Talviunisuutta ilmassa

Moni muukin on kertonut, ettei meinaa ehtiä bloggaamaan, vaikka mieli tekis. Tai no ainakin Maiju siellä salasanan takana, ja sillä on sentäs kaks pientä lasta, joten mitä mä tässä valitan. Mutta kun päivät ja viikot vaan häviää johonkin, ja pimeys nukuttaa.

Eilen Igge juoksi isänsä perään kylpyhuoneeseen, ja märkä lattia koitui kohtaloksi. Batang, ukkeli (se pienempi) kellotti selällään lattialla aivan titityy. Herranjumala että oli kuulkaa pitkiä ne sekunnit, jotka odotin itkua alkavaksi. Lyhyen, mutta karmivan hetken pieni oli aivan muissa maailmoissa. Onneksi hän tokeni pian, ja alkoi touhuta ihan normaalilla vauhdilla ja volyymillä, mutta silti heräteltiin ipanaa yöllä neljän tunnin välein Terveysneuvontapuhelimen ohjeiden mukaan.

Hyvin tyyppi oli pelissä mukana myös yöllä - oikeastaan vähän liiankin hyvin, sillä uni ei siinä viiden ja seitsemän välillä maistunut sitten ollenkaan. Sitten nukuttiinkin niin makeasti, että muskari jäi väliin, vaan sattuuhan sitä. Sitä paitsi tuonne loska*askaan ei kyllä suuresti huvittanutkaan lähteä tarpomaan, joten vietettiin sisäpäivää. Ja lapsi oli aivan ihana koko päivän, ei oikeastaan lainkaan kitinää eikä kiukuttelua, vaan pimpula oli iloinen ja touhusi onnessaan mukana pyykinpesussa, keittiön siivouksessa ja vaatteiden viikkauksessa. Juu ja mun alusvaate-/sukkakorien perkaamisessa, päätin vihdoin suosiolla heittää kaikki rikkinäiset ja eriparisukat, vääränkokoiset rintaliivit ja ahdistavat kalsarit mäkeen.

Nukuttiin myös melkein kahden tunnin päikkärit kainalokkain, ai että teki hyvää. Aika hyvä fiilis, kun kerrankin ei väsytä. Unentarve tosiaan lisääntyy, kun valo vähenee, mutta kun en vaan millään näytä oppivan, että kannattaisi mennä illalla ajoissa nukkumaan.

Jaa niin, oltiin tuossa myös viisi päivää iloisessa Itä-Suomessa mun vanhempien luona, ja Igge nautti silminnähden saamastaan huomiosta. Seuraavan kerran suuntaamme sinne joulun jälkeen välipäivien ja uudenvuoden viettoon, sillä olen luvannut, että tämä joulu ollaan miehen vanhemmilla. Kai mä näin 31 vuoden kypsässä iässä selviän yhdestä joulusta poissa kotikotoa. (Apua.)

Mistä tulikin mieleeni, että tässähän vois varmaan pikkuhiljaa ryhtyä muutenkin miettimään joulua, lahjahommia ja sellaisia. Jostain syystä olen ottanut tavakseni myös tehtailla itse joulukortit, joten sitäkin projektia pitäis varmaan vähän suunnitella. Ja onhan tässä toki myös tulossa jälleen yksi tentti ja kirppispöytä on varattu ensi viikolle ja aika moni muukin pieni ja isompi juttu pyörii taas päässä. Ehkä mulla kuitenkin joskus on jotain muutakin blogattavaa kuin pääni sisäinen kaaos. No, toivossa on hyvä elää.