka Igge simahtaisikin ajoissa. Päiväunia Igge ottaa ýleensä kai kolmisen kertaa päivässä, mutta kesto ja määrä vaihtelevat kyllä sen mukaan, ollaanko liikenteessä vai kotosalla ja miten edellinen yö on mennyt. Illat ovat välillä melkoista hulinaa, mikä johtuu yleensä liian myöhään nukutuista "päiväunista". Ihmeen vähän uniasiat kuitenkin stressaavat, vaikka välillä räyhäänkin väsymystäni.

Alkuvaiheen suuri mörkö eli syömisongelma tuntuu jo kaukaiselta. Nykyään Igge syö melkeinpä missä ja milloin vain. Äidinmaito riittää hyvin täyttämään vatsan, ja ruokailuvälit ovat pidentyneet selvästi. Lisäksi pari kertaa päivässä maistellaan myös soseita, puolenpäivän maissa - tai välillä vasta myöhään iltapäivällä - perunaporkkanaa ja iltapäivällä tai illalla mangoa tai mustikkaa. En katso ruoka-aikoja kellosta, vaan ruokaa tarjotaan silloin, kun Igge vaikuttaa vastaanottavaiselta. Enkä enää laskeskele, montako syöntikertaa vuorokauteen mahtuu - tällä metodilla Igge on kasvanut hyvin ja ollut tyytyväinen, joten uskon, että lapsi osaa nykyään jo itse vaatia tarvittavan määrän ravintoa.

Vaikka tarkemmin ajatellen kyllähän syömisessäkin on ollut pieniä haasteita, sillä Igge olisi halunnut viime aikoina syödä vain vasemmalta puolelta. Mutta keksin siihen ratkaisun: aloin syöttää Iggeä niin, että vauva puoli-istuu oikeassa kainalossa ja on siis rinnalla samoin päin kuin vasenta puolta syödessään. Ja kappas, taas maistuu molemmat puolet!

Mitenkään tasaista ja ennustettavaa elämä Iggeläisen kanssa ei ole, mutta tuntuu, että asiat ovat kuitenkin aika hyvin tasapainossa. Osaltaan olemista helpottaa se, että Igge on jo isompi eikä enää ihan avuton pikkukääryle. Mutta varmaan ainakin yhtä paljon on auttanut se, että hormonihöyryt ovat ainakin jossain määrin tasoittuneet ja olen löytänyt taas terveen järjen, joka oli jossain vaiheessa (täysin luonteeni vastaisesti) vähän kadoksissa. Enää en jaksa ottaa paineita jokaisesta ohjeesta, en noudata hampaat irvessä jokaista suositusta enkä ennenkaikkea usko kritiikittömästi kaikkea, mitä jotkut kapeakatseiset piukkapipot tyrkyttävät ainoana oikeana toimintatapana. Maailma kun ei ole edelleenkään mustavalkoinen, eikä äitiys ole mikään suoritus.

Toivottavaa on, että oma äly ja suhteellisuudentaju säilyvät, vaikka Igen kanssa olisi seuraavaksi vuorossa taas hankalampi vaihe. Niin kuin varmaan onkin, nimimerkillä Odottelen kauhulla hammaskitinöitä. Vielä kun oppisin olemaan ärsyyntymättä ihan jokaisesta kuulemastani typeryydestä, niin mies pääsisi kuulemasta tuohtuneita avautumisia milloin mistäkin aiheesta. Vaan taitaa istua niin tiukassa tuo kapeakatseisuuden ja takakireyden inho, että ihan lähitulevaisuudessa en uskalla luvata muuttuvani täysin seesteiseksi puoliskoksi.

Ps. Huomenna on jännä päivä, lähdetään Igen kanssa kaksin mummin ja ukin luokse. Luvassa siis junamatkailua vauvan, vaunujen, matkatavaroiden JA turvakaukalon kanssa. Pari lisäkättä tulisi nyt tarpeeseen... Iloinen yllätys oli kuitenkin se, että perhelipulla Igge saa oman paikan eikä lippu maksa senttiäkään enempää kuin ihan tavallinen peruslippu!